Terveyshuolet

Tyypillisesti metronidatsoliin yhdistetty antabusreaktio, mutta tämän perusteella sen mekanismi ei johtune acetaldehydin kertymisestä (myrkytysreaktio) vaan jostain muusta mekanismista tai sitten vaikutus on yksilöllinen.
Kiitos tuosta, tuskin sitten tarvii edes kikkailla mitään, vetää pillerit ja viinat normaalisti kitusiin. Lääke lienee ”tyyppihyväksytty” joskus miekka ja kivi niin ohjeethan on sen mukaiset mitä silloin parhaalla tiedolla on arvottu.
 
Ei mitään kikkailuja vaan kunnon puli puli käyntiin. :D Jos tulee oireita (en usko), niin ei ne pienessä jurrissa haittaa, jos pahka vähän punottaa, eikä ole kuolemaksi. Punottaa pahka kesälläkin, kun ottaa mökillä bisukkaa auringossa ja kesänriennoissa.
 
reseptissä pitäisikin siis olla jonkinlaiset tieteelliset perustelut jotta niihin voisi itsekin ottaa kantaa
Kyllähän tuolta google scholarin puolelta löytyy ihan laajastikin vapaasti luettavissa olevia tieteellisiä perusteluita. Jos ei halua ihan niin tieteellisiä perusteluita niin pharmaca fennicakin on ilmaiseksi selattavissa netistä. Ei niitä monen sadan sivun perusteluita kannata jokaiselle potilaalle tulostella reseptien liitteenä.
Jos lyhyempi kuuri lääketieteellisesti yksilölle riittää niin en minä ainakaan ole maailmaa parantamassa pidemmällä kuurilla ja samalla jätä omia tarpeita sivuun (jos sellaisia just siinä hetkessä on) saamatta aiheesta minkäänlaista kompensaatiota.
Kyllä se sinua ja sinun leikkaushaavaasi varten on, eikä muuta maailmaa. Joku stafylokokkisepsis vituttaa sitten kuitenkin enimmäkseen sinua.

Siinä voit kyllä olla oikeassa, että kuuri on liian pitkä ja pärjäisit vähemmälläkin. Ja ehkä profylaksiassa lääkityksen keskeytyksen riskit pienemmät kuin aktuaalisen infektion hoidossa.

Ite kyllä popsisin nuo pillerit.
 
Ei mitään kikkailuja vaan kunnon puli puli käyntiin. :D Jos tulee oireita (en usko), niin ei ne pienessä jurrissa haittaa, jos pahka vähän punottaa, eikä ole kuolemaksi. Punottaa pahka kesälläkin, kun ottaa mökillä bisukkaa auringossa ja kesänriennoissa.
Joo ei meinaa pään punoitus mitään. Mä tosiaan olin alunperin ihan toisenlaisessa käsityksessä noista oireista tyyliin laatta lentää, pää hiton kipeä eli ihan kuin oikein kova kunnollinen darra ja että tuon voisi saada vetämällä 1 mojiton kitusiin. Tämmöinen luonnollisesti ei houkutellut yhtään kun ns. tuotto&panos ei kohtaisi yhtään.
Ite kyllä popsisin nuo pillerit.
Juu niin teen minäkin (ja repseptillä olevan ohjeen mukaan) saatuani tästä threadista nyt lisää sellaista omaa agendaa tulevaa tietoa joka vielä läpäisi oman löyhän lähdekritiikin.

Kiitokset osallisille ja katsotaan sitten myöhemmin että miten kävi :).
 
Punainen on joulun väri :kippis: Hauskaa joulua ! :)
 
Onko nyt jotain erityistä räkätautia liikenteessä? Ollut flunssan tapaista jo reilut kaksi viikkoa, välillä pientä kuumettakin. Muutama päivä oli melkein oireeton mutta paukahti uudelleen.

Kolme päivää ennen kuin tauti alkoi otin influenssarokotuksen, varmaan sattumaa? Edellisen kerran otin vastaavan rokotuksen 1994 ja sinä talvena olin monta kertaa kipeä. Voi olla huonoa tuuriakin mutta normaalisti sairastan yhden viikon (tai 7 päivän) flunssan vuodessa. Koronarokotusten innoittamana menin tuonkin piikin ottamaan, tais olla toka ja vika kerta!
 
Onko nyt jotain erityistä räkätautia liikenteessä? Ollut flunssan tapaista jo reilut kaksi viikkoa, välillä pientä kuumettakin. Muutama päivä oli melkein oireeton mutta paukahti uudelleen.
Jaa a mut sama juttu. Paitsi et kuume tuli 5 päivää rokotteen jälkeen. Luulen et johtuu siitä että piikki tilapäisesti alentaa vastustuskykyä ja sitten tarttui joku muu pöpö. Tästä on Off kuumeesta nauttinut nyt 5 päivää kohta.
 
Onko nyt jotain erityistä räkätautia liikenteessä? Ollut flunssan tapaista jo reilut kaksi viikkoa, välillä pientä kuumettakin. Muutama päivä oli melkein oireeton mutta paukahti uudelleen.
Terveystalon digihoitaja sanoi, että on jotain pitkittynyttä flunssaa paljon hänen asiakkaillaan ollut.

Itsellä alkoi "normiflunssa" viime viikon maanantaina, eli kurkkukipua, nuhaa ja yskää lähinnä. Perjantaina nosti sitten kuumeen ja lauantaina hengitys kävi vähän raskaaksi. Kävin lekurilla maanantaina, joka totesi, että tauti on nyt keuhkoissa -> viikko saikkua ja ab-kuuri.

Yleensähän tuollaisessa hengitystieinfektion uudelleen pahentumisessa suositellaan lääkärillä käyntiä juuri tuon riskin vuoksi, joka itsellä nyt konkretisoitui.

En usko influenssarokotteen olevan yhteydessä asiaan ainakaan suoraan, koska se ei sisällä eläviä taudinaiheuttajia. Tuohon Gespardin ehdottamaan rokotteen aiheuttamaan immunosuppressiiviseen vaikutukseen en osaa mitään valistunutta sanoa, voihan se niin tehdä? Ainakin subjektiivisesti arvioiden moni kertoo sairastuneensa johonkin räkätautiin melkein minkä tahansa rokotteen jälkeen.
 
Yleensähän tuollaisessa hengitystieinfektion uudelleen pahentumisessa suositellaan lääkärillä käyntiä juuri tuon riskin vuoksi, joka itsellä nyt konkretisoitui.
Pääseeköhän sinne edes. Kyllähän tämä vähän huolestuttaa kun alkoi parantua jo ja tuli sitten takaisin.
 
Voihan ne ajat kiven alla olla. Viime aikojen uutisointia kun on seurannut niin kaikki kivet kannattaa kyllä kääntää ennen kuin lähtee päivystykseen. Siellä saattaa vierähtää tovi jos toinenkin.

Hoitaja-aikoja ainakin saanee paremmin ja kyllä sielläkin pika-crp:n saa ja osa pystyy keuhkotkin kuuntelemaan. Kun tauti on jo päiviä ollut niin kohtuullisen suurella todennäköisyydellä keuhkoissa ei mitään hoitoa vaativaa tulehdusta ole meneillään, jos nuo molemmat on kunnossa.
 
Varmaan jotain on. Mulla ei ole kyllä ollut mitään n. 20 vuoteen. Ennen tuntui ikävää rintakipua, kun sairastin flunssan, mutta eipä ole mitään ollut nyt.
 
Kysytäänpäs vielä itsesulavilla ompeleilla paljuttelusta kun tässä jo päästiin ohjeistuksien venyttämisen makuun. Eli sen ’antabus’ viinan lisäksi olisi toki mukava paljutellakin :).

HUS ohjeistaa 12pv, satasairaala samasta 10pv ja TYKS vissin 14pv. Lisäksi voisin vannoa että HUSissa vieruskaverille olisi sanottu 7pv (lähti samana päivänä leikkauksesta).

Jos pelkästään virallisissa ohjeissa jo +-20% niin ei tuokaan kovin eksaktia tiedettä voi olla :). Itsellä aattoillalla tasan 8pv täynnä ja joulupäivänä sitten 9pv, haavat eivät ole vuotaneet pisaraakaan ja omaan silmään näyttää tosi nätiltä jo nyt.

Uhka/mahdolllisuus, palju vai henki :)? Tarkennetaan vielä sen verran että vesi olisi kuitenkin uutta eikä
3vk lionnutta. Onko tuossa käytännössä mitään realistista riskiä (bakteeripesäkehän se palju on) ja vaikuttaako lilluttelun pituus (esim 1/2h vs 2h) olennaisesti asiaan? Entäs jos vippaa vielä kloorit/tabut uuden veden sekaan?
 
Jos haava on ummessa ja syöt antibioottia nii kai se tulehdusriski aika pieni on kahdeksantena päivänä operaatiosta. En osaa arvioida vaikuttaako haavan sijainti tai laajuus tähän miten paljon. Realistinen riski lienee olemassa niin kauan kun sulamattomat ompeleet kulkee ihon läpi, tämä lienee tässä skenaariossa todennäköisin infektioportti. Joissain potilasohjeissa puhutaan, että uida voisi jo viikonkin jälkeen sulavien ompeleiden laitosta, mutta osin nuo on operaatiokohtaisia ja ehkä eri lankojen sulamisnopeuksissakin voi olla eroja.
 
Uimisesta (koska käyn uimassa, mut en nyt varsinaisesti ajatellut ompeleita vaan sorkittuja sisäelimiä) kysyin erikseen ja sanottiin et joulun jälkeen tervemenoa. Mahassa on vekit.

Toisin sanoen jos ompeleen pää pikkusen vetäessä jää käteen niin se o ainakin sulanut, muuten sitten prommillejen alentama harkintakyky ratkaisee :)?
 
Joo voihan ne päät jäädä vähän kiinni siihen haavan pintaan, mutta tietysti kovin voimakkaasti niitä ei parane kokeillessa mennä repimään. Ei se nyt mitään ihan suoraa itsetuhoisuutta ainakaan ole, jos näillä spekseillä paljuun päätyy.

Ja oli tai ei niin luultavasti menet kuitenkin, koska olet kännissä paljun läheisyydessä :D
 
Ja mikä parasta niin paljulla saa sit loppukropan punaseks niin (mahdollinen) pään punasuus ei oo niin silmiin pistävää:) - tässä ei ole kuin ’mahdollisuuksia’ tarkemmin ajatellessa.
 
Luvattu metronidatsoli-raportti: ei havaittu minkäänlaisia sivuvaikutuksia. Alkoholia tuli vedettyä ainakin 0,5L viinapullon verran ettei ihan pariin kaljaan jäänyt ja tänään jatkunut samoilla sävelillä.

Myös tunti paljussa haavojen kanssa eilen ja vielä hengissä, mutta se nyt varmaan muutenkin tulisi myöhemmin jos tullakseen, mutta eihän tuo nyt sinänsä piiiiitkästä suihkusta eroa :).

Käsittämättömät ohjeet kyllä lääkkeessä, ei voi muuta lausua…
 
En tiedä voiko varsinaisesti sanoa, että mulla olisi ikänäköä, koska näen lähelle ihan hyvin ilman silmälaseja.

Ongelma onkin se, että kaukolasien kanssa näen lähelle huonommin. Tämäkään ei ole lasien kanssa ongelma, koska lasit voi ottaa pois tai katsoa lähelle lasien "ohi". Mutta piilarien kanssa tämä on ongelma. Monitehopiilareita on toki olemassa, mutta ei niitä näyttäisi saavan 0-teholla lähinäköä varten!? Mulle siis ilmeisesti riittäisi, että lähialue olisi nollateholla ja kaukoalue sitten normaalilla kaukolasien teholla...
 
Kysympä täältä jos on viisautta, käsitän että reisiluussa olisi hius murtuma ja kierukka kärsinyt polvessa, kauanko menee että tollanen luutuu ja tarkistetaanko tuo uudella magneetilla?, ihmettelen kun tosi nihkeästi antoi inffoa lääkäri eikä mitään lastaa tai keppejä määränny onko tämä normaalia? sekavaa lääkäri jargonia mulle tuo teksti..

tibian lateraalikondyylissä posteriorisesti on intensiivistä paikallista ödeemiä ja aivan posteriorisesti näkyy subkondulaaninen skleroosilinja.
Sopii hyväaseentoiseen kompressiomurtumaan .rustossa ei näkyvää fissuuraa.muuallakaan ei näy rustovaurioita.
Lateraalimeniskin etusarvessa root-alueella on horisontaali fissuura,fläppimäinen pieni kieleke suuntautuu ylöspäin mediaalisesti.mediaalimeneskissä ei näy repeämää. kollateraalit ja popliteusjänne ovat säännölliset.ristisiteet säännölliset.ekstensorijänteet normaalit.patellofemoraaliliganmentit siistit. polvessa kohtalainen effuusio.
-tibian lateraalikondyylin posteriorinen hyväasentoionen kompressio murtuma.
-lateriaalimeniskin etusarven root-alueen repeämä.
tässä vaiheessa ei leikkaushoidon tarvetta. annetaan murtuman parantua rauhassa. root vamman kohtalo selviää sitten jatkossa ohjattu ft-aiheellista 10-12krt. kontrolli 1kk.
 
4-6 viikkoa. Parin viikon päästä voi olla jo niin hyvässä kunnossa ettei huomaakaan.
 
Onko kokemusta hiirikäden hajottamisesta? Itsellä kipeentyi yli vuosi sitten hiirikäsi pahasti ja lopulta kipu laajeni muualle käteen ja sitten hiirikäden tai siihen yhdistetyn muun vaurion takia alkoi myös saman käden olkapää kipuilla ja vieläkään ei ole entisellään.

Hiiren käytössä olen siirtynyt täysin vasemman käden käyttöön, Lenovon läppärin tappihiireen ja tai läppäreiden touchpadeihin. Esim. tietokonepelit on osaltani taputeltu, kun oikeaa kättä ei uskalla käyttää ja se myös rasittuu käytössä.

Kokemuksia?
 
Yleensä nämä vaatii fyssarin hoitoa/ohjeistusta ja jumppausta nauhoilla. Alkuun myös kinesioteippausta. Vaatii noin 3-4vkoa omaehtoista jumppausta.
 
Mutta onko järkeä palata rasittamaan hiirikättä? Tai ovatko jotkut niin tehneet.

Pystyhiirestä on ollut itselle apua. Vaiva ei ehkä ollut kyllä noin vakava, enkä osaa sanoa soveltuuko sellainen korvaamaan perinteistä hiirtä pelaamisessa. Voi olla kokeilun arvoinen kuitenkin.
 
4.1 tapahtui enkä vielä ole huomannut mitään helpotusta kipuihin tai liikkumiseen.
Aineenvaihduntahäiriöt, alkoholi ja jotkin lääkkeet voivat hidastaa paranemista. Joskus myös kakkostyypin diabetes voi tulla esiin hitaasti paranevien murtumien yhteydessä. Kipua voi myös esiintyä luutumisen jälkeenkin, kun lihakset kiinnittyvät uudelleen. Esimerkiksi marssimurtuma on sellainen tila, jossa liian nopeasti kasvava lihas repii luuta. On tärkeää ylläpitää liikkuvuutta, mutta välttää rasitusta. Kivun rajoissa liikkuminen on ns. kovemmille jätkille huono ohje, sillä kipujen kanssa liikkuminen voi pitkittää, jopa kroonista ongelman. Reiden hiusmurtumat ovat tässä suhteessa erityislaatuisia, sillä siellä vaikuttaa vahvimmat lihakset.
 
Kysympä täältä jos on viisautta, käsitän että reisiluussa olisi hius murtuma ja kierukka kärsinyt polvessa, kauanko menee että tollanen luutuu ja tarkistetaanko tuo uudella magneetilla?, ihmettelen kun tosi nihkeästi antoi inffoa lääkäri eikä mitään lastaa tai keppejä määränny onko tämä normaalia? sekavaa lääkäri jargonia mulle tuo teksti..

tibian lateraalikondyylissä posteriorisesti on intensiivistä paikallista ödeemiä ja aivan posteriorisesti näkyy subkondulaaninen skleroosilinja.
Sopii hyväaseentoiseen kompressiomurtumaan .rustossa ei näkyvää fissuuraa.muuallakaan ei näy rustovaurioita.
Lateraalimeniskin etusarvessa root-alueella on horisontaali fissuura,fläppimäinen pieni kieleke suuntautuu ylöspäin mediaalisesti.mediaalimeneskissä ei näy repeämää. kollateraalit ja popliteusjänne ovat säännölliset.ristisiteet säännölliset.ekstensorijänteet normaalit.patellofemoraaliliganmentit siistit. polvessa kohtalainen effuusio.
-tibian lateraalikondyylin posteriorinen hyväasentoionen kompressio murtuma.
-lateriaalimeniskin etusarven root-alueen repeämä.
tässä vaiheessa ei leikkaushoidon tarvetta. annetaan murtuman parantua rauhassa. root vamman kohtalo selviää sitten jatkossa ohjattu ft-aiheellista 10-12krt. kontrolli 1kk.
Sille kompressiomurtumalle ei tarvitse tehdä mitään ja parantuu aikanansa. Tuo kierukkavamma vaivaa todennäköisesti pidempään ja määrittää jatkosuunnitelman polven osalta, yleensä ne paranevat itsellään 2-3kk kuluessa, jos paranevat. Kontrollikuvauksia ei tarvitse, jos polvi paranee.
 
Mutta onko järkeä palata rasittamaan hiirikättä? Tai ovatko jotkut niin tehneet.

Tuskin sitä kannattaa erityisesti rasittaa, mutta varovaisesti varmaan voi kokeilla, sitten, kun on kunnossa, että miten käyttäytyy, kun lopettaa ajoissa ja seuraa miten käsi toimii myös seuraavina päivinä. Erityisesti, jos kokeilee erilaisia hiiriä (kuten mainittu), asentoja (kädelle, käden korkeudelle, ts. huomioi ergonomian).

Rannetuesta voi ehkä olla hyötyä, mutta edellä mainittu fyssari mennee kaiken muun mutun yli.
 
Sama vaiva oli joskus hiirulaiskäden kanssa. Pitkään vaivasi, mutta parani täysin eikä ole sen jälkeen vaivannut.
Fyssarin kautta kuten yllä sanottukin. Sitten työpisteen ergonomia kuntoon. Osalle on trackballista tai pystyhiirestä ollut apua ja kannattaa opetella käyttämään hiirtä kummallakin kädellä. Asentoa kannattaa muutenkin vaihdella pitkin päivää, vaikka välillä seisten jne. ja muistaa tauottaa tekemistä

Ja sitten kun räpylä alkaa olemaan kunnossa niin jumppailua ja verryttelyä kannattaa jatkaa.
 
Onko kokemusta hiirikäden hajottamisesta? Itsellä kipeentyi yli vuosi sitten hiirikäsi pahasti ja lopulta kipu laajeni muualle käteen ja sitten hiirikäden tai siihen yhdistetyn muun vaurion takia alkoi myös saman käden olkapää kipuilla ja vieläkään ei ole entisellään.

Hiiren käytössä olen siirtynyt täysin vasemman käden käyttöön, Lenovon läppärin tappihiireen ja tai läppäreiden touchpadeihin. Esim. tietokonepelit on osaltani taputeltu, kun oikeaa kättä ei uskalla käyttää ja se myös rasittuu käytössä.

Kokemuksia?
Minkälaisilla nopeuksilla te käytätte hiirtä? Itsellä on melkein niin nopealla kun saa niin hiiren liike pöydällä on minimaalinen, sentin pari suuntaansa. Ei ole ranne ainakaan itsellä tullut kipeäksi sen reilun 10v aikana kun näyttöpäätetyötä tehnyt.
Sama myös kotikoneella että hiiri niin nopealla ja herkällä kun voi. Sillä hoituu niin perustyöt kun pelaaminenkin.
Heti jos käytän hiirtä liian hitaalla asetuksella niin aika nopeasti alkaa jotain paikkaa särkeä kun hiirtä ja kättä pitää viskoo koko päivä ympäri työpöytää. Tunti pari tuollaista hiirtä niin rannetta tai kättä alkaa särkeä.
Toinen tärkeä on että saa kädet kyynärpäätä myöten lepäämään joko pöydälle tai tuolin käsinojille. Jos en saa käsiä lepoon niin tunnissa on hartiat jumissa.

Nämä siis vaan kokemuksia omalta kohdalta, muilla se voi olla erilailla. Kollegalla taas on juuri päinvastoin, se käyttää hiirtä melkein niin hitaalla kun voi ja mulla ei tule semmosen hiiren käytöstä mitään.
 
Toinen tärkeä on että saa kädet kyynärpäätä myöten lepäämään joko pöydälle tai tuolin käsinojille. Jos en saa käsiä lepoon niin tunnissa on hartiat jumissa.
Ääni tälle. Ja toinen mikä parantaa itsellä asentoa huomattavasti niin pieni koroke jalkojen alle, jolloin yläselkä on tukevammin selkänojaa vasten, mulla n. 20 cm on sopiva koroke. Tällöin myös pää nojaa tuoliin, eikä tartte jäkittää niskaa. Kyynärvarret käsinojien päälle lepoon ja ranteet pöytää vasten. Oikeastaan ainoa mitä pitää liikuttaa koneella on kyynärvarren alueella olevat lihakset, jotka liikuttaa sormia ja kämmentä.

Oma asento on itseasiassa tosi kaukana noista yleisistä ohjeista missä on jotain selkänojattomia satulatuoleja ja seisomapöytiä. Tää on lähes makaava.
 
Joo mulla on kanssa työasento melkein makaava. Ryhdille ei varmasti hyvä mutta eipä särje mitään kohtaa kropassa ja se lienee tärkeintä.
 
Tuostakin voi olla kahta mieltä. Ranka on kuitenkin melko hyvässä asennossa tässä mukaillen tuolin selkänojaa ja pää neutraalissa asennossa. Helposti sitä tuppaa ainakin itsellä asento menemään aika vänkyräksi, jos pitää työskennellä jossain selkä- ja kyynärnojattomassa setupissa.

En usko, että lihaksistokaan olisi huonossa kunnossa kun tavoitteellisesti useamman vuoden voimaharjoittelua harrastanut. Ehkä kaikkien kropalle ei vaan sovi se jäkittäminen tai jotain?
 
Onko kokemusta hiirikäden hajottamisesta? Itsellä kipeentyi yli vuosi sitten hiirikäsi pahasti ja lopulta kipu laajeni muualle käteen ja sitten hiirikäden tai siihen yhdistetyn muun vaurion takia alkoi myös saman käden olkapää kipuilla ja vieläkään ei ole entisellään.

Hiiren käytössä olen siirtynyt täysin vasemman käden käyttöön, Lenovon läppärin tappihiireen ja tai läppäreiden touchpadeihin. Esim. tietokonepelit on osaltani taputeltu, kun oikeaa kättä ei uskalla käyttää ja se myös rasittuu käytössä.

Kokemuksia?
Mitä teet koneella? Voisi yrittää käyttää mahdollisimman paljon näppistä. Linuxilla on tiling window managereita, joilla onnistuu näppiksellä hyvin siirtyminen, mutta taitaa riippua enemmän ohjelmista, joita käyttää, voiko käyttää näppistä hiiren sijasta. Selaimiakin on, joita voi käyttää hyvin pitkälle vain näppiksellä, esim. Qutebrowser.
 
Käytän nykyään enimmäkseen tappihiirtä, touchpadia tai vasemmalla kädellä hiirtä, joten ei sinällään ongelmaa, mutta pelaaminen ei juurikaan nappaa kun pitäisi oikeaa kättä käyttää. No ei ole kyllä pelikonettakaan tällä hetkellä.
 
Kysympä täältä jos on viisautta, käsitän että reisiluussa olisi hius murtuma ja kierukka kärsinyt polvessa, kauanko menee että tollanen luutuu ja tarkistetaanko tuo uudella magneetilla?, ihmettelen kun tosi nihkeästi antoi inffoa lääkäri eikä mitään lastaa tai keppejä määränny onko tämä normaalia? sekavaa lääkäri jargonia mulle tuo teksti..

tibian lateraalikondyylissä posteriorisesti on intensiivistä paikallista ödeemiä ja aivan posteriorisesti näkyy subkondulaaninen skleroosilinja.
Sopii hyväaseentoiseen kompressiomurtumaan .rustossa ei näkyvää fissuuraa.muuallakaan ei näy rustovaurioita.
Lateraalimeniskin etusarvessa root-alueella on horisontaali fissuura,fläppimäinen pieni kieleke suuntautuu ylöspäin mediaalisesti.mediaalimeneskissä ei näy repeämää. kollateraalit ja popliteusjänne ovat säännölliset.ristisiteet säännölliset.ekstensorijänteet normaalit.patellofemoraaliliganmentit siistit. polvessa kohtalainen effuusio.
-tibian lateraalikondyylin posteriorinen hyväasentoionen kompressio murtuma.
-lateriaalimeniskin etusarven root-alueen repeämä.
tässä vaiheessa ei leikkaushoidon tarvetta. annetaan murtuman parantua rauhassa. root vamman kohtalo selviää sitten jatkossa ohjattu ft-aiheellista 10-12krt. kontrolli 1kk.
>tässä vaiheessa ei leikkaushoidon tarvetta. annetaan murtuman parantua rauhassa. root vamman kohtalo selviää sitten jatkossa ohjattu ft-aiheellista 10-12krt. kontrolli 1kk.
No, tuossahan tuo, kontrolli kuukauden päästä ja fyssäterapiaa. Sikäli jos on pahentunut tai helpottunut niin arvioidaan magneetin tarpeellisuutta, mutta en kyllä oikein näe että tuosta uutta magneettilähetettä oikein välttämättä tulee. Ellet sitten yksityiselle mene. Yksityisellä varmasti kuvaavat jos tarpeeksi rahaa tarjoat firmalle ja saat kuvauslähetteen itsellesi hommattua.
 
Kiitoksia vastauksista kaikille, alkujuuri tässä oli tosiaan että töissä liukastuin ja löysin itseni kyljeltään maasta, tk:ssa poisti 2x kertaa nestettä oikeasta polvesta eikä kuvannu, työnantaja ohjas yksityiselle jossa röntgeni joissa ei mitään ja sitten magneetti, olisi kyllä pitänyt kuvata vasenkin polvi kun sekin on kipeytyny pahemmin, sivuttais vääntöä kun tulee yhtään polviin niin hillitöntä kipua :darra:
 
Lähtökohdat: Ei tiedettävästi sairauksia. Hampaita puuttuu. 185cm/230kg. 25-vuotias.

Ongelmat:
1. Jalat puutuvat polvesta alaspäin ja turpoavat usein istuessa. Vasen jalka haluaa antaa periksi noustessa ylös ja on tunnoton. Seistessä alaselkää särkee ja tuntuu et jalat haluaa itsestää mennä koukkuu ja on pakko istuuntua. Tietyt tuolit ja vessanpytyt, jotka osuu reisilihaksen tiettyyn kohtaa lamauttaa molemmat jalat.
2. Syödessäni jotain öljyistä tai rasvaista esim mäkkärin autokaistalla, tuntuu sydän lentävän rinnasta ja suoralihaksen särky on kuvaamaton. Usein oksennan ulos öljysen ruuan etenkin kebab/pizzeriosta. En osaa ihmisen anatomiaa. (kuvasta ympyröin)
3. Kävellessäni alaselkä tuntuu ratkeavan kasaan ja posket tulehtuvat. Olen epäillyt hoitamatonta hammaspaikkausta ja hampaita.
4. En pysty nukkumaan suu kiinni, yrityksistä huolimatta kuorsaan ja aamulla kaulasta turvotusta. Enkä saa suutani kiinni oikein missään asennossa, kun purentavirhe. Joudun manuaalisesti oppimaan suun sulkemisen ja hampaiden yhteen purennan.
5. Valoisuus saa nukahtamaan ja pahoinvoimaan. En pysty "elämään" kuin pimennossa ja aurinkon laskeutuessa.
6. Kasvon ja päänahan iho tuntuu rakeilevan itsestään ja hilseilevän, vaikka shampoo/hoitoainetta vaihtanut ja huoneen lämpötilaa.

Välillä diabetes sukat on auttaneet turvotuksessa, mutta tuntuu että se on pahentunut ja ei diabetes sukkakaan auta oikein. Lisäksi on vaikea muistaa, mikä sukistani on diabetes sukka ja pitäisi tilata jostain halvalla lisää kokoa 45.
Verikokeissa olen käynyt ja arvot ovat normaalit, eikä ole poikkeavaa. Terveys hyvä papereiden mukaan, vain ylipainoa. Tuntuu että stressi veloista, lainoista, työttömyys ja elämäntilanne syyllinen pahoinvointii.
Joskus öljyn korvaaminen seesamiöljyllä auttoi yli sydämmessä koituvassa kivussa ja tietyntyyppiset aasialaiset "korkea viskoisuus/märät ruuat" ilman gluteenia auttoi.
Energisyyys ja elämäntoivo kadonnut, voisin vain viettää loppuelämäni sängyssä. En tunnu pärjääväni enää 7.5 h työpäivää ilman torkkuja keskellä päivää.
En käytä päihteitä tai lääkkeitä, olen luonnollisesti tämmöinen. Pitäs kai lääkärille varata aikaa... Ei vaa tee mieli.

Mitäs mieltä tällaisesta tapauksesta?

katso liitettä 1046835katso liitettä 1046838katso liitettä 1046837katso liitettä 1046840katso liitettä 1046839katso liitettä 1046836
Aloitetaan vaikka siitä, että varaat ajan sinne lääkäriin heti https://www.duodecimlehti.fi/duo16317
 
Lähtökohdat: Ei tiedettävästi sairauksia. Hampaita puuttuu. 185cm/230kg. 25-vuotias….
Laitan tähän oikeaan ketjuunkin vastaukseni, kun niin tärkeästä asiasta nyt kyse:

Eihän näistä mitään diagnoosia voi antaa, mutta ajatuksia. Sanon ihan suoraan ja kaunistelematta sen, mitä näiden esitietojen avulla voi sanoa.

Painoindeksisi tosiaan on 67 ja kyseessä on sairaalloinen ylipaino eli todella merkittävä perussairaus. Kuten sanottiinkin jo, ylipainoa on se yli 140 kiloa eli elimesi joutuvat tekemään tavallaan kolminkertaisen työn terveeseen verrattuna joka päivä.

Jos perusverikokeet on olleet ihan ok, näkee liittämistäsi kuvistakin jo, että jaloissa on 25-vuotiaalle ihan kamala lymfödeema eli imunestekierron (ja laskimoverenkierron) häiriö. Perusverikokeet kertovat tässä lähinnä vain sen, että sydän, maksa ja munuaiset jaksavat vielä ja ne eivät ole aiheuttamassa turvotusta vaan se liittyy ”vain” ylipainoon. Istuminen varsinkin kovalla nimenomaan lisää oireita, koska paine estää imunestekiertoa ja laskimopaluuta entisestään. Olisi ihmekin, jos jalat eivät puutuisi ja turpoaisi istuessa näillä spekseillä.

Kävellessä alaselkä varmasti ratkeaakin kasaan. Mietipä, että kylmiltään laitettaisiin jollekin toistasataa kiloa repussa selkään. Poskien ”tulehtuminen” voi olla ihan sitä, että alaraajojen (ja vatsan alaonttolaskimon) verenkierto painuu painon alla kasaan ja veri pakkautuu päähän, joka sitten saa aikaan poskien punoituksen ja turvotuksen, jos poskissa ei mitään oireita muuten esim. istuessa.

Öljyisestä ruuasta tulee mieleen sappivaivat, krooninen haimatulehdus (verikokeiden triglyseridit?) tai refluksi/dyspepsia. Kaikki nämä todella yleisiä tuolla massalla. Fiksua olisi kertaalleen ylävatsan ultraääni tehdä ja todennäköisesti sitten vatsalaukun tähystys.

Nukkumisen ongelmat suu kiinni liittyy lähes satavarmasti tuolla painoindeksillä löytyvään uniapneaan paljon todennäköisemmin kuin johonkin kasvuikäisenä missattuun olennaiseen purentaongelmaan. Apnea sitten assosioituu valtavaan määrään eri asioita verenpaineista, sydänongelmiin, rytmiähäiriöihin, masennukseen, päiväväsymykseen, päänsärkyihin jne. Todennäköisesti nopeiten vointiasi helpottava tekijä itse asiassa olisi todennäköisesti tuon mahdollisen uniapnean toteaminen ja hoito.

Nämä nukahtaminen valoisassa yms sitten googlettelemalla tuottavat kaikenlaisia matala-asteiseen tulehduksen yms artikkeleja, joita ei lääketiede oikein tunnista ja kannattaisi ensin hoitaa asioita muuten kuntoon ennen niiden selvittelyä. Sanoisin, että kun hoidetaan edellä mainitut ensin kuntoon, helpottavat nämä epämääräisemmätkin oireet melko varmasti.

Kannattaisi kyllä nyt selvitellä tilannetta paljon laajemmin terveyskeskuksessa. Kuulostaa siltä, että olet seuraavaksi kovaa vauhtia ajautumassa pitkittyneelle sairaslomalle, joka tulee heti, kun TE-toimiston täti ehdottaa, ettei näillä oireilla voi töitä ottaa vastaan ja tk-lääkäri sitten avaa sen portin, kun sitä kautta on helpointa asiassa edetä. Sitä sitten seuraa ilman jatkotoimenpiteitä vain kuntoutustuki ja edelleen lopulta sairaseläke alle 30-kymppiselle. Ihan oikeitakin vaihtoehtoja on ja näillä tiedoilla esim laihdutusleikkaus voisi olla ihan oikea vaihtoehto. Sekin tosin vaatii omaa sitoutumista eli sinun pitää itsekin päättää aiotko jäädä seuraavaksi yhteiskunnan elätiksi eläkkeelle vai tehdäänkö elämäsi eteen jotain vielä. Se, että kysyt apua edes täältä, on hyvä merkki siitä, että toivoa ei vielä ole menetetty.”
 
Mitäs mieltä tällaisesta tapauksesta?
Nuori ikä antaa sen verran anteeksi, että kunhan vaan otat apua vastaan ja sitoudut hoitoon niin susta tulee luultavasti muutamassa vuodessa oikein hyvävointinen ja pirteä kaveri, joka jaksaa painaa vielä vuosikymmeniä. Mikäli päätät jatkaa nykyisellä tiellä, loppuelämä on luultavasti suhteellisen lyhyt, mutta sitäkin tuskallisempi.
Kannattaisi kyllä nyt selvitellä tilannetta paljon laajemmin terveyskeskuksessa.
Ehdottomasti samaa mieltä.
 
Laitan tähän oikeaan ketjuunkin vastaukseni, kun niin tärkeästä asiasta nyt kyse:

Eihän näistä mitään diagnoosia voi antaa, mutta ajatuksia. Sanon ihan suoraan ja kaunistelematta sen, mitä näiden esitietojen avulla voi sanoa.

Painoindeksisi tosiaan on 67 ja kyseessä on sairaalloinen ylipaino eli todella merkittävä perussairaus. Kuten sanottiinkin jo, ylipainoa on se yli 140 kiloa eli elimesi joutuvat tekemään tavallaan kolminkertaisen työn terveeseen verrattuna joka päivä.

Jos perusverikokeet on olleet ihan ok, näkee liittämistäsi kuvistakin jo, että jaloissa on 25-vuotiaalle ihan kamala lymfödeema eli imunestekierron (ja laskimoverenkierron) häiriö. Perusverikokeet kertovat tässä lähinnä vain sen, että sydän, maksa ja munuaiset jaksavat vielä ja ne eivät ole aiheuttamassa turvotusta vaan se liittyy ”vain” ylipainoon. Istuminen varsinkin kovalla nimenomaan lisää oireita, koska paine estää imunestekiertoa ja laskimopaluuta entisestään. Olisi ihmekin, jos jalat eivät puutuisi ja turpoaisi istuessa näillä spekseillä.

Kävellessä alaselkä varmasti ratkeaakin kasaan. Mietipä, että kylmiltään laitettaisiin jollekin toistasataa kiloa repussa selkään. Poskien ”tulehtuminen” voi olla ihan sitä, että alaraajojen (ja vatsan alaonttolaskimon) verenkierto painuu painon alla kasaan ja veri pakkautuu päähän, joka sitten saa aikaan poskien punoituksen ja turvotuksen, jos poskissa ei mitään oireita muuten esim. istuessa.

Öljyisestä ruuasta tulee mieleen sappivaivat, krooninen haimatulehdus (verikokeiden triglyseridit?) tai refluksi/dyspepsia. Kaikki nämä todella yleisiä tuolla massalla. Fiksua olisi kertaalleen ylävatsan ultraääni tehdä ja todennäköisesti sitten vatsalaukun tähystys.

Nukkumisen ongelmat suu kiinni liittyy lähes satavarmasti tuolla painoindeksillä löytyvään uniapneaan paljon todennäköisemmin kuin johonkin kasvuikäisenä missattuun olennaiseen purentaongelmaan. Apnea sitten assosioituu valtavaan määrään eri asioita verenpaineista, sydänongelmiin, rytmiähäiriöihin, masennukseen, päiväväsymykseen, päänsärkyihin jne. Todennäköisesti nopeiten vointiasi helpottava tekijä itse asiassa olisi todennäköisesti tuon mahdollisen uniapnean toteaminen ja hoito.

Nämä nukahtaminen valoisassa yms sitten googlettelemalla tuottavat kaikenlaisia matala-asteiseen tulehduksen yms artikkeleja, joita ei lääketiede oikein tunnista ja kannattaisi ensin hoitaa asioita muuten kuntoon ennen niiden selvittelyä. Sanoisin, että kun hoidetaan edellä mainitut ensin kuntoon, helpottavat nämä epämääräisemmätkin oireet melko varmasti.

Kannattaisi kyllä nyt selvitellä tilannetta paljon laajemmin terveyskeskuksessa. Kuulostaa siltä, että olet seuraavaksi kovaa vauhtia ajautumassa pitkittyneelle sairaslomalle, joka tulee heti, kun TE-toimiston täti ehdottaa, ettei näillä oireilla voi töitä ottaa vastaan ja tk-lääkäri sitten avaa sen portin, kun sitä kautta on helpointa asiassa edetä. Sitä sitten seuraa ilman jatkotoimenpiteitä vain kuntoutustuki ja edelleen lopulta sairaseläke alle 30-kymppiselle. Ihan oikeitakin vaihtoehtoja on ja näillä tiedoilla esim laihdutusleikkaus voisi olla ihan oikea vaihtoehto. Sekin tosin vaatii omaa sitoutumista eli sinun pitää itsekin päättää aiotko jäädä seuraavaksi yhteiskunnan elätiksi eläkkeelle vai tehdäänkö elämäsi eteen jotain vielä. Se, että kysyt apua edes täältä, on hyvä merkki siitä, että toivoa ei vielä ole menetetty.”

Aika virkistävää että joku oikeasti analysoi tilannetta ja ehdottaa jopa laihdutusleikkausta. Liian usein kuulee "otat vaan nyt itseäsi niskasta kiinni ja laihdutat" vaikka ihan hyvin pystyy sanomaan että jos ei pääse sängystä suunnilleen ylös, niin elämäntapojen muutos ja sadan kilon tiputtamisen todennäköisyys on melko olematon.
 
Kuten tuolla sun aloittamassa ketjussa sanoin, kaikissa noissa sun fyysisissä oireissa aiheuttajana/myötävaikuttajana on ylipaino. Ihmiskehon ei voi odottaa pelittävän normaalisti jos ylipainoa on lähes 150kg, enkä usko mitään taianomaista parannusta vaivoihin löytyvän ennen kuin painoa saa huomattavasti alaspäin.

Painonpudotus vaatii kuitenkin pitkäjänteisyyttä, sitoutumista ja kattavaa elämäntaparemonttia, ja jotta se olisi mahdollista, pitäisi aloittaa ongelmien korjaaminen siitä mikä tuohon tilanteeseen ylipäätään on johtanut eli kirjoittamasti perusteella mielenterveydestä.

Käytännössä tuo menee julkisessa terveydenhuollossa niin, että hakeudut terveysasemalle lääkärin vastaanotolle puhumaan ongelmistasi josta sitten ohjataan oikeanlaisen avun piiriin. Käytännössä tarkoittaa varmaan jonkinlaista kontaktia esim psykiatriseen sairaanhoitajaan tai vastaavaan tahoon. Kattavampaan terapiaan on ymmärtääkseni vaikeaa julkisen kautta päästä, ikävä kyllä, ei varmaan kuitenkaan mahdotonta.

Joka tapauksessa kannattaa apua lähteä hakemaan, kesti siinä sitten kuinka kauan tahansa. Se on varma, ettei kotoa tule kukaan hakemaan vaan apua on nimenomaan itse haettava ja valitettavasti usein myös vaadittava senkin jälkeen kun on avun piiriin hakeutunut.
 
Olen ylivelkaantunut ja työtön luuseri Vantaalta. Vaikea löytää syitä elää, olisin onnellinen jos loppu vastaan tulisi.
Monta työhakemusta tehnyt ja hylättyjä vastauksia. Laitoin terveysasemalle viestiä ja menee joku pari viikkoo vastaa.

Lähinnä kasvojen tulehdus ja jalkojen tulehdus eniten häirinneet tällä hetkellä elämässä. Aina nuoruudesta asti ollut vaikea hengittää nenällä ja kävin nenäleikkauksen, jotta saataisiin vinoumaa korjattua. Kai se vähän parantui, mutta silti olen ruma.
Ihoni on täysin veltaantunut ja huonokuntoinen. Ainoa tapa kuluttaa aikaa, on viettää netissä tai imppaa vahvoi pesuaineita ja nukkua päivien ohitse. Ulkona ei ole muuta kuin ongelmia tai draamaa tai maahanmuuttajia enimmäkseen ja ei houkuta.
Naisetkaan ei voisi vähääkään kiinnostaa tai lisääntyminen, kun millä rahalla senkin hoitaa, velho elämää elän konnamaailmassa.

En tykkää jos menee huonosti ja sitä hierotaan naamalle. Oon turhake maailmassa. Jos minulle laitettaisiin sairaseläke, varmaan ryhtyisin varkaaksi ja hankaloittaisin jokaisen yrittäjän elämää vain, koska pystyn. Alkaisin maanvaivaksi.
Joisin kahvia yritysten edessä ja puhuisin paskaa aamusta iltaa, miten esimies on yks ruskearitari, joka ei ansaitse työpaikkaansa ja on täysi epäkypsä hutiloija.
Ylipaino vaikutta myös psyykkeeseen ja aiheuttaa masennusta ja muita psyykkisiä häiriöitä. Vaikka nyt tuntuu että ei kiinnosta elämässä mikään. Niin myös psyykkeesi voi tervehtyä ja saat taas tarkoitusta elämääsi ja alat ehkä ajattelemaan vähemmän nihlistisesti.
 
Olen ylivelkaantunut ja työtön luuseri Vantaalta. Vaikea löytää syitä elää, olisin onnellinen jos loppu vastaan tulisi.
Monta työhakemusta tehnyt ja hylättyjä vastauksia. Laitoin terveysasemalle viestiä ja menee joku pari viikkoo vastaa.

Lähinnä kasvojen tulehdus ja jalkojen tulehdus eniten häirinneet tällä hetkellä elämässä. Aina nuoruudesta asti ollut vaikea hengittää nenällä ja kävin nenäleikkauksen, jotta saataisiin vinoumaa korjattua. Kai se vähän parantui, mutta silti olen ruma.
Ihoni on täysin veltaantunut ja huonokuntoinen. Ainoa tapa kuluttaa aikaa, on viettää netissä tai imppaa vahvoi pesuaineita ja nukkua päivien ohitse. Ulkona ei ole muuta kuin ongelmia tai draamaa tai maahanmuuttajia enimmäkseen ja ei houkuta.
Naisetkaan ei voisi vähääkään kiinnostaa tai lisääntyminen, kun millä rahalla senkin hoitaa, velho elämää elän konnamaailmassa.

En tykkää jos menee huonosti ja sitä hierotaan naamalle. Oon turhake maailmassa. Jos minulle laitettaisiin sairaseläke, varmaan ryhtyisin varkaaksi ja hankaloittaisin jokaisen yrittäjän elämää vain, koska pystyn. Alkaisin maanvaivaksi.
Joisin kahvia yritysten edessä ja puhuisin paskaa aamusta iltaa, miten esimies on yks ruskearitari, joka ei ansaitse työpaikkaansa ja on täysi epäkypsä hutiloija.

Sinulla on sairaus nimeltä ruokaholismi. Se on kuin alkoholismia, mutta addiktio kohdistuu ruokaan. Sinun pitää tajuta tämä, ja kokea asia ongelmaksi, haluta muutosta ja hakeutua avun piiriin. Yksin et tule selviämään.

Statistiikka

Viestiketjuista
301 022
Viestejä
5 144 637
Jäsenet
81 928
Uusin jäsen
karvinator

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom