Tupakoinnin lopettamisen ABC

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
375
Käsittääkseni nuuska mitä Ruotsalaiset pääsääntöisesti käyttää on ~8mg+ nikotiinia.
Odens mitä sai halvalla jopa trokarilta sisältää 22mg ja sitten on joku Siberia tai vastaava jossa nikotiini määrä huitelee 40mg paremalla puolella.
"Maistoin" joskus sellaista ja tuntui kuin pora oli uponnut päälaen läpi, ei hyvä kokemus.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
1 374
Tasan kuukausi sitten 16.8 käytin viimeisen nuuskan. Olin polttanut ja käyttänyt nuuskaa reilut 20v ja sinä aikana lopettanut 2 kertaa vuosina 2007 ja 2012. Kummallakin kerralla lopetin tupakan, koska nuuskat olivat loppuneet jo kuukausia aiemmin. Yhteensä olin tuolloin 5 kk käyttämättä kunnas taas aloitin.

En tiedä johtuuko keski-iästä vai siitä että tällä kertaa lopetin nuuskan kautta mutta joka päivä on tullut sellaisia "nikotiinin halutus puuskia". Aiemmin ei kahden viikon jälkeen käynyt edes mielessä, mutta nyt haluttaa vähän väliä. En ole sortunut ja himo heikkeni nopeasti minimaaliseksi, mutta jännä miten pitkään lopettaminen nyt vie.
 
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 214
"nikotiinin halutus puuskia"
Itellä nyt viikko savuttomuutta, ja nyt tuli just tuo. Olin hautonut ja suunnitellut päätöstä muutaman kuukauden, ja nyt tuntui että olen sujut sen kanssa. Oikeestaan tekee mieli kokoajan purkkaa tai jotain tablettia. Ensimmäiset päivät oli mielestäni kyllä vaikeita, mutta nyt nähtävästi alkaa vaikea viikko.

Lähikaupasta 2mg Nicotinell purkkaa, helpottaa. En tiedä miten muut tekee, mutta jauhan muutaman kerran ja "jemmaan" huuleen niinkuin nuuskan. Tarvittaessa sitten taas muutama puraisu.

Ainiin, nälkä (tai näläntunne) on koko ajan. Hedelmää, savumuikkuja ja oikeastaan kaikkea tekee mieli koko ajan. Ja kahvia.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 321
Juhannuksen jälkeen olen polttanut vain alkoholinhuuruisen viikonlopun aikana tai sitten käydessäni ketjupolttavilla (erikseen asuvilla) biologisilla vanhemmillani. Olen ehkä 4 tai 5 kertaa nyt kolmen kuukauden aikana "kohdannut nikotiinitiinin tuskat", jotka alkavat olemaan aina vain kesympiä.
Ne alkavat olemaan tuskaksi jo vitsejä. Ne eivät ole enää sellaisia että niihin "meinaa tukehtua ja odottaa siinä nyt sit hyvää loppuelämää".

Nytkään en tässä todella halpoja ruokaostoksia tehdessä käynnyt mitään kamppailua. Edellisen kerran olen polttanut joko toissaviikon sunnuntaina tai lauantaina. Jossain vaiheessa kävi kyllä sen verran myrskyvaroirusta silmäillessä mielessä, että onneksi ei nyt tarvitse mennä sateenvarjoineen huomenna sinne pihalle "ottamaan helpotusta".

Tämän parin viikon aikana yllättäen pahin (ellei jopa ainoa) nikotiinin halutus tuli eilen iltapäivänä, kun oli jo jonkinaikaa ollut nälkä. Ennen ollut niin, että nälkä pysyy itsessään hiljaa tupakalla, ja nyt se nälkä pistää sieltä omia ajatuksiaan päähäni, vaikka lähtökohtaisesti en ole varsinaisesti hoitanut nälkää tupakalla koskaan.

***********
En ole korvannut tupakkaa millään nikotiinituotteella tai vastaavalla.
 
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 214
Ennen ollut niin, että nälkä pysyy itsessään hiljaa tupakalla, ja nyt se nälkä pistää sieltä omia ajatuksiaan päähäni, vaikka lähtökohtaisesti en ole varsinaisesti hoitanut nälkää tupakalla koskaan.
Aamukahvi on kanssa vaikea. Onneksi on tosiaan kalseammat kelit, niin ei viiti kupposen kanssa mennä pihalle polttamaan aamutupakkaa.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
146
Nyt on about 20 vuotta kulunut siitä kun 15-vuotisen tupakointiputken lopetin. Kaikkea yritin mutta Zybanilla se loppu kuin seinään. 2 kuukauden kuuri maksoi markoissa 2000mk. Se on elämäni parhaiten sijoitettu kakstonninen.
 
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
107
Poltin noin 20v. Viimeisen 5 vuoden aikana kokeilin sähkötupakkia ja nikotiinipurkkaa, imeskelynappeja yms lopettamiseen. eivät toimineet koska pitävät nikotiiniriippuvuutta yllä (yksi tuttu jauhanut purkkaa varmaan n.6v)

Nuuskaan en ikinä tottunut. Tupakointi alkoi vaan yksinkertaisesti vituttaa koska piti käydä tunnin välein ja öisinkin jo röökillä. Joten päätin vetää kerrasta poikki. Se toimi.

Yhtään tupakkia en ole polttanut senjälkeen, koska luin että jollain ihmisillä on jokin nikotiini reseptori aivoissa tilassa 1 tai 0 ja jos poltat yhenkin. niin se lyö sen takaisin päälle.

Siinä pitää vaan kärsiä se n. viikko. ei ollut mukavaa juu. ja toisella viikolla olot helpottui selvästi. rööki haisi pitkään hyvälle. nyt se haisee paskalle. Lopetin noin vuosi sitten. Elämäni paras päätös.
 
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 214
reseptori aivoissa tilassa 1 tai 0 ja jos poltat yhenkin. niin se lyö sen takaisin päälle.
Tästä on moni tuttu sanonut, että älä sitten repsahda. Luulen että jos yhdenkin polttaisin, niin se olisi sitten välittömästi kauppaan tupakkiostoksille.

Oikeastaan on melko vaikeaa nyt lukea muiden onnistumisista, kun itse vielä ns. taistelee vastaan. Jospa tästä nyt pääsisi pois. Toisaalta tavallaan helpottaa, kun sormet näpyttelee näppäimistöä, eli niillä on jotain muuta tekemistä. Olen myös alkanut imeskellä kyniä ja mitä nyt milloinkin sattuu käteen eksymään :rofl:
 
Liittynyt
04.03.2020
Viestejä
305
Poltin noin 20v. Viimeisen 5 vuoden aikana kokeilin sähkötupakkia ja nikotiinipurkkaa, imeskelynappeja yms lopettamiseen. eivät toimineet koska pitävät nikotiiniriippuvuutta yllä (yksi tuttu jauhanut purkkaa varmaan n.6v)

Nuuskaan en ikinä tottunut. Tupakointi alkoi vaan yksinkertaisesti vituttaa koska piti käydä tunnin välein ja öisinkin jo röökillä. Joten päätin vetää kerrasta poikki. Se toimi.

Yhtään tupakkia en ole polttanut senjälkeen, koska luin että jollain ihmisillä on jokin nikotiini reseptori aivoissa tilassa 1 tai 0 ja jos poltat yhenkin. niin se lyö sen takaisin päälle.

Siinä pitää vaan kärsiä se n. viikko. ei ollut mukavaa juu. ja toisella viikolla olot helpottui selvästi. rööki haisi pitkään hyvälle. nyt se haisee paskalle. Lopetin noin vuosi sitten. Elämäni paras päätös.
itsellä kans alkoi vituttaa tupakanpoltto. Lopetin kerrasta ilman mitään korvaavia tuotteita. Ainoa mistä oli hieman apua oli stumppaa tähän kirjasta
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
766
Aina rupeaa tekemään mieli tupakkaa kun lukee tätä ketjua :D

Mun motto oli: ei tupakanpolttoa voi lopettaa nikotiinikorvaustuotteilla. Eihän alkoholismiakaan voiteta ryyppäämällä. Nyt takana yli 10,5 vuotta savuttomuutta yli 25 vuoden tupruttelun jälkeen. Mun tie onneen oli Champix.
 
Liittynyt
12.01.2018
Viestejä
75
Itte lopetin 10 vuotta sitten, 10 vuotta kestäneen käryyttelyn. Ei ollu heleppo homma, 5 vuojen? Jälkeen kokeilin eka kerran lopettaa seinään, n. 2 viikkoa kestin sitä jatkuvaa pajavasaralla päähän takomista, kaverilta kessu huuleen ja eipä kauo menny ku helepotti, 10v kohalla eka vähennin, sitte hommasin nikotiini inhalaattorin josta otin henkosia vasta siinä vaiheessa kun oli fyysisesti pakko saaha, käjet tärisi, ei voinu keskittyä yms. Siinä se nikotiinin tarve jäi pikkuhiljaa pois. Pirulliset vierotusoireet ol..
 
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
1 069
Aina rupeaa tekemään mieli tupakkaa kun lukee tätä ketjua :D

Mun motto oli: ei tupakanpolttoa voi lopettaa nikotiinikorvaustuotteilla. Eihän alkoholismiakaan voiteta ryyppäämällä. Nyt takana yli 10,5 vuotta savuttomuutta yli 25 vuoden tupruttelun jälkeen. Mun tie onneen oli Champix.
Tuli aikoinaan kokeiltua varmaankin kaikki konstit ilman tulosta kunnes sähköröökillä onnistui. Parhaimmillaan muutaman viikon pystyi olemaan polttamatta kun oli esim aivan paskana flunssan kourissa mutta eihän siinä ikinä mennyt kuin muutama päivä siitä kun olo vähän helpotti millon alkoi taas nortti palamaan. Mulle sähkörööki toimi mutta mitä oon seurannut toisten pyristelyjä suurin osa ei pääse irti silläkään. On se vaan niksa aikamoinen koukku.

Tuota Champixiakin tuli joskus kokeiltua ilman onnea. Se kyllä toimi aivan kuten pitikin eli ei saanut röökistä mitään irti mutta sen lisäksi esim vesi maistui saatanan pahalta ja makuaisti meni aivan vituralleen. Ainoa juttu mikä meni vahvasti plussan puolelle kuurin aikana oli todella happoset unet, sillon kyllä tuli lenneltyä niin elävästi sinne sun tänne. Tiedä onko vaikutus uniin kuinka yleinen sivuvaikutus mutta ainakin hauskaa oli.
 
Mulle toi Champix toimi tosi hyvin, isälle siitä ei ollut aikoinaan mitään apua. Ihmiset on erilaisia. Ja noi vilkkaat unet on vissiin aika yleisiä tuon lääkkeen sivuvaikutuksista.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
100 302
Viestejä
2 010 852
Jäsenet
41 705
Uusin jäsen
Active

Hinta.fi

Ylös Bottom