Teräksiset paistinpannut (ruostumaton, hiiliteräs, valurauta)

Liittynyt
27.04.2023
Viestejä
35
No jos sillä lähtee jotain niin voit hinkata, mutta kyllä varmaan ihan tiskiharja riittää. Veden keittäminen pannussa yleensä irrottaa aika paljon kaikenlaista rupulia ja tahnaa joten sen jälkeen pitäisi olla melko siisti, mutta esim hiiliteräspannusta se ei irrota sitä kovaa mustaa ohutta kerrosta, vaan siihen vaaditaan esim etikkaa. Valurautapannussa ei sellaista kerrosta kovin helposti tule joten kyllä tuolla pitäisi päästä aika hyvään tulokseen. Katsotaan se valokuva ensin ja mietitään sitten lisää.
Näyttää sille kuin sulla olisi kerrostunut kova "polymeroitinut" rasvakerros valuraudan päälle ja pannu alkaa ruostumaan sieltä kerroksen alta irrotellen tuota rasvakerrosta. Juurisyynä lienee se, että olet pessyt pannun huonosti jolloin siihen on alkanut kertyä kaikkea roskaa ja tuollainen kerros. Rasvailut sitten vaan pahentanut asiaa

Ratkaisu on poistaa tuo kerros. Hio hiomapaperilla, merisuolalla tai teräsvillalla, hiekkapuhalla, tai vaikka laita pannu saunanuuniin tunniksi jotta se palaa pois kuten joku täällä teki. Tyyli on vapaa, mutta puhdas, jopa kiiltävä, metallipinta on se mitä tarvitset. Siihen vaan yksinkertainen rasvapoltto vaikkka silavalla ja se että käytössä muistaa pestä ja käyttää pannua kuumana. Valurauta tykkää kun se käy sinertävänä savuavan kuumana ihan käytön ohessa.
Tältä näyttää nyt veden keittämisen jälkeen, vähän hinkkasin tiskiharjalla sen jälkeen ja sitten PataPadalla vähän myös hinkkasin. Patapadan jälkeen tuossa kohtaa missä on sitä halkeilua, alkoi ihan pikkaisesti näkyä sitä hopeaa väriä. Pitäisikö hinkata sillä PataPadalla oikein kunnolla ja pidemmän aikaa, jos sitten saisi enemmänkin sitä hopeaa väriä esiin (jopa kauttaaltaan?) Vai vaatisiko se sitä hiomapaperia? Olen kyllä aina puhdistanut pannun veden alla puulastan ja tiskiharjan avulla (ilman tiskiainetta) käytön jälkeen, mutta varmaan pitäisi olla vieläkin tarkempi, että ei jää mitään jälkeä pannulle käytön jälkeen.

1703258510102.png
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 625

Varmaan helpointa jollain agressiivisella esim konetiskiaineliuoksella pestä toi paska pois ja rasvapolttaa uudestaa.
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
Millainen sellainen tietty tuote olisi hyvä?
Viemärirae tehokkain. Tai kodin putkimiehet tms. Myös 1 M suolahappo toimii kunhan ei kauaa läträile.

Toi sun pannu vaan näyttää valitettavasti siltä, että kemikaalien sijaan (ohella) se kannattaisi oikeasti hioa puhtaaksi mekaanisesti. Siellä on hapettumista, syöpymiä ja ruostetta tuon poistettavan pinnan alla. Jos sä et saa sitä puhtaaksi, jatkuu prosessi siellä pinnan alla edelleen. Kuten vanha ruostuva auto maalipinnan alla vaikka kuinka ruostetta peittäisi uudella maalilla.
 
Liittynyt
04.12.2021
Viestejä
260
Oli yllätys kun Intialainen Tawa pannu ehti jouluksi saapua oven taakse. Avasin paketin ja väärä tuote siellä oli, eli anodisoitu alumiinipannu indultio-teräspohjalla. Pannu on jopa paksumpi kuin rst-pannu jonka tilasin, 4mm vs 5,25 mm. Pannun pohja oli pienempi kuin kuvittelin mutta ehkä kakkos-lettupannuna hyvä. Pannun ei myöskään ole täydellinen vaan keikkuu lähes yhtä paljon kun mun moukaroima BK hiiliteräspannu. Eli kokemuksen kautta en suositteli intiasta pannun tilausta. Mutta katsotaan miten se toimii, onhan tuossa kiinassa valmistetussa BK hiiliteräspannussakin anodisoitu hiiliteräspinta. Luin vaan että anodisoitu pinta saattaa kestää 5 vuotta vähän kuin teflon pinta mutta jos hyvin tehty voisi olla ok. Alumiinilla en itse lähtisi kokkailee lukemani perusteella saattaa olla vaarallista, eli teflon pannuissa on jopa tupla vaarallisuus.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
904
En kyllä usko että on syöpymää. Sitä ei helposti valurautapannuun saa. Noita on pelastettu ladosta ja vintiltä ja silti tulleet uudenveroisiksi.

Pannun pinnassa on selkeästi palanut kuonaa kiinni mikä ei lähde helpolla. Saunanuuni hiilloksella, pannu sinne 20 minuutiksi ja sen jälkeen teräsharjalla palaneet tuhkat pois pannusta ja rasvapoltto pesun jälkeen. Vaatii puukiukaan tai takan tietysti. Teräsharjalaikka porakoneessa ajanee saman asian eikä vahingoita pannua ainakaan ihan helposti. Hiomalaikka ja -paperi on sitten ihan eri juttu. Olen porakoneella teräsharjalaikalla putsannut yhden uunin valurautaluukut hopeamaalista eikä luukkuun jäänyt mitään jälkiä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.04.2023
Viestejä
35
Juu, harmittavasti minulla ei olle saunaa käytettävissä. Varmaan sitten jotain hiomapaperia jostain, millaista näihin kannattikaan käyttää? En tiedä raskisiko tällaista siihen käyttää? Viemärirae 1 kg
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
904
Ennemmin teräsharjalaikkaa jos on porakone. Voi sen pohjan käsinkin hioa. Ei väliä paperilla. Vaikka 40-120 väliltä perus-Mirkaa. Tällöin kyllä pohja siliää samalla joka on hyvä juttu. Kerran hioin likaisen pannun niin alussa lähti pelkkää moskaa pinnasta ja tukki paperin.
 
Liittynyt
27.04.2023
Viestejä
35
Kiitokset vinkeistä tähän väliin kaikille.

Ennemmin teräsharjalaikkaa jos on porakone. Voi sen pohjan käsinkin hioa. Ei väliä paperilla. Vaikka 40-120 väliltä perus-Mirkaa. Tällöin kyllä pohja siliää samalla joka on hyvä juttu. Kerran hioin likaisen pannun niin alussa lähti pelkkää moskaa pinnasta ja tukki paperin.
Porakonettakaan minulla ei ole. Oisko tämä ok? Mirka hiomapaperi 93x230mm lajitelma 20kpl Joku noista varmaan olisi ok paketissa

Vaiko tällainen? Hiomakangas Mirka Alox 230x280mm P60 Tämä olisi ainakin todella halpa jo
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
575
Mulla oli Lodge päässyt vähän samannäköiseksi, ja hinkkasin sen juurikin tuommoista teräsharjaa porakoneessa käyttäen. Siinäkin piti isommalla nopeudella hinkata, pienempi ei tuntunut auttavan mitään. Mutta lähti sillä ne moskat loppujen lopuksi, ja sen jälkeen uusi rasvapoltto (popcornien teko toimii tässä mainiosti).

Sitä en tiedä, mitä teen väärin, kun tasaisin väliajoin onnistun hyvänkin pinnan pilaamaan. Viimeksi muistaakseni paistoin pihviä. Olihan ne valmiiksi marinoitu, mutta huuhtelin ne ennen paistamista.

Käsin hiomalla lähtee kyllä, mutta omasta mielestäni kannattaa investoida pieni akkukäyttöinen porakone. Merkkejä on vaikka kuinka paljon, ja montaa kymppiä niistä ei tartte maksaa. Ja on sille yleensä muutakin käyttöä sitten, kun koneen kerran on hankkinut.
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 706
Juu, raapikaa ne ihmerasvoituksenne poralla ja alkakaa tehdä ruokaa. Yleensäkin alkaa minneä pileen kun väline on pääasia, eikä se mitä sillä tehdään.
 
Liittynyt
01.01.2017
Viestejä
575
Juu, raapikaa ne ihmerasvoituksenne poralla ja alkakaa tehdä ruokaa. Yleensäkin alkaa minneä pileen kun väline on pääasia, eikä se mitä sillä tehdään.
Koska kirjoitat monikossa, oletan että viittaat myös minuun. Mutta en minä kyllä mielestäni tässä välineurheillut pannun kanssa, vaan ihmettelin mitä teen väärin kun pannua käyttäessä säännöllisesti sen onnistun pilaamaan semmoiseen kuntoon, että tarttee kovaa jynssäystä että siihen viitsii taas mitään ruokaa laittaa. Tai en vaan suostu uskomaan että palaneen karstan päälle kannattaa jauhelihoja heittää ja se siitä mystisesti itsekseen korjaantuu.
 
Liittynyt
19.11.2018
Viestejä
1 257
Ennemmin teräsharjalaikkaa jos on porakone. Voi sen pohjan käsinkin hioa. Ei väliä paperilla. Vaikka 40-120 väliltä perus-Mirkaa. Tällöin kyllä pohja siliää samalla joka on hyvä juttu. Kerran hioin likaisen pannun niin alussa lähti pelkkää moskaa pinnasta ja tukki paperin.
Tälle varaukseton suositus. Saa tuollaisen pannun, jossa ei ruostunut vielä syviä koloja, helposti kiiltäväksi. Sitten vaan pesu ja rasvapoltto. Pahasti ruostuneen pannun olen hapottanut tuolla hiomisen jälkeen jotta puhdistuu kuopistakin. Retkellä olen kunnostanut ruosteisen pannun merisuolalla ja voimalla. Kova suolakide jopa parempi kuin hiomapaperit tai monet laikat, mutta vaatii aikaa ja paljon voimaa.

Sitä en tiedä, mitä teen väärin, kun tasaisin väliajoin onnistun hyvänkin pinnan pilaamaan. Viimeksi muistaakseni paistoin pihviä. Olihan ne valmiiksi marinoitu, mutta huuhtelin ne ennen paistamista.
Lähes aina näissä on juurisyynä se, ettei ihmiset jostain systä uskalla pestä pannua käytön jälkeen. Paistaessa pannuun kiinni palanut proteiinikerros jätetään pannuun ja poltetaan seuraavalla kerralla öljyn kanssa sellaiseksi oudoksi kiiltäväksi karstaksi. Vähän kun tätä toistetaan on kerros niin paksu, jotta pannu ei sen kerroksen alta kuivu ja alkaa ruostua irrottaen tämän karstan. Tällainen on pahenpaa myrkkyä kuin teflon.

Kuumaa vettä, harja/sieni/teräsvilla, ja kunnolla voimaa käyttökertojen välissä. Valuraudan saa, ja se pitää pestä käsitiskiaineella. Tästäkin on ihmisillä outoja uskomuksia jotta pannu halkeaa tms jos siihen osuu fairyä. Tippa öljyä ettei ruostu, ei tämä mitään rakettitiedettä ole.
 
Ei tää kyllä osu mun kohdalle. Puhdistan pannun joka käytön jälkeen. Asioiden ollessa kunnossa, riittää kun laskee vettä päälle ja hinkkaa harjalla, scrub daddylla tai sellaisella vihreällä hankausliinalla. Mutta välillä sitten käy niin, kuten noita pihvejä paistaessa, että siihen palaa sellainen älyttömän kova mattapintainen kerros. Ja kun niin käy, niin ei se ei todellakaan lähde harjalla, liinalla tai teräsvillalla (no, teräsvillalla varmaan olisi lähtenyt kun tarpeeksi kauan hinkkaisi, mutta kun yksi tyyny ei riittänyt, niin siirryin seuraavaan välineeseen). Kaikkien noiden kanssa oli myös fairyä mukana. Vasta porakoneen ja teräsharjan kanssa alkoi lika irrota, sillä toki sitten aika helpostikin kun oli vähän kierroksiakin.

Tuossakin tilanteessa pannun pinta tuntui sormilla ihan sileältä, mutta tarkasti katsomalla erotti siinä ohuen, mutta tiukkaakin tiukemman palaneen kerroksen. Joskus aikaisemmin kokeilin tuossa tilanteessa jättää sen puhdistamatta (olettaen että se ei ollut likaa), mutta sitten seuraavalla kerralla siihen paloi todella tiukasti uusi kerros kiinni, kuten kuvasit.
 
Liittynyt
04.12.2021
Viestejä
260
Kyllä noissa uusissa pannuissa munakkaan teko on helppoa vaikka joutuu Vinod alumiinipannun kanssa opiskelemaan vielä että tulee mulle yhtä tutuksi kun valurauta tai hiiliteräs.

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
424
25 Darto tuli. Pitää ihmetellä miten tuon puhdistaa ja saa ensimmäiset pinnat. Pitää katsoa jos 20 ja 15 tulisi seuraavassa kampanjassa tilattua.
 
Liittynyt
04.12.2021
Viestejä
260
25 Darto tuli. Pitää ihmetellä miten tuon puhdistaa ja saa ensimmäiset pinnat. Pitää katsoa jos 20 ja 15 tulisi seuraavassa kampanjassa tilattua.
Darto pannut ovat kyllä loIstavia!
Karhunkielellä ja runsaalla astianpesuaineella kannattaa hinkata varastorasvaa niin paljon kuin viitsii. Runsas huuhtelu kuumalla vedellä. Sitten heti liedelle lämpiämään. Itse suosittelisin koko pannun rasvapolttoa uunissa (siis mukaan lukien kahva, pannun pohja ym) noin 1h 10-40 astetta kuumemmassa uunissa kuin käyttämäsi öljyn savuamispiste. Yksi kerta riittää mutta 2-3 takaa että öljyä varmasti joka puolella riittävästi sen jälkeenkin kun öljyn on hinkannut silmämääräisesti täysin pois. Jos haluaa hienomman pinnan kannattaa öljy vielä hinkata pannusta kun pannu ollut loppulämpötilan asteisessa uunissa 5-15 minuutia. Itse teen vielä saman määrän rasvapolttoja vähintään kuin uunissa liedellä, koska liedellä tehdyt rasvapoltot kovettavat pinnan paljon paremmin kuin uunissa tehdyt rasvapoltot.

Edit: Jos haluat sinertää pannun voit myös pesun jälkeen jättää uuniin ilman öljyä noin tunniksi ja noin 250-275 astetta. Sinertäminen ei mitenkään pakollista mutta nopeuttaa mustemman pinnan syntyä ja saattaa antaa ekstra suojan ruostetta vastaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
904
Kyllä noissa uusissa pannuissa munakkaan teko on helppoa vaikka joutuu Vinod alumiinipannun kanssa opiskelemaan vielä että tulee mulle yhtä tutuksi kun valurauta tai hiiliteräs.

Tämähän on pinnoitettu pannu, ja kuuluisi varmaan siihen toiseen ketjuun siitäkin huolimatta että varmaan ihan käypäinen onkin. Ja tuo anodisointi ei ole ikuinen vaan kuluu pikkuhiljaa ja on myös mahdollista naarmuttaa esimerkiksi metallisilla välineillä vaikka kovaa onkin.
 
Ehkä tosiaan kuuluisi toiseen ketjuun alumiinipannut joita tuo Vinod pannu edustaa ja taidan sitten jatkaa toisessa ketjussa siitä mikäli siitä vielä tämän jälkeen asiaa, jos löydän oikean ketjun missä ei ole kyse teflon pinnoitetuista pannuista :D

Taitaa olla ainakin länsimaailmassa poikkeuksellinen siinä että Vinod pannua ei ole pinnoitettu PTFE (teflon) tai keraamisella tavalla, vaan se on ainoastaan "hard-anodized" alumiinipannu teräksisellä induktiopohjalla. Tosin mun BK hiiliteräspannussakin on melko varmasti sama anodisointi tehty vaan kiinassa intian sijaan. Lisäksi monet kiinan wokit ovat anodisoituja (myös mun feikki ZhenSanHuan (jonka pinta alkoi nopeasti halkeilla mutta sain sen pois ja allaoleva hiiliteräs on ok). Jos Vinod pannussa olisi teflon pinnoitetta ei videoni lopussa ollutta munakkaan kiinnittymistä pannuun olisi. Lisäksi Vinod pakkauksessa lukee että pannu kestäisi lämpöä (haha) jopa alumiinin sulamispisteeseen 660 celsius asteeseen saakka :D
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.10.2022
Viestejä
150
Mutta välillä sitten käy niin, kuten noita pihvejä paistaessa, että siihen palaa sellainen älyttömän kova mattapintainen kerros. Ja kun niin käy, niin ei se ei todellakaan lähde harjalla, liinalla tai teräsvillalla (no, teräsvillalla varmaan olisi lähtenyt kun tarpeeksi kauan hinkkaisi, mutta kun yksi tyyny ei riittänyt, niin siirryin seuraavaan välineeseen).
Chainmailia apuun :)

Chainmail Scrubbing Pad | Shop Online | Lodge Cast Iron saa muualtakin kuin lodgelta, tämän kautta ymmärtää että valurautapannu ja chainmail on kuin luotu toisilleen.

Jos tosiaan jää pihvin paistamisen jälkeen karstakerros pannuun, niin kuumaa vettä pannulle ja hinkkaa tuolla chainmaililla ne pois. Ei-pinnoitettuihin pannuihin perehtynyt Cook Culture -Youtube-kanava puhuu myös kovasti chainmailien puolesta pannun huoltamiseen:

ja chainmail mainitaan useassa videossa.
 
Mielenkiintoinen video, katsoin läpi. Eihän tuo rengashaarniska paljoa maksaisi, että sama ostaa kokeiluun. Tuossa PannuPoron laittamassa kuvassa näkyy hiukan samaa, minkälaista mullakin siis toisinaan palaa kiinni:

1703504269821.png

Auttaisiko tuo rengasliina siis tuommoisen puhdistamisessa? Koska jos tuon jättää hoitamatta, niin seuraavilla käyttökerroilla se palaa vain tiukemmin kiinni, ja kaikki pannulla paistettu tarttuu siihen.

Mä oon tavannut puhdistella siis sillä tavoin, että käytön jälkeen annan pannun jäähtyä sen verran, että voin laskea vettä pannun päälle ilman että vesi höyrystyy heti. Helpon lian tapauksessa riittää, kun vain pyyhkäisee sen scrub daddyllä puhtaaksi. Vähän hankalammassa tapauksessa tarttee sitä vihreää hankausliinaa, sitten välillä joutuu turvautumaan tuohon teräsvillaan (lisäksi mulla on yksi puhdistussieni, jossa on pieniä teräksisiä palloja, luulen että se vastaa kohtalaisen hyvin tuota rengasliinaa). Tai sitten ääritapauksissa joutuu harjata koko pannun sillä teräsharjalaikalla, tätä on sattunut 2-3 kertaa viiden viime vuoden aikana. Joka puhdistustavan jälkeen tipautan pienehkön pisaran rypsiöljyä pannulle ja levitän sen talouspaperilla kauttaaltaan pannulle. Liian paksua öljykerrosta opin aika nopeasti välttämään, jottei tule sitä kumimaista paksua töhnää.

Ja eihän tää puhdistaminen sinänsä edes mikään ongelma olisi, pannu toimii valtaosan ajasta hyvin ja sitä on kiva käyttää. Mutta tästä ketjusta muodostuu semmoinen käsitys, että teen jotain väärin, jos koskaan joutuu noihin järeämpiin puhdistusvälineisiin turvautumaan?
 
Liittynyt
14.10.2018
Viestejä
2 706
Ei sitä kannata surra, keskimäärinhän kaikista tuntuu että kaikki muut tekevät kaiken väärin. ;-)
Joulumielellä vaan hankailemaan.
 
Liittynyt
04.12.2021
Viestejä
260
Cook Culture kanavan ja Uncle Scott kanavan yhteistyö videolla puhutaan vahvasti pinnoitettuja pannuja vastaan:
 
Liittynyt
04.12.2021
Viestejä
260
Maailman ensimmäinen hiiliteräs-alumiini-ruostumaton teräs pannu on valmistumassa: Products | Strata Pan

Itse annoin 1 dollarin ennakkokiinnostuksestani jonka saanee takaisinkin jos he ei pystyisikään toimittaa USAn ulkopuolelle.

Varsinkin isommassa 12" koossa jossa noin 24 cm paistopinta-ala voisi olla järkevää saada noin puolet normi-hiiliteräspannun painosta (noin 2,5 kg) pois jos nämä onnistuisivat niin pannuista voisi tulla ihan maailmanlaajuinenkin menestys.
Ensitesti:

Liittynyt
04.12.2021
Viestejä
260
Voitko yhtään tiivistää pääpointteja? Näitä videoita, joiden asiasisällön ois saanu puolen tunnin jaarittelun sijaan puristettua helposti yhden viidesosan mittaiseenkin videoon... Ekaan seitsemään minuuttiin ei tullut käytännössä mitään järkevää infoa ja luovutin.
Pannu sai kiitosta kevyestä painostaan joka noin puolet esimerkiksi Debuyerin paksummista hiiliteräspannuista ja kun se saatiin kunnolla rasvapoltettua oli pinta kuten tavallisilla hiiliteräspannuilla aika tarttumaton. Pannun kahva myös vaikutti melko ergonomiselta eikä kuumentunut liikaa.

Edit: Lisäksi pannua lämmitettiin aika kovalla induktiolla 7/10 eikä se vääntynyt.

Joo jaarittelua aika paljon mutta tämä ei ollut ns täysin kaupallinen video muussa mielessä kuin että testaaja sai pannun ilmaiseksi. Pannu ei ole vielä massatuotannossa ja tässä yksilössä valmistajan tekemä esi-rasvapoltto tehty eri öljyllä kuin mitä pannulle poltetaan kun pannua aletaan toimittamaan tavallisille asiakkaille (käytetään halvempaa öljyä).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 999
Ehkä tyhmä kymys koskien hiiliteräspannua, mutta laitetaan kuitenkin.

Omaani olen nyt saanu hyvän pinnan, tai omasta mielestäni kun kanamuna ei tarraa kiinni vaan liukuu pannulla, mutta esim. tuon kananmunan paiston kanssa on ongelmana kun se "palaa" kiinni pannun reunoilta. Eli siis siitä kohtaa kun pannun reuna nousee ylös. Mites tuon kohdan saa rasvapoltettua ettei jää kiinni noihin reunoihin?
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 698

Ootko kokeillu uunissa rasvapolttoa? Hierot sopivaa öljyä/rasvaa kauttaaltaan pannuun ja annat lämmetä ja jäähtyä uunin kanssa. Pelkästään keittolevyllä rasvapoltto ei riitä.
 
Onko induktioliesi? Sillä ainakin jää useimman kokoisten pannujen reunat kylmäksi josta johtuu luultavasti tuo kiinni tarttuminen. Poikkeuksena 20cm ja kuumenee aika tasaisesti.
 
Olen tehny tuon rasvapolton levyllä ja käyttäny siihen auringonkukkaöljyä. Pitääpä kokeilla uunittaa tuo vielä, tuskin tuo pinta nyt ainakaan huonommaksi menee

E2: Onko tuo jotenkin tärkeä kohta "jäähtyä uunin kanssa"? Teenkö väärin jos nostan pannun vaan tuohon liedelle jäähtymään?

E:
Onko induktioliesi? Sillä ainakin jää useimman kokoisten pannujen reunat kylmäksi josta johtuu luultavasti tuo kiinni tarttuminen. Poikkeuksena 20cm ja kuumenee aika tasaisesti.
Ihan keraaminenliesi kyseessä.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 698
E2: Onko tuo jotenkin tärkeä kohta "jäähtyä uunin kanssa"? Teenkö väärin jos nostan pannun vaan tuohon liedelle jäähtymään?
Itsellä käytössä Dartot niin rasvapoltan jopa kahvan, vähemmän menee pieleen kun ei ole tulikuuma pannu kyseessä ja tulee tasaisen kaunis pinta koko pannuun. Näyttää myös kivalta, mutta ei kai mikään estä ottaa uunista pois kuumana.
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 625
Ehkä tyhmä kymys koskien hiiliteräspannua, mutta laitetaan kuitenkin.

Omaani olen nyt saanu hyvän pinnan, tai omasta mielestäni kun kanamuna ei tarraa kiinni vaan liukuu pannulla, mutta esim. tuon kananmunan paiston kanssa on ongelmana kun se "palaa" kiinni pannun reunoilta. Eli siis siitä kohtaa kun pannun reuna nousee ylös. Mites tuon kohdan saa rasvapoltettua ettei jää kiinni noihin reunoihin?
Pannun reunat on vaan viileemmät niin tarraa. Ei se juurikaan siitä rasvapoltosta ole kiinni.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 698
Pannun reunat on vaan viileemmät niin tarraa. Ei se juurikaan siitä rasvapoltosta ole kiinni.
Itellä ei tarraa Dartoissa ja keraaminen liesi käytössä, mutta onkohan sitten se jyrkkä reuna niissä se ratkaiseva tekijä? Ennen kuitenkin tarrasi, ennen kuin lähdin harrastuksena ihan rasvapolttamaan 10 kerrosta päällekkäin. Nyt liukuu kananmunat ilman öljyäkin...
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 625
Itellä ei tarraa Dartoissa ja keraaminen liesi käytössä, mutta onkohan sitten se jyrkkä reuna niissä se ratkaiseva tekijä? Ennen kuitenkin tarrasi, ennen kuin lähdin harrastuksena ihan rasvapolttamaan 10 kerrosta päällekkäin. Nyt liukuu kananmunat ilman öljyäkin...
Joo, kyllähän se rasvapoltto voi vähän siihen pannuun vaikuttaa, mutta pääasiassa oon itsekin huomannut, että helpoiten tarraa reunoille, jos eivät ole ehtineet lämmetä. Nykyään lämmitän pannut yleensä vaan vähän rauhallisemmin keraamisella liedellä, jotta lämpö leviää myös pannun reunoihin. Jossain rosteripannussa voi ohuilla reunoilla silti joku kanakin tms tarttua kiinni helposti, vaikka paistopinta siitä kuumalta pohjalta tuotteen irroittaa helpostikin.
 
Liittynyt
04.12.2021
Viestejä
260
E2: Onko tuo jotenkin tärkeä kohta "jäähtyä uunin kanssa"? Teenkö väärin jos nostan pannun vaan tuohon liedelle jäähtymään.
Yleisesti ottaen suositellaan vaan jättämään pannun uuniin luukun ollessa kiinni. Onko siitä oikeasti hyötyä niin siitä en mene sanomaan jos uuni muuten ollut ainakin reilu puoli tuntia kovalla lämmöllä. Toki voi auttaa jälkilämpö viimeisten öljypisaroiden kuivattamiseen. Jos haluaa käyttää uunin lämpöä hyväksi asunnon lämmittämiseen kannattaa uunin luukku avata ihan auki, muuten jättäisin pannun varmuuden vuoksi tunneiksi hiljalleen jäähtymään uuniin luukun ollessa kiinni.
 
Kyllä se lämpö kämppään tulee vaikka luukun pitäis kiinni.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 698
Itellä ei tarraa Dartoissa ja keraaminen liesi käytössä, mutta onkohan sitten se jyrkkä reuna niissä se ratkaiseva tekijä? Ennen kuitenkin tarrasi, ennen kuin lähdin harrastuksena ihan rasvapolttamaan 10 kerrosta päällekkäin. Nyt liukuu kananmunat ilman öljyäkin...
Ihan vain näin!
 
Liittynyt
21.10.2016
Viestejä
4 625
Tyhmä kysymys, mutta mitenkäs olet saanu näin hyvän lopputuloksen?
Kyllä sitä pannua voi rasvapolttaa kymmeniä kertoja, mut sit kun siinä kerran tekee jotain epämäärästä kastikemömmöä, niin se kova työ on ainakin osittain syöty veke, joten parempi lienee vaan pitää pannusta perustasoista huolta ja antaa sen lämmetä kunnolla ennen käyttöä.
 
Liittynyt
17.01.2017
Viestejä
1 698
Kyllä sitä pannua voi rasvapolttaa kymmeniä kertoja, mut sit kun siinä kerran tekee jotain epämäärästä kastikemömmöä, niin se kova työ on ainakin osittain syöty veke, joten parempi lienee vaan pitää pannusta perustasoista huolta ja antaa sen lämmetä kunnolla ennen käyttöä.
Juu, sanottakoon että en mitään tomaattikastikkeita samalla pannulla tee, jossa paistan pihvit ja kananmunat. :D
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
904
Juu, sanottakoon että en mitään tomaattikastikkeita samalla pannulla tee, jossa paistan pihvit ja kananmunat. :D
Vaikket teekään, niin tulee se hetki kun se pinnoite lohkeaa. esim polttamalla pannulle jotain vahingossa ja kun alat putsaamaan vähän ronskimmin niin lohkeaa musta pinta. Mutta kukin tyylillään.
 
Liittynyt
04.12.2021
Viestejä
260
Kyllä sitä pannua voi rasvapolttaa kymmeniä kertoja, mut sit kun siinä kerran tekee jotain epämäärästä kastikemömmöä, niin se kova työ on ainakin osittain syöty veke, joten parempi lienee vaan pitää pannusta perustasoista huolta ja antaa sen lämmetä kunnolla ennen käyttöä.
Kaikki muut mun monet hiiliteräs ja valurautapannujen rasvapoltetut pinnat ovat joko hyviä tai erinomaisia poislukien vaimon useimmiten käyttämää maalaispannua jossa pintaruoste aiheuttaa mulle vaivaa (pannun pesijänä) toisinaan kun siinä tehdään paljon muuta kuin vain "kuivaa paistamista". Toisessa kuvassa pannu ennen nopeaa rasvapoltto ja ekassa rasvapolton jälkeen (tällä kertaa riitti melko helppo 5 min pesu ja rasvapoltto liedellä) :)
IMG_20240111_202105.jpg
IMG_20240111_200752.jpg
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
27.09.2023
Viestejä
90
Kyllä sitä pannua voi rasvapolttaa kymmeniä kertoja, mut sit kun siinä kerran tekee jotain epämäärästä kastikemömmöä, niin se kova työ on ainakin osittain syöty veke, joten parempi lienee vaan pitää pannusta perustasoista huolta ja antaa sen lämmetä kunnolla ennen käyttöä.
Jep. Nämä kymmenen kertaa poltetut eivät ole käytännössä minkään vertaa parempia kuin kertaalleen poltetut. Lämmönjohtokyvyltään vain heikompia sen karstakerroksen vuoksi.

Koska käytännössä paras pinta on juuri rasvapoltettu ja sopivan lämpöinen pannu, voi hiiliteräksen ihan rauhassa pestä vaikka pesuaineelle reilusti sienellä tai teräsvillalla hinkaten jos esimerkiksi on polttanut siihen sokeria. Ennen käyttöä nopea muutaman sekunnin aikaa vievä rasvspoltto. Olen päässyt tutustumaan muutamaan parempaan pihviravintolaa ja niissä kyllä pannut heitetään pesusaaviin muiden tiskien sekaan ja illan mittaan otetaan vaan uutta pannua käyttöön. Toki helppoa kun on tehokas kaasuliesi ja rasvapolton käry ei haittaa.

Itse rasvapoltan ulkokeittiössä joka käytöllä uuden pinnan, mutta näin pakkasella pyrin välttämään liiallista pesua ja pinnan tuhoamista. Mutta en kyllä juuri koskaan kymmentä kertaa pannua käyttäisi ilman kunnon pesua ja pinnan puhdistamista.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
904
Kaikki muut mun monet hiiliteräs ja valurautapannujen rasvapoltetut pinnat ovat joko hyviä tai erinomaisia poislukien vaimon useimmiten käyttämää maalaispannua jossa pintaruoste aiheuttaa mulle vaivaa (pannun pesijänä) toisinaan kun siinä tehdään paljon muuta kuin vain "kuivaa paistamista". Toisessa kuvassa pannu ennen nopeaa rasvapoltto ja ekassa rasvapolton jälkeen (tällä kertaa riitti melko helppo 5 min pesu ja rasvapoltto liedellä) :)
Meillä on yksi maalaispannun kaltainen wokki samanlaisessa käytössä, ja se pitää hieman öljyisellä talouspaperilla pyyhkäistä pesun ja kuivauksen jälkeen. Ei tarvitse paljon öljyä mutta niin että pinta kiiltää matan sijaan. Tämä estää ruostumisen, jota muuten tulee nopeasti jos on kastikkeita tehty ja pannu jätetty yhtään kosteaksi pesun jäljiltä. Jopa kuivauksen jälkeenkin saattaa ruostetta tulla jos ei öljyllä suojaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 362
Viestejä
4 212 618
Jäsenet
71 050
Uusin jäsen
mr_wate

Hinta.fi

Ylös Bottom