Tuomionpäivän välttäminen eli miten pihistää energiaa

Oltiin talvella pari kuukautta pois kämpästä (kaukolämpö) - samalla näki kätevästi paljonko pohjakulutus on. 95m2 rivari, kaikki mahdollinen pois seinästä, vain jääkaappi-pakastin ja huippuimuri 2-teholla: 82kwh/kk

Muina kuukausina: 250kwh/kk

Ihmettelin mistä moinen peruskulutus ja tajusin että huippuimuri ottaa 80W koko ajan, 24/7. Siitä tulee 58kwh, loput menee varmaan jääkaappiin.

Aika vähän tehtävissä tuolle huipparin kulutukselle kun ei voi sitä poiskaan laittaa, hörppää viidenneksen laskusta joka kuukausi.
Aikamoinen rallatin tuo huippari. Meillä vie Valloxin kone, jossa kaksi pienempää puhallinta raitis- ja poistoilmalle sekä yksi helvetin iso kiertoilmaa varten, noin 85 wattia normitilanteessa. Veisi normaalisti vähemmänkin, mutta olen nostanut kiertoilman nopeutta jonkun verran oletusarvosta.
 
Voiko 300l varaaja viedä 4kwh/vrk? Tuntuu kovalta kulutukselta pelkästä lämmön ylläpidosta.
 
Ihan hyvin voi ja jopa enemmänkin mutta riippuu tietenkin kuinka paljon lämmintä vettä taloudessa käytetään.

Vai meinasitko vaikka lämmintä vettä ei käyttäisi tippaakaan? Äkkiseltään kuulostaa aika kovalta tuossa tapauksessa jos pelkästään lämpöhäviöön hukkuu tuon verran.
 
Viimeksi muokattu:
Pieniä optimointeja, mutta keitetään nykyään teevesi keittimessä 85-asteiseksi 100:n sijasta. Joka aamu ja ilta kun keitetään, niin kai tuossa jotain säästää.

Ja ihan samalta tee maistuu ja on juotavan lämpöistä nopeammin...
 
Sauna on ihan kohtalainen Arvaako kuvasta koska sauna laitettu päälle :D
1661702737999.png
 
Osaako joku fiksumpi kertoa viekö talonyhtiön sähköpääkeskus (10 asuntoa) itsessään sähköä missä suuruusluokassa?
 
Ihan hyvin voi ja jopa enemmänkin mutta riippuu tietenkin kuinka paljon lämmintä vettä taloudessa käytetään.

Vai meinasitko vaikka lämmintä vettä ei käyttäisi tippaakaan? Äkkiseltään kuulostaa aika kovalta tuossa tapauksessa jos pelkästään lämpöhäviöön hukkuu tuon verran.
Kaivoin vanhoja statseja ja pienin vrk kulutus 2kwh, nyt menee reilu 5kwh. Jääkaappi on toinen epäilyn kohde, muiden laitteiden kulutus on ok.
 
Mikä on optimaalinen tapa käyttää ilppiä pakkasilla? Kannattaako tosta pyynti vetää tappiin ja tuuletus samoin ja vaikka jalkatuulettimella lisätä ilman leviämistä ympäritaloa, vai onko optimaalinen ennemmin 21 ja tuuletus tappiin, sähköpatterit 18 tms..
 
Tuosta munien huljuttelusta ämpärissä... Jos suihkun ottaa niin pienellä painella mitä nyt suihkuksi voi sanoa vettä menee jotain 3l/min. Ja jos sinne suihkuun menee vaan peseytymään, ei siellä paljoa yli minuuttia mene aikaa..

Veden säästämisessä ekologisista syistä (siis ympäristön kannalta) ei ole mitään järkeä, jos vedellä on kova mottihinta, niin jotain säästöä tietysti tulee vesilaskussa,

Onko lämminvesivaraajan vaihdolla saatavissa jotain "merkittäviä" energiasäästöjä? Käytössä joku 80-luvun Kaukora 300L, lämmitys päällä 22-07 välisenä aikana.

Suora sähkölämmitys, vuosikulutus luokkaa 12500kwh/v. Lattialämpö käytössä, ei mikään "mukavuuslämpö" vaan syvällä betonissa joka syö suurimman osan sähköstä.

Varaajan eristämisellä voi saavuttaa jotain hyötyä.. Siis maksaa kyllä itsensä jos varaaja on vaan jotenkin järkevästi lisäeristettävissä.

Jos suorasähköisen varaajan uusii pilppiin joka tuuttaa sen lämmön varaajaan tuossa kyllä säästää energiaa, johtuu sitten energian hinnasta säästääkö siinä myös rahaa..

Osaako joku fiksumpi kertoa viekö talonyhtiön sähköpääkeskus (10 asuntoa) itsessään sähköä missä suuruusluokassa?

Siis jos meinaat sähköpääkeskuksella jotain huonetta jossa se mittarikeskus on, niin jos se on sähkölämmitteinen niin kyllähän se jotain kuluttaa, tosin mitään syytä sitä tilaa ei ole pitää kuin ehkä jotain +5°C.

Itse kiinteistön valaistuksen yms ohjaamiseen tarkoitettu keskus käyttää joitain watteja, käytännössä ne on ne kiinteistön ohjattavat laitteet jotka energiaa kuluttaa, mutta johtuu ihan kiinteistöstä. 10 kämpän taloyhtiössähän ei välttämättä ole mitään yhteistä sähköliittymään, ja toinen ääripää lienee se että koko taloyhtiö lämpenee yhteisellä VILPillä jonka sähkö menee kiinteristön laskuun.

Mikä on optimaalinen tapa käyttää ilppiä pakkasilla? Kannattaako tosta pyynti vetää tappiin ja tuuletus samoin ja vaikka jalkatuulettimella lisätä ilman leviämistä ympäritaloa, vai onko optimaalinen ennemmin 21 ja tuuletus tappiin, sähköpatterit 18 tms..

ILP:n hyötysuhde on parempi jos puhallinnopeus on täysillä, mutta lämpötilapyynti ei tietysti kannata olla tarpeettoman korkea. Jos haluaa että se ilp on ensisijainen lämmönlähde, niin laittaa pattereiden termarin pykälän alle, jolloin patterit alkavat avustamaan kun ilp ei enää tavoitelämpötilaa kykene pitämään.
 
Tuli mieleen että aika monessa suuressa taloyhtiössä on varmaan huomattava määrä autopaikkojen lämpötolppia sellaisella mekaanisella kellokytkimellä. Tulisikohan merkittävää säästöä jos kaikista painaisi talvikauden ulkopuolella (vieläkin pari kk aikaa lämmityskauteen) johdonsuojakatkaisijan alas? :asif:
 
Jos meinaat että säästäisi kellokytkimien viemässä sähkössä niin säästö on varmaan kokoluokassa euron osia per kesäaika. Nuo vievät niin olemattoman määrän sähköä itsessään että tuskin kannattaa asiaa miettiä tuota pidemmälle. Ja ne jotka käyttävät tolppansa esim auton imurointiin tai vastaavaan varmaan kiroaisivat kun sähköä ei saa kesällä.
 
Varmaan suurinta säästöä on laskea kämpän lämpöjä silloin kun kotona ei olla. Meillä sähköpatterit + ilp ja yleensä pidetty ~20 astetta lämmintä, mutta olen ajatellut että arkipäivisin voisi lämpötilan hyvin laskea 2-3 asteella vielä tuosta.

Ilpissä on viikko-ohjelmaan mahdollisuus, toimii niin kauan kun ei pidä pattereita päällä. Pattereissa vain manuaalinen säätömahdollisuus ja en usko että niitä tulee joka päivä räplättyä sitten kun pakkaset kovenee niin paljon että niitä pitää laittaa päälle.
 
  • Tykkää
Reactions: a-p
Varmaan suurinta säästöä on laskea kämpän lämpöjä silloin kun kotona ei olla. Meillä sähköpatterit + ilp ja yleensä pidetty ~20 astetta lämmintä, mutta olen ajatellut että arkipäivisin voisi lämpötilan hyvin laskea 2-3 asteella vielä tuosta.
Näinhän sitä yleensä asia esitetään ja uskotaan. Mutta mahtaako säästö olla niin suuri kuin kuvitellaan? Sanotaan nyt vielä sekin, että tottakai säästöä syntyy merkittävästikin, jos lämpötilaa pudottaa pysyvästi. Oliko 5 % per aste tms? Mutta silloin siis koko talon rakenteet ovat jatkuvasti uudella alemmalla tasolla. Tilanne on eri, jos lämpöä vaihtelee, koska silloin osa lämmitysenergiasta menee rakenteiden uudelleen lämmittämiseen.

Sen verran iso aihe, että avasin oman keskustelun sille.

Meillä on patteriverkosto ihan sekaisin ja sen tasapainottamisesta ja korjaamisesta on nyt puhuttu jo monta vuotta. Viime jouluna sentään joku kävi mittailemassa patterien kokoja ja lämpötiloja mutta sen jälkeen ei ole kuulunut mitään. Meidän asunnossa on talvella 25 astetta lämmintä jos patterit vääntää nollille ja saisi varmaan yli kolmeen kymppiin jos pistäisi pattereihin tökyä. Ensi talvena pitää kyllä ottaa termarit kokonaan pois ja nippusiteellä pakottaa neula niin syvälle kuin menee jos saisi edes asteen pois lämmöstä. Meillä on kaukolämpö ja sen käyttöä kyllä saisi kivasti pudotettua jos saisi kämpistä lämpöjä alas, muutkin ovat kyllä valittaneet että vähän lämmin on, tosin sitten on pari asuntoa jotka eivät juurikaan lämpiä mutta niissä todettiin viime syksynä että patterilinjastot ovat kytketty takaperin eli pattereihin tulee kuuma alapuolelta ja lähtee eteenpäin ylhäältä. No, korjausta odotellessa...

Sähkölaitteiden käytöstä ei meillä paljon säästöä enää saa, aikalailla kaikki valotkin on pois päältä ellei niitä tarvita ja telkkariakin katsotaan nykyään todella vähän. Tietty jos siirtyisi läppärin käytöstä kännykkään että surffailisi kännykällä eikä läppärillä niin sillä nyt jonkun watin säästäisi mutta kännykällä netin käyttö on vaan ihan hanurista. Suihkussakin tulee käytyä jo muutenkin mahdollisimman nopeasti, siitä ei kovin monta sekuntia saisi pois vaikka kuinka yrittäisi, muutenkaan etätyöpäivinä ei välttämättä tule joka päivä käytyä suihkussa. Vaikka onkin "taloyhtiösähkö" niin siltikin on tullut tähän astikin minimoitua turha kulutus joten ihan hirveästi ei pysty parantamaan vaikka mitä tekisi tai sitten alkaa jo aika paljon haittaamaan elämistä.
 
Tää riippuu NIIN paljon rakennuksen tyypistä. Joku kivitalo varaa ihan erityyliin kuin lautaverhoiltu höttösenillä oleva talo. Pahin on tiiliverhoiltu puurunkoinen joka kesällä kyllä hohkaa kuumaa niin perkeleesti kun tiilet varanneet lämpöä, mutta talvella vastaavasti sisällä saa lämmittää vaikka kuinka niin lämpö katoaa saman tien kun lämmön lähteen sammuttaa. Kiitos taas höttöseinien ja kylmän tiiliverhouksen.
 
Meillä on patteriverkosto ihan sekaisin ja sen tasapainottamisesta ja korjaamisesta on nyt puhuttu jo monta vuotta. Viime jouluna sentään joku kävi mittailemassa patterien kokoja ja lämpötiloja mutta sen jälkeen ei ole kuulunut mitään. Meidän asunnossa on talvella 25 astetta lämmintä jos patterit vääntää nollille ja saisi varmaan yli kolmeen kymppiin jos pistäisi pattereihin tökyä. Ensi talvena pitää kyllä ottaa termarit kokonaan pois ja nippusiteellä pakottaa neula niin syvälle kuin menee jos saisi edes asteen pois lämmöstä. Meillä on kaukolämpö ja sen käyttöä kyllä saisi kivasti pudotettua jos saisi kämpistä lämpöjä alas, muutkin ovat kyllä valittaneet että vähän lämmin on, tosin sitten on pari asuntoa jotka eivät juurikaan lämpiä mutta niissä todettiin viime syksynä että patterilinjastot ovat kytketty takaperin eli pattereihin tulee kuuma alapuolelta ja lähtee eteenpäin ylhäältä. No, korjausta odotellessa...

Sähkölaitteiden käytöstä ei meillä paljon säästöä enää saa, aikalailla kaikki valotkin on pois päältä ellei niitä tarvita ja telkkariakin katsotaan nykyään todella vähän. Tietty jos siirtyisi läppärin käytöstä kännykkään että surffailisi kännykällä eikä läppärillä niin sillä nyt jonkun watin säästäisi mutta kännykällä netin käyttö on vaan ihan hanurista. Suihkussakin tulee käytyä jo muutenkin mahdollisimman nopeasti, siitä ei kovin monta sekuntia saisi pois vaikka kuinka yrittäisi, muutenkaan etätyöpäivinä ei välttämättä tule joka päivä käytyä suihkussa. Vaikka onkin "taloyhtiösähkö" niin siltikin on tullut tähän astikin minimoitua turha kulutus joten ihan hirveästi ei pysty parantamaan vaikka mitä tekisi tai sitten alkaa jo aika paljon haittaamaan elämistä.
Minkä vuosimallin kämppä? Mitä materiaalia? Ja ilmeisesti patterit huutaa mansikkana talvella vaikka ei tarvitsisi? Kun on näitä uusia taloja joissa talvellakin patterit on kylmänä ja silti 25c sisällä..
 
Näinhän sitä yleensä asia esitetään ja uskotaan. Mutta mahtaako säästö olla niin suuri kuin kuvitellaan? Sanotaan nyt vielä sekin, että tottakai säästöä syntyy merkittävästikin, jos lämpötilaa pudottaa pysyvästi. Oliko 5 % per aste tms? Mutta silloin siis koko talon rakenteet ovat jatkuvasti uudella alemmalla tasolla. Tilanne on eri, jos lämpöä vaihtelee, koska silloin osa lämmitysenergiasta menee rakenteiden uudelleen lämmittämiseen.

Sen verran iso aihe, että avasin oman keskustelun sille.

Joo olis hienoa saada tosta mitattua tietoa. "Yksinkertaistaen " säästää, mutta paljonko? Kun sitä lämpöä pudottaa IV-vie sitä vähemmän ulos, toisaalta se kylmenpi ilma johtuu rakenteisiin Katto seinät ja sitten taas lämmetessään sitä vievät.
IV:n osuus lienee? se suurimerkityksellisin asia?

SÄÄSTÖVinkki jota en vielä täällä huomannut :)
- ikkunoihin sälekaihtimet ja tai niiden eteen ikkunaverho (kunhan ei sillä peitä sen alla olevaa patteria)
 
Minkä vuosimallin kämppä? Mitä materiaalia? Ja ilmeisesti patterit huutaa mansikkana talvella vaikka ei tarvitsisi? Kun on näitä uusia taloja joissa talvellakin patterit on kylmänä ja silti 25c sisällä..
Vuosimallin -72 kämppä alunperin, tosin kaikenlaisia parannuksia on vuosien varrella tehty ja patteriverkoston balansoinnista on puhuttu jo jokunen vuosi mutta korona viivästytti ja viimein viime talvena sentään käytiin mittailemassa asioita. Kaikki seinät, jopa väliseinät betonia tai yksi pätkä taitaa olla siporexia eli lämpöä varaa aika kivasti. Patterit tosiaan käyvät kuumana vaikka on termostaatit nollilla mutta kun termarit alkavat olla elämänsä ehtoopuolella niin ilmeisesti vaha on kuoleentunut että ei jaksa enää säätää pienemmälle. Ensi talveksi tosiaan otan nippusiteitä neulan päälle ja säädän sillä tavalla pienemmälle jos sekään enää auttaa. Helposti olisin itse valmis "säästämään" talvella 4-5 astetta (eli tutkimusten mukaan 20-25%) lämmityksessä jos se vaan olisi jotenkin mahdollista. Makkarissa jo pistin viime talvena foamia tulikuumien patteriputkien ympärille ja sain edes vähän lämpöjä laskemaan kun putket itsessään eivät hohkanneet kämppään.
 
