Trafi taas vauhdissa: katsastusta tiukennetaan

Kyllä muuttuu paljon sekavammaksi nää uudet katsastus käytännöt. Kohta ei tiedä koska pitäisi leimalla käyttää vai tarviiko ollenkaan. Itsellä tänä vuonna 8v täyttävä auto mutta katsastus tehtävä maaliskuun loppuun niin tuo 2v väli ei sitten koskekkaan tätä autoa??

Miksei voisi katsastus olla niinkuin kanadassa, että autoa myydessä pitää auto käyttää katsastuksessa, muuten sitten poliisi liputtaa ulos ne pahimmat yksilöt. Kun eihän sielä nykymuotoisessakaan katsastuksessa hylkyjä saa kuin ehkä ne räikeimmät tapaukset. Sitten kirjoitellaan turhia korjauskehotuksia näistä rekisterikilven valoista ja vilkun väreistä.
Viime vuonna oli samaan aikaan katsastuksessa rouva jonka jarruletkut oli unohdettu laittaa kiinni ja roikkuivat aika hassusti auton alla. Ihan hyvä tuo katsastus on olla olemassa kun valtaosa käyttäjistä ei tiedä tuon taivaallistakaan autoista.
 
Samaan aikaan oli katsastuksessa auto joka vuoti jarrunestettä takapään "mutterista". Katsastaja yritti kiristää mutteria, mutta ei onnistunut, koska huollossa oli väännetty kanta pilalle ja mutteri oli jäänyt löysälle. Hylky kai tuli ja naisen mukaan oli jossain huollossa korjattu.
 
Kyllä muuttuu paljon sekavammaksi nää uudet katsastus käytännöt. Kohta ei tiedä koska pitäisi leimalla käyttää vai tarviiko ollenkaan. Itsellä tänä vuonna 8v täyttävä auto mutta katsastus tehtävä maaliskuun loppuun niin tuo 2v väli ei sitten koskekkaan tätä autoa??
Näin mä ymmärsin, eli kun nyt käyt ennen 20.5.2018 katsastamassa autosi, niin sen seuraava katsastus on viimeistään 2019 maaliskuun loppu (koska laki ei ole voimassa kun 2018 käy konttorilla, auto on tällöin 9v), ja vasta tästä katsastuksesta alkaa rullaan tuo nykyinen 2v väli, mutta kun se koskee vain 10v vanhoja autoja niin pääset konttorille taas 2020 (tai jopa 2019 lopussa) mutta nyt se ei enää olekaan maaliskuun loppu vaan vuosi edellisestä joka on voinunut olla joulukuu 2018-maaliskuu2019 välillä...

Bonuskyssäri: mitä jos ajat nyt leiman pitkäksi ja menet 20.5.2018 katsastamaan? Autosi on 8v jolloin loogisesti seuraava katsastus olisi 20.5.2020, pelkkää säästöä :)?

Bonuskyssäri2: miten autot jotka ovat parittomia iältään/vuosiluvultaan, jos tuota 4-2-2-2-1 noudatetaan pilkulleen niin esim. jos 5v vanhan auton viet katsastukseen 20.5.2018, niin seuraava katsastus onkin heti vuoden päästä 6v:nä eli 20.5.2019 ja tästä sitten 2021, 2023, 2024...

Bonuskyssäri3: eihän tämä systeemi ole niin mätä kuten yllä epäiltiin että leimapäivä olisi viimeinen mahdollisuus katsastaa, koska tuohon aikaan saa sen että käytännössä katsastushetki siirtyy joka vuosi viikon/kaksi kalenterissa, koska ei sinne konttorille kuitenkaan just viimeisenä mahdollisena päivänä tule mentyä...
 
Viimeksi muokattu:
Kerran ostaja puhelimessa maksoi 20 € tilille auton katsastuksesta. Volvo ei mennyt kumminkaan läpi, koska jarruputket oli ruostuneet. Eli tässä tapauksessa ostaja menetti 20 € koska ei autoa ostanut vian takia. Myin auton sitten vikalistalla pois.
 
Onneksi vasta helmikuun loppuun katsastus niin tulee kokomuksia muilta. Voi olla että menee auto paaliin jos pitäisi lasi vaihtaa koska auton arvo alkaa olemaan uuden lasin luokkaa. Harmi sinänsä jos näin käy kun auto kuitenkin toimii ja olisi vielä muuten parisataa tuhatta kilometriä edessä. Kiveniskemiä on pari ja yksi tuossa kuljettajan puolella, mennyt kuitenkin jo vuosia läpi noiden kanssa joten saa nähdä mitä nyt tapahtuu. Toisaalta turha miettiä koska voihan se olla että jo tänään lasiin lentää iso kivi niin ettei enää läpi näe.
 
Ainakin noihin vanhempiin perusautoihin tuulilasin vaihto voi olla yllättävänkin halpa, alle 300e esim.
 
Ainakin noihin vanhempiin perusautoihin tuulilasin vaihto voi olla yllättävänkin halpa, alle 300e esim.
Katsoin tuonhon 18v Peugeot 406 autoon tuulilasia jossa on myös se sadetunnistin. 450€ hinta. Eli pelkkä tuulilasi on auton hintainen. Pösön tuulilasissa ei säröjä ole, mutta aika kulunut.

Voi toki jostain halvemmallakin saada. Ja jos ei tunnistinta ole, niin 215-289€ oli halvin hinta perus lasilla.
 
Onneksi vasta helmikuun loppuun katsastus niin tulee kokomuksia muilta. Voi olla että menee auto paaliin jos pitäisi lasi vaihtaa koska auton arvo alkaa olemaan uuden lasin luokkaa. Harmi sinänsä jos näin käy kun auto kuitenkin toimii ja olisi vielä muuten parisataa tuhatta kilometriä edessä. Kiveniskemiä on pari ja yksi tuossa kuljettajan puolella, mennyt kuitenkin jo vuosia läpi noiden kanssa joten saa nähdä mitä nyt tapahtuu. Toisaalta turha miettiä koska voihan se olla että jo tänään lasiin lentää iso kivi niin ettei enää läpi näe.
Jos käyt viimeisenä mahdollisena katsastuspäivänä katsastamassa, niin saat 2 kuukautta lisää ajoaikaa autolle. Tuona aikana voit vaikka myydä auton pois vikalistan kanssa (ajoaika 2kk, mutta korjausaika vain 1kk), jos sattuu niin että korjaukset on omasta mielestä liian kalliita. Tai vaikka romuttaa auto, kun ajoaika loppuu. Ja jos käy sateisena tai hämäränä päivänä katsastamassa, niin kulunutta tuulilasia ei niin helposti huomaa.

Jos tuulilasista ei ole mitään sanottu, niin hyvin voi mennä katsastus läpi vielä seuraavallakin kerralla.
 
Onneksi vasta helmikuun loppuun katsastus niin tulee kokomuksia muilta. Voi olla että menee auto paaliin jos pitäisi lasi vaihtaa koska auton arvo alkaa olemaan uuden lasin luokkaa. Harmi sinänsä jos näin käy kun auto kuitenkin toimii ja olisi vielä muuten parisataa tuhatta kilometriä edessä. Kiveniskemiä on pari ja yksi tuossa kuljettajan puolella, mennyt kuitenkin jo vuosia läpi noiden kanssa joten saa nähdä mitä nyt tapahtuu. Toisaalta turha miettiä koska voihan se olla että jo tänään lasiin lentää iso kivi niin ettei enää läpi näe.

Mikään ei muuttunut uusissa pykälissä kiveniskemien, halkeamien, kulumisen, yms. suhteen, joten se mikä kelpasi viime vuonna kelpaa myös jatkossakin. Ainoastaan nyt lisättiin mahdollisuus lyödä suoraan ajokieltoa oikein pahoille tapauksille aikaisemman hylkäyksen sijaan. Ts. Laseja ei mene yhtään sen enempää vaihtoon koska hylky sieltä on ennenkin tullut. Media on kyllä ihan hyvin saanut ihmiset paniikkiin kun jatkuvasti kuulee jonkun ihmettelevän miten nyt menee kaikki lasit vaihtoon pienestäkin kiveniskusta, vaikka todellisuus on ihan muuta.
 
Bonuskyssäri2: miten autot jotka ovat parittomia iältään/vuosiluvultaan, jos tuota 4-2-2-2-1 noudatetaan pilkulleen niin esim. jos 5v vanhan auton viet katsastukseen 20.5.2018, niin seuraava katsastus onkin heti vuoden päästä 6v:nä eli 20.5.2019 ja tästä sitten 2021, 2023, 2024...
Vähän vanha viesti, mutta kukaan ei ollut suoraan kommentoinut, joten vastaanpa minä, kun luin tuosta hiljaittain. Jos 5-vuotiaan auton vie katsastukseen, niin seuraavat katsastukset ovat kun auto on 7, 9 ja 10 vuoden iässä.
 
Onko noita uusia määräyksiä jossain nähtävillä? Jotkut on jo aivan paniikissa, että pienikin halkeama lasissa vaihdatuttaa lasin, niinkuin monet mediat on uutisoinut. Keskarille joku katsastaja on väittänyt, ettei se ihan niin nuukaa ole edelleenkään.

"Ja höpönlöpö. Tuulilaseista ei ropise ajokieltoja jatkossakaan", sanoo kokenut katsastusmies

Itsellä tuulilasi alalaidasta haljennut koko matkalta. Ollut jo varmaan 5v, kukaan katsuri ei ole sanonut mitään koskaan. Lisäksi kiveniskemiä maximit.

Pari viikkoa sitten kävin hieromassa kauppaa uudemmasta, ja automyyjä kovasti puheli et "jaa onko korjauskehotusta? Tiedät varmaan että ei mene enää uusista määräyksistä läpi? ;) "

Olin ihan h-moilasena kun kuullutkaan koko asiasta.

Mikään ei muuttunut uusissa pykälissä kiveniskemien, halkeamien, kulumisen, yms. suhteen, joten se mikä kelpasi viime vuonna kelpaa myös jatkossakin. Ainoastaan nyt lisättiin mahdollisuus lyödä suoraan ajokieltoa oikein pahoille tapauksille aikaisemman hylkäyksen sijaan. Ts. Laseja ei mene yhtään sen enempää vaihtoon koska hylky sieltä on ennenkin tullut. Media on kyllä ihan hyvin saanut ihmiset paniikkiin kun jatkuvasti kuulee jonkun ihmettelevän miten nyt menee kaikki lasit vaihtoon pienestäkin kiveniskusta, vaikka todellisuus on ihan muuta.

Saas nähdä miten itselle käy vuoden päästä
 
Ja jos käy sateisena tai hämäränä päivänä katsastamassa, niin kulunutta tuulilasia ei niin helposti huomaa.

Näin tein yhden auton kanssa. 6 kertaa leimasin ja auto oli mulla 7 vuotta. Ensin odotin sateista päivää, sitten suht märissä/kosteissa vaatteissa autoon että varmasti huurtuu sisäpuoleltakin. Vielä kun joutuu vähän aikaa odottelemaan katsastusta, jos jonoa, niin istuin autossa sisällä huurruttamassa entistäkin pahemmin, ikkunat kiinni ja kone ei tietenkään käynnissä ettei mistään puhalla mitään. Näkyvyys aika nolla parhaimmillaan - ja näin läpi leimasta joka kerta.
 
Olis hyvä laittaa aina 2,5 vuoden jälkeen uus auto tilauksen niin ei tartteis ressata katsastuksesta.
 
Olis hyvä laittaa aina 2,5 vuoden jälkeen uus auto tilauksen niin ei tartteis ressata katsastuksesta.
Jos pitää uutta autoa 10v 11kk, niin auton on pitänyt katsastaa vain 4 kertaa. Ei siis mikään suuri vaiva.

30337-Trafi_Katsastuslainuudistus_18_4_2018_fin.png

Milloin auto pitää katsastaa? | A-Katsastus
 
Eikös huomautuksissa ole ollut ennen 1kk aikaa korjata?

Kävin viime viikolla leimalla niin sain huomautukseen vain 7 päivää aikaa korjata. Jotkut konttorit ottanu uudet säännöt etukäteen käyttöön?
 
Eikös huomautuksissa ole ollut ennen 1kk aikaa korjata?

Kävin viime viikolla leimalla niin sain huomautukseen vain 7 päivää aikaa korjata. Jotkut konttorit ottanu uudet säännöt etukäteen käyttöön?
Kyllä on ennen ollut 1 kk korjausaika ja 2 kk ajoaika.

Uusista säädöksistä ei mitään hajua itsellä?
 
Ite oon saanu kerran viikon ajoaikaa ja se johtu siitä että päästöt nii vituillaan et niukin naukin ei tullu ajokieltoa. Tästä 5-6v aikaa.
 
Mitäs tämä pitää sisällään? Jarruliemet kuulema uutisten mukaan, Mitä muuta hylsyperustetta?
 
Mitäs tämä pitää sisällään? Jarruliemet kuulema uutisten mukaan, Mitä muuta hylsyperustetta?
Aiemmin oli 4kk aika jolloin sai katsastaa. Nyt tuo aika on enää 1kk. Jos käy aikaisemmin leimalla, niin seuraava katsastus aikaistuu yli kuukaudella. Ei saa siis enää 16 kk leimaa, vaan korkeintaan noin 13 kk on maksimi.
 
Jos viimeisenä päivänä hakee vikalistan, saako edelleen 2kk ajoaikaa?

Kun viimeisenä päivänä hakee sen hylsy, ja korjaa viat ja menee 1-2kk päästä konttorille niin siirtyykö se katsastusajankohta? vai pysyykö samana.
 
Eipä saa, joskus ennen on kai saanut. Eli jos parasta ennen pvm, se viimeinen päivä, niin sen jälkeen auto on käyttökiellossa.

Nythän nuo katsastusajat muuttuu, mutta koskee lähinnä uudempia autoja, eka leima neljän vuoden jälkeen jne... 10v iässä vuosittain blaa...

Nyt jos viimeisenä päivänä pomppaa leimalla hylsyksi, niin ajot päättyy siihen päivään. Siksipä omat romuni katsastan aina lähes niin ajoissa kun voi, niin on sitten aikaa korjailla jos jotain on vialla.

Mitä tehdä jos katsastus on myöhässä? | Katsastushinnat.fi
 
Kyllä saa 2kk ajoaikaa.

Kun menee 1kk + 1 päivä tai 2kk päästä leimalle uudestaan, niin katsastus alkaa alusta ja seuraava katsastus olisi sitten 12kk päästä. Eli katsastus siirtyisi eteenpäin? Tästä en ole varma, mutta näin olen ymmärtänyt.
 
Eipä saa, joskus ennen on kai saanut. Eli jos parasta ennen pvm, se viimeinen päivä, niin sen jälkeen auto on käyttökiellossa.

Nythän nuo katsastusajat muuttuu, mutta koskee lähinnä uudempia autoja, eka leima neljän vuoden jälkeen jne... 10v iässä vuosittain blaa...

Nyt jos viimeisenä päivänä pomppaa leimalla hylsyksi, niin ajot päättyy siihen päivään. Siksipä omat romuni katsastan aina lähes niin ajoissa kun voi, niin on sitten aikaa korjailla jos jotain on vialla.

Mitä tehdä jos katsastus on myöhässä? | Katsastushinnat.fi
Linkissä sanotaan että 2kk ajoaika on voimassa, kun menee ajoissa katsastukseen. Eli voi mennä viimeisenä päivänäkin :)
Jos katsastus on unohtunut tai muuten vain myöhässä, ja määräaikaiskatsastus aloitetaan vasta rekisteriin merkityn katsastusajan päätyttyä, saa ajoneuvoa käyttää liikenteessä vain sen kuljettamiseksi katsastukseen sille varattuna aikana. Katsastuksessa hylättyä ajoneuvoa saa lisäksi katsastusajan päätyttyä käyttää liikenteessä sen kuljettamiseksi korjattavaksi, mutta vain katsastajan luvalla. Katsastusajan päätyttyä ajoneuvolla ei ole normaalia kahden kuukauden ajoaikaa hylätyn katsastuksen jälkeen. Jotkut luulevat, että hylätystä katsastuksesta seuraava jälkitarkastusaika antaa kuukauden lisää ajoaikaa, mutta niin ei ole jos katsastusaika on jo mennyt umpeen.
 
Linkissä sanotaan että 2kk ajoaika on voimassa, kun menee ajoissa katsastukseen. Eli voi mennä viimeisenä päivänäkin :)

vain sen kuljettamiseksi katsastukseen sille varattuna aikana. Katsastuksessa hylättyä ajoneuvoa saa lisäksi katsastusajan päätyttyä käyttää liikenteessä sen kuljettamiseksi korjattavaksi, mutta vain katsastajan luvalla.

Katsastusajan päätyttyä ajoneuvolla ei ole normaalia kahden kuukauden ajoaikaa hylätyn katsastuksen jälkeen. Jotkut luulevat, että hylätystä katsastuksesta seuraava jälkitarkastusaika antaa kuukauden lisää ajoaikaa, mutta niin ei ole jos katsastusaika on jo mennyt umpeen.

Jos korjaillaan ja silloinkin luvalla, ja vain katsastukseen, silloinkin kandee varata se aika etukäteen niin on jotain näyttää jos posliinit pysäyttää;)
 
Saako kysyä että mikä toi auton arvo -logiikka on, etenkin jos auto on muuten ehjä?
Jos auton arvo on 300€ ja lasi maksaa 300€ niin onko korjaaminen järkevää? Onhan se joo muuten ehjä, mutta koska auto on vanha ja paljon ajettu niin ei voi tietää mitä seuraavaksi hajoaa, joten onko sitten järkevää korjailla kovin montaa vaikka 300€ arvoista korjausta? Muutamien korjausten jälkeen voisi samalla hinnalla sitten ostaa jo päälle 1000€ auton.

Ja paljonko 300€ lasin vaihto nosta 300€ auton myyntiarvoa? Tuskin yhtään?
 
Saisi ainakin samalla päivitettyä autoa vähän parempaan, eli 300 -> 1000€ autoon. Joskus sattuu löytymään tuurilla hyvä ja edullinen auto, jos merkillä ei ole isompaa väliä. Itsellä on ollut nyt 1.5 vuotta Citroen Xantia farkku HDi ja 425€ maksaneena oli oikein hyvä ostos. Löytyy vetokoukku ja toimiva ilmastointi ja renkaitakaan ei tarvinnut ostaa. Ajettu "vasta" 350tkm, eli moottori kestäisi vielä yli 150tkm lisää.
Myös aiemmin ostettu 950€ Peugeot 406 HDi oli todella fiksu ostos 5 vuotta sitten.

Nuo 300€ autot alkaa olla aika loppu tai pahasti ruosteessa? Xantiassa ei vielä ruostetta ole.

Niin ja 300€ lasi muuten paskassa autossa ei ole tosiaan minkään arvoinen.
 
Miksei olis? Jos se sitten toimii. Laske niitä kokonaiskuluja mieluummin.

Yhtä lailla se tilalle ostettu 1000e pommi voi olla paha rahareikä.

Normaalia huoltoahan toi on.

Jep. Itekki autoilen alle kahen tonnin pommilla, rahaa on palanu auton ylläpitoon varmaan joku 2-3 tonnia, tässä neljän viiden vuoden aikana. En ees muista koska tuo taloon tuli. Reilu 100k kilsaa se on kuitenki palvellu, eikä mulla kyllä syljetä yhtään pistää taas tänäkesänä yks 500e tuohon, juuriki lasin vaihto ja vähä vetarinkumia. Halpaa kyytiä omasta mielestä saanu, autosta ei myymällä saa mitään, elikkä rahallisesti aivan idiootin hommaa? Käyttöarvo se noissa pommeissa merkittee, ja jos sen kamppeen saa halvalla ylläpidettyä, ja se on suht tuttu ja toimiva niin miksi ostaa toinen tonnin pommi tilalle ja alkaa arpoa sen kans?
 
Jos korjaillaan ja silloinkin luvalla, ja vain katsastukseen, silloinkin kandee varata se aika etukäteen niin on jotain näyttää jos posliinit pysäyttää;)
Jep. Jos meneekin uusintanäyttöön 2kk ja 1 päivä päästä, niin täytyy varata autolle katsastusaika, kun auto on silloin ajokiellossa.

Ja jos menee katsastamaan autoa, kun auto on sesonnassa / liikennekäytöstä poistettuna, niin samoin pitää olla varattu katsastusaika ja saa ajaa vain lyhyintä reittiä katsastukseen ja takaisin kotiin tai korjaamolle. Täytyy myös olla vakuutus voimassa. Itse en tiedä miten vakuutuksen saa seisonnassa olevalle, mutta vakuutusyhtiöön soittamalla varmasti onnistuu.

Itse en ole mitään vakuutusta ottanut, mutta ajan olen toki varannut. Se vakuutus pitää kumminkin olla.
 
Viimeksi muokattu:
Jos auton arvo on 300€ ja lasi maksaa 300€ niin onko korjaaminen järkevää? Onhan se joo muuten ehjä, mutta koska auto on vanha ja paljon ajettu niin ei voi tietää mitä seuraavaksi hajoaa, joten onko sitten järkevää korjailla kovin montaa vaikka 300€ arvoista korjausta? Muutamien korjausten jälkeen voisi samalla hinnalla sitten ostaa jo päälle 1000€ auton.

Ja paljonko 300€ lasin vaihto nosta 300€ auton myyntiarvoa? Tuskin yhtään?
300€ auto muuttuu 1000€ autoksi kun se menee katsastuksesta läpi. Eli jos tolla 300€ lasinvaihdolla saat menemään katsastuksesta läpi niin on järkevää.
 
300€ auto muuttuu 1000€ autoksi kun se menee katsastuksesta läpi. Eli jos tolla 300€ lasinvaihdolla saat menemään katsastuksesta läpi niin on järkevää.
Tottahan tuo. 300€ lasi ei nyt onneksi kovin kallis ole. Jos se 300€ auto hylätään katsastuksessa tuulilasin takia, niin auton arvo voi tippua vaikka 100 euroon, koska auto on 2 kuukauden päästä ajokiellossa. Sitten taas leimattuna hinta saattaa olla 100+300, eli tuoreella leimalla autosta saattaa saada 400, tai toki kannattaa ajaa autolla taas seuraava vuosi tyytyväisenä :)
 
Jep. Itekki autoilen alle kahen tonnin pommilla, rahaa on palanu auton ylläpitoon varmaan joku 2-3 tonnia, tässä neljän viiden vuoden aikana. En ees muista koska tuo taloon tuli. Reilu 100k kilsaa se on kuitenki palvellu, eikä mulla kyllä syljetä yhtään pistää taas tänäkesänä yks 500e tuohon, juuriki lasin vaihto ja vähä vetarinkumia. Halpaa kyytiä omasta mielestä saanu, autosta ei myymällä saa mitään, elikkä rahallisesti aivan idiootin hommaa? Käyttöarvo se noissa pommeissa merkittee, ja jos sen kamppeen saa halvalla ylläpidettyä, ja se on suht tuttu ja toimiva niin miksi ostaa toinen tonnin pommi tilalle ja alkaa arpoa sen kans?
Useinhan noilla 300-1000 pommeilla ei ajeta paljoa. Mutta jos 25 tkm pitää päästä vuodessa ja neljä vuotta, eli 100 tkm yhteensä, niin toki autoa pitää huoltaa ja korjatakin. Auto siis täytyy olla luotettava, että ei aivan hermot mene. Silti ajaminen on tosi halpaa. Joku 300€ auto taas alkaa olla aivan loppu tai voi vaatia paljon hitsaamista. Esim jarruputket alkaa ruostua ja korjaamista voi vaan olla aivan liikaa.
 
Henkilö- ja pakettiautojen katsastusvälit harvenevat

Tuo on ihan hyvä, että voi katsastusajankohtaan vaikuttaa, mutta onko ainut keino muuttaa sitä tehdä ylimääräinen katsastus? Itselläkin vähän ikävästi marraskuusta maaliskuun alkuun ja mielellään tuon edes kuukaudella eteenpäin siirtäisin, niin olisi paljon miellyttävämpää tehdä remonttia.

Vastaan nyt vanhgaan viestiin, mutta hakemalla vikalistan vikana päivänä ja lopullinen leima 1kk siitä, saa siirrettyä sitä uutta katsastusajankohtaa kuukaudella. Tai sitten ajaa sillä vikalistalla sen 2kk ja kokonaan uusi katsastus.

Nykyinen joka vuotinen katsastus on hyvä.
Vai kuinka moni tarkastaisi autonsa ajokunnon vähintään joka vuosi? Ei kukaan.

Sitten niitä liikkuvia pommeja olisi entistä enemmän liikenteessä.

Ei niitä alle 10 vuotiaita pommeja kauheasti ole. Tietysti joku poikkeuksellisen paljon ajava pystyy ajamaan nivelet vaarallisen väljäksi tuossa kahdessa vuodessa, mutta sen pystyy tekemään jo nykyiselläkin säännöstöllä.

Ja jos menee katsastamaan autoa, kun auto on sesonnassa / liikennekäytöstä poistettuna, niin samoin pitää olla varattu katsastusaika ja saa ajaa vain lyhyintä reittiä katsastukseen ja takaisin kotiin tai korjaamolle. Täytyy myös olla vakuutus voimassa. Itse en tiedä miten vakuutuksen saa seisonnassa olevalle, mutta vakuutusyhtiöön soittamalla varmasti onnistuu.

Itse en ole mitään vakuutusta ottanut, mutta ajan olen toki varannut. Se vakuutus pitää kumminkin olla.

Kun mä kysyin tuosta pari vuotta sitten, vastasi katsastusaseman konttorirouva että se vakuutusyhtiön liikennevakuutus on tuon katsastusreissun voimassa vaikka auto olisikin seisonnassa. Sitä en tiedä jos autolla ei ole minkään yhtiön liikennevakuutusta.
 
Jep. Vakuutushan siinä autossa on, kun autoa ei edes saa omiin nimiin vasta kun vakuutuskin on otettu. Ja jos auto on ollut joskus ajossa, niin on varmasti myös vakuutus "päällä". If yhtiöllä nuo pari autoa ja moottoripyörä.
 
Liikennevakuutus on käsittääkseni voimassa oli se auto liikennekäytössä tai ei. Sillä ei tietenkään ole paljoa käytännön merkitystä kun sillä autolla ei tuolloin saa ajaa (muuta kuin katsastukseen).

Kokonaan ilman vakuutusta liikenteessä ei saa ajaa ollenkaan. Jos autossa on kilvet paikallaan (eli on rekisterissä) niin silloin vakuutuksen saa niiden perusteella kuten normaalisti. Jos kilpiä ei ole niin vakuutus pitää ottaa runkonumerolla tai sitten Trafilta saa sellaisetkin tarrakilvet, jotka sisältää vakuutuksen niiden salliman ajamisen ajaksi.
 
Jep. Vakuutushan siinä autossa on, kun autoa ei edes saa omiin nimiin vasta kun vakuutuskin on otettu. Ja jos auto on ollut joskus ajossa, niin on varmasti myös vakuutus "päällä". If yhtiöllä nuo pari autoa ja moottoripyörä.
Itseasiassa nykyään voi auton käydä rekisteröimässä ilmankin liikennevakuutusta, sillä ei vaan tietysti saa ajaa ilman sitä.

Mä ostin tuossa ~2vuotta sitten vanhan museoikäisen kuorkin, siinä ei ollut vähään aikaan minkään valtakunnan vakuutuksia.
 
Kai se on siitä paljonko sillä 300€ autolla on "korjausvelkaa" painamassa. Se 300€ auto kun voi olla vielä loistokunnossa ja luotettavampi kuin uusi nykyauto. Eli auton käyttöarvo on täysin eri kuin hinta jonka saa myymällä. Voi olla hyvinkin järkevää pistää se 300€ siihen lasiin kuin ostaa toista 300€ arpaa.

Toki näinkin, itsellä oli auto mihin olisi pitänänyt uusia mm. lasi ~ n. 350€ ja sitä sun tätä parilla tonnilla - eikä tässä ollut vielä alkavien ruosteiden korjaamista. Parin tonnin autoon millä oli jo kilsoja takana, niin laitoin kyllä myyntiin ennenkuin alkoi löytyä lisää korjattavaa.

Mutta se oli tuo kärry ja mielenkiinto oli nollassa sen suhteen. Samalla rahalla ostin uudemman ja vähemmän ajetun.

Kolmen sadan koslaan kyllä joutuu vähän miettimään ostaako siihen kolmella sadalla jotain uutta, no miksei jos auto on tuttu ja tietää suht varmasti ettei mitään isompaa pitäisi olla luvassa.

Olinhan tuossa yhtä Saabia ostamassa, mutta tarkempi tutkiminen 790€ autoon jolla leima edessä... niin alkoi euron kuvat vilistä silmissä kun ynnäili mitä on luvassa. Lopputulemana en ostanut autoa, vaan liike laittoi sen myyntiin huutokauppaan, ja joku siitä huusi 160€ jolla sen sai:D

Mutta nämä on niin tapauskohtaisia, joskus kannattaa, joskus ei.
 
Kappas. 1.9.2016 jälkeen rekatuille dieselautoille tehdään savutusmittauksen sijaan vaan obd-tarkastus.

Hieno kädenojennus, saa takuun loputtua laittaa kunnon tehosoftan. :kippis:

Eikös joku tuollainen tullut bensa-autoillekin?

Tehosoftat menevät kyllä katsastuksen mittauksesta ihan hyvin läpi, ei niissä ole mitään ongelmaa, jos kone on muuten ehjä.
 
No kyllä se aika tiukkaa tekee noilla arvoilla kun ne napataan valmistajan ilmoittamasta lukemasta joka voi olla vaikka 0,2. Saa olla aika ihme vekotin että päästelee ton alle ilman pönttöä. Joku perus liukuhihnasofta mallia bsr tai shark tai mitä noita on, niin helposti savuttelee tuon yli.

Itse tekemällä varmaan saa vähän paremman.

Bensa-autojen päästöistä en tiedä muuttuiko mikään.

Ne veti takaisin sen vaatimuksen lukea valmistajan ilmoittama K-arvo. Käytännössä siinä katsastuksen kenkäisyssä tulee pääasiassa pakoputkeen kertynyttä nokea, joten eipä se testi käytännössä kovain tarkka enää ole.
 
Kun mä kysyin tuosta pari vuotta sitten, vastasi katsastusaseman konttorirouva että se vakuutusyhtiön liikennevakuutus on tuon katsastusreissun voimassa vaikka auto olisikin seisonnassa. Sitä en tiedä jos autolla ei ole minkään yhtiön liikennevakuutusta.
Trafi ohjeisti ja painotti että autoa ei saa ottaa liikennekäyttöön vaan tulee olla seisonnassa kun sen ajaa konttorille kun sen leima on pitkänä. Mikäli katsastus on hyväksytty, auto tulee ottaa heti liikennekäyttöön siinä konttorilla (tai puhelimella) mutta ei tarvitse mikäli pomppaa. Katsastusaika tulee olla varattu. Tämä viime vuonna. Toki verorästejä ei saa olla.
 
Ei kai tuossa ole mitään syytä miksi sitä autoa ei saisi ottaa liikennekäyttöön, mutta ei se auton omistajana kannata. Ei sillä katsastamattomana kuitenkaan saa enempää ajaa, oli seisonnassa tai ei. Kun otat auton liikennekäyttöön niin verot lähtee siitä pyörimään vaikka se ei ole katsastettu.
Ja kuten sanoit sen auton voi sitten ottaa katsastuksen jälkeen samalla siinä konttorilla liikennekäyttöön kuitenkin, joten ei siitä ole mitään hyötyäkään ottaa etukäteen liikennekäyttöön.
 
Viimeksi muokattu:
Joskus käy tuuri näidenkin muutosten kanssa. Mulla on nyt vanha voortinpaska, jolla saa ajaa 19.9.2019 asti ilman katsastuskonttorilla käymistä. :cigar2:
 
Ei vetänyt kokonaan.

Edit: https://www.trafi.fi/filebank/a/148...d894/24217-Dieselpaastojen_tarkastus_2017.pdf

"...mikäli moottori on EY-tyyppihyväksytty direktiivin 2005/55/EY (tai sen myöhempien muutosten) mukaiseen EURO V tai asetuksen (EY) N:eek: 595/2009 (tai sen myöhempien muutosten) mukaiseen EURO VI luokkaan; tai moottori on EY-tyyppihyväksytty asetuksen OHJE 4 (6) TRAFI/37408/03.04.03.03/2017 (EY) N:eek: 715/2007 (tai sen myöhempien muutosten) mukaiseen EURO 5 tai EURO 6 luokkaan; tai moottori tai ajoneuvo vastaa em. vaatimuksia (esim. CARB, EPA, japanilaiset vaatimukset): ajoneuvon valmistajan ilmoittama k-kertoimen raja-arvo (merkittynä ajoneuvosta löytyvään kilpeen) tai, jos sitä ei ole ajoneuvoon merkitty: k ≤ 0,5 m-1"

Eikö tuo ole se vanha ohje jonka ne nimenomaan veti takaisin?
 
EI kai sitä päästölappua silloin tarvita jos päästöjä ei mitata?
Tuosta vikakoodien luvusta ei varmaan pääse millään lapulla eroon.
 
Ainakaan päästömittauslaitteissa ei ole semmosta vaihtoehtoa että saisi pelkät obd:t lapulle.

Tai voi joissain olla, mut en ole nähnyt moista.
 
Esim. Autocomilla täräyttää hyvin helposti ulos tulosteen, joka kertoo ettei vikakoodeja ole. Mielenkiintoista nähdä, miten korjaamot jatkossa hinnoittelevat tällaisen palvelun...

Päästömittareissa ei tosiaan taida monessakaan onnistua pelkät obd-tulosteet.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
261 658
Viestejä
4 536 338
Jäsenet
74 861
Uusin jäsen
Juusoroccat

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom