Tyhmät ihmiset

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 164
Riippuu keneltä kysytään. Huulien suurentajasta kellojen kerääminen on mielisairasta ja kellojen kerääjästä huulien pumppaaminen on mielisairasta.
Harmi ettet ymmättä mitä tässä haetaan.

Hyvää illanjatkoa sinnekkin.
Yleisesti ottaen voisi kuitenkin sanoa että turha kehon muokkaaminen on tyhmyyttä ja joskus jopa mielisairasta. Paitsi jos kysymyksessä on nk. "normaaliin" muokkaaminen.
Kellojen tai minkään muiden esineiden keräämisestä en sano mitään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 987

No ei voida. Ei mielenvikaisuutta voi rajata sen mukaan mikä itsestä tuntuu "normaalilta". Tällä samalla argumentilla homous oli rangaistava teko pitkälle seiskeetluvulle saakka vain koska joidenkin mielestä se on sairasta. Nyt se on kuitenkin ihan normaali osa yhdyskuntaa.
 
Niin, en puhunut mielenvikaisuudesta. Homouteen viittaus on nyt tosi kaukaa haettua.
 
Ei ole kovin kaukaa. Ei tästä ole kuin 50v kun homoutta pidettiin mielenvikaisuutena ja joissain piireissä pidetään vieläkin. En ymmärrä miksi kehonmuokkaus olisi yhtään sen mielevikaisempaa vain koska joku ajattelee erilailla esim. kehostaan kuin itse.
 
Miksi puhut mielenvikaisuudesta? Tyhmyydestä tässä puhutaan. Homous ei ole tyhmyyttä. Oman kehon turha muokkaus on.
Sekoitat nyt asioita tahallaan tai tahattomasti.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 771
Ei ole kovin kaukaa. Ei tästä ole kuin 50v kun homoutta pidettiin mielenvikaisuutena ja joissain piireissä pidetään vieläkin. En ymmärrä miksi kehonmuokkaus olisi yhtään sen mielevikaisempaa vain koska joku ajattelee erilailla esim. kehostaan kuin itse.
No näetkö pedofiliassa mitään mielenvikaisuutta? Vai meneekö siinä missä kellojen keräilykin?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 987
No näetkö pedofiliassa mitään mielenvikaisuutta? Vai meneekö siinä missä kellojen keräilykin?
Pedofilia on seksuaalinen suuntautuminen/kiinnostus siinä missä homous, kenkäfetissi tai vaikka objektiiviseksuaalisuus. Ne on ihmisten ominaisuuksia ja jokaisella on omansa eikä sille mitään mahda. Ei se silti siitä mielenvikaisuutta tee.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
1 771
Pedofilia on seksuaalinen suuntautuminen/kiinnostus siinä missä homous, kenkäfetissi tai vaikka objektiiviseksuaalisuus. Ne on ihmisten ominaisuuksia ja jokaisella on omansa eikä sille mitään mahda. Ei se silti siitä mielenvikaisuutta tee.
Lopeta nyt hyvä ihminen nämä keittiöpsykologin leikkimiset.
Pedofilialle löytyy ihan ICD-tautiluokitus F65.4
No nykyään näitä taidetaan kutsua ”seksuaalinen kohdehäiriö”
Mutta ei todellakaan ole rinnastettavissa vaikka kenkäfetissiin.

”Mielenterveysongelmien diagnostiikassa pedofilia on ”voimakasta ja toistuvaa seksuaalista mieltymystä alle murrosikäisiin lapsiin”. Se on sairaus, jos se aiheuttaa henkilölle merkittävää kärsimystä tai ihmisten välisiä ongelmia tai jos ihminen toimii halujensa mukaan aiheuttaen kärsimystä muille.

– Ihminen voi elää pedofilian kanssa ja päättää olla toimimatta sairautensa aiheuttamien halujen mukaisesti, kirjoittaa oikeustieteen apulaisprofessori Margo Kaplan New York Timesissä.”
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 987
Lopeta nyt hyvä ihminen nämä keittiöpsykologin leikkimiset.
Pedofilialle löytyy ihan ICD-tautiluokitus F65.4

”Mielenterveysongelmien diagnostiikassa pedofilia on ”voimakasta ja toistuvaa seksuaalista mieltymystä alle murrosikäisiin lapsiin”. Se on sairaus, jos se aiheuttaa henkilölle merkittävää kärsimystä tai ihmisten välisiä ongelmia tai jos ihminen toimii halujensa mukaan aiheuttaen kärsimystä muille.

– Ihminen voi elää pedofilian kanssa ja päättää olla toimimatta sairautensa aiheuttamien halujen mukaisesti, kirjoittaa oikeustieteen apulaisprofessori Margo Kaplan New York Timesissä.”
Niin? Sanoin että pedofilia on seksuaalinen suuntautuminen ja tässä tapauksessa alle murrosikäisiin lapsiin. Onko se sitten häiriä vai mielenterveysongelma on sitten toinen asia. Kuten sanoin, myös homoutta on aikoinaan pidetty sairautena.
Ainoa ero on että pedofiili ei voi laillisesti (eikä pidä) toteuttaa näitä mielihalujaan. Seksuaalihäiriö se toki on, mutta onko se mielenvikaisuutta onkin sitten ainakin omasta mielestä tulkinnan varainen asia.

Mutta nyt alkaa mennä jo tosi pahasti offtopicciin ja haluaisin jatkaa mutta pelkään suuria ja mahtavia modulaattoreita.
 
No veikkaan että tässä joudutaan hyväksymään että olemme asiasta eri mieltä ja kunnioittamaan toisen mielipidettä. Eli tasavertaisen tyhmiä ketjun otsikkoa mukaillen.
 
Liittynyt
22.09.2020
Viestejä
320
Olen ollut useamman vuoden airbnb majoittajana parille asunnolle. Näistä saisi vaikka kuinka paljon tarinoita, mutta tässä muutamia:

- ”Kuuluuko loppusiivous hintaan?” Ilmoituksessa lukee isolla että asukas siivoaa asunnon ja tarkat ohjeet miten.

- ”Kuuluuko lakanat hintaan?” Ilmoituksessa lukee isolla että hinta ei sisällä petivaatteita.

- ”Miten asuntoon pääsee sisään?” Saapumisohjeissa heti ensimmäisenä koodi avainlokeroon ja avainlokeron sijainti heti oven vieressä. Yöpyjä soitti että ei pääse sisälle kun oli ulko-ovella. Opastin puhelimessa että laitat sen koodin lokeroon ja otat avaimen. Sai laitettua koodin mutta ei saanut siitä huolimatta ovea auki - luuli että ovi olisi avautunut pelkällä lokeron koodilla. Lopulta osasi avata lokeron ja avaimen. Tästä palkintona 3/5 arvostelu julkisella kommentilla ”sisäänkirjautumisohjeet olisivat voineet olla paremmat”. Yksityisenä viestinä että ”olisin voinut lukea ohjeet tarkemmin”. Reilu sata ihmistä päässyt aikaisemmin ongelmitta sisälle (ja tämän jälkeenkin).

- ”Asunnossa ei voi olla kun vaimo saa allergisia oireita eläinten karvoista/hilseestä”. Asunnon ilmoituksessa lukee että lemmikit tervetulleita. Mitään koirankarvoja ja paskaa ei asunnoissa ole, mutta allergiavapaita ne eivät ole.

- ”Sänky liian pieni”. Koko sanotaan ilmoituksessa (120cm).

Tässä äkkiseltään mitä tulee mieleen. Antoisa harrastus tämä on, mutta ihmisistä saa hyvän poikkileikkauksen tässä hommassa. Niin hyvässä kuin huonossa. :D
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 573

Ongelma Airbnb:ssä on niiden perseestä olevasta pisteytys jossa vuokranantaja kärsii (tai poistetaan listalta jo parista huolimattomasta/kostopalautteesta.

Normaalisti majoituspaikan. ravintolan yms palautteet menevät about näin:

5* loistava paikka, kaikki meni nappiin yms
4* ok paikka, pääosin kaikki kunnossa/palvelu pelasi mutta jotai korjattavaa olisi jotta saisi viidennen tähden
3* keskinkertainen, ei pahasti pielessä mutta petrattavaa löytyy monessa asiassa. Saattaisin asioida uudelleen
2* paljon pielessä, ei maailmanloppu mutta ei ihan heti takaisin. En suosittele
1* ei koskaan takaisin

Näin taas airbnb, liian monta 4* niin tippuu pois listalta

Screenshot_20240301_182212_Chrome.jpg
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 533

Mistä tuo kuvakaappaus on peräisin?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292

Onpas mielisairasta. Eiväthän aasit edes osaa lukea, miten he voisivat ymmärtää että antaessaan ihan tyytyväisinä kivan rehellisesti 4/5 he ovat tosiasiallisesti vaatimassa isännälle banneja.

Liekö nykyään jokin oletus että arvostelut kuuluu tehdä Kiinan kauppa-alustojen popularisoimalla tavalla "aina 5/5 tai muuten".

E: Oliko tämä meemikuva?
E: No tietysti oli ja olen tuntenut oloni muutenkin tänään tyhmäksi. Kuitenkin ilmeisen todenmukainen tulkinta järjettömästä systeemistä.
 
Viimeksi muokattu:

PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 820
Ongelma Airbnb:ssä on niiden perseestä olevasta pisteytys jossa vuokranantaja kärsii (tai poistetaan listalta jo parista huolimattomasta/kostopalautteesta.
Tai oikeammin, vuokranantaja kärsii ihan normaalista palautteestakin. Olin syksyllä airbnb:ssä Suomessa. Verhokappa ja -kisko oli lattialla irti, joten en saanut verhoa yhden makkarin ikkunan eteen, ja ulkoa tuleva valaistus häiritsi nukahtamista. Muuten olisin antanut 5/5, mutta nyt napsahti 4/5, mainitsin asiasta arvostelussa.
Ja tästä sitten tulee ongelma vuokranantajalle.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
679
Samasta asiasta oli jokin aika sitten HS:ssäkin juttua: Airbnb | Cheyenne Järvisen Airbnb-arvostelusta leimahti somekiista – Yrittäjä kertoo tähtiluokituksen armottomuudesta

Hynynen kertoo HS:lle, että arvosana neljä tarkoittaa Airbnb:n näkökulmasta, että kohteessa on selviä ongelmia tai puutteita.

Hän on ymmärtänyt, että jos tietyn asunnon keskiarvo laskee alle 4,3:n, saattaa kohteen näkyvyys heikentyä merkittävästi tai se saattaa jopa kadota Airbnb:stä kokonaan. Hän kertoo kuulleensa vastaavista tapauksista esimerkiksi Airbnb-majoittajien keskusteluryhmissä.

HS ei ole pystynyt vahvistamaan 4,3 tähden pisterajaa, mutta Airbnb:n omilla sivuilla kerrotaan, että jos kohde saa toistuvia huonoja arvioita, saatetaan se piilottaa määräajaksi tai poistaa kokonaan. Myös nopea vilkaisu Airbnb:n ehdottamiin helsinkiläisasuntoihin osoittaa, ettei alle 4,3:n kohteita juurikaan näy.
 
Liittynyt
27.05.2017
Viestejä
7 875
En mä ainakaan pysty pitämään itseäni tyhmänä jos annan puuttellisesta airbnb-asumuksesta alle 5/5 arvostelun.
Lainasin näitä mielestäni tyhmiin ihmisiin kuulumattomia kommenteja tänne: Saako AirBNB:llä kovemmat tuotot kuin normaalilla vuokrauksella?
Tuolla varmasti parempi jatkaa yleistä airbnb-keskustelua ja keskitytään täällä meihin tyhmiin ihmisiin
Sehän on idiootti tuollaisen viisiportaisen arvosteluasteikon tuoja tuollaiseen käyttöön jos arvosteluja vielä tulkitaan niin, että neljä tähteä keskimäärin johtaa jo koko palvelun välittäjän listoilta poistamiseen.

Vähän sama kuin joku ruokakriitikko arvostelee jotain ruokaravintoloita, niin viisi tähteä saa suunnilleen joku michelin tähtipaikan bravuuriannos ja joku tyypillinen työpaikkaruokala saisi ehkä sen yhden tähden juuri ja juuri jos nolla olisi minimi. Silti se ei tarkoita että kaikki alle 4,3 tähden paikat pitäisi sulkea ja katkaista niiden maksuliikenne ja estää lounassetelien vastaanotto.

Arvosteluasteikko pitäisi olla noissa vuokrakohteissa ennemmin joku kaksiportainen hyväksyttä tai hylätty. Silloin varmaan asiakkaatkin ymmärtäisivät sen, että hylätyn antamalla suosittelevat koko vuokrakohteen heivaamista ulos palvelusta.
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 276
Usean kerran nyt lähiaikoina olen ollut todistamassa tilannetta, että joku on asiakaspalvelutilanteessa kuulokkeet/kuulosuojaimet päässä, mahdollisesti hieman läpän reunaa raottaen ja yrittää kommunikoida siinä kuitenkaan kovin hyvin onnistumatta. "Mitää, sori en kuule, hä ai mitä. Sori en kuule!" ja tätä voi kestää tovin, kun ei tässäkään vaiheessa vielä ole älyä ottaa niitä kuulokkeita pois, että pystyisi kommunikoimaan kunnolla.
Mun mielestä sopii tähän topicciin hyvin, jos ei esimerkiksi tuollaiseen ei yllättävään tilanteeseen mennessään (esim ruokapaikan kassa, kioski tms) voi jo valmiiksi ottaa niitä luureja pois päästään hetkeksi. Voidaan olla montaa mieltä myös siitä, että kuinka viisasta nyt ylipäätänsäkään on olla luurit päässä vaikkapa syömässä, sen jälkeen kun on siitä kassasta selvitty.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 454

Tuosta olen kyllä harvinaisen samaa mieltä, ärsyttää kun tulee tilanne että jonkun kanssa pitää syystä tai toisesta keskustella ja toinen pitää ne kuulokkeensa tiiviisti päässä koko ajan ja joka toisen lauseen kohdalla kysyy "mitä?" kun ei kuule.

Vaika itse monesti käynkin lenkillä kuulokkeet korvilla ja samalla käyn monesti lähikaupassa niin viimeistään kassajonossa otan luurit korvilta siksi aikaa että saan kassa-asioinnin hoidettua. Yleensä kyllä otan vähintään toisen korvan vapaaksi jo kauppaan mennessä että vähän kuulee jos ympärillä tapahtuu jotain odottamatonta johon pitää reagoida, kuten että joku pyytää väistämään tms.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 279

Itelle kuulokkeet on just ongelma sen takia, että ei pysty olemaan ympäristöstä niin tietoinen kuin mahdollista.
Esim. lenkillä olisi kiva fiilistellä hyvällä musalla, mutta, kun fillaristi tulee takaa ohi, niin sitä pelästyy ihan liikaa, jos ei kuule etukäteen edes vähän. Menee kalsareita vaihtoon ihan liikaa.
Joten en pysty ylipäätään ymmärtään kuulokkeita julkisilla paikoilla oikein ollenkaan, toki bussissa tai junassa toimii.
Toki käyttäjästähän tässäkin kyse, jos pärjää kuulematta ympäristöään ja osaa kuiten ottaa laitteen korvilta oikeaan aikaan, niin mikäs siinä.
 
Liittynyt
14.03.2022
Viestejä
210

Tämä. Mun mielestä on epäkohteliasta puhua luurit korvilla kassalla, asiakaskohtaamisessa tai muuten vastaavissa tilanteissa. Kun vaan tarpeksi moni muukin ajattelisi näin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 159
Saattapi olla, että monesti on vain ns. ennakkoluulo kuulokkeiden käyttäjiin. Jos mennään vastamelukuulokkeisiin, niin käyttäjällä saattaa olla ”transparency”/”aware” tila päällä, jolloin kaikki kuuluu vallan hyvin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 454
Itelle kuulokkeet on just ongelma sen takia, että ei pysty olemaan ympäristöstä niin tietoinen kuin mahdollista.
Esim. lenkillä olisi kiva fiilistellä hyvällä musalla, mutta, kun fillaristi tulee takaa ohi, niin sitä pelästyy ihan liikaa, jos ei kuule etukäteen edes vähän. Menee kalsareita vaihtoon ihan liikaa.
Joten en pysty ylipäätään ymmärtään kuulokkeita julkisilla paikoilla oikein ollenkaan, toki bussissa tai junassa toimii.
Toki käyttäjästähän tässäkin kyse, jos pärjää kuulematta ympäristöään ja osaa kuiten ottaa laitteen korvilta oikeaan aikaan, niin mikäs siinä.
Tuo tietty on vähän riippuvainen millaiset kuulokkeet on käytössä. Itselläni on ulkoilukäytössä sellaiset joiden kanssa kuulee ympäristöä "lähes" yhtä hyvin kuin ilmankin, sitten töissä on vastaavasti hyvinkin vahvasti ympäristöä vaimentavat kuulokkeet palavereja varten. Itse tosin soittelen luureilla musiikkia lenkillä todella hiljaisella, jopa niin hiljaisella että välillä kuulee vastaantulijan kuulokkeiden metelin omien kuulokkeiden läpi eli jotkut tykkäävät soittaa musiikkia TODELLA kovalla kuulokkeistaan.
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 276
Itelle kuulokkeet on just ongelma sen takia, että ei pysty olemaan ympäristöstä niin tietoinen kuin mahdollista.
Esim. lenkillä olisi kiva fiilistellä hyvällä musalla, mutta, kun fillaristi tulee takaa ohi, niin sitä pelästyy ihan liikaa, jos ei kuule etukäteen edes vähän. Menee kalsareita vaihtoon ihan liikaa.
Joten en pysty ylipäätään ymmärtään kuulokkeita julkisilla paikoilla oikein ollenkaan, toki bussissa tai junassa toimii.
Toki käyttäjästähän tässäkin kyse, jos pärjää kuulematta ympäristöään ja osaa kuiten ottaa laitteen korvilta oikeaan aikaan, niin mikäs siinä.
Monella tähän vielä yhdistyy huppu syvällä päässä. Eli ei kuulla, eikä edes oikein nähdäkään mitä ympärillä tapahtuu. Julkisilla paikoilla yleensä molemmille aisteille olisi käyttöä, vaikka ei varsinaisesti olisikaan tarkoitus kommunikoida.
Fillarilla ajaessani olen usein myös törmännyt kuvailemaasi tilanteeseen, että lenkkeilijä on luurit päässä autuaan tietämätön muusta liikenteestä, eikä pysty havainnoimaan takaa tulijan ääntä/äänimerkkiä. Siitä kun sitten varovasti hivuttautuu ohitse, kohdalla sitten säikähdetään.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 454
Saattapi olla, että monesti on vain ns. ennakkoluulo kuulokkeiden käyttäjiin. Jos mennään vastamelukuulokkeisiin, niin käyttäjällä saattaa olla ”transparency”/”aware” tila päällä, jolloin kaikki kuuluu vallan hyvin.
No, jos tuollainen moodi on päällä niin pitääkö silloin joka toisen lauseen kohdalla kysyä "mitä?" vai olisiko kuitenkin luurit ihan normaalilla musiikkiasetuksilla? Ei minua haittaisi jos kuulokkeiden käyttäjä kuulisi mitä hänelle puhutaan, mutta yleensä kuulokkeita käyttävälle pitää huutaa että se kuuleemitä sille sanotaan.

Itsekin toimistossa käytän tuota transparency modea mutta ei se silti yhtä hyvä ole kuin ilman luureja ja kun tosiaan jotkut eivät edes sitä modea käytä.
 
Liittynyt
14.03.2022
Viestejä
210
Saattapi olla, että monesti on vain ns. ennakkoluulo kuulokkeiden käyttäjiin. Jos mennään vastamelukuulokkeisiin, niin käyttäjällä saattaa olla ”transparency”/”aware” tila päällä, jolloin kaikki kuuluu vallan hyvin.
Ihan varmasti, kuulun tähän itsekkin vaikka omat kuulokkeet taitaa erinomaisesti keskustelun kuulokkeet korvilla, en nyt muista millä nimillä mutta kaksi vaihtoehtoa sille keskustelulle on ja ne testatusti toimii ainakin omissa tosi hienosti, mutta silti mun mielestä on kohteliaampaa ottaa kuulokkeet korvilta, ei kaikki voi tunnistaa onko sun kuulokkeissa tällaisia hienouksia.
 
Olet ihan oikeassa kohteliaampaa se todellakin on ottaa ne luurit pois päästä oli kuulokkeet mitä vain.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 454
Ihan varmasti, kuulun tähän itsekkin vaikka omat kuulokkeet taitaa erinomaisesti keskustelun kuulokkeet korvilla, en nyt muista millä nimillä mutta kaksi vaihtoehtoa sille keskustelulle on ja ne testatusti toimii ainakin omissa tosi hienosti, mutta silti mun mielestä on kohteliaampaa ottaa kuulokkeet korvilta, ei kaikki voi tunnistaa onko sun kuulokkeissa tällaisia hienouksia.
Pointtihan on, ettei 90% ihmisistä joilla tuollainen ominaisuus kuulokkeissa on, osaa käyttää sitä. Tai pikemminkin 90% ihmisistä ei edes tiedä tuosta omisaisuudesta ja siitä jäljellejäävästä 10% osuudesta 90% ei osaa käyttää sitä.

On sen verran monta kertaa nähnyt kassajonossa kun edelläoleva moneen kertaan kyselee mitä kassa sanoo ja viimein noin kymmenennellä kerralla tajuaa ottaa luurit pois päästä.

Tosiaan, itsellänikin tuo ominaisuus on, mutta ei se silti vastaa sitä että ottaisi kuulokkeet pois päästä, luurit kuitenkin jotenkin vaimentavat ääntä ja puhe on epäselvempää vaikka olisikin "transparent" moodi päällä. Firmalla tuo toimii ihan kohtuullisesti mutta en kyllä julkisella paikalla käyttäisi.
 
Näinhän se on, asiaan vihkiytyneet varmasti tunnistaa ja tietää mutta ei sitä voi kovin monelta vaatia. Tätä voinee epäkorrektisti verrata mono- ja steroradioon, hyvin pärjättäisiin vieläkin monolla mutta onhan stereo kuitenkin aika hienon kuuloista. Ja sitten tuli monikanavajärjestelmät.. :giggle:
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 292
Kuulokekysymys onkin hyvin kaksijakoinen.

Jos joku on tottunut käyttämään ympäristön ääntä(mahdollisesti jopa parantaakseen kuuloaan), hän ei välttämättä edes huomaa että nyt olikin toisille näkyvät kuulokkeet päässä ja olisi pitänyt apinanaivojen tyydyttämiseksi riisua ne. Tulppakuulokkeiden kanssahan muut eivät edes huomaa, tai ehkä olettavat kuulolaitteen käyttäjäksi eli ei ongelmaa.

Jos taas tilanne on se, mikä se yleensä on, eli joku pelle kulkee liikenteessä ja kommunikoi toisten kanssa halpisluurit päässä jotain mökää pauhaten, sehän ei ole kovin huomaavaista tai turvallista. Se on melkein kuin taskurunkkaisi julkisella paikalla. No ei nyt ihan, mutta osoittaa alentunutta ymmärrystä. Ehtii sitä kuunnella muuallakin kuin ne muutamat sekunnit jutellessa, ja liikenteessä tai katutilassa on hirveä riski. Ei pelkästään liikenteen vaan myös muiden tapaturmien ja valitettavasti jopa väkivallan uhan kannalta.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 533
Pointtihan on, ettei 90% ihmisistä joilla tuollainen ominaisuus kuulokkeissa on, osaa käyttää sitä. Tai pikemminkin 90% ihmisistä ei edes tiedä tuosta omisaisuudesta ja siitä jäljellejäävästä 10% osuudesta 90% ei osaa käyttää sitä.

On sen verran monta kertaa nähnyt kassajonossa kun edelläoleva moneen kertaan kyselee mitä kassa sanoo ja viimein noin kymmenennellä kerralla tajuaa ottaa luurit pois päästä.

Tosiaan, itsellänikin tuo ominaisuus on, mutta ei se silti vastaa sitä että ottaisi kuulokkeet pois päästä, luurit kuitenkin jotenkin vaimentavat ääntä ja puhe on epäselvempää vaikka olisikin "transparent" moodi päällä. Firmalla tuo toimii ihan kohtuullisesti mutta en kyllä julkisella paikalla käyttäisi.
Itsellä molemmissa eri valmistajien NC-nappikuulokkeissa jostain käsittämättömästä syystä se kosketusominaisuus vaihtaa vain ympäristön äänien ja vastamelun välillä ja itse haluan useimmissa tilanteissa pitää molempia poissa päältä. Tämä siksi, että kuulokkeiden äänenlaatu on silloin paras mahdollinen, napit blokkaavat ihan riittävän paljon fyysisesti ääntä aiheuttamatta sormet korvissa oloa ja akkukesto on paras mahdollinen. Vastamelua tykkään pitää päällä ainoastaan kulkiessani julkisilla.

Joten jos on vaikka lenkillä ja käy kaupassa ja haluaa kassalla painaa nappikuulokkeesta ympäristön äänet päälle, niin ensin pitää painaa pitkään kerran ja ne menee vastamelumoodiin, sitten kun painaa uudelleen pitkään ne vasta menee ympäristön äänet -moodiin. Ja sitten olet pakotettu jompaan kumpaan kunnes kaivat sen puhelimen jostain esille ja painat ne digitaaliset käsittelyt kokonaan offille. Olisiko oikeasti niin iso ongelma laittaa siihen nappien pitkäpainallussykliin mukaan myös se off-asento?
 
Onneksi Apple on ratkaissut tuon niin, että vasemmasta ja oikeasta voi erikseen valita asetuksissa, mitä vaihtoehtoja noista kolmesta kierrättää. Mulla vasemmassa Off / Läpikuuluvuus, ja oikeassa Off / Vastamelu.
 
Liittynyt
09.10.2020
Viestejä
284
Koetin tuossa menneellä viikolla tehdä autokauppaa liikkeen myyjän kanssa, joka ei viitsinyt ottaa nappeja pois edes asiakaspalvelutilanteessa. Ei anna hyvää kuvaa asiakaspalveluasenteesta mielestäni. Eipä siinä, ylimielinen nilkki se oli muutenkin, ei tullut kauppoja.
 
Jos sillä oli Airpodit ja kuuluvuustila päällä, niin se kuuli sinua paremmin, kuin ilman nappeja. Vähän tyhmää asennetta sinulta, jos kommunikaatio oli toimivaa.

Taksinkuljettajilla ja linja-auton kuljettajilla on ollut hands-free-napit korvilla iät ajat. Asiakaspalvelijoilla headsetit. Nyt osalla nuo ovat korvautunut korvanapeilla. Miksi ne pitäisi pois ottaa, kun kohta kuitenkin pitää soittaa jollekin?
Ei mitään ongelmaa, jos ei mitään ongelmaa havaita kommunikaatiossa. En usko että asiakaspalvelijat kuuntelevat podcasteja palvelutilanteissa.

Vähän sellaista valittamista valittamisen ilosta tämä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.11.2021
Viestejä
1 251
Koetin tuossa menneellä viikolla tehdä autokauppaa liikkeen myyjän kanssa, joka ei viitsinyt ottaa nappeja pois edes asiakaspalvelutilanteessa. Ei anna hyvää kuvaa asiakaspalveluasenteesta mielestäni. Eipä siinä, ylimielinen nilkki se oli muutenkin, ei tullut kauppoja.
Kyllä sen käsillä olevan vuorovaikutustilanteen pitäisi olla ykkösprioriteetti eikä jonkun podcastin kuuntelu samalla kuulokkeista tms. Tuijotteliko myyjä vielä välillä jonnekin kaukaisuuteen selvästi kuulokkeista kuulemaansa keskittyen.. Samaan kategoriaan menee nämä seurassa kännykkäänsä tuijottelevat/näpräävät.
 
Liittynyt
14.07.2019
Viestejä
2 947
kyl sen tajuaa jos toisella korvalla tyyliin kuuntelee jotain settiä, silloin viel kuulee mitä tapahtuu siinä tilanteessa.
Useesti itelläkin pauhaa musa toiseen korvaan, ei siitä mene ohi mikään jos on ees jonkinlaienn keskittymiskyky siihen tilanteeseen ja mitä muutenkin ympärillä tapahtuu. Näkee kyl näitä jotka luulee kuulevansa napit korvilla ja sit äänen kovuus on tyyliä vitun kova kun kysyy "mitä".
Pikkasen kelausta siihen ympärisöön.
 
Liittynyt
09.10.2020
Viestejä
284
Vähän sellaista valittamista valittamisen ilosta tämä.
Heh, ei ollut. Napit myyjän korvilla olivat koko tilanteessa lopulta pikkuseikka, korostivat lähinnä muuten paistavaa epäammattimaisuutta. Palvelu oli tylyä ja ylimielistä, ja koeajetusta autosta paljastui selkeä vika johon olisi pitänyt reagoida. Ei reagoitu, eikä yritetty tarjota muita vaihtoehtoja rivistä. Olen asioinut samassa liikkeessä ennenkin, ja silloinkin tuli sellainen fiilis että ei näiden kanssa halua tehdä kauppoja. Parempaakin palvelua on saatavilla.

Mitä noihin kuulokkeisiin muuten tulee, niin itse käytän niitä lähinnä kotona. Liikenteessä haluan kuulla mitä ympärillä tapahtuu. Olen myös sen verran vanhanaikainen, että pidän sitä kohteliaana että otetaan kuulokkeet pois vuorovaikutustilanteessa.
 
No tuossa ensimmäisessä viestissäsi koit ongelmaksi sen, että myyjällä oli napit korvilla, muuta siihen liityvää infoa siinä ei ollut. Tämän toisenkin viestin perusteella ei ole mitään havaittua ongelmaa siinä nappien käytössä, vain sinun oma ennakkoluulosi.

Ja itse kuulen liikenteessä liikenteen paremmin napit korvissa, kuin ilman nappeja.
 
Liittynyt
03.10.2023
Viestejä
712
Heh, ei ollut. Napit myyjän korvilla olivat koko tilanteessa lopulta pikkuseikka, korostivat lähinnä muuten paistavaa epäammattimaisuutta. Palvelu oli tylyä ja ylimielistä, ja koeajetusta autosta paljastui selkeä vika johon olisi pitänyt reagoida. Ei reagoitu, eikä yritetty tarjota muita vaihtoehtoja rivistä. Olen asioinut samassa liikkeessä ennenkin, ja silloinkin tuli sellainen fiilis että ei näiden kanssa halua tehdä kauppoja. Parempaakin palvelua on saatavilla.

Mitä noihin kuulokkeisiin muuten tulee, niin itse käytän niitä lähinnä kotona. Liikenteessä haluan kuulla mitä ympärillä tapahtuu. Olen myös sen verran vanhanaikainen, että pidän sitä kohteliaana että otetaan kuulokkeet pois vuorovaikutustilanteessa.
Oletko satavarma, ettei kyseessä ollut kuulokoje? Korvalehden taakse menemättömät mallit voivat olla hyvinkin samannäköisiä kuin langattomat napit.
 
DädiFinn

Слава Україно!
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
1 207
Itelle kuulokkeet on just ongelma sen takia, että ei pysty olemaan ympäristöstä niin tietoinen kuin mahdollista.
Esim. lenkillä olisi kiva fiilistellä hyvällä musalla, mutta, kun fillaristi tulee takaa ohi, niin sitä pelästyy ihan liikaa, jos ei kuule etukäteen edes vähän. Menee kalsareita vaihtoon ihan liikaa.
Joten en pysty ylipäätään ymmärtään kuulokkeita julkisilla paikoilla oikein ollenkaan, toki bussissa tai junassa toimii.
Toki käyttäjästähän tässäkin kyse, jos pärjää kuulematta ympäristöään ja osaa kuiten ottaa laitteen korvilta oikeaan aikaan, niin mikäs siinä.

Nämä itsellä juoksulenkeillä jos jotain haluan kuunnella. Toimii ihan jees, autotien vieressä taustamelu peittää kuulokkeiden äänen
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 466
Viestejä
4 216 108
Jäsenet
71 058
Uusin jäsen
asti42

Hinta.fi

Ylös Bottom