Patterit ei siis mene kylmäks vaikka veivaa niin pienelle kun mahdollista? Jos ei niin isännöisijään edelleen yhteys ja antaa sen hoitaa.
 
Isännöitsijällä ja taloyhtiön hallituksella on tieto asiasta. Meillä on muissakin asunnoissa ongelmia lämpöjen kanssa, osassa liian kuuma ja osassa kylmä. Patteriverkostaon säädöstä ja balansoinnista on ollut puhetta jo ennen koronaa ja tosiaan viime joulukuussa käytiin mittailemassa asioita sen suhteen. Pitää vissiin pistää hallituksen puheenjohtaja "siltaan" kun seuraavan kerran pihalla näkee, jos alkaisi vaikka pikkuhiljaa tapahtumaan...
 
Joo niiden vastuulla se on ja niiden pitäisi toimia teidän eduksi joten parempi olis saada homma hanskaan tai sitten isännöitsijän vaihto.
 
Miettiny että pitäiskö laittaa finnfoamit vanhan ikkunan väliin tuomaan lisäeristystä kun on muutenkin verhot edessä koko talven.
 
Joo niiden vastuulla se on ja niiden pitäisi toimia teidän eduksi joten parempi olis saada homma hanskaan tai sitten isännöitsijän vaihto.
Juu, seuraavassa yhtiökokouksessa viimeistään otan asian jälleen taas kerran puheeksi niin tule useammalle osakkaalle kerralla taas mieliin, se taitaakin kohtapuoliin ollakin sopivasti tulossa, ollut yleensä syys-lokakuun vaihteen nurkilla. Toki jos hallituksen kavereita näkee pihalla niin voisi vähän ennakkoon kiusata. Nyt olisi muutenkin asialle hyvä tehdä jotain kun energian hinta on nousussa.
 
Sähkömittarista näkee reaaliaikaisen kulutuksen, mutta tuota ei mainita ohjeissa. Kiusa se on pienikin kiusa...

Jääkaappipakastin vie enemmän virtaa mitä energiamerkinnän mukaan pitäisi. Mietin jos termarissa olisi vikaa, mutta sisälämpötila on ok. Luulisi menevän liian kylmäksi jos käyntiaika on liian suuri?
 
Onko kui tiiviissä paikassa ? Nuo vie enempi jos on asennettu liian tiiviisti seinää vasten tai pahin et upotettu johonkin kaapistoon.

5cm taakse tilaa ja yläpuolella kans reilusti ilmalle tilaa.

Lukee ohjeissa jo että muutoin kuluttaa enempi :)
 
Takana vajaa 10cm, yläpuolella vajaa 15cm tilaa. Tänään on mennyt 0.52kwh, vaikka vuorokaudessa pitäisi mennä 0,62kwh.
 
Kokeile onko sivut lämpimät? Oma jääkaappini ilmeisesti sivusta jäähdyttävä, ja kaapiston aukko on tehty ikävästi sentilleen jääkaapille. Menee paljon energiaa hukkaan.

EDIT. Ja kokeile ottaa vuorokaudeksi pois upotuksesta, niin näet kuinka paljon se vaikuttaa.
 
Aika vähän tuo 15cm yläpuolella jos se siis tarkoittaa että siellä on seinässä kiinni olevat 60cm syvät kaapit. Meillä on jääkaapin päällä n. 40cm syvät kaapit niin jääkaapin takaa pääsee ilma nousemaan suoraan kattoon saakka.

Eihän noihin ohjeellisiin kulutuksiin pääse muutenkaan kuin täysin ideaaleissa olosuhteissa.

Edit: Ja tietysti nykyisin on myös paljon kaappeja joissa ei edes ole perinteistä lauhdutinta takaseinässä vaan se on jossain kaapin sisällä ja toimii puhaltimen avulla. Ilma kiertää esim. edestä alhaalta sisään ja poistuu samasta paikkaa tai jostain muualta.
 
Ohjekirjan mukaan taakse 7.5cm riittää.

Yläpuolella on syvä hylly. Ehkä pitää kokeilla paljon tuo vaikuttaa, sahaa vaikka lyhyemmäksi.

Reilu kaksinkertainen kulutus ilmoitettuun nähden tuntuu vaan aika kovalta...
 
Sähkömittarista näkee reaaliaikaisen kulutuksen, mutta tuota ei mainita ohjeissa. Kiusa se on pienikin kiusa...

Jääkaappipakastin vie enemmän virtaa mitä energiamerkinnän mukaan pitäisi. Mietin jos termarissa olisi vikaa, mutta sisälämpötila on ok. Luulisi menevän liian kylmäksi jos käyntiaika on liian suuri?
Korjaa seuraavat kuntoon:

1. Imuroi ritilät/lauhduttimen puhallin kaapin takaa.

2. Pyyhi kostealla liinalla tiivisteet, niiden "haitari" sekä vastinkohta kaapista täysin puhtaaksi ruoantähteistä.

3. Sulata pakastimen jäät pois.

4. Asettele tuotteet järkevän väljästi, jotta lämpö siirtyy riittävän hyvin kaapin etu- ja takaosan välillä.

5. Onhan oven tiiviste joka kohdasta ja nurkasta ehjä?

Meillä oli 3-4 vuotta sitten pielessä kakkoskohta. Oven alanurkassa tiivistehaitarin välissä oli pieni paikallinen knölli jotain kuivunutta ruokaa. Tämä jäykisti tiivisteen kasaan niin, ettei magneetti jaksanut alanurkasta napata kunnolla kiinni kaapin peltiin. Seurauksena ilmavuoto, eli jääkaapin kylmälevy keräsi epänormaalin paljon jäätä/vettä, joka valui kouruun ja täytti kaikki kolme haihdutusastiaa tulvien yli. Vesi valui vuotokaukaloa pitkin parketille, mistä tilanne huomattiin. Luultavasti sähköäkin oli kulunut ylimääräistä.

Tiivisteen alareunan haitarin pyyhkimisen jälkeen ei ole ollut ongelmaa. Silloin tällöin tulee käsikopelolla kokeiltua haihdutusastiat, mutta tyhjiä ovat. Nykyään tiivisteet tulee varoiksi pyyhittyä myös sieltä haitarin välistä kynsien avulla.
 
Pölyt on pyyhitty, muut kohdat on kunnossa. Self diagnose ( :woot: ) ei näyttänyt vikakoodeja, boschin manuaalissa oli ohjeet.
Lyhennän hyllylevyä seinän päästä niin ilma kiertää paremmin.

Onkohan nuo sähkömittarin reaaliaikaiset kulutukset piilotettu kaikista malleista?
 
Onko antaa suosituksia vettä säästävistä suihkukahvoista? Olennaisinta olisi "runsauden tunne" mahdollisimman vähällä määrällä vettä.
 
Kannattaa harkita takkasydämen laittoa. Maksaa muutaman satasen, mutta lämmitysteho paranee huomattavasti ja saa luukut.

Kaksi tapausta lähipiiristä tiedän ja niissä ainakin on toiminut todella hyvin.
Tota mä oon harkinnut mutta taitaa kaikkineen asennuksineen maksaa hiukan enemmän kuin sen pari sataa jos itellä on peukalo keskellä kämmentä..
 
Kohtalontovereiden auttamiseksi, koostin listan kaikista toimenpiteistä, joilla sain tiputettua vanhan 130m2 rintamamiestalon vuosikulutuksen 24 000kWh -> 12 000kwh. Lisäksi osa toimenpiteistä on vasta tulevalle kaudelle, jolloin ensi vuosi pitäisi jo mennä alle 10 000kWh vuosikulutukseen.

Ps. Ei ole vielä takkaa, lämmitys ainostaan 2v vanhalla ILPillä ja 14v vanhalla VILPillä. Sisälämpötila noin 20c.

Vesi (20-30% kokonaiskulutuksesta)
  • Lämminvesivaraaja55 asteeseen
    • Lämpöhäviöt kasvaa suhteessa lämpötilaan, vanhassa 300l varaajassa häviö voi olla 4kwh/pv, uudessa energiatehokkaimmassa 80l varaajassakin 1kwh/pv. Harkitse jopa vaihtoa. Älä kuitenkaan laske alemmas legionellariskin vuoksi.
  • Suihkupäiden ja suuttimienvaihto säästömalleihin
    • Suihkun virtaamaan saa rajoitettua eko-mallilla 15l/min -> 7l/min, säästö 40-50%. Erittäin korkea ROI. Esim. Oras Apollo Eco.
    • Vessan hanan virtaamaan saa rajoitettua 12l/min -> 3-5l/min. Bauhausista saa Neoperlin tuotteita, joskaan ei löydy verkkokaupasta.
  • Sulje suihku saippuoinnin ajaksi
  • Keittiön hanasta voi olla käyttämättä kuumaa vettä tai sulkea kuuman veden (turha lämmittää putkia, lämmintä vettä voi kerätä vaikka termariin jos ei ole tiskikonetta)
  • Käsien pesu kylmällä, ja muutenkin lämpimän veden minimiointi. Iso osa lämpimästä vedestä jää putkiin jäähtymään tai parhaassakin tapauksessa valuu suoraan viemäriin.
  • Lämpimän veden voit lämmittää myös tulella (esim. rocket stove tai saunan pata).
  • Aloita uintiharrastus ja peseydy uimahallissa.

Lämmitys (50-60% kokonaiskulutuksesta)
  • Laske lämpötilaa, toisissa huoneissa enemmän ja toisissa vähemmän kunkin henkilökohtaisen sietokyvyn mukaan. Lämpöä vain niihin huoneisiin, joissa oleskellaan. Muissa 10-16c riippuen ulkokelistä (aina kuitenkin lämpimämpänä kuin ulkona - syksy on kosteaa, mutta pakkasilma kuivaa).
  • Uusi tarvittaessa termostaatit, ainakin jos on hyvin vanhat on/off -termostaatit. Älytermostaateilla saat ajastuksen ja voit säätää etänäkin (esim. danfoss)
  • Jos ei ole vielä lämpupumppua, niin hanki pikimmiten edes ILP(2000€ investointi).
    • VILP:in (vesi-ilmalämpöpumppu) lämpötila mahdollisimman alas. COP laskee kuin lehmän häntä, kun pyyntiä nostetaan. Vaihda tarvittaessa yksilehtiset patterit uusiin, jolloin voit kierrättää viileämpää vettä patteriverkossa (esim. 50c -> 38c - VILP sopiikin parhaiten lattialämmitykseen).
    • Jos on VILP ja ILP, suosi ILPiä (ks. Perustelut yllä).
    • Jos on sähkö ja ILP, yritä pitää sähkölämmitys nollilla ja puhaltaa vain ILPiä kovalla puhalluksella. Tarvittaessa avusta tuulettimella lämmön jakautumista. Laita sähköpattereihin esim. 15c, jolloin ne käynnistyvät vasta tarpeen tullen.
  • Pidä sisäovet auki/kiinni sen mukaan, haluatko lämmön/kylmän siirtyvän tai pysyvän.
  • Suihkukaapilla rajaat myös kosteuden kertymistä, ei vaadi kylppäri samalla tavalla lämmitystä ja kuivaa ilmaa.
  • Tarkasta kiertovesipumpun (jos vesikiertoinen lämmitys) teho ja kokeile voiko tehoa pienentää (Esim. meillä jatkuva teho valittavissa 15/30/45W, josta pienin riittää lämmitykseen).
Eristykset
  • Tarkasta ettei lattianraot vuoda, tiivistä vaikka pellavariveellä tms. Ja muista aina oikeaoppinen korvausilman saanti, jos ei ole koneellista ilmanvaihtoa.
  • Tarkasta ja lisää tarvittaessa yläpohjan eristystä, yläpohjassa kun on suurin lämpöhäviö. Selluvillan puhallus yläpohjaan on eristysremonteista halvimmasta päästä.

Ikkunat ja ovet
  • Ikkunoiden ja ovien tiivisteiden tarkastus ja korjaus (Huom! Jos ei erillisiä korvausilmaventtiileitä niin pitää jättää pienet raot korvausilmalle, turvallisuus ensin). Katso myös Binja -tiivistyslistapaketti.
  • Saunasatua voi käyttää vanhojen huonosti eristettyjen ovien (tai ikkunoiden) päällystämiseen. Tai sitten uusi ovi, vakiomittaisia saa edullisesti 2-laatuisena.
  • Sälekaihtimet ja verhot pienentävät ikkunoiden lämpöhäviötä. Pahan paikan tullen laita vielä styroksit tai vastaavat pahimpien pakkasten ajaksi ikkunoihin.
  • Jos käytössä on kaksilasiset ikkunat, vaihda sisäpokiin lämpölasielementit (argonilla ja selektiivilasilla). Eristys vastaa pitkälti uutta ikkunaa mutta murto-osan kustannuksilla. Samoin säilyy vanhan ikkunan ilme.

Valaistus
  • Vaihda viimeistään nyt kaikki hehku-/halogeeni-/loisteputket LED-valaisimiin. Esim. Keittiön työtasovalaisimissa LED kuluttaa puolet loisteputken sähköstä tuottaen saman valomäärän. Edes sähkölämmitteisissä taloissa ei kannata lämmittää kattoa hehkulampuilla.
  • Vältä turhaa ulkovalaistusta. Luonto ei sitä kaipaa, joskin turvallisuus saattaa.
  • Noin muutoin valaistukseen ei saa kulutettua paljoa sähköä. Ei kannata kuitata energiansäästämistä valoihin keskittymällä.

Elektroniikka ja kodinkoneet

  • Uusien laitteiden pitäisi kuluttaa hyvin vähän sähköä lepotilassa. Kokeile kuitenkin energiankulutusmittarilla mitä eri laitteet vievät. Kuten täälläkin on tullut ilmi, voi yksittäiset laitteet viedä yllättäviä määriä sähköä (jopa 80W jatkuvaa tehoa, tekee 300€/v näillä hinnoilla). Kytke irti ylimääräiset laitteet.
  • Vanhat telkkarit voivat viedä satoja watteja, harkitse vaihtoa uuteen tai rajaa käyttötunteja. Mieti myös uutta hankkiessa koon tarpeellisuutta, pinta-ala (valaistu alue) kasvaa huimasti tuumien kasvaessa. 50-55” kuluttavat vielä kohtuullisesti.
  • Tarkasta kylmälaitteiden tiivisteet. Imuroi laitteiden takaa siltä varalta, että kompurat ovat pölyn peitossa. Pidä vain sen verran kylmää kuin tarpeen, jääkaappipuolella ~6c ja pakastimen puolella 18-21c.
  • Pakastin voi myös olla kellarissa tai muussa kylmemmässä tilassa, jossa se vie vähemmän sähköä. Ja jos ei pysyvästi, niin harkitse täksi talveksi pahimman hintapiikin yli.
  • Sulje verkkolaitteet yöksi (Ei ehkä koske tämän foorumin käyttäjäkuntaa).
  • Tarkasta, onko näyttöjen tarpeen olla nykyisellä kirkkaudella.
  • Tarkasta näytönohjaimen asetukset.
Muut
  • Käytä talvella villasukkia tai tossuja. Myös kauluri (esim. buff) tai päähine auttaa jos teet etätöitä ja pitkiä aikoja paikallaan. Jalkojen ja pään lämpöhäviöt kun ovat suurimpia.
  • Vaihda avotakka / vanha takka uudella takkasydämellä, säästät hirveät määrät puuta
 
Lg 65" oled vie 80-250W.
 
Tässäpä omat toimenpiteet tälle talvelle - kohteena -72 rakennettu suorasähköllä lämpiävä täystiiliomakotitalo, omalla rengaskaivolla (varsin sähköriippuvainen siis). Lämmityksessä öljytäytteiset sähköpatterit, ilmalämpöpumppu ja takkaleivinuuni. Nämä ei ole missään järjestykssä, joten sekavaa voi olla - tajunnanvirtaa.

-Huonelämpötila pidetään matalalla ja vedetään villasukkaa jalkaan ja villapeittoa päälle - meillä on usein talvisin esim. keittiössä aamuisin ~14-15 astetta.

-Kaikki vedensäästö on suoraan sähkölaskusta pois, sillä myös kylmän veden nosto kaivosta tapahtuu sähköpumpulla --> Pienikulutuksiset WC-pöntöt, eko-ohjelmat pyykkikoneessa ja astianpesukoneessa, lyhyet suihkut pienimmällä mahdollisella vedenpaineella.

-Takka/leivinuunicombo keskellä olohuonetta lämpiää päivittäin, kovilla pakkasilla kahdesti. Leivinuunia hyödynnetään ruoanlaitossa mahdollisimman paljon. Siellä myös lämpenee mikron sijaan valmiit ruoka-annokset.

-Painovoimainen ilmanvaihto --> Tuuletusräppänöiden availun sijaan tuuletusikkunoihin asennettu lämpötilan mukaan säätyvät tuloilmaventtiilit (Velco VTR-100).

-Talo on yhdessä kerroksessa, joten lämmön leviäminen takasta makuuhuoneisiin on haasteellista. Jos ilmalämpöpumppua ei tarvita lämmittämään, sitä pidetään pelkällä puhallustoiminnolla kierrättämään takan lämpöä. Tähän hankintalistalla takan lämmöllä toimiva takka/kamiinapuhallin. Välioviin on asennettu kapeat ilmanvaihtoritilät parantamaan ilmankiertoa huoneiden välillä, koska teinit haluaa pitää huoneidensa ovia kiinni.

-Ovet ja ikkunat tiivistetty (huom. oikeaoppinen tiivistys, ulospäin harveneva). Kolmikerrosikkunat alkuperäiset, mutta vielä ihan asialliset.

-Ikkunoiden edessä paksut verhot, erityisesti makuuhuoneissa.

-Varastossa on odottamassa puukiuas, Kota-pata 80l ja Schiedelin harkkohormi kylppäriremontin nytkähtämistä eteenpäin. Näillä sitten pesuvesien lämmitystä.

-Tuulikaapin ovi kiinni! Oikeasti. Tämä on lapsille varsinkin vaikeaa - ainakin meillä. Meillä on ulko-ovet vanhoja alumiiniprofiiliovia, jotka ovat melkoisia kylmäsiltoja. Vaihdetaan kun rahatilanne sallii.

-Sähkölaitteita ei turhaan päällä, joitakin toimintoja ajastettu älypistorasioiden kanssa (kuuluu Verisuren pakettiin). Chilien vesiviljelmät sammuu toistaiseksi, kunhan viimeisin sato vaan kypsyy.

-Sähkökaapissa on ns. "lämpökytkin", eli erillinen kytkin jolla kytketään sähköpattereiden käyttämät pistorasiat käyttöön. Tuohon on myös ajastin, joka on rikki ja koko ajan päällä jos kytkin on päällä. Ajastin korjataan, ja jos sähkölämmitystä on käytettävä, se ajastetaan yleisesti halvimpiin kellonaikoihin ja käytetään yösähköä.

-Lämminvesivaraaja lämpenee ainoastaan öisin yösähköllä.

-Lisäeristys välikattoon syksyn aikana. Tällä hetkellä eristeenä n. 30cm kivivillaa. Siihen 20cm lisää päälle joko puhallettuna tai levynä.

Näillä mennään meillä ja säästellään tämän talven, katsotaan mihin kulutus menee. Aiemmin vuositasolla kulutus on vaihdellut 18 000 - 21 000 kWh:n välillä.
 
@invicta kannattaa huomioida että sähkölämmitteisessä talossa sähkölaitteet eivät lämmityskaudella kuluta sähköä, eli sillä sammuttelulla saa lähinnä lisää lämpösyklejä niihin sähkölaitteisiin.

Vesipumpun käyttämä energia ei ole kovin iso, joten sen puolesta veden säästäminen ei ole välttämättä mielekästä. Siis jos pitää esim valita pyykinpesu ohjelma useammalla huuhtelulla tai pitkään samalla vedellä jauhava huuhtelu. Sen vesipumpun sähkönkulutusta voi vähentää säätämällä sen painealuetta alemmas, samalla se säästää automaattisesti myös lämmintäkin vettä kun suihkussa ei saa niin kovaa painetta vaikka yrittäisi.
 
Täällä käytän vuosia monia tässäkin sanottuja säästökikkoja.

Sähkönkulutus vuodessa 1000 kWh, sinkkutalous, rivitalo kaukolämmöllä.

Paras käyttämäni kikka oli ehdottomasti vaihtaa hehkulamput led-lamppuihin ja vaihtaa pöytäkone kannettavaan.
 
Tuollaisissa olosuhteissa sähkön säästäminen aika turhaa hommaa, vaikka ainahan se järkevää on :-)
 
@invicta toimenpiteisiin nähden tuntuu aika korkealta kulutukselta. Ehkä jostain vuotaa lämpöä, jollain laitteella on kova jatkuva kulutus tai sitten sähköpatterit vastaa kuitenkin isosta osasta lämmitystarpeesta. Onko kylppärissä lattialämmitystä?

Kokeile laittaa sähköpatterit pois ja katsoa mihin asti vuotta selviää takan ja ILPin avulla. ILPeissä lopulta löytyy sitä voimaa aika paljon kun ei ihan kovimmilla pakkasilla olla.
 
Tähän saakka ei ole sähköä ihmeemmin säästetty - iso kulutus parina viime vuonna selittyy sillä että remonttien vuoksi esim. jossakin kohtaa välikattoa ei ole ollut kunnolla villoja, autotallia/verstasta on pidetty lämpimänä raksapuhaltimella jne. - nyt tähän on tarkoitus saada muutos ja tiputettua kulutus tuonne 14000-15000 kWh:n tietämille.

Kylppärin lattia on tällä hetkellä itseasiassa piikattuna auki vanhan lattialämmityksen lauettua. Koska tarvikkeet on jo hankittu, vedetään sinne uusi lämmityskaapeli valun sisään. Lisäksi tuleva puukiukaan ja vesipadan combo vähentää lattialämmityksen tarvetta. Isoin negatiivinen puoli tuossa on se, että kaapeli valetaan 10cm betoniin, jolloin lämmitettävää massaa on paljon ja lämpeäminen tapahtuu viiveellä.

Lisäksi on tarkoitus käydä joka nurkka läpi laserlämpömittarin kanssa ja etsiä vuotokohdat. Ympäri taloa löytyy jatkuvasti edellisen omistajan "patentteja", esim. eristämättömiä kohtia ja kummallisia ratkaisuja.
 
oska tarvikkeet on jo hankittu, vedetään sinne uusi lämmityskaapeli valun sisään. Lisäksi tuleva puukiukaan ja vesipadan combo vähentää lattialämmityksen tarvetta. Isoin negatiivinen puoli tuossa on se, että kaapeli valetaan 10cm betoniin, jolloin lämmitettävää massaa on paljon ja lämpeäminen tapahtuu viiveellä.

Kannattaa vetää kaapelit betonin päälle ja kevyt laasti vaan kaapelin päälle, säästät paljon energiaa kun ei tartte huudattaa täysillä että saa kaakelit mukavan lämpimäksi.

Itsellä on olohuoneessa syvällä betonissa kaapelit ja se on tosi tuskaista säätää sopivaksi siten että lattia olisi lämmin ilman että kämppä paistuu.
 
Kannattaa vetää kaapelit betonin päälle ja kevyt laasti vaan kaapelin päälle, säästät paljon energiaa kun ei tartte huudattaa täysillä että saa kaakelit mukavan lämpimäksi.
Toi on totta, mä tein saneerauskaapelilla eteiseen kipsilevylattian ja siihen ei mahtunu sitä viimeistä kipsilevyä vastusten päälle vaan vedin tasoitetta ja laatat siihen, on tosi nopeasti mukavan lämmin laatan pinta.
 
Ei huonoa, jos ei jotain hyvääkin. Tässä kun ajattelee, että jos vuosi sitten tähän aikaan olisi ollut samanlaiset kelit (lämmintä nipin napin + 10 astetta ja yöllä käydään jossain + 5 paikkeilla), niin olisi varmasti ollut kämpässä lämmitys päällä siihen malliin, että välillä olisi hikikin ollut. Päivällä olisi tullut vedeltyä sälekaihtimet tiukasti kiinni, että ei heijastu valo ikävästi televisioon tai vastaavaa. No nyt tätä kirjoittaessa tilanne on se, että omakotitalossa ei ole yläkerrassa edelleenkään minkäänlainen lämmitys päällä. Siellä sijaitsee makkarit ja työtila. Alakerrassa on lattioissa sentään termarit päällä, mutta niin pienellä, että käyvät vain jossain vaiheessa vuorokauden kylmimpinä tunteina päällä. Toistaiseksi LTO:n talteensaama lämpö on riittänyt pitämään huonelämpötilan inhimillisenä (19-21 astetta). Tässä on herännyt myös siihen, että aurinkokinhan se on muuten ihan oikeasti vielä syksylläkin paikoin pätevä lämmönlähde. Vähänkin, kun alkaa ulkona paistaa, niin verhot vaan auki ja sen huomaa aika pian huonelämpötilassa, että sehän hieman nousee. Vaikka sauna kova sähkörohmu onkin, niin lämmityksen näkökulmasta ei tuo kohta lämpiävä lauantaisauna niin järkyttävältä synniltä tunnu. Saunassa on kuitenkin LTO:lle menevä poisto ja kylppärissä talon tehokkain poisto. Meillä sauna ja kylppäri pysyvät varsin lämpiminä tuntikausia saunomisen lopettamisen jälkeen ja se lämpöhän menee osittain hyödyksi LTO:n kautta. Saa nähdä kauanko pärjää enenkuin pitää yläkertaan lämmitystä laittaa päälle. Oli muuten viime yönä poikkeuksellisen hyvät yöunet, kun vähän tavallista viileämpää makkarissa. Kaikkea sitä ajattelee. :D
 
Saunassa on kuitenkin LTO:lle menevä poisto ja kylppärissä talon tehokkain poisto :zoom: niin mikä jäädyttää sen talteen ottokennon kun pakkasta on tai alle -12 c

No pakkaset on tietenkin asia erikseen. Kyllä silloin taloa jollain muulla kuin LTO:lla lämmitetään. Ei meidän IV koneella tarvitse olla edes kymmentä astetta pakkasta, niin se alkaa pätkiä jo ilman saunomista. Jo paria astetta kovemmilla pakkasilla on pakko huudattaa IV koneen etuvastusta, että kone ei sulattele jatkuvasti.
 
Valloxin isompien venytettyjen kuutioiden kanssa alkaa jossain -6C..-7C paikkeilla mennä jäteilma pakkaselle ja kenno kerää sitten jäätä. Onneksi tuossa ei ole pakko käyttää tuloilman pysäyttelyä.
 
Tuota luokkaa se on myös omassa Swecon Casassa. Tässä siis tapahtuu niin, että tulo lyödään seis ja pelkkä poisto sulattaa kennon. Tuloksena julma alipaine. Tästä pääsee eroon, kun säätää etuvastuksen aktivoitumaan tuossa 6-7 asteen lämpötilassa. Sähköä syö, mutta eipähän pätki. Toki se lämmitys myös kuivattaa ilmaa aika lailla.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 272
Viestejä
4 550 582
Jäsenet
74 950
Uusin jäsen
Kampamaneetti

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom