Suomi - kuituyhteyksien kehitysmaa

Kuva vois olla paikallaan.
Jos lähdetään siitä, että siellä kenties on rasia josta lähtee keltainen ohut kuitu "päätelaitteelle", niin ei muuta kuin pidempi kuitu tilaukseen ja päätelaite sopivampaan paikkaan.

Btw mitä siitä päätelaitteesta siellä vaatekomerossa hyötyisi? Wlan kantavuus saattaa heiketä, ja hankalempi kytkeä langallisesti mitään.
Oletan että edellinen omistaja on ollut järkevä, ja asennuttanut päätelaitteen keskeiselle paikalle käytön kannalta.
Kuvaa toki ei vielä ole, kun talo ei ole mun. Mutta riittää info että on siirrettävissä. :)
 
Tää ei sitten takaa yhtään mitään. Itsellä on myös Lounealta valokuitu huoneistoon ja kuitupäätelaitteessa ei ole WLANia vaikka valmistajan toisesta versiosta löytyykin.

Kyllä se sen takaa, että sinne on helppo heittää perään soveltuvammat laitteet, tai laite.
 
Btw mitä siitä päätelaitteesta siellä vaatekomerossa hyötyisi? Wlan kantavuus saattaa heiketä, ja hankalempi kytkeä langallisesti mitään.
Oletan että edellinen omistaja on ollut järkevä, ja asennuttanut päätelaitteen keskeiselle paikalle käytön kannalta.

No ihan se hyöty, ettei se piuha spagetti ole siinä ihan näkyvimmällä paikalla. Itsekin otin kuidun sisäyksikön juuri vaatehuoneeseen, koska siellä nyt on aika se ja sama paljonko johtoa menee ja miltä ne näyttää.
 
Itse laitatin kuidun talon nurkassa olevaan vaatehuoneeseen. Nyt saa samaan tilaan kotiautomaation serverin, NAS:n jne.
Tai no, ei ne kaikki ennenkään keskellä lastenhuoneen seinää ollut, mutta modeemi piti olla ja siitä sitten powerlinea pitkin oli loput laitteet vedetty parempaan paikkaan...
 
Miksi ne pitäisi spagetille laittaa?
Nykyisin voi hankkia sopivia "listoja" joiden alla johdot menee.
Tai laittaa siististi listan juurella menemään.

Toimivuuden ja käytännöllisyyden tulisi aina olla pääasia näissä, jos vaatehuone täyttää nämä kriteerit, niin mikäs siinä.
 
Kunhan tiedostaa, että powerline ei ehkä toimi joka talossa aivan häiriöttömästi. Yksi potentiaalinen häiriölähde lisää.
 
Kunhan tiedostaa, että powerline ei ehkä toimi joka talossa aivan häiriöttömästi. Yksi potentiaalinen häiriölähde lisää.
No aika hyvin powerline on itselläni toiminut (toki näillä samoilla purkeilla) parissa kohteessa. Edellisessä talossakin oli käytössä kun yläkerran työhuoneesta (jossa modeemi) ei wifi meinannut kuulua riittävällä vauhdilla alakertaan olkkariin. Nopeus toki pitkälti kiinni miten ja millaiset sähköjohdot menevät pistorasioiden välillä.
Tosin nyt kun internet tulee sinne vaatekaappiin eikä enää lastenhuoneen seinälle niin pääsin powerlinestä eroon, paitsi meinasin kyllä tehdä vähän nopeustestejä jos toiseen päähän taloa saisi "riittävän" kaistan niin voisi lyödä wifi meshin purkin powerlinella niin keventäisi wifin kuormitusta...
 
Miksi ne pitäisi spagetille laittaa?
Nykyisin voi hankkia sopivia "listoja" joiden alla johdot menee.
Tai laittaa siististi listan juurella menemään.

Toimivuuden ja käytännöllisyyden tulisi aina olla pääasia näissä, jos vaatehuone täyttää nämä kriteerit, niin mikäs siinä.

Hyvin harvassa on mielestäni ne huomaamattomat pintavedot. Yleensä se on juuri sellainen johtospagetti, joka yritetään työntään piiloon sinne nurkkaan tms. Toki jos ei ole juuri tarvetta johdollisesi kytkeä, niin ehkä sitten. Itse ajattelin kyllä laittaa erillisen palomuurin, 10 porttisen kytkimen jne, niin sitä kaapelia tulee niin paljon ettei siitä tee mitenkään siistiä paraatipaikalla olohuoneessa -> järkevintä laittaa se valokuitu jo suoraan sinne vaatehuoneeseen. Toimivuus tulee kyllä ihan muusta kuin siitä, että onko se kuitu tuotu siihen olohuoneseen paraatipaikalle vai ei.
 
Toimivuus tulee kyllä ihan muusta kuin siitä, että onko se kuitu tuotu siihen olohuoneseen paraatipaikalle vai ei.

Harrastajille varmaan joo, muille ei.
Muut asennuttavat aika usein sen kuitupurkin sinne mihin se on asentajan mielestä helpointa, tai missä se on "piilossa"...
Sitten haukutaan kuitu alimpaan maanrakoon kun langatonkaan pelaa ollenkaan jostakin peltikaapin perukoilta tai talon kulmasta. Ja siihen tilanteeseen joko tyydytään, tai irtisanotaan kuitu.
 
Hyvin harvassa on mielestäni ne huomaamattomat pintavedot. Yleensä se on juuri sellainen johtospagetti, joka yritetään työntään piiloon sinne nurkkaan tms. Toki jos ei ole juuri tarvetta johdollisesi kytkeä, niin ehkä sitten. Itse ajattelin kyllä laittaa erillisen palomuurin, 10 porttisen kytkimen jne, niin sitä kaapelia tulee niin paljon ettei siitä tee mitenkään siistiä paraatipaikalla olohuoneessa -> järkevintä laittaa se valokuitu jo suoraan sinne vaatehuoneeseen. Toimivuus tulee kyllä ihan muusta kuin siitä, että onko se kuitu tuotu siihen olohuoneseen paraatipaikalle vai ei.

Eihän noita "johtospagetteja" ole pakko siihen kuitumuuntimen viereen laittaa. Kuitumuuntimelta voi viedä yhteyden yhdellä verkkopiuhalla mihinpäin asuntoa haluaa ja asennella kytkimet ja muut rensselit vaikka sinne vaatehuoneeseen.
 
Sitä suuremmalla syyllä on huono idea asentaa se kuitumuunnin keskeiselle paikalle.
 
Sitä suuremmalla syyllä on huono idea asentaa se kuitumuunnin keskeiselle paikalle.

Rahalla tietysti sen kuitumuuntimen saa minne haluaa. Halvimman mukaan kun mennään kuten yleensä niin sitä kuitua ei lähdetä viemään pitkin kämpää vaan se asennetaan johonkin helppoon paikkaan.
 
Rahalla tietysti sen kuitumuuntimen saa minne haluaa. Halvimman mukaan kun mennään kuten yleensä niin sitä kuitua ei lähdetä viemään pitkin kämpää vaan se asennetaan johonkin helppoon paikkaan.
Keskeinen ja helppo asennuspaikka kohtaavat melko harvoin, eli tämäkin tukisi sitä piiloon asennusta.
 
Eihän noita "johtospagetteja" ole pakko siihen kuitumuuntimen viereen laittaa. Kuitumuuntimelta voi viedä yhteyden yhdellä verkkopiuhalla mihinpäin asuntoa haluaa ja asennella kytkimet ja muut rensselit vaikka sinne vaatehuoneeseen.

No miksi se kuitumuunnin sitten laitettaisiin sinne olohuoneeseen, jos sinne jää vain se kuitumuunnin? Itse en ainakaan silloin keksi mitään järkevää syytä asentaa sitä olohuoneseen. Kuten jo tuossa edellisessä viestissäni kirjoitin, niin silloin järkevintä viedä se kuitu suoraan esim. sinne vaatehuoneseen tai minne ikinä nyt haluaa se verkkolaitteet laittaa.

Rahalla tietysti sen kuitumuuntimen saa minne haluaa. Halvimman mukaan kun mennään kuten yleensä niin sitä kuitua ei lähdetä viemään pitkin kämpää vaan se asennetaan johonkin helppoon paikkaan.

Täysin sama työ oli asentaa se olohuoneeseen kuin vaatehuoneeseen. Asennuksen hinta olisi kumpaakin ollut tasan 0€.
 
Näin realistina sanoisin että määräaikaisuus kerkeää loppua ennenkuin kuitu on käytössä. Joka tapauksessa olen ymmärtänyt että jos otat Telialta liittymän myös valokuitusen kautta niin saat katkottua määräaikaisen toisen tekniikan liittymän.
Tänään lävähti postilaatikkoon ilmoitus: maanalaiset kuidut/suojaputket tehdään syyskuun aikana varastokoppien taakse, josta reitit aina kahden asunnon väliseinän kohdalle. Kytkennät asuntojen sisälle loppuvuoden aikana. Nopeaa toimintaa.
 
Rahalla tietysti sen kuitumuuntimen saa minne haluaa. Halvimman mukaan kun mennään kuten yleensä niin sitä kuitua ei lähdetä viemään pitkin kämpää vaan se asennetaan johonkin helppoon paikkaan.
Meilläpäin Elveran kaveri (BLC:n alihankkija) kävi etukäteen ja suunniteltiin yhdessä mistä vedetään ja minne. Ihan sai sinne minne haluaa kun avoimsessa yläpohjassa vedettiin. 30m häntä jätettiin yläpohjaan kiepille, että tulevaisuudessa jos sille tuntuu voi vetää minne vain.
 
Kysytäämpäs täällä, josko joku osaisi vastata. Olen taloa ostamassa, jossa on kuitu, mutta joku on päättänyt laittaa läpiviennin ja laitteistot keskelle seinää. Onnistuuko päätelaitteen siirto jotenkin, ja mitähän mahtaisi maksaa? 2m sivuun olisi ollut vaatehuone, johon mielestäni olisi ollut järkevämpää noi asentaa.
Operaattorin sivuilta katsoa hintoja, tuntihintoja.
Jos huolellisuutta ja riskinottokykyä ja kyse ei ole ns PON verkosta, niin se kuituhännän rajoissa voi joku yrittää itse siirtää. Jos penee pieleen, niin sitten se operaattorin ukkellin tilaa.

Miksi ne pitäisi spagetille laittaa?
Nykyisin voi hankkia sopivia "listoja" joiden alla johdot menee.
Tai laittaa siististi listan juurella menemään.

Toimivuuden ja käytännöllisyyden tulisi aina olla pääasia näissä, jos vaatehuone täyttää nämä kriteerit, niin mikäs siinä.

Tässä ehkä vähän myöhäistä katua, mutta muutto ehkä hyvä paikka siirtää. Kuitupäätteen sijainti vaatimukset operaattorin puolelta on sähkö (pistorasia), usein tila mikä kuiva, ja se että sinne on esteetön pääsy pyydettäessä.

Käyttäjän kannalta paraspaikka usein se ristiinkytkentä piste, on se sitten teknisessä tilassa, etäisessä, tai missä onkaan, jos sitä ei ole, niin sitä harvoin haluaa olohuoneen seinällä, tai minnekkään muualla näkyvälle paikalle, vaan paikkaan missä pois silmistä ja missä on tilaa. ja mihin riittävän kohtuu vaivalla saa sen sisäkaapeloinnin tehtyä.

Vaatehuone , tyypillisesti , ole ihan paras, mutta huolellisella ja tai sopivalla laitekaapelilla siitä voi saada hyvän, joka tapauksessa parempi kuin joku olkkarin seinä.

WiFi tukari(t) taasen asenentaan sinne missä niille optimipaikka ja asennettavissa, sillä ei mitään teko kuitupäätteen kanssa, vaikka kuitupääteeseen olisi wifi ominaisuus integroitu, niin ei sitä voi sijoittaa Wi-Fi käyttön kannalta.

Perus kokoonpano, operaattorin kuitu, operaattorin kuitupääte(Tai oma), reititin, kytkin, nuo laite tilaan ja sen kytkimen perään sitten wifi tukarit, kotiverkon muut laitteet. Laitetilaan tyypillisesti sitten mahdolliset NAS, ym kotiverkon palvelimet, kotiautomaatio palvelimet/yhdyskäytävät, POE virtansyötöt, UPS jne. Jos nörtti sinkku, tai nörtti perhe, niin ei tässä sitä kiellettä että olohuono olisi talouden rauta keskuslaitekaappeineen, mutta keskivertotaloudessa niitä ei välttämättä haluta sinne pöhiseen ja vilkkuun.

Vuosien saatossa siellä olohuoneessa voi joku haluta tehtä pintaremppaa, joten operaattorin hilut kannattaa sen puolesta sijoittaa paikkaan jossa ei ole todennäköistä että niitä joutuisi siirtään/purkaan.

Sen tiedoston että joillain alueilla operaattori/urakoitsija ovat suosineet kovasti jotain keskelle asuinhuoneen seinää asennustapaa, asukkaat sitten miettineet mitä huonekaluja siihen eteen saisi piilottamaan. On niitä eteisessäkin nähty, vähän 50-60 luvun osaketalojen puhelin tyyliin, unohtaen se että käyttäjälle on hyvin harvoin tarvetta nähdä laitetta , lähinnä häiriötilanteissa, ja koskea ehkä vielä harvemmin.
 
Viimeksi muokattu:
Tänään lävähti postilaatikkoon ilmoitus: maanalaiset kuidut/suojaputket tehdään syyskuun aikana varastokoppien taakse, josta reitit aina kahden asunnon väliseinän kohdalle. Kytkennät asuntojen sisälle loppuvuoden aikana. Nopeaa toimintaa.

Hyvä homma. Sitten vielä toivotaan että suunnitelmat oikeasti toteutuu aikataulun mukaan eikä routa tms. kerkeä pilaamaan töitä.

Täälläkin luvattiin ensin heinäkuun lopulle kuitu käyttöön. Todellisuudessa meni lokakuulle että kaikki oli meidän kohdalla valmista, viikkoa ennen kuin tuli pakkaset. Osa tilaajista edessäpäin jäi odottamaan maiden sulamista kevääseen.
 
Tuntuu nuo aikataulut tosiaan venyvän ja paukkuvan. Täällä kaivuiden piti alkaa 30.4, sitten siirtyi 9.6 ja 21.7. Nyt arvioitu aloituspäivämäärä on 19.9. Tulee kohta routa-aika vastaan ennen kuin saavat urakan valmiiksi.
 
Meillä tuli Valokuitiusen seinärasiat jo 8/2023.
Runkolinjoja kaivoivat 12/2023-1/2024. Jättivät tuolloin Työmaa-liikennemerkin kadun varteen (jossa se on vieläkin ja paikat on yhä maisemoimatta).
Tonttipihan sahaukset tehtiin 8/2024.
9/2024 tuli jengi jonka tarkoituksena oli alittaa kadut ns myyrällä. Se työ meni niin persiilleen, että tein valituksen ja työ on nyt seis. Täällä kävi pääurakoitsijan ja kaupungin väkeä paikan päällä n. viikko sitten toteamassa työn huonon laadun. Sen jälkeen ei ole kuulunut mitään.
Mutta siis yli vuoden on jo ollut työmaa niinsanotusti auki täälläpäin.
 
Toisinaan kiinnostaisi nähdä kuvia näistä "täysin perseelleen menneistä" töistä, että onko ne sitä, vai onko laitettu vähän hifistelyä ja värikynää.
 
Toisinaan kiinnostaisi nähdä kuvia näistä "täysin perseelleen menneistä" töistä, että onko ne sitä, vai onko laitettu vähän hifistelyä ja värikynää.
Jossain ketjussa on ollut maasto/katu/piha töistä kuvia, jos niihiin viittasit ilmaisulla.

Jos kaapeli on poikki, niin se on, työn jäljen osalta sanalliset kuvaukset voi vaihdella samasta asiasta, se mikä on hyvää ja siistiä voi olla jollekkin huono, ja se mikä on melkko yleistä ja normaali voi olla luokatonta , mikä toki ymmärettävää, sitten ne yleisestä huonosta tehdyt rimanalitukset.

Tilaajan kiinteistön alueelta vielä hommaa hämmentää se että monessa toimituksessa ne ennallistamiset ym kuuluu tilaajalle.
 
Toisinaan kiinnostaisi nähdä kuvia näistä "täysin perseelleen menneistä" töistä, että onko ne sitä, vai onko laitettu vähän hifistelyä ja värikynää.
Maanalaisia kuvia mulla ei ole laittaa, mutta kävivät tosiaan paikalla luotaamassa ja totesivat kadun alittavan putken menevän aivan liian pinnassa. Se nosti asfaltinkin koholle (joka kuitenkin on valokuvissa todella vaikeasti nähtävissä, se pitää nähdä omin silmin). Sen sanoivat, että tuo alitus on avattava ja tehtävä oikeaan syvyyteen. Lisäksi vailtuksen aiheena oli tuo hitaasti etenevä työ ja paikkojen jättäminen kauheaan kuntoon. Ei se niin voi mennä että pidetään naapurustoa työmaa-alueena vuodesta toiseen eikä työ etene mihinkään.
 
Viimeksi muokattu:

Näköjään lounealta tullut tuollainen ilmoitus. Ei sinänsä yllätä, että jättävät turhia rönsyjä pois. Ei varmaan kummonen bisnes ole tarjota yhteyksiä toisen verkossa.
 
Siitä että jälkikäteen liittyminen maksaisi tuhansia. Ei välttämättä maksa; ainakin Valoo jättää rakentamalleen alueelle havaintojeni mukaan joka tontille putken ettei katua tarvi kaivaa. Toki enemmän kuluja tulee myöhemmin mutta aivan välttämätöntä ei ole tilata.

Ovat tarjonneet myös valokuituvalmiutta jolloin putki tulee seinälle asti ja käyttöönotto onnistuu läpi vuoden. Jos ei halua tilata kahta mutta haluaa valmiuden niin kannattaa tästä kysellä / seurata mainoksia.

”Avoin” tai ei, samaa kuitua pitkin tieto kulkee. Hyvä jos voi valita mutta en maksaisi lisähintaa.

Toisaalta, ottaisin kyllä kahden operaattorin kuidut jos saa ilman liittymismaksua JA ylläpitomaksua jos liittymän sulkee lyhyen määräajan jälkeen. Varmistaa oikean kilpailun. ”Avoimessa” kaapelin omistaja kuitenkin vie aina omansa.
 
Tulipa äsken puhelua Valokuituselta. Lokakuussa 2020 tilattu kuitu, eivät millään ehtineet tämänkään kesän aikana rakentaa valmiiks (lupa-asioissa kuulemma haasteita..) ja nyt siirrettiin 2025 kesään. 100e K-Lahjakortin lähettävät hyvityksenä. Kuitumuunnin asennettiin tammikuussa tänä vuonna ja asentaja sanoi, että heti kaivetaan valmiiksi kun lumet sulaa. Ei huomannut mainita, että vasta vuonna -25:whistling:

Eipä kyllä ole ihme, että tässä maassa on niin vähän kuituyhteyksiä kun ei niitä meinaa saada vaikka on kohta kolmatta vuotta ostohousut jalassa ja rahat housujen taskussa. Ja Valkeakoskella, 37600 alueella siis tämä tilanne.
 
Ensin kaatuu Janakkalassa masto ja nyt kuitujen katkaisua. Kannattaisiko katsoa mahdollisesti teletiedot alueelta eli kenen puhelin on xx-aikana liikkunut ja ottaa laitokselle juttusille?

Mielenkiintoisena yksityiskohtana alueella on myös Teboilin yli 10 000 kuution polttoainevarasto. Varsin ahkeria poikia tai tyttöjä ovat olleet, kun ovat jaksaneet murtautua kuuteen lukittuun kaappiin ja vieläpä kohtuu tiheästi asutulla asuinalueella. Eiköhän nuo jonkun asukkaan valvontakameraan ole tallentuneet.
 
Ainakin ylen jutun mukaan kaappien lukitus on ollut lähinnä vitsi ja ennemminkin mallia pultti/ruuvi kuin oikeasti lukittu kaappi. Onkohan ollut niin että halvalla ei taaskaan ole saanut hyvää.
 
Hesarin juttu valokuitusen kaapelivauriosta:
JOENSUUN Kydön lähiössä on katkottu viikonvaihteessa valokaapelit kuudesta Valokuitunen-yhtiön kaapelikaapista. Samalla tietoliikenneyhteydet katosivat useilta kaduilta yhteensä noin 30 taloudesta, kertoo Valokuitusen ylläpitojohtaja Kaj Storås.

Poliisin saamien tietojen mukaan yhteydet ovat katkenneet perjantain ja lauantain välisenä yönä, kertoo rikosylikonstaapeli Kerttu Pirhonen Itä-Suomen poliisista. Kaapelikaappeihin on menty Pirhosen mukaan jollakin työkalulla, ja kaapelit katkottu todennäköisesti sivuleikkurilla.

Murtautujilla on pitänyt Storåsin mukaan olla mukanaan myös voimapihdit tai vastaavat. Kaapeissa on mekaaninen, kolmioavaimen tyyppisellä avaimella aukeava lukko ja lisäksi sinettivaijeri, jonka katkaiseminen vaatii voimapihdit.

”Siististi menty ja katkottu”, Storås luonnehtii ilkivallan jälkiä.
Mikähän tuo sinettivaijeri on?
 
Eipä noissa jakokaapeissa mitään kriittistä infraa yleensä kulje. Kaapelijatkot yleensä kaivoissa tai muuten haudattuna maahan. Ja noin useassa paikassa vielä niin kyseessä jonkun asuinalueen omaa kaapelointia. Joku hullu kyllästynyt auki kaivettuihin katuihin ja käynyt tekemässä tihujaan.

Hesarin juttu valokuitusen kaapelivauriosta:

Mikähän tuo sinettivaijeri on?

Varmaan sellainen samanlainen mitä löytyy esimerkiksi sähkömittareista. Eli saa helposti katkottua mutta ei enää takaisin. Pystyy toteamaan onko jotain paikkaa/luukkua avattu vai ei.
 
Varmaan sellainen samanlainen mitä löytyy esimerkiksi sähkömittareista
se on ollut jotain noin 1mm vaijeria joka kyllä menee poikki vaikka Leathermanilla.
Jotain tämän tyyppistä ajattelinkin, ihmettelim vain mikä siinä on poliisin mielestä vaikeaa.

Motiivista niin joku on varmaan hermostunut kun kuitu on peruttu vuosien odottelun jälkeen.....
 
Jotain tämän tyyppistä ajattelinkin, ihmettelim vain mikä siinä on poliisin mielestä vaikeaa.

Motiivista niin joku on varmaan hermostunut kun kuitu on peruttu vuosien odottelun jälkeen.....
Veikkaisin vähän erilaista motiivia:

"Kuudesta eri valokuitulaitekaapista on katkottu sivuleikkureilla kaapeleita Joensuun Kydön alueella. Joensuun lentoasema ja Pohjois-Karjalan rajavartioston rajajääkärikomppania sijaitsevat tekopaikkojen lähellä."
 
Kyllähän tuo enemmänkin joltain amatöörin värkkäämiseltä vaikuttaa. Erityisesti jos kyseinen homma on kohdistunut pelkästään valokuitusen infraan.
 
Joku hullu kyllästynyt auki kaivettuihin katuihin ja käynyt tekemässä tihujaan.

Kyllähän tuo ihan täysin päätöntä touhua repiä katuja auki. Ja mihin kuntoon ne jäävät. Ja kun noita kadun reunoja kaivetaan niin sehän ei hyvää varmaankaan tee itse tien kasassa pysymiselle. Ja ottaako näitä kuituja lopulta kukaan pientaloalueilla.
 
^Miksei tuota toteutettu auraamalla?

Operaadon vika kun hommaa kaivuufirmaksi halvinta paskaa...

--
 
Miten sää auraat ku kaapelia menee ristiin rastiin tien viereltä tien yli.

Täällä osaava kaivuufirma käytti kolmatta osapuolta merkitsemään pahat paikat ja vain semmoiset, jossa oli muita piuhoja, käytettiin normaalia kauhaa... Ja huom! Lapiota. muuten auralla niin ei näkyny viikon päästä mitään jälkeä...
 
Pureeko aura asfalttiin. Sitä kun ylitetään tuon tuosta.
 
...voisinkin jatkaa tähän, että omat tuleva operaattori ilmoitti tekstarilla olevan senverran valmista notta voit asiakas tilata minkä yhteyden nyt haluaa... kirjoitin tilaussopparin tammikuussa ja kytkentä nettiin ilmeisti on lokakuun alussa. Kesäkuusta lähtien on kuitu jo tullu sisätiloihin ja runkoverkon valmistumista on ooteltu siitä lähtien... - Ennusteessa luvattiin vuoden loppuun mennessä, joten ei ole yhtään myöhässä.

Asiat voi mennä joskus hyvinkin maaliin.
--
 
Tuon yle-jutun eka kuva näytti, ettei ole asfalttiin kaivettu, siitä päättelin...

Ja on asfalttiinkin mahdollista kairata ura tuommoista tavaraa... niitä näkee kyllä...
 
Eipä noissa jakokaapeissa mitään kriittistä infraa yleensä kulje. Kaapelijatkot yleensä kaivoissa tai muuten haudattuna maahan. Ja noin useassa paikassa vielä niin kyseessä jonkun asuinalueen omaa kaapelointia. Joku hullu kyllästynyt auki kaivettuihin katuihin ja käynyt tekemässä tihujaan.

Ainakin Lounealla on jatkot joko kaivossa tai sitten ihan kaapissa. Tuossa oli parikin kaappia ollut auki.
 
Helsingissä tuo kiellettiin ja pidän ratkaisua oikeana kun katsoo talvien aiheuttamia vaurioita asfaltin saumoissa.
Ovatko ne asfalttipaikat olleet merkittävästi parempia? Eihän ne kaapelinkaivajat kuitenkaan assfaltoi uudestaan kuin hyvin kapean suikaleen.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
255 110
Viestejä
4 435 439
Jäsenet
73 484
Uusin jäsen
tittulaari

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom