• TechBBS:n politiikka- ja yhteiskunta-alue (LUE ENSIN!)

    Politiikka- ja yhteiskunta-alue on TechBBS-keskustelufoorumilla ala-osio, joka on tarkoitettu poliittisten ja yhteiskunnallisten aiheiden sekä niiden ilmiöiden ja haasteiden käsittelyyn.

    Ohjeistus, säännöt ja rangaistukset koskevat vain tätä aluetta, muilla alueilla on käytössä TechBBS-foorumin tavalliset säännöt.

    Ylläpito valvoo, ohjeistaa ja moderoi keskustelua, mutta ensisijaisesti alueen keskustelijoiden pitäisi pyrkiä aktiivisesti ylläpitämään asiallista keskustelua ja myös selvittämään mahdollisesti syntyviä erimielisyyksiä ilman ylläpidon puuttumista keskusteluun.

Suomen oikeusjärjestelmän järjettömyys

Liittynyt
20.10.2018
Viestejä
2 527

Mies kävi kiinni bussikuskiin ja huusi ”Allahu akbar!” Oikeus vapautti syytetyn, ja valtio voi joutua korvaamaan jopa kymppitonnin

Jotenkin käsittämätön tapaus.. Pidetään mahdollisena, että tekijä sai paniikkihäiriön. Jotenkin kuvittelisin, ehkä hieman liikaa tv-sarjoja ja elokuvia katsoneena, että monesti terroritekoa aikova henkilö lopulta murtuu itkemään, eikä pysty viemään tekoa loppuun asti. Onko kyse elokuvissakin sitten vain paniikkihäiriöstä?

Asiasta toiseen. Katselin Areenasta tuoreen MOT:in
Perheyritykseltä vietiin tuhkatkin pesästä
, ja tuli paha mieli tästäkin. Henkilö, joka vei yrityssalaisuudet perheyrityksestä kilpailevaan isompaan firmaan, sai ansaitsemansa mukaan. Mutta tämä kilpaileva yritys ei menettänyt käytännössä yhtään mitään pitkää ja kallista oikeusprosessia lukuunottamatta, vaan tekee nyt varsin hyvää tulosta ja pyyhki tämän pienen perheyrityksen pois kilpailijoistaan. Vaikka yrityssalaisuudet mukanaan vienyt henkilö joutui korvaamaan lähes miljoonan ulosoton muodossa, niin hyötyvä yritys ei edes kompensoinut palkassa tätä mitenkään.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
1 890
Asiasta toiseen. Katselin Areenasta tuoreen MOT:in
Perheyritykseltä vietiin tuhkatkin pesästä, ja tuli paha mieli tästäkin. Henkilö, joka vei yrityssalaisuudet perheyrityksestä kilpailevaan isompaan firmaan, sai ansaitsemansa mukaan. Mutta tämä kilpaileva yritys ei menettänyt käytännössä yhtään mitään pitkää ja kallista oikeusprosessia lukuunottamatta, vaan tekee nyt varsin hyvää tulosta ja pyyhki tämän pienen perheyrityksen pois kilpailijoistaan. Vaikka yrityssalaisuudet mukanaan vienyt henkilö joutui korvaamaan lähes miljoonan ulosoton muodossa, niin hyötyvä yritys ei edes kompensoinut palkassa tätä mitenkään.
Mulle tulee tästä enemmänkin mieleen että valkokauluskonnat siellä kampittavat toisiaan. Aiheetta irtisanottu suunnittelija päättänyt tempaista vastapalloon ja ostanut tiedoillaan hyväpalkkaisen työpaikan. Kyllä se ulosoton jälkeen käteen jäävä palkka varmaan työttömyyspäivärahat voittaa. Laiton irtisanominen viittaa aika vahvasti siihen, että moraalittomia mulkvisteja löytyy tasaisesti molemmilta puolilta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Tämä on myös hauskaa.
"Mies tunkeutui Kouvolassa asuntoon ja yritti tappaa toisen miehen lyömällä tätä retkikirveellä lähietäisyydeltä. Uhri sai viiltohaavoja mutta onnistui ottamaan kirveen pois.

Käsikähmän aikana osat vaihtuivat ja uhri löi tunkeutujaa kirveen hamarapuolella päähän. Oikeus katsoi myös hänen syyllistyneen rikokseen. Uhri tuomittiin pahoinpitelystä 90 tunniksi yhdyskuntapalveluun."

Saa tuomion pahoinpitelystä, kun toinen on yrittänyt tappaa. Suomessa pitäisi siis vain antaa tappajan hoitaa hommansa liikoja vastustelematta.
Toivottavasti tuollainen tuomari joutuu seuraavan vastaavan kirveenheiluttelijan kohteeksi, niin ymmärtänee mitä on tullut nyt tehtyä.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
147
Ihan vain selvennyksenä tuomiorakenteista.

Esim: Tappo 8 vuoden tuomiolla (brutto). On automaattisesti 4v kaikille - ensikertalaisuus uusiutuu 3 vuoden välein, joten saman alennuksen saa helposti uudestaan. Nuorilla rikoksentekijöillä - esim. 16-vuotiaalla - on alennus 2/3, joten 8v = ~2,5v istumista.

Tämä 4 vuoden nettotuomio jakautuu vielä erikseen karkeasti esim. seuraavasti: 2½ vuotta linnaa, 1 vuosi avovankilaa ja ½ vuotta koevapautta.

Oikeasti "käkkimistä" on siis rapiat 2 vuotta, loput lokoisaa avovankilaa ja koevapautta.

Lisäksi elinkautinen on 20 vuotialle ja nuoremmille käytännössä 10 vuotta, koska he saavat hakea vapautta 2 vuotta muita aiemmin.

Halpaa on Suomessa ihmishenki.
 
Liittynyt
31.10.2016
Viestejä
1 261
Mies kävi kiinni bussikuskiin ja huusi ”Allahu akbar!” Oikeus vapautti syytetyn, ja valtio voi joutua korvaamaan jopa kymppitonnin
Jotenkin käsittämätön tapaus.. Pidetään mahdollisena, että tekijä sai paniikkihäiriön. Jotenkin kuvittelisin, ehkä hieman liikaa tv-sarjoja ja elokuvia katsoneena, että monesti terroritekoa aikova henkilö lopulta murtuu itkemään, eikä pysty viemään tekoa loppuun asti. Onko kyse elokuvissakin sitten vain paniikkihäiriöstä?

Itteeni tässä tökkii se, että vaikka nyt olisi oikeusperiaatteen mukaisesti mahdollisuus sille, että pahat eivät olleetkaan mielessä vaan kannabis-harhat paniikkikohtauksessa tjms mihin vetosikaan, niin fakta on kuitenkin että oikeista rikoksista tuomittiin, ja kopissa oleminen on täysin oma syy, eikä korvauksille ole mitään oikeutusta. Käytti laittomia huumeita, ragetti, pari pahoinpitelyä, liikenneturvallisuuden vaarantaminen. Vaikka noi ei ole 3kk vankeuden arvoisia tekoja lain mielestä, niin noiden seurauksena siellä kopissa oli. Kyseessä kuitenkaan ei ole mikään täysin syyttömän ihmisen vankeus, vaan rikoksillaan koppiin joutunut, joka ei sit välttämättä tehnytkään just sitä yhtä muuta rikosta. Jos laiton huume laukasi paniikkihäiriön joka purkautui omituisesti, niin se on tasan oma vika, eikä siitä pidä mitään korvauksia edes miettiä. Seurantaan tyyppi joka tapauksessa, ja mielellään vaaralliseksi luokiteltavana ihmisenä maasta pois. Ei ole taetta, että ei toistuisi.
 
Liittynyt
29.09.2017
Viestejä
126
Onkos täällä kokemusta hallinto-oikeuteen valittamisesta? Kyseessä niin pieni parkkisakko, ettei maksa vaivaa (eikä siihen kyllä opiskelijana edes ole varaa), mutta periaatteesta tietty vähän ärsyttää. Pysäköin siis alueelle missä kyltit olivat lumen peitossa ja kun aiheesta valitin niin perusteluun kirjoitettiin vain, että "Lisäkilvellä osoitetaan, että liikennemerkki tarkoittaa vain lisäkilvessä ilmaistua ajoneuvoryhmää."

Olisivat edes vaivautuneet kunnolla perustelemaan, niin olisi helpompi vain niellä tappio.
 
Liittynyt
05.11.2016
Viestejä
1 166

Muistelen että joku autoilija olisi ylinopeussakon saanut anteeksi koska liikennemerkki oli lumen peitossa. Pysäköintimerkki on maalaisjärjellä ajatellen eri, koska auton parkkeerattuaan voi käydä tarkistamassa lumen peitossa olevan merkin. Epäilisin että tuosta valituksesta tulisi hylky, ja joudut virhemaksun maksamaan sekä valitusmaksun. Ennakkopäätöstä asiasta ei varmaan ole, että jos haluaa sellaisen luoda niin eikun valituskierrettä korkeimpaan. Maksaa vaan ikävästi.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 009
Näille sankareille pitäisi vähintään laittaa ehdoton päihteettömyys sen ehdonalaisen ajaksi, kun kerran tuon paremmin ei pysy homma hallussa. Yhdestäkin saunakaljasta istumaan.

Itse laittaisin myös kaikki nämä "en muista mitään" -tapaukset johonkin valheenpaljastukseen. Valehtelusta kovennusta tuomioon. Vituttaa vaan tuo selitys, kun itsekin olen nuorempana kännissä koheltanut jonkin verran, mutta vähän epäilyttää että kaverin päähän puukottaminen ei muistuisi mieleen :D
 
baggio

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
10.01.2019
Viestejä
2 884

Täällä kun on viime aikoina ansiokkaasti puolustettu Suomen oikeusvaltiota, niin kyllä itsekriminointisuojakin yleensä sellaisessa tärkeäksi katsotaan.

Itseään vastaan ei tarvitse todistaa, mitään ei tarvitse muistaa, muistamattomuus ei ole rangaistavaa, eikä sua voida pakottaa esim. avaamaan puhelimesi lukitusta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
7 009
Täällä kun on viime aikoina ansiokkaasti puolustettu Suomen oikeusvaltiota, niin kyllä itsekriminointisuojakin sellaisessa tärkeäksi katsotaan.

Itseään vastaan ei tarvitse todistaa, mitään ei tarvitse muistaa, muistamattomuus ei ole rangaistavaa, eikä sua voida pakottaa esim. avaamaan puhelimesi lukitusta.
Joo tuo nyt oli vähän läpällä heitetty. Huvittaa vaan tuo muistinmenetyksen yleisyys näissä tapauksissa :D
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 420
Hovioikeus vapauttaa Mikkelin kuristajan - on syyllistynyt uusiin rikoksiin elinkautisvankina
Nyt vapauttamistaan Helsingin hovioikeudelta hakenut mikkeliläinen istuu yhä vankilassa. 18 vuotta ja neljä kuukautta vangittuna on varsin pitkä aika suomalaiselle elinkautisvangille.

Hovioikeuden mukaan juuri elinkautisen vankeusrangaistuksen ”keskimääräistä pidempi aika” puhuu sen puolesta, että hakija voidaan laskea ehdonalaiseen vapauteen.

Samoin vapauttamisen puolesta puhuu vankeusajan tavoitteiden eteneminen ja osittainen toteutuminen. Lisäksi hakija on osallistunut KRIS-Pohjois-Karjala yhdistyksen toimintaan. (KRIS tarjoaa vankilataustaisille vertaistukea vapaudessa.)

Vapauttamista vastaan puhuu sen sijaan Rikosseuraamuslaitoksen lausunto. Hakija on elinkautisaikanaan syyllistynyt uusiin rikoksiin.

Vapauttamista vastaan puhuu niin ikään vuoden 2000 julma rikos.

Kokonaisuutena asiaa harkitessaan hovioikeus kuitenkin päätyi siihen, että hakija voidaan laskea vuoden päästä ehdonalaiseen vapauteen.
Ja taas hupioikeus pyyhki perseensä Rikosseuraamuslaitoksen lausunnolla.
 
Liittynyt
12.04.2018
Viestejä
1 284
Kamapäissään puukolla kaveria päähän yleisellä paikalla lyöminen ei siis ole tuomittava tapon yritys jos nai yh-lorton ja miettii töihin menoa.

Uutisessahan tosin mainittiin myös seurue, joka tämän päivän paranoidilla rivienvälistälukijalla voisi tarkoittaa tiettyä vuosisatoja vanhaa vähemmistöämme. Ymmärrämmehän siis kulttuurivaikuttimet, kansallispukuun kuuluvat työvälineet (mora) ja niiden kanto yleisellä paikalla. Unohtamatta yhteiskunnan paineita ko. vähemmistöä kohtaa esim. viime aikoina huoltoasemilla.

Vanha sanonta: rahalla saa ja hevosella pääsee näyttää pätevän hyvin tämän päivän oikesupäätöksissä. Tekoja ei arvioida tekoina, vaan paskasakkia hyysätään taustatekijöiden ja aikomusten perusteella. Se missä meille muille opiskelu ja työn hankkiminen on normi, niin näille vankilakundeille johonkin ammattitutkintoon valmistautuminenkin katsotaan valmiudeksi sijoitaa takaisin yhteiskuntaan. Heidät ikään kuin palkitaan siitä mihin meidät muut on käytännössä pakotettu.

Ymmärrän, että tuomioita antaessa arvioidaan asiaa kokonaisuutena mutta näillä saaduilla taustoilla ihmetyttää, että miten ne taustat voivat olla näin merkittävässä roolissa ja perustelut ovat vähintään jokseenkin arveluttavia. En puhu pelkästään nyt tästä tapauksesta, mm. vaan vastikään langetetusta käräjäoikeuden päätöksestä, jossa raiskaaja luisti ehdottomasta, koska hänen sosiaalinen kehittymisensä saattoi olla vaarassa. Tuohon keissiin otti tosin kantaa jo professoritkin mutta maassa vallitsevan tavan mukaanhan kollegan päätöksiä ei kumota.

Kysynkin, että miten syytetyn tausta voi tässäkin tapauksessa kaataa ehdottoman rangaistuksen ehdolliseen, joka tässä oikeusvaltiossa on sama kuin tuomiotta jättäminen ja jopa pienempi paha kuin sakot? Ei ihme, että tässä maassa tällaisenkin oikeusjutun käsittelyyn meni tapahtuneesta "tuomioon" 2,5 vuotta. Rutiinitapaus.Tietystihän se kestää, kun teetetään lausuntokierroksia amnestylla ja pelätään euroopan ihmisoikeustuomioistuimen nuhteita. Uhri ei ole tässä koneistossa mitään.
 
kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Itseään vastaan ei tarvitse todistaa, mitään ei tarvitse muistaa, muistamattomuus ei ole rangaistavaa, eikä sua voida pakottaa esim. avaamaan puhelimesi lukitusta.
Toki mutta jos kännissä tapahtuu sattumuksia ja filmikin katkeaa niin kyllä tälläiset tapaukset pitäisi pakottaa päihteettömyyteen, siis mikäli aikovat pysyä poissa vankilasta.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Toki mutta jos kännissä tapahtuu sattumuksia ja filmikin katkeaa niin kyllä tälläiset tapaukset pitäisi pakottaa päihteettömyyteen, siis mikäli aikovat pysyä poissa vankilasta.
Minusta voisi ottaa huomioon myös sen, jos syytetyn puolustus on uhrin pilkkaamista. Kun on näitä tapauksia, jossa muka uhri on juossut puukkoon tai että vahingossa ojensin käteni ja sattui viiltämään kurkun auki. Kun tuollaisia selittää, niin ei muuta kuin pari vuotta lisää tuomioon.
 
valurauta

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
29.12.2016
Viestejä
3 528
Kivaa kun kavereita käy kylässä... :think:

KKO:2019:22 - Korkein oikeus
A:n asuntoon oli tunkeutunut kolme henkilöä, joista yksi oli varustautunut ampuma-aseella ja kaksi pesäpallomailoilla. Asunnon eteisessä pesäpallomailoja käyttäneet henkilöt olivat kohdistaneet lyöntejä A:n päähän, ylävartaloon ja käsiin. Lