• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Suomen oikeusjärjestelmän järjettömyys

Aika usein näyttö näissä keisseissä on kummankin osapuolen kertomus tapahtumien kulusta. Ja tuomioon on usein riittänyt se, että uhrin kertomusta pidetään uskottavana. Omasta mielestä tämä on liian heikko pohja tuomiolle oikeusvaltiossa.
Ei sillä ettenkö uskoisi että suurimmissa osissa uhrin kertomus on totta (tuskin suurin osa naisista tahalleen haluaisi valehtelemalla saada miehelle tuomion raiskauksesta jota ei tapahtunut), mutta oikeusvaltiossa ei voida tuomita statistiikkojen perusteella. Kumppanin surman takana on hyvin usein puoliso/poikaystävä/jne., mutta kunnon näyttö vaaditaan tuomioon.
Nää on monisäikeisiä juttuja ja yhtä oikeaa vastausta ei ole. Pitää taiteilla mahdollisen uhrin ja syytetyn oikeuksien kanssa ja yrittää menetellä niin että kumpaakaan ei poljeta.

Jos toisen kertomaa pidetään uskottavana ja toisen ei, niin silloinhan syyllisyydestä tai syyttömyydestä ei jää epäilystä.
Pelkät sana sanaa vastaan ei riitä jos jää kertomusten mukaan mahdollisuus, että toinen oli syytön.
 
Eikä poliisitkaan ihan täysin idiootteja ole. Osaavat kyllä kuulustella ja tietävät temput. Ei nää kaikki valesyytökset varmaan edes oikeuteen asti etene.
 
Minun käsittääkseni tuo seksuaalirikoslain uudistus ei kuitenkaan kääntänyt sitä syyttömyysolettamaa mitenkään ylösalaisin, kuten nytkin taas annetaan ymmärtää. Edelleen se raiskauksesta syytetty on syytön jos riittävän pitäviä todisteita ei ole, eli siis hionosti sanottuna jos jää perusteltua syytä epäillä syyttömyyttä.

Minun pointtini ei ollut lakiuudistus, vaikka siihen liittyykin omat ongelmansa. Suostumukseen perustuva pykälä on periaatteessa ihan hyväkin, käytännössä siinä on ongelmia joita tuossa uutisessa esim tuodaan esiin.

Enemmän olin huolissani väärien raiskausilmoitusten määrästä ylipäätään. Kohteelta menee maine jo epäilystä, väärän ilmoituksen jättämisestä on vaikea jäädä kiinni ja jos jääkin, tuomio ei ole juuri mitään.

Selvästi on paljon tapauksia, joissa illalla on ollut seksiä ehkä yhteisestä tahdosta mutta aamulla tehdään raiskauksesta ilmoitus. Totuutta ei saada selville.
Vähemmän on tapauksia jotka on todettavissa tahallaan väärin ilmoitetuiksi, ja kun sellainen tulee eteen, rangaistus on yleensä naurettava.
 
Jos toisen kertomaa pidetään uskottavana ja toisen ei, niin silloinhan syyllisyydestä tai syyttömyydestä ei jää epäilystä.
Pelkät sana sanaa vastaan ei riitä jos jää kertomusten mukaan mahdollisuus, että toinen oli syytön.
Mutta kuka määrittää mikä on "uskottava" ja mikä ei ole? Varmaan poliiseilla on keskimäärin kokemusta ja ymmärrystä rikostutkinnasta, mutta toimintatapa jossa kuitenkin loppupeleissä syyte pohjataan perstuntumaan on oikeusvaltion kannalta ongelmallinen jos ei jotain konkreettista todistusaineisto löydy sen ohelle.
 
On varmasti ongelmallinen. Vielä kun miettii sitä että jos toimintatapa on tuo ja "poliiseilla on keskimäärin kokemusta ja ymmärrystä rikostutkinnasta" niin mitä sitten jos jossain tutkinnassa on täysin kokematon kaveri? Tai joku yksilö jolla on värittynyt ennakkoasenne? Päivänselvää että mukaan mahtuu huonompiakin tutkijoita/poliiseja ja sellaisen vaikutus voi olla aika radikaali jossain tällaisessa asiassa jossa syytetyn loppuelämä vaakalaudalla.
 
Oikeusjärjestelmää kritisoidessa olisi hyvä ymmärtää edes tämä: poliisi tutkii, syyttäjä syyttää ja tuomari tuomitsee.
 
Oikeusjärjestelmää kritisoidessa olisi hyvä ymmärtää edes tämä: poliisi tutkii, syyttäjä syyttää ja tuomari tuomitsee.
Mihin tämä liittyi? Jos aiempaan viestiin, niin poliisin tutkinnallahan on iso vaikutus. Heidän tehtävänä kun on ensinnäki kuunnella molempien kertomukset, mut myös kuulustella niin, että esimerkiksi mahdollinen valehteleva osapuoli saattaa vahingossa ja tietämättään paljastaa jotain ristiriitaisuuksia kertomuksessaan. Sama myös toisinpäin. Sit tietty kaikenlaisen muun todisteiden hankkiminen, mut meneillää olevassa keskustelussa ollu lähinnä sana vastaan sana -tilanne.

Ton todisteiden keräämisen ku kusee, nii pääsee miehensä tappajatki vapaaksi käsittämättömillä tarinoilla.

Varsinki väärinsyytetyn osapuolen kannalta olisi paras, jos jo tuossa vaiheessa tulis selkeys, että rikosilmoitus on selkeesti keksitty. Tällöinkin esitutkinta voidaan päättää ilman syyteharkintaa.
 
mut myös kuulustella niin, että esimerkiksi mahdollinen valehteleva osapuoli saattaa vahingossa ja tietämättään paljastaa jotain ristiriitaisuuksia kertomuksessaan.
Tää nyt on jotain jenkki poliisisarja huttua. Poliisi kuulustelee, ei se rakenna mitään ansoja kun kuulustelee. Se vertaa sitten kertomusta saatavilla oleviin todisteisiin ja muihin kertomuksiin (todistajat, vastaaja, jne ). Onko uskottava, onko ristiriitoja jne. Jos vaikka kertoo että oli tolkuttomassa humalassa ja käytettiin tilaa hyväksi ja ravintolasta saatu video ja taksikuskin lausunto ja illan aikainen sometus eivät tue tätä väitettä jne. Tai päinvastoin, kaikki lausunnot ja muu todistusaineisto ei tue syytetyn väitettä että tyttö oli ihan vain pikku pieruissa parin siiderin jäljiltä vaan hänet talutettiin taksiin jossa kuskin mukaan hän nuokkui ja örisi takapenkillä koko matkan ja ei ole uskottavaa että mies ei tätä ole havainnut.
 
Kyl samaa asiaa voi kysyä eri tavoin. Ei se mene niinkään, että kysytään miten meni niinku sun mielestä ja selvä, moikka. Kysyvät tarkennuksia jne. Ku mennään yksityiskohtiin, niin voipi tarinasta löytyä ongelmia myöhemmin.
 
Itseäni ihmetyttää vuodesta toiseen myymälävarkaiden olemattomat tuomiot. Välillä tuntuu siltä, että myymälävarkaudet olisi melkeinpä laillistettu suomessa. Vähän väliä saa lehdistä lukea, kuinka joku varastaa ties kuinka monetta kertaa kaupasta ja meno jatkuu katkeamatta vuodesta toiseen. Joskus oli uutisissakin siitä, että kauppias joutui vahingonkorvausten maksajaksi levitettyään videota alaikäisestä myymälävarkaasta.
Löysinkin itseasiassa tuon uutisen, on vain sen verran vanha, että on jonkun muurin takana Kauppias latasi videon alaikäisestä ”juoksujuoman hakijasta” kauppansa Facebook-sivuille - tuomio tuli, kauppias joutuu maksamaan teinipojalle 1 500 euron korvaukset
Itsellä olisi tuossa tapauksessa kauppiaana mennyt jo usko järjestelmään 1500euron korvausten takia.
 
Viimeksi muokattu:
Itseäni ihmetyttää vuodesta toiseen myymälävarkaiden olemattomat tuomiot. Välillä tuntuu siltä, että myymälävarkaudet olisi melkeinpä laillistettu suomessa. Vähän väliä saa lehdistä lukea, kuinka joku varastaa ties kuinka monetta kertaa kaupasta ja meno jatkuu katkeamatta vuodesta toiseen. Joskus oli uutisissakin siitä, että kauppias joutui vahingonkorvausten maksajaksi levitettyään videota alaikäisestä myymälävarkaasta.
Löysinkin itseasiassa tuon uutisen, on vain sen verran vanha, että on jonkun maksumuurin takana Kauppias latasi videon alaikäisestä ”juoksujuoman hakijasta” kauppansa Facebook-sivuille - tuomio tuli, kauppias joutuu maksamaan teinipojalle 1 500 euron korvaukset
Itsellä olisi tuossa tapauksessa kauppiaana mennyt jo usko järjestelmään 1500euron korvausten takia.
Toinen ääripää onkin sitten jenkkimalli että on sen verran kovat tuomiot että on sama sitten ampua se kauppias ja tekijä linnaan 30 vuodeksi yhteiskunnan elätettäväks.
Tai vaikka ei ampuisikaan mutta jäät kiinni ja se on se 5v linnaa ja yhteiskunta maksaa niin ei sekään kovin halpaa lystiä ole.
 
Joku välimuoto olisi parempi. Rangaistukset voisivat vaikka koventua kerta kerran jälkeen. Ensin sakkolappu, sitten sakkolappu ja kolme päivää putkaa jne. Eihän sitä pakko ole heti vuosiksi vankilaan tuomita.
Luulisi tuon jo hillitsevän rikoksentekohaluja.
 
Aika harvoin rikoksen tekijät seurauksia ja rangaistuksia miettii ennen tekoa.
 
Ensin sakkolappu, sitten sakkolappu ja kolme päivää putkaa jne.
Oikeus ei tuomitse putkaan, se on poliisin tilapäinen säilytys paikka.

Kovemmat ja herkemmät tuomiot tarkoittavat lisää kuluja. Jo nyt vankeinhoitolaitos on ihan kuralla. Mistä rahat?
 
Oikeus ei tuomitse putkaan, se on poliisin tilapäinen säilytys paikka.

Kovemmat ja herkemmät tuomiot tarkoittavat lisää kuluja. Jo nyt vankeinhoitolaitos on ihan kuralla. Mistä rahat?
Jaahas, joku lisärahoitus olisi varmaan tarpeen :confused2: Valtiontalouden tilanteen huomioiden tuskin tapahtuu. Jos olisin päättämässä asioista niin priorisoisin enemmän rahaa oikeusjärjestelmään.
 
Aika harvoin rikoksen tekijät seurauksia ja rangaistuksia miettii ennen tekoa.
Toki näin, mutta varmaan riittävän pitkän tuomion aikana voisi kuvitella osan alkavan miettiä elämän laittamista kuntoon. Saahan sitä toki aineita vankilassakin mutta rahoitus on hankalampaa, rikoksia ei pysty tekemään.
 
Jaahas, joku lisärahoitus olisi varmaan tarpeen :confused2: Valtiontalouden tilanteen huomioiden tuskin tapahtuu. Jos olisin päättämässä asioista niin priorisoisin enemmän rahaa oikeusjärjestelmään.
Usein kannattaa panostaa siihen perimmäiseen syyhyn joka näpistyksissä yleisimpänä varmaankin päihteet ja/tai köyhyys.
 
Toki näin, mutta varmaan riittävän pitkän tuomion aikana voisi kuvitella osan alkavan miettiä elämän laittamista kuntoon. Saahan sitä toki aineita vankilassakin mutta rahoitus on hankalampaa, rikoksia ei pysty tekemään.
Silloin on laitostumisen vaara. Lisäks lievissä rikoksissa ja liian pitkissä tuomiossa vaan katkeroituu yhteiskuntaa vastaan.
 
Saahan sitä toki aineita vankilassakin mutta rahoitus on hankalampaa, rikoksia ei pysty tekemään.
Lainaksi saa ja sitten on vapauduttuaan pakko tehdä rötöksiä ne kuitatakseen, ja kasvavat tietysti korkoa koko ajan. Joku parinvuoden keikka niin siinä jo lomilla tuoda hanurissa tavaraa jne.
 
Usein kannattaa panostaa siihen perimmäiseen syyhyn joka näpistyksissä yleisimpänä varmaankin päihteet ja/tai köyhyys.
No ainakin kaikki asiantuntijat ovat sitä mieltä että ennalta ehkäisy on paras keino, mutta mitä ne asiantuntijat tietää kun twitterissä ja tuubin puhuvat päät tietää oikeasti asioiden laidan.
 
No ainakin kaikki asiantuntijat ovat sitä mieltä että ennalta ehkäisy on paras keino, mutta mitä ne asiantuntijat tietää kun twitterissä ja tuubin puhuvat päät tietää oikeasti asioiden laidan.
Ennaltaehkäisy ilman muuta mutta myös kovat rangaistukset. Rikoksentekijöiden profiili on muuttunut.
 
Viimeksi muokattu:
Joku välimuoto olisi parempi. Rangaistukset voisivat vaikka koventua kerta kerran jälkeen. Ensin sakkolappu, sitten sakkolappu ja kolme päivää putkaa jne. Eihän sitä pakko ole heti vuosiksi vankilaan tuomita.
Luulisi tuon jo hillitsevän rikoksentekohaluja.
Tai olisko että rangaistuksena joutuu suorittamaan työpalvelua? Eikö sosiaalipuolella oo jatkuva työvoimatarve, sinne vaan duuniin ja maksamaan ne juoksukaljat.
 
Usein kannattaa panostaa siihen perimmäiseen syyhyn joka näpistyksissä yleisimpänä varmaankin päihteet ja/tai köyhyys.

Eiköhän näpistyksistä huomattava osa ole sitä, että kakarat varastaa jotain karkkia tai suklaapatukoita tms.

Ja näiden kanssa ei päihteillä tai köyhyydellä ole mitään tekemistä, kukaan ei tarvi sitä karkkia eikä suklaapatukoita elääkseen.

Ja päihteet ei muutenkaan ole perimmäinen syy mihinkään, päihteiden käyttö on seurausta muista ongelmista/asioista.

Toki yleinen voi olla myös tapaus että alaikäinen teini joka ei saa ostaa kaljaa pöllii sitä kaljaa kaupasta, mutta tässäkään ne päihteet ei ole perimmäinen syy vaan perimmäinen syy on ne asennevammat teinin päässä mitkä saa sen haluamaan sitä kaljaa, ja ne ongelmat, jotka näihin asennevammoihin ovat johtaneet.
 
Eiköhän näpistyksistä huomattava osa ole sitä, että kakarat varastaa jotain karkkia tai suklaapatukoita tms.
Ei ainakaan kauppojen mukaan. Tiedä sitten mistä tuollainen tieto. Ainakin pks nistit ja muut rappiolla olevat tekee suurimman osan näpistyksistä.

Välillä kyllä tulee oikeasti mietittyä että mikä tätä maata vaivaa ja miten tähän on päädytty.

Oikeus ei vanginnut murhasta epäiltyä Tampereella – osoite Poste restante ja etsintäkuulutettu aiemmin
Olisi hyvä keskustella muutenki kuin pelkällä linkillä

Pirkanmaan käräjäoikeuden mielestä 19-vuotiasta murhasta epäiltyä ei tarvitse vangita ennen oikeuskäsittelyä. Nuorukaista ja toista samanikäistä epäillään heinäkuussa tehdystä murhasta Tampereen Hervannassa.

Asunnosta löytyi kuollut mies. Ylen tietojen mukaan hän oli 64-vuotias.

Syyttäjän mukaan matkustuskielto ei ollut riittävä pakkokeino asiassa. Syyttäjän vangitsemisvaatimuksesta näkyy, että epäillyn osoite on Poste Restante. Tämä tarkoittaa palvelua, jossa henkilö noutaa postin itse.
Syyttäjän mukaan DNA-lausunnot oli saatu valmiiksi vasta vapauttamisen jälkeen. Epäillyllä oli syyttäjän mukaan myös muita rikosasioita vireillä, ja hän oli aiemmin jäänyt saapumatta pääkäsittelyyn. Häntä ei ollut saatu haastettua vireillä olevaan rikosasiaan, vaikka etsintäkuulutukset olivat olleet pitkään vireillä.

Käräjäoikeuden mukaan yhden istunnon unohtaminen ei osoita, että epäilty karttaisi tulevaa oikeudenkäyntiä. Tämän perusteella käräjäoikeus hylkäsi syyttäjän vaatimuksen vangitsemisen jatkamisesta.

Ei tässä mielestäni mitään ihan järjetöntä ole toistaiseksi tapahtunut. Vaikka ilmiselvältä vaikuttaakin, niin mahdollinen syyttömänä istuttaminen käy kalliiksi. Poste Restante ei tarkoita pakenemisriskiä yksinään milläänlailla.
 
Niin ja sehän ei kalliiksi tule, kun murhamies päättää pistää toisen uhrin kylmäksi? Vapaalta vaan vastamaan murhasyytteisiin, eihän täällä Suomessa ihmishenki minkään arvoinen ole.
 
Niin ja sehän ei kalliiksi tule, kun murhamies päättää pistää toisen uhrin kylmäksi? Vapaalta vaan vastamaan murhasyytteisiin, eihän täällä Suomessa ihmishenki minkään arvoinen ole.
Ei nyt öyhöttämisen puolelle kantsi mennä eikä varsinkaan olkiukkoiluun. Murhasta epäily hyvin harvoin on sarjamurhaaja tai muu joka huvikseen tappaa. Jos siitä olisi näyttöä, nii ei vapaalla liikkuis. Syyttömättömyysolettama koskee myös häntä ja jos ei ole todettu riskiä pakoilulle, niin hän on vapaa kunnes tuomitaan. Ei se mitään oikeusjärjestelmän järjettömyyttä ole.
 
Kuinkas usein murhasta epäilty tappaa uudestaan oikeudenkäyntiä odottaessaan?

Suomessa? Ei varmasti useinkaan, koska historiallisesti murhasta syyteet saaneet ovat istuneet kopissa odottamassa oikeudenkäyntiä. Tämähän on ihan historiallinen päätös oikeudelta päästää murhasta syytetty vapaalle jalalle. Jos käytäntö jatkuu, niin aivan varmasti niitä kertoja tulee. Ulkomaisista tapauksistakaan en tiedä, kun ei taida olla kovin yleistä missään päin maailmaa päästää vapaalle jalalle murhasyytteitä kantavaa ihmistä. Vain Suomessa, rikollisten paratiisissa toimitaan näin.

Tästä tulee muuten mieleen se Joensuun tapaus tämän vuoden alusta, jossa vanhemmat aiheuttivat 4-vuotiaan kuoleman. Hekin päästettiin vapaalle ja kohuhan siitä syntyi silloinkin. Tosin silloin vapaaksi päästämistä perusteltiin juuri sillä, että enää ei ole syytä epäillä taposta tai murhasta, eli sen takia voi päästää vapaaksi. Nyt sekin on ilmeisesti muuttunut ja vapaaksi voi päästä noillakin syytteillä.

Käräjäoikeus totesi julistamassaan päätöksessä, että ”pääkäsittelyn jälkeen ei enää ole todennäköisiä syitä epäillä syytettyjä sellaisesta rikoksesta, josta ei ole säädetty lievempää rangaistusta kuin kaksi vuotta vankeutta”.

– Suomennettuna se tarkoittaa sitä, ettei siinä ole enää todennäköisiä syitä epäillä tekijöitä taposta tai murhasta, Tolvanen kertoo.
Lähde: 4-vuotiaan lapsen surmasta syytetyt vapautettiin, kansa raivostui – Asiantuntijat jyrähtävät
 
Onko murhasta epäilty nykyään jo tuomittu ja murhaaja ennen oikeudenkäyntiä kuten monesta viestistä annetaan ymmärtää? Jos on, niin triidin otsikko pitää kyllä kutinsa.
 
Onko murhasta epäilty nykyään jo tuomittu ja murhaaja ennen oikeudenkäyntiä kuten monesta viestistä annetaan ymmärtää? Jos on, niin triidin otsikko pitää kyllä kutinsa.

Se että henkilöä ei ole tuomittu ei tarkoita että häntä ei voitaisi pitää vangittuna oikeudenkäyntiin asti. Vakavissa rikosepäilyissä kuten murhassa se on varsin tavallista ja mielestäni järkevääkin.

Väitätkö muka että itse et tekisi niin missään tilanteessa? Päästäisit esim. 20 ihmistä tappaneen terroristin vapaaksi odottamaan tuomiota?
 
Se että henkilöä ei ole tuomittu ei tarkoita että häntä ei voitaisi pitää vangittuna oikeudenkäyntiin asti.
Totta, mutta voidaan päästää myös vapaalle odottamaan. Useimmiten syy pitää kopissa on tutkinnalliset syyt (epäilty ei pääse sotkemaan tutkintaa jos on iso ja pitkä juttu, kuten vaikka Aarnio).
Jos vaikka murhaat vaimosi mustasukkaisuuksissasi, tuskin olet kuitenkaan yleisesti vaarallinen. Kyllä oikeus nuo tapaukset tutkii ja päättää sitten onko syytä vapauttaa vai ei. Ei siinä etteikö virhearviointeja voisi sattua ja on varmasti sattunutkin.
 
Sekopäämies hyökkäsi perheen kotiin miekan kanssa, pahoinpiteli isän ja uhkasi tappaa koko perheen. Perhe selvisi ihmeen kaupalla tapauksesta elävänä ja poliisi pidätti miehen. Ukolle tuli lähestysmieskielto ja tekninen valvonta, mutta 2kk myöhemmin äijä tulee taas teräaseiden kanssa terrorisoimaan perhettä. Ukko pidätettiin jälleen, mutta on taas päästetty vapaaksi odottelemaan oikeuden päätöstä ja perhe odottelee joka päivä paniikissa milloin mies tulee kolmannen kerran.

Klassista "asialle ei vaan voi mitään"-Suomi paskaa.
 
2 sutta hyökkää koirasi kimppuun. Puolustuksena ammut toisen susista ja poliisi tutkii törkeänä metsästysrikoksena.

Lisäksi sudet on tänä syksynä tappaneet alueella 4 koiraa.

Sen sijaan että tutkittaisiin metsästysrikoksena, pitäisi antaa susien kaatolupia, jotta ne pysyisivät arkoina.
 
Kyllä taas uutista lukiessa tulee mieleen että halutaanko antaa se mielikuva, että itsensä ja omaisuutensa suojeleminen on, jos ei suoraan laitonta, niin vähintäänkin epäilyttävää toimintaa.
 
2 sutta hyökkää koirasi kimppuun. Puolustuksena ammut toisen susista ja poliisi tutkii törkeänä metsästysrikoksena.

Lisäksi sudet on tänä syksynä tappaneet alueella 4 koiraa.

Sen sijaan että tutkittaisiin metsästysrikoksena, pitäisi antaa susien kaatolupia, jotta ne pysyisivät arkoina.
Tutkintanimike ei edelleenkään ole sama kuin syyte, eikä syyte tarkoita tuomiota. Tää tuntuu olevan tässä ketjussa jatkuvasti ongelmana.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
262 255
Viestejä
4 550 190
Jäsenet
74 950
Uusin jäsen
Kampamaneetti

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom