Tyhmät ihmiset

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 460
Joskus totuuden jälkeistä maailmaa edeltävässä ajassa puhuttiin silmään pissimisestä. Nykyään wokeaikana kuuluu kusta omaan silmäänsä.
Noniinno. Äitini joku hörhökaveri on uskonut uskomushoitoihin jo lähemmäs 30 vuotta sitten (vahva mielikuva, että näytti siltä, että kuolee niihin, yllätyin aidosti, kun oli ilmeisesti ainakin vielä viime vuonna elossa).

Huvittavaahan tässä on, että tuo kirjoitushan kritisoi sitä, että media ei suomessa julkaise mitä tahansa. Eihän tuossa laiteta kusta silmään, tai ilmeisesti olla edes jaksettu katsoa asiaa loppuun, mutta kunhan on keksitty provosoiva aasinsilta mediasta valittamiseen. Ja selvästi mato on koukussa, koska (jotenkin) woke.

Eli onko tyhmää kuvitella, että tuossa oikeasti puhutaan virtsasilmätipoista, vai tyhmää levittää hörhön mediakritiikkiä, kun eivät julkaise pissatipoista, ja ehkä Free to Healistakin julkaistu kritiikkiä, tai ei ainakaan kehuttu, kuvitellen, että tuossa puhutaan virtsasilmätipoista? Kirjoittaja nähdäkseni ei ole kirjoituksen osalta tyhmä, kun saa näkyvyyttä ajatuksilleen.
 
emagdnim

dnimretsam
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 434
Huvittavaahan tässä on, että tuo kirjoitushan kritisoi sitä, että media ei suomessa julkaise mitä tahansa. Eihän tuossa laiteta kusta silmään, tai ilmeisesti olla edes jaksettu katsoa asiaa loppuun, mutta kunhan on keksitty provosoiva aasinsilta mediasta valittamiseen. Ja selvästi mato on koukussa, koska (jotenkin) woke.
Joka on iha turhaa öyhötystä. iltis,maikkari,is,hs.. kaikki uutisoi kaiken maailman hömppää.

Tämä esim. kuulostaa ihan samanlaiselta jutulta, mitä Nordin oli katsonut/lukenut:

"Silmämunien valkaisu trendaa"

Enkä pitäis mitenkää kummallisena, jos aamutv:ssäki näistä puhuttais. Jos se on ajankohtainen aihe, nii se on. Suomessa ei vaa kusta omaan silmään, nii mitä siitä keskusteleen. Jos espanjalaiset on idiootteja, nii sit se vaa näkyy tv:ssä saakka?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292
Huvittavaahan tässä on, että tuo kirjoitushan kritisoi sitä, että media ei suomessa julkaise mitä tahansa.
Se on minustakin huvittavaa, koska täällähän on välillä annettu hyvinkin avokätisesti näkyvyyttä aivan puupäisille hörhöjutuille. Taisi joskus olla ihan hyvämaineisen suuren tv-kanavan keskusteluohjelmassa sellaiset tasapuolisuuspsykoosit päällä, että sydänkirurgi LT ja kristalliparantaja väittelivät verisuonitaudin hoidosta. Totuushan löytyy sitten jostain puolivälistä. :smoke:
Kirjoittaja nähdäkseni ei ole kirjoituksen osalta tyhmä, kun saa näkyvyyttä ajatuksilleen.
En osaa niinkään pitää häntä ovelana kuin sekavana. Nuoruuden hölmöilyt tai sellaisten teeskentely on eri asia kuin mopon keuliminen vuosikymmenestä toiseen.Välillä noista toilailuista tulee kiukkuiseksi, välillä kokee huolta lähimmäisestä. Onneksi joskus myös huvittuu.

En koe näkyvyyden antamiseksi keskustella YK:lla tai rävässä aiheesta, jos joku kertoo syövänsä kevään ensimmäiset koiranpaskat tai tukevansa Hamasia. Tällaisissa aivan kumipäisissä jutuissa on sekä yhteiskunnallinen että huumoriarvo.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 460
En koe näkyvyyden antamiseksi keskustella YK:lla tai rävässä aiheesta, jos joku kertoo syövänsä kevään ensimmäiset koiranpaskat tai tukevansa Hamasia. Tällaisissa aivan kumipäisissä jutuissa on sekä yhteiskunnallinen että huumoriarvo.
Tuohan ei edelleenkään käyttänyt virtsaa silmätippoina (tai mitään silmätippoja), tai edes katsonut ohjelmaa loppuun (jotta hänelle olisi selvinnyt miksi kukaan tekisi niin) missä asian oli kirjoitukseen bongannut?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292
Tuohan ei edelleenkään käyttänyt virtsaa silmätippoina (tai mitään silmätippoja), tai edes katsonut ohjelmaa loppuun (jotta hänelle olisi selvinnyt miksi kukaan tekisi niin) missä asian oli kirjoitukseen bongannut?
Sitähän emme voi tietää onko hän laittanut silmiinsä pissaa, mutta samantyyppisiä juttuja on ennen itse mainostanut.

Jos haluaa olettaa ko. somepöräyksen öyhötyksen sijaan harkinnalla laadituksi mädätykseksi, ainoa ihmisten mieliin infektoituva käsitys ei ole tuo mediavastaisuus. Kyllä siinä myös toiston kera ohjelmoidaan ajattelemaan, että kusi silmässä on varmaankin ihan terveellistä.
 
emagdnim

dnimretsam
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 434
Sitähän emme voi tietää onko hän laittanut silmiinsä pissaa, mutta samantyyppisiä juttuja on ennen itse mainostanut.

Jos haluaa olettaa ko. somepöräyksen öyhötyksen sijaan harkinnalla laadituksi mädätykseksi, ainoa ihmisten mieliin infektoituva käsitys ei ole tuo mediavastaisuus. Kyllä siinä myös toiston kera ohjelmoidaan ajattelemaan, että kusi silmässä on varmaankin ihan terveellistä.
Kyl mulle ja jäi media sitä ja tätä -öyhötys tosta päällimmäisenä mieleen. Kuinka on nii kamalaa, kun hän on vaan eri mieltä (kuin tiede), nii SE on väärin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292
Kyl mulle ja jäi media sitä ja tätä -öyhötys tosta päällimmäisenä mieleen. Kuinka on nii kamalaa, kun hän on vaan eri mieltä (kuin tiede), nii SE on väärin.
Joo ja itse muistan tästä tädin seuraavan pöhköilyn nähdessäni, että jotain se viimeksikin vinkui. Kohdeyleisössä sen sijaan on monenlaista vipeltäjää, joista osa ei niinkään luota kokeellisen tieteellisen metodin todistusarvoon vaan kokemusasiantuntijuuteen ja salaliittoihin. Sehän naapurille sopii. Nämä samat tyypit valitsevat järkevän ja absurdin väliltä umpimähkään, joten suuri osa päätyy antamaan lapsilleen hopeavettä, kannattamaan erikoisoperaatiota tai pelkäämään Natoa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 460
Sitähän emme voi tietää onko hän laittanut silmiinsä pissaa, mutta samantyyppisiä juttuja on ennen itse mainostanut.
No emme kai. Jos emme usko (tai lue), kun kertoo ettei ole (muistaakseen) koskaan käyttänyt mitään silmätippoja, eikä usko kun kertoo, ettei tiedä miksi joku tekisi niin.

Jos haluaa olettaa ko. somepöräyksen öyhötyksen sijaan harkinnalla laadituksi mädätykseksi, ainoa ihmisten mieliin infektoituva käsitys ei ole tuo mediavastaisuus. Kyllä siinä myös toiston kera ohjelmoidaan ajattelemaan, että kusi silmässä on varmaankin ihan terveellistä.
Ei. En oleta tuota 'somepöräystä' 'öyhötykseksi' tai 'mädätykseksi' [*], vaan mainokseksi: "Tässä syy miksi huuhaahoidoistani ei saa lukea positiivisia asioita mediassa" ja/tai "huuhaatani on mustamaalattu, koska toisinajattelu".

Jos tuon mainostamiset kerran on tuttuja, niin ehkä ketjuun osallistuvakin osaa huomata yhteyden oman huuhaan mainostuksen yhteyteen (oli sitten kyse siitä, että uskoo median itsesensuroivan, vai ehkäpä todennäköisemmin löytää postauksellaan sopivia uhreja).

ks. esim: Jättimäinen uhkasakko rajoittamaan bloggari Maria Nordinin aivokurssin markkinointia – lievin mahdollinen keino, Tukes perustelee

[*] tai 'wokeajan' kuvaukseksi, kai noi kaikki on jotain nykyaikaista kommunkointia.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 875

Ilmeisesti tuon Maria Nordinin silmään kusemisen taustalla on tuo espanjalainen TikTok muori joka on yhtä sekaisin kuin Maria Nordin.

Mitään positiviista vaikutusta silmään kusemisella ei ole vaan pelkkiä haittoja.

Noiden vatipää tätien mukaan se ilmeisesti parantaisi likinäköisyyden ja hajataiton. Mitä se ei todellakaan tee eikä siitä ole mitään näyttöä.
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 276
Mä luin tuon niin, että ylipäätänsä pidetään huonoja sensuuria, vaikka idioottimaisista aiheista onkin kysymys. Kyllähän maailmaan tarinaa mahtuu, enempi saisi vastuuta jättää sinne lukijan puolelle, eikä niinkään ennakkosensuuriin.
 
Ronald McDonald

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.02.2024
Viestejä
308
Mä luin tuon niin, että ylipäätänsä pidetään huonoja sensuuria, vaikka idioottimaisista aiheista onkin kysymys. Kyllähän maailmaan tarinaa mahtuu, enempi saisi vastuuta jättää sinne lukijan puolelle, eikä niinkään ennakkosensuuriin.
Valitettavasti on niin paljon tyhmiä täällä Suomessa, että siihen ei pysty. Itsekkin korkean älykkyyden omaavana vain naureskelen noille mutta sosiaaliyhteiskunnassa tyhmiä pitää suojella itseltään.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 875
Reinohan jätti
Valitettavasti on niin paljon idiootteja täällä, että ei pysty. Itsekkin korkean älykkyyden omaavana vain naureskelen noille mutta sosiaaliyhteiskunnassa tyhmiä pitää suojella itseltään.
Hyvähän se on suojella niitä älyllisesti jälkeenjääneitä käärmeöljykauppiailta. Nehän kiskoo vaikka elohopeavettä tai hengittelee kotona otsoni-kaasua kun joku itse oppinut poppamies moisia suosittelee. Henkihän siinä saattaa lähteä.

Erityisen tuomittavaa tuollainen puoskarointi on jos kohteena on lapset ja lasten terveys tai sitten kuolemansairaat epätoivoiset ihmiset.
 
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 251
sosiaaliyhteiskunnassa tyhmiä pitää suojella itseltään.
Hyvähän se on suojella niitä älyllisesti jälkeenjääneitä
Periaatteessa näin kunhan kunhan ei mopo karkaa käsistä sensuroidessa, esim. valtavirran vastaisten poliittisten näkemysten sensurointiin. Voivathan ne eriävät mielipiteet olla monenkin, jopa enemmistön, mielestä tyhmiä, haitallisia jne..
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 875
Periaatteessa näin kunhan kunhan ei mopo karkaa käsistä sensuroidessa, esim. valtavirran vastaisten poliittisten näkemysten sensurointiin. Voivathan ne eriävät mielipiteet olla monenkin, jopa enemmistön, mielestä tyhmiä, haitallisia jne..
Tuollainen silmäänkuseminen on hyvä esimerkki siitä, millaiset päivitykset eivät tarvit minkäänlaista julkisuutta ja saisi poistaa koko Maria Nordinin sosiaalisen median tilin.

Monenlaista tautia ja tulehdusta voi tulla kusen mukana silmään. Jos joku menettää sen vuoksi näkönsä, niin veikkaisin että Maria Nordinia ei kiinnosta ottaa siitä minkäänlaista vastuuta.
 
emagdnim

dnimretsam
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 434
Mä luin tuon niin, että ylipäätänsä pidetään huonoja sensuuria, vaikka idioottimaisista aiheista onkin kysymys. Kyllähän maailmaan tarinaa mahtuu, enempi saisi vastuuta jättää sinne lukijan puolelle, eikä niinkään ennakkosensuuriin.
ja tostahan täällä on keskusteltukin. Silkkaa öyhötystä, että mukamas sensuroidaan. Kyl telkussa jauhetaan vaikka ja mitä, jos se on ajankohtaista ja ns. ihmisten huulilla. Kusen tiputtelu silmään ei ole, niin miksi siitä ohjelmaa väännettäis. Harvoin noista muutenkaan ohjelmaa tehdään, ku ihmisiä ei kiinnosta hölynpöly isossa kuvassa.

Menishän tämä viihteestä toki:
"noniin, tänään aiheena paskan syöminen, jonka väitetään antavan aivan mahtavan olon ja laihduttaa nopeasti. Vieraina tänään.."
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292
Mä luin tuon niin, että ylipäätänsä pidetään huonoja sensuuria, vaikka idioottimaisista aiheista onkin kysymys. Kyllähän maailmaan tarinaa mahtuu, enempi saisi vastuuta jättää sinne lukijan puolelle, eikä niinkään ennakkosensuuriin.
Eikä pelkästään sensuuria vaan pitäisi saada huomiota ja julkisuutta hölynpölylleen. Maailmassahan riittää tärkeämpiä aiheita, ja lisäksi uskomushoitojen mainostaminen on haitallista, joten ymmärrän ja arvostan sitä kun moiselle sonnalle ei anneta tarpeettoman paljon tilaa.
 
emagdnim

dnimretsam
Tukijäsen
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 434
Haistelin otsikosta, että voisi olla ainesta tähän ketjuun. No ei ollu, iha fiksua järjestelmän hyväksikäyttöä. Mut artikkelin lopussa tärppäs:
Ahola ihmettelee, ettei kaupan suunnasta tullut minkäänlaista yhteydenottoa, että todellako hän halusi keräiltäväksi vain yhden kahvipaketin.
Nii, että ku oma kikkailu epäonnistuu, nii kaupan pitäisi huolehtia sinusta? Miksei sit suoraan joka tilauksen kohdalla tiedustella, että onko ostaja järjissään ostoslistan valintojensa kanssa ja soitella perään?

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 875
Sehän se oiskin paletti kun kaupasta soitettaisiin perään kaikille markoille.
En oikein itse ymmärrä miksi ne soittelisivat perään jostakin Prismasta jos asiakas tilaa vaikka yhden paketin kahvia.

Sen ymmärrän, jos tilaisi vahingossa vaikka 20 tuhatta pakettia kahvia tai 5000 kiloa banaania, että soittaisivat kaupasta oletko nyt tosissaan tilaamassa tällaista määrää.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
424
Haistelin otsikosta, että voisi olla ainesta tähän ketjuun. No ei ollu, iha fiksua järjestelmän hyväksikäyttöä. Mut artikkelin lopussa tärppäs:

Nii, että ku oma kikkailu epäonnistuu, nii kaupan pitäisi huolehtia sinusta? Miksei sit suoraan joka tilauksen kohdalla tiedustella, että onko ostaja järjissään ostoslistan valintojensa kanssa ja soitella perään?

Söisi aika pitkälti tuon keräily palkkion jos noista oikeasti soiteltaisiin... Eli typerää edes ehdottaa.

Tyhmintä tuossa on kyllä se että pahvilaatikko on aina pakollinen. Eikö pakkausmateriaalista voisi säästää tarjoamalla esim. paperipussia...
 
  • Tykkää
Reactions: PCB
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 453
Söisi aika pitkälti tuon keräily palkkion jos noista oikeasti soiteltaisiin... Eli typerää edes ehdottaa.

Tyhmintä tuossa on kyllä se että pahvilaatikko on aina pakollinen. Eikö pakkausmateriaalista voisi säästää tarjoamalla esim. paperipussia...
Juu, tuo pakollinen pahvilaatikko on kyllä älytöntä tiettyjen tuotteiden kanssa, kuten esimerkiksi 24-pack vichyä tai iso pakkaus wc- tai talouspaperia. Ja välillä nuo laatikot ovat hirveän vajaita vaikka mitään särkyvää ei kyseisessä laatikossa olekaan, joten melkein voisi väittää että tahallaan jätetään laatikot puolityhjiksi että saa niistä veloittaa enemmän. Toki jos kaikki lootat olisivat aina täynnä niin tuotteita hajoaisi takuulla aina sillointällöin.

Mekin varaillaan tuohon tyyliin toimitusaikoja mutta yleensä kyllä heti ajan varaushetkellä laitetaan reippaasti sellaisia tuotteita tilaukseen joita tietää että varmasti pitää ostaa, joten ei käy noita yhden tuotteen kämmejä. Voisihan tuossa kyllä olla joku minimituotemäärä, esim viisi tuotetta, alle sen eivät käsittelisi tilausta. Tuo karsisi aika tehokkaasti nuo kämmit.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 820
Siinä tilauksessa pitäisi olla 10€ minimiraja. Sillä nuo lähtis pois.
Tuohan tulee jo kahdesta kahvipaketista. Mutta olen eri mieltä, ei mitään typeriä rajoituksia, jos yhdessä tilauksessa 10 000:sta on ongelma. On juurikin hyvä, että voi varata sen ajan tuolla tavalla, ja kympin toimituskustannus on sopiva "rangaistus" pitämään tuo homma kuosissa.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 504
Enemmän varmaan on se ongelma että systeemi ei kestä suosituimpia noutoaikoja. Asiakkaat ovat sitten ratkaisseet asian tuolla tavalla.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 820
Ai siinä on jo kympin toimituskustannus. Eihän siinä ole tosiaan ongelmaa sitten.
Tuo olikin nouto, my bad. Siinä se on täällä Oulussa ainakin Prismassa 4,99 eur muistaakseni.

S-ryhmässä on helvetin tyhmiä ihmisiä päättämässä, ruokaa saa kotiinkuljetuksella viikossa, K-ryhmässä päivässä. Käytän siis K-ryhmää.
 
Liittynyt
30.10.2020
Viestejä
220

Kyllä s-ryhmälläkin saa seuraavaksi päiväksi kotiin ja vaikka samaksi päiväksi noudettavaksi. Tai riippuu miten aikoja on vapaana, mutta mahdollista on.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 560
Haistelin otsikosta, että voisi olla ainesta tähän ketjuun. No ei ollu, iha fiksua järjestelmän hyväksikäyttöä. Mut artikkelin lopussa tärppäs:

Nii, että ku oma kikkailu epäonnistuu, nii kaupan pitäisi huolehtia sinusta? Miksei sit suoraan joka tilauksen kohdalla tiedustella, että onko ostaja järjissään ostoslistan valintojensa kanssa ja soitella perään?

https://www.mtvuutiset.fi/makuja/ar...uli-tavallista-kalliimpi-kahvipaketti/8891040
Kikkailu on vähän halventava nimitys, tuo on siis ihan vakiintunut ja kaupankin vinkkaama tapa toimia, siis se että tehdään vaikka yhden tuotteen tilaus haluttuun aikaikkunaan, ja tilausta täydennetään viimeiseen muokkausajankohtaan saakka.
- Tuo on siis tapa millä varmistaa se haluttu nouto/toimitusaika, ja ohjeen mukainen tapa toimi
- Ja on järkevää päivittää tilausta , vähentää hävikkiä ja varmistaa sen että saa mitä tarvitsee.
- Kauppojen tilauspalvelut/sovellukset voivat näyttää tilauksen erilaitteilla, mutta eivät ostoslistaa, mikä myös ohjaa tuohon toimintaan.

Söisi aika pitkälti tuon keräily palkkion jos noista oikeasti soiteltaisiin... Eli typerää edes ehdottaa.
Tiettävästi osa kaupoista kyllä ottaa asiakkaaseen yhteyttä, ja se parantaa kyllä asiakaskokemusta. Se paljonko yhteyden otto kustantaa riippuu miten prosessit viilattu, mutta jos eurolla parilla saa pidettyä tyytyväisen asiakkaan, niin eiköhän ole panoksen arvoinen.

Tyhmintä tuossa on kyllä se että pahvilaatikko on aina pakollinen. Eikö pakkausmateriaalista voisi säästää tarjoamalla esim. paperipussia...
Pahvilaatikko taitaa olla osa sitä keräilylokistiikkaa, nykyään kai kaupan pitää ottaa pakkausmateriaali vastaan, eli kannattaa kysyä voiko sen palauttaa kauppaan.
Joillain kaupoilla ilmeisesti mahdollisuus valita pussi, vai laatikko, osalle se pussit parempia noudossa osa arvostaa enemmän laatikoita. Kiva jos olisi pussissa valmiiksi, vs että alkaa niitä uudestaan pussittaan.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 560
Kyllä s-ryhmälläkin saa seuraavaksi päiväksi kotiin ja vaikka samaksi päiväksi noudettavaksi. Tai riippuu miten aikoja on vapaana, mutta mahdollista on.
Kauppojen välillä voi olla eroja, osalla osuuskauppoja on niitä "robotti" kuljetuksia joilla saa pussin pari kotiin. ja taitaa olla edelleen, tai ainakin ollut joillain kaupoilla niitä ruokalähetti kuriiri firmoijen kuljetuksia, tosin ehkä tänäpäivänä enemmän k-ryhmän puolella.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 820
Kyllä s-ryhmälläkin saa seuraavaksi päiväksi kotiin ja vaikka samaksi päiväksi noudettavaksi. Tai riippuu miten aikoja on vapaana, mutta mahdollista on.
Hyvällä tuurilla näin on, ja varmaan siellä voi peruutusaikojakin olla, mutta ne ovat pokkeuksia. Mutta useamman vuoden kokemuksella voin kertoa, että Oulussa se keskimääräinen toimitusaika on lähempänä viikkoa S-ryhmällä, kun taas Citymarket toimittaa 1-2- päivässä. Oulussa S-ryhmän kotiin toimitus on huono vitsi.

Ja se noutopalvelu ei minua kiinnosta yhtään, siinä on yhdistetty ne huonot puolet. Eli joku urpo kerää huonot vihannekset, ja sitten joudun kuitenkin tekemään sen 90% työstä, eli noutamaan lähetyksen kotiin. Ja hintaa on 50% kotiinkuljetuksesta.
 
Minuutin otannalla Oulussa Robo kotiinkuljetus puolentunnin sisään tilauksesta, "auto" kuljetusta vasta huomenna, useita aikaikkunoita välillä 10.30- 20.30.
 
Liittynyt
28.12.2019
Viestejä
2 851

Riippuu ihan näkökulmasta. Itselleni taasen kauppaan ja takaisin ajamisen sijaan se 90% työstä koostuu juuri siitä keräilystä, kassarumbasta, ja pakkaamisesta. Noutamalla ei tarvitse kuin avata (sähköinen) peräkontti, ja työntekijä nostaa valmiiksi pakatut ja maksetut tuotteet kyytiin, ja ei kun menoksi. Myös noutoaika on joustavampi kuin päivystää kotona toimitusta. Ja mitä Cittarin hintoja viimeksi katsoin, niin nouto maksoi 2,90, ja kuljetus kympin luokkaa, eli ei mistään 50% hintaerosta puhuta, kyllä tuo on aika merkittävä.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 820
Minuutin otannalla Oulussa Robo kotiinkuljetus puolentunnin sisään tilauksesta, "auto" kuljetusta vasta huomenna, useita aikaikkunoita välillä 10.30- 20.30.
En tiedä mistä katsot jotain Roboaikoja, epäilen että ne eivät tuo 250 euron tilausta, jossa on yleensä 7-9 laatikollista tavaraa. Tarkistin kyllä tilanteen, tälle päivälle ei aikoja, huomiselle oli poikkeuksellisesti aikoja, myös ylihuomiselle. Olen 2 vuotta tuota käyttänyt ja nyt on muutos tapahtunut jos on pysyvää. Otetaan taas seurantaan.

Ja mitä Cittarin hintoja viimeksi katsoin, niin nouto maksoi 2,90, ja kuljetus kympin luokkaa, eli ei mistään 50% hintaerosta puhuta, kyllä tuo on aika merkittävä.
Totta, Cittarissa on 2,90 noutoja, mutta myös 4,90 kuten tuleva perjantai. Eli riippuu päivästä. Hyvä että on dynaaminen hinnoittelu.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 504
Ja se noutopalvelu ei minua kiinnosta yhtään, siinä on yhdistetty ne huonot puolet. Eli joku urpo kerää huonot vihannekset, ja sitten joudun kuitenkin tekemään sen 90% työstä, eli noutamaan lähetyksen kotiin. Ja hintaa on 50% kotiinkuljetuksesta.
Kyllä mulle vastenmielisintä siinä hommassa on se tavaroiden keräily ja kassalle jonottelu. On pikkasen luksusta hakea työmatkalla tavarat takaluukuun.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 820
Kyllä mulle vastenmielisintä siinä hommassa on se tavaroiden keräily ja kassalle jonottelu. On pikkasen luksusta hakea työmatkalla tavarat takaluukuun.
Niin, jokainenhan näitä omasta näkövinkkelistään katsoo, tietysti. Minulle tuo hinnoittelu on pielessä. Ja viittasin tuohon vaan siksi, kun minulle vastattiin viitaten noutoon, vaikka viestissäni käsittelin vain kotiinkuljetusta. Eli minulle nouto ei ole vaihtoehto.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 504
Niin, jokainenhan näitä omasta näkövinkkelistään katsoo, tietysti. Minulle tuo hinnoittelu on pielessä. Ja viittasin tuohon vaan siksi, kun minulle vastattiin viitaten noutoon, vaikka viestissäni käsittelin vain kotiinkuljetusta. Eli minulle nouto ei ole vaihtoehto.
Hyvähän se on kumpikin tuntemus tuoda esiin niin ei jää kuplaan. Monella ihmisellä jää laskujen jälkeen kuussa esimerkiksi 300 euroa niin siitä päästään sellaiseen vammaiseen lukemaan että työ päivä tuo huvittelu rahaa 15€ niin se 5€ tuosta 20 minuutin ajan säästöstä paljon.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 820
Hyvähän se on kumpikin tuntemus tuoda esiin niin ei jää kuplaan. Monella ihmisellä jää laskujen jälkeen kuussa esimerkiksi 300 euroa niin siitä päästään sellaiseen vammaiseen lukemaan että työ päivä tuo huvittelu rahaa 15€ niin se 5€ tuosta 20 minuutin ajan säästöstä paljon.
Niinpä juuri. Minulla taas menee 2-3 euroa autoiluun kun käyn kaupassa (matkaa n. 5 km) ja aikaa 1,5 h, joten 5 euron säästö on todellisuudessa pieni ja "tuntipalkka" olematon.
 
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
16 560
En tiedä mistä katsot jotain Roboaikoja,..
Nopein kotitoimitusvaihtoehto Oulun seudun s osuuskaupalla, jos kiire, ja kerron erikseen seuraavan päivän autokuljetuksista,. Harmi jos harmitti että vastaus oli liianmonipuolinen. Noutoajat jätin mainitsematta kun kommentoin kotiinkuljetuksia.
 
Liittynyt
15.02.2017
Viestejä
502
Kauppojen välillä voi olla eroja, osalla osuuskauppoja on niitä "robotti" kuljetuksia joilla saa pussin pari kotiin. ja taitaa olla edelleen, tai ainakin ollut joillain kaupoilla niitä ruokalähetti kuriiri firmoijen kuljetuksia, tosin ehkä tänäpäivänä enemmän k-ryhmän puolella.
Paitsi että nämä eivät ainakaan meillä päin ehdota korvaavia tuotteita jos niitä ei ole/ korvaa tuotteita toisilla. Silloin kun itse tilasin tuolla niin monesti kolmasosa kamoista puuttui kun heiltä ei löytynyt juuri samaa merkkiä jotain tiettyä tuotetta. Kaipa se oli tärkeämpää että robotti soitti Nicky Minajin Starshippiä kun vastaanotit lähetyksen.
 
En ihan varma mistä tilasit, mutta vedän arvauksen että jonkin ruokalähettifirman omasta valikoimasta.

K ja S ryhmän kaupat listaa sen kaupan valikoiman mistä keräilytapahtuu ja hyvin tyypillisesti jos tilapäisesti puuttuu niin korvaavaa lätkivät, ja niiden rajapinnoissa voi antaa kommentti miten saa korvata tai saako korvata lainkaan. Varmasti kauppojen ja keräilijöiven välillä miten nappiin ne menee omasta mielestä (korvattu millä, ei korvattu), ja jokin kolmasosan puuttuminen vaatii että tilailee nimenomaan tuotteita joissa "toimitusvaikeuksia".
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292
Meinaatko että kotiinkuljetukset poimii eri urpo, joka nappaa kaikki hyvät vihannekset? :kahvi:
Onhan tuohon ongelmaan joka tapauksessa helppoja ratkaisuja
  • kasvata omat vihannekset
  • älä syö vihanneksia
Itse tilaan kotiinkuljetuksella vain säilykkeitä ja juomia, jolloin ei tarvitse tilata kartellin paikallisesta vaan käytettävissä on laajempi valikoima kauppoja.
 
Juha Kokkonen

Ylläpidon jäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
13 434
Pitäkääs sitten taas tähtäimessä mikä on ketjun aihe - aihe ei ole kauppojen kotiinkuljetuspalvelut.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 738
Taikauskoiset idiootit -->

Matkustajalentokoneen lento myöhästyi Kiinassa yli neljän tunnin verran keskiviikkona, kun matkustaja heitti kolikoita koneen moottoriin.
---
Kiinassa on nähty aiemminkin vastaavia tapauksia, joissa matkustajat ovat heittäneet kolikoita lentokoneiden moottoreihin ilmeisesti hyvän onnen tuomiseksi.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292
Kappas, taas uusi lentopelkoa tuottava fakta jota en ole aiemmin tajunnut murehtia. :rofl2: Portaita käytettäessä on mahdollista, että joku idiootti heittää romua moottoriin joko typeryyttään tai tuhotyömielessä. Tätä ei välttämättä aina huomata, ja joskus voi syntyä vaurioitakin. :nb:
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
898
Näin kuin poistettiin aurauskasaa kaiteiden keskeltä mutta eipä ole näkynyt poistettavan teiden varsilta, ainakaan Tampereella.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 277
Näin kuin poistettiin aurauskasaa kaiteiden keskeltä mutta eipä ole näkynyt poistettavan teiden varsilta, ainakaan Tampereella.
Toi on aikalailla aluekohtaista ja riippunee sopimuksesta.
Omalla Tampereen nurkalla on useampana päivänä useampi "aura-laite" työstänyt tietä ja penkkoja, alkaa oleen liikkuminen helpompaa jo.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 458
Viestejä
4 215 598
Jäsenet
71 057
Uusin jäsen
Puokkiw

Hinta.fi

Ylös Bottom