Suunnittelun kukkaset

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Sampsa
  • Aloitettu Aloitettu
Manuaalivolkkarin näyttö ilmaisee, mikä vaihde on valittuna, mutta vasta auton ollessa liikkeellä. Olisi ehkä hyödyllistä nähdä kojelaudasta, että pakki on valittuna peruutettaessa tai ykkönen valittuna liikkelle lähdettäessä.

Harvemmin tulee jo liikkeellä ollessa huomattua, että "oho, nyt on ollut väärä vaihde viimeiset pari kilsaa, ilmankos moottori ulvoo". Mutta kyllä joskus kiireessä on tullut yritettyä kolmosella lähteä liikkeelle.
 
Ja sama älyttömyys on nykyään esim telkkareiden kaukosäätimissä. On kaikenlaisia nappeja joista aukeaa suoraan esim Netflix tai joku muu suoratoistopalvelu eikä noita nappien toimintoja saa vaihdettua mihinkään muuhun tai edes disabloitua. Meillä ei ole Netflixiä käytössä ja tuota nappia vahingossa painamalla telkkari avaa Netflixin joka sitten yrittää kysellä tunnareita sen aktivointiin, ja sama juttu parilla muullakin napilla muihin vastaaviin palveluihin. Muutenkin kaukosäätimessä on joku 30-40 nappia joista ei tarvitse kuin muutamaa. Muutenkin telkkarit nykyään käynnistyvät valikkoon mistä pitää erikseen valita katsooko telkkaria vai kenties haluaa HDMI-kuvan ruudulle tms. Ennen sentään telkkarit muistivat viimeisimmän toiminnon ja jos oli esim HDMI valittuna niin seuraavalla kerralla käynnistyivät suoraan samaan tilaan kuin oli sammutettaessa.

Ja sitten kun otetaan seniorit huomioon niin tuollaiset kaukosäätimet ovat ihan toivottomia. Aina sillointällöin faijakin soittelee että "painoin nyt jotain nappia ja nyt ei näy kuin lumisadetta / ei näy tekstitykset / tekstitykset on kiinaksi / ...". Onhan faijankin telkkarissa joku lapsilukkotoiminto mutta se ei oikein auta, pitäisi olla "seniorilukko" jolla saisi kaikki muut napit pois käytöstä paitsi power-napin, äänenvoimakkuuden ja kanavanvaihtonapit. Joskus sentään aikanaan oli muistaakseni Sonylla ainakin sellaisia telkkareita joissa oli kaukosäätimessä vain nuo oleellisimmat napit ja olikohan mukana toinen kaukosäädin jolla sai sitten muut operaatiot tehtyä vai olikohan niihin joku muu kikka.

edit:
Joskus aikanaan itselläni oli joku wanha Finlux, jossa oli kaukosäätimessä luukun alla erikoisemmat toiminnot piilossa vahinkopainalluksilta ja vain yleisimmät toiminnot vakiona näkyvillä, oli varsin kätevä keksintö.
Itse vuolin aikoinaan puukolla ylimääräiset kuminappulat veks isoisän telkun kakesta. Sitä ennen hän mm. eksyi jatkuvasti lumituiskuun ana/digi välillä. Ratkaisu toimi kuin junan vessa sen kymmenisen vuotta mitä isoisä vielä eli tuota telkkaria käyttäen. Sen jälkeen telkku ehti olla pari vuotta vanhempien makkaritelkkuna (vuollut napit toimivat kynnellä), mutta tämän vuosikymmenen tuo 26" Sony on tainnut lojua mökin vintillä tai kierrätyksessä.

Tein myöhemmin saman tempun iäkkään sukulaisen 32" Sonyn kakelle. Sekin oli toimiva ratkaisu sen 16 vuotta, mitä hän telkkua käytti ennen kierrätykseen viemistä.
 
Manuaalivolkkarin näyttö ilmaisee, mikä vaihde on valittuna, mutta vasta auton ollessa liikkeellä. Olisi ehkä hyödyllistä nähdä kojelaudasta, että pakki on valittuna peruutettaessa tai ykkönen valittuna liikkelle lähdettäessä.

Harvemmin tulee jo liikkeellä ollessa huomattua, että "oho, nyt on ollut väärä vaihde viimeiset pari kilsaa, ilmankos moottori ulvoo". Mutta kyllä joskus kiireessä on tullut yritettyä kolmosella lähteä liikkeelle.

EIkö se ole vaihdemuistutin, jos ajat liian pienellä tai isolla niin vieressä on nuoli ylös tai alaspäin että pitäisi vaihtaa? Liittyy johonkin
ekologisuusmääräyksiin tms. ja siksi on olemassa ylipäätään.
 
Se näyttää valitun vaihteen, ja suositeltu vaihde näytetään sen lisäksi, jos valittu vaihde ei ole suositeltu.

Edit: Väitetysti auto ei suoraan tiedä valittua vaihdetta, vaan päättelee sen moottorin pyörimisnopeuden ja pyörien pyörimisnopeuden suhteesta. Eli käytetty tekniikka ei ilmeisesti kykene kertomaan valittua vaihdetta auton ollessa paikallaan.
 
Viimeksi muokattu:
Manuaalivolkkarin näyttö ilmaisee, mikä vaihde on valittuna, mutta vasta auton ollessa liikkeellä. Olisi ehkä hyödyllistä nähdä kojelaudasta, että pakki on valittuna peruutettaessa tai ykkönen valittuna liikkelle lähdettäessä.

Harvemmin tulee jo liikkeellä ollessa huomattua, että "oho, nyt on ollut väärä vaihde viimeiset pari kilsaa, ilmankos moottori ulvoo". Mutta kyllä joskus kiireessä on tullut yritettyä kolmosella lähteä liikkeelle.
Miten onkaan ennen pärjätty manuaalivaihteisilla kun ei ollut mitään näyttöjä :D
 
Itsellä on kaikki romut olleet valmistettu ennen 2000-lukua niin uudempaa autoa kuskatessa kiroilin auton omistajalle että mitä tämä auto vittuilee kun käskee vaihtamaan isompaa vaikka minulla on jo 5 pesässä. No siinä kohtaa tuli sitten sen verran koulutusta että autossa on nykyään enemmän kuin 5 vaihdetta. Eli uuteen autoon vihkiytymättömille ihan hyvää kauraa tuollaiset vähän vammaiset indikaattorit.
 
Illman muuta ketjun aihetta, autokukkasille myös oma ketju Autotekniikan suunnittelun kukkaset
 
Mikro on muutenkin erinomainen esimerkki asioiden monimutkaistamisesta. Aika monessakin mikrossa on ties kuinka paljon nappuloita ja erilaisia ohjelmia ja asetuksia ja ties mitä kaikkea. Pääasiassa kuitenkin valtaosa laittaa siihen sen 2 minuuttia annoksen lämmittämiseen ja ehkä lisää minuutin jos tarvitsee ja joku voi käyttää jotain sulatustoimintoa. Enimmäkseen ne kaikki muut ominaisuudet on täysin turhaa. Jolloin oikeastaan se kaikkein alkeellisin kahden kiertokytkimen käyttöliittymä on kaikkein paras, halvin ja yksinkertaisin.

(Tähän kohtaan varmaan jostain löytyy taas joku vastarannan kiiski kertomaan miten tarvitsee välttämättä kaikkia eri ohjelmia mikrossa blablabla:lol:)
Meille myytiin jotain vähän parempaa mikroa jossa oli kosketusnäytön takana erilaiset toiminnat, tuli muistaakseni jonkulainen kuva eri toiminnolle. Vaikutti kyllä aivan liian hankalalta käyttää ja taisi olla kalleimpia malleja.
 
Manuaalivolkkarin näyttö ilmaisee, mikä vaihde on valittuna, mutta vasta auton ollessa liikkeellä. Olisi ehkä hyödyllistä nähdä kojelaudasta, että pakki on valittuna peruutettaessa tai ykkönen valittuna liikkelle lähdettäessä.

Harvemmin tulee jo liikkeellä ollessa huomattua, että "oho, nyt on ollut väärä vaihde viimeiset pari kilsaa, ilmankos moottori ulvoo". Mutta kyllä joskus kiireessä on tullut yritettyä kolmosella lähteä liikkeelle.
Noita ei muutenkaan kannata noudattaa ellei halua rikkoa autoa.
 
Näin päättelin. Vaihdelaatikko kuulostaa hitusen kärsivältä jo, kun mittarissa on noin 50 km/h ja pesässä nelosvaihde, ja silti välillä ehdottelee, että voisitko vitoselle vaihtaa. :D
 
Noita ei muutenkaan kannata noudattaa ellei halua rikkoa autoa.

Melko mielenkiintoisia "suosituksia" kyllä antavat. Laiskalla vaparibensalla olisi pitänyt eilen heittää vitosta silmään taajamanopeuksissa ja ylämäessä. Nelosella kierrokset taitavat pyöriä alle 2500:ssa. Minkähänlainen nakutus koneesta olisi kuulunut, jos olisi yrittänyt kiivetä mäkeä ylös vitosella.
 
No, mutta varmaan tuo liittyy jotenkin päästöihin, saa päästöt ja kulutuksen muka minimoitua vaihtovaloja noudattamalla. Mielestäni nuo ehdotukset eivät kyllä mitenkään sovellu normaaliin ajamiseen, viime vuoden kesällä tuli kokeiltua yksi muutaman kilometrin reissu noudattaa orjallisesti noita valoja ja kyllähän se ihan järjenvastaiselta tuntui.
 
Pelkkään päästöoptimointiin nuo tosiaan nojaavatkin, moottorin ja voimansiirron paskominen tulee kaupan päälle :smoke:
 
Tyhmempi voisi kuvitella että nykyvehkeiden laatikot kestäisivät nuo matalat kierrokset, onhan dieseleidenkin matalien kierrosten väännöt kestäviä laatikolit ollut jo iät ja ajat.
 
Ja dieseleiden vääntö on huomioitu iät ja ajat vaihdelaatikoiden suunnittelussa.
Ei ole myöskään järkevää ylimitoittaa voimansiirtoa.
 
Jatkoin autosuunnittelu ketjuun
Ja dieseleiden vääntö on huomioitu iät ja ajat vaihdelaatikoiden suunnittelussa.
Ei ole myöskään järkevää ylimitoittaa voimansiirtoa.

Juu, kuten myös bensa koneiden kanssa.

Ja isoja eroja eri mallien dieseleidenkin käyrien välillä.

Jos liittyy siihen manuaalin laatikon ja tietokoneen vaihde suosituksiin, niin periaatteessa autolla paras kyky arvioida se optimi vaihde. Jos ei mikään ns lastutettu diesel tai bensa, niin paratmetrit pitäisi olla kohdillaan.

Toki "lastuttamalla" voitu parametrit laittaan vaihde suosituksenkin osalta kohdilleen , vastaamaan uutta tilannetta, tai ainakin toivottavasti.

Tosin myös toivottavaa että moottorinohajus rajoittaa tehoa (vääntöä) jos vaihde valinta sellainen että tarvetat tehdä niin.
 
Sääli on sairautta ja se on vehkeiden vika jos ne hajoaa.

Hienoa, näitä elämänohjeita onkin sitten hyvä kerrata vaikkapa korjaamon huoltotiskillä. Tulee ihan mieleen eräs eksentrinen papparainen, joka lämmitti Corollansa pakkasaamuisin kaasu pohjassa kotipihassaan. Veikkasin, että pappa pysyi liikeessä kauemmin kuin Toyotansa.

Tyhmempi voisi kuvitella että nykyvehkeiden laatikot kestäisivät nuo matalat kierrokset, onhan dieseleidenkin matalien kierrosten väännöt kestäviä laatikolit ollut jo iät ja ajat.

Kyllä vedättäminen vaikuttaa kyllä vaihdelaatikon lisäksi ihan moottorinkin toimintaan. Minun esimerkissäni puhuttiin laiskasta vaparibensamoottorista, jossa vääntökäyrät ja kierrosalueet ovat huomattavan erilaisia kuin ahdetussa dieselissä.

Jos kuski tietämättömyyttään tai piittaamattomuuttaan ajelee miten sattuu, niin kyseessä ei enää taida olla varsinainen suunnittelun kukkanen.
 
Hienoa, näitä elämänohjeita onkin sitten hyvä kerrata vaikkapa korjaamon huoltotiskillä. Tulee ihan mieleen eräs eksentrinen papparainen, joka lämmitti Corollansa pakkasaamuisin kaasu pohjassa kotipihassaan. Veikkasin, että pappa pysyi liikeessä kauemmin kuin Toyotansa.

Kyllä vedättäminen vaikuttaa kyllä vaihdelaatikon lisäksi ihan moottorinkin toimintaan. Minun esimerkissäni puhuttiin laiskasta vaparibensamoottorista, jossa vääntökäyrät ja kierrosalueet ovat huomattavan erilaisia kuin ahdetussa dieselissä.

Jos kuski tietämättömyyttään tai piittaamattomuuttaan ajelee miten sattuu, niin kyseessä ei enää taida olla varsinainen suunnittelun kukkanen.

Jos kuljettaja toimii auton dynaamisen ohjeen mukaan, ja sen takia auto hajoaa, niin vika ei ole kuskissa.
 
No tämä on kyllä tietysti totta. Varsinainen kukkanenhan on tässä kohdin se, että tuo ohjeistus perustuu täysin päästöjen optimointiin ja ottaa huonosti huomioon auton kestävyyden.

Lähinnä tuolla tietämättömyydellä ja piittaamattomuudella viittasin tuohon "se on vehkeiden vika jos ne hajoaa" -ajatusmalliin.
 
Edit, auto suunnittelu ketjuun

Jos ja kun autoissa on kyvykkyyttä analysoida, säätää, kertoa, niin kärjistäen suunnitteliat voisivat myös ottaa vastuuta. Jos manuaalilla ei vedä motari vauhdissa tyyliin ykköstä, niin millä tietämätön rikki saa(jos suunnittelu estäisi), pakissa voi olla esto ettei sitä saa.

Joo, tiedän että autoissa on edelleen asioita missä suunnittellu salliin haitallisen toiminnan. Ja ohjaus järjestelmät ei pidä huolta esim polttomoottorista pitkällä tähtäimellä, jos käyttäjä ei sitä tee. Lataushybrydien myötä jotkut valmsitajat vasta heränneet.
 
Ihan väärä paikka tälle, mutta kyllä tässäkin nyt suunnittelun kukkanen on syntymässä.

Olisi kiva kuulla perustelut että miksi ?

Passikuvien vaatimuksia halutaan tiukentaa. Jatkossa esimerkiksi omaa passikuvaansa ei voisi enää ottaa itse, ilmenee hallituksen esitysluonnoksesta. Asian vahvistaa STT:lle sisäministeriön johtava asiantuntija Mikko Cantell.

Passikuvan ottajan pitäisi olla poikkeustilanteita lukuun ottamatta taho, jonka kaupparekisteriin merkittynä toimialana tai tarkoituksena on valokuvaustoiminta.

Ihan väärä paikka tälle, mutta kyllä tässäkin nyt suunnittelun kukkanen on syntymässä.

Olisi kiva kuulla perustelut että miksi ?

Itsekin juuri mietin että mikä tuossa on takana ja melkein ensimmäisenä tuli mieleen että yritetään väkisin "tukea" valokuvaamoita kun nykyään ihmiset osaavat ja pystyvät kuvaamaan vaatimukset täyttäviä kuvia itsekin. Varmaan jollain kansanedustajalla on jotain yhteyksiä valokuvaamoihin tms. Harrastelijavalokuvaajat jotka ottavat toisilleen passikuvia syövät valokuvaamojen leivän.
 
Varmaan joku turvallisuus aspekti taas. Valokuuvaamoillekin on vaatimuksia.

"Kasvokuvan ottajan tiedot merkittäisiin passirekisteriin. Kuvan ottajan tulisi olla luotettavaksi ja sopivaksi katsottu. Luotettavana ja sopivana ei pidettäisi tahoa, joka on kolmen viimeksi kuluneen vuoden aikana tuomittu vankeusrangaistukseen tai yhteisösakkoon, on konkurssissa tai määrättynä liiketoimintakieltoon tai väliaikaiseen liiketoimintakieltoon."

" Hakemukseen liitettävän kuvan tulisi olla värillinen ja sen toimittaisi lupaviranomaiselle sähköisesti kuvan ottanut taho. Passin ja henkilökortin kasvokuvan laadun ja aitouden varmistamiseksi kuvaa ei saisi muokata."

Keltainen vessanpesuaine. Kas kun ei ruskea.

Ymmärrän kyllä, että pesuaineissa keltainen on yksi standardiväreistä. Mutta tässä tapauksessa toimii erittäin huonosti.
 
On sitä huonompia keksintöjä, kuten keltainen WC raikastin joka vetämisen jälkeen värjää veden niin että joka vedon jälkeen näyttää kun olis kuset pöntössä.
 
Itsekin juuri mietin että mikä tuossa on takana ja melkein ensimmäisenä tuli mieleen että yritetään väkisin "tukea" valokuvaamoita kun nykyään ihmiset osaavat ja pystyvät kuvaamaan vaatimukset täyttäviä kuvia itsekin. Varmaan jollain kansanedustajalla on jotain yhteyksiä valokuvaamoihin tms. Harrastelijavalokuvaajat jotka ottavat toisilleen passikuvia syövät valokuvaamojen leivän.
Eikö nuo ole valokuvauskopeissa otettu jo monta vuotta muutenkin. Kaksi edellistä passikuvaani kävin viereisen kauppakeskuksen kopissa ottamassa. Lähin valokuvaamo on useiden kilometrien päässä.
 
Jotkut ovat ottaneet liikkeissä, jotkut kotona, jotkut kopeissa. Meilläkin lähin koppi on useiden kilometrien päässä. Liike lähempänä. Matka nyt ei ole ongelma kun on auto, kuvauksen voi hoitaa 5 vuoden välein kauppareissun yhteydessä. Viimeksi kun liikkeessä otatin passikuvat niin maksoi 20€.

Edit: koskaan en ole kopissa kai passikuvia ottanut... paljon maksaa?
 
Itsekin juuri mietin että mikä tuossa on takana ja melkein ensimmäisenä tuli mieleen että yritetään väkisin "tukea" valokuvaamoita kun nykyään ihmiset osaavat ja pystyvät kuvaamaan vaatimukset täyttäviä kuvia itsekin. Varmaan jollain kansanedustajalla on jotain yhteyksiä valokuvaamoihin tms. Harrastelijavalokuvaajat jotka ottavat toisilleen passikuvia syövät valokuvaamojen leivän.

Ensimmäisenä tuli mieleen kuvankäsittelyn kehittyminen, ei ehkä estä, mutta vähentää riskiä että jotain AI tuotoksia laitetaan passikuviin. Eli yritetään pitää sitä kuvaa hitusen luotettavampana. Kuva kuitekin osa sitä biometristä tunnistamista.
 
Valmiin passin tosiaan saa valtakirjalla myös. Eli ehkä tuossa voidaan jotain mahdollista aukkoa yritetään sulkea. Tiedä sitten katsooko joku tai kone uuden ja vanhan kuvan eroa...
 
Ja nyt alkaa sitten "valokuvaamoyrittäjiä" syntymään. Kuka noita rikolliseen tarkoitukseen tarvitsee, niin eipä tuo este ole.
 
Veikkaisin että 99% on tähänkin asti ottanut kuvansa kopissa tai kuvaamossa. Vai koskeeko uusi säänto koppejakin? Jos ei niin tuskin passikuvia räpsimällä miljoonakerhoon pääsee.
 
Valmiin passin tosiaan saa valtakirjalla myös. Eli ehkä tuossa voidaan jotain mahdollista aukkoa yritetään sulkea. Tiedä sitten katsooko joku tai kone uuden ja vanhan kuvan eroa...
Tämäkin vissiin aijottiin kieltää? Vai muistanko väärin.

e:
Ensi vuoden alusta lähtien passin tai henkilökortin sisältävä asiakirjalähetys voidaan luovuttaa ainoastaan lähetyksen vastaanottajalle, tämän huoltajalle tai sellaiselle henkilölle, joka on hakemusprosessin yhteydessä valtuutettu noutamaan lähetys.
 
Jotkut ovat ottaneet liikkeissä, jotkut kotona, jotkut kopeissa. Meilläkin lähin koppi on useiden kilometrien päässä. Liike lähempänä. Matka nyt ei ole ongelma kun on auto, kuvauksen voi hoitaa 5 vuoden välein kauppareissun yhteydessä. Viimeksi kun liikkeessä otatin passikuvat niin maksoi 20€.

Edit: koskaan en ole kopissa kai passikuvia ottanut... paljon maksaa?
10€ nuo tuppaa automaatissa olemaan
 
Veikkaisin että 99% on tähänkin asti ottanut kuvansa kopissa tai kuvaamossa. Vai koskeeko uusi säänto koppejakin? Jos ei niin tuskin passikuvia räpsimällä miljoonakerhoon pääsee.
Ainakin siinä uutisessa minkä itse luin, oli maininta ettei noiden koppien kohtaloa oltu vielä ihan täysin lyöty lukkoon, eli saattaa olla että kopeissa otetut kuvat eivät kelpaisi.

Itse en ole noita koppeja käyttänyt vaan luottanut oikean valokuvaajan työhön ja arviointikykyyn onko otettu kuva kaikkien määräysten mukainen. Kuitenkaan parikymppiä useamman vuoden välein ei ainakaan omaa talouttani kaada, ja pari kertaa olen tainnut saada passikuvan "ilmaiseksi" kun töihin on johonkin korttiin tarvinnut kuvan ja sama kuva on kelvannut sitten passiinkin.
 
Liittynee tähän tuo valokuvaamohomma.

1766489487844.png
 
Kuitenkaan parikymppiä useamman vuoden välein ei ainakaan omaa talouttani kaada, j

Henkarit on melkein pakollinen , se itse henkkari maksaa, ja siihen päällä sitten se kuva. Kuvan hankkiminen siis maksaa ja siitä oma vaivansa, ja sen lisäksi sitten se lupatoimistolla käynti.

Passikuvia on monenhintaisia, joissain liikkeissä aika nimellinen, jossain sitten mainitsemasi parikymppiä. ylemälle keskiluokkaiselle työssäkäuvälle toki enemmän kyse vaivasta , heille joilla tekee oikeast tiukkaa niin kyse myös rahasta. jollain korpilotalla matkat päälle.

Edit.
Onko tämä nyt oikea ketju alkuunkaan ?

Edit
Muistelen että henkkareista on ollut keskustelua, mutta en nyt löytä sopivaa ketjua.
 
CAPTCHA alkaa olla suunnittelun kukkanen, itse en meinaa mitään selvää saada, neljä kertaa piti yrittää kun aina meni väärin. Googlen gemini kyllä osaa lukea sen ongelmitta. Onkohan tämä nyt menettänyt jo tarkoituksensa kun ihminen ei saa luettua tekstiä mutta tekoäly kyllä.
 
Huomannut saman. Nuo Googlen hiljattain käyttöön ottamat kirjaincaptchat ovat käsittämättömän epäselviä, ja vieläpä ideana vanhanaikaisia. Ihmettelen suuresti näiden käyttöönottoa, kun Googlella itsellään on paljon käyttäjäystävällisempiä ja kehittyneempiäkin teknologioita tähän.
 
CAPTCHA alkaa olla suunnittelun kukkanen, itse en meinaa mitään selvää saada, neljä kertaa piti yrittää kun aina meni väärin. Googlen gemini kyllä osaa lukea sen ongelmitta. Onkohan tämä nyt menettänyt jo tarkoituksensa kun ihminen ei saa luettua tekstiä mutta tekoäly kyllä.
Aika harvoin noita tulee vastaan, mutta olisikohan viikko sitten kun taistelin varmaan 5min että pääsi CAPTCHAsta läpi. Kysymyksinä oli muunmuassa "Valitse kuvat joissa on jotain jota voit taivuttaa" ja "Valitse kuvat joissa on elämää". Kuvat oli jotain peruna-laatuisia väärävärikuvia joissa oli vielä jotain kuviointia päällä ja meni ihan arpapeliksi mitä ruutuja klikkaili kun kuvista ei saanut selvää. Kirjain/tekstiversioista kyllä on päässyt viimeistään toisella yrittämällä mutta nuo kuvaversiot ovat menneet ihan älyttömiksi. Luultavasti noistakin joku AI olisi saanut paremmin selvää.
 
CAPTCHA alkaa olla suunnittelun kukkanen, itse en meinaa mitään selvää saada, neljä kertaa piti yrittää kun aina meni väärin. Googlen gemini kyllä osaa lukea sen ongelmitta. Onkohan tämä nyt menettänyt jo tarkoituksensa kun ihminen ei saa luettua tekstiä mutta tekoäly kyllä.
Huomannut saman. Nuo Googlen hiljattain käyttöön ottamat kirjaincaptchat ovat käsittämättömän epäselviä
En siis pelkästään kuvitellut kun kirosin tässä juuri googlen viritystä josta ei tosiaan selvää ota. Eikä ainakaan viimeksi vastaan tulleessa ollut edes "ei saa selvää, näytä uusi"-nappia.
Kokeilin myös (oiskohan ollit google) sitä "lue ääneen" muttei siitä arviolta ainakin 30 sekan mölinästä saanut mitään selvää.

En lopulta edes tiedä, onko suunnittelun kukkanen. Paremminkin vittuilua käyttäjille varsinkin kun tuntuu olevan vielä pahoja väriyhdistelmiäkin.
Kirjain/tekstiversioista kyllä on päässyt viimeistään toisella yrittämällä
Ennen kyllä, nyt ei enää. Ei siis ainakaan kaikki. Tosin eipä näitä onneksi ole aikoihin juurikaan ollut eikä olisi syytäkään olla.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
295 651
Viestejä
5 047 297
Jäsenet
80 969
Uusin jäsen
Helmi

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom