Tupakoinnin lopettamisen ABC

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Ile_26
  • Aloitettu Aloitettu
Seittemäs päivä, kirjotellessa suussa kaksi sisua. Olen jo pitkään ollut kyllästynyt tupakanpolttoon ja monta kertaa venyttänyt päätöstä lopettaa "maanantaina on hyvä lopettaa".

Työt alkavat torstaina, siellä testataan mies.

Anna tulla painoa vaan sit surutta, itse otin mässyttelyn "palkintona" lopettamisesta.
 
joku vajaa 20 vuotta tullut poltettua säännöllisen epäsäännöllisesti, viimeiset 6 vuotta lähinnä töissä ja vkl. Siirryin sähkötupakkaan marraskuussa 2016 ja nyt vähän yli kuukausi ilman sähköröökiä (rupes maistuun aika paskalta, joten sinänsä lopettaminen ei ollut vaikeaa, toki olutta juodessa menee paketti sisuja, menthol purkkaa ja xylitol ice imeskelytabletteja). Eiköhän tää helpota joskus parin vuoden päästä, ehkä.
 
Tuli lähemmäs 10 vuotta poltettua välillä enemmän, välillä vähemmän. Yleensä varsinkin alkoholin yhteydessä piti olla tupankia ja joinakin kauniina päivinä saattoi mennä aski jos toinenkin. Pari kertaa tuli yritettyä lopettamista, mutta sitä kuitenkin päätyi ennen pitkää ostamaan tai pummimaan tupakkia. Sitten yksi kolea lokakuun aamu heräsin pieneen darraan ja siihen että suussa maistui paska ja keuhkot tuntuivat olevan täynnä limaa, kun oli edellisiltana vetänyt askin röökiä. Silloin joku naksahti, enkä edes ajatellut asiaa vaan päätös tuli varsin vaivihkaa. Päätin etten enää osta enkä polta tupakkaa eikä oikeastaan tehnyt mielikään. Nyt yli 1,5 tupakoimatonta vuotta myöhemmin ei tulisi mieleenkään enää polttaa pölliä.

Tuli tajuttua myös kuinka sitä ei koskaan tiedostanut kun itse poltti, kuinka paskalta ihminen haisee poltettuaan sen tupakin ennen kuin menee bussiin tai paikkoihin missä on muita ihmisiä suht lähellä. Tai ajatellut ollenkaan muita ihmisiä kun sytytti röökin toisten lähettyvillä. Tai pitänyt tumppia roskana vaan nakkasi sen vain kadulle. Tai miksi naapurin uunituoreet vanhemmat sulkivat aina tuuletusikkunan, kun kävin röökillä. Vähän vituttaa että musta on tullut se nyrpistelijä-ihminen, jollaista en koskaan itsestäni kuvitellut, mutta minkäs teet. Ne hyvät puolet tupakoinnissa olivat lähinnä sosiaalisia, kuten ne tupakkahetket koulussa ja duunissa että pääsee hetkeks irtautumaan täysin siitä mitä oli tekemässä ja puhumaan paskaa. Klubeilla oli myös mukavaa vaihtaa hetkeksi miljööseen, jossa pystyy kommunikoimaan paremmin. Nykyään menen mukaan polttamatta jos siltä tuntuu, ei se ole ongelma. Muistan kun joku asia stressasi niin piti ravata tupakilla harva se hetki. Ei siitä koskaan tosin mitään hyötyä ollut, oli vähän semmosta turhaa vatvomista ja viivyttelyä. En jää kaipaamaan.
 
Työpäivä pulkassa, meni hyvin. Aamulla heräsin siihen, että olin käynyt tupakalla unessani. Se paska maku maistui suussa vaikken siis polttanutkaan, ja armoton vitutus kesti hetken, ennen kuin tajusin olleeni höyhensaarilla.
 
Saa varautua siihen että tuommoisia unia tulee lisääkin, pitkänkin ajan jälkeen. Siinä sitten täysin unessa ihmettelee että miksi tuli sorruttua, joskus ihmettelee että kuinka kauan sitä on tullut taas poltettua. Viimeksi tuli nähtyä tuommoinen jokunen kuukausi sitten.
 
Champix-kuurin aikaan unet olivat hyvin väkivaltaisia, nyt ilman mitään vieroittavaa unet ovat sekavia, väkivaltaisia sekä paljon tupakkaa palaa.

Tämä taitaakin olla jo 11. päivä ilman tupankia. Hyvin on mennyt, oikein ilolla olen pari kertaa juossut ylämäen ylös kuolematta veren makuun suussani.

Sanotaan näin että kaikkein vaikeinta on ollut ajatella, että en enää polta koskaan. Pitää keksiä uusi tapa, miten joskus nautin kannabikseni ;)
 
Champix-kuurin aikaan unet olivat hyvin väkivaltaisia, nyt ilman mitään vieroittavaa unet ovat sekavia, väkivaltaisia sekä paljon tupakkaa palaa.

Tämä taitaakin olla jo 11. päivä ilman tupankia. Hyvin on mennyt, oikein ilolla olen pari kertaa juossut ylämäen ylös kuolematta veren makuun suussani.

Sanotaan näin että kaikkein vaikeinta on ollut ajatella, että en enää polta koskaan. Pitää keksiä uusi tapa, miten joskus nautin kannabikseni ;)

Toi ajatuskuvio päässäsi tulee muuttumaan ajan myötä, kun aikaa on kulunut tarpeeksi. Siksi kannattaa pysyä vahvana.

Itsellä kesti fyysisten oireiden poismeno muistaakseni ensimmäiset pari viikkoa. Henkisesti ensimmäinen puoli vuotta oli haastavaa aikaa. Vuoden jälkeen tuntui todella hyvältä ja vahvalta.

Ensimmäiset puoli vuotta käytin nikotiinipurkkaa ja -imeskelytabletteja. Aluksi vahvimpia mitä löytyi, ja pikkuhiljaa siirryin miedompiin, jonka jälkeen ajoin korvaavat nikotiinituotteet kokonaan alas. Nyt 7 vuotta savutonta elämää takana. "niitä parhaita päätöksiä" Tsemppiä!
 
Lopetin tupakanpolton melkein 2vuotta sitten, Sairastuin ekaksi keuhkoputkentulehdukseen ja siitä sitten päätin että antaa olla, nämä iänikäiset yötupakointi ja älytön polttelu alkoi tympiimään. Kyllähän sekin varmaan helpotti kun oli elämäntaremontti alla kun sitä ennen lopetin kahvin ja alkoholin käytön siinä samalla.

Jokainen tietenkin lopettaa omalla tavalla, minkä parhaansa näkee ja kaikki yritykset eivät ole turhia, vaikka se tuntuukin 4kerralla itsellä vasta tärppäisi. Tsemppiä kaikille :)
 
Mites meni lopettavilla viikonloppu? Tuliko klassinen ryyppyilta ja kessutus vai pitikö hermot?
 
10v polttamatta mutta silti jossei nyt päivittäin niin ainakin viikottain mielessä. On se karseeta ainetta.
 
Kaksi viikkoa nyt täynnä. Olo on pollee. Limaa, räkää ja jatkuvaa rykimistä ei enää tuu.

Vielä pitäis lopettaa nenäsumutteen käyttö, niin olisin raitis ku mikä,
 
Nonni. 20 vuotta tullut poltettua, niistä noin 15 ihan täysipäiväisesti. Aski päivässä vihreää.

Tänään hain työterveyslääkäriltä Cahmpix-reseptin, sen alkupakkaukseen 4vk sekä jatkorohdot 117 tablettia.

4 viikon kesäloma alkaa perjantaina 30.6. ja samalla saan jättää kuukaudeksi kaiken kiireen, työstressin sun muun paskan. Viimeinen tupakka poltetaan siis tuona iltana ja uusi savuton elämä alkaa 1.7. Näin ainakin uskon ja toivon.

Champixia syöty nyt viikko, eilen vedin askin viimeisen ja jätin tyhjän rasian muistoksi. Nyt ensimmäistä kertaa 15 vuoteen ilman aamusavuja. Vitun hermostunut olo.
 

Liitteet

  • 20170701_083835.jpg
    20170701_083835.jpg
    1 MB · Luettu: 125
Tsemppiä. Mutta muista sellainen, että jos ajattelit jättää tupakan juuri lomalla pois, kun stressi antaa hetkeksi rauhan, niin se on väärä ajatus, että tupakka auttaisi stressiin. Ihan oikeasti, olen ollut samassa tilanteessa kauan sitten. Pelotti niin perhanasti juuri se, että miten sitten selviää tiukoissa tilanteissa. Itse asiassa, kun tupakasta pääsi eroon, selvisin paljon paremmin ilman tupakkaa stressinkin alaisuudessa.

Moni kokee, että tupakka helpottaa oloa. Helpottaa se, niitä nikotiinin vieroitusoireita lääkitsee tupakalla, ne viekkarit siellä muistuttavat alituiseen, että nyt olisi tupakan paikka. Sitten kun pistää sauhuksi, se "helpottaa" ja tekee ties mitä "positiivista". "Ajatukset selkeytyy". Vai tekeekö? Se vain hetkeksi normalisoi olon sellaiseksi, mitä se on kun on ollut pitkään ilman tupakkaa, eli päässyt siitä tavasta ja nikotiinista eroon.

Itse ainakin huomasin, että ilman tupakkaa ei enää tullut sellaisia stressihuippuja. Olo oli koko ajan ihan ok, koska nikotiinista oli päässyt jo eroon. Pystyin käymään myös nikotinistien kanssa mukana ulkona, ilman että teki yhtään mieli sitä tuhkakupin makua ja hajua. :)

Tsemppiä. Et oikeasti tarvitse enää tupakkaa, kunhan pääset niistä koukuttavista aineista eroon.:tup:
 
Kiitos. Mä veikkaan että toi tapariippuvuus on tässä se isoin ongelma. Nyt ollu hereillä kohta 2,5h. Välillä tulee sellasia pantakiristääpäätä-fiiliksiä, mut ne menee nopeesti ohi. Jotain tekemistä tarttis käsille, taidan lähtee hakemaan pastilleja
 
Ymmärrän. Ensimmäisenä aamuna töihin mennessa ei oikein tiennyt minne kädet laittaa. Muutenkin ratikan odottaminen tuntui sen verran oudolta ilman syöpäkäärylettä, että oli pakko lähteä kävelemään eteenpäin.

Vaikeita paikkoja on tiedossa lisääkin. Esim. mitä tehdä hyvän ruoan päätteeksi. Ei voikaan mennä ruokatupakille. Mutta lohdutykseksi, nämä helpottaa. Ja jos työkaverit alkavat oikein kovasti tarjoamaan tupakkaa, ja sanoo ettei toi "lakko" nyt onnistu, niin älä anna heille sitä iloa, että annat periksi. Siitä saavat, ja saatat olla esimerkkinä heille, että se lopettaminen onnistuu. Itse sain olla yhdelle kovasti tarjoavalle, joka lopetti vuoden päästä minun jälkeen. :)
 
Kyllä lopettaminen kannattaa, kummasti on paino noussut, vireys parantunut, kipuja hävinnyt jne. Enää asiat ei vituta töissäkään, tosin olen ollut aika vähän töissä.

Rahaakin jäänyt enemmän säästöön :tup:
 
Kyllä lopettaminen kannattaa, kummasti on paino noussut, vireys parantunut, kipuja hävinnyt jne. Enää asiat ei vituta töissäkään, tosin olen ollut aika vähän töissä.

Rahaakin jäänyt enemmän säästöön :tup:
Hyvä juttu.
Rahaa tosiaan jää säästöön varsinkin jos on poltellut askitupakkaa. Kun aloitin muinoin Marlboro aski maksoi jotain 13 markkaa (noin 2,2 euroa). Joku aika sitten näin röökiaskin hintana 7 euroa. Nykissä olisi veloitettu yli 12 dollaria. En kaipaa.
 
nyt alkuun sanoa että voi paska... 5v ja 7kk takana pelkkää sähkisröökii ja mökillä rouvalta kysyin et saanko maistaa miltä maistuu pitkästä aikaa... perse - nyt 5 päivää takana pelkkää röökiä. kyllä ihmismieli on heikko!!!
 
Tästä lähtis toinen päivä ilman tupakkaa. Eilinen meni lopulta aika hyvin, niin pitkään kuin riitti tekemistä. Illalla join pari olutta ja iloksi huomasin ettei niiden kanssa tehnyt mieli polttaa. Toki vanhasta tottumuksesta istuin lasi kädessä tuolla pihalla, mutta polttamisen sijaan katselin kaunista kesäiltaa

Unikin tuli lopulta puolenyön aikaan, mutta oli tosi levotonta. Tiedä sitten johtuuko champixista vai viekkareista. Nyt ollu hereillä 4:20 asti ja juonu aamukahvia. PALJON helpompi aamu tähän asti kuin eilinen.
 
Eilen ostin koripallon ja juoksushortsit, käytiin tänään heittelemässä perheen kesken. Otin vähän hikeä, kun juoksin pallon perässä.

Siitä innostuneena lähdin päikkärien aikaan ekalle juoksulenkille. Voi juku mikä olotilan vuoristorata. Ensimmäistä kilometriä varjosti tunne jaloissa, että ne ei kestä. Seuraava km:llä hyvä lämpö päällä, aloitin hengittämään suun kautta.

Tasasentappavalla askeleella jaksoin koko lenkin ja sain ekat hiet itteeni sitten armeijan.
:tup::)

Vitun_hyvä_olo
 
Viinan juonti kannattaa myös jättää väliin seuraavien kuukausien aikana. Varma tapa pilata hyvin alkanut lakko.

Tästä uskallan olla varovasti eri mieltä. Ja tämäkin asia on tietenki niin yksilökohtaista. Mutta mielestäni jos nyt yleensäkin käyttää alkoholia niin ei kannata ruveta tekemään asiasta suurta peikkoa. Käy vielä helposti niin että kun on pantannut viinan käyttöä niin kahden kuukauden savuttomuuden jälkeen sitä viinahuuruissa sit helposti sortuu kun on tavallaan odottanut sitä ensipuraisua. Kun taas jos jatkaa elämää niinkuin ennenkin, mutta tietenkin savuttomana, niin tilanne tavallaan normalisoituu nopeammin. Mutta kuten jo todettua, nää on niin yksilökohtaisia juttuja.
 
Itse en ole koskaan polttanut, juotua tulee kyllä. Eikä minulla varsinaista asiaa edes ole, mutta ajattelin vaan tulla sanomaan, että mukava lukea ihmisten onnistumisia ja päivityksiä tupakanpolton lopettamisen suhteen. Ei varmasti ole helppoa, tsemppiä kaikille asian kanssa kamppaileville! :tup:
 
Nyt illalla kävin uudella lenkillä, alun jälkeen nilkasta kuuluu "rrttss". Aivan jäätävä kipu kun pääsin selälleni kotiin. :beye:
 
Neljäs päivä menossa, tai siis illalla tulee 96 tuntia täyteen ilman tupakkaa. Aika hieno fiilis! Pari kaljaa join illalla, ei mitään vaikutusta, ei vain tee mieli polttaa. Joitain vaikutuksia tähän mennessä tästä lopetus+champix combosta:

-Unet on b-luokan hollywoodleffoja. Aivan käsittämättömiä tarinoita jotka muistaa vielä herättyään aika tarkasti
-suussa maistuu pahalle 24/7. Epäilisin että se on se keuhkoissa oleva paska joka tulee uloshengityksen mukana. Aiemmin sitä ei vaan maistanut.
-hajuaisti on parantunut huomattavasti. Istuin viikonlopun jäljiltä eilen omaan autooni. Hyi saatana että se haisee kuin tuhkakuppi vaikken ole edes polttanut sisällä. Hävettää että olen tunkenut lapset sinne istumaan. Samoin aamutakki lähti pesuun kun meinasi oksennus tulla kun puin sen päälle.
-hirvee aamuheijari siistii!
-ruokahalu kasvanut hirveesti. Paino noussut 2,5kg neljässä päivässä.
 
Sitten yhtenä baari-iltana maistoin [tupakkaa] ja poltinkin sitten seuraavat 7 vuotta.
[...]
Ja jostain kumman syystä sikarit eivät laukaise minulle sellaista tupakoinnin himoa [kuin tupakka]
Niin no, sikareita ei käsittääkseni ns. vedetä henkeen, toisin kuin tupakkaa. Nopeasti alkaneesta tupakoinnistasi (et kärsinyt melkoisista tuntemuksista kurkussasi silloin yhtenä baari-iltana?) ja tuosta sikarikommentista, tuli mieleen että ettet nyt vain ole puhallellut ns. poskareita tupakankin kanssa? Eli veditkö tupakkaakin vain suuhun mutta et keukoihin? Selittäisi osaltaan miksi on niin helppoa ollut lopettaa tupakointi. Toisaalta, ainahan on yksilöllisiä eroja.

Ja pääasia että mokoman hölmöilyn lopettaa. Siitä aina pisteet.:tup:
 
Viimeksi muokattu:
Itsellä tupakan lopetus edessä 14.8. Vaikka kuinka yritän psyykata itseäni, niin silti tuntuu, kuin luopuisi vanhasta ystävästä. Samaan aikaan tietää, että elämä tulee olemaan parempaa, tulen olemaan energisempi ja rahaa jää n.200 euroa kuukaudessa johonkin muuhun, mutta siltikin tuntuu tavallaan pahalta ja epäonnistuminen pelottaa.
 
Lopetin 2003. Se onnistui vain niin, että lopetin seinään. Tilannetta auttoi se, että kielsin kavereitani antamasta minulle tupakkaa, vaikka kuinka pyytäisin. Toimi (toki tilannetta ehkä edesauttoi se ettei ollut opiskelijana rahaakaan). Samana iltana join vielä "kevyet" kännit, ja mietin, että jos selviän tästä, selviän ilman loppuelämäni. Kuukauden päästä helpotti. Savuttomana edelleen. Tsemppiä jokaiselle.

P.S. "poltan vain kännissä" -sun muut lupaukset eivät tule toimimaan. Koettelee liikaa tahdonvoimaa, joka on ainoa voima jolla tuosta selviät.
 
@nettas-

Ei se tupakka ole ystäväsi. Jos tupakka on vaikka "auttanut" stressin kanssa, tupakasta eroon päässeenä et enää edes tunne ko. stressiä, koska se stressin tunne onkin ollut vain vieroitusoire tuosta salakavalasta riippuvuutta aiheuttavasta ystävästä. ;)

Ja teet palveluksen itsellesi, kun unohdat etukäteen suunnitellut päivämäärät. Mitä jos lopetat heti?

Itselle toimi, että en tiennytkään viimeistä röökiä vetäessä, että on viimeinen. Tosin kyse oli tunneista. Lähdin töistä ja ajattelin että vielä tässä matkalla poltan. En polttanut. Ajattelin että poltan illalla sitten. En polttanut.

Tosin suu kävi sitten nikotiinipurkan kanssa, ja pitkään. :)
 
Itse lopetin hieman suunnitelmallisesti, ensin tietysti täyty tulla sellainen oikealainen ote " nyt loppuu " mieliala. Muutense yrittäminen olisi ollut taas sen 1-2kk ilman.

Siirryin sähkö höyryttelyyn nikotiinin kera. eka 12mg liemillä siitä tippui 10,8 ja 6mg sitten pitemmäksi aikaa.

2½vuoden höyryttelyn kohdalla rupesin tiputtamaan nikotiini vaahvuutta hiljalleen ettei sitä edes huomannut, jonkun viikon taisin sitten 0mg höyrytellä kunnes lopetin kokonaan.

sellainen 3vuotta meni nikotiinistä eroon ja 1½v tulee täyteen ilman nikotiiniä ja sähkösavuketta.

tupakointiahan oli takana reilu 9 vuotta.
 
Lopetuksen jälkeen oli kyllä hienoa kun alkoi ruoka maistumaan eri tavalla ja hajuaisti toimi paljon paremmin. Aistit kyllä tottui siihen tilanteeseen aika nopeasti ja jonkin ajan kuluttua ei sitten enään kaikki haissukkaan/maistunukkaa niin erikoisen hyvältä.

Oli sitten lopetuksen jälkeen pari vuotta että en polttanut yhtään mutta sitten esim. metsällä alkoi olemaan sikariaski mukana. Kun sinne se jotenkin sopii hyvin ja hyvän reissun aikana/jälkeen monet muutkin polttavat sikareita niin ei sitä oikeen osaa itsekkään olla ilman. Ja jostain kumman syystä sikarit eivät laukaise minulle sellaista tupakoinnin himoa joten olen todennut että ne ovat silloin tällöin turvallisia poltella.

Pakko jakaa omatkin kokemukset tähän, jos vaikka jollekin olisi apua. Itse allekirjoitan täysin tuon sikarikohdan. Sen sijaan maku- ja hajuaistissa en ole huomannut mitään eroa, tosin en ole ennenkään huomannut niissä mitään vikaa :D

Ja sitten omaan tarinaan;
Jokainen on yksilö ja kaikille vieroittuminen on varmasti erilailla vaikeaa. Itse polttelin 10v ja viimeiset 5v(?) kevyintä Menthol-savuketta mitä oli. Tämä saattoi osaltaan helpottaa vieroitusta. Samoin jos juon kunnon känniin, niin tämän jälkeen ei tee 2-4päivään edes mieli savukkeita ja se ensimmäinen maistui aina ihan järkyttävältä (mutta alkoi siitä sitten taas).

Tuosta kun laskee 1+1 niin kun tulin siihen pisteeseen, että rahoille on parempaakin käyttöä vedin viikonloppuna suunnitellusti (la) kunnon päätykännit. Seuraava viikko menikin kohtuu helposti ilman mitään. Seuraavana viikonloppuna toistin saman, tosin poltin päissäni ja heitin loppu askin roskikseen illan päätteeksi. Sen jälkeen ei sitten oikeastaan ollutkaan mitään ongelmia 2-3 kuukauteen ja kemuissa saatoin jopa ottaa savukkeen joltain, mutta se jäi aina pariin imuun koska maistui jo niin pahalta.
Kunnes ostin kemuihin oman askin jonka unohdin heittää roskiin kotiin mennessä ja siitä se taas alkoi kahdeksi viikoksi. Toistin uudelleen saman kaavan, mutta tällä kertaa ostin kemuihin aina "Al Capone" pikkusikareita. Niihin ei jostain syystä tule himoa, vaikka ainakin itse vedän noita myös henkeen. Nyt on päästy siihen pisteeseen, että tupakka yksinkertaisesti haisee ja maistuu niin pahalta, ettei enää tee edes mieli tai pysty polttamaan. Al Caponea voi askin vetäistä viikonlopussa jos siltä tuntuu.
Tyhjät kohdat kannattaa tosiaan täyttää jollain tekemisellä. Eli kaikki odottelu, työpaikan tauot jne. Yksi asia on ottaa homma haltuun aski kerrallaan. Itselläni ainakin tuli niitä "oloja" että haen vielä askin ja poltan vain sen. Pidin vaan pään kylmänä ja ajoin ohi, eli minuutti kerrallaan.

Puristien mielestä poltan yhä, mutta jokainen voi itse arvioida onko parempi vetää 18kpl viikonloppuna vai 10-20kpl/päivä. Itsehän "lopetin" puhtaasti rahan takia ja nämäkin jätän jossain vaiheessa pois ja sitten ei enää ikinä yhtään.

Lopputuloksena: Paino ei ole noussut, aisteissa ei muutoksia (kuten ei valittamistakaan), eikä rahaa jäänyt yhtään enempää (sen saman pistää jonnekin muuhun) :D Kunnes aloin siirtää joka päivä sen 5€ toiselle tilille, sekin auttaa ja lisää motivaatio lopettamaan.

Nuuska ei muuten auttanut itselläni yhtään. Työkaveri lopetti sen lääkekuurin avulla. Hän oli vetänyt 30v punaista LM/Marlboro linjaa, mutta ei ole kertaakaan hairahtanut linjaltaan. Itse "lopetin" aika tarkalleen vuosi sitten (tai siis aloitin lopettamaan).

OT:nä voin sanoa, että kevyesti ketuttaa tämä valtion holhouspolitiikka. Polttamisesta tehdään mahdollisimman vaikeaa, mutta eivät kuitenkaan kiellä sitä. Itse toivoisin, että yksinkertaisesti kaikki savukkeet bannattaisiin koko maasta, ei varmasti tulisi poltettua :D
 
Puristien mielestä poltan yhä, mutta jokainen voi itse arvioida onko parempi vetää 18kpl viikonloppuna vai 10-20kpl/päivä. Itsehän "lopetin" puhtaasti rahan takia ja nämäkin jätän jossain vaiheessa pois ja sitten ei enää ikinä yhtään.

Hetkinen, sinä siis vedät viikonloppuisin askin pikkusikareita, ja uskottelet itsellesi, että olet lopettanut? Erittäin mielenkiintoinen logiikka. Tsemppiä joka tapauksessa lopettamisyritykseen!
 
Hetkinen, sinä siis vedät viikonloppuisin askin pikkusikareita, ja uskottelet itsellesi, että olet lopettanut? Erittäin mielenkiintoinen logiikka. Tsemppiä joka tapauksessa lopettamisyritykseen!

Mielestäni aika selkeästi ilmaisin asian heittomerkkien kera eli "lopettanut" Nämä jätän joskus pois jos jätän/siltä tuntuu. Mutta kuten joku muukin asian ilmaisin; siggejen vetämisen jälkeen ei ole mitään ongelmaa olla ilman niitä, röökillä sama ei onnistu. En polta joka vkl vaan ihan miten huvittaa (mutta vain viikonloppuisin se on sallittua).

Itselleni riittää ja se on kai pääasia. Ennen meni jotain 150€/kk savukkeisiin, nyt 30-40€/kk pikku sikareihin. Nämä ei siis todellakaan ole mitenkään sama asia kuin savukkeet, sen tajuaa vasta kun maistaa. Harrastus siinä missä kahvikin, mutta hankalampi toteuttaa kun myyjäkään ei voi kertoa mitä heillä on myynnissä :D

Pointtini oli ainoastaan kertoa oma kokemukseni niille jotka lopettavat (vaikka kokonaan). Jos siitä vaikka olisi jotain hyötyä jollekin. Savukkeiden kanssa vähentäminen ei ole mahdollista vaan se on kaikki tai ei mitään. Tietysti ennen kokonaislopetusta on mahdollista pienentää määriä/vaihtaa kevyempään (siihen tottuun nopeasti). Mutta on turha kuvitella, että "aski viikonloppuna ja sitten ei taas yhtään" onnistuisi. Älkää ostako niitä edes ryyppyreissuille vaan mieluummin sitten sikareita.
 
Itsellä oli taas painon kanssa toinen tilanne,taisi tulla kaiken kaikkiaan 20kg :jd:

Tosin kaikkea ei voi laittaa lopettamisen piikkiin,ruokavalio&mässäily oli jo jonkin aikaa ennen
lopettamista lähtenyt huonompaan suuntaan,mitä lopetus kyllä buustasi hyvin tehokkaasti.

Totta tuo,että se tupakkiin mennyt raha häviää jonnekin muualle hyvin pian.
Silloin kun viimeisiä Maxi-Smart askeja ostin hinta oli 4,95€x30=148,50/kk.
Baari-iltoina joutui tosin ostamaan pari askia päivän aikana...
Mitä lie punainen Maxi Smart maksaa nykyään,7€/aski?
Jonnekin se 150+€ menee,ei tiedä minne :lol:
Mutta jos miettii niin päin että pitäisi aloittaa sama pössyttely nyt ja irroittaa 150€/kk siihen
niin kyllä sen varmasti huomaisi.
Mitä äkkiä kuukeloin niin aski tuota maksaa 7,40€ nykyään? :nb:
Eli nykypäivänä sama harrastus maksaisi mulle 222+€ :facepalm:

Raha on todella hyvä kannustin hommaan kuin hommaan :D Jos nuo olisi ilmaisia niin polttaisin itseni hengiltä, mutta nyt kun tuota hetken mietti että tollahan maksaa moton kuukausimaksun niin päätös oli selkeä.

Ja kannattaa alkaa laittaa se 5€/päivä toiselle tilille/possuun niin homma konkretisoituu vielä paremmin motivoimaan (tämä ei ole sinulle ohje koska olet ilmeisesti lopettanut menestyksekkäästi).
 
Ihana aihe "sydänhymiö". Itse olen tuprutellut noin 12vuotiaasta semmosen vajaa kolmekymmentä vuotta. Ajatus lopettamisesta alko nousemaan pintaan vasta kun pari kertaa työterveydessä puhaltelin spirossa hyviä lukemia kaikesta kessuttelusta huolimatta "olisikohan nyt aika lopettaa kun on tod.näk. vielä terveys tallella". Se on jännä kun alkoi miettimään omaa tupakin polttoa ja sitä miten se hallitsi elämää, aina oli miettimässä pitäisikö nyt polttaa yksi kun ei tiedä milloin voi polttaa seuraavan kerran... tai järjesti ihme verukkeilla poistumissyitä kokouksista että pääsi vain tupakille sen takia ettei vaan tulisi pahat vieroitusoireet. Onneksi reilu kolme vuotta sitten sairastin kohtalaisen pitkän (puoltoista viikkoa) influessan ja keuhkot oli siinä kunnossa ettei henkosiakaan voinut vetäistä. Olin jo aiemmin hankkinut sähköröökin jota vielä vähän vain pyörittelin. Tervehdyttyäni menin tietenkin tupakille oikein kädet täristen sytyttelin että jes, tupangia!. Parin sauhun jälkeen vain tuli kamala paskan maku suuhun eikä vain voinu polttaa enempää...
Tässä vaiheessa kaivoin sähköröökin avuksi pahimpiin vieroitusoireisiin ja tätä höyryttelyä kestikin sen vajaa kolme vuotta, tosin nollana nikotiinilla viimeiset ajat.

Mutta mitä havaittu
+ kaikki haisee/maistuu ja tämän huomasi jo muutamassa viikossa
+ keuhkojen tilavuus on kasvanut
+ aamuheijari on ku pikkupojalla
+ jne. hyviä puolia

Jossain kohtaa päätin etten lopeta tupakin polttoa, olen vain lakossa mutta nyt näyttää pahasti siltä ettei tupakki ole koskaan ikinä osa minun elämää. On tuo perkele keksintö. Lapsilleni olen sanonut etteivät ikinä aloita tupakin polttoa, eivätkä ole.

Joku aina (polttava) muistaa kysyä sarkastisella äänellä että "on se vaan jännä ettei se rahan säästö missään näy". Nämä olen kuitannut sillä että, no käyn 2 kertaa vuodessa etelän matkoilla, tupakkirahoilla. Entäs sinä?
 
On varmaan palkitsevaa, jos on polttanut "Suomi-askeja". Vielä vähän päälle vuosi taakse päin, kun ostin Tax-Free Vaalimaalta kartongin 5,50e, saksalainen Golden Gate, tähän malliin oli menty yli neljä vuotta. Kustannukset olivat täten 16,5-35e/kk, riippuen mitä osti. Näihin säästöihin oli siis jo tottunut. Ne eivät sitten palkinneet, kun siirryin sähkötupakkaan varaston loputtua.

Ostan joskus viikonloppuisin 2 askia. Kolmen viikon mittaisella työkkärinkurssilla oli pakko ostaa tupakkaa, koska sähkötupakka epäkäytännöllinen. Silloin paloi 6 päivässä. Huomaa muuten, miten puolentoista tunnin päästä on pakko päästä. Sähkötupakalla voi käydä välissä jopa 4tuntia asioilla, jättäen kotiin ja no problem.
Sitten jos tulee käytyä Tallinnassa, tai yökylissä venäjällä, unohtuu koko innostus taas toviksi sähkötupakkaan. Palautuminen on kumminkin parin päivän juttu. Sitten se on kun ei mitään.

Olen kumminkin näissä itselleen nyt suopea. Olen tehnyt alustavasti melko vahvan periaatepäätöksen, että ensi keväänä kun ikää tulee mittariin 30, aloittaisi savuttoman vuosikymmenen. Siispä neljännen vuosikymmenennen savuttomana.

Ps.Sähkötupakka on siitäkin mielenkiintoinen juttu, että viime päivinä sängystä noustessa mennyt kevyesti puolituntia ensimmäistä. Aamulla kävin heti ensin syöttämässä Nesterallissa olevan sisaren perheen kissat, sit kotia keittämään kahvia, samalla hampaat harjaten jne. Koneet auki, sumppi kuppiin... jossain vaiheessa sitten se ensimmäinen höyrysarja. Tupakan kanssa olisi saannut kahvinkeitinkin odottaa (ilman nyt niitä ruokittavia).
 
@nettas-

Ja teet palveluksen itsellesi, kun unohdat etukäteen suunnitellut päivämäärät. Mitä jos lopetat heti?

...

Tosin suu kävi sitten nikotiinipurkan kanssa, ja pitkään. :)

Mulle on helpompi sopia tietty päivä, niin kerkeen psyykata itteeni siihen mennessä. Ehdin myös kertoa mahdollisimman monelle, että aion lopettaa tupakoinnin, jolloin myös häpeä estää aloittamasta uudelleen. Toisekseen, tuota alkuperäistä viestiä kirjoittaessani oli tulossa yksi tapahtuma, jossa olisin 100% varmuudella repsahtanut.

Edelleen tuntuu siltä, että luopuisi hyvästä ystävästä. Todella turhauttavaa, oon nyt käryttänyt sitten kaksi kertaa enemmän, ihan pahaan oloon asti. Varasin jo kaappiin valmiiksi purkkaa ja pastilleja, siis nikotiinittomia. Mulla ainakin vuosia sitten tuli niin paha allerginen reaktio noista nikotiinikorvaustuotteista, etten uskalla käyttää.
 
Kovasti tsemppiä @nettas-
Kerro tuntoja tänne kun lopetat, jos haluat. Jos vaikka porukalta saisi hyviä vinkkejä tms. Onnea matkaan sitten.:tup:

Lopettaminen, kun on päässyt eroon, on aivan varmasti yksi elämäsi parhaista päätöksistä. Voi luvata sen.
 
Mulle on helpompi sopia tietty päivä, niin kerkeen psyykata itteeni siihen mennessä. Ehdin myös kertoa mahdollisimman monelle, että aion lopettaa tupakoinnin, jolloin myös häpeä estää aloittamasta uudelleen. Toisekseen, tuota alkuperäistä viestiä kirjoittaessani oli tulossa yksi tapahtuma, jossa olisin 100% varmuudella repsahtanut.

Edelleen tuntuu siltä, että luopuisi hyvästä ystävästä. Todella turhauttavaa, oon nyt käryttänyt sitten kaksi kertaa enemmän, ihan pahaan oloon asti. Varasin jo kaappiin valmiiksi purkkaa ja pastilleja, siis nikotiinittomia. Mulla ainakin vuosia sitten tuli niin paha allerginen reaktio noista nikotiinikorvaustuotteista, etten uskalla käyttää.
Stumppaa tähän kannattaa ehdottomasti lukea.


"Allen Carrin Stumppaa tähän- kirjaa on myyty maailmanlaajuisesti yli 10 miljoonaa kappaletta ja lukuisat ihmiset ovat saaneet siitä apua lopettaessaan tupakointia. Allen Carr oli ennen Easyway- menetelmän kehittämistään tilintarkastaja, joka tupakoi 100 savuketta päivässä. Hän lupaa menetelmällään välittömiä tuloksia sekä pysyvän lopputuloksen.

Punainen lanka Carrin Easyway- menetelmässä on ymmärtää, että ainoa asia mikä estää lopettamasta tupakointia, on pelko. Pelko siitä, että tiedossa olisi lopettamisen jälkeen pitkä kärsimyksen ja tyydyttämättömän tupakanhimon aika. Allen Carrin mukaan tyypillinen väärä uskomus on, että tupakointi olisi tupakoitsijoiden oma valinta, vaikka kysymys on salakavalasta ansasta, johon tupakoitsijat on saatu houkuteltua. Kirjassaan hän käy käsiksi niihin ahdistuksen ja epävarmuuden tunteisiin, jotka estävät ihmisiä elämästä täyttä elämää.

Easyway- menetelmässä ei suosita nikotiinikorvaus- eikä lääkehoitoja, jotka kuitenkin todistetusti auttavat osaa tupakoitsijoista. Lukijan onkin tärkeää ymmärtää, että tupakointia lopettavat ihmiset hyötyvät erilaisista tukimuodoista. Osalle riittää kirja, joku toinen tarvitsee avukseen henkilökohtaista neuvontaa ja nikotiinikorvaushoitoa ja kolmas lopettaa pelkän tahdonvoiman avulla. Kun pitää tämän mielessä, eikä näe asiaa turhan mustavalkoisesti, antaa Stumppaa tähänvarmasti jotain kaikille tupakoinnin lopettajille."

Stumppaa tähän!


Itse nyt viikon ja kaksi päivää ollut ilman. Eipä ole ekaa paria päivää lukuunottamatta ollut vaikeeta edes. Ja koko ajan helpottaa.
 
"Allen Carrin Stumppaa tähän- kirjaa on myyty maailmanlaajuisesti yli 10 miljoonaa kappaletta ja lukuisat ihmiset ovat saaneet siitä apua lopettaessaan tupakointia. Allen Carr oli ennen Easyway- menetelmän kehittämistään tilintarkastaja, joka tupakoi 100 savuketta päivässä. Hän lupaa menetelmällään välittömiä tuloksia sekä pysyvän lopputuloksen.

Tuon kirjan olen ajatellut itsekkin lukevani sitten kun täytän kolmekymmentä (aiemmin mainittua, että motiiivini nojaa savuttomaan vuosikymmeneen. Satunnaisista askeistakin luopumiseen). On ollut jo muutaman vuoden mielenkiintoa, mitä tuo salaperäinen kirja pitää sisällään, muttei motiivia itse lopettamiseen. Ei ole viitsinyt pilata sen sisältöä vain analysoidakseen tuota kehuttua ilmiötä, miten kirjailija on saannut siinä vaikutukseen moneen lopettamishaluiseen.
Epäilen alustavasti, että kirjailija luo siinä motivaation lukijalle, tai ainakin vahvistaa sitä. No, keväällä selviää todellisuus.
 
Stumppaa tähän kannattaa ehdottomasti lukea.

Luin jo kertaalleen ja voisin ensimmäisen savuttoman päivän kunniaksi lukea uudestaan.

Kovasti tsemppiä @nettas-
Kerro tuntoja tänne kun lopetat, jos haluat. Jos vaikka porukalta saisi hyviä vinkkejä tms. Onnea matkaan sitten.:tup:

Lopettaminen, kun on päässyt eroon, on aivan varmasti yksi elämäsi parhaista päätöksistä. Voi luvata sen.

Kiitos. Tänä aamuna ei oikeastaan ollut kauhean paha, meinasin automaattisesti lähteä tupakalle kolmesti, mutta muistin aina eteisessä et eihän mulla ole tupakkaa enkä mä enää polta. Nyt alkaa iskemään pikkuhiljaa ahdistus...
 
Luin jo kertaalleen ja voisin ensimmäisen savuttoman päivän kunniaksi lukea uudestaan.



Kiitos. Tänä aamuna ei oikeastaan ollut kauhean paha, meinasin automaattisesti lähteä tupakalle kolmesti, mutta muistin aina eteisessä et eihän mulla ole tupakkaa enkä mä enää polta. Nyt alkaa iskemään pikkuhiljaa ahdistus...

No tuo on opittu tapa josta voi opetella ulos. Tommoset hetket kuuluu asiaan, mutta ne menee ohi yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Ja ne hetket että pitäs päästä röökille, harvenee koko ajan. Jossain vaiheessa niitä ei tule ollenkaan.
 
No tuo on opittu tapa josta voi opetella ulos. Tommoset hetket kuuluu asiaan, mutta ne menee ohi yhtä nopeasti kuin tulivatkin. Ja ne hetket että pitäs päästä röökille, harvenee koko ajan. Jossain vaiheessa niitä ei tule ollenkaan.

Eräs hienoimpia hetkiä itsellä oli kun tajusi ettei ole ajatellut tupakkaa koko päivänä kertaakaan. Ennen ei muuta ajetellutkaan.
 
Tupakoinut enempi/vähempi teini-iästä asti. Sähkötupakkaan siirryin 3-4v sitten, nyt senkin käyttö on asteittain tippunut vähemmälle ja höyryteltyä tuleekin lähinnä töissä tai kaljotellessa. Normaali tupakka haisee nykyään pahalta eikä edes tee mieli, mutta tietyt sikarit saavat vielä mielihalut heräämään, tosin yhdetkin savut sikarista niin karseat muistot yleisestä pahasta olosta tulvivat mieleen ja jää sikarikin polttamatta loppuun. Tällä hetkellä menee alle 3mg nikotiinilla nestettä ja lomalla ollessa yksi tankki (3-4ml) riittää viikoksi, töissä menee tankki 2-3 päivässä ja sekin lähinnä seuran ja tavan vuoksi. Uskoisin että nikotiini ei tule olemaan itselle se ongelma enää, vaan tapa.
 
Ensimmäinen päivä mennyt niin ja näin. Yllättävän helppoa, toisaalta taas täyttä helvettiä. Aamulla ärsytykset meni vielä hengittelemällä ohi, mutta nyt iltapäivällä olen saanut kolmet itkut tirautettua pelkästään tupakanhimon takia. Äsken kofeiinia nauttiessa iski kamala huimaus ja hikoilu, mutta ne on ilmeisesti ihan normaaleja vierotusoireita. Onneks on vielä muutama päivä kesälomaa, niin pystyy ekat päivät tekemään kaikkea mukavaa ja ajatuksia poisvievää.
 
Ensimmäinen päivä mennyt niin ja näin. Yllättävän helppoa, toisaalta taas täyttä helvettiä. Aamulla ärsytykset meni vielä hengittelemällä ohi, mutta nyt iltapäivällä olen saanut kolmet itkut tirautettua pelkästään tupakanhimon takia. Äsken kofeiinia nauttiessa iski kamala huimaus ja hikoilu, mutta ne on ilmeisesti ihan normaaleja vierotusoireita. Onneks on vielä muutama päivä kesälomaa, niin pystyy ekat päivät tekemään kaikkea mukavaa ja ajatuksia poisvievää.

Tsemppiä! Muista että lopettaminen on todellakin sen arvoista, vaikka oireet saattaa olla välillä pahojakin.
 

Statistiikka

Viestiketjuista
262 153
Viestejä
4 545 474
Jäsenet
74 935
Uusin jäsen
pyrtsä

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom