Tyhmät ihmiset

Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 561
Maisterin tutkinnossa se ainot osa joka vaati älyä oli oikeastaan sen gradun kirjoittaminen. Muuten se oli lukemista ja sitkeyttä. Gradua ei oltu pureskeltu valmiiksi, kaikki muu enimmäkseen kyllä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
6 226

Niin no, riippuu tosi paljon siitä pääaineesta/tutkinnosta, niitä kuitenkin on yliopistotasollakin sellaisia joissa pitää ihan oikeasti tehdä jotain (matemaattis-luonnontieteellistä ja osittain IT ja varmaan muutama muu). Sitten kun mennään sitä skaalaa keskimääräisen suuntaan niin tulee niitä jotain taloustieteitä yms. joissa riittää kunhan opettelee jonkun kirjan executive summaryt + monistenippu (tämä varmaan nykyään on digitaalisempaa) ja osaa sujuvasti jauhaa paskaa. Ja sitten vielä sinne toiseen ääripäähän jossa luetaan jotain oikean yhteiskunnan kannalta yhdentekevää ainetta ja valmistunut voi joko hankkia oikean tutkinnon, mennä kaupan kassalle tai koittaa opettaa ko. ainetta yliopistossa muille.

Todennäköisesti opin lukiossa kolmessa vuodessa enemmän hyödyllistä asiaa kuin yliopiston viidessä vuodessa. Se (yliopisto) on spesifimpää, mutta silti se korvataan konkreettisemmalla tiedolla ja osaamisella työelämässä. Ainakin Suomen yliopistotasolla se tuntuu lähinnä vain joltain keinotekoiselta "parikymppisten elämänvaiheelta" kun yhtä hyvin voisi jollain muulla tavalla (joka ei vie viittä vuotta) osoittaa olevansa fiksu tyyppi ja mennä sinne oikeisiin töihin.
Enkä ihan tunnista tuota gradun tekemisen älyvaatimuksia, lähinnä se vaatii vähän erityyppistä itsekuria ja oma-aloitteista organisointikykyä kuin sitä edeltävät vuodet.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
842
Koulu ei tosiaan tee ketään viisaaksi eikä kukaan hallitse toisaalta kaikkea. Jos ei muista nippelitietoja ulkoa niin onko se tyhmyyttä? Edellisen sivun kirjailijakysymyksessäkin voi olla kyse siitä ettei nimi ole jäänyt ihmisten mieleen vaikka ovat sen joskus kuulleet.

Yleisesti aika usein kysymyksessä ei ole tyhmyys vaan ihmisen mielenkiinnottomuus aina kyseessä olevaa aiheetta kohtaan, jolloin siitä ei juuri tiedä. Jos näitä aihealueita alkaa olemaan reilusti eri elämänalueilla niin sitten on eri asia ja kielii ehkä ihan tyhmyydestäkin. Ymmärtämättömyys oman napansa tai ideologiansa ulkopuolella olevia asioita kohtaan, kuten vaikkapä nämä liimaaja-aktivistit on sitten toinen juttu. Sen mitä olen tämäntyyppisten ihmisten kanssa keskustellut he oikeastikin ovat usein tyhmiä, koska eivät pysty käsittelemään asioita muilta kanteilta vaan pää pitää täyttää yhdellä totuudella ettei olisi liian vaikeaa. Tämä sumentaa ja tekee mahdottomaksi järkevän keskustelun.

Tuskin nykyaika on tehnyt ihmisistä tyhmempiä, se vaan tulee helpommin esiin somen mahdollistaman öyhöttämisen kautta.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 561
Tuskin nykyaika on tehnyt ihmisistä tyhmempiä, se vaan tulee helpommin esiin somen mahdollistaman öyhöttämisen kautta.
Onhan siinä elintapojen vaikutus mukana. Lihavuus vaikuttaa aivoihin aika paljonkin, ja nykyaikainen elintapa edesauttaa lihavuuden yleistymistä. En tiedä onko ihan varsinainen tutkimuskin tehty että lihavuus tyhmentää.
Ja ehkä myös liikkumattomuus. Aivot virkistyvät liikunnasta.
 
En osaa ottaa kantaa tuohon lihavuuteen, mutta liikunta kyllä tekee hyvää koko kropalle ja tutkitusti ruokavaliolla on osuutta siihen miten hyvin aivot toimii (ei ole laittaa lähdeviitteitä). Ei silti, kyllä tuota tyhmyyttä on ollut aina.

En muista kuka henkilö on todennut seuraavaa: "Ennen ajattelin ettei tyhmiä ihmisiä ole, toisille tieto vain ei ole helposti saatavilla. Nyt internetin aikana olen tullut toisiin ajatuksiin."

Jos kukaan ei tiedä kuka näin on sanonut (mukaillen) alan käyttämään sitä omana mietteenäni :).
 
Liittynyt
15.10.2022
Viestejä
36
Ex-muija oli maisteri ja kirjaviisas älykkö!. mutta ei osaa vaihtaa polkupyörään ketjuja tai laikkaa vaihtaa rälläkkään...
No sehän siinä onkin että kaikkia tarvitaan. Ei se maisteri varmaan omaa autoansa osaa korjata tai vaikka kotinsa sähköjä osaa itse vetää. Oli sitten viisas ja lukenut kaikki maailman kirjat.
 
0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 860
Onhan siinä elintapojen vaikutus mukana. Lihavuus vaikuttaa aivoihin aika paljonkin, ja nykyaikainen elintapa edesauttaa lihavuuden yleistymistä. En tiedä onko ihan varsinainen tutkimuskin tehty että lihavuus tyhmentää.
Ja ehkä myös liikkumattomuus. Aivot virkistyvät liikunnasta.
Siis et tiedä onko tehty tutkimusta mutta esität silti väitteen? Taisit syödä liian raskaasti ennen postaamista.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
574

Tää kuulunee tänne. Tyypit liimaa itsensä lattiaan kiinni ja sitten itkee, ettei ruokapalvelu toimi, valotkin sammutettiin ja lattiakin oli kylmä. Vartijan häiriköinti toki asia erikseen. Siitä voi vähän vinkuakin.
Olkiluoto 3:n rakennustyömaalla kävi alkuvuosina vastaava tapaus. Mielenosoittajat kiipesivät torninosturiin ja kahlitsivat itsensä kiinni. No ei sitä ollut tarkoituskaan käyttää ainakaan viikkoon ja olihan siellä ylhäällä yllättävän kylmäkin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 039

Lisätietoja, medialähteitä, ehtivätkö kauankin palella? Google Fu oli minulla nyt heikkoa ja löytyi vain aiempia mainintoja imppaajien nosturikiipeilystä - ei ihme että noin pitkässä projektissa toistuu useamminkin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 039

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 897
Jahas, kognitiivinen vajavuuteni oli nyt sitä lajia, että en edes ymmärrä itseäni - jostain syystä hain jotain tapausta lähivuosilta, en alkuvuosilta. Näköjään kiipeilytapaukset ainakin 2007 ja 2010.
Olkiluoto 3:n rakennustyömaalla kävi alkuvuosina vastaava tapaus. Mielenosoittajat kiipesivät torninosturiin ja kahlitsivat itsensä kiinni. No ei sitä ollut tarkoituskaan käyttää ainakaan viikkoon ja olihan siellä ylhäällä yllättävän kylmäkin.
Pää ajattelee muuta mitä silmät näkee ja kädet tekee kolmatta
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
2 040

Miehellä oli vaatimukset pyörän ajoasennolle, myyjäliike myi sellaisen pyörän, jossa on geometria, joka sopi miehen vaatimuksiin.

Sitten miehelle jälkikäteen selvisi, että pyörä olikin "naisten malli" => riitautti kaupan.

Oli miehen itsetunnolle melkoinen kolaus että naisten pyörä sopi omiin vaatimuksiin parhaiten ja piti riitauttaa kauppa tämän seurauksena :D

Haurasta on joidenkin miehisyys.
Näin on, jos pääsyynä tosiaan olisi "naisten malli".

Tulee mieleen toinenkin mahdollinen tapahtumaketju, jossa osa sopan aineksista olisi myyjän osaamattomuutta auttaa mahdollisesti vanhempaa ja epävarmempaa ostajaa, sekä myyjän ahneus tuotevaihdon ehdoissa.

Esim. Kauppaan saapuu iäkäs ostaja, joka ei ole ostanut polkupyörää vuosikymmeniin. Vanha pyörä ei enää sovi hänelle, koska liikkuvuus on heikentynyt. Ostamista hankaloittavia tekijöitä ovat siis korkea ikä, pitkä väli edellisestä ostosta, ja lisähämmentäjänä muuttuneen liikkuvuuden tuomat uudet vaatimukset pyörävalintaan. Tällöin myyjän ammattitaidon merkitys korostuu.

Ihan nappiin myyjän valinta ei uutisen mukaan mennyt:
"Mies oli hakenut pyörää, jossa ajoasento on pysty. Miehen mukaan ajoasento oli kuitenkin pysty vain, jos satulan jätti alas. Tällöin polvet jäivät polkiessa koukkuun.".

Joko myyjä oli kokematon, tai sitten halusi ahneena väkisin myydä jonkun fillarin, vaikkei heidän valikoimistaan sopivaa löytynyt edes tankoa ja/tai kannatinta vaihtamalla.

"Myyjä katsoi, että mies osti pyörän, joka oli hänen toiveidensa mukainen ja hänelle hyvä." Tässä on pientä ristiriitaa edellisen lainauksen kanssa.

Liike päätti tarjota vaihtoa: "Koska mies ei ollut tyytyväinen pyörään, liike tarjosi mahdollisuutta vaihtaa se toiseen malliin.".

Myyjä luultavasti veti vaihdon ehdot ahneen puolelle, koska: "Vaihtamisen ehdoista ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen. Osa kauppahinnasta oli sovittu kuitattavaksi miehen vanhalla pyörällä.

Koska asia oli riitainen, mies pyysi siihen kuluttajariitalautakunnan ratkaisua.".

Ostaja ehkä ajatteli, että riidassa omien perustelujen määrä korvaa laadun, ja alkoi puhella naisten mallista, vaikka oikea syy oli koukkupolvinen ajoasento.

Jos tapahtumaketju olisi mennyt noin, niin omasta mielestäni ei olisi kannattanut ottaa mukaan mitään nais/mies -juttuja, vaan pelkästään se huono ajoasento. Voipi se tietysti olla se itsetuntojuttukin, mutta yritin nyt vähän puolustaa pyöräilijää. Myyjillä on kiusaus myydä, vaikkei sopivaa tuotetta olisikaan, ja vaihtotapahtumistakin yrittävät monesti saada vähän ylimääräistä.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
9 057
En löytänyt päätöksistä tuota pyöräkeissiä, että vois lukea alkuperäisen? Ylen sivuillaki vain linkki kuluttajariitalautakunnan etusivulle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 800
Pää ajattelee muuta mitä silmät näkee ja kädet tekee kolmatta
Joka ei kohdallaan varsinaisesti yllätä. Eihän vihreille ole vielä valjennut sekään jotta kaikki aurinkovoima on itse asiassa ydinvoimalla auringossa tuotettua. Plus jotta kaikki fotosynteesiä käyttävät kasvit toimivat siten myös ydinvoimalla :rolleyes:
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
11 032
Näin on, jos pääsyynä tosiaan olisi "naisten malli".

Tulee mieleen toinenkin mahdollinen tapahtumaketju, jossa osa sopan aineksista olisi myyjän osaamattomuutta auttaa mahdollisesti vanhempaa ja epävarmempaa ostajaa, sekä myyjän ahneus tuotevaihdon ehdoissa.
Teoriasi, miehen kommentit ja faktat pyörien geometriasta eivät oikein sovi yhteen.

Esim. Kauppaan saapuu iäkäs ostaja, joka ei ole ostanut polkupyörää vuosikymmeniin. Vanha pyörä ei enää sovi hänelle, koska liikkuvuus on heikentynyt. Ostamista hankaloittavia tekijöitä ovat siis korkea ikä, pitkä väli edellisestä ostosta, ja lisähämmentäjänä muuttuneen liikkuvuuden tuomat uudet vaatimukset pyörävalintaan. Tällöin myyjän ammattitaidon merkitys korostuu.

Ihan nappiin myyjän valinta ei uutisen mukaan mennyt:
"Mies oli hakenut pyörää, jossa ajoasento on pysty. Miehen mukaan ajoasento oli kuitenkin pysty vain, jos satulan jätti alas. Tällöin polvet jäivät polkiessa koukkuun.".

Joko myyjä oli kokematon, tai sitten halusi ahneena väkisin myydä jonkun fillarin, vaikkei heidän valikoimistaan sopivaa löytynyt edes tankoa ja/tai kannatinta vaihtamalla.

"Myyjä katsoi, että mies osti pyörän, joka oli hänen toiveidensa mukainen ja hänelle hyvä." Tässä on pientä ristiriitaa edellisen lainauksen kanssa.

Liike päätti tarjota vaihtoa: "Koska mies ei ollut tyytyväinen pyörään, liike tarjosi mahdollisuutta vaihtaa se toiseen malliin.".

Myyjä luultavasti veti vaihdon ehdot ahneen puolelle, koska: "Vaihtamisen ehdoista ei kuitenkaan päästy yksimielisyyteen. Osa kauppahinnasta oli sovittu kuitattavaksi miehen vanhalla pyörällä.

Koska asia oli riitainen, mies pyysi siihen kuluttajariitalautakunnan ratkaisua.".

Ostaja ehkä ajatteli, että riidassa omien perustelujen määrä korvaa laadun, ja alkoi puhella naisten mallista, vaikka oikea syy oli koukkupolvinen ajoasento.

Jos tapahtumaketju olisi mennyt noin, niin omasta mielestäni ei olisi kannattanut ottaa mukaan mitään nais/mies -juttuja, vaan pelkästään se huono ajoasento. Voipi se tietysti olla se itsetuntojuttukin, mutta yritin nyt vähän puolustaa pyöräilijää. Myyjillä on kiusaus myydä, vaikkei sopivaa tuotetta olisikaan, ja vaihtotapahtumistakin yrittävät monesti saada vähän ylimääräistä.
Naisten pyörissä vaan sattuu olemaan korkeampi geometria kuin miesten pyörissä. (koska naisilla on keksimäärin suhteessa lyhyempi yläkroppa, suhteessa pidemmät jalat kuin miehillä)

Että jos se naisten pyörä oli liian matala, niin "miesten pyörä" olisi ollut vielä pahemmin matala. Se "naisten pyörä" oli hyvin todennäköisesti käytännössä korkein tuontyylinen pyörä mitä liikkeellä oli tarjota.

alkuperäinen pyörän ostaja sanoi:
Mies katsoi, että häntä johdettiin kaupantekotilanteessa harhaan, kun hänelle myytiin naisten pyörä, vaikka hän on mies.

Mies myönsi nähneensä pyörän ennen sen ostamista, mutta hänen mukaansa liike tarjosi sitä aktiivisesti.

Mies oli hakenut pyörää, jossa ajoasento on pysty. Miehen mukaan ajoasento oli kuitenkin pysty vain, jos satulan jätti alas. Tällöin polvet jäivät polkiessa koukkuun.

Ostaja katsoi, että pyörä myytiin hänelle väärillä, naisten pyörien mitoilla.
Ne "naisten pyörien" mitat nimenomaan mahdollistaa korkeamman ajoasennon kuin "miesten pyörien" mitat.

Että se, että mies syyttää että "mitat oli väärät koska oli naisten pyörä" on täysin ristiriidassa miehen vaatimusten kanssa
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Joka ei kohdallaan varsinaisesti yllätä. Eihän vihreille ole vielä valjennut sekään jotta kaikki aurinkovoima on itse asiassa ydinvoimalla auringossa tuotettua. Plus jotta kaikki fotosynteesiä käyttävät kasvit toimivat siten myös ydinvoimalla :rolleyes:
Taitaa olla vielä hetken auringolla yksinoikeus fuusiovoimaan energiantuotannossa. Noh, ehkä viesti on muuten hauska.
 
Liittynyt
12.01.2017
Viestejä
2 040
Teoriasi, miehen kommentit ja faktat pyörien geometriasta eivät oikein sovi yhteen.

Naisten pyörissä vaan sattuu olemaan korkeampi geometria kuin miesten pyörissä. (koska naisilla on keksimäärin suhteessa lyhyempi yläkroppa, suhteessa pidemmät jalat kuin miehillä)

Että jos se naisten pyörä oli liian matala, niin "miesten pyörä" olisi ollut vielä pahemmin matala. Se "naisten pyörä" oli hyvin todennäköisesti käytännössä korkein tuontyylinen pyörä mitä liikkeellä oli tarjota.

Ne "naisten pyörien" mitat nimenomaan mahdollistaa korkeamman ajoasennon kuin "miesten pyörien" mitat.

Että se, että mies syyttää että "mitat oli väärät koska oli naisten pyörä" on täysin ristiriidassa miehen vaatimusten kanssa
Ristiriitaa siinä on. Hain kuitenkin sitä pientä mahdollisuutta, että miehen kommenteista vain huono ajoasento pitäisi oikeasti paikkaansa, ja hän olisi vasta myöhemmin keksinyt päästään sen väärän sukupuolen luullen sen auttavan jutun voittamisessa (ei varmasti auta).

Naisten pyörät ovat tosiaan sopivampia miehen ajoasentovaatimuksiin. Jos niistäkään ei liikkeen valikoimista löytynyt sellaista, jolla satulan sai riittävän ylös, olisi pitänyt jättää myymättä.

Jopoista voisi löytyä sopivan pystyä asentoa, tai sitten jopon tanko + joku muu fillari.

Löysin uutta tietoa tapauksesta. Sen luettuani en enää jaksa yrittää sympata ostajaa. Hintakaan ei näemmä enää miellyttänyt ja vaihdossa oli venkoilua.

"Hän ei ollut tyytyväinen myöskään pyörästä maksamaansa hintaan, sillä hänen mukaansa Keski-Euroopasta saa samanlaisia pyöriä puolet halvemmalla."

"Ostajalle tarjottiinkin vaihtoa toisen pyörään ja hän lupasi saapua liikkeeseen vaihtokaupoille. Ostaja on ollut moneen kertaa tulossa katsomaa uutta pyörää, ja sitä varten on sovittu päiväkin. Hän ei ole kuitenkaan saapunut, myyjä kertoo vastauksessaan."

Liittynyt
17.06.2022
Viestejä
304
Trivial Pursuitia pelatessa tuli muutama vuosi sitten vastaan suomalaisen peruskoulun ja lukion läpikäynyt noin 5 vuotta lääketiedettä opiskellut ja ennen sitä kai sairaanhoitajaksi/lähihoitajaksi valmistunut, joka ei tiennyt mikä on maailman yleisin veriryhmä. Vastauksen kuultuaan sanoi ettei ole koskaan kuullut kyseistä veriryhmää olevan olemassakaan.

Nyt kyseinen henkilö tutkijatohtorina.
 
GGoljatti

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.03.2022
Viestejä
1 639

No okei jos hän hoitsu on niin ehkä jopa menee tähän ketjuun. Luulisi että tuo kuuluu yleistietoon noilla.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
ei tiennyt mikä on maailman yleisin veriryhmä
Tunnustaudun tyhmäksi. Olisin kyllä arvannut oikein, mutta en muistanut varmuudella, että oliko se nyt A vai O. Ensimmäinen Suomen yleisin.

Myönnettäköön, että kuulostaa hämmentävältä, ettei olisi tietoa yleisistä ja vähän harvinaisemmistakin tyypityksistä.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
958
Trivial Pursuitia pelatessa tuli muutama vuosi sitten vastaan suomalaisen peruskoulun ja lukion läpikäynyt noin 5 vuotta lääketiedettä opiskellut ja ennen sitä kai sairaanhoitajaksi/lähihoitajaksi valmistunut, joka ei tiennyt mikä on maailman yleisin veriryhmä. Vastauksen kuultuaan sanoi ettei ole koskaan kuullut kyseistä veriryhmää olevan olemassakaan.

Nyt kyseinen henkilö tutkijatohtorina.
Annetuilla tiedoilla tuota väittämää on mahdoton uskoa. Jos jätettäisiin aiemmat hoitajaopinnot pois ja lääketieteellisestä 4,5 vuotta niin voisin uskoa.
Trivial Pursuitissa on myös vääriä vastauksia.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
3 231

Joo, pohjoismaissa on A yleisin, johtuneeko maidon käytöstä vai jostain valonsaannista.
Maailmanlaajuisesti toki O, mutta tilastollisesti en tajua sitä, koska se on kuitenkin resessiivinen, joten sen pitäisi olla vähemmistöä?
 
Se on alkuperäinen tyyppi joka on vaan liian yleinen peittyäkseen dominoivien ihmisen evoluutiossa verrattain uusien vähemmistömutaatioiden alle - paitsi jossain friikeissä tapauksissa kuten Pohjoismaat.

Joo, lunttasin vähän. Otin tämän vapauden koska en ole terveydenhuollon ammattihenkilö.
 
Josef

Це політично коректна назва.
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 772
Annetuilla tiedoilla tuota väittämää on mahdoton uskoa. Jos jätettäisiin aiemmat hoitajaopinnot pois ja lääketieteellisestä 4,5 vuotta niin voisin uskoa.
Trivial Pursuitissa on myös vääriä vastauksia.
Ei kai tuota kukaan usko.
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 582
Noita pelejä kun olen pelannut lääkäreiden / opiskelijoiden kanssa niin tietävät kaikki ihmisiin liittyvät kysymykset. Ovat sen verran yleistietoa heille.
 
Liittynyt
17.06.2022
Viestejä
304
Tuo henkilö ei tiennyt että O on alunperin ollut 0 eli nolla. Sanoi siis ettei veriryhmää nimeltä nolla ole olemassa.

Eikä tuo "nolla" ole mikään vanha nimitys. Edelleen on vaihtoehtoinen nimitys. Ja koska olen samanikäinen tuon henkilön kanssa niin tiedän miten tuo lukion biologian kirjassa kerrottiin. Myös perusteltiin että se nolla-nimitys tulee siitä että siinä ei ole A- tai B-alleeleja (tms). Kaikki nämä olivat tuolle lääkärishenkilölle aivan uutta tietoa.

Jos tällä palstalla nolla-asia olisi tuttu niin joku teistä olisi kyllä ottanut sen esille. "Hän siis vastasi aa tai bee mutta oikea vastaus oli nolla, ja hän alkoi väittää ettei sellaista ole olemassakaan, tajuamatta että nolla on vain oo-veriryhmän toinen nimi."
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
107
Trivial Pursuitia pelatessa tuli muutama vuosi sitten vastaan suomalaisen peruskoulun ja lukion läpikäynyt noin 5 vuotta lääketiedettä opiskellut ja ennen sitä kai sairaanhoitajaksi/lähihoitajaksi valmistunut, joka ei tiennyt mikä on maailman yleisin veriryhmä. Vastauksen kuultuaan sanoi ettei ole koskaan kuullut kyseistä veriryhmää olevan olemassakaan.

Nyt kyseinen henkilö tutkijatohtorina.
6 vuotta lääketiedettä opiskelleena en olisi tiennyt vastausta. Ehkä olen vain tyhmä. Toki olisin voinut arvata, todennäköisesti väärin.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Jo toinen kierros keulimista mitättömillä trivia-tiedoilla. Oma trivia-varastoni kertoo, että nollaa ei ole koskaan käytetty veriryhmän tunnuksena, vaan se O niin kuin ohne. Jossain vaiheessa (siis n. 100 vuotta sitten) asiasta oli ilmeisesti jotain sekaannusta nollan kanssa, mutta O on ollut aina se oikea vastaus.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 039
6 vuotta lääketiedettä opiskelleena en olisi tiennyt vastausta. Ehkä olen vain tyhmä. Toki olisin voinut arvata, todennäköisesti väärin.
Uskon tähän yhtä paljon kuin tarinaan Trivial Pursuitia pelanneesta hoitaja-medisiinarista, joka ei tiennyt.

Toisin sanoen uskon, kun näytätte minulle kokeneen automekaanikon, joka ei tiedä, mikä on männänrengas. Tai Jari Sillanpään tyttöystävän.

Jos tällä palstalla nolla-asia olisi tuttu niin joku teistä olisi kyllä ottanut sen esille
Joo, me ei kukaan tiedetä tota. Tiedän, koska viime vuoden Käyriksessä asia tuli puheeksi. Sitä ei ole tämän "palstan" ( :rofl: ) koulutusohjelmassa käyty läpi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Tuo henkilö ei tiennyt että O on alunperin ollut 0 eli nolla. Sanoi siis ettei veriryhmää nimeltä nolla ole olemassa.
Tuohan ei toki ollut alkuperäinen väite.

Uskon tähän yhtä paljon kuin tarinaan Trivial Pursuitia pelanneesta hoitaja-medisiinarista, joka ei tiennyt.

Toisin sanoen uskon, kun näytätte minulle kokeneen automekaanikon, joka ei tiedä, mikä on männänrengas. Tai Jari Sillanpään tyttöystävän.
Eiköhän tuossa vastattu kysymykseen 'mikä on maailman yleisin männänrengas', vähän karrikoiden.
 
Liittynyt
17.06.2022
Viestejä
304
"Vastauksen kuultuaan sanoi ettei ole koskaan kuullut kyseistä veriryhmää olevan olemassakaan."

Tämä oli "väitteeni". Ja sen kanssa ei toinen viestini ollut ristiriidassa.

"Tuo henkilö ei tiennyt että O on alunperin ollut 0 eli nolla. Sanoi siis ettei veriryhmää nimeltä nolla ole olemassa."

En pidä tyhmänä henkilöä joka ei lääkäriopinnoistaan huolimatta tiedä maailman yleisintä veriryhmää. Tämä ei lainkaan ollut viestini pointti.

Pidän tyhmänä ihmistä joka peruskoulun, lukion, sairaanhoitajaopinnot, sairaanhoitajatyökokemuksen, 5 vuoden lääkäriopinnot ja niihen sisältyvän työskentelynkään jälkeen ei ole kuullut 0-veriryhmästä tai ei muista sitä, ei edes niin että se palautuisi mieleen perustelulla että "se on nolla koska siitä puuttuu A- ja B-alleelit/antigeenit).

On totta että suomalaisessa Wikipedia-artikkelissa nollaa ei mainita (ruotsalaisessa taas ei juuri muusta puhutakaan). Englantilaisessa mainitaan hyvin alussa. Myös noin joka neljännessä veriryhmiä käsittelevässä suomalaisessa lehtiartikkelissa.

Vaikea keksiä lukion biologiasta mitään enemmän perusasiaa kuin veriryhmien periytyminen. Lukion ekan kurssin keskeisin asia, ja muistaakseni pakollisia biologian kursseja oli/on vain kaksi.

Se että hän piti sitä O-veriryhmänä tavallaan paljasti ettei hän edes tiedä miten se eroaa A- ja B-veriryhmistä. Että luuli sen esim. sisältävän O-antigeenin...

Eräs tutun tuttu oppi kymmenisen vuotta ala-asteella äidinkieltä opetettuaan, että 7 ei kirjoiteta "seitsämän". Yksi ala-asteen opettajani luuli että Usan pääkaupunki on New York.

Laitoin tosin itsekin 10-vuotiaana kerran ainekirjoituksessa pilkut rivien alkuun. Yläasteella kirjoitin yhden fysiikan aineen tietokoneella, enkä laittanut välimerkkien jälkeen välilyöntiä. Aivan kuin tuota ei satoja kirjoja luettuaan olisi vielä voinut oppia... 20-vuotiaana opin että poni ei tarkoita hevosvauvaa. 12-vuotiaana olin aikuisviihdettä katseltuani oppinut että naisilla on "kakkonen" eli he eivät ulosta vaginallaan. Jne jne.

Oppia ikä kaikki.

Suomeksi ja englanniksi olevat Wikipedia-artikkelit ovat poikkeuksia, muut löytämäni eurooppalaisten kielien Wiki-artikkelit käyttävät ilmaisua AB0 eikä ABO.

Kaikissa suomalaisessa opetusmateriaalista mitä löydän kerrotaan tuo nolla, kuten esim tässä (ja tuossa siis "nolla eli oo" - eli viitaten siihen että virallisesti nolla mutta puhekielessä tai selkeyden vuoksi oo):

Kuten videosta huomaa, ukko ei koskaan puhu oo-veriryhmästä, vaan vain nolla-veriryhmästä, tai niin että mainitsee molemmat (nolla eli oo). Silti kaikkialle kirjoittaa ison o-kirjaimen. O lausutaan veriryhmiin liittyen nolla. Koska se viittaa nollaan, eikä isoon o-kirjaimeen. Voi sen toki o:nakin lausua, mutta se on puhekieltä. Vähän sama siis kuin sairauslomalla ja sairaslomalla - jälkimmäinen ei ole virallinen termi vaan puhekieltä, vaikka esiintyy usein myös asiatekstissä.

Jos näkee 1X2 ja lausuu sen "yks äks kaks" tai "yks kertaa kaks" paljastaa kuulijalle ettei tajua mistä on kyse. Hiukan sama tässä että lausuuko veriryhmä O:n nolla vai oo. Ja ainakin jos lausuu "nolla" niin vaikuttaa todennäköiseltä että tietää myös miksi se on nolla. "Oo" taas paljastaa vain että osaa aakkoset.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 411
Se että hän piti sitä O-veriryhmänä tavallaan paljasti ettei hän edes tiedä miten se eroaa A- ja B-veriryhmistä. Että luuli sen esim. sisältävän O-antigeenin...
Noniinno, ei se nyt ihan tyhmää ole pitää sitä omana veriryhmänään. Se on veriryhmä. Käytännössä kaksi(+) veriryhmää.

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 192
Huomautus - asiaton käytös, henkilökohtaisuudet

Cool story bro.

Vaikutelma on nyt kuitenkin se, että koko homma on keksitty jotta pääset briljeeraamaan omalla ”erinomaisudellasi”. Sopii hyvin langan otsikkoon.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
5 887
Tässä on kyllä jotain ihan omanlaista tyhmyyttä:

"Poliisin käsityksen mukaan pariskunta oli sotkenut ulosteella sekä sovituskopin että sinne mukanaan vieneet vaatteet."

Fetissinsä kullakin, mutta tartteeko noita mennä kauppaan harrastamaan :sick:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 574

Veikkaan että siinä on taas pari kantapääopiston nistiä ollut vähän laatuaikaa viettämässä. :D
 
demu

Conducător & Geniul din Carpați
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
4 365
Tässä on kyllä jotain ihan omanlaista tyhmyyttä:

"Poliisin käsityksen mukaan pariskunta oli sotkenut ulosteella sekä sovituskopin että sinne mukanaan vieneet vaatteet."

Fetissinsä kullakin, mutta tartteeko noita mennä kauppaan harrastamaan :sick:
Jos siellä oli otettu oppia jonkun Scientist Rebellion -ryhmän tempauksesta (liimasivat itsensä Volkswagenin konttorin lattiaan), mutta unohdettiin, että paskalla sovituskoppiin liimattu ihminen ei kovin pitkään pysy lattiassa kiinni.
Tai vaihtoehtoisesti pyrittiin mukailemaan Just Stop Oil -ryhmän tekemän tempausta (sotkettiin Vincent van Goghin Auringonkukkia -taulu tomaattikeitolla), mutta kun ei päästetty museoon niin sotkettiin sovituskoppi.

Ryhmä voisi ottaa käyttöön tällaisia harrastuksia varten käyttöön jonkun 'Just BioShit'-nimen, mutta todennäköisesti olivat artisteilta joko subut päässeet vain loppumaan tai niitä oli otettu pienehkö liika-annos...
 
SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 750

Jonne on juonut liikaa ES:ää:
Asiakaspalvelussa on pyydetty kuitteja kuluista.
– Olen heille alusta asti sanonut, että heidän nettisivuillaan on kolmen megatavun maksimi liitetiedostokoko, minkä takia olen voinut lähettää vain hotellikuitin.
 
Liittynyt
26.06.2017
Viestejä
1 582
Nää on aina hyviä tarinoita:

Peltola oli varannut nimenomaan iltalennon, sillä hän ei halunnut joutua aamun ruuhkaan. Nelihenkinen perhe oli yöpynyt loman ajan ystäväperheensä luona, mutta he eivät pystyneet majoittamaan perhettä enää yhdeksi ylimääräiseksi yöksi. Peltolalla ja hänen vaimollaan oli mukana 9- ja 7-vuotiaat lapset.
Peltola ei tiennyt, missä perhe yöpyisi seuraavan yön. Finnairin asiakaspalvelusta ei vastattu ruuhkan vuoksi. Lopulta Peltola pääsi englanninkieliseen asiakaspalveluun. Siellä hänelle ei annettu ohjeita, kuinka tilanteessa toimia ja miten esimerkiksi yöpyminen järjestyy.
– Se oli minusta aika kestämätön tilanne, Peltola kuvaa.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
958
Nuo liitetiedostoläpinät nyt ovat turhaa paskaa.
Eiköhän tuossa asiakas ole halunnut traficomin linjaamia vakiokorvauksia. Vakiokorvaus heidän tapauksessaan on 400€/matkustaja plus majoitus yms kulut.
Tuo 150€ on summa jota Finnair pääsääntöisesti yrittää tarjota ja sen nostamiseen asiakkaan tarvitsee tapella.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828

Jonne on juonut liikaa ES:ää:
Asiakaspalvelussa on pyydetty kuitteja kuluista.
– Olen heille alusta asti sanonut, että heidän nettisivuillaan on kolmen megatavun maksimi liitetiedostokoko, minkä takia olen voinut lähettää vain hotellikuitin.
Mikä tässä oli sitä tyhmyyttä? Ettei osaa pienentää oletettavasti kännykkäkameran tuottamia kymmenen mekakikkelssin kokoisia kuvia, vaan olettaa niiden kelpaavan sellaisinaan nykyaikaiseen verkkopalveluun? Veikkanpa, että suurimmalta osalta hypermedian kuluttajista jää tekemättä, ja aika pieni prosentti edes hahmottaa, mitä tarkoittaa 3 megatavua.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 065
Ei se Jonne tyhmä ollut kun ei hyväksynyt 150euron hyvitystä. Sai lopulta yli 13- kertaisen korvauksen eli
1929 euroa.
 
Itsehän olen hyväksynyt 150€ (+majoitus ja sapuska) korvauksen (voucher) vaikka taulukonmukainen korvaus olisi ollut 650€ rahaa (+kulut ja menetykset) jos suunniteltu vaihtoaikani ei olisi ollut 118minuutin sijaan 120 minuuttia.
 
SweeneyTodd

Smooth Operator
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 750
Mikä tässä oli sitä tyhmyyttä? Ettei osaa pienentää oletettavasti kännykkäkameran tuottamia kymmenen mekakikkelssin kokoisia kuvia,
Kyllä tuo nyt kuuluu ihan perustaitoihin, jotka pitäisi osata. Kyllähän näihin avuttomiin törmää välillä töissäkin. Ei onnistu kuvan pienennys asiakirjan kirjoittaminen järkevällä rakenteella, perus excelib tekojne. Työllistävät sitten nämä ihmiset muita, kun saavat olla auttamassa perustaitojen kanssa ja/tai korjailemassa jälkiä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 334

Juu, noita avuttomia löytyy, välillä on kyllä ihmetellyt miten eivät edes tajua kysyä onko helpompaa tapaa tehdä asia tms. Esimerkiksi otetaan screenshot wordista, liimataan se powerpointtiin ja tehdään siitä pdf-tiedosto. Tai tulostetaan noin 10-sivuinen pdf-dokumentti, otetaan sivuista kännykameralla kuvat ja lähetetään ne sitten jollain nettilomakkeella eteenpäin vaikka se alkuperäinen pdf olisi myös kelvannut. Vastaavia juttuja tulee vastaan vähintään viikottain.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 554
Viestejä
4 166 129
Jäsenet
70 422
Uusin jäsen
Minibee

Hinta.fi

Ylös Bottom