Tesla S,3,X,Y, Roadster ja Cybertruck yleistä

Voisihan tuon käsinkin säätää, mutta ihan kätevää että auto tunnistaa kuljettajan ja säätää penkin ja ratin kohdalleen samalla kun avaa oven. Toki aika turhaa jos ajaa autollaan aina itse.
Jaa niin tuohan menee tietysti muistitoiminnolla. No sitten ehkä jollain tasolla ymmärrän. Mutta mieluummin manuaalinen silti.
 
En ole itse pääsyt kokeilemaan miten hyvin tunnistaa eri kuskit mutta joillakin menee ristiin tai ei ota oikeaa profiilia jos mennään ns. yhdessä autoon.
 
Totta hitossa automaattisesti sähköisesti säätyvä ratti ja penkit on kätevät jos taloudessa on eri mittaisia kuskeja. Itse kaipaisi vielä sähköistä taustapeiliäkin, koska sitä joutuu vielä säätämään joka kerta kun kuski vaihtuu.

En itse muista että olisi meidän autolla tullut tilanteita vastaan, että auto olisi tulkinnut väärän kuskin kun molemmat mennään sisään. Ainakin ne tilanteet on olleet kovin harvinaisia, jos sellaisia on ollut.
 
Jaa niin tuohan menee tietysti muistitoiminnolla. No sitten ehkä jollain tasolla ymmärrän. Mutta mieluummin manuaalinen silti.
Itse ainoa kuski ja "ratin säätö" käytössä monta kertaa päivässä. Eli Easy Entry käytössä ja kun auton pistää parkille, niin ratti menee hieman eteen/ylös ja penkki hieman taaksepäin. Ei toki mikään pakollinen ominaisuus, mutta ei lähellekään turhin.
 
Tarkoitin saman perheenjäsenten kesken. Olen lukenut, että ei aina ole mennyt oikeaprofiili perille asti.
Sama kuin, että porukka kaatuilee kun avaa jalalla takaluukkua.
Ymmärsin kyllä. Sieltä profiileista muistaakseni on mahdollisuus laittaa ensisijaiseksi käyttäjäksi vaikka Herran profiilin, jos siis Rouvalla on oma profiili myös, niin auto nappaa sen Herran profiilin eikä rouvan, jos siis molemmat kännyköineen istuu autossa. Toki jos on nykyaikainen tasa-arvoinen pariskunta eli välillä ajaakin rouva ja herra istuu kyydissä joudutaan manuaalisesti vaihtamaan profiili.
 
Sähköinen penkin- ja ratinsäätö muistitoiminnolla (ja hyvin mieluusti automaattisella profiililla) on erittäin hyvä kokonaisuus ja en siitä kyllä luopuisi, kun puolison kanssa tulee ajeltua. Jos molemmat sattuu olemaan kuskin oven vieressä avatessa oven, voi profiili mennä sekaisin. Joskus ehkä myös jos toinen on suunnilleen apukuskin oven tienoilla tai auton edessä.

Mutta silti erittäin hyvä ominaisuus, ja varmasti uudella autolla UWB:n kera toimisi vieläkin luotettavammin.
 
En ole itse pääsyt kokeilemaan miten hyvin tunnistaa eri kuskit mutta joillakin menee ristiin tai ei ota oikeaa profiilia jos mennään ns. yhdessä autoon.
Ei ole kertaakaan mennyt ristiin. Mutta toki tuokin teoriassa lienee mahdollista. Sitten joutuisi näytöltä painamaan oikean profiilin käyttöön.
 
Tosi harvoin menee väärin profiilit vaimon kanssa. Jos ei ois automaattisesti säätyvät penkit ja ratti niin sittehä joutus aina ajamaan epäoptimaalisessa asennossa tai joka toisella lähdöllä ränkkään jotain rattia. Ei kiitos.
 
Varmasti aika moni valitsisi sähköisesti kaatuvat penkit. Ei se vaihteen swaippaaminen ruudulta nyt niin vaikeaa/työläämpää ole. Varsinkin jos tekoäly hoitaa homman. Ja muutenkin se ylinopeuspiipitin on kuitenkin sieltä näytöltä käytävä täppäämässä mutelle...

Onko siitä mitään tietoa, että tekoäly missään vaiheessa tulisi tuota vaihdetta vaihtamaan. Ettei olisi vaan joku kalifornialaisen insinöörin koodaama sääntöpohjainen vekotin jossa muutama sääntö jotka toimii enemmistöllä pääosan aikaa ja mitä kauempana asuu kalifornialaisen insiinörin kuplasta sitä epätodennäköisempää on, että osuu siihen niukkaan enemmistöön?

En siis sano etteikö se voisi olla jokin oppiva ts. joku tekoäly, mutta olis kiva tietää toimiiko se oikeasti.
 
Kyllä se autoshifti on jo viiksettömissä tesloissa.
 
Riippuu tosiaan aika paljon noi säätöjen tarpeet siitä kuinka eri mittaiset kuskit ovat, joten tuo on todella subjektiivista. En lähde dumaamaan vaikka omassa käytössä manuaalinen penkin siirto on ylivoimaisesti paras ja nopein (kaikki muut säädöt pysyvät samana kun toisella kuskilla pitkähkö selkä suhteessa pituuteen).

Tuo on mielestäni hyvä (joka joissakin sähkiksissä on), että profiili valitaan sormenjäljellä. Ei tarvitse tökkiä profiileita.

Lähinnä olen pohtinut miksei se ole kuskin ovessa (kun ovat usein tuossa keskellä), jolloin valinnan voisi suorittaa välittömästi oven avauksen jälkeen.

Perinteisesti ovat olleet niissä muistipaikoissa joka on kahdella kuskilla se optimaalisin kun ovat siinä ovessa.

Tokihan tuo penkin pakeneminen löytyy usein ja saattaa olla vakiotoiminto ennen profiilin valintaa (esim. Kia EV3:ssa, tosin en tiedä lataako se sen jostain default profiilista vai onko itsenäinen alkusäätö).
 
En lähde dumaamaan vaikka omassa käytössä manuaalinen penkin siirto on ylivoimaisesti paras ja nopein

Tuo on mielestäni hyvä (joka joissakin sähkiksissä on), että profiili valitaan sormenjäljellä. Ei tarvitse tökkiä profiileita.
Miten se manuaalinen penkki on se nopein verrattuna siihen, että se penkki on säätynyt itsestään valmiiksi oikeaan paikkaan kun siihen istut. Ja miksi pitäisi olla joku sormenjälki mitä erikseen painella kun auto tietää jo ovea avatessa kuka sieltä on tulossa sisään.
 
En ole itse pääsyt kokeilemaan miten hyvin tunnistaa eri kuskit mutta joillakin menee ristiin tai ei ota oikeaa profiilia jos mennään ns. yhdessä autoon.
Kyllä se ainakin meillä toimii 99% kerroista. Haistelee varmaankin lähempänä kuskin ovea olevan luurin ja avainkortilla sitten sen, joka sen kuskin oven avaa
 
Kyllä se ainakin meillä toimii 99% kerroista. Haistelee varmaankin lähempänä kuskin ovea olevan luurin ja avainkortilla sitten sen, joka sen kuskin oven avaa
Kyllä varmaan toimiikin pääosin mutta luin että ei aina. Kun taas annettiin aikaisemmin ymmärtää että 100% toimiva.
 
Kyllä varmaan toimiikin pääosin mutta luin että ei aina. Kun taas annettiin aikaisemmin ymmärtää että 100% toimiva.
Mikä tässä maailmassa toimii aina. Voihan siinä olla jommalla kummalla vaikka bluetooth -jumissa ja homma menee reisille. Sellaisen myös huomannut, että kaikki toimii aina paremmin Androidilla, joten auto todennäköisesti lähestyttäessä poimii sen ennen omenaa jos molemmat sattuvat lähestymään kuskin oven suunnasta.
 
Miten se manuaalinen penkki on se nopein verrattuna siihen, että se penkki on säätynyt itsestään valmiiksi oikeaan paikkaan kun siihen istut. Ja miksi pitäisi olla joku sormenjälki mitä erikseen painella kun auto tietää jo ovea avatessa kuka sieltä on tulossa sisään.

No eihän se tiedä kun avaaja voi istua pelkääjän penkille. Tai ehkä Tesla tietää, en ole kokeillut osaako se tietää kuskin siinäkin tapauksessa että ovet avaa joku muu ja tunnistaa kuskin ko. oven ulkopuolelta tuon jälkeen tms.
 
Kuinka usein sulla on tapana avata kuskin ovi avaimellasi ja istua sitten pelkääjän penkille?
Jos taas menet suoraan siltä puolelta sisään ja toisen avaimen haltija istuu siihen kuskin paikalle kohta perään ikkunat skrabailtuaan, niin autolla on aika poikkeuksetta homma hanskassa
 
Sehän ihan riippuu siitä juoksevatko lapset etukäteen autolle avainten kanssa, kannanko jotain romua konttiin tai miten auto pakataan lähtökuntoon ja/tai tavaraa viedään sisään, tai kuka availee mitäkin ovea.

Kuinka usein kysymykseen ihan mahdoton sanoa, kun miksi tuollaisia edes miettisin.

Kuski menee sisään, nykäisee penkin paikalleen ja lähtee ajamaan. Nykyisellä koslalla on toki kuskiprofiili (jossa puhelin, radiot, volumet, Android autot ja muut säädöt) jonka ruudusta voi valita, mutta voi jättää tekemättäkin jos ei lyhyellä matkalla hotsita.

Ja siis ehdottomasti automaattiset säädöt profiilin mukaan jos se on järkevän hintainen tai tulee standardina (kuten aikalailla alkaa ollakin). Nykyiseen olisi sähkösäädöt saanut hiluilla, mutta profiilin mukaan säätyvät asetukset olisivat maksaneet kohtuuttomasti lisää vuosia sitten kun tuo hankittiin.
 
Kyllä varmaan toimiikin pääosin mutta luin että ei aina. Kun taas annettiin aikaisemmin ymmärtää että 100% toimiva.
No toki mikään maailmassa ei tule toimimaan 100% varmuudella ikinä ja ainahan voi joku olla niin herrasmies että menee avaamaan kuskin oven vaimolleen ja kävelee sitten itse pelkääjän paikalle tms. Mutta harva näin tekee ainakaan säännöllisesti. Kuskin tunnistus toimii varmaan lähelle 99% varmuutta joka lienee varsin riittävä, koska virhetilanteen sattuessa riittää että näytöltä täppää oikean profiilin, kukaan ei tuossa kuitenkaan kuole eikä maailma lopu tms. Ja se profiilin valinta näytöltä on paljon helpompaa sekin kun säätää ratti/penkki ja peilit manuaalisesti. Ja ainakin saa joka kerta kaikkiin saman asennon eikä sitä mikä milläkin kerralla sattuu tulemaan.
 
En ole itse pääsyt kokeilemaan miten hyvin tunnistaa eri kuskit mutta joillakin menee ristiin tai ei ota oikeaa profiilia jos mennään ns. yhdessä autoon.
Teslassa tainnut valita väärän profiilin ehkä kolmesti vajaan kahden ja puolen vuoden aikana. Tämäkin korjaantuu kahdella painalluksella näytöstä.
 
Ymmärrän kyllä tuon tilanteen että se toimii 99% oikein mikä on ihan riittävä. Mutta silti kun toin esiin että ei ole toiminut joillakin oltiin tätä kumoamassa heti että puhut paskaa. Mutta nyt kun lukee täältäkin kommentteja niin virhetulkintaa tapahtuu profiilin valinnan osalta.

Nyt vielä pitää saada se selville että montako on kaatunut kun ovat avanneet takaluukun jalalla kun Teslan UWB pohjainen tunnistus on parempi jossa seisotaan takana odottamassa. Olettaen tietenkin että puhelimessa tuki on.
 
Mitä tuolla nyt on tarkoitus hakea, että onko se prosentti nyt 99% vai absoluttinen 100%. Mitä ihmeen väliä sillä on, että jossain erikoistilanteessa kerran vuodessa arpoo kuskin väärin ja joutuu valitsemaan profiilin näytöltä. Pitäisikö koko ominaisuus, kännykkäavain ja sähkösäädöt ottaa sen takia pois, koska ei ole absoluuttinen 100%? Vai mikä se pointti on.

Teslassa on asioita jotka toimii huonosti, mutta kännykkäavain ja profiilit ja automaattiset eri kuskeille säätyvät penkit ei kuulu niihin, vaan ovat todella käteviä ja toimivat oikeasti hyvin.
 
Tuli tuosta teslan takaluukun avaamisesta selainen mieleen, että mitä tapahtuu jos olet painepesurilla pesemässa autoa takaa ja puhelin sattuu olemana taskussa ? Avaako se takakontin :)

Oli miten oli, minusta tuo on fiksu systeemi.
 
Noi odottamalla avautuvat kuulostavat ihan fiksulra, mutta pitäisi päästä testaamaan että kuinka näppärä se todellisuudessa on.

Mirenkäs tuo eroaa Huyndain vastaavasta vai onko samanlainen toiminnaltaan? Nää on vähän aina näitä, että mikä se viive on että se kortti avautuu. Huyndaissa se taitaa äänimerkillä varoittaa jokusen kerran ennen kuin lähtee availemaan. Viive on helposti sellainen että luukun etäavaaminen muilla tavoin on reilusti nopeampaa,. Siksi tämä jalanheilautus on toimiessaan oikein hyvä kun luukun saa nopeampaa auki, mutta tietty jos ei toimi kunnolla niin enemmänkin ärsyttävä.

Vähän vastaava kuin nämä automaattilukotuksetkin. Pidän arjessa ne ennemmin pois päältä vaikka auto sen osaakin ja aktivoin sen ennemmin kuskin ovesta. Sen verran paljon tulee auton ympärillä pyörittyä että jatkuva lukkojen vekslautuminen on aika typerää.

Pidän siis ehdottomasti ko. tyyppisistä toiminnallisuuksista niin kauan kun toiminnallisuuden saa itse valita. Joissakin kiinalaisissa autoissa on poistettu avausnappi jo kokonaan auton ulkopuolelta ja tuollaisessa toiminto saisi sitten olla aika täydellinen.
 
Viimeksi muokattu:
Mitä tuolla nyt on tarkoitus hakea, että onko se prosentti nyt 99% vai absoluttinen 100%. Mitä ihmeen väliä sillä on, että jossain erikoistilanteessa kerran vuodessa arpoo kuskin väärin ja joutuu valitsemaan profiilin näytöltä. Pitäisikö koko ominaisuus, kännykkäavain ja sähkösäädöt ottaa sen takia pois, koska ei ole absoluuttinen 100%? Vai mikä se pointti on.

Teslassa on asioita jotka toimii huonosti, mutta kännykkäavain ja profiilit ja automaattiset eri kuskeille säätyvät penkit ei kuulu niihin, vaan ovat todella käteviä ja toimivat oikeasti hyvin.
Kukaan ei ole sanonut että pitää ottaa pois jne. Kerroin että olen lukenut sen ottaneen väärän profiilin käyttöön. Johon reagoitiin että puhun paskaa. Sittemmin selvisi tästäkin ketjusta että en puhunut paskaa vaan täälläkin oli koettu samaa asiaa.
 
Tuli tuosta teslan takaluukun avaamisesta selainen mieleen, että mitä tapahtuu jos olet painepesurilla pesemässa autoa takaa ja puhelin sattuu olemana taskussa ? Avaako se takakontin :)

Oli miten oli, minusta tuo on fiksu systeemi.
Silloin laitetaan pesutila päälle, joka ottaa nuo autamaattiset avautumiset pois päältä. Muuten toki tuo voisi availla erinäisiä luukkuja kuten latausluukku.
Autopesutila sulkee kaikki ikkunat ja lukitsee latausportin sekä poistaa tuulilasinpyyhkijät, Sentry Moden, ovien lukituksen poistuttaessa ja pysäköintianturin äänimerkit käytöstä.
 
Heh, jossain asiassa omallani pääsee vihdoinkin vähemmällä näppäilyllä kuin Tesla.
Omassani on automaatiinen pesutila päällä koko ajan , kun mikään ei avaudu itsestään :)

Taitaa olla puhdas auto, jos sitä tulee pestyä enemmän kuin ladattua :rofl: Vähemmällä näppäilyllä päääsen itse, jos joudun pestessä paria kertaa näyttöä näpyttämään, mutta laturia laittaessa en, kun tulee tuota laturia kuitenkin enemmän käytettyä kuin painepesuria.
 
Sinällään helppo homma, ottaa puhelimen BT pois päältä ellei malta jättää puhelinta taskusta pesun ajaksi kun huhkii letkun varressa.
 
Sinällään helppo homma, ottaa puhelimen BT pois päältä ellei malta jättää puhelinta taskusta pesun ajaksi kun huhkii letkun varressa.

Tämä on varmaan aika vahva makuasia mutta mitään helppoa tuossa ei mielestäni ole, helppoa on se kun tällaisia asioita ei tarvitse edes miettiä, senkus ottaa letkun ja alkaa pesemään.
 
Joo ja semmonen kymmenennellä potkulla avautuva hands free kontti voi avautua sen painepesurin vedestä tai jopa ilmeisesti autopesussa jos huonosti tehty malli sattuu alle. Löytyy nettifoorumeilta juttuja siitä että niin on käynyt. Ite ainaki mieluummin seison ja odotan että kontti aukeaa, kuin huidon sinne auton alle typerän näkösenä jalkaa ja odotan että se aukeaa joskus.
 
Viimeksi muokattu:
Niin olen kyllä tehnyt, tosin en muistaakseni ole painepesurilla latausluukkua kohti päästellyt.
 
Siinä kontin takana pitää seisoa todella lähellä että se aukeaa. En usko että kukaan niin läheltä pesee painepesurilla. Kannattaa silti tosin käyttää pesutilaa, niin eipähän aukea vahingossakaan ja latausluukkukin pysyy kiinni.
 
Mulla ei oo ikinä avautunut se kontti itsestään. En oo kyllä ikinä avannut sitä muutenkaan seisomalla edes kokeillakseni ominaisuutta kun mulla on kädet ja puhelin, joten paha sanoa toimiiko edes itselläni. Kauan siinä pitää seisoa. Lukotkaan eivät mielestäni vekslaudu autoa pestessä edes takaisin. Ne aukeaa kun menet lähelle, mutta jos et mene sisään muutaman minuutin kuluessa, niin auto kyllästyy odottelemaan ja laittaa ne takaisin kiinni
 
Mitä tuolla nyt on tarkoitus hakea, että onko se prosentti nyt 99% vai absoluttinen 100%. Mitä ihmeen väliä sillä on, että jossain erikoistilanteessa kerran vuodessa arpoo kuskin väärin ja joutuu valitsemaan profiilin näytöltä. Pitäisikö koko ominaisuus, kännykkäavain ja sähkösäädöt ottaa sen takia pois, koska ei ole absoluuttinen 100%? Vai mikä se pointti on.

Teslassa on asioita jotka toimii huonosti, mutta kännykkäavain ja profiilit ja automaattiset eri kuskeille säätyvät penkit ei kuulu niihin, vaan ovat todella käteviä ja toimivat oikeasti hyvin.
Itselle vähän tilanteesta riippuu onko esim 99% hyvä vai huono. Paikallaan oltaessa (esim profiilin valinta tai puhelinavaimen tunnistus) tuo 99% on ihan ok. Tietty välillä joutuu säätää, mutta kun sitä ei tapahdu usein ja voi rauhassa fiksata niin ok. Ajaessa sitten tuo 99% on huono. Haluan että ajaessa auto toimii aina samalla tavalla ilman, että pitää seurata onko auto onnistunut tekemään oikein päättelyt esim vaihteen valinnassa, vilkun pois kytkennässä tai adaptiivisen vakkarin toiminnassa. Tuossa jälkimmäisessä ryhmässä teslalla on parannettavaa. Onneksi esim vilkun osalta voi älykkyyden poistaa, mutta samaa ei kaikissa voi tehdä.
 
Mulla ei oo ikinä avautunut se kontti itsestään. En oo kyllä ikinä avannut sitä muutenkaan seisomalla edes kokeillakseni ominaisuutta kun mulla on kädet ja puhelin, joten paha sanoa toimiiko edes itselläni. Kauan siinä pitää seisoa. Lukotkaan eivät mielestäni vekslaudu autoa pestessä edes takaisin. Ne aukeaa kun menet lähelle, mutta jos et mene sisään muutaman minuutin kuluessa, niin auto kyllästyy odottelemaan ja laittaa ne takaisin kiinni
Koskee vain uusia S/X malleja että highland ja juniperia.
 
Joo ja semmonen kymmenennellä potkulla avautuva hands free kontti voi avautua sen painepesurin vedestä tai jopa ilmeisesti autopesussa jos huonosti tehty malli sattuu alle. Löytyy nettifoorumeilta juttuja siitä että niin on käynyt. Ite ainaki mieluummin seison ja odotan että kontti aukeaa, kuin huidon sinne auton alle typerän näkösenä jalkaa ja odotan että se aukeaa joskus.
Ei kannata avautua jos ei ole kokemusta aiheesta.

Polestarissa tuota potkuavausta harrastin ja toimi hyvin. Eikä aukeillut vesiruiskuista yms.
 
Pääsemme huomenna tutustumaan ennakkoon uuteen Model Y:hyn. Jos mielessä on jotain autoon liittyvää, mihin ei ole netistä löytynyt vastausta, niin voi vastata tähän viestiin niin pyritään tsekkaamaan. Valitettavasti koeajolle ei vielä pääse, vasta tutustumaan autoon vs vanha malli (samanlainen setup kuin Carwow:lla Mat Watsonilla oli)
 
Jos mahdollista sen verran koittaa vilkkuviikseä, saako sillä tehtyä perinteisen kaistanvaihtovilkutuksen eli 3 vilkun vilkutuksen. Kun kuulemma ei siinä ole kuin yksi porras.
 
Jos mahdollista sen verran koittaa vilkkuviikseä, saako sillä tehtyä perinteisen kaistanvaihtovilkutuksen eli 3 vilkun vilkutuksen. Kun kuulemma ei siinä ole kuin yksi porras.
Se automaattinen vilkun poistaminen on tosin omalla kohdalla toiminut niin hyvin, että en tuota itse tarvisi.
 
Ei kannata avautua jos ei ole kokemusta aiheesta.

Polestarissa tuota potkuavausta harrastin ja toimi hyvin. Eikä aukeillut vesiruiskuista yms.
Kyllä mulla on kokemusta. Siks kutsun sitä kymmenen potkun hands freeksi. Hyvä että sulla toimii se joka kerta ykkösellä.
 
Se automaattinen vilkun poistaminen on tosin omalla kohdalla toiminut niin hyvin, että en tuota itse tarvisi.
Eli sulla siis on päällä "automaattiset" suuntavilkut. Jos sulla ei ole niitä päällä voi viiksi tesloissa käyttää sitä perinteistä "tyhmää" kaistanvaihtovilkkua joka vilkuttaa kiinteät 3 kertaa oli kaistanvaihto suoritettu tai ei.
 
Tiedän ja tuo automaatti toimii minusta erinomaisesti. Ensimmäisenä talvena kun tuo tuli se ei oikein osannut laittaa vilkkua pois lumisella tiellä, mutta nykyään toimii oikein mainiosti. Ei toki 100% aina oikein, mutta se nyt pieni vaiva käsin laittaa pois päältä niissä tapauksissa. Tuo 3 kerran vilkutus ei monesti oikein riitä ruuhkassa ajaessa, kun joutuu hetken odottamaan että saa tarpeeksi tilaa kaistanvaihtoon, jos ei halua käyttää yllätystaktiikkaa ja laittaa vilkkua päälle vasta kun alkaa vaihtaa kaistaa.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
266 294
Viestejä
4 607 470
Jäsenet
75 804
Uusin jäsen
Nordmuth

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom