Tyhmät ihmiset

OscarK

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.05.2023
Viestejä
2 583

Kuuluiskohan tämä tänne? Jutusta ei selviä, kuinka iso allas on kyseessä, mutta jos siinä on esim. 2 kuutiota vettä ja sitten siihe kaveriksi otetaan 10-päinen kaverilauma parvekebileisiin, niin mikä mahtaa olla parvekkeen kantavuus? Eikös noita ole parvekkeita romahtanut kuolonuhrien kerta ennenkin kun on saatu loistoidea raahata jotain helvetin painavaa kalustetta parvekkeelle?

Jutussa siis kerrotaan kuinka VilleGalle on salaa laittanut kylmävesialtaan parvekkeelle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 675
Kiinostas kyllä kuulla, että millä verukkeella ne on kieltäytyneet auttamasta tai lainaamasta defiä. Varsin erikoista toimintaa kyllä ollu ja varsinkin ottaen huomioon, että kysessä on Terveystalo.
Joo. Olisihan tuollainen hitlermäinen käytös muutenkin tyrmistyttävää, mutta täysin absurdia on, että kyseessä oli terveysalan yritys.
 
emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
10 007
Muistutan edelleen, että kyseessä oli keltaisen lehdistön klikki-uutinen, josta on takuulla paljon jätetty pois. Jos on todella menty, että "hei tarvisi apua, ku tyypillä sydän pysähty tuolla -> njääh, emme auta", nii sit on jo oikeesti vitun tyhmiä henkilöitä ja oikeus edessä. Voi olla, että menny oikeesti, että "hei lainaatteko elvytyslaitetta? Ai, miksi ette?", toki tossaki vähä semmonen, että miksi nyt kukaan koskaan turhaan pyytäis laitteita lainaan. Mut kai niillä arvoa on, joten narkit ym. paskat tulee ekana mieleen, jotka voisi käyttää hätää hyväksi.
 
emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
10 007
Tiedä sitten mikä on syytekynnys ja miten innokkaasti rikosasiaa edes tutkitaan. Mulkkumaisuuden lisäksi toki todella tyhmää joka tapauksessa.
Joo, ehkä tulkinnanvaraista (tosiaan riippuen mitä tietoa on annettu):

Jokaisella on auttamisvelvollisuus konkreettisessa hädässä olevia kohtaan. Jos henkilö tietää toisen hengen tai terveyden olevan vakavassa vaarassa, eikä silti auta tätä, hän syyllistyy rikokseen. Jos henkilö ei pysty itse auttamaan tai ei osaa auttaa, hänen täytyy hankkia kykyjensä mukaan apua muualta.
 
Liittynyt
22.10.2023
Viestejä
30
Muistutan edelleen, että kyseessä oli keltaisen lehdistön klikki-uutinen, josta on takuulla paljon jätetty pois. Jos on todella menty, että "hei tarvisi apua, ku tyypillä sydän pysähty tuolla -> njääh, emme auta", nii sit on jo oikeesti vitun tyhmiä henkilöitä ja oikeus edessä. Voi olla, että menny oikeesti, että "hei lainaatteko elvytyslaitetta? Ai, miksi ette?", toki tossaki vähä semmonen, että miksi nyt kukaan koskaan turhaan pyytäis laitteita lainaan. Mut kai niillä arvoa on, joten narkit ym. paskat tulee ekana mieleen, jotka voisi käyttää hätää hyväksi.
Melkein pari tonnia on sellainen perusmalli, noita toki on erilaisia. En tiedä,voiko joku kaupata jossain tori.fi noita mukamas. Paljon outoutta nähneenä en toisaalta yhtään epäile myöskään mahdollisuutta, että sinne on tullut joku sanomaan, että tuolla elvytetään ja tarvitaan deffa ja sitten työntekijä vain sanoo,että ei meidän saa ottaa. Meitä on moneksi tällä planeetalla.
 
emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
10 007
ja avun pyytäjä on sattunut olemaan "narkin näköinen" jne.
Vaikee sanoa, ku iltiksen juttu ei kerro oikee mitään. Kuulostaa vaa tosi hullulta, että eivät olisi auttaneet. Ei tää nyt mikää "amerikka" ole ja tv-sarja, jossa kysellää eka vakuutukset jne :D Eiköhä tosta vielä vastine tule, ei takuulla ole mennyt niin, että pyydetty selkeesti apua&"deffiä" ja siitä on kieltäydytty. Ikävä homma, jos jouduin seisoon korjattuna. Ei mulla terveystalon osakkeet kiinnosta, vaa että jos byrokratia on sitä tasoa, että ei uskalleta auttaa.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.04.2024
Viestejä
209
Kaikenlaista hölmöläista sitä maa päällään kantaa. Valitettavasti:

Tyhmähän se kysyjäkin on, senkus olisi ottanut defibrillaattorin seinästä ja vienyt elvytys paikalle. Ne pitää olla näkyvällä paikalla ja hädän sattuessa sen saa ottaa siitä seinästä ja ne on vielä rekisteröity sitä varten että esimerkiksi pelastushenkilökunta näkee missä lähin laite on jotta sitä voidaan käyttää jos tarvetta.
 
emagdnim

Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
10 007
Terveystalon keissistä tuli sit poliisiasia.
Lounais-Suomen poliisilaitos on alkanut omasta aloitteestaan tutkia tapausta, jossa Terveystalo ei suostunut lainaamaan sydäniskuria eli defibrillaattoria.
Lounais-Suomen poliisista kerrotaan MTV Uutisille, että poliisi kirjasi asiasta rikosilmoituksen nyt torstaiaamuna. Asia on poliisilla esiselvityksessä ja sitä tutkitaan pelastustoimen laiminlyöntinä.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 052
Tyhmähän se kysyjäkin on, senkus olisi ottanut defibrillaattorin seinästä ja vienyt elvytys paikalle. Ne pitää olla näkyvällä paikalla ja hädän sattuessa sen saa ottaa siitä seinästä ja ne on vielä rekisteröity sitä varten että esimerkiksi pelastushenkilökunta näkee missä lähin laite on jotta sitä voidaan käyttää jos tarvetta.
En tiedä millainen tuo paikka ja tilanne oli, mutta Terveystalolla on monenlaisia vastaanottoja ja myös sairaalatiloja, eikä niistä kaikki ole täysin vapaasti kenen tahansa kuljeksittavissa. Lähin defibrillaattori on tuolla voinut olla vaikka jossakin ihan toisessa kerroksessa ja/tai toisessa päässä rakennusta tms, eli ei se välttämättä ole ollut siinä vieressä. Niiden sijoittelusta on olemassa kaikenlaisia ohjeita ja suosituksia, mutta koska laitteet ostaa jokainen organisaatio omilla varoillaan, niin ei niiden sijoittelua voi kukaan ulkopuolinen varsinaisesti määrätä.

Kysyjä oli ilmoittanut tarpeesta vastaanottoon ja respavirkailijan olisi pitänyt osata hoitaa asia. Respassa ei kuitenkaan defibbiä suostuttu luovuttamaan, eikä Terveystalosta tarjottu tilanteessa muutakaan apua. Lopputuloksena Poliisi tutkii nyt asiaa pelastustoimen laiminlyöntinä ja hyvä niin.
 
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 549
Sitä saa mitä tilaa. Sikailun karut seuraukset: Sarjapaiskaajan yrityksen liikevaihdosta suli vuodessa yli 99 prosenttia
Sikailun karut seuraukset: Sarjapaiskaajan yrityksen liikevaihdosta suli vuodessa yli 99 prosenttia
Miehen rakennusalan yritys on tehnyt voittoa yhdellä tilikaudella.
Tyhmää kieltämättä tuollaisen takia boikotoida vaikka tyhmää oli paiskominenkin. Kaikenlainen cancelointi ja vastaava pöyristyminen on kovasti muotia nykyisin..
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 785
Tyhmää kieltämättä tuollaisen takia boikotoida vaikka tyhmää oli paiskominenkin. Kaikenlainen cancelointi ja vastaava pöyristyminen on kovasti muotia nykyisin..
Jos pitää valita ostaa palvelua/tuotetta jommalta kummalta yritykseltä A tai B (tosiasiassa valittavana on sadoittain näitä A:n kaltaisia firmoja, ja vähäinen määrä B:n kaltaisia):
A: Toimitusjohtajasta tai yritykseltä ei ole tiedossa aiempia törttöilyjä.
B: Toimarilla on taustalla useita vahingontekoja, on oikeudenkäynnissä syytettynä pahoinpitelystä, yrityksellä on erääntyneenä maksamattomia velkoja.

Kumman valitsisit, ja miksi vaihtoehdon A valitseminen olisi tyhmää?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.07.2022
Viestejä
417
Kiinostas kyllä kuulla, että millä verukkeella ne on kieltäytyneet auttamasta tai lainaamasta defiä. Varsin erikoista toimintaa kyllä ollu ja varsinkin ottaen huomioon, että kysessä on Terveystalo.
Voi olla, että Terveystalon deffat eivät ole sellaisia neuvovia automaattisia malleja, joita maallikkokin pystyy käyttämään. Silloin tietysti olisi pitänyt saada mukaan osaava käyttäjäkin. Ja deffan sijoituspaikkakin on todennäköisesti muu kuin odotusaula, esim. leikkausosasto.
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
1 048

Ainakaan Defi.fi-kartalta ei löydy Turusta yhtään defiä, jonka kerrottaisiin olevan Terveystalossa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 504
Tuo on täysin vapaaehtoisuuteen perustuva palvelu. Terveysfirmalla ei ole mitään varsinaista intressiä ilmoittaa laitteitaan tuonne.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
20 052
Tuo on täysin vapaaehtoisuuteen perustuva palvelu. Terveysfirmalla ei ole mitään varsinaista intressiä ilmoittaa laitteitaan tuonne.
Niinpä. En tiedä mistä kumpuaa oletus, että kaikkien pitäisi ilmoittaa itse hankkimistaan laitteista johonkin julkiseen palveluun? Se on pelkkä suositus ja sillä siisti.

Voi olla, että Terveystalon deffat eivät ole sellaisia neuvovia automaattisia malleja, joita maallikkokin pystyy käyttämään. Silloin tietysti olisi pitänyt saada mukaan osaava käyttäjäkin. Ja deffan sijoituspaikkakin on todennäköisesti muu kuin odotusaula, esim. leikkausosasto.
Se vasta olisikin ollut mielenkiintoista, kun sieltä olisi raahattu paikalle joku hillitön räkkimallin viritys, jota kukaan ei olisi osannut käyttää. :D
 
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 868
Tämä kyllä vetää niin sanattomaksi. Faktahan on, että elvytystilanteesta selviäminen on todella epätodennäköistä ja vielä epätodennäköisempää, että seuraavista viikoista selviää. Etenkin ikäihminen. Mutta mitä ihmettä tuossa oikein on tapahtunut. Ehkä joku kesätyöläistoimistotyöntekijä? Joku jolla ei ole mitään kokemusta terveydenhuollosta tai elvytyskoulutuksista? Miksei kukaan hakenut lääkäriä, kyllä sieltä varmasti joku olisi saatu huoneesta ulos huutamalla apua tarpeeksi kauan, olisi ehkä se defibrillaattorikin sitten saatu. Terveystalon kommentti on omaan korvaan olankohautus, mutta tästä firmasta en pidä muutenkaan.
Itse lähtisin veikkaamaan, että siellä on ollut ongelma ymmärtää mistä on kyse ja, että kyseessä on hätätilanne... Esim kielimuuri.
Siinä terveystalon tiskillähän ei ole välttämättä hoitajaa, vaan joku asiakaspalvelija tai vastaava.
Joku maallikkohan ei välttämättä ollenkaan selitä asiaansa selkeästi.
Minusta tuo on se todennäköisin vaihtoehto, koska eihän noissa tuota seuranneessa soitossa saako deffaa lainata Jne. ole mitään järkeä.
 
Liittynyt
22.09.2020
Viestejä
329

Minun ymmärtääkseni nuo asiakaspalvelijat ovat koulutukseltaan sairaan- tai terveydenhoitajia. Ainakin kavereita/tuttuja ollut noissa hommissa ja olen ymmärtänyt että se koulutus on ollut vaatimus.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
462
Minun ymmärtääkseni nuo asiakaspalvelijat ovat koulutukseltaan sairaan- tai terveydenhoitajia. Ainakin kavereita/tuttuja ollut noissa hommissa ja olen ymmärtänyt että se koulutus on ollut vaatimus.
Vastaan kilpailijan osalta, kun se puoli on tuttua. Voi hyvin olla, että kassahenkilöstä vain kyse. Kilpailijalla kuitenkin yleensä kassahenkilön kanssa on rinnalla myös sairaanhoitaja ja yleensä, jos tulee epäselvä tilanne, haetaan se lääkäri tueksi tai käydään ainakin kysymässä. Itsekin ollut vastaavassa tilanteessa elvyttämässä kadulla pro bono ohikulkijaa ja maksavat potilaat odottivat kiltisti käytävässä. Toki ne sitten jotkut subilahjakortit sai, kun oltiin vähän myöhässä, kun tilanne laukesi. Ammattilaisten keskuudessa Terveystalo on muutenkin vähän huonossa maineessa ainakin oman kokemukseni mukaan.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
2 078
Tyhmää kieltämättä tuollaisen takia boikotoida vaikka tyhmää oli paiskominenkin. Kaikenlainen cancelointi ja vastaava pöyristyminen on kovasti muotia nykyisin..
No oishan se paiskoja voinut tehdä videon jossa ne hakee "katuvana syntisenä" heittämänsä tavarat pois merta roskaamasta. Et jos sotkee niin siivoaa.

Ja jos se siivoaminen on muka "mahdotonta", niin sitten ei pidä sotkea. Ei se mahdotonta ole, mutta hieman vaivalloista ja kallista.
 
Liittynyt
22.10.2023
Viestejä
30
Itse lähtisin veikkaamaan, että siellä on ollut ongelma ymmärtää mistä on kyse ja, että kyseessä on hätätilanne... Esim kielimuuri.
Siinä terveystalon tiskillähän ei ole välttämättä hoitajaa, vaan joku asiakaspalvelija tai vastaava.
Joku maallikkohan ei välttämättä ollenkaan selitä asiaansa selkeästi.
Minusta tuo on se todennäköisin vaihtoehto, koska eihän noissa tuota seuranneessa soitossa saako deffaa lainata Jne. ole mitään järkeä.
Niin tätä siis vähän hain takaa. Ja siksi se keskustelu on oikeasti mennyt noin tyhmästi. Toki aivan hemmetin outoa, ettei jotenkin päässä yhtään mikään hälytyskello ala soimaan tai ei jotenkin ole varautunut tuohon henkisesti, kun kuitenkin tuonne töihin päätynyt ja siellä käy tosi sairasta porukkaa koko ajan. Voihan se huonokuntoinen asiakas siihen oven ulkopuolellekin päätyä elvytykseen, olisiko silloinkin vain katsottu ovenlasin takaa, että voi voi? Osaisiko tämä porukka reagoida edes siihen, jos joku odotusaulassa lyyhistyy ja pitäisi auttaa? Paljon kysymyksiä, ei yhtään vastauksia.
 
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 549
siellä käy tosi sairasta porukkaa koko ajan. Voihan se huonokuntoinen asiakas siihen oven ulkopuolellekin päätyä elvytykseen, olisiko silloinkin vain katsottu ovenlasin takaa, että voi voi? Osaisiko tämä porukka reagoida edes siihen, jos joku odotusaulassa lyyhistyy ja pitäisi auttaa? Paljon kysymyksiä, ei yhtään vastauksia.
Eikö näissä terveystaloissa käy lähinnä jotkut työterveyshuollon asiakkaat jotain saikkulappua hakemassa tms. Harvemmin kai siellä omalla rahalla mitään leikkauksia tms. tehdään. No ihme juttu oli tämä auttamattomuus joka tapauksessa.
 
Liittynyt
22.10.2023
Viestejä
30
Eikö näissä terveystaloissa käy lähinnä jotkut työterveyshuollon asiakkaat jotain saikkulappua hakemassa tms. Harvemmin kai siellä omalla rahalla mitään leikkauksia tms. tehdään. No ihme juttu oli tämä auttamattomuus joka tapauksessa.
En katsonut tarkemmin, minkälainen yksikkö. Oletin,että ihan normaali Terveystalon yksikkö, jossa käy sekä itsemaksavia, työterveyshuollon potilaita tai vakuutuksen piikkiin kävijöitä. Ja allekirjoitan tootsin kommentin, että täyspaska lafka työnantajana. Ette uskoisi, jos kertoisin, miten nämä kohtelee työntekijöitään tilaisuuden tullen. Sopimukset, lait tai säädökset ei heillä paljoa paina : D
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
406
Eikö näissä terveystaloissa käy lähinnä jotkut työterveyshuollon asiakkaat jotain saikkulappua hakemassa tms. Harvemmin kai siellä omalla rahalla mitään leikkauksia tms. tehdään. No ihme juttu oli tämä auttamattomuus joka tapauksessa.
Kyllä toi on samalla ihan yksityinen lääkäriasema ja sairaala, jossa tehdään leikkaukset ja kuvantamiset samassa paikassa. Itekin käynyt tuolla mm. magneettikuvissa. Samaten siellä on lasten päivystys ja paljon muuta, työterveys vaan yks osa toimintaa. Hoitavat myös kunnallisen puolen ruuhkia pois ostopalveluna just esim. niiden magneettikuvien osalta, tai ainakin joskus näin.
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
462
Kyllä toi on samalla ihan yksityinen lääkäriasema ja sairaala, jossa tehdään leikkaukset ja kuvantamiset samassa paikassa.
Siellä on ihan varmasti myös päiväaikaan elvytystiimi nimettynä, jossa anestesiologi/teholääkäri ja anestesiahoitajat. Jos tämä tapahtui päiväsaikaan elvytystiimin ollessa paikalla, firma kosahti vielä enemmän kuin nyt mediassa puhutaan, koska niillä olisi ollut toimittaa kohteeseen teholääkäri saman tien,
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
1 868
Siellä on ihan varmasti myös päiväaikaan elvytystiimi nimettynä, jossa anestesiologi/teholääkäri ja anestesiahoitajat. Jos tämä tapahtui päiväsaikaan elvytystiimin ollessa paikalla, firma kosahti vielä enemmän kuin nyt mediassa puhutaan, koska niillä olisi ollut toimittaa kohteeseen teholääkäri saman tien,
Nuo pienet yksiköt on vähän sellaisia, että kun ei siellä ole välttämättä kuin se yks anehoitaja per toiminnassa oleva leikkaussali ja yksi anelääkäri pystyy pyörittämään pari-kolme salia. Kait sitä nyt voi elvytystiimiksi kutsua, joka toki ei kesken herätyksen/nukutuksen pääse kukaan siitä mihinkään... Et nojoo.
 
Ai Turun Terveystalo. On siellä possea paikalla; enemmän kuin jossain Turun tk:ssa ja nimekkäämpää (ei toki välttämättä pätevämpää) kuin itse yliopistosairaalassa.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 522
Auringon vaaroista aina puhutaan mutta katsoin tänään MTV:n aamu-tv:tä (Huomenta Suomiko se on) niin joka ikinen juontaja ja vieras ihan hiton ruskea. Siellä on maattu auringossa tuntikausia.

Kävin yksi päivä paikallisessa keilahallissa ja siellä oli ovi jossa luki solarium. Kysyin että onko täällä tosiaan vielä tuollainen 80-luvun ”hirvitys” niin vastaus oli kyllä ja se on kuulemma vielä tosi suosittukin.

Ei muuta kuin melanoomat kuumaksi!
 
Liittynyt
01.03.2017
Viestejä
18

Toki niitäkin varmasti on jotka ovat ihan auringossa makaamisesta ruskettuneet, mutta ehkä todennäköisempänä pidän sitä että se väri on tullut purkista.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 522
Toki niitäkin varmasti on jotka ovat ihan auringossa makaamisesta ruskettuneet, mutta ehkä todennäköisempänä pidän sitä että se väri on tullut purkista.
Ei mielestäni ollut purkista kun olivat käsiä myöten ruskeita. Katso vaikka Lidlin ja SOK:n edustajien haastattelu ruokakorin hinnasta.

Itseruskettava on kyllä turvallisin vaihtoehto vaikka näyttääkin vähän Trumpilta jos on liikaa.
 
Forrison Hard

Tukijäsen
Liittynyt
12.07.2019
Viestejä
27
Kyllä tyhmyys on nyt ruskettumista ihmettelevän puoleisella laidalla. Normaali ihminen ulkoilee 3 - 12 tuntia päivässä, joten näillä keleillä varmasti ruskettuu. Talven jälkeen se tarttuu nopeasti.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
5 122
Olen kanssa tahtomattani saanut väriä pintaan. Ei vaan voi välttyä tuolta auringolta ja sitähän on viime viikkoina tullut taivaan täydeltä. Jotenkin tuntuu hölmöltä ajatukseslta valella itsensä aurinkovoiteella jos lähtee vain ulos. Ehkä pitäisi ?

Vastavasti voi näin ruskettuneena ihmetellä miten jotkut ovat vitivalkoisia, eikö tämä porukka ole ulkona ollenkaan ? Missä hemmetin luolassa piilottelevat valoisan ajan ?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 458

Kaikkiin ei tartu aurinko ja olet joko valkoinen tai punainen mutta et mitään siltä väliltä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 664
Olen kanssa tahtomattani saanut väriä pintaan. Ei vaan voi välttyä tuolta auringolta ja sitähän on viime viikkoina tullut taivaan täydeltä. Jotenkin tuntuu hölmöltä ajatukseslta valella itsensä aurinkovoiteella jos lähtee vain ulos. Ehkä pitäisi ?

Vastavasti voi näin ruskettuneena ihmetellä miten jotkut ovat vitivalkoisia, eikö tämä porukka ole ulkona ollenkaan ? Missä hemmetin luolassa piilottelevat valoisan ajan ?
Meillä on emännän kanssa sellainen ero että mulle tarttuu rusketus pirun helposti, esimerkiksi ensimmäisen kerran kun tänä vuonna oli pitempään kuin muutaman minuutin lyhythihaisella ulkona niin heti näkyi selkeät rusketusrajat hihojen kohdalla. Itse en ainakaan ihan herkästi pala auringossa (vaikka en hirveästi suorassa auringossa tykkääkään olla), vastaavasti emännälle ei meinaa rusketus tarttua millään, ja sitten kun väriä hälle rupeaa pintaan tulemaan niin kärähtää tosi herkästi. Ihmisissä tuntuu olevan eroja aika paljon tuon ruskettumisherkkyyden suhteen ja tuohon vaikuttaa muutkin asiat. Yhdellä kaverilla on joku sairaus jonka lääkkeellä on sellainen sivuvaikutus että ruskettuu todella herkästi.
 
kuoris

Tukijäsen
Liittynyt
28.06.2017
Viestejä
3 522
Niin. Solariumista ei ainakaan ole kuin haittaa?

Ja auringosta, vaikka ei tulis mellua niin tähän vois laittaa kuvan rekkakuskista joka ajanut ikänsä ikkuna auki. Vanhentaa aika hyvin. Itsekin ysärillä sortunut auringonottoon…tais olla kasarilla rusketus vielä muodikkaampaa. Oli terveen näköinen kun iho ruskea.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 458
No ei ole juu, mutta vaikea päästä karkuun ulkona tuota kirkasta palloa. Varsinkin veden äärellä. Voidella pitäisi enemmän/useammin, mutta tuppaa vaan unohtuun herkästi.
Mitäs vaikeeta siinä on? Pitää vaatteita päällä ja on sisällä. Ei kaikki viidy tuolla helteessä muutenkaan.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
5 122
Mitäs vaikeeta siinä on? Pitää vaatteita päällä ja on sisällä.
Mutta kun asioita tapahtuu myös ulkona. Ja näillä keleillä ei oiken jaksa ihan hirveissä tamineissa siellä touhuta. Tulee kuuma. Joten suht kevyellä vaatetuksella siellä mennään. Ja naamaa nyt ei saa piiloon oikein millään.
Ihmiset urheilevat, harrastavat tai tekevät työtä ulkona. En vaan onnistu olla sisällä. Tai onnistuu, mutta sitten ei em. asiat oiken onnistu. Väriä tulee pintaan halusi tai ei.
 
Ei se nyt ihan noinkaan mene. Moni herkkänahkainen nyt vaan yksinkertaisesti välttelee ulkona oloa auringon paistaessa tai sitten pitää ohuita vaaleita vaatteita ja hattua. Ihan normaalia herkkäihoisille.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
5 122
Voiteet on ainoa toimiva ratkaisu. Veden äärellä hatusta ei paljoakaan ole iloa. Välttely ei aina onnistu jos työtä pitää tehdä ulkona sielläkin mielummin voiteet kun liiallinen vaatetus. Sporttitouhuissa liiallinen vaatetus on monesti vain haitaksi. Tai siten vetää vaan naturaalina ja ei hirveästi mieti mitä tuleman pitää.

Mutta onneksi on vaihtoehtoa tilanteen tai tarpeen mukaan.
 
Niin tai sitten sä et mene sinne veden ääreen tai lähde sportteilemaan silloin kun aurinko porottaa vaan pysyt sisällä.
 
Liittynyt
11.11.2023
Viestejä
116
Itse olin viime vuonna ihan hurjan ruskettunut, käsistä, kaulasta, naamasta ja polvesta alaspäin, rajat näkyy osittain vieläkin. Kaikki ihan vain liikkumalla matkat pääasiassa jalan. Toisaalta en voi sietää tuota kuumuutta juuri yhtään joten mitään tasapainoa en kroppaan saanut aikaan esim. rannalla, koska viimeinen asia mitä haluan tehdä on mennä auringon paahteeseen vapaaehtoisesti. Omasta mielestä näytin ihan äärimmäisen tyhmältä :D Nyt tänä vuonna olosuhteet on sellaiset, että joudun/pääsen liikkumaan ulkona pääasiassa ilta-yö aikaan jolloin ei luonnollisesti väriäkään juuri tartu ja tulen todennäköisesti pysymään tasavärisenä, onneksi.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
3 031
Normaali ihminen ulkoilee 3 - 12 tuntia päivässä,
En tiedä mistä tämän "tilaston" repäisit, mutta "normaalia" tuo tuskin on. Väitän, että aika harva kaupungissa asuvista ihmisistä ulkoilee keskimäärin "edes" tuota 3 tuntia päivittäin, ellei ole ulkona työnsä puolesta.
 
Liittynyt
22.12.2016
Viestejä
18 474

Kyllä toi varmaan luolamiehelle on pitänyt paikkaansa. Tai 100 vuotta sitten Suomessa.

"Edes" 3 tuntia päivittäin... No joo-o. Ei välttämättä ulkoile edes 30 minuuttia keskimäärin nykyihminen.
 
Liittynyt
05.01.2021
Viestejä
5 122
Omasta mielestä näytin ihan äärimmäisen tyhmältä :D
Onhan tää ihan idioottimaisen näköistä kun on T-paidan ja shortisen rajat kropassa. Onneksi ei ole aurinkolaseista tullut negatiivistä panda efektiä naamalle. Vesillä ja skimbakeskukssa näitä panda negatiivejä näkee usein :)

Kohta taas paahteeseen, kävi mitä kävi. Koira odottaa helpotusta ja liikuntaa.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
349
Naama ja kädet ruskettuu tosi hienosti, hyvä kun kesä ehtinyt alkamaan. Yläkroppa ottaa aika hennosti väriä, mutta jalat.
Aika sama kuinka kauan yrität ottaa arskaa, niin jalat ne hohtaa valkoisena.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
245 250
Viestejä
4 286 508
Jäsenet
71 610
Uusin jäsen
mrhenu

Hinta.fi

Ylös Bottom