- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 4 699
Paitsi että ei olisi, koska miljoonat pakolaiset marssisivat aivan samallalailla Euroopan läpi koska minkään maan rajavartio ei yksin pysty tuollaista ihmistulvaa estämään ja kaiken kukkuraksi siinä vaiheessa kun pakolaiset ovat jo päässeet maahan kaikki pyrkisivät vain puskemaan niitä eteenpäin muiden riesaksi.Tilanne on nimenomaan päinvastoin. Jos EU:ta ei olisi, meille suomalaisille olisi herttasen yhdentekevää, mitä tuolla kaukomailla tapahtuu. Siellä tapahtuvat kahinat ja pakolaisongelmat eivät näkyisi tänne pohjolaan asti käytännössä mitenkään.
Ainoa järkevä ja toimiva keino on se että yhteisillä resursseilla ja toimintatavoilla autetaan Etelä-Euroopan rajamaita pysäyttämään ja palauttamaan pakolaiset jo Euroopan rajalla.
En ota näihin höpöhöpö-salaliittoteorioihin kantaa, mutta yleisesti jos on tyytymätön EU:n sisäiseen politiikkaan niin tulisi rakentaa vastarintamaa ja muutosta EU:n sisällä. Voi olla että Erdoganiin on muutama muukin maa tyytymätön... Nyt tämä taas on pykälän verran vaikeampaa ku britit poistuvat EU:sta sen sijaan että ohjaisivat sitä parempaan suuntaan.Nyt EU:n vuoksi me joudumme kantamaan vastuun siitä, että saksalainen, ranskalainen ja italialainen teollisuus meni ahneuksissaan investoimaan urakalla Turkin kaltaiseen valtioon, jossa uskonnosta johtuen maariski on suuri. Näiden suursijoitusten vuoksi Turkkia ei saada kuriin ja Erdogan älykkäänä miehenä tietää tämän.
Erdoganin astuttua remmiin Turkin maariski realisoitui. Valitettavasti riski realisoitui siten, että Saksan, Ranskan ja Italian teollisuuden, rahoituslaitosten ja sijoitusyhtiöiden ei tarvitse ottaa kuokkaan. Kuokkaan ottaa jokainen tavallinen eurooppalainen, joka joutuu verovaroista elättämään Turkin tänne päästämät miljoonat pakolaiset. Ja monet muut sosiaalipakolaisista aiheutuvat lieveilmiöt tähän päälle.

