Tuomionpäivän välttäminen eli miten pihistää energiaa

Liittynyt
08.04.2018
Viestejä
1 248
Takkaa ei kannata lämmittää millään nykyhinnoilla. 50e pinokuutio sekapuun hinnalla antaa ilpin laulaa mielummin.
Itse ainakin arvostan sen takan tunnelman energian hintaa korkeamalle. Ja kovin paljoa ei voi polttaa, ettei tule kämppään liian kuuma. Puut kun tekee itse, niin eihän se maksa kuin sahan bensat + oman vapaa-ajan verran. Ja on ainakin minun mielestäni mukavaa hyötyliikuntaa ja vastapainoa "kynäniskahommille". Puuunkaatoa on joka tapauksessa pakko tehdä kun on yhteensä 1,5 hehtaaria tonttia mökillä ja kaupungissa. Kaikkea ei edes ehdi polttaa mikä kasvaa. Mökillä ei ole edes sähköjä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
175
Riippuu myös talosta ja lämmitysmuodoista. Rintamamiestalossa viime talven lämmitin sähköllä ja öljyllä. Pari puuhellaa lämpeni puulla muutaman kerran viikossa.

Hellaa lämmittäessä sai samalla keiteltyä kattilallisen puuroa, teeveden ja pannukahvit aamuisin. Sisälämpötilaa tullut pidettyä +18 asteessa ja iltaisin sai puulla nostettua lämpötilan +24 .

Myös piippu lämpenee, jossa myös poistoilmahormit joten ilmanvaihto paranee ja talon rakenteet pysyy kuivana.

Myös tuo tunnelma ja fyysinen työ tuo oman mukavan lisänsä. Toki tuossa on myös oma vaivansa mutta itse tykkään nykyään tuon kaltaisesta puuhastelusta, kun aikoinaan tuli asuttua 20 vuotta kerrostaloissa.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 420
Itse ainakin arvostan sen takan tunnelman energian hintaa korkeamalle. Ja kovin paljoa ei voi polttaa, ettei tule kämppään liian kuuma. Puut kun tekee itse, niin eihän se maksa kuin sahan bensat + oman vapaa-ajan verran. Ja on ainakin minun mielestäni mukavaa hyötyliikuntaa ja vastapainoa "kynäniskahommille". Puuunkaatoa on joka tapauksessa pakko tehdä kun on yhteensä 1,5 hehtaaria tonttia mökillä ja kaupungissa. Kaikkea ei edes ehdi polttaa mikä kasvaa. Mökillä ei ole edes sähköjä.
Tunnelma on asia erikseen. Kyse oli siitä ettei sillä säästä mitään jos niistä joutuu maksamaan.
 
ChatGPT

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
18.03.2022
Viestejä
1 342
Tunnelma on asia erikseen. Kyse oli siitä ettei sillä säästä mitään jos niistä joutuu maksamaan.
Jotain faktaa voisit esittää väitteillesi, että puita polttamalla ei mitään säästä vaikka niistä jotain maksaisikin.
Tietysti, jos sinulla itsellä on joku 70-luvun piilosokkelikämppä jossa avotakka, niin kyllähän se on ostopuilla kuin rahaa polttelisi taivaalle.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 420
Jotain faktaa voisit esittää väitteillesi, että puita polttamalla ei mitään säästä vaikka niistä jotain maksaisikin.
Tietysti, jos sinulla itsellä on joku 70-luvun piilosokkelikämppä jossa avotakka, niin kyllähän se on ostopuilla kuin rahaa polttelisi taivaalle.
Niillä 50e puilla energia maksaa ~5c/kWh. Ilpillä cop 3 ja sähkö 15c/kWh maksaa saman verran.
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
389

Ja RW25 antaa -10C 2.5COP:lla 3.7kW lämpötehoa. Siitä pikkuhiljaa COP heiketen, talon lämpötehon tarve kasvaen ja sähkön pörssihinnan nousten puulämmitys ILPn rinnalla tukilämpönä nouseekin arvoon arvaamattomaan.
 
Eteläsuomessa 90% talvesta on lämpimämpää kuin -10c. Puita ei tuolla hinnalla edes saa nykyään.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
33
Harvoin on saanut näin kuivaa saman kevään klapia kantaa sisälle pinoon. Omasta metsästä ns. isännän kasasta, 25km kärryttelyä kotiin, 1-2l moottorisahan bensaa, 3-4dl teräöljyä? ja alle 1kWh sähköä klapikoneeseen. Takkaan ei kovin suurta osaa noista päädy, mutta onpahan kiva saunotella talvella tuijottelematta pörssihintoja. :cool:
 
Liittynyt
27.10.2016
Viestejä
5 332

Kyllä hyvin kuivuu puut, kun on näin kuivaa & lämmintä ollut jo tovin. Itsekin tuli tänä keväänä tehtyä reilusti polttopuita, niin hyvin tuntuvat pinoissa kuivuvan. Talvella mukava työntää sitten leivinuuniin.
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 274
Ostin lämpökameran ja sillä nyt tässä leikkinyt. Pisti silmään taloa ulkoa kiertäessä, että kaikkien ulkovalojen PIR-tunnistimet loistavat oikein mansikkana kuvissa. Noiden kokoaikainen kiinteä 24/7 sähkönkulutus on mennyt kokonaan ohi tutkan. En pihinäkään niitä silti ala poistamaan, tuskin se kovin paljoa kuitenkaan on, mutta uteliaisuuttani haluaisin tietää niiden kulutuksen. En oikein sopivia speksejä mistään löytänyt nopeasti millä laskea, olisiko kenelläkään heittää mitään kättä pidempää, esim 240V ampeeriarvoa millä laskea?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 169

Murtsikan pir ottaa n. 0,7W idlenä, mutta niissä ei ole hämärätunnistusta.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 638
Takkaa ei kannata lämmittää millään nykyhinnoilla. 50e pinokuutio sekapuun hinnalla antaa ilpin laulaa mielummin.
Radio rockin aamussa oli pari päivää sitten, että energiakriisi on väistynyt, mutta polttopuun hinta raketoi viime vuodesta. Etelässä kuulemma alkaen 80€ heittomotti sekapuuta ja siitä kivuten yli sataseen. Voiko pitää paikkansa? Kuulemma kympillä noussut motti viime syksystä. Joku äijä soitti ohjelmaan, että nyt vasta alkaa olla oikea hinta.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
172
75-80€ / heittokuutio koivua Varsinais-Suomessa, ei sisällä kuljetusta. Sekaklapit kympin halvemmalla.
Itse ostin paikalliselta sekarankakuorman pihalle kevättalvella, 570€ / 10 kiintokuutiota tuotuna. Siihen päälle muutama kymppi moottorisahan nesteitä, teräketju ja vähän klapikoneen sähköä. Tuosta tulee se 25 heittokuutiota. Jos laskee kokonaiskustannuksiksi vaikka 650€, niin tekee 26€/heittokuutio. Omalle työlle en laske hintaa.

Tuolla hinnalla lämmitän edullisesti puilla, mutta työtähän tuossa on. Aika monta iltaa ja viikonloppua siihen on mennyt, ja vieläkin on osa kantamatta loppusäilytyspaikkaan.

Muoks:
Laskin laskurilla, että oman takkaleivinuunin 87% hyötysuhteella tuosta tulee puilla hintaa 3,8c/kwh. Ja bonuksena sähköverkon toimimattomuudesta riippuumattomuus.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 420
Radio rockin aamussa oli pari päivää sitten, että energiakriisi on väistynyt, mutta polttopuun hinta raketoi viime vuodesta. Etelässä kuulemma alkaen 80€ heittomotti sekapuuta ja siitä kivuten yli sataseen. Voiko pitää paikkansa? Kuulemma kympillä noussut motti viime syksystä. Joku äijä soitti ohjelmaan, että nyt vasta alkaa olla oikea hinta.
Ei noissa hinnoissa ole mitään järkeä, maksaa yhtä paljon kuin suorasähköllä lämmittäminen.
 
Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 858
Muutaman ilmoituksen nähnyt viime aikoina paikallislehdessä, ja onhan nuo hinnat valmiiksi pilkotuille haloille ihan älyttömät. Mielestäni tuossa kevään korvilla sai ihan järkevään hintaan vastaavaa puuta, tosin tuoretta ja olisi vaatinut kunnollisen kuivatuksen tulevaa talvea ajatellen.
 
Liittynyt
25.11.2016
Viestejä
389
Pirkanmaalla vuosi sitten ennen toimituskuluja ~70 heittokuutio kuivaa koivuklapia, nyt ~90e. Jos laskee -10C ilmoilla ILP:n (2.5COP) kilpailijaksi tulipesää (85%) niin kyllä ainakin Elenian siirtoympäristössä klapeille tuntuisi järkevämmältä 50-60e/heittokuutio hinnaksi niin sähköenergian myyntihinta asemoituisi 8-10snt/kwh nurkille. Ehkä klapimyyjät koittavat hinnoitella itseään joihinkin suorasähkö- ja öljylämmittäjille kilpailukykyisiksi.
 
Liittynyt
07.07.2021
Viestejä
1 274
Ehkä klapimyyjät koittavat hinnoitella itseään joihinkin suorasähkö- ja öljylämmittäjille kilpailukykyisiksi.
Klapinmyyjälle on ihan sama onko se jollekin kilpailukykyinen hinta vai ei. Klapimyyjä ajattelee sitä tietysti bisneksen kautta, että jos 80e hinnalla sai myydä viimesyksynä eioota, kun puut vietiin käsistä ja nyt 90e hinnalla saa edelleen tehdä täyttä päivää minkä ehtii, niin tyhmäähän sitä halvemmalla olisi myydä. Tässä just puhuin yhden hämäläisen puukauppiaan kanssa, se sanoi lopettaneensa juuri tältä kaudelta puiden myymisen "lähistölle", kannattaa ennemmin ajaa klapit etelään, kerava, vantaa, helsinki jne, sinne uppoaa yli 100e hintaan mitä ehtii ajamaan, ylempänä se 100e on semmoinen kipuraja, että ei mene kaupaksi.
 
Turverekkoja on varmasti jäänyt sattuneista syistä joutavaksi ja sellaisella ajaisi aikamoisen lastin halkoja etelään. Etelässä monella ei varmaankaan ole oikein kunnon käsitystä mistään polttopuiden hinnoista, energiasisällöistä ja kannattavuuksista, niin jostain se hintaraja löytyy. Eikä muutamalla satasella rahaa ole monelle kovinkaan suurta merkitystä. Talven tunnelmatakkapuut saa satasella, niin so what.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 394
Tuossa kaverin kanssa tuli vähän vertailtua sähkönkulutusta ja pisti hieman ihmetyttämään. Itse asun 06 vuosimallin n. 80m2 rivitalossa joka kaukolämmössä (toki näin kesällä ei merkitystä muuta kuin käyttöveden kannalta) ja kaveri taas n. 120m2, 60-luvun lopulla rakennetussa puu-omakotitalossa. Sähkönkulutus nyt kesäaikaan aikalailla kilowattitunnilleen sama, n. 400-450kwh molemmilla vähän kuukaudesta riippuen. Erotuksena se että meillä asuu kaksi aikuista, kaverilla kahden aikuisen lisäksi kaksi lasta, heillä vesi lämpiää sähköllä ja ovat kuulemma helteillä viilentäneet taloa ilpillä armotta.

Jotenkin tuntuu että joku ei nyt ihan täsmää tässä yhtälössä koska väitän että tuolla kokoonpanolla kaverilla pitäisi mennä huomattavasti enemmän sähkö esim pyykinpesuun, ruuanlaittoon ja veden lämmitykseen. Vähän jo yritin alkaa selvittelemään ja hain muutaman älypistorasian kulutuksen seurannalla. Nyt keittiön kylmälaitteita seuraillut jotka on meillä alkuperäiset 17v vanhat ja vievät n. 1.75kwh/vrk yhteensä mikä ei nyt aivan mikään hälyttävä lukema ollut. Pelailut yms. aika vähissä nykyään joten ei ole mikään 1kwh virtalähde huutamassa tapissa 24/7. Saunaakaan ei ole tullut nyt kesällä lämmiteltyä kun saunottu mökillä puusaunassa, ja ne harvat saunapäivät toki erottuu piikkeinä fortumin appissa. Mitähän tuohon lähtis seuraavaksi tsekkaamaan?

Voiko esimerkiksi ilmanvaihtokone vetää noin suurta määrää sähköä? vai onko tuo meidän kulutus vielä ihan normaalin rajoissa ja kaverilla jotenkin poikkeuksellisen matala? Toki halpa sopimus ja kulutus kuitenkin suhteellisen pieni joten rahallinen merkitys nyt on täysin mitätön, kunhan aikani kulukseni pähkäilen.
 
Proscribo

Kiitos.
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
989
Se ilmanvaihtokone vie äkkiä satakin wattia. Ei ehkä kuulosta paljolta, mutta se kun hyrskyttää 24/7 niin saa siitä lähemmäs 100KWh/kk. Saati jos jälkilämmitysvastus on olemassa ja päällä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 048
Tuossa kaverin kanssa tuli vähän vertailtua sähkönkulutusta ja pisti hieman ihmetyttämään. Itse asun 06 vuosimallin n. 80m2 rivitalossa joka kaukolämmössä (toki näin kesällä ei merkitystä muuta kuin käyttöveden kannalta) ja kaveri taas n. 120m2, 60-luvun lopulla rakennetussa puu-omakotitalossa. Sähkönkulutus nyt kesäaikaan aikalailla kilowattitunnilleen sama, n. 400-450kwh molemmilla vähän kuukaudesta riippuen. Erotuksena se että meillä asuu kaksi aikuista, kaverilla kahden aikuisen lisäksi kaksi lasta, heillä vesi lämpiää sähköllä ja ovat kuulemma helteillä viilentäneet taloa ilpillä armotta.

Jotenkin tuntuu että joku ei nyt ihan täsmää tässä yhtälössä koska väitän että tuolla kokoonpanolla kaverilla pitäisi mennä huomattavasti enemmän sähkö esim pyykinpesuun, ruuanlaittoon ja veden lämmitykseen. Vähän jo yritin alkaa selvittelemään ja hain muutaman älypistorasian kulutuksen seurannalla. Nyt keittiön kylmälaitteita seuraillut jotka on meillä alkuperäiset 17v vanhat ja vievät n. 1.75kwh/vrk yhteensä mikä ei nyt aivan mikään hälyttävä lukema ollut. Pelailut yms. aika vähissä nykyään joten ei ole mikään 1kwh virtalähde huutamassa tapissa 24/7. Saunaakaan ei ole tullut nyt kesällä lämmiteltyä kun saunottu mökillä puusaunassa, ja ne harvat saunapäivät toki erottuu piikkeinä fortumin appissa. Mitähän tuohon lähtis seuraavaksi tsekkaamaan?

Voiko esimerkiksi ilmanvaihtokone vetää noin suurta määrää sähköä? vai onko tuo meidän kulutus vielä ihan normaalin rajoissa ja kaverilla jotenkin poikkeuksellisen matala? Toki halpa sopimus ja kulutus kuitenkin suhteellisen pieni joten rahallinen merkitys nyt on täysin mitätön, kunhan aikani kulukseni pähkäilen.
450kWh/kk kuulostaa ainakin minusta aika isolta lukemalta kaukolämmitteisessä talossa kahdelta aikuiselta.

Onko teillä telkkarit ja tietokoneet 24/7 päällä vai miten? Lattialämmitys kuumalla kylppärissä? Itse vetäisin tuon pois päältä pariksi päiväksi ja katsoisin vaikuttaako se.

Meillä menee kahdelta aikuiselta kotitaloussähköä n. 1400-1500kWh vuodessa - tuossa ei tosin ole pyykkien pesua kun ne tehdään pesutuvassa + ei lattialämmitystä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 466
Meillä 2 aikuista, 2 lasta ja 2 koiraa. Talo jostain 50-luvulta.
Kesällä sanoisin että pinta-allalla ei ole suurta merkitystä, tietty viilennystä vaatii enemmän. Meillä talo noin 220 neliötä ja 150 neliötä autotallia

Kesäkuussa meni:
Verkosta ostettu: 760kwh
Aurinkopaneelit tuotti: 611kwh
Aurinkopaneelit myynti: 127kwh
Eli sähköä meni: 1245kwh
Tästä auton lataukseen: 358kwh

Heinäkuussa meni:
Verkosta ostettu: 645kwh
Aurinkopaneelit tuotti: 488kwh
Aurinkopaneelit myynti: 53kwh
Eli sähköä meni: 1080kwh
Tästä auton lataukseen: 347kwh

IV kone on meillä melko iso (190L/s) ja silti se esim eilen vei maaviilennyksen kanssa 2,12kwh/vrk. Ilman viilennystä historia näyttää 1,7kwh/vrk.
Jääkaappi pakastin, ns jenkkityyppi jossa jääpalakone: Eilen 1,3kwh ja kun katsoo keskiarvoja niin 1,1 - 1,9kwh/vrk

Lämpimällä käyttövedellä saa tehtyä todella isoja eroja. 5min pidempi suihku kuumalla vedellä joka päivä niin on jo ihan selkeä ero kulutuksessa.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 394
450kWh/kk kuulostaa ainakin minusta aika isolta lukemalta kaukolämmitteisessä talossa kahdelta aikuiselta.

Onko teillä telkkarit ja tietokoneet 24/7 päällä vai miten? Lattialämmitys kuumalla kylppärissä? Itse vetäisin tuon pois päältä pariksi päiväksi ja katsoisin vaikuttaako se.

Meillä menee kahdelta aikuiselta kotitaloussähköä n. 1400-1500kWh vuodessa - tuossa ei tosin ole pyykkien pesua kun ne tehdään pesutuvassa + ei lattialämmitystä.
Kylppärin lattialämmitykset heitin pois päältä jo muuttaessa kun patterit on kylppärissä sen verran lämpimällä ja lastaan lattiat neuroottisesti.. Ei ole telkkari päällä kuin ehkä pari tuntia päivässä ja sekin mallia uusi joten pitäis olla suht energiatehokas. Oma työläppäri roikkuu toki johdon nokassa mutta tuskimpa se idlenä paljon sähköä vie. Avokki pelailee muutaman tunnin päivässä mutta mistään tehomyllystä ei tosiaan ole kyse.

Ja niin minustakin kuulostaa aika kohtuuttoman suurelta juurikin kun vertaa vaikka tuohon kaverin todnäk erittäin energiatehottomaan 60 luvun sohloon missä ilppi huutaa yötäpäivää kesät talvet.
 
Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 858
IV-kone voi tosiaan olla se, joka syö sähköä huomaamatta. Onko se pistotulpallinen vai suoraan kytketty sulaketauluun? Meillä Valloxin Aito Kotilämpö vie 2-3 kWh päivässä riippuen siitä, miten paljon ilmanvaihtoa on tarvinnut. Mitään vastuksia ei tietysti ole päällä.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 638
Meillä menee kahdella hengellä kesäaikaan samat 400-500kWh. Lämmin käyttövesi sähköllä ja kylppärin lattialämmitys säästöliekillä. Ilmalämpöpumput seis pääasiassa. Ilto 300 vie ykkösnopeudella n. 37W, 2=80W, 3=117W ja 4=205W.

karkeasti 4kWh päivässä lämpimään veteen, 4 lattialämmitys ja 4 kaikki muu.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 394
IV-kone voi tosiaan olla se, joka syö sähköä huomaamatta. Onko se pistotulpallinen vai suoraan kytketty sulaketauluun? Meillä Valloxin Aito Kotilämpö vie 2-3 kWh päivässä riippuen siitä, miten paljon ilmanvaihtoa on tarvinnut. Mitään vastuksia ei tietysti ole päällä.
Pitääpä tarkistaa. Toki tuo on nyt kesäisin ollut aika suurella teholla etenkin iltaisin eli sehän se voisi olla. Ei mitään hajua tuosta systeemistä kun muutenkin aika erikoinen tsydeemi ainakin meidän asunnossa kun tuota ohjataan tosiaan liesituulettimesta ja kone itsessään on yläkerrassa ja ilmeisesti tuon tulee olla (?) aina päällä joten tuosta ainakin on on/off nappi juntattu pohjaan kiinni jollain virityksellä ettei saa pois päältä. Toki ei varmaan tarvikkaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 466
Tongin dataa lisää:
Toukokuu on kuu kun ollaan oltu kotosalla koko kuukausi joten datat sieltä
OH:n telkkari: 34kwh
Astianpesukone: 20kwh
Jääkaappipakastin: 44kwh
Arkkupakastin: 26kwh
Ristikytkentä(5g modeemi, 24 port kytkin, poe virtalähde, yms...): 23kwh
IV-kone: 57kwh
Lämminvesivaraaja: 258kwh

Eli kyllä se sähkö suihkun viemäristä valuu pihalle.
 
  • Tykkää
Reactions: B12

Joo, noissa on yleensä ykkösnopeus se "Poissa"-tila ja kakkosella sitten normaalisti eikä ikinä kokonaan pois päältä. Jos ei muuta niin sopivassa kohtaa (tasaisen kulutuksen aikaan) yhdeksi tunniksi sulake irti ja katsot sitten seuraavana päivänä siirtoyhtiön palvelusta, putosiko kulutus mitenkään merkittävästi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 960

Lämminvesivaraaja on jumalaton syöppö. Vartin suihku vie enemmän sähkö kuin tunnin saunominen. SUihku kannattaa aina sulkea saippuionnin ajaksi ja normaali ihminen selviää suihkusta viidessä minutissa ellei ole erityisen pitkiä hiuksia joiden hinkkaamiseen palaa vettä ja tupakkia.

Ja pitää vielä muistaa että suihku ei ole ainoa lämpimän veden lähde. Monesti kun kädet pestään pissaamisen jälkeen niin lorotellaan kunnes hanasta tulee kuumaa ja sitten huuhtastaan kädet ja taas jäi 10l kuumaa vettä putkistoon jäähtymään.

Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 394
Joo, noissa on yleensä ykkösnopeus se "Poissa"-tila ja kakkosella sitten normaalisti eikä ikinä kokonaan pois päältä. Jos ei muuta niin sopivassa kohtaa (tasaisen kulutuksen aikaan) yhdeksi tunniksi sulake irti ja katsot sitten seuraavana päivänä siirtoyhtiön palvelusta, putosiko kulutus mitenkään merkittävästi.
pitääpä huomenna vaikka testailla. Toki sais yksi iv kone aika paljon imeä sähköä että tuon selittää. Toki onhan tuolla ikää ja ei kyllä tietoa onko noita ikinä huollettu suodattimen vaihtoa kummemmin.

Nyt tosiaan vuoden alussa muutettiin yhteen niin jotenkin jännästi nykyään kulutus on aikalailla tasan 2x mitä molempien omissa yksiöissä yhteenlaskettuna. Johonkin se siis valuu kun kuitenkin pakollisia sähkösyöppöjä on vähemmän kuin aiemmin nyt kun asutaan yhdessä.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 638
Joo, noissa on yleensä ykkösnopeus se "Poissa"-tila ja kakkosella sitten normaalisti eikä ikinä kokonaan pois päältä.
Meillä kahdella hengellä isohkossa talossa ykkösnopeus ILTOssa riittää normaalioloihin. Kovalla pakkasella olen sammuttanut kokonaankin tilapäisesti. Sammuttamista en suosittele, enkä ohjeista ja se pitää tehdä järjen kanssa kosteutta ym tarkkailemalla.
 
B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 638
Lämminvesivaraaja on jumalaton syöppö. Vartin suihku vie enemmän sähkö kuin tunnin saunominen. SUihku kannattaa aina sulkea saippuionnin ajaksi ja normaali ihminen selviää suihkusta viidessä minutissa ellei ole erityisen pitkiä hiuksia joiden hinkkaamiseen palaa vettä ja tupakkia.
Olikohan täällä vai muinaisessa murossa kun yksin yksiössä elävä ihmetteli, kuinka jumalattomasti huushollissaan menee vettä ja etenkin lämmintä, että ei pitäisi olla mahdollista. Sitten paljasti, että ottaa kahdesti päivässä 15-20min suihkusessiot. Ei kummoista päässälaskua tarvinnut, että se vesi menee kylppärin viemäriin.
 
Liittynyt
27.10.2017
Viestejä
1 858
pitääpä huomenna vaikka testailla. Toki sais yksi iv kone aika paljon imeä sähköä että tuon selittää. Toki onhan tuolla ikää ja ei kyllä tietoa onko noita ikinä huollettu suodattimen vaihtoa kummemmin.

Nyt tosiaan vuoden alussa muutettiin yhteen niin jotenkin jännästi nykyään kulutus on aikalailla tasan 2x mitä molempien omissa yksiöissä yhteenlaskettuna. Johonkin se siis valuu kun kuitenkin pakollisia sähkösyöppöjä on vähemmän kuin aiemmin nyt kun asutaan yhdessä.
Siirtoyhtiön palvelusta (tai Datahubista) kannattaa muutenkin tutkailla tuntitason kulutustietoja etenkin sellaiseen aikaan, kun pitäisi olla vaan pohjakulutusta eli esim. talon ollessa tyhjä. Sieltä saattaa myös bongata yllättäviä piikkejä, jos koneessa on napsahtanut vastus päälle tms.
 
  • Tykkää
Reactions: B12
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 420
Vartin suihku 10l/min vauhdilla vie 5.75kWh sähköä, vuodessa 2100kWh. Säästelemällä 200kWh riittää vuodessa.
 
  • Tykkää
Reactions: B12

B12

Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
3 638
Vartin suihku 10l/min vauhdilla vie 5.75kWh sähköä, vuodessa 2100kWh. Säästelemällä 200kWh riittää vuodessa.
Energiapihin suihkusessio:
1. Kastele ja huuhtaise enimmät hiet.
2. Suihku kiinni
3. Saippuoi palasaippualla ja hinkkaa millä haluat (suihkugeeli jättää limaisen pinnan, jota saa huuhdella ikuisuuden)
4. Huuhtele.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 394
Siirtoyhtiön palvelusta (tai Datahubista) kannattaa muutenkin tutkailla tuntitason kulutustietoja etenkin sellaiseen aikaan, kun pitäisi olla vaan pohjakulutusta eli esim. talon ollessa tyhjä. Sieltä saattaa myös bongata yllättäviä piikkejä, jos koneessa on napsahtanut vastus päälle tms.
Tältä näyttää lähes jokainen arkipäivä kun ollaan molemmat konttorilla. Tasaista lukutusta ja sit piikkiä kun tullaan kotiin jos menee uunia/pyykkikonetta/tietokonetta ja/tai telkkaria päälle. Tuossa tasaisen kohdalla kulutus n. 0.25-0.35kWh
 
Liitteet

Zigh

Tittelitön
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 678
Tältä näyttää lähes jokainen arkipäivä kun ollaan molemmat konttorilla. Tasaista lukutusta ja sit piikkiä kun tullaan kotiin jos menee uunia/pyykkikonetta/tietokonetta ja/tai telkkaria päälle. Tuossa tasaisen kohdalla kulutus n. 0.25-0.35kWh
Aika korkea kyllä tuo "lepokulutus" jos muuta ei ole kuin iv-kone ja jääkaappi. Joku 100-150W olisi realistisempi.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
33
Meillä oli kanssa teinien kanssa pitkiä keskusteluja suihkun sähkön- ja vedenkulutuksesta. Mutta mutuilusta on hankalampi väitellä joten hankittiin tämmönen, voin suositella lämpimästi: Oras Hydractiva Digital - Säästä vettä ja energiaa suihkussa
Ei tartte arvailla kulutuksia ja vekotin tallettaa tilastoja myös pidemmältä ajalta. Varsin toimiva kapistus ja suihkupään kuvio on todella miellyttävä ja virtaama kohtuullinen. Hintaan en ota kantaa.
"In god we trust, all others must bring data".

Kokemusperusteisesti voin todeta että oma suihkukulutus on pienimmillään kiireessä n.15l/36C, mutta aistikas lämmöstä nauttiminen vaatii yli 30l. Meinasin todeta että nuoriin verrattuna nää on ihan rookie-numbers, mutta ei statseista löytynyt kovin montaa yli 40l lutrausta?
(Maalämmön kanssa vesi maksaa enemmän kuin lämmitykseen tarvittava sähkö).
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
33
Laita suihkuun jokin 10-20L varaaja, niin loppuu lutraaminen, eikä tarvitse väitellä :)
Oma systeemi on hivenen toisesta ääripäästä. Käyttövesi esilämpiää 500l varaajasta jonne MLP tekee lämmitysvettä näin kesällä melkein 6:n COP:illa, sillä hoituu lämmitys kunnan kylmästä vedestä (5->28) jolloin vain loppukuumennus (28->50) tapahtuu MLP:n huonommalla hyötysuhteella omaan varaajaansa. Lämpimän veden riittävyys on ihan kohtalainen lämmittämällä molemmat varaajat ns. täyteen, tuli kokeiltua aikoinaan lasten uima-altaan kanssa.:cool:
 
Liittynyt
10.12.2022
Viestejä
787

Eikö tuossa ole vaarana legioonalaistauti?
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
33
Eikö tuossa ole vaarana legioonalaistauti?
Nibe (F1255-6) tekee säännöllisin väliajoin ns. legionellasyklin ja lämmittää kv-varaajansa kuumemmaksi, tällöin kuolee myös esilämmityskieruikoista mahdollisesti tulleet pöpöt.
 
Liittynyt
10.12.2022
Viestejä
787
Iv-kone, jääkappi ja pakastin ja tyyliin reititin, ei muuta pitäis olla, edes valoja
Muistelisin lukeneeni jostain että esim. kännykän laturi veisi 1W kun käyttämättömänä pistorasiassa.
Vahvistin ja telkkari vie varmasti enemmän.
Itse ostin langattomia kytkimiä joilla otan kaikki irti verkosta.
Tosin sitten luin että oled-telkkari tekee jotain kuvan puhdistus juttuja käytön jälkeen itsekseen niin piti se jättää.
 
Lg oled "under 0.5W". Käynnistyy toki hitaammin virransäästöt päällä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 999
Nyt kun muutama viesti tässä käsittelee tuota suihkuttelua niin onko jollain oikeita kokemuksia ja varmaa tietoa kulutuksesta näistä vettä säästävistä suihkupäistä?

Eikö tuommonen "normaali" suihkupää laske läpi jotain +10l/min? Mulla on tuommonen Divellon suihkupää missä luvataan 8l/min.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 159
Meillä oli kanssa teinien kanssa pitkiä keskusteluja suihkun sähkön- ja vedenkulutuksesta. Mutta mutuilusta on hankalampi väitellä joten hankittiin tämmönen, voin suositella lämpimästi: Oras Hydractiva Digital - Säästä vettä ja energiaa suihkussa
Ei tartte arvailla kulutuksia ja vekotin tallettaa tilastoja myös pidemmältä ajalta. Varsin toimiva kapistus ja suihkupään kuvio on todella miellyttävä ja virtaama kohtuullinen. Hintaan en ota kantaa.
"In god we trust, all others must bring data".
Tuota saa/saanut Saksan suunnalta ”puoleen hintaan”. Kulkee mm. nimillä Hansa Activejet ja Amphiro, varmaan joku muukin brändi vielä oli. Saa myös laitettua vaikka Home Assistentiin BT:llä.
 
Liittynyt
23.08.2020
Viestejä
1 007
150L varaaja ja kolmen henkilön talous, 90-120kWh/kk varaajan kulutus. Astianpesukone liitetty myös lämpimään veteen.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
8 420
Nyt kun muutama viesti tässä käsittelee tuota suihkuttelua niin onko jollain oikeita kokemuksia ja varmaa tietoa kulutuksesta näistä vettä säästävistä suihkupäistä?

Eikö tuommonen "normaali" suihkupää laske läpi jotain +10l/min? Mulla on tuommonen Divellon suihkupää missä luvataan 8l/min.
Enemmän säästää vettä kun ei käännä hanaa täysille.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 242
Viestejä
4 212 241
Jäsenet
71 029
Uusin jäsen
jepppisss

Hinta.fi

Ylös Bottom