Suunnittelun kukkaset

Liittynyt
03.05.2018
Viestejä
3 187
Unilever GlaceBar jäätelömonipakkaukset. Avaat paketin, sormesta verta kynnen ja kynsivallin välistä. Mitä vittua. Tähän on piilotettu etikettiin avauslirpake, jonka kanssa saa viillettyä sormen auki KUN avaa pakkauksen päätyä kuten 99% muiden merkkien paketeista, sormella liu'uttaen.
Ruåttalaista kukkua sanon minä.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
724
Millä haulla kiinnität verkkojaon asemakirjaimeen?
net use
toiminut noin Dos 5.0:sta lähtien. Jos haluaa referoida Windowssia, niin Dos 5.0 ja Windows 3.1 for workgroup. En ihan ole varma mutta Dos 5.0 aikaan saattoi olla vielä myös Windows 3.0 ennen 3.1:stä. NT:ssä toiminut aina, tai no NT 3.5:ttä vanhemmista en ole henkilökohtaisesti tarkistanut. Tuo kannattaa laittaa omaan start-up scriptiin joka myös ensin putsaa kaikki mäppäykset niin ei pääse firman IT:kään sotkemaan omia hyviä levyasemakirjaimia.

Linuxiin en ota kantaa, käytän Linux härveleitä vain komentokehotteen kautta. Niitä kirafiisia käyttöliittymiä kukaan kestä, kaikki arvotaan uusiksi aina kun pääversio vaihtuu distrossa, tai ikkunamanagerissa tai jossain. Onse !"¤"!%¤¤"##%#!" kun ei käyttöliittymää saada jäädytetty samaksi kuin se oli jo vuonna -95!
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
724
SRAM:in valmistama polkupyörän kampisarja mallia Rival1.

Vasemmalla puolella kammen ja keskiöakselin kiinnityskohdassa on joku aivan älytön teräväkulmainen ulkonema, jossa en näe mitään järkeä. Ja ongelmahan on se, että ainakin tällaisella normaalilla aikuisen kengän koolla 45 nilkan sisäkehräsluu osuu todella helposti tuohon ulkonemaan. Omassa jalassani iho on tuosta kohtaa ollut koko kevään jatkuvasti verillä tai ruvella, kun vähän väliä kolisee. Pakko pikkuhiljaa keksiä joku patenttiratkaisu tähän, kun en vieläkään ole oppinut pitämään nilkkaa tarpeeksi suorassa 100,0 % poljetusta ajasta (rupinen haava kun aukeaa uudestaan yhdestäkin osumasta). Tai ehkä roska täytyy myydä eteen päin jollekin toivottavasti pienempijalkaiselle.
Rälläkällä lähtee. Tuo lienee jotain alumiinia tai muuta kevyempää seosta niin kivilaikalla tulee siistimpi ja sileämpi pinta kuin metallilaikalla.

En tiedä mutta tämä kiinalaistuva kuluttajatuotteisto alkaa yhä enemissä määrin vaikuttaa lähinnä hyvälle aihiolle mistä voi sitten rakentaa sen oikean tuotteen.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 004
net use
toiminut noin Dos 5.0:sta lähtien. Jos haluaa referoida Windowssia, niin Dos 5.0 ja Windows 3.1 for workgroup. En ihan ole varma mutta Dos 5.0 aikaan saattoi olla vielä myös Windows 3.0 ennen 3.1:stä. NT:ssä toiminut aina, tai no NT 3.5:ttä vanhemmista en ole henkilökohtaisesti tarkistanut. Tuo kannattaa laittaa omaan start-up scriptiin joka myös ensin putsaa kaikki mäppäykset niin ei pääse firman IT:kään sotkemaan omia hyviä levyasemakirjaimia.

Linuxiin en ota kantaa, käytän Linux härveleitä vain komentokehotteen kautta. Niitä kirafiisia käyttöliittymiä kukaan kestä, kaikki arvotaan uusiksi aina kun pääversio vaihtuu distrossa, tai ikkunamanagerissa tai jossain. Onse !"¤"!%¤¤"##%#!" kun ei käyttöliittymää saada jäädytetty samaksi kuin se oli jo vuonna -95!
Se ei ole haku vaan komentokehotteen komento johon vertasin haun toiminnallisuutta.
Net.exe sovellus on Windowsin osa ja tuli mielestäni 3.11 for workgroupsin mukana.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
724
Nää ylöstaittuvat tallin ovet jotka ei oikein tykkää jos avaimen jättää lukkoon avauksen ajaksi. Ei ihan loppuun asti suunniteltu vaikka kai tuo menee käyttäjävirheeksi kun ei jaksa avainta ottaa pois välissä. Pikasen tutkauksen jälkeen näyttäis että naapureilla sama laiskuus.
Pitää sen verran rutista, että tässä on kyseessä asennusvirhe. Nuo ovet tulee tehtaalta ilman lukkoja ja sitten asennusfirma asentaa lukon. Liekkä asennus-hyypältä jäänyt ohjeet lukematta tai sitten taloyhtiö päättänyt asennuskorkeuden vääräksi. Oikea paikka lukolle olisi sen 10-15cm kauempana saranasta, mutta kivahan se on ylemmäs se reikä porata, ei polvet likaannu maassa.

Nosto-ovet noin yleensäkkin tuntuu olevan täällä jotain suurta ja ihmeellistä. Omaan talliin moista aikoinaan hankin ja ajattelin että säästän ja laitan pelkän käyttölukon. Halpa classic pesä että menee samalla avaimella muitten ovien kanssa. No lukon mekaniikat 300eur, Abloy lukkopesän sovitinsarja 200eur ja sitten siihen sopiva pesä sarjoitettuna 150eur. Tuli sitten nostomoottori kauko-ohjaimella 260eur. Nostomoottorin paritus kaken kanssa sitten kyllä palautti maanpiannalle, parituksessa pitää painella jossain pseudo-random järjestyksessä kaken ja moottorin painikkeita. Kake ei saa tietenkään olla liian lähellä tai sitten se ei saa käskyjään perille. Kuntoilustahan tuo kävi kun kiipesi aina tikkaille painamaan moottorin nappeja ja sitten kauemmas kakea. Kaiken lisäksi paketissa tuli boonuksena ylimääräinen kake. Kiittäkäämme Liftmasterin koodareita! joo, on ne kummatkin paritettuna käyttöön. Tiettävästi pariston vaihdon jälkeen pitää parittaa uudestaan.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
724
Se ei ole haku vaan komentokehotteen komento johon vertasin haun toiminnallisuutta.
Net.exe sovellus on Windowsin osa ja tuli mielestäni 3.11 for workgroupsin mukana.
tökkää sen "net use" siihen hakuun tai sanele Cortanalle niin saa a) wikipedian artikelin komennon historista ja b) MS manuaalisivun net use käskylle. Samalla listalla tarjolla myös youtube opetusvideo miten komentoa voi käyttää giraafisessa ympäristössä, eli mistä löytyy se shelli, eli myös lääppimisnäyttösukupolvi huomioitu. Pleikkaversiota en pongannut heti, mutta kai tuon saa jollain kolmio-ympyrä-rasti-neliö sarjallakin toimimaan jos jaksaa dualschokin parittaa kiinni. Haku "map network drive" listalla net use on seitsemäntenä.

Joo, tuli se windows for wörkguppen mukanakin, mutta eka esiintyminen oli kyllä msclient jonka sai dos 5.0:lle. Vaati ftp yhteyden MS:än FTP palvelimelle jotta filut sai haettua. Piti käyttää Internettiä unix:in kautta että tuon sai haettua niiden muiden verkkopakettien kanssa. Onnistui Suomessa lähinnä yliopistojen kautta, ei tuolloin muualla yhteiskunnassa oikein tuettu internetiä ja tcp/ip:tä.

Tuosta oli tiettävästi myös kahden disketin jakelukin olemassa, mutta sen sai vain jonkin üüber M$ kehitystukisopparin mukana. Ja niitä diskettikansioitahan ei näytetty kellekkään, olisi vielä mennyt vahingossa käyttöön!

Käytettävyydestä vielä sen verran että se msclient söi sitä kuuluisaa 640k:ta. Yleisimmät teksti- ja laskutaulukkosovellukset ei enää käynnistynyt jos erehtyi verkkolevyn mäppäilemään. Tuo sitten korjattiin dos 6.0:ssa muistinkäsittelyn työkaluilla. Eli verkkolevyllä ollutta laskutaulukkoa sai käpisteltyä kun ensin buuttasi verkkolevytuellisesti konffattuun dossiin ja sitten kopio tiedoston paikalliselle levylle. Uusi buutti ja taulukkolaskinsovellus käyntiin. Saven jälkeen buutti ja verkkolevyä käpistelemään! Tiedä sitten mitä olisi tapahtunut jos levy olisi toiminut sovelluksen kanssa, varmaan joku bittilaho tuosta olisi tullut. Excel 2.0 w3.11:sessä jo sitten toimi verkkolevynkin kanssa kunhan varmisti ettei se levy vaan katoa alta.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
724
Piti vielä tarkistaa, msclient readme kertoo että työkalu on julkaistu dos 3.1:selle joka taasen tuli 1985. Mainostettuna uutena featurena 3.1:selle dossille "network file and printer support". Eli tämä käyttöliittymä on pysynyt Microsoft järjestelmissä samana jo vaivaiset 35 vuotta.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 793
Molok-syväkeräysjäteastian kannet. Sekajätteelle on reilun kokoinen kansi, mutta pahville pienempi. Aivan älytöntä tehdä pahville pieni kansi/aukko, siinähän se suurin tarvitaan. Saa tehdä ihan tosissaan töitä, jos meinaa vähänkään isomman laatikon taitella/repiä tuonne.
 
Liittynyt
10.03.2017
Viestejä
4 243

Tilaaja on itse sen tuommoiseksi valinnut. Samanlaiset kannet täällä ainakin on pahvissa ja sekajätteessä.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
249
Molok-syväkeräysjäteastian kannet. Sekajätteelle on reilun kokoinen kansi, mutta pahville pienempi. Aivan älytöntä tehdä pahville pieni kansi/aukko, siinähän se suurin tarvitaan. Saa tehdä ihan tosissaan töitä, jos meinaa vähänkään isomman laatikon taitella/repiä tuonne.
Varmaan juuri sen takia tehty pieni kansi, ettei ihmiset heitä kokonaisia laatikoita sinne, ei montaa laatikkoa mahtuisi niin olisi molokki täysi. Jotkut kumminkin sen verran laiskoja olisi, että ei jaksa alkaa taittelemaan/ pienentämään omia pahvilaatikoitaan.
 
PCB

Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 793
Huono selitys. Jos tuota olisi ajateltu, olisi tehty leveä ja litteä aukko. Tällöin mahtuisi isotkin laatikot linttaan polkemalla, jolloin tila ei täyttyisi. Nyt tuosta pienestä neliskanttisesta aukosta moni nakkelee pieniä laatikoita kokonaisena, jolloin täyttyy aika nopeasti.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 189
Olen aina luullut, että se kuristettu aukko molokin kannen alla on tarkoitettu nimenomaan paperinkeräykseen (aukkolevy estää laittamasta vahingossa roskapussia, mutta paperitavara menee reiästä läpi helposti). Näin on oman otokseni mukaan ollutkin. Pahvimolokkia en ole käyttänyt, kun kartonkikeräys on aina ollut muunlaisella laatikolla. Sellaisessa pitäisi kaiken järjen mukaan olla leveämpi aukko, jos siihenkin joku helvetin kuristuslevy pitää asentaa.

Ettei nyt vaan olisi kukkanen sattunut siinä kohdalla, että on tilattu (tai toimitettu) jotain ihan väärää tavaraa asiaankuulumattomaan paikkaan.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
3 900
Molok-syväkeräysjäteastian kannet. Sekajätteelle on reilun kokoinen kansi, mutta pahville pienempi. Aivan älytöntä tehdä pahville pieni kansi/aukko, siinähän se suurin tarvitaan. Saa tehdä ihan tosissaan töitä, jos meinaa vähänkään isomman laatikon taitella/repiä tuonne.
Meidän talonyhtiössä on ne halkaisijaltaan pienemmät syväkeräysastiat pahville ja paperille ja niissä on jätetty se koko kupoli lukitsematta jotta sen saa nostettua ylös että saa esim laatikosta tai jostain kipata tavaran sinne. On myös kätevä jos pahveja pitää saada survottua enemmän kasaan pänttärässä.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
989

Mitäs jos-ja-kun ensimmäinen lapsi putoaa tuonne? Onko vastuu taloyhtiöllä vai jäteoperaattorilla? Kannattaisi ilmoittaa tuosta taloyhtiön turvallisuuspäällikölle ennenkuin riski realisoituu.
 
omasta mielestäni "herra antoi, herra otti". Pänttäräthän on sen verran korkeita että jos lapsi ei hae tuolia niin eihän se sinne yllä tippumaan, hyvä jos yltää roskat viemään. Isojen pänttäröiden kannen reikähän on taas niin iso että kyllähän siitä pääsee pikkulapsi tippumaan jos haluaa.
 
Toisinaan kuulemme kauhuskenaarioita lapsen putoamisesta Syväkeräys-astiaan, mutta totuus on vallan toinen: Molok-säiliöön ei voi vahingossa pudota, sillä täyttöluukku on 1,2 metrin korkeudessa. Korkeutta voidaan verrata siltojen ja parvekkeiden kaiteeseen, joiden standardikorkeus on jopa 20 cm matalampi. Lisäksi Molok-säiliön täyttöluukun aukon halkaisija on enintään 60 cm, eli vahingossa putoaminen on lähes mahdotonta ilman erityisiä akrobaattisia taitoja.

Syväkeräys-säiliöiden turvallisuudesta huolimatta suosittelemme vanhempia opastamaan lapsia välttämään koko jätepistettä.

Itse samaa mieltä putoamisesta mutta lukittu pönttö täyttäisi korkeuskriteerit ja vastuu siirtyisi taloyhtiöltä eteenpäin.
 
Liittynyt
13.01.2017
Viestejä
989
Jos lapsi onnistuu molokin kitaan putoamaan, niin semmoista lasta ei varmaan uskalla muutenkaan ilman valvontaa missään pitää.
Samaa mieltä tästä mutta lapsen vanhemmat saattavat olla eri kannalla. :hmm: . Siinä kohtaa kun mietitään miksi PirjoPetteri joutui molokin kitaan olisi hyvä olla huoltoluukku lukittuna ja vedota leikkipuistostandardeihin ja molokin turvarajoihin.:) Seuraavalla viikolla varmaan PirjoPetteri juutuu kädestään hesen/macin/kingin heiluriroskikseen mutta se on sitten eri suunnittelun kukkanen...
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 818
Varmaan aiemminkin maininnut mutta pyöreästä langasta tehdyt telttakepit. Jumalauta mikä aivopieru. Halpaa varmasti mutta käytettävyys pyöreä nolla. Siinähän yrität laittaa harusnaruja kun heti kun kiristät ni keppi pyörähtää ympäri.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064

Kyllähän nuo välttävästi toimii, jos on riittävän kovaa maata, eikä tuule, mutta harvemmin on. Onhan ne ihan näppäriä tikkuja vaikka askarteluun.
 
Liittynyt
17.09.2017
Viestejä
467
Varmaan aiemminkin maininnut mutta pyöreästä langasta tehdyt telttakepit. Jumalauta mikä aivopieru. Halpaa varmasti mutta käytettävyys pyöreä nolla. Siinähän yrität laittaa harusnaruja kun heti kun kiristät ni keppi pyörähtää ympäri.
Siis telttakepiksihän käy vaikka pelkkä suora keppi kuten intin PJ-teltoissa. Se langan päässä oleva väkänen on ainoastaan helpottamaan irroittamista. Keppi sopivan vinoon ja naru ympäri, ei se haittaa vaikka keppi pyörisi porakoneessa. Solmu tulee teltan päähän, tai jos on modernimpi niin säätö on pikalukolla narussa itsessään. Keppi ensin maahan, naru ympäri ja kiristys. Siitä olen toki samaa mieltä, että pyöreästä tehdyt ovat liian heppoisia käytännössä aina ja taittuvat kovempaan maahan polkiessa.
 
Joo paitti ei oikein toimi isoissa huvilateltoissa. Toki voisi jostain saatanan risusta tehdä kepin niin se ei pyöri, muttakun kyseessä on täysin pyöreä lanka niin vaikka mihin kulmaan sitä laitat ja oli maa mitä tahansa niin yleensä keppi pyörähtää ja naru irtoaa. Keppihän pysyy hyvin, mutta tasainen lankamateriaali ei pysy.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828

Nyt on kyllä vika käyttäjässä. Maakeppi saa olla miten pyöreä ja liukas vain, sillä ei ole mitään merkitystä. Kun keppi on maassa oikeassa kulmassa ja naru laitettu oikein, naru vetää itsensä maata kohti ja pysyy siellä. Keppi saa pyöriä vaikka ympyrää, eikä naru lähde minnekään. Solmua ei tehdä keppiin, vaan naruun. Naru tekee vain lenkin kepin ympäri. Yleensä telttanaruissa on muoviset kiristinklipsit, jolloin ei tarvitse edes tehdä solmuja, kunhan heittää lenkin kepin ympäri ja kiristää.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 004
Joo paitti ei oikein toimi isoissa huvilateltoissa.
Miksi? Kuten jo aiemmin sanottiin niin se keppi pitäis painaa maahan lähemmäs 90 asteen kulmaan lankaa kohden, ei maata. Sillon nuo ohuet lankatikut yrittää vääntää itteään ja jos maa kestää niin ei pitäis paljoa mennä mutkalle.
Niinku näin:
1595139086420.png
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 004
Ja mallikuvasta poiketen kun sen narun laittaa tuonne ihan kiilan juureen(tai painaa kiilan syvemmälle? Niin se on ihan se ja sama minkä mallinen se kiila on.
Tuo on tommonen stock photo -tyylinen kuva mutta kulma oli hyvin esillä. Itse vedän narun maata pitkin mihin haluan ja painan kepin kärjen lenkin läpi maahan. Jos painaa kuvan esittämällä tavalla maahan asti niin tuo naru kiristyy vielä jotakuinkin puolet tikun pituudesta
 
?..

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
06.04.2018
Viestejä
3 125
Veikkaan, että @Mikkos oli laittanut sen kepin sojottomaan suoraan kohti taivasta ja sitten ihme kun ei pysy tikku maassa tai naru kepin ympärillä. Kyllähän sen ihan maalaisjärkikin sanoo, että keppi laitetaan narun vetosuunnasta vastakkaiseen suuntaan maahan kulmaan. Mitään kiinnityslenkkejä kepissä ei tarvita.
 
selectamatic

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
23.04.2019
Viestejä
2 064
Onkohan noiden rautalankatikkujen kehujat ikinä edes nähnytkään, minkälaisia ovat? Tuossa kuva moisista, joita näissä halvoissa yleensä mukana tulee, enkä tuota tappia ole kyllä vielä missään saanut pitämään. Tulee maasta läpi tai viimeistään tuuli taittaa.

WhatsApp Image 2020-07-19 at 10.10.10 (1).jpeg

Tämmöisillä kierrettävillä olen pavinljongin ankkuroinut maahan, niin kyllä pysyy.

WhatsApp Image 2020-07-19 at 10.10.10.jpeg
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
3 828
Onkohan noiden rautalankatikkujen kehujat ikinä edes nähnytkään, minkälaisia ovat? Tuossa kuva moisista, joita näissä halvoissa yleensä mukana tulee, enkä tuota tappia ole kyllä vielä missään saanut pitämään. Tulee maasta läpi tai viimeistään tuuli taittaa.

Tämmöisillä kierrettävillä olen pavinljongin ankkuroinut maahan, niin kyllä pysyy.

Persiestähän nuo pienet tikut ovat maassa pysymisen suhteen, mutta ei sillä ole mitään tekemistä pyörimisen kanssa. Ohut tikku nyt tapaa löystyä aika helposti etenkin pehmeässä maassa. Maassa pysyminenkin tosin paranee, kun kepin laittaa sellaiseen kulmaan, että naru vetää kunnolla tikkua vasten.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 818
Veikkaan, että @Mikkos oli laittanut sen kepin sojottomaan suoraan kohti taivasta ja sitten ihme kun ei pysy tikku maassa tai naru kepin ympärillä. Kyllähän sen ihan maalaisjärkikin sanoo, että keppi laitetaan narun vetosuunnasta vastakkaiseen suuntaan maahan kulmaan. Mitään kiinnityslenkkejä kepissä ei tarvita.
Juu en ole. Osaan kyllä käyttää telttakeppejä ja laittaa niitä maahan. Tuo kulma vaan nyt ei aina oikein toimi esimerkiks hiekkaisessa maassa jossa keppi nousee välittömästi kun sitä kiristää ja kun se nousee, niin se pyörähtää ympäri ja liukas naru lipsahttaa pois. Ja tarkoitan nimenomaan tällaisia keppejä (siis muodoltaan, omat kepit on helvetisti vielä lyhyempiä):

Mä olen aika paljon telttoja tässä vuosien varrella kasannut ja noi on ainoita jotka tuottavat ongelmia. Varsinkin harusnarujen kanssa jotka pitää saa erityisen kireälle. Muun mallisilla kepeillä ei ole koskaan ollut mitään ongelmia.
Noi on niin ohuita, lyhyitä ja liukkaita ja pyörähtävät tai nousevat maasta liian herkästi. Vaikka ton laittaisi mihin kulmaan niin tohon kun heittää harusnarun lenkin ja kiristää kiristimestä niin hetkenpäästä toi puörähtä ja naru lipsaa irti.

Noistakin saa toki käyttökelpoisia kun hitsaa kaksi keppiä yhteen niin toimii ihan moitteetta, mutta ylensä oon heittäny noi suosiolla helvettiin ja hommannu tän muotoisia tilalle:

Säästyy paljolta kirjoilulta kun noi voi laittaa maahan missä kulmassa tahansa ja miten tahansa niin takuuvarmasti pysyy ja ei varmasti pyörähdä.
 
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
1 901
Noi samaiset tikut on kyllä aika ikäviä, mutta ei nyt kauheana voi sanoa olleen ongelmia. Muoto ei ole ongelma, muutenhan se on ihan sama mikä suora tikku on keppinä kunhan se pysyy maassa. Mutta noi on niin heikkoja, että kivisemmässä maassa ne taittuu hetkessä mutkalla tai sitten ne ei vaan pysy maassa kunnolla, jos on kovin hiekkainen maa.

Kyllä ne menee lapsia varten ostetussa teltassa, mikä on lähinnä hauskan pitoa varten kun maa on tasalaatuista nurmea. Mikäli telttailisin enemmän niin itsekin ostaisin hyvät telttakepit, jotka on riittävän vahvoja että ne saa iskettyä hyvin maahan kuin maahan (pienellä paino- ja kokorajoituksella tietysti).
 
Jännä miten edellisessä Outwellin teltassakin oli muoviset telttavaarnat ja ne toimi aivan moitteetta ja maassa kuin maassa vaikka olin aika skepitinen. Sitten kun vaihdettiin uudempaan Outwelliin niin siinä oli noi lankatikut ja se on yhtä perkelettä kiroilla niiden kanssa juurikin näistä syistä. Onneks minkätahansa muuna malliset vaarnat ei maksa käytännössä mitään ni noi voi heittää helvettiin.
 
Liittynyt
17.09.2017
Viestejä
467
Siitä ollaan varmasti samaa mieltä, että pyöreät kepit on helvetin huonot verrattuna noihin X mallisiin tai lattanoihin, mutta pyörähtäminen terminä vaan harhautti, kun ongelma tosiaan on, että se maa ei tue ohutta keppiä tarpeeksi jotta se pysyisi kulmassa vaan tulee maasta "läpi". Tuo väkänen kepin päässä ei ole se syy miksi lattana keppi on parempi vaan suurempi pinta-ala jolloin ei taitu yhtä helposti maa-aineksesta läpi. Myönnetään kuitenkin, että on tuo väkänen "pyörähtämättömässä" lattanassa kepissä hyödyllinen sikäli, että saa haruksen jyrkempään kulmaan lähemmäs telttaa, niin ei tarvi kierrellä naruja niin kaukaa.
 
SVS

Liittynyt
18.12.2016
Viestejä
123
Sarana jota ei voi purkaa että sen voisi öljytä/rasvata kunnolla:
FT-65KS karmipuoli.jpg

Ylä- ja alapuolella korkeussäätöruuvien alla on muoviholkit tapin ympärillä, jotka toimivat liukupintoina. Ohjeissa että voi laittaa öljyä mutta yläpuolen muoviholkki on kuin kuppi väärinpäin. Sain ne kyllä hirveällä kikkailulla revittyä holkit ulos.
 
TheMeII

Übertaktungspotenzial
S Y N T H W A V E
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
7 004
Sarana jota ei voi purkaa että sen voisi öljytä/rasvata kunnolla:

Ylä- ja alapuolella korkeussäätöruuvien alla on muoviholkit tapin ympärillä, jotka toimivat liukupintoina. Ohjeissa että voi laittaa öljyä mutta yläpuolen muoviholkki on kuin kuppi väärinpäin. Sain ne kyllä hirveällä kikkailulla revittyä holkit ulos.
Älä ny mulla on tommoset kaikissa kevyissä ovissa ja ne on melkein pelkkää muovia. Oo onnellinen jos vaan muoviholkit. ovi kun eli niin koitin säätää tuota saranaa ja oli aika lähellä etten hajottanu sitä ku luulin sen olevan jotain edes halpis metallia
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
8 690
Tehdään liikenteenjakajia sinne missä niille ei ole mitään tarvetta, kuten vaikka paikka jossa noin 10v sitten oli suojatie täysin älyttömässä paikassa, nykyinen - taas liikenteen jakajalla, on ehkä jotenkin perusteltavissa, no ilmankin pärjäisi. Tosin paikallisella liikenteen suunnittelulla ei näistä jaksa niin hämmästyä enään.
 
Liittynyt
30.11.2016
Viestejä
1 867

Ei se normaali jakajakaan vielä mutta kun osassa paikoista on niitä kaistan leveydeltä olevia jakajia. Pari pahinta on "mutka, mäki, 30 km/h rajoitus" ja edeltävä kasikymppiä. Varsinkin talviaikaan todella tappavia.

Ja onhan noihin idioottimaisiin jakajiin myös ajettu. Useampi vihannes ihan vaan siksi koska on haluttu tehdä naurettavia jakajia mutta katsottu sopivaksi jättää ne merkitsemättä kunnolla. Toki, rajoituksen mukaan ajaen ei ehkä käy mitään mutta jos paikka itsessään antaa ymmärtää tuplat rajoituksesta niin ehkä merkintöihin olisi syytä kiinnittää kunnolla huomiota.
 
Liittynyt
09.10.2018
Viestejä
2 347
Google Drivesta ei voi siirtää valokuvia sisältäviä kansioita Google Kuviin albumeiksi. Tai voi, mutta kansion sisältö kerrallaan, josta sitten pitää luoda samanniminen albumi itse. Toteutukseltaan ominaisuus olisi aika triviaali.
 
Kautium

IOdootti
Tukijäsen
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
19 637
Ei se normaali jakajakaan vielä mutta kun osassa paikoista on niitä kaistan leveydeltä olevia jakajia. Pari pahinta on "mutka, mäki, 30 km/h rajoitus" ja edeltävä kasikymppiä. Varsinkin talviaikaan todella tappavia.

Ja onhan noihin idioottimaisiin jakajiin myös ajettu. Useampi vihannes ihan vaan siksi koska on haluttu tehdä naurettavia jakajia mutta katsottu sopivaksi jättää ne merkitsemättä kunnolla. Toki, rajoituksen mukaan ajaen ei ehkä käy mitään mutta jos paikka itsessään antaa ymmärtää tuplat rajoituksesta niin ehkä merkintöihin olisi syytä kiinnittää kunnolla huomiota.
Liikenteen jakaja on liikennemerkki (merkit 417 ja 418). Millainen on "kaistan leveydeltä oleva jakaja" ja miten nämä pitäisi mielestäsi merkitä, vai tarkoitatko sittenkin jotain muuta asiaa?

Väyläviraston ohjeesta löytynee selitys sille miksi noita tuntuu olevan joskus typerissäkin paikoissa:

Tehdään liikenteenjakajia sinne missä niille ei ole mitään tarvetta, kuten vaikka paikka jossa noin 10v sitten oli suojatie täysin älyttömässä paikassa, nykyinen - taas liikenteen jakajalla, on ehkä jotenkin perusteltavissa, no ilmankin pärjäisi. Tosin paikallisella liikenteen suunnittelulla ei näistä jaksa niin hämmästyä enään.
Jos siinä on saareke, niin siinä pitää olla jakaja kertomassa kummalta puolelta pitää ajaa.

Kannattaa muutenkin aina laittaa vaikka gmaps-linkki paikasta, niin on helpompi hahmottaa, että mikä se ongelma oikein on.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
693
Sarana jota ei voi purkaa että sen voisi öljytä/rasvata kunnolla:

Ylä- ja alapuolella korkeussäätöruuvien alla on muoviholkit tapin ympärillä, jotka toimivat liukupintoina. Ohjeissa että voi laittaa öljyä mutta yläpuolen muoviholkki on kuin kuppi väärinpäin. Sain ne kyllä hirveällä kikkailulla revittyä holkit ulos.
Eikä tossa oo mitään sivuttaissäätöä, käytännössä tuntuu et jokainen ovi roikkuu vähän ylhäältä, onkohan sit yläsarana kulunut vähän enemmän. Saranan vaihtokin vaatii listojen irrotuksen kun muuten ei tota mahdu pyörittään pois. Tai en tiedä onko niitä edes tarkoitettu vaihdettavaksi vai onko ne vaan lyöty sisään reikään. Jännästi parissa väliovessa on hieman erilaiset saranat, missä on sit se sivuttaissäätö.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 253
Iso osa nykyaikaisista pakkausmerkinnöistä, suihkussa ilman lukulaseja kun yrittää etsiä shampoota muiden purkkien joukosta niin koko purkki on täynnä suurta tekstiä missä kerrotaan miten se tuuheuttaa hiuksia yms.
Sitten jossain nurkassa millin fontilla lukee onko se shampoota vai hoitoainetta.
Sama pyykinpesuaineen ja huuhteluaineen kanssa.
Pakastepizzalaatikko on täynnä tekstiä, ja ainoa tieto joka siitä tarvitsee saada on aika/lämpötila joka sitten on piilotettu taas jonnekin millin fontilla. :mad::mad::mad:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
385

Itse olen aina paikallistanut siitä paketista sen uunin kuvan jossa on paistolämpötila, ei tartte niitä pieniä tekstejä lukea.
 
  • Tykkää
Reactions: MrB
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 253
Itse olen aina paikallistanut siitä paketista sen uunin kuvan jossa on paistolämpötila, ei tartte niitä pieniä tekstejä lukea.
Ainoa mitä juuri nyt oli pakastimessa oli lidlin alfredo mini pizza ja siinä ei ainakaan ollut mitään muuta merkintää siitä kuin vasemman rivin keskivaiheilla.
IMG_20200827_182525.jpg

Tai sitten olen vielä sokeampi kuin luulin :D
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 683
Viestejä
4 188 780
Jäsenet
70 779
Uusin jäsen
K01571N3N

Hinta.fi

Ylös Bottom