Tupakoinnin lopettamisen ABC

Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
448
Nyt on about 20 vuotta kulunut siitä kun 15-vuotisen tupakointiputken lopetin. Kaikkea yritin mutta Zybanilla se loppu kuin seinään. 2 kuukauden kuuri maksoi markoissa 2000mk. Se on elämäni parhaiten sijoitettu kakstonninen.
 
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
214
Poltin noin 20v. Viimeisen 5 vuoden aikana kokeilin sähkötupakkia ja nikotiinipurkkaa, imeskelynappeja yms lopettamiseen. eivät toimineet koska pitävät nikotiiniriippuvuutta yllä (yksi tuttu jauhanut purkkaa varmaan n.6v)

Nuuskaan en ikinä tottunut. Tupakointi alkoi vaan yksinkertaisesti vituttaa koska piti käydä tunnin välein ja öisinkin jo röökillä. Joten päätin vetää kerrasta poikki. Se toimi.

Yhtään tupakkia en ole polttanut senjälkeen, koska luin että jollain ihmisillä on jokin nikotiini reseptori aivoissa tilassa 1 tai 0 ja jos poltat yhenkin. niin se lyö sen takaisin päälle.

Siinä pitää vaan kärsiä se n. viikko. ei ollut mukavaa juu. ja toisella viikolla olot helpottui selvästi. rööki haisi pitkään hyvälle. nyt se haisee paskalle. Lopetin noin vuosi sitten. Elämäni paras päätös.
 
Taika-Jim

Lepäilyä ja rakkautta
Tukijäsen
Liittynyt
01.12.2016
Viestejä
1 231
reseptori aivoissa tilassa 1 tai 0 ja jos poltat yhenkin. niin se lyö sen takaisin päälle.
Tästä on moni tuttu sanonut, että älä sitten repsahda. Luulen että jos yhdenkin polttaisin, niin se olisi sitten välittömästi kauppaan tupakkiostoksille.

Oikeastaan on melko vaikeaa nyt lukea muiden onnistumisista, kun itse vielä ns. taistelee vastaan. Jospa tästä nyt pääsisi pois. Toisaalta tavallaan helpottaa, kun sormet näpyttelee näppäimistöä, eli niillä on jotain muuta tekemistä. Olen myös alkanut imeskellä kyniä ja mitä nyt milloinkin sattuu käteen eksymään :rofl:
 
mittari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.03.2020
Viestejä
1 152
Poltin noin 20v. Viimeisen 5 vuoden aikana kokeilin sähkötupakkia ja nikotiinipurkkaa, imeskelynappeja yms lopettamiseen. eivät toimineet koska pitävät nikotiiniriippuvuutta yllä (yksi tuttu jauhanut purkkaa varmaan n.6v)

Nuuskaan en ikinä tottunut. Tupakointi alkoi vaan yksinkertaisesti vituttaa koska piti käydä tunnin välein ja öisinkin jo röökillä. Joten päätin vetää kerrasta poikki. Se toimi.

Yhtään tupakkia en ole polttanut senjälkeen, koska luin että jollain ihmisillä on jokin nikotiini reseptori aivoissa tilassa 1 tai 0 ja jos poltat yhenkin. niin se lyö sen takaisin päälle.

Siinä pitää vaan kärsiä se n. viikko. ei ollut mukavaa juu. ja toisella viikolla olot helpottui selvästi. rööki haisi pitkään hyvälle. nyt se haisee paskalle. Lopetin noin vuosi sitten. Elämäni paras päätös.
itsellä kans alkoi vituttaa tupakanpoltto. Lopetin kerrasta ilman mitään korvaavia tuotteita. Ainoa mistä oli hieman apua oli stumppaa tähän kirjasta
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
774
Aina rupeaa tekemään mieli tupakkaa kun lukee tätä ketjua :D

Mun motto oli: ei tupakanpolttoa voi lopettaa nikotiinikorvaustuotteilla. Eihän alkoholismiakaan voiteta ryyppäämällä. Nyt takana yli 10,5 vuotta savuttomuutta yli 25 vuoden tupruttelun jälkeen. Mun tie onneen oli Champix.
 
Liittynyt
12.01.2018
Viestejä
314
Itte lopetin 10 vuotta sitten, 10 vuotta kestäneen käryyttelyn. Ei ollu heleppo homma, 5 vuojen? Jälkeen kokeilin eka kerran lopettaa seinään, n. 2 viikkoa kestin sitä jatkuvaa pajavasaralla päähän takomista, kaverilta kessu huuleen ja eipä kauo menny ku helepotti, 10v kohalla eka vähennin, sitte hommasin nikotiini inhalaattorin josta otin henkosia vasta siinä vaiheessa kun oli fyysisesti pakko saaha, käjet tärisi, ei voinu keskittyä yms. Siinä se nikotiinin tarve jäi pikkuhiljaa pois. Pirulliset vierotusoireet ol..
 
Holotna

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
1 378
Aina rupeaa tekemään mieli tupakkaa kun lukee tätä ketjua :D

Mun motto oli: ei tupakanpolttoa voi lopettaa nikotiinikorvaustuotteilla. Eihän alkoholismiakaan voiteta ryyppäämällä. Nyt takana yli 10,5 vuotta savuttomuutta yli 25 vuoden tupruttelun jälkeen. Mun tie onneen oli Champix.
Tuli aikoinaan kokeiltua varmaankin kaikki konstit ilman tulosta kunnes sähköröökillä onnistui. Parhaimmillaan muutaman viikon pystyi olemaan polttamatta kun oli esim aivan paskana flunssan kourissa mutta eihän siinä ikinä mennyt kuin muutama päivä siitä kun olo vähän helpotti millon alkoi taas nortti palamaan. Mulle sähkörööki toimi mutta mitä oon seurannut toisten pyristelyjä suurin osa ei pääse irti silläkään. On se vaan niksa aikamoinen koukku.

Tuota Champixiakin tuli joskus kokeiltua ilman onnea. Se kyllä toimi aivan kuten pitikin eli ei saanut röökistä mitään irti mutta sen lisäksi esim vesi maistui saatanan pahalta ja makuaisti meni aivan vituralleen. Ainoa juttu mikä meni vahvasti plussan puolelle kuurin aikana oli todella happoset unet, sillon kyllä tuli lenneltyä niin elävästi sinne sun tänne. Tiedä onko vaikutus uniin kuinka yleinen sivuvaikutus mutta ainakin hauskaa oli.
 
Mulle toi Champix toimi tosi hyvin, isälle siitä ei ollut aikoinaan mitään apua. Ihmiset on erilaisia. Ja noi vilkkaat unet on vissiin aika yleisiä tuon lääkkeen sivuvaikutuksista.
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 493
Typerä harrastus..toki sillontällön rööki maistuu erittäin hyvältä..

Mut hinnat on jo taivaissa!
 
Liittynyt
18.09.2018
Viestejä
906
Champixia nyt muutaman päivän napostellut, mutta ei positiivia eikä negatiivisia vaikutuksia:hmm:
Meneekö tässä pitkänkin ennen röökin himo helpottuu. Tuntuu että poltan vain enemmän:p
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 245
Champixia nyt muutaman päivän napostellut, mutta ei positiivia eikä negatiivisia vaikutuksia:hmm:
Meneekö tässä pitkänkin ennen röökin himo helpottuu. Tuntuu että poltan vain enemmän:p
Jossain viikon-kahen jälkeen oon lopettanut noiden aloittamisen jälkeen, seuraava steppi on parin kuukauden jälkeen tuleva vittumainen poissaoleva olo.
 
Liittynyt
21.10.2020
Viestejä
4 558
Tähän taloyhtiöön ollaan hakemassa täystupakointikieltoa tupakanhajun valitusten myötä. Noh, haisee silti tänäänkin parvekkeella aamusta. Tästä voinee päätellä että se lopettaminen on tosi motivoivaa, kuin veisi vauvalta tutin.
 
Liittynyt
27.03.2017
Viestejä
2 736
Lopetin vuosi sitten kesällä tupakan & nuuskan ilman mitään "apuja" ja kirjoitin siitä tännekin.

Syksyllä oli useammat pippalot joihin ostin askin ja lopetin polttamisen aina heti bileiden päätyttyä onnistuneesti. Viikonlopun kestävä mökkireissu, ei ongelmia vaikka saattoi mennä kaksikin askia. Ei käynyt mielessäkään aloittaa uudestaan. Joulukuussa sitten ostin heräteostoksena askin, koska lopettaminen tuntui niin helpolta ja ajattelin olevani immuuni. :D

Yhtäkkiä olinkin jo koukussa ja pahinta oli ettei tupakan himo katoa enää minnekään! Nykyään tulee usein poltettua 2 putkeen eikä se auta yhtään mitään, vois vetää kolmannenki mutta niin kallista touhua että pihiys vain lopettaa sauhuttelun taas tunniksi tai puoleksi tunniksi. Tulin just tupakilta ja kohta varmaan laitan Zonnic nuuskan korvikkeen huuleen...

Viime syksy oli aika jännä kun en polttanut, tuntui että koin jonkun valaistuksen kun sain riippuuvuuden hallintaan. Monesti kävi mielessä että nyt vois polttaa, mutta sivuutin ajatuksen rutiinin omaisesti ja elin normaalia elämää. Muutkin mielihalut kuten herkuttelu, jne. pystyi laittamaan sivuun tuosta vaan.

Pitää kai lopettaa taas, harmittaa tämä ylimääräinen turha rahan meno. Pitäisi pitää mielessä että se himo katoaa ekan viikon jälkeen eikä tuska ole lopullista. Vittumaisinta että keskittyminen sen ekan viikon ajan on heikkoa.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 748

Pitää vain pitää kiinni siitä päätöksestä, että on lopettanut eikä polta vaikka mikä olisi.
 
Liittynyt
30.09.2020
Viestejä
230
Tullut itsekin edistyttyä vähentämisessä. Ensin vuosia arkipolttamista ja sitten ees taas lopettamista pääasiassa ilman korvaushoitoa päiväksi-viikoksi-kuukaudeksi, jossain kohtaa luovutin kun aina epäonnistui ja jatkoin päivittäispolttelua. Sitten röökääminen alkoi ärsyttämään kun jatkuvasti piti juosta röökillä ja itsellä se oli jostain syystä tosi aikataulutettua. Tunnin välein oli käytävä.

Päätin sitten kokeilla kunnolla korvaushoidolla, eli en rajoittanut zonnicien määrää, purkan määrää yms. Aikaisemmin pari kertaa kokeilleena yritin pitää aina minimissä tyyliin 4-6 zonnic pussukkaa päivässä. Sitten pikkuhiljalleen huomasi, että tapa rikkoontui ja oli luontevampaa olla polttamatta kuin polttaa, eikä rööki houkutellut. Paitsi kännissä, mutta se missä aikaisemmin humalatupakointi olisi pilannut "kaiken" niin sen pystyi ottamaan rennosti ja jatkamaan korvaushoidolla kunhan röökit oli sitten poltettu loppuun ja se oli itseasiassa huojentavaakin kun ei tarvinnut enää röökillä juosta ja odotti että aski loppuu. (Kaappiin sitä ei pysty jättämään houkuttelemaan ja roskiin näin kalliita tuotteita ei heitetä).

Edelleen samalla systeemillä mennään, mutta nyt oikeasti jälkikäteen harmittaa jos on tullut polteltua kun nykyään sen huomaa urheillessa. Aikaisemmin tämä ei niinkään ollut ongelma. Johtunee osittain siitä, että nykyään on pidempiä aikoja ilman ja urheilun kuormittavuus on noussut.

Vielä on siis työstämistä. Pystyy kotona sen pari ottamaan ilman suurempia röökinhimoja, mutta sitten kun siihen pistetään jengiä ympärille tupakoimaan ja humalatilan tuoma hälläväliä-fiilis niin...

Simppeli ratkaisu olisi olla ryyppäämättäkin. No, ehkä joku päivä, suunta lienee oikea kun ryypiskelystä palautuminen kestää pidempään ja siksi sekin on vähentynyt :D
 
Liittynyt
03.01.2017
Viestejä
904
Itse lopetin n. 25 vuotta sitten röökin polton ja se loppu kuin seinään. Röökausta takana n. 8 vuotta siihen mennessä ja pahimmillaan 2 askia päivässä meni baari-iltana. Sen aikainen tyttöystävä sai lopettamaan koska hän ei polttanut ja vihjasi monesti aika vahvasti hajusta joka musta lähti johtuen röökistä. Helppo oli lopettaa ja mitä kauemmin olen ollut polttamatta niin sitä karseammalle röökaajat dunkkaa. Oma ajatus on ollut että en vedä sitä ensimmäistä röökiä niin hyvin menee ja hyvin on toiminut. Nykyinen tyttöystävä myös lopetti vajaa 2kk tapaamisestamme eikä hänellä ole mitään ongelmia ole ollut. Itse väittäisin että asia on korvien välistä kiinni ja röökaaminen on vaan tapa josta on vaikea päästä eroon. Itse en ole kokenut ikinä mitään "vieroitusoireita" nikotiinista näin jälkeenpäin ajatellen, se oli vain tapa ja siitä pääsin. Ajattelen monesti sitä raha määrää minkä olen säästänyt ja sitä että saatan elää vuosia pitempään. Olen myöskin pysynyt terveempänä sen jälkeen kun lopetin röökaamisen.

Tsemppiä kaikille jotka yrittää lopettaa. Lopettaminen on helppoa kun löytää jonkun tarpeeksi hyvän syyn. Syy voi olla oma terveys, kumppani, raha tai joku muu.
 
Liittynyt
28.11.2016
Viestejä
214
Moni kaveri polttelee tupakkia vain kuin juovat. Se nyt vain ei ole itselle vaihtoehto ikinä ollut. Jotkut pystyy pitää asian hallinnassa ilman riippuvuutta. Tosiaan ainut keinu päästä irti nikotiinista on kärsiä se viikko, puoltoista. Minun mieletä. Viimeinen tupakki poltettu syyskuussa 2019. Sikareita tekis mieli polttaa joskus edelleen. Ei vaan ole vielä uskaltanut :D Rööki itessään kyllä haisee lähinnä sille tuhkakupille nykyäs.

Niin hienoa kun se polttaminen kännipäissään varsinki oli. Niin kyllä sen huomas jonku kk päästä kun lopetti. Lenkki kulki ja rauta oli kevyempää huomattavasti ja unenlaatu parani. plus säästää kk ja vuosi tasolla ihan omaisuuden jo.

Kärsikää se viikko. pari. You will not regret it.
 
Näinhän se on. Jos pystyis polttaman VAIN aamuröökin, kahvi/safkis röökin niin polttaisin varmaan edelleen. Rööki vaan vie koko miehen ja mimmin jos sille antaa mahdollisuuden.
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 000
Joskus kymmenisen vuotta sitten lopetin zybanilla, mutta sitten vuoden päästä jossain bileissä tai lomilla tuli ostettua muutama aski ja koukkuuntui äkkiä uudestaan. Todella huono ratkaisu koskea noihin yhtään lopettamisen jälkeen.
Sitten joskus 5 vuotta sitten siirryin sähkötupakkaan ja jätin tupakan kokonaan pois. Tuota kolmisen vuotta kokoajan nikotiinin määriä pienentäen ja lopulta lopetti sen kokonaan myös.
Nyt puolitoista vuotta ilman nikotiiniä 100% ja ei ole kertaakaan tehnyt koko aikana mieli palata kun hengittäminen on niin kivaa nyt. Puolisen vuotta viimeisestä unesta missä vielä aivot käsitteli tupakointia, eli sellainen perinteinen uni että "ohoh, vaikutan polttavan taas, voi prkl".

Lopulta oli yllättävän helppo se nikotiinin kokonaan pois jättäminen. Aiemmin lopettamisien jälkeen vielä mietti että hyvältä tuo haisee kun muut polttaa, mutta nyt sekin on muuttunut ja haisee paskalle omaan nenään savuttelijat.
 
Holotna

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
1 378
Itse väittäisin että asia on korvien välistä kiinni ja röökaaminen on vaan tapa josta on vaikea päästä eroon. Itse en ole kokenut ikinä mitään "vieroitusoireita" nikotiinista näin jälkeenpäin ajatellen, se oli vain tapa ja siitä pääsin.
Todella harvinaista jos vuosien sauhuttelun jälkeen ei tule mitään vieroitusoireita.

Nikotiinitestillä saa jotain selvyyttä millanen koukku on tullut kehitettyä. Varmaan tärkein on aika kauanko menee heräämisestä röökin sytyttämiseen. Ite ei kerinnyt aamukusella käydä kun oli jo sätkä huulessa.
 
Kyse onkin siitä että onko kyseessä fyysinen riippuvuus nikotiiniin vai "riippuvuus" siihen itse tapaan? Omalla kohdalla röökaus oli enemmänkin tapa kun riippuvuus. Itse myös raahustin partsille aamulla silmät ristissä ja rööki paloi ennen kun alkoi silmät kunnolla aukeamaan. Allergisena ihmisenä ero terveydessä oli huomattava kun sain lopetettua. Jatkuvat hengitystie tulehdukset jäivät historiaan ja muutenkin kondis parani huomattavasti. Lopettaminen oli yksi elämäni parhaimmista päätöksistä.
 
Holotna

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
03.04.2017
Viestejä
1 378
Kyse onkin siitä että onko kyseessä fyysinen riippuvuus nikotiiniin vai "riippuvuus" siihen itse tapaan?
Varmaan molempiin kehittyy riippuvuus yhtälailla. Tiedä mitä sitä tekis kun ole röökiä pyöriteltävänä näpeissä ja vielä nikkikset pyörii mielessä. Omalla kohdalla helpotti jo vuoden jälkeen - sekin sähköröökin avulla. Ilman apuja ei olisi ollut toivoakaan.
 
mittari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.03.2020
Viestejä
1 152
Nyt elokuusta asti ollut polttamatta. Kerran kokeilin ja paskalta maistui. Yhden sikarin oon vetänyt. Kannattaa kyllä kerrasta lopettaa eikä käyttää mitään korvaavia nikotiini tuotteita. Niillä pysyy vaan kokoajan pienessä koukussa
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 493
Mä oon nyt pari päivää polttanu tyyliin=Kerran puolessa tunnissa..

Välil/yleensä tulee vedettyä ketjuna..en suosittele kellekään.

Tupakka on hyvää kun harvoin polttaa,sillon se maistuuki joltain.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 385
Nikotiiniriippuvuutta takana 13v. Tupakkia meni puolitoista askia aina kahteen askiin päivään, 9-10v ajan... Mukaan tuli nuuska sitten n4v sitten jolla hoidin tupakin himoa ja päivä polttaminen ollut noin 3-6 savuketta max. Nuuskaa mennyt se kiekko päivään tai kahteen. Tahdon voimaa on mieli on heikko... Varsinkin alkoholi/ruoka/kahvi laukaisee himot päälle. Onko jengi siirtynyt korvaavilla pois kokonaan vahvasta nikotiini riippuvuudesta? Varsinkin tuosta nuuskasta aivan järkyttävän paha päästä erilleen pinttynyt vahvemmin kuin tupakointi. Kerran meni ihan purkka ja kessu linjalla kuukaudessa erilleen mutta teki tiukkaa - palasin uudelleen käyttäjäksi neljä kuukautta myöhemmin. Ongelmaa en nuuskassa näkisi muutakuin ruskeat hampaat mutta jumankauta on porannut syvät nuuska kuopat, muuten varmaan en miettisi lopettamista...

Nikotiinilaastari ja xylotolpurkka vai mielialalääkkeet? Ajattelin pitkää kuuria käyttää niin pääsee molemmista lopullisesti eroon. , En pääse pikkuhiljaa vähentää ja sitten kokonaan pois... Laastarista ei ole mitään kokemusta ajattelin alkuun apteekista heti huomenna hakea vahvimman annoksen 16h/24h.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
27

Täytyy muistaa, että kaikki ovat erilaisia. Tärkeintä on mielestäni se halu lopettaa, saada itsensä tajuamaan homman järjettömyys. Itse lopetin töi kymmenen vuoden tupakoinnin jälkeen kertaheitolla, en nähnyt muuta vaihtoehtoa. Hommaa helpotti parin päivän psyykkaaminen ja kaiken järkeistäminen itselleen. Hankalinta oli kun tupakka pyörii mielessä koko ajan. Aina mietit, että nyt olisi hyvä väli polttaa, toisaalta se antoi positiivista kannustusta, koska näin kuinka paljon tupakointi hallitsi käyttäytymistäni päivän aikana. Näin vajaan 10 kuukauden jälkeen ilman tupakkaa, näen vieläkin unia polttamisesta, onneksi se maistuu kuitenkin pahalta ;)
 
Juuri tällähetkellä ei ole oikea aika lopettaa, töissä vitun kiire voi olla hermot ihan riekaleina - lämmin ku perkele ei taia laastari pysyä hikiihossa kiinni.
 
mittari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.03.2020
Viestejä
1 152
Juuri tällähetkellä ei ole oikea aika lopettaa, töissä vitun kiire voi olla hermot ihan riekaleina - lämmin ku perkele ei taia laastari pysyä hikiihossa kiinni.
Ikinä ei ole hyvä aika. Ei kannata tohon lähteä, aina on jotain syitä. Itse lopetin oikeinkin vittumaisessa työtilanteessa
 
Liittynyt
20.03.2017
Viestejä
337
Ikinä ei ole hyvä aika. Ei kannata tohon lähteä, aina on jotain syitä. Itse lopetin oikeinkin vittumaisessa työtilanteessa
Näinpä, jos sille joutuu hetkeä etsimään ja järjestelemään - se tuskin onnistuu. Kylmä kalkkuna kaavalla vain, jättää sen meneillään olevan askin kesken. Ei edes polta "sitä viimeistä" tiedostaen että se on se viimeinen vaan jättää vaan sen seuraavan polttamatta. Aski kaappiin jemmaan ettei ole ihan näköpiirissä, nimittäin jos niitä ei ole niin se kiusaus mennä ostamaan uusi aski on paha. Pari viikkoa kun saa taisteltua itseään vastaan ettei ota sitä askia kaapista niin alkaa helpottaa kummasti.

"Hermosauhuille" löytyi korvike ihan yhtä lailla siitä että vain pysähtyi vähäksi aikaa jos sitä tarvetta koki, joi vaikka ison lasin vettä tai kupin kahvia. Jotenkin tuntui että se tupakka ns. antoi pinnalle luvan kiristyä ja sitä sitten "lääkittiin" käryyttämällä. Voisin jopa väittää olevani paljon rauhallisempi tätä nykyä. Hermot kun pysyvät kurissa niin niille tauoille sen suhteen ei ollut enää tarvetta.

Itse siis lopetin reilu vuosi sitten keväällä tupakoinnin (threadin edellisellä sivulla siitä jo kerroin, silloin oltiin muutama kuukausi menty ilman). Muutama kuukausi sitten nakkasin kaapista sen kesken jääneen askin roskikseen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 385
Lähdin normaalisti ajamaan töihin käsi vain meni askille ja mynni paloi, tämä toistui työmatkalle 3 kertaa. Samalla reissulla apteekkiin ja paketti vahvinta laastaria. Alkoi jyllää kuin eka denssi konsanaan - parin tunnin päästä jyllää vieläkin. Ei juurikaan tee mieli mitään ei edes pillua.

Katsotaan kokeilla nyt kuukausi vahvinta ja sit pudottaa annostusta pikkuhiljaa eikä laita edes laastaria jossei tee mieli. Voiko ihan yhtä äkkiä huomata ettei tarvi nikotiinia? Ollut niin kauan hinoja ja tapoina että oikein hirvittää. Toivotaan että heikko mieli voitetaan.
 
Totahan vois iteki kokeilla..

Poltan ihan liian paljon. Nuorempana en välittäny,nykyään jo miettii rahanmenoa ja terveyshuolia..

Ei tarvii ollaku vähintään vajaa pari tuntia et tekee mieli väkisin sytyttää tupakka!
 
Liittynyt
06.03.2017
Viestejä
1 077
Aika on-offia ollut röökaamisen kanssa tämä aika kun ketjun aloitin. Nyt on taas pitkä kausi, kun en ole polttanut päivittäin lukuunottamatta kahdet pikkujoulut. Eikä niistä tule morkkista, kun ei juomistakaan sen enempää harrasta, niin sallii sen kännissä polttelun itselleen.

Suurin ongelma itselleni oli, kun työ on rakennuksilla, niin siellä se hermo paloi helposti ja tupakointi oli yleistä huvia.
 
Hermosauhutha ne yleensä parhaat on..tai eka rööki jonku 2 tunnin jälkeen!
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 385
Itsellä ei kahta tuntia pysty olla ollenkaan polttamatta tai nuuskaamatta. Pari päivää meni ihan hyvin pelkkää laastaria käyttäen mutta nukkumisesta ei tahdo tulla mitään jossei käytä jotain suussa.
 
Hermostunu? Mulla vähän samantyyppistä..
 
mittari

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
04.03.2020
Viestejä
1 152
Mä olin lähes vuoden polttamatta.. nyt poltan sen yhden tai kahden tupakin viikkoon. Ja senkin pummin en ite enää ala ostaa.. punainen malboro maistuu hyvälle harvakseltaan mutta ei yhtään tee mieli enempää.. m
 
Millanen olo on nyt fyysisesti??
 
Liittynyt
25.11.2021
Viestejä
63
Melko uutena koko BBS:llä, mielenkiintoista lukea tätä kun asian kanssa myös jumppaan.... Tupakointia aivan liian kauan takana ja parhaimmillaan lopetin sähköröökin kanssa 1,5v ajaksi, lopetin siis myös höyryttelyn siinä vikan 3kk aikana. Sitten keitti yli ja taas jatkuu... Tällä polulla vuodesta 2014, eikä ainakaan tällä hetkellä näytä siltä että kykenis lainkaan miettii lopettamista. Vittu ku menee hermo.
 
Hyvä kirjotus..

Vois koittaa ny jotenki vähentää!

Katoin apteekista laastareita=30 euroo kai maksaa..
 
Liittynyt
11.01.2017
Viestejä
1 487
Kohta 5kk ilman röökiä, josta 3.5kk ilman mitää nikotiini tuotteita.. yllättävän helppoa ollu tällä kertaa lopettaa, 30 vuotta siis polttan, viimisen 10v aikana ollu varmaan 5v polttamatta, josko tää olis se kerta kun ei enää ollenkaa polttais.

Yleensä tehny noi muutamat virheet mitkä varmaan jokainen meistä..
A. Polttan humalassa.
B. käyttän korvaavia nikotiini tuotteita(nää ei auta pääsemää ongelmasta eroo).

Nyt en o ottan ees sauna kaljaa viimisee 5kk, ettei vaa tekis miel röökiä.
 
Liittynyt
07.10.2018
Viestejä
2 493
Jos syöpä aikanaan tulee ni sithän se tulee..Voi kyl olla tuskallinen sairaus!
 
Liittynyt
11.01.2017
Viestejä
1 487
Jos syöpä aikanaan tulee ni sithän se tulee..Voi kyl olla tuskallinen sairaus!
Erittäin tuskallinen, yhen syöpä kuoleman sivusta seuranneena ni oli kyl tosi kivulias, vaikka oli agressiivista sorttia ja lähti nopeasti (10kk diagnoosista).
En kyllä ite haluais kokea.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 345
Viestejä
4 157 942
Jäsenet
70 410
Uusin jäsen
Eycte

Hinta.fi

Ylös Bottom