26 tuntia pelattu death marchilla ja vielä yksi aarrejahti tekemättä ja sitten voisi siirtyä Skelligeen. Pääjuoni tähän saakka ja kaikki sivutehtävät Velenissä tehty ja myös contractit, joihin level 19 riitti edes jotenkin. Löysin netistä kartan, jossa oli kaikki sivutehtävät merkitty ja se toisella näytöllä seikkailin etsimään loputkin questit. Kummasti kahdella edellisellä läpipeluulla monta kiinnostavaa tehtävää jäänyt tekemättä. Kysymysmerkkejä en kyllä jaksa kaikkia kaluta. Witcher-armorit ja -aseet ovat sen verran hyviä, ettei uusien tavaroidenkaan perässä tarvitse koko ajan juosta.
Aikaa kyllä tähän peliin saa kulumaan ja melko kiireistä ollut, mutta onneksi pelaaminen onnistuu hiljalleen pienissä pätkissä. Eiköhän tämä kesään mennessä valmistu