Tehorauta.fi kokemuksia?

Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
4 256
Aika tuulella käyvä mestahan tuo tuntui olevan jopa alan mittapuulla, kävin noutaan osat itse Larun varastolta, ja varasto oli lähinnä pari varastohyllyä täynnä epämääräisiä kamoja ja lattiasta kattoon olevia kasoja tyhjiä pahvilaatikoita, tiskinä joku vanerista hätäisesti kyhätty tekele. Oliskohan tuo nettisivukin ollut joku tukkurin tarjoama värkki?
Kulujen minimointihan oli ihan selvä konsepti ja sitä noudettiin sitten vissiin todella orjallisesti. Tuohonhan tosi ohut valikoimakin perustui: kun pitää vain n. kolmea eri mallia näyttiksiä valikoimassa niin pystyy tilamaan niitä tiettyjä malleja isot määrät ja tällä tavoin saamaan skaalaetuja samalla tavalla kuin isot toimijat. Myös pitkät toimitusajat olivat mahdolliseti tätä varten; kerralla koitettiin saada stäkättyä enemmän tavaraa samaan tilaukseen, jolloin voidaan saada paljousalennusta tai ainakin jotain logistiikkakuluja pienemmiksi.

Tommosesta epämääräisestä varastosta vaneritiskin yli tulee kuitenkin 100% yhtä toimivaa rautaa kuin marmoritiskin yli nostettuna puunattuun loungeen, jossa älykäs kahvikone ja keksitarjoilu.
 

ravallo

Make ATK Great Again
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 351
Tommosesta epämääräisestä varastosta vaneritiskin yli tulee kuitenkin 100% yhtä toimivaa rautaa kuin marmoritiskin yli nostettuna puunattuun loungeen, jossa älykäs kahvikone ja keksitarjoilu.
Siksipä minäkin sieltä tilasin :)

Säästö oli suht merkittävä, vaikka pistänkin arvoa mahdollisten ongelmatilanteiden, takuiden yms. takia laatufirmalle kuten Jimmsille, niin ero oli niin iso että kamat tuli haettua Raudasta.
 
Liittynyt
29.06.2019
Viestejä
559
Kappas vaan, taisi monien uumoilut vuosi sitten osua kohdilleen. :) Mikähän lie viimesin elonmerkki lafkasta, ainakaan somet ei oo tammikuun jälkeen laulanut.
Sinäänsä kurjaa, jos pitävät presenssiään elossa, jos toiminta on lakannut aikaa sitten.
Harmi homma kuitenkin!
 
Liittynyt
22.01.2019
Viestejä
1 001
Ei tuolla mitään uutta ole enää, vanhoja prossujs yms ja sold out. Harmi tuli tuolta ostettua jonkun verran tavaraa, kun sai jopa halvemman kuin Saksasta
 

DaMan

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
596
Jos nyt periaatteessa lapun laittoivat luukulle kuluttajasivustolle niin mikään ei estä jatkamasta uutta tätä kautta muodostunutta asiakaspohjaa hyödyntämällä yritysmarkkinoinnissa joissa työmäärä/€ on huomattavasti parempi. Mistä sitä tietää vaikka olisi tarkoituksellinen veto hankkia uusia asiakkaita ja mainetta palvelevana ja asiakassuuntautuneena firmana ja tätä prosessia hyödyntää "sisäänvetona" ja oppimiskäyränä jotta tietää mitä asiakkaiden asiakkaiden palveleminen tarkoittaa. Vahvoilla on se joka tietää mitä asiakkaan asiakkaat tarvitsee jolloin voi tarjota sellaista jota asiakas ei edes ymmärtänyt pyytää. Todellista lisäarvopalvelua.

Parasta kuitenkin näyttäisi olevan ettei ole ollut huutoa foorumeilla että jäi tavaraa sisälle tai toimittamatta tai muuten tavaraa katosi samalla kun palvelu katosi. Eli ihan kunniallinen alasajo (mahdollisesti vain tältä osin). Mistä sitä tietää vaikka kaverit aktivoituisi uudelleen joulusesonkiin.
 
Liittynyt
16.01.2019
Viestejä
234
Ostin tavaraa tehoraudasta joskus viime vuoden puolella mutta nyt kun pitkästä aikaa kävin tsekkaamassa niin huomasin että heidän sivut eivät enää ole toiminnassa.

Onko tietoa onko kyseinen pulju enää pystyssä vai satuinko vaan vierailemaan heidän sivuilla juuri päivänä kun ne ovat alhaalla tms?

EDIT: viestini siirrettiinkin oikeaan ketjuun ja edellinen vastaus näyttääkin kertovan että kyseinen firma on nurin :(
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.07.2017
Viestejä
1 542
Tämä kuvio oli nähtävissä alusta asti. Suomessa pari isoa toimiaa, lähinnää jims ja verkkokauppa.com joita vastaan vaikea kilpailla muulla kuin hinnalla. Katteet olemattomat ja pieni firma niin näin siinä käy, eli klassiset silentrigit. Propsit kuitenkin kavereille että yrittivät.
 
Liittynyt
31.12.2016
Viestejä
801
Tämä kuvio oli nähtävissä alusta asti. Suomessa pari isoa toimiaa, lähinnää jims ja verkkokauppa.com joita vastaan vaikea kilpailla muulla kuin hinnalla. Katteet olemattomat ja pieni firma niin näin siinä käy, eli klassiset silentrigit. Propsit kuitenkin kavereille että yrittivät.
Lisätään listaan vielä Hardwarium.
Nykyisen koneeni ostin tehoraudasta ja edellisen hardwariumista. Molemmat onneksi sain ilman suurempia ongelmia.
Kaavahan näissä tuntuu olevan sama, halvat hinnat, palvelu pelaa kunnes tilauksia alkaa tulemaan liikaa. Tähän päälle asiakaspalautukset, takuuhommat jne. ja homma leviää käsiin.
 

Petteri Punakuono

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
26.02.2021
Viestejä
369
Tämä kuvio oli nähtävissä alusta asti. Suomessa pari isoa toimiaa, lähinnää jims ja verkkokauppa.com joita vastaan vaikea kilpailla muulla kuin hinnalla. Katteet olemattomat ja pieni firma niin näin siinä käy, eli klassiset silentrigit. Propsit kuitenkin kavereille että yrittivät.
Jep, jos katteet on pennosia niin ei sitä kovin kauaa pyöritetä. Mulla oli aikoinaan tarkoitus ostaa tavaraa tuolta, mutta kun ei niillä ollut mitään tavaraa omassa varastossa ja toimitus luvattiin 2-3 viikossa, niin tilasin muualta. Hinnat oli kyllä houkuttelevia.
 
Liittynyt
12.12.2016
Viestejä
1 774
Tilanne on aina kovin ritiriitainen. Näitä pienempiä toimijoita mielellään tukisi ja lisäisi kilpailua. Lopputulos vaan on kovin usein tämä, että firma kyykähtää ennen kuin tavaroista ehtii takuu päättyä.

Jos takuutapauksia tulee, niin kannataa olla yhteyksissä valmistajiin. Käytännössä jokainen komponenttivalmistaja hoitaa takuuvaihdon Keski-Euroopan kautta. Tukkureita ei kannata alkaa selvittämään kun ne eivät olleet suomalaisia.
 

escalibur

"Random Tech Channel" @ YouTube
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
9 107
Tämä kuvio oli nähtävissä alusta asti. Suomessa pari isoa toimiaa, lähinnää jims ja verkkokauppa.com joita vastaan vaikea kilpailla muulla kuin hinnalla. Katteet olemattomat ja pieni firma niin näin siinä käy, eli klassiset silentrigit. Propsit kuitenkin kavereille että yrittivät.
Noiden lisäksi ei-niin-pienet: Gigantti, Power, Telia, Dustinhome.fi, Proshop.fi ja miksei myös Saksan Amazon. Tuon päälle mm. Gigantin ja Telian mainostamat korottomat osamaksumahdollisuudet yms, niin melko hankalaksi menee nuoren verkkokaupan toiminta. Olemattomien katteiden takia, volyymien pitäisi olla todella isoja että bisnes olisi kannattava.

Hatunnosto kaikille niille jotka kaikesta huolimatta uskaltavat silti yrittää. :tup:
 
Liittynyt
22.01.2019
Viestejä
1 001
Onko tehorauta.fi sivustona jossain olemassa, mulla on ostettuna sieltä prossu, josta saa sen sähköisen kuitin, on se mulla paperisenakin jossain, mutta olen nyt myymässä tätä vanhaa prossua pois ja kait se takuu menee AMD:n kautta sitten?
sähköpostissa siis on tuo takuukuitti
 

DaNightlander

Powered by 3dfx Voodoo
Tukijäsen
Liittynyt
20.02.2017
Viestejä
912
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 683
Viestejä
4 188 783
Jäsenet
70 779
Uusin jäsen
K01571N3N

Hinta.fi

Ylös Bottom