Tyhmät ihmiset

Taitaa olla noita iltalehden toimittajia vähän turhan harvassa että noista kauppareissuista pääsee tienesteille.

Tää on vähän sama kun kaikenlaiset puhelinhuijaukset, sähköpostihuijaukset sun muut kieroudet. Ei niitä kukaan tekisi jos siitä ei tienaisi. Riittävästi kun spammaa/yrittää, aina niihin joku haksahtaa riittävän isolla prosentilla, että hommaa kannattaa pyörittää.

Sitä satua voi uskoa ken haluaa, että ne on oikeasti aidosti hädänalaisia poloisia, kohtalon oikusta tahtomattaan vahingossa joutuneet Suomeen ja ihan oikeasti kerjäävät elääkseen, eikä Suomen sossu suostu auttamaan. Jos hätä olisi aitoa ja apua haettaisiin, varmasti olisi ruokakuponkia tarjolla.
 
Edes tuossa jutussa haastateltu diakonissalaitoksen työntekijä ei suositellut että kerjäläisille annetaan rahaa tai ostetaan safkaa / roinaa. Ja kyllä kerjäämisellä mitä ilmeisimmin tulee jotenkin kämäisesti toimeen, ei sitä muuten tehtäisi. Mutta kyllä tuollaisen epämääräisen puuhastelun asteikolla kerjäläiset on kyllä sitä ihan alinta pohjasakkaa, niin alhaalla että edes rikolliset eivät juuri vaivaudu niiden kanssa tekemisiin. Huipulla on ehkä huumekauppa, sitten prostituutio, sitten omaisuusrikollisuus ja ihan pohjilla kerjääminen, joka on siis niille, joilla ei rahkeet riitä noihin yhteiskunnan ulkopuolisen tulonhankinnan ylempiin sektoreihin. Eli joo, ovat kyllä "hädänalaisia poloisia", jos jotkut. Muttei se tilanne almuilla parane.

Tuo kerjääminenhän on hiton myrkyllinen juttu kun syntyy perheitä joissa se on jo monen sukupolven tapa, on todella vaikeaa päästä enää kiinni ajatusmaailmaan jossa tehdään töitä ja saadaan palkkaa kun on nähnyt vain kadunkulmassa kökkimistä ja sitä että ansiot tulevat näennäisen satunnaisesti. Veikkaisin että esimerkiksi nyt kun thaikkuja ei päästetä enää suomeen, niin tuollainen perus kerjäläinen tienaisi parissa viikossa marjametsässä sen saman summan kuin mitä kökkimällä koko kesän asema-aukiolla. Saattaisi vaan olla vähän henkisesti ja fyysisesti turhan iso loikka. Muutenhan edellytykset olis monella tapaa thaikkuja paremmat, matkakustannukset on kymmeniä kertoja halvemmat, maahan pääsy ei vaadi jotain epämääräisiä tahoja ja majoituskin on omasta takaa. Ja vaikka marjafirmoille tuo kuvio missä tuodaan thaikkuja asustelemaan kalliilla vuokralla homeisiin työmaakoppeihin onkin puhdasta profittia, niin tuskinpa ne oikeasti välittävät että kuka ne marjaämpärit ovesta kantaa.
 
Mielestäni aiemmin lehdissä on lukenut, että nämä palauttavat ostokset kauppaan kuitin kera, jolloin saavat koko maksetun rahasumman takaisin. Tämä ei varmaan kaikissa kaupoissa onnistu, mutta ehkä ohjaavat "hyväntekijän" sellaiseen kauppaan, jossa onnistuu.
Gigantti, jotkin vaatelikkeet, joo, vähän riippuen tuotteista, (ja jos kortilla niin palautus kortille) vähittäistavarakauppan elintarvikeosasto ei.
 
Vai olisiko kuitenkin viisas ja erittäin hyvä työssään, koska sai viestinsä hyvin läpi ja artikkelista käydään jatkokeskustelua jopa ATK-foorumilla? :hmm:

Vaikka tämä saattaisikin olla toimittajan pilviunelmia ja itsensä huvikseen nöyryytystä,niin kyllähän etenkin vanhuksista löytyy porukkaa, joka helpommin haksahtaa vastaaviin. Vähän muistisairautta päälle niin tilanne on jo todella huono. Vähän samalla tapaa kuin ne lehdissä pyörineet iäkkäämmät ihmiset, jotka lähettää ulkomaalaiselle nettirakkaalle kymppitonneja, kunnes joku lopulta tajuaa tilanteen olevan huijaus. Ja olihan meillä tämä nigerialainen kuninkaallinen mikä lie, joka halusi perustaa Sunny car centerin Suomeen ja pikkukunnan päättäjät olivat onnesta soikeana :D Ihmisillä on todella isoja kognitiivisten kykyjen eroja.
 
olihan meillä tämä nigerialainen kuninkaallinen mikä lie, joka halusi perustaa Sunny car centerin Suomeen ja pikkukunnan päättäjät olivat onnesta soikeana
No siinä tapauksessahan itse veivaajat kertoivat, että riski kannatti ottaa koska luvattu summa oli niin suuri. Jätettäköön avoimeksi kuka oli tyhmä, koska lopulta tuskin saatiin tai saadaan selvyyttä edes siitä kuka kairasi.
 
Edes tuossa jutussa haastateltu diakonissalaitoksen työntekijä ei suositellut että kerjäläisille annetaan rahaa tai ostetaan safkaa / roinaa. Ja kyllä kerjäämisellä mitä ilmeisimmin tulee jotenkin kämäisesti toimeen, ei sitä muuten tehtäisi. Mutta kyllä tuollaisen epämääräisen puuhastelun asteikolla kerjäläiset on kyllä sitä ihan alinta pohjasakkaa, niin alhaalla että edes rikolliset eivät juuri vaivaudu niiden kanssa tekemisiin. Huipulla on ehkä huumekauppa, sitten prostituutio, sitten omaisuusrikollisuus ja ihan pohjilla kerjääminen, joka on siis niille, joilla ei rahkeet riitä noihin yhteiskunnan ulkopuolisen tulonhankinnan ylempiin sektoreihin. Eli joo, ovat kyllä "hädänalaisia poloisia", jos jotkut. Muttei se tilanne almuilla parane.

Tuo kerjääminenhän on hiton myrkyllinen juttu kun syntyy perheitä joissa se on jo monen sukupolven tapa, on todella vaikeaa päästä enää kiinni ajatusmaailmaan jossa tehdään töitä ja saadaan palkkaa kun on nähnyt vain kadunkulmassa kökkimistä ja sitä että ansiot tulevat näennäisen satunnaisesti. Veikkaisin että esimerkiksi nyt kun thaikkuja ei päästetä enää suomeen, niin tuollainen perus kerjäläinen tienaisi parissa viikossa marjametsässä sen saman summan kuin mitä kökkimällä koko kesän asema-aukiolla. Saattaisi vaan olla vähän henkisesti ja fyysisesti turhan iso loikka. Muutenhan edellytykset olis monella tapaa thaikkuja paremmat, matkakustannukset on kymmeniä kertoja halvemmat, maahan pääsy ei vaadi jotain epämääräisiä tahoja ja majoituskin on omasta takaa. Ja vaikka marjafirmoille tuo kuvio missä tuodaan thaikkuja asustelemaan kalliilla vuokralla homeisiin työmaakoppeihin onkin puhdasta profittia, niin tuskinpa ne oikeasti välittävät että kuka ne marjaämpärit ovesta kantaa.
Prostituutio on laillista eikä siinä ole mitään paheksuttavaa.

Nyt se on viime aikoina melkein tullut jo hovikelpoiseksi ammatiksi kun ammattilaisia on usein juorulehtiinkin haastateltu ja onlyfans on sitten vielä oma sivujuonteensa...
 
Tässä oikeasti sananmukaisesti tyhmät ihmiset liikkeellä:
Eli tuhotaan arviolta 150 000€ arvosta tyhjäksi jääneen teollisuuslaitoksen tiloja, naamat jääneet turvallisuuskameroihin ja tekijöistä suurin osa tunnistettu. Toki ehkä nuoria mutta korvaus täytyy maksaa ja se tietysti kasvaa korkoa eli luottotiedot pilattu mahdollisesti jo alle 15v ikäisenä.. ..siinä sitten ei ehkä lopun elämää mutta sanotaan nyt vaikka 50 vuotiaaksi saakka maksellaan korkoja sekä aiheutettuja vahinkoja.

Kohokohtia elämässä kun muistelee mahtoiko lyhyt trukilla ajelu ja se että sai vetää paskaksi lasiseiniä, ikkunoita, hajottaa ovia jne olla sen arvoista?
 
"Helsingin keskustassa Itä-Euroopasta saapunut romaninainen kysyi minulta, voinko ostaa ruokaa hänelle ja hänen vauvalleen. Ei tarvitse antaa rahaa, mutta voitko ostaa ruokaa, hän sanoi.

Seurasin naista kauppaan...

Paikalle ilmestyi toinenkin nainen. He keräsivät kuusi munakoisoa, fetajuustoa, jonkin sortin lihakimpaleen, jäisiä katkarapuja, ohuen ohuita leikkeleitä, pullollisen Fantaa ja paljon muutakin.

Maksaa varmaan aika paljon, ajattelin. Mutta mikä minä olen sanomaan, mitä köyhä saa kaupasta ostaa? He alkoivat katsella hiusvärejä, jolloin sanoin, että minulla on kyllä vähän kiire.

Niinpä menimme kassalle. Ostokset tekivät yhteensä 166,63 euroa. Maksoin ne. Kassa kysyi, tarvitsenko kuittia. Sanoin, että en, jolloin toinen naisista otti kuitin.

Tajusin olleeni naiivi."

Ei siinä mitään jos haluaa rahojaan levitellä mihin vaan, vapaa maa, mutta että sitten vielä lehdessä kirjoittaa siitä, miten ei itse kehdannut kieltäytyä ja tehdä stoppia kun alkoi ostoskori täyttymään yllättävästi :facepalm:
Pakko olla täysin keksitty juttu. Ei edes vihervasuri ole noin tyhmä että pistäisi oman kukkaronsa likoon. Yleensähän nämä vaatii että muiden tulisi kustantaa mamujen jutut.

Matkailu nuorena kannattaa. Kävin itse ekan kerran lapsena Lontoossa vanhempieni kanssa 90-luvun alussa ja siellä oppi hyvin nopeasti että kannattaa pysyä kaukana noista kaiken maailman kerjäläisistä.
 
Ja onkin. Toimittaja on tehnyt työtänsä ja sai erinomaisen klikki otsikon. Varmaan on menty toimituksen kanssa baariin juhlimaan hyvää ideaa.

Kuuluisi enemminkin viisaat ihmiset/nokkelat toimittajat ketjuun.
 
Ja onkin. Toimittaja on tehnyt työtänsä ja sai erinomaisen klikki otsikon. Varmaan on menty toimituksen kanssa baariin juhlimaan hyvää ideaa.
Toki jos toimittaja halusi lisätä ihmisten vihaa kerjäläisiä kohtaan, niin erinomaisesti tehty. Vähän luulen tosin, että taka-ajatuksena oli päinvastainen. Aika epäonnistunut temppu siis lopulta.
 
Minkälaista taka-ajatusta luulet olevan jutussa jossa kerrotaan, että ostamislahjoituksen kanssa ei kannata tulla huijatuksi?
 
En osaa vastata tähän. Voidaanko jo siirtyä muihin aiheisiin? Aikuisia kun ollaan kuitenkin. Vai vängätäänkö tästä lisää niin kuin ala-astelaiset?

Käsittääkseni vastasin vain kysymykseen jutun tasosta mietteellä hyvyyden mittarista. Mutta kai tämä sitten oli jotain pulushakkia keskustelun sijaan. Mutta joo, eiköhän tuo ole käsitelty jo aika monelta kantilta.
 
Mitäs jos tehdään kuitenkin niin, että ennen kuin se toimittaja jotakin kautta osoittautuu tehneensä jonkinlaisen tahallisen pulushakkipiilokamerakusetuksen kaikille lukijoille, niin oletetaan että juttu meni niin kuin tämä itse omalla nimellään kertoi? Occamin partaveitsi ja silleen.
 
Juuri niin. Ensisjaisesti pitää olettaa että toimittelijat jopa kakkaavat housuun bussissa läpällä. Se juttu ei ehkä ollut totta, mutta olisi voinut olla.
 
Mitäs jos tehdään kuitenkin niin, että ennen kuin se toimittaja jotakin kautta osoittautuu tehneensä jonkinlaisen tahallisen pulushakkipiilokamerakusetuksen kaikille lukijoille, niin oletetaan että juttu meni niin kuin tämä itse omalla nimellään kertoi? Occamin partaveitsi ja silleen.

Olet oikeassa. Onhan se mahdollista. Toki annan myös tälle oddsit.
Jos tämä toimittaja olisi kirjoittanut Juupajoen Sanomiin ja yleensä sellaisia pullan tuoksuisia juttuja Ylämäen Antin uudesta puimurista, niin oddsit olisivat mielestäni yli 50 pinnaa.
Mutta Ilta-Roskan toimittaja etsimässä juttua, jonka toivoo nousevan lehden kymmenen eniten klikkauksia saavan joukkoon ja miksei useamman lehden + saavan aikaan kohun, laskee omasta mielestäni oddsit alle 50.
Olkoon tämä minun kohdaltani tässä.
 
En tue klikkijournalismia, koska pidän sen tukemista tyhmänä, mutta uskon tapahtumien kulkeneen kutakuinkin kuvatusti. Ainakaan tänne lainatussa osiossa tosin ei lukenut missä kohtaa oli päättänyt tehdä aiheesta jutun. Oma veikkaus on, että viimeistään siinä, kun sinne alkoi mennä arvokasta tavaraa. Olisihan se ollut tylsempi juttu, missä sinne olisi mennyt joku sämpyläpussi ja kolmioleipä. Ja juttuaiheen saamisesta riippumatta on voinut tuntea olonsa huijatuksi.

Tuossa on nähdäkseni aika hyvä (ja hyvin toiminut) herneet nenään lukijalle lause: "Mutta mikä minä olen sanomaan, mitä köyhä saa kaupasta ostaa", mikä varmasti auttanut jutun leviämisessä.
 
Itse uskoisin, että on ollut ihan vilpitön ensiajatus. Jos antaa rahaa, se menee rikollisille, jos antaa ruokaa nälkään, se menee oikeaan osoitteeseen. Sitten kuitenkin ammattilainen koijasi apinaa. Tarinan opetus se, että kerjäläset ovat ammattilaisia ja osaavat konstin jos toisenkin. Talo voittaa aina.
 
"Maksaa varmaan aika paljon, ajattelin. Mutta mikä minä olen sanomaan, mitä köyhä saa kaupasta ostaa?"

Mitäpä sillä maksalla on sanomista siihen mitä maksaa? :lol:

Maksajan onneksi kyseisessä kaupassa ei tainnut olla myynnissä hanhenmaksapalleroita, tuoretta tonnikalaa, kaviaaria ja Kobe-härkää. Olisi muuten tullut maksajalle varmaan paljon isompi maksu maksettavaksi.

Sitä en tiedä päässä "liikkunut" kun ei ole tajunnut edes lähteä nostelemaan siinä vaiheessa kun huijauksen huomannut vaan maksellut kiltisti vaan ostokset huijareille.
 
Itse uskoisin, että on ollut ihan vilpitön ensiajatus. Jos antaa rahaa, se menee rikollisille, jos antaa ruokaa nälkään, se menee oikeaan osoitteeseen. Sitten kuitenkin ammattilainen koijasi apinaa. Tarinan opetus se, että kerjäläset ovat ammattilaisia ja osaavat konstin jos toisenkin. Talo voittaa aina.
Tulipa mieleen hauska vastaavuus, kun nuorena miehenä olin seikkailemassa Ukrainassa. Istuskelin puistonpenkillä, ilmaantui parvi ihan oikeita katupoikia likaisine naamoineen ja -ryysyineen. Pyysivät rahaa, valittivat että on kova nälkä. Minullapa oli eväänä repussa kokonainen leipä ja tomaatteja. Kun niitä tarjosin, ei kelvannutkaan, vaikka minä rikas länsimaalainenkin mutustin hyvin tyytyväisenä paikallisilta mummoilta ostettuja herkkujani. Käytös alkoi hieman jo huolestuttamaan kun lähtivät seuraamaan, onneksi osasin niellä jännityksen ja näytellä vakuuttavaa tyyppiä; uskoivat selviä ohjeita että heidän on lähdettävä eri suuntaan.

He sentään olivat ihan oikeita köyhiä eivätkä näitä helvetin kaikkein hädänalaisimpia.
 
Vähän mutta ei sinnepäinkään kun isän kotipaikan naapurin mummon pihaan oli tullut mersu ja mummo ikkunasta, että millä asialla ravimiehet. No vettä pitäisi saada juotavaksi. Mummo siihen, että siinä on kaivo, ottakaa siitä. Eikun olisi pitänyt päästä vielä sisälle lasia hakemaan.
 
Viimeksi muokattu:
Tuossa on nähdäkseni aika hyvä (ja hyvin toiminut) herneet nenään lukijalle lause: "Mutta mikä minä olen sanomaan, mitä köyhä saa kaupasta ostaa", mikä varmasti auttanut jutun leviämisessä.
Toisaalta juuri tämä ilmeisen trollaava ote(tietysti joku wokemädättäjä oikeasti ajattelee sitaatin mukaisesti) antaa aihetta epäillä että koko juttu oli krapulassa keksitty.
 
Muutenkin sängyn tilaaminen netistä, etukäteen siihen tutustumatta ja kokeilematta, on tyhmää.
 
Silloin tällöin hämmästyttää ihmisten vimma säästää aikaa ja vaivaa keinoilla, joilla mainittuja resursseja päädytään pikemminkin tuhlaamaan.

Maalailin omakotitalon ulkoverhousta. Irottaessani talon numerokylttiä (sellainen suorakaiteen muotoinen heijastava alumiinilevy) huomasin, että neljästä ruuvista kaikki olivat erilaisia ja kantoja kahdenlaista. Lisäksi kylttiä ei oltu jonkin edellisen maalauskerran yhteydessä vaivauduttu irrottamaan vaan maalattu sen ympäriltä (sen sijaan, että olisi voinut irrottaa kyltin ja maalata isoilla vedoilla koko kohdan ylhäältä alas).

No ainakin rahaa oli ehkä säästynyt ruuvien osalta.
 
Sinä oletat nyt. Voi olla myös, että tällä asialla ei ollut heille väliä ja siksi maalasivat noin. Mutta se on totta, että moni ei ajattele asiaa pidemmälle ja ei sitä kautta saa niitä mahdollisia hyötyjä tulevaisuudessa.
 
Ehkä ne ajatteli että antaa olla, ei jaksa hakea neljää eri ruuvaria ja maalataan vaan ympäriltä.
 
Sinä oletat nyt. Voi olla myös, että tällä asialla ei ollut heille väliä ja siksi maalasivat noin. Mutta se on totta, että moni ei ajattele asiaa pidemmälle ja ei sitä kautta saa niitä mahdollisia hyötyjä tulevaisuudessa.
Maalausjäljen suhteellisen siisteyden perusteella oli joko kyltin kohdalla vaihdettu pikkupensseliin tai rajattu teipillä. En keksi järkisyytä moiselle vaivannäölle, kun kyltin olisi voinut irrottaa ainakin teippausta paljon lyhyemmässä ajassa ja vieläpä säästää itse maalauksessakin reilusti aikaa.
 
Paitsi jos joudut etsimään neljä erilaista ruuvaria että saat kyltin irti.
 
Tämä, esim. kun muutin tähän rapiat 10 vuotta sitten silloisen paremman puoliskon isä sekä tämän veli käyttivät vajaan viikon ja hioivat sisältä seinät sekä maalasivat. Olisinko osannut itse, en tiedä. Olisinko saanut parempaa jälkeä? Ehkä ajan kanssa. Mutta kun toinen oli koko pienen ikänsä (noh, varmaan kauemmin kuin itse olen elänyt) tehnyt töitä rakennuksilla antaa tehdä ja siitä noin vuosi teki lisää remonttia missä maksoin materiaalit. Eli ei voi tietää kuka ne remontit on tehnyt, onko saanut palkkaa, mikä on ollut motivaation aste jne.

(Ettei nyt ajatella että vain hyväksikäytin muita olen hankkinut kamat ja koonnut yhteen pöytäkoneeseen mikä meni heille ja autellut useamman läppärin sekä tabletin ja kännykän kanssa viimeksi tänään.. ..antaa henkilöiden tehdä niitä asioita mitä osaavat eikä turhaan yritetä oppia hommia mitä joku toinen voi ja osaa tehdä paremmin varsinkin jos se ei maksa itselle ns. mitään)

EDIT: Toki tuossa ylläolevassa tapauksessa varmaan laiskuus ollut syynä.
 
Maalausjäljen suhteellisen siisteyden perusteella oli joko kyltin kohdalla vaihdettu pikkupensseliin tai rajattu teipillä. En keksi järkisyytä moiselle vaivannäölle, kun kyltin olisi voinut irrottaa ainakin teippausta paljon lyhyemmässä ajassa ja vieläpä säästää itse maalauksessakin reilusti aikaa.

Ihan samalla tavalla toimitaan yleisesti myös sähkökalusteiden kohdalla sisäseiniä maalatessa. Esim. valokytkimien kuoret poistamalla lopputulos olisi monta kertaa nätimpi kuin teippaamalla tai sutimalla maalia pikkupensselillä mutta aika harva tämänkään palstan neuvojista niin toimii vaan tyydytään joko maalaamaan ne kalusteet kiinni seinään tai teippaillaan ja maalataan ympäri.
 
Tuossa on sekin että jotkut eivät osaa tai uskalla ottaa niitä valokytkimien tai pistorasian palikoita irti. Toisaalta joillekin tuo saattaa olla parempikin, tiedän muutamia sellaisia säheltäjiä että varmaan saisivat sähköiskun jokaisesta pistorasiasta joko irroitus- tai maalausvaiheessa.
 
Toki, omien kykyjen mukaan tulisi toimia mutta aika turvallistahan tuo on kunhan käyttää edes vähän tervettä järkeä, ottaa tarvittaessa sähköjä pois eikä valuttele juoksevaa maalia jännitteisille osille.
Huvittaa vaan kun tuo on niitä harvoja maallikkotöitä joita saa ihan luvallisesti tehdä kunhan vain uskaltaa mutta harva silti tekee ja sitten teippaillaan ja seinät näyttävät pintarempan jäljiltä ihan hirveiltä. Monissa paikoissa näkee että kalusteet on uusittu itse, mutta ne ovat silti olleet seinässä kiinni kun maalaus on suoritettu.
 
Paitsi jos joudut etsimään neljä erilaista ruuvaria että saat kyltin irti.
Jos tällaisen vastoinkäymisen edessä maalausurakka muutetaan turaamiseksi, eikö se juuri ole sitä tyhmyyttä? Tietysti laiskuus ja osaamattomuus ovat täsmällisempiä syitä, mutta tyhmyyshän niiden taustalla yleensä on. Luulisi toimintakykyisen aikuisen irrottavan kyltin talon seinästä, vaikka siinä olisikin jonkun edellisen riemuidiootin sorvatut ruuvinkannat, jos alunperin oli tarkoitus tehdä itselle ja hyvin.

Toki se on yleinen ilmiö, että kolmen minuutin säästön takia tehdään paskaa jota katsellaan vuosikymmenet, eikä missään vaiheessa tule järki tai ylpeys vastaan ja tehdä hommaa uudelleen. Sekin on kova kynnys monelle, että joutuu tyhmyydestä tai kusipäisyydestä maksamaan oppirahoja ja näkemään tunnin vaivaa tai maksamaan kymmenen markkaa. Mieluummin kahlataan omassa paskassa esim. eläkeikään tai hautaan asti.

Yleisesti homman tekeminen päin helvettiä maksaa rahassa tai ajassa alunperin 85% kunnolla tehdystä. Tulevina vuosina joko kärsitään tai maksetaan kokonaisuutena 150% ajassa tai rahassa, usein samalla myös kärsitään.
 
Yleensähän sen oman laiskuuden ja osaamattomuuden saa sitten joku muu korjata tulevaisuudessa ja siksi näin tehdään. Miksipä ei, kun säästetään nyt muutama pennonen ja korjauksen saa tehdä joku uusi tyyppi 10 vuoden päästä. Harmi tässä on se, että nykyään tuntuu ammattilaisillakin olevan tällainen ajattelutapa ja sitten on uudet rakennukset korjattavana 2 vuoden sisällä valmistumisesta, kun oli pakko hutiloida.
 
Kyllä pistää vihaksi kun katsoo nytkin telkkarista tätä ”Astrologian tähdet” ohjelmaa. Yksinäiset ja epätoivoiset vanhukset soittavat tuonne ja valittelevat yksinäisyyttä ja sairauksia.
Nyt soittaa mummo joka kysyy saako elämäänsä vielä rakkautta. No tämä ”tähti” sitten katsoo korteista että joo ensi keväänä saat elämääsi jonkun. Edellisen kerran tätä joskus katsoneena muistan nähneeni erään ”tähden” joka lähetti kivuista valittelevalle jotain ”kahden viikon hoitoja” Miten tämmöinen voi olla edes laillista.

Toki nämä soittajat selvästi näihin uskovat ja jos tuolla 4€/min hinnalla saavat sitten sitä toivoa elämäänsä, niin onko se väärin.. niin… Mutta toivoisin että se vastuu omasta elämästä otettaisiin itse eikä sysättäisi sitä näiden koijareiden käsiin.
 
Maksavathan monet kirkollisveroakin satoja tai tuhansia euroja vuodessa, koska uskovat mihin uskovat. Ja valtio vielä hoitaa rahan keruun. Tässä tapauksessa sentään valtio ei sotkeudu asiaan.

edit: Tarkennan vielä, että tarkoitukseni ei ole kritisoida kristinuskoisia tai muitakaan uskontoja. Ihmismielen yksi yleinen ominaisuus on uskoa joihinkin ei ratioonaalisesti perusteltavissa oleviin asioihin. Mutta jos aletaan rajoittaa uskomuksiin perustuvan asian, toivon, tms. tarjoamista rahaa vastaan, niin se on aika "slippery slope". Kuten myös se jos aletaan rajoittaa yksilön vapautta käyttää rahojaan tällaiseen.

Ehkä pohjimmiltaan soittaja saa helpotusta siitä, että saa jakaa mieltään vaivaavan asian muille. Tämä on aika helppo ja halpa tapa saada asiansa televisioon. Kyseessä saattaa olla soittajan ensimmäinen ja viimeinen esiintyminen televisiossa, mikä on monelle kokemus jo sinänsä.

Lisäksi tässä saadaan televisioon viihdesisältöä, jota monet seuraavat (selvästi sinä mukaanlukien :) ). Se sisältö on se varsinainen tuote tässä. Sellaiset ihmiset, joilla ei ole ajalleen parempaakaan käyttöä saavat tämän avulla aikansa kulumaan. Osa katsojista haluaa maksaa tästä sisällöstä ja pääsee samalla osaksi sisältöä. Osa jättää maksamatta. Voisiko ajatella myös niin päin, että on väärin, että sinä katsot ohjelmaa, vaikka et osallistu kustannuksiin, kuten osa katsojista? Sinulla saattaa olla paremmat taloudelliset edellytykset siihen, kuin niillä sairailla vanhuksilla.
 
Viimeksi muokattu:
Sossumaan huonoja puolia. Täällä ei olla kovin perhekeskeisiä ja vanhukset jää sitten usein yksin. Jos tukeutuu pääasiassa valtioon, niin itkuhan siinä usein tulee lopulta.
 
Jos tällaisen vastoinkäymisen edessä maalausurakka muutetaan turaamiseksi, eikö se juuri ole sitä tyhmyyttä? Tietysti laiskuus ja osaamattomuus ovat täsmällisempiä syitä, mutta tyhmyyshän niiden taustalla yleensä on. Luulisi toimintakykyisen aikuisen irrottavan kyltin talon seinästä, vaikka siinä olisikin jonkun edellisen riemuidiootin sorvatut ruuvinkannat, jos alunperin oli tarkoitus tehdä itselle ja hyvin.

Toki se on yleinen ilmiö, että kolmen minuutin säästön takia tehdään paskaa jota katsellaan vuosikymmenet, eikä missään vaiheessa tule järki tai ylpeys vastaan ja tehdä hommaa uudelleen. Sekin on kova kynnys monelle, että joutuu tyhmyydestä tai kusipäisyydestä maksamaan oppirahoja ja näkemään tunnin vaivaa tai maksamaan kymmenen markkaa. Mieluummin kahlataan omassa paskassa esim. eläkeikään tai hautaan asti.

Yleisesti homman tekeminen päin helvettiä maksaa rahassa tai ajassa alunperin 85% kunnolla tehdystä. Tulevina vuosina joko kärsitään tai maksetaan kokonaisuutena 150% ajassa tai rahassa, usein samalla myös kärsitään.

Kolikon toinen puoli on se että vanhojen rakennusten remonttihommissa viiden minuutin hommasta tulee helposti useamman tunnin homma kun ruuvi katkeaa, proppu korkkaa, rappaus lohkeaa, vanha hapertunut muoviosa irrottaessa halkeaa, jne. jne. Eli jos kyltin ohi oli maalattu siistiisti niin voi hyvinkin olla, että ammattimainen maalari on todennut että parempi olla koskematta, jos ei ole mitään erityistä syytä maalata kyltin alta.
 
Maksavathan monet kirkollisveroakin satoja tai tuhansia euroja vuodessa, koska uskovat mihin uskovat. Ja valtio vielä hoitaa rahan keruun. Tässä tapauksessa sentään valtio ei sotkeudu asiaan.
Kirkollisveroa voi maksaa myös pelkästään sen vuoksi, että arvostaa seurakuntien tarjoamaa kolmannen sektorin sosiaalista tukitoimintaa. Tai partiolaisliikettä. Tai pitää juhlallisista seremonioista ja perinteistä erilaisissa elämäntilanteissa. Tai arvostaa seurakuntien ylläpitämää historiallista rakennuskantaa ja taide-esineistöä. Itse en maksa kirkollisveroa.
 
Ainoo vaan että tämän "sosiaalisen toiminnan" ainoa motiivi on levittää omaa agendaansa. Ja kirkollisverolla rahoitetaan sitä.
 
Niin on, mutta onko se toiminnan ainoa tulos? Oli miten oli, tämä ei kumoa edellä esitettyä. Kirkollisveroa voi maksaa monista syistä joista osa on rationaalisia. Itse en maksa.
 
No siis jos perustelee kirkollisveroa sillä että ne tekee myös paljon hyvää, niin järkevämpi olisi antaa sekin raha sellaisille yhdistyksille ja yrityksille mikä tekee pelkkää hyvää ilman taka-ajatuksia tai agendaa.
 
Jenkeissä vanhuksilla onkin paljon paremmat olot.
Jenkeissä nyt varsinkin jeesustelijapiireissä kuitenkin hoidetaan ne omat vanhukset. Toki sielläkin on omat ongelmansa, mutta vähä vitun typerää muutenkin verrata suoraan jenkkejä meihin. Siellä on kaupunkeja joissa asuu tuplasti enemmän porukkaa kuin koko Suomessa. Äly hoi nyt.

Suomessahan on todettu näköjään parhaimmaksi se että valtio hoitaa kaiken vauvasta vaariin. No ainakin ollaan sitten maailman onnellisin kansa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
255 124
Viestejä
4 435 985
Jäsenet
73 486
Uusin jäsen
keijooo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom