Tehorauta.fi kokemuksia?

Liittynyt
25.11.2019
Viestejä
17
Tein tilauksen 29.11. ja ensimmäisen kerran kyselin perään tammikuun alussa. Yhden osan saatavuudessa oli ongelmaa ja se vaihdettiin vähän kalliimpaan ilman lisämaksuja. Paketti oli noudettavissa postista tammikuun puolessa välissä, joten aikaa meni melko runsaasti, mutta kaikki tuli lopulta perille. Olen tosin katkera kun omasta paketista ei löytynyt karkkia :cry:
 
Liittynyt
17.02.2020
Viestejä
1
Ei voi hyvällä omalla tunnolla suositella. 1-3 vk toimitusaika venyi lopulta noin viiteen viikkoon. Yli kolmen viikon jälkeen kun tiedustelin tilauksesta, vasta ottaessa yhteyttä mainitsivat alkuperäisten muistikampojen puuttuneen ja että kestää pitempään hankkia. Tilasin uudet muistikammat, mutta en toistaiseksi ole nähnyt hyvitystä niistä kammoista joita en saanut. Noh, kammat kun vaihdettiin niin paketin piti lähteä postiin, mutta viikkoon ei näkynyt muuta kuin EDI-ilmoitus postilta pakettiseurannassa. Kyseltyäni aspalta asiasta sain päivää myöhemmin soiton, että ilmeisetsi pakettikortti oli hajonnut ja paketti haudattu postin varastoon. Laittoivat kuitenkin uuden paketin postiin tällä kertaa niillä muistikammoilla jotka tilasin alunperinkin. Par'aikaa, odottelen josko huomisella tulisi vielä tilaamani näytönohjain, kun ei ollut muiden osien tai kotelon mukana.

Halvempi hinta näkyi palvelun laadussa. Ei jatkoon.

EDIT: Sain vihdoin hyvityksen muistikammoista, ja näytönohjain lähti postiin. Oli jäänyt lähetyksestä. :rolleyes:
 
Viimeksi muokattu:

E.T

Liittynyt
27.02.2017
Viestejä
6 254
Meinasi unohtua tämä, niin itse tilasin tuolta 2x16GB Trident Z Samsung B-die muistikitin, 2TB NVMe SSD:n ja Ryzen 3900X ja toimitusaika oli lopulta aika hyvin odotetun ja luvatun mukainen.
SSD nyt vaihdettiin tukkurilla kai saatavuusongelmissa olleesta Adatasta varastoon tulleeseen PNY:hyn.
Paketointi oli erinomainen, vaikkei mikään noista osista ole arka pienille töyssyille/paketissa hölskymiselle.

Eli jos on kiire saada osia, niin kannattaa pysyä varastotuotteissa.
Jos taas ei ole kiire, niin osia on tuolta mahdollista saada kilpailukykyiseen hintaan verrattuna Keski-Eurooppaankin samalla tukien vähän paremmin Suomen talouden ja työpaikkojen selviytymistä.

Ja kommukaatio on toiminut niin hyvin kuin tuon kokoiselta liikkeeltä voi odottaa, kun olen tuotteitakin ehdotellut hinnastoon.
Lienen syypää ainakin useamman prossujäähyn (ml Mugen 5) ja SSD:n löytymiseen tuotelistoilta +muutamaan muistiin.


Muistikitti muuten kiertänyt aika nopeasti ketjun läpi, kun sarjanumeron perusteella valmistettu vuoden toisella viikolla.
G.Skillin sarjanumeron kaksi ensimmäistä numeroa kertovat valmistusvuoden ja kaksi seuraavaa viikon.
 
Liittynyt
03.12.2016
Viestejä
70
Kuten muutama muu täällä on todennut niin jos kamat löytyy hyllystä niin voi hyvin suositella kun hinnat ovat yleensä halvemmat kun mitä muuten Suomesta löytyy.
Mutta jos on tilaustavaraa niin silloin kannattaa miettiä onko valmis odottamaan 2-3 viikkoa tai pidempään.

Omalla kohdalla niin kolmen tilauksen jälkeen josta yksi peruttiin kun kamat eivät tulleet 5-6 viikossa ja toiset noudettu alle 48h tilauksesta niin kyllä jatkossa tulee käytettyä tätä kauppaa mikäli kamat ovat hyllyssä.
 
Liittynyt
28.05.2018
Viestejä
542
Itse tilasin 2kpl samsungin 860 evo 500gb kiekkoja nassiin cacheksi. 1-3 viikkoa oli luvattu toimitusaika koska vain yksi hyllyssä = 3 viikkoa mennyt eikä mitään ilmoitusta tai tietoa ole kuulunut sieltä suunnalta. Laitoin kyselyä. Lisätietona tilauksessa pyysin että saisin sen hyllyssä olevan ja toisen uudemman kun menevät raidiin, jännä nähdä toteutuuko..
 

0nanias

Make ATK Great Again
Liittynyt
03.09.2018
Viestejä
1 860
Tilasin täältä vajaat 2 viikkoa sitten kokeeksi adatan sx8200 pro -aseman kun ilmaantui tarvetta ja oli sopivan edukas tässä kyseisessä liikkeessä. Toimitusajaksi luvattiin 1-3 viikkoa koska tavaraa ei ollut hyllyssä mutta se ei itseäni haitannut koska asialla ei ollut mikään kiire.
Pari päivää sitten sain mailin, että tilaus on käsittelyssä ja nyt hain lähetyksen pakettiautomaatista. Lähetys oli hyvin pakattu eikä firman toiminnassa muutenkaan mitään moitittavaa.
Hyviä jatkoja yrittäjälle ja onnea toimintaan kovasti kilpaillulle alalle...tilaan varmasti jatkossakin.
 
Liittynyt
12.12.2018
Viestejä
76
20.01.20 tilasin koneeseen uutta rautaa käytännössä kaiken muun paitsi virtalähteen. 30.01.20 päätin muuttaa tilaukseen vähän nopeammat muistit ja asiakaspalvelu toimi ihan ok. Välillä vastaus tuli melkein heti ja hitaimmillaan reilun vuorokauden kuluttua. Eilen tuli viestiä että tavarat ovat viimein lähdössä ja seurannan mukaan ovat vielä matkalla. Jospa ne maanantaina sitten tulisivat tai postin tuntien ennen seuraavaa viikonloppua.. Eli aikaa tulee menemään alkuperäisestä tilauksesta 5vk ja muokatusta tilauksesta vähän neljättä viikkoa. Nyt kun vaan posti kulkee:)
 
Liittynyt
30.01.2020
Viestejä
1
Ekaksi sanon että asiakaspalvelulle isot plussat. Nopeasti vastailivat ja neuvoivat kun arvoin parin komponentin välillä. Tilasin lopulta vähän muunnellun tehotonnipaketin 16.1. Näyttis, psu, muistit ja prosessori oli tilaustavaraa, joten olin jo varautunut vähän pidempään toimitukseen. 5.2 sitten tiedustelin tilannetta, jolloin arvio tuotteiden saapumisesta heille olisi seuraavan viikon perjantai ja pahoittelivat viivästystä.
19.2 tulikin sitten ilmoitus että tilaus valmis ja perjantaina paketti saapuikin jo karkkien kera :) Yhteensä meni siis se viitisen viikkoa kokonaisuudessaan. Eli jos haluaa tuolta osat nopeasti, niin kannattaa valita suosiolla hyllytavaraa, tai sitten varautua hieman odottelemaan. Suosittelen silti lämpimästi, kiva kun nousee uusia yrittäjiä. Toivottavasti bisnes lähtee heillä rullaamaan.
 
Liittynyt
17.01.2020
Viestejä
20
Tilasin tammikuun loppupuolella kombinaation emo+prossu+cooleri+ssd. Yksikään tavaroista ei muistaakseni sillä hetkellä ollut varastossa, joten olin varautunut odottamaan hetkisen. Kolmen viikon kohdalla lähetin sähköpostilla asiakaspalveluun kyselyä tilauksen tilasta ja samalla tarjosin emolle ja coolerille vaihtoa marginaalisesti kalliimpiin ja hyllystä heti löytyviin osiin. Asiakaspalvelusta vastattiin tehokkaasti, rahaa siirtyi ja paketin luvattiin lähtevän jo seuraavana perjantaina heti kun saavat viimeiset osat. Tämä myös tapahtui, joten päivälleen tasan 4 viikon kuluttua tilauksen tekemisestä paketti saapui noudettavaksi postiin.

Paketti vaikutti hyvin pakatulta, karkkejakin oli mukana. Hieman yllättäen paketista kuitenkin paljastui päivittämätön emolevy. Se ei kuitenkaan ollut mikään ongelma, koska kyseisen tavaran minä olin alunperinkin halunnut. Laitoin viestin aiheesta asiakaspalveluun ja raha kulki vaihteeksi toiseenkin suuntaan.

Kokonaisuutena olen tyytyväinen. Kilpailukykyiset hinnat, hyvä asiakaspalvelu ja tavara vaikuttaa liikkuvan ripeästi kun sitä on. Pitää siis jatkossakin harkita tilaavansa tuolta kiireettömiä tai suoraan hyllystä löytyviä palikoita.
 
Liittynyt
09.03.2020
Viestejä
1
En tilaa Tehoraudasta uudestaan. Tilauksessa oli ihan tavallista tavaraa emo, prossu, ssd-levyjä, muistit yms. Varastossa ei niitä ollut, mutta toimitusaika piti olla 1 - 3 viikkoa. Aloin kysellä aspasta 3 viikon jälkeen, ja sain tiedon että osa tavaroista on tullut, mutta ei kaikki. Seuraavan parin kolmen viikon aikana J tai T vastailivat vuorotellen sähköpostilla (aika paljon toisistaan tietämättäkin välillä :) ) muutaman päivän viiveellä, aina noin klo 1 aikaan aamuyöllä mitä erilaisimpia selityksiä.

Lopulta kyllästyin ja peruutin osan tilauksesta. Osa tilatuista tarvikkeista siis tuli, mutta kuuden viikon odotuksen jälkeen kaikkia osia en onnistunut saamaan, ja jouduin ostamaan muualta. Tilatut osatkaan eivät sitten lopulta olleet ihan sitä mitä J:n ja T:n kanssa oli sovittu. Rahat tulivat peruutetun tilauksen osalta viikon sisällä takaisin tilille.

Oma analyysini on, että kyseessä on pikkufirma, joka on valitettavasti haukannut liian ison palan kakkua. Mitään muuta kuin jo varastossa olevaa ei kannata tilata, ellei halua pitkää odotusaikaa tai jopa ei-oota. Todennäköisesti kannattaa myös maksaa Visalla tms. siltä varalta, että firmalle tulee jatkossa isompiakin ongelmia.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Tänään muuttui tilaus valmiiksi, eli meni tasan kuukausi (31 vrk) siitä että lähti paketti postiin. Toki vuodenvaihteen pyhät varmaan jotain ekstraa toi tuohon, mutta kyllä kolmesta viikosta mentiin railakkaasti yli ja kun kusti ei yleensä polje viikonloppuna (joskus kyl automaatteihin jaetaan lauantaisin, mut vain jos paketti on jo tässä kaupungissa perjantai-iltana, jota se nyt ei ole) niin toteutunut toimitusaika on siis 5 viikkoa tai hyvässä lykyssä yhden päivän vajaa.

Toisaalta näyttiksessä yli 30€ säästöä, SSD:stä kanssa kymppi ja kiintolevyä en vertaillut, mutta ei sekään nyt varmaan ylihintainen ollut.
Saaga jatkuu, kun näyttis kyrvähti.

Tähän asti ollut napakkaa toimintaa tehoraudalta, laitoin pe 28.2. sähköpostia päivällä tuosta, vastasivat tiistaina 3.3. puolilta päivin siihen, eli vähän yli yksi työpäivä vastaamiseen ja siinä tulikin heti palautuslappunen liitteenä. No postissa oli sen kanssa jotain hämminkiä (tosin niin oli ollut aiemminkin päivällä palautuslappujen kanssa), mutta sinne se kuitenkin pian sujahti.

Laittelin torstaina illalla postiin, eli varmaan kohta heillä ja nyt jännätään kuinka pitkä prosessi
 
Liittynyt
17.01.2020
Viestejä
5
Tilasin Tehoraudasta 17.1 paketin, jota päivitettiin monta kertaa, kun tavaraa ei ollut saatavilla. Lopulta 4. maaliskuuta sain kotiin mielestäni hyvän koneen, jolle hintaa tuli runsas 1300€. Se oli bout 200€ halvempi kuin samat osat Jimms´illä, johon vertailin ja joka oli toinen vaihtoehto. Näytönohjaimeksi tuli lopulta MSI Radeon RX 5700 XT, joka oli melestäni parempi vaihtoehto kuin alkuperäinen AMD Radeon RX 5700 XT mm. lämpötilojen suhteen.

Silti ihmettelen sitä, että MSI Radeon RX 5700 XT :n mukana saa Suomessa mukavan bonuksen (esim. Jimmsillä), johon sisältyy: - Monster Hunter World: Master edition (sisältää peruspelin sekä Iceborne -lisäsisällön), Resident Evil 3 REmake pelin ja 3 kk Xbox Game pass for PC:n.

Tehoraudasta tätä lisäsisältöä en kuitenkaan saanut, vaan kolmen vastaamattoman meilin jälkeen ilmoitettiin "Valitettavasti olemme irtisanoutuneet kyseisestä kampanjasta, että saisimme tuotteet mahdollisimman halvalla ja asiakkaat voivat säästyneillä rahoilla ostaa itse haluamansa pelit."
Hieman oudolta kuulostaa, koska tuon tarjouksen arvo on kuitenkin noin 150 euroa. En myöskään saanut ohjaimen myyntipakkausta, josta tarvittava koodi olisi luultavasti löytynyt. Onko Tehoraudan selitys mielestänne ok?
 
Viimeksi muokattu:

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
@Hezzz Perustelu on erittäin huono, mutta toiminta ei väärin minusta. Nuo kampanjat on siitä kenkkuja, ettei kerrota isolla fontilla edes AMD:n sivulla että liikkeen tulee olla osallistunut mukaan. Tämä tarkoittaa sitä jos ei selkein sävelin ole lisukkeista ilmoitettu, ettei niitä yleensä tule, ei varmaan koskaan. Perustelu Tehoraudalta on siksi huono, etteivät heidän 5700 XT -mallinsa ole juurikaan halvempia mitä Jimmsillä, missä tarjotaan pelit mukaan, joten parempi olisi vain pahoitella ja sanoa että näin tänään. Täällä palstalla saattaa olla monelle selvää tämä järjestely, mutta isolle osalle asiakkaista ei varmastikaan ole ja yllätys on todella ilkeä jos ostaa Radeon-kortin tai minkä tahansa tuotteen juuri lisukkeiden innostamana. AMD:n sivulta saa nopealla vilkaisulla sen käsityksen että pelit kuuluvat nidottuna korttiin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
736
Toki hieman hassua ettei edes myyntipakkausta ole saanut mutta ... :D Anyways nuo kamppikset on yleensä n määrän jälleenmyyjien kanssa (yleensä ne isoimmat) jolloin jos jälleenmyyjä ei erikseen mainosta niin lisäpelejä tuskin tulee niinkuin ei tässäkään tapauksessa. Paperiset koodit ovat myös aika menneisyyttä ja normaalisti nuo toimitetaan sähköisenä jälleenmyyjän toimesta jälkijunassa jos tuote kamppikseen on kuulunut. Joten mitään et menettänyt, mutta kuiten @BOT mainitsikin niin valmistajat voisivat olla hieman läpinäkyvimpiä noiden kanssa. Muistelisin että ryzenien kamppiksista löyty mukana olevat jälleenmyyjät suoraa amd:n sivuilta, mutta ilmeisesti tuossa tultu takapakkia jos amd:n gpu kamppiksessa ei asia näin ole

edit: löytyhän tuolta amd:n sivuilta tuokin tietoa. Suorat ostot amd:ltä sekä jimms mukana kampanjassa suomessa
1583785989866.png
 
Liittynyt
17.01.2020
Viestejä
5
Jeps. Kiitos mielipiteistä ja varmaan ihan oikein, kokoonpano oli kuitenkin hinnaltaan erittäin kilpailukykyinen. Toki jos olisin tarvinnut pelikoneen 3-viikossa, xxxxtutus olisi ollut suuri. Nyt tuo 1.5 kk. ei haitannut, ja hyvin sain esim. tuon näytönohjaimen muutettua paremmaksi. Ilman pelejä tosin:)
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Tähän asti ollut napakkaa toimintaa tehoraudalta, laitoin pe 28.2. sähköpostia päivällä tuosta, vastasivat tiistaina 3.3. puolilta päivin siihen, eli vähän yli yksi työpäivä vastaamiseen ja siinä tulikin heti palautuslappunen liitteenä. No postissa oli sen kanssa jotain hämminkiä (tosin niin oli ollut aiemminkin päivällä palautuslappujen kanssa), mutta sinne se kuitenkin pian sujahti.
Napakahko toiminta jatkui vielä viimeviikolla, kun kyselin näyttiksen perään. Odottelivat tälle viikolle tulevaksi, vastaus mailiin tuli toisena työpäivänä sen lähetyksestä. Odottelivat lähetystä saapuvaksi tälle viikolle vastauksen mukaan.

MUTTA sitten nyt maanantaina illalla laittamaani jatkokyselyyn pelkkää radiohiljaisuutta. Vissiin eivät halua vastata, kun ei ole hyviä uutisia luvassa... Jatkossa tulee asioitua muissa liikkeissä, kolme kuukautta tilauksesta ja yksi takuukeissi mukaan laskettuna näyttis on ollut matkalla jonnekin yhteensä 8 viikkoa
 

sl06bhytmar

♻ SER Rescue ♻
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
860
Sivuston kauppapohja muistuttaa hyvin pitkälti mitä silentrig oli aikanaan. Laitoin tuolta ryzen systeemin tilaukseen, mutta tässä tilauksen jälkeen päivittynyt toimitusajaksi 1-3vk. Ihmiset ostaneet ryzenit etätyöskentelyn takia loppuun tukkureilta? Minkäslainen noutopiste näiltä löytyy? Silentrigin noutopiste oli todella erikoinen :rolleyes:
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
MUTTA sitten nyt maanantaina illalla laittamaani jatkokyselyyn pelkkää radiohiljaisuutta. Vissiin eivät halua vastata, kun ei ole hyviä uutisia luvassa... Jatkossa tulee asioitua muissa liikkeissä, kolme kuukautta tilauksesta ja yksi takuukeissi mukaan laskettuna näyttis on ollut matkalla jonnekin yhteensä 8 viikkoa
Saaga jatkuu, vastaus tuli tämän viikon maanantaina, että ihmettelevät että missä kortti viipyy, olisi pitänyt jo tulla heille. Powercolorilla siis ilmeisesti koronan takia toimitusvaikeuksia. Katsellaan mihin etenee, onneksi on toisessa koneessa tarpeeksi hyvä kortti millä pelata...

Ehdottaisin omatoimisesti että maksaisin heille väln ja lähettäisivät minulle jonkun toisen kortin tilalle varastostaan, mutta kun varastoa ei ole, niin en ehdota :D
5700XT MECH OC näytti olevan yksi kappale, mutta se ei kyllä meikälle kelpaa arvosteluiden perusteella.
 

sl06bhytmar

♻ SER Rescue ♻
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
860
Mites muilla? 3vk tuli täyteen, mutta ei ole Ryzen 3600 vielä lähtenyt matkaan :swaiting:
 
Liittynyt
20.04.2020
Viestejä
29
Tässä kiikun kaakun laittaisko rautatilauksen sisään.. kahdessa viikossa menisi kipuraja toimitusajan suhteen mutta pahasti näyttää siltä että pidempäänkin kestäisi.
 
Liittynyt
12.12.2018
Viestejä
76
Ehkä olen pessimisti mut 8-9vk +koronalisä on omakohtainen arvio jos nyt tilauksen heittäisin sisään. Voi toki olla että olen väärässä ja toimitusketjua optimoitu alkuvuodesta mutta vähän epäilen näinä aikoina.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
736
Ehkä olen pessimisti mut 8-9vk +koronalisä on omakohtainen arvio jos nyt tilauksen heittäisin sisään. Voi toki olla että olen väärässä ja toimitusketjua optimoitu alkuvuodesta mutta vähän epäilen näinä aikoina.
Kyllä, en todellakaan lähtisi tilaamaan jos kiire on. Koronalisät saattaa olla kuukausia jos sopivasti toimitusketjuun osuu eikä kauppias sille yhtään mitään voi
 
Liittynyt
23.07.2019
Viestejä
47
Mites muilla? 3vk tuli täyteen, mutta ei ole Ryzen 3600 vielä lähtenyt matkaan :swaiting:
Sama homma. Tilaus kuitattu 29.3. Kysyin ennakkoon 26-27.3 arviota toimitusajoista ja noudoista huomioiden nykyisen tilanteen ja sen tuoman epävarmuuden. Lupailtiin että tulisi mahdollisesti viikossa, toimitusarvio näytti 1-2vk. Palstaa luettuani oletin että kestää, mutta jos "lupaillaan" viikossa, niin meni pahasti pieleen. Valmis olin odottamaan kun säästöä syntyi hajauttamalla tilauksia. Tiesin palstaa luettuani että saattaa kestää, mutta nyt kun mennään jo neljättä viikkoa niin alkaa huumori loppumaan. Viimeisin vastaus eiliseltä oli, että pitäisi olla nyt loppuviikosta heillä.
 

sl06bhytmar

♻ SER Rescue ♻
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
860
neljä kalenteriviikkoa meni, että lähti tilaus postiin. Alunperin oli annettu 1-3vk toimitusaika arvio, mutta ehkä tulevaisuudessakin tulee ostettua, jos ei ole tuli hännän alla, tai sitten toimitusaikoihin aletaan pääsemään enemmän sääntönä kuin poikkeuksena.
:swaiting:
 
Liittynyt
23.07.2019
Viestejä
47
neljä kalenteriviikkoa meni, että lähti tilaus postiin. Alunperin oli annettu 1-3vk toimitusaika arvio, mutta ehkä tulevaisuudessakin tulee ostettua, jos ei ole tuli hännän alla, tai sitten toimitusaikoihin aletaan pääsemään enemmän sääntönä kuin poikkeuksena.
:swaiting:
Sama homma. Tänään pääsi noutamaan. Viidenellä viikolla tilauksen kuittaamisesta. Toimitusajaksi annettiin 1-2viikkoa.
 

sl06bhytmar

♻ SER Rescue ♻
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
860
Sama homma. Tänään pääsi noutamaan. Viidenellä viikolla tilauksen kuittaamisesta. Toimitusajaksi annettiin 1-2viikkoa.
Jep jep, ei tullut edes karamellia mukana. Pakkaus oli kyllä hyvin tehty, että ei sen puoleen. En tiiä kuka heidän tukkuri on, mutta toimitusaikojen perusteella melkein voisi olettaa toiselta puolen maailmaa olevan.
 
Liittynyt
31.08.2019
Viestejä
2 014
Kaveri tilasi aikalailla päivälleen kaksi viikkoa sitten prossun & RAMit Tehoraudasta, kumpaakaan ei ollut varastossa ja toimitusajaksi sanottiin 1-3 viikkoa.

Prossu saapui eilen, muisteja vielä odotellaan.:thumbsup:
 
Liittynyt
15.01.2020
Viestejä
9
Tilasin myös 2 viikkoa sitten: prossu, emo, muisti, PSU. Ei vielä tullut noudettavaksi. Muut osat tilasin gigantista ja verkkokaupasta, ne ilmestyivät viikossa.
 

Lassivv

Tukijäsen
Team H2O
Liittynyt
12.02.2017
Viestejä
2 784
Ilmeisesti postiennakkoa ei ole mahdollista tuolta valita toimitus tavaksi?
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Kannattaako tuolta nyt tilata tuotteita, jotka ei ole hyllyssä?
Ihan rehellistä liiketoimintaa he harrastavat, eli jos ostat jotain niin tulet sen saamaan. Toimitusajat vaan on normaalioloissakin silloin tällöin toista kuukautta, joten jos tarvitset jotain NYT etkä juhannuksena, niin en tilaisin.

Hinnathan on joissakin tuotteissa ihan todella merkittävästi alle muiden, joten siinä on punnittava se kuinka paljon on valmis maksamaan nopeasta toimituksesta
 

knz0

300 yard drive
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 348
Muistikammat on nyt kolmatta kuukautta takuupalautuksessa. Että silleen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
26.03.2020
Viestejä
9
Laitoin eilen tilauksen menemään katotaan miten mun käy. Ei mua oikeen haittaa jos menee kauemmin ainakin sai tuotteet halvemmalla ja samalla tukee pienempää puljua.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 321
Minäkin sain kamani, vajaa 5vko meni emo+prossu+muistit+jäähy+ssd, ihan odotusten mukaan. Mitään omaehtoista kommunikaatiota ei kolmen viikon kohdalla sieltäpäin tullut, mikä ei myöskään ollut yllätys, mut sitten kun kilautti niin tietoa tuli heti ihan asiallisesti.
 
Liittynyt
12.06.2017
Viestejä
5
Menin viikonloppuna tilaamaan tuolta rautaa kun sain useasta suunnasta suositukset heidän verkkokauppaan. Järjen palattua päähän näin maanantaina harmittaa suunnattomasti, varsinkin kun ensin vielä hyvällä fiiliksellä olin soittelemassa heille varmistaakseni miten korona ym. mahdollisesti vaikuttaa heidän toimintaan.

Jätkillähän olikin aspan puhelin kiinni, numeroon ei saada yhteyttä. Sähköpostiin ei vastausta. Onkohan jotain mahdollista reittiä saada tilausta peruttua ja rahoja palautettua jos kauppaan ei saa yhteyttä?

Luotin tuohon 1-3vk toimitusaikaan mutta nyt kun erehdyin täältä ja facebookista selailemaan niin sen perusteella ollaan lähempänä syksyä kuin kesälomia kun koneen osat on perillä.
 
Liittynyt
12.12.2018
Viestejä
76
Eiköhän sieltä parissa päivässä vastata sähköpostiin. Itsellä ainakin vastailtiin kyllä ja asiat hoitui vaikkei ihan nopeimmalla mahdollisella vauhdilla. Tavarat sitten tietysti vielä hitaammin kun tavaran liikkuminen vaan vie oman aikansa ketjussa.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 321
Minäkin sain kamani, vajaa 5vko meni emo+prossu+muistit+jäähy+ssd, ihan odotusten mukaan. Mitään omaehtoista kommunikaatiota ei kolmen viikon kohdalla sieltäpäin tullut, mikä ei myöskään ollut yllätys, mut sitten kun kilautti niin tietoa tuli heti ihan asiallisesti.
Heh, sitten päätin olla porvari ja tilata näyttiksen Jimmsiltä, kyllähän siitä lystistä piti melkein huntti maksaa ekstraa, mutta kesti alle 30 tuntia tilauksesta niin kortti oli koneessa o_O
 
Liittynyt
12.06.2017
Viestejä
5
Sain myös peruttua oman tilaukseni tehoraudasta ja tilasin osat vähän kalliimmalla Jimssiltä. Osat postitettu ja liikkeellä alle 24 tuntia tilauksesta.
Tehoraudan asiakaspalvelu oli asiallinen ja nopea, itse tilasin väärästä paikasta kun tietenkin hoppu on ja kaikki heti nyt. Hyvää palvelua heiltä loppujen lopuksi tämän säätämiseni suhteen.
 
Liittynyt
26.03.2020
Viestejä
9
Itellä meni melkeen 4 viikkoa joten ihan ok. Paketti tuli perille hyvin pakattuna.
IMG_20200607_183148.jpg
 

olbe

epic sax guy
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
316
Tehoraudalla onkin kohta hyvin tavaraa omassa varastossa, kun porukka peruu tilauksiaan. :rofl2:

Edit: Tietty jos tehorauta voi perua tilauksen tukkurilta, tilanne ei muutu miksikään :whistling:
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
01.12.2019
Viestejä
13
Onko tehorauta vielä hengissä? Millaisella aikamääreellä saisi vastausta odotella sähköpostiin tai messengeriin? Asiakaspalvelunumeroonkin soittaessa ilmoitettiin vain, että numero ei ole käytössä.

Edit: Samalla sekunnilla kilahti sähköpostia tehoraudalta, coincidence? I think not. :zoom:
 

juupeliskuupelis

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.08.2020
Viestejä
598
Hyvähän se on pitää halpoja hintoja, kun mitään ei voi tilata niitten sivuilta. Voi vaan lisätä toivelistalle. :asif:
 

BOT

Liittynyt
14.11.2016
Viestejä
2 404
Miten voi olla nurin kun oli häkellyttävä säpinä päällä? Myytiinkö firma jo jollekin isommalle sitten pois kuleksimasta? Uudelleenjärjestäytyminen käynnissä?
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 250
Miten voi olla nurin kun oli häkellyttävä säpinä päällä? Myytiinkö firma jo jollekin isommalle sitten pois kuleksimasta? Uudelleenjärjestäytyminen käynnissä?
Veikkaan, että ei kannattanut ja korona ei varmasti auttanut. Ala on rankasti kilpailtu ja kuluttajat jopa naurettavuuksiin asti hintatietoisia (esim optimoidaan ihan parin euron tarkkuudella useiden tonnien konepaketteja malliin tilataan puolet multitronicista, puolet verkkiksestä ja kotelo jimmsiltä kun näin saadaan 5€ säästö). Kovaa hommaa ja viivan alle jää joitakin tonneja kuussa. Yksikin iso vastoinkäyminen voi aiheuttaa useiden kuukausien tulojen menetyksen, vaikka ne rahat joskus ehkä vakuutuksesta saa. Ei tarvitse olla edes mikään superpalkkainen päivätyö tarjolla kun alkaa kovasti houkuttaa hypätä kelkasta pois...

Sivut ja firma vielä on olemassa, joten saattaa aktivoitua uudestaan kun tilanne normalisoituu. Varastotilan vuokran lisäksi mitään kulujahan tuolla ei nyt ole. Ja kun kaikki tavarat on myyty pois, niin varastotilankin voi lakkauttaa halutessaan.

En tiedä miksi kukaan tuota olisi ostanut: ihan hirveää brändiarvoa tuolla ei ole, asiakasrekisteri kokoluokkaa joitain tuhansia ihmisiä ja ei mitään fyysistä omaisuutta... Se pääoma mitä firmalla on on toimintaa pyörittäneen jannun kokemus ja osaaminen alalta. Sillä on arvoa, mutta ei siitä firman nimestä mitään kannata maksaa vaan kaverin voi ihan varmasti palkata itselleen töihin, jos haluaa.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 321
En tiedä miksi kukaan tuota olisi ostanut: ihan hirveää brändiarvoa tuolla ei ole, asiakasrekisteri kokoluokkaa joitain tuhansia ihmisiä ja ei mitään fyysistä omaisuutta... Se pääoma mitä firmalla on on toimintaa pyörittäneen jannun kokemus ja osaaminen alalta. Sillä on arvoa, mutta ei siitä firman nimestä mitään kannata maksaa vaan kaverin voi ihan varmasti palkata itselleen töihin, jos haluaa.
Aika tuulella käyvä mestahan tuo tuntui olevan jopa alan mittapuulla, kävin noutaan osat itse Larun varastolta, ja varasto oli lähinnä pari varastohyllyä täynnä epämääräisiä kamoja ja lattiasta kattoon olevia kasoja tyhjiä pahvilaatikoita, tiskinä joku vanerista hätäisesti kyhätty tekele. Oliskohan tuo nettisivukin ollut joku tukkurin tarjoama värkki?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
237 464
Viestejä
4 162 986
Jäsenet
70 411
Uusin jäsen
domppaaaa

Hinta.fi

Ylös Bottom