Taloyhtiön hallitus

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja reeman
  • Aloitettu Aloitettu
Tästä vaan on korkeimman oikeuden päätös, että ILP:in saa asentaa parvekkeelle. Siinä kun @Mikkos jääräilee, niin tulee kallis lasku taloyhtiölle oikeudesta. Tämä on asia, joka täytyy vaan sietää.

Itse en haluaisi hallitukseen ihmisiä, jotka tekevät fiilispohjalta päätöksiä.

(Ja sitä kondessivettä tulee ainakin pingiviinillä pahimmassa tapauksessa minulla 1L/h, joka ei ole semmoinen määrä, että äänekkäästi lorottelisi tai pilaisi mitään)
Kyllä, mutta kondessivesi ei silti saa häiritä muita samoin kuin ei melukaa vaikka kuinka olisi lupa asentaa pumppu.
Ei se ole fiilispohjatka torppaamista. ILPillä tulee parhaimmillaan se 10l vettä päivässä ja kun asut vaikka siinä alemmassa kerroksessa (ei maantasalla) niin ihanko tosissaan väität että sua ei häiritsisi että koko kesän lorttaa vettä sun parvekkeen edessä vaikka neljästä ylemmästä kerroksesta? 4x10l vettä vuorokaudessa? Ei saatana, ei todellakaan menis läpi mulla tommonen.
Pumpulle hyväksyntä ja asiallinen poisto kondenssivedelle niin että ei ole häiriötä naapureille, ihan sama kuin melunkin kanssa.
Luulis pumpun omistajakin jo ajattelevan muitakin kuin itseään noitten vesien kanssa.
 
Jos kondenssivesi aiheuttaa "lorinan" takia "häiriön", niin silloin kannattaa muuttaa ihan suosiolla pois sieltä kerrostalosta, sillä se on selkeästi kyseiselle henkilölle selkeästi täysin väärä paikka asua..
 
Tästä vaan on korkeimman oikeuden päätös, että ILP:in saa asentaa parvekkeelle. Siinä kun @Mikkos jääräilee, niin tulee kallis lasku taloyhtiölle oikeudesta. Tämä on asia, joka täytyy vaan sietää.
Joo, omalle parvekkeelle varmaan saa asentaa. Kerrostaloissa se parveke vaan on usein taloyhtiön omaisuutta eikä asunnon, joten ilman lupaa sinne ei saa asennella yhtään mitään, saati sitten porailla jotain reikiä.
 
Kyllä, mutta kondessivesi ei silti saa häiritä muita samoin kuin ei melukaa vaikka kuinka olisi lupa asentaa pumppu.
Ei se ole fiilispohjatka torppaamista. ILPillä tulee parhaimmillaan se 10l vettä päivässä ja kun asut vaikka siinä alemmassa kerroksessa (ei maantasalla) niin ihanko tosissaan väität että sua ei häiritsisi että koko kesän lorttaa vettä sun parvekkeen edessä vaikka neljästä ylemmästä kerroksesta? 4x10l vettä vuorokaudessa? Ei saatana, ei todellakaan menis läpi mulla tommonen.
Pumpulle hyväksyntä ja asiallinen poisto kondenssivedelle niin että ei ole häiriötä naapureille, ihan sama kuin melunkin kanssa.
Luulis pumpun omistajakin jo ajattelevan muitakin kuin itseään noitten vesien kanssa.

Pahimpana päivänä kovalla helteellä voi tulla jopa 10l vettä päivässä, paljonko se tekee tunnissa? Saatikka jos tulee viileämpi päivä! Ota nyt saatana se järki käteen tuon idiotismin kanssa :facepalm:
 
Jos kondenssivesi aiheuttaa "lorinan" takia "häiriön", niin silloin kannattaa muuttaa ihan suosiolla pois sieltä kerrostalosta, sillä se on selkeästi kyseiselle henkilölle selkeästi täysin väärä paikka asua..
Tai sitten mitä jos muut muuttai pois jos ei osata ottaa kanssa-asujia huomioon. Tommonen minäminäminä asenne on aika huono kerrostaloon.

Ämpäri kondenssivesille ja kaikki on tyytyväisiä. Mikä helvetti siinä on niin vaikeaa?
 
No voi vittu kun tiedän tasan tarkkaan paljoko sitä vettä tulee koska oli kerran tai parin unohtanu laittaa ämpärin tai liikuttanut vahingossa ja päivän vedet meni röörin kautta. Alakerrassa oli piha jossa terassilaudoitus ja sen röörin kohdalla oli asukkaiden pöytä ja tuolit ja ne oli ihan litimärät kaikki ja siitä kimmonneita roiskeita pitkin pihaa.
 
Jos kondenssivesi aiheuttaa "lorinan" takia "häiriön", niin silloin kannattaa muuttaa ihan suosiolla pois sieltä kerrostalosta, sillä se on selkeästi kyseiselle henkilölle selkeästi täysin väärä paikka asua..

Kondenssivesi johdettuna ulosheittoputkesta voi olla melko rasittava jos putki ei ole erityisen pitkä. Käy helposti niin että tuulisella kelillä ne pisarat ei putoakaan maahan vaan esim. pari kerrosta alempana parvekkeen kaiteelle/ikkunaan. Onhan se muuten aurinkoisena päivänä vähän hölmöä. Järkevintä on jollain vähän hallitummalla tavalla johtaa maahan asti.
 
Tai sitten mitä jos muut muuttai pois jos ei osata ottaa kanssa-asujia huomioon. Tommonen minäminäminä asenne on aika huono kerrostaloon.

Ämpäri kondenssivesille ja kaikki on tyytyväisiä. Mikä helvetti siinä on niin vaikeaa?
Ja asenne, jotta muiden toimista ei talossa saa ääniä syntyä on paljon huonompi, sillä ääntä syntyy aina! Ja joku veden ääni rännissä ei ole mitään vs esim ohikulkeva liikenne.. Asiasta itkeminen on vain ja ainoastaan täysin turhaa häiriköintiä ja jonninjoutavaa vänkäämistä.

Se on täysin ymmärrettävää, jotta jos ränni ei ole lämmitetty, niin se jäätyy ja luultavasti hajoaa ja siksi siihen ei haluta niitä ilppien vesiä.
 
Kondenssivesi johdettuna ulosheittoputkesta voi olla melko rasittava jos putki ei ole erityisen pitkä. Käy helposti niin että tuulisella kelillä ne pisarat ei putoakaan maahan vaan esim. pari kerrosta alempana parvekkeen kaiteelle/ikkunaan. Onhan se muuten aurinkoisena päivänä vähän hölmöä. Järkevintä on jollain vähän hallitummalla tavalla johtaa maahan asti.
Kyllä, juuri näin.
 
Ja asenne, jotta muiden toimista ei talossa saa ääniä syntyä on paljon huonompi, sillä ääntä syntyy aina! Ja joku veden ääni rännissä ei ole mitään vs esim ohikulkeva liikenne.. Asiasta itkeminen on vain ja ainoastaan täysin turhaa häiriköintiä ja jonninjoutavaa vänkäämistä.

Se on täysin ymmärrettävää, jotta jos ränni ei ole lämmitetty, niin se jäätyy ja luultavasti hajoaa ja siksi siihen ei haluta niitä ilppien vesiä.
Ei se lorina äänenä, vaan se vesi, "lorinana" ja juuri kuten tuossa edellä sanottiin niin vähänkin kun tuulee niin ne vedet tulee alla olevien parvekkeelle tai laseihin ja se ei ole kovin hyväksyttävää.
 
Ja asenne, jotta muiden toimista ei talossa saa ääniä syntyä on paljon huonompi, sillä ääntä syntyy aina! Ja joku veden ääni rännissä ei ole mitään vs esim ohikulkeva liikenne.. Asiasta itkeminen on vain ja ainoastaan täysin turhaa häiriköintiä ja jonninjoutavaa vänkäämistä.

Se on täysin ymmärrettävää, jotta jos ränni ei ole lämmitetty, niin se jäätyy ja luultavasti hajoaa ja siksi siihen ei haluta niitä ilppien vesiä.
Kerrostaloissa on käsittääkseni hyväksytty jälkiasennettavaksi pelkästään jäähdyttävä ilppi ja niitä tuskin käytetään pakkasaikaan joten jäätymisen ei pitäisi olla ongelma.
 
Onhan noissa parvekkeiden vedenpoistossa aikamonta toteutustyyliä nähnyt. Typerimpien joukossa mm. Sellainen missä ylemmän parvekkeen putki päättyi alemman parvekkeen lattiasta n. 20cm päähän ja tässä kohdassa oli sitten betoniin valussa muotoiltu sellainen "kuppi" josta lähti taas putki alee päin ja johon päättyi kyseisen parvekkeen betoniin tehty kouru vedelle. Alimman parvekkeen kohdalla putki tuli vain parikymmentä senttiä laatan alle ja näin ollen kasteli aina palvekkeen betonisen tukipalkin jos jotain sattui putkesta tulemaan. En tiedä mikä idea tuokin oli ollut jättää viemättä putki maahan asti.
 
Meillä oli näin edellisessä.
1742898111238.png

Eli keskellä parveketta rööri joka keräs parvekkeelta vedet ja lorotti tosta.
Jos neljä tuollaista tiputtelis vettä neljä kerrosta ylöspäin niin saattais kyllä vituttaa kun tuulella kaikki vedet tulee parvekkeelle ja parvekekalustoille ja laseille. Saatika edelleen jos maantasolla jollain on takapiha.
 
Sun keskustelua täällä ja tuolla perkeleen naapurit ketjussa kun katsoo, niin ihmettelen vain että miksi asut vielä kerrostalossa?
 
Joo, omalle parvekkeelle varmaan saa asentaa. Kerrostaloissa se parveke vaan on usein taloyhtiön omaisuutta eikä asunnon, joten ilman lupaa sinne ei saa asennella yhtään mitään, saati sitten porailla jotain reikiä.
Taloyhtiö omistaa parvekkeen ja myös asunnon. Julkisivujen määräykset käytännössä vaatii asennuksen parvekkeelle.
Tässä on Kiinteistöliiton ohje ILP asennukseen, kondenssiveden poistosta on oma kohtansa.
 
Minusta aivan loistavaa keskustelua. Täällä tulee ne yleiset harhaluulot, joita olen itse kohdannut hallituksessa ja sen ulkopuolella, kun olen yrittänyt taistella omaa ILP:tä.

Ihmiset vaan mutisee jotain "niistä kondenssivesistä", enkä minä ymmärrä, että mikä niissä muka on ongelma. Nyt nähtävästi ongelma on, että sieltä kuvitellaan lorisevan jatkuvana virtana vettä koko ajan.. Enemminkin sieltä tiputtelee hiljakseen, niinkuin pontikkaa keittäisi.
 
No ongelma on juuri se että alempana ja mahdollinen maatason kämppä kärsii siitä vedestä kun sitä roiskuu sinne tänne. Ja mä tiedän koska mulla oli pumppu parvekkeella ja kun ämpäri oli unohtunut tai unohtunut tyhjentää niin siellä oli maakerrorroksen terassilla melkoinen lätäkkö. Ja siinä ei ollut kuin se yksi pumppu saatika tosiaan vaikka ne neljä päällekkäin.

Melkoista kusipäisyyttä valuttaa kondenssivesiä koska "eihän sieltä tule kuin tippa kerrallaan, vitut naapureista".
Kyllä se 10l vuorokaudessakin rupee vituttamaan kun tiputtaa 24/7.

Mitään ongelmaa ei ole kun ihmiset ajattelisivat muitakin kuin itseään ja jos on pumppu niin vedet huolehditaan niin ettei niistä ole naapureille haittaa. Edes pisara kerrallaan.
 
Unohdit taas mainita sen JOS siellä maatasossa on pihaa, niin silloin siitä vedestä voi olla haittaa, mutta jos siinä alla ei ole pihaa, eikä mitään muuta kulkuväylää tms. niin vedestä ei ole kenellekään mitään haittaa ja silloin on ihan turha ruveta tekemään asioista sen monimutkaisempia kuin jo ovat.
 
En unohtanut, vaan ongelma on edelleen alemmissa kerroksissa, toki ongelma on sitä piempi mitä ylempänä asuu mutta alimpana asujia voi vituttaa.
Ja edelleen: kaikki tämä olisi vältettävissä yhdellä ilmaisella Tokmannin ämpärillä ja kaikki olisivat tyytyväisiä.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
272 647
Viestejä
4 707 249
Jäsenet
76 923
Uusin jäsen
veke69

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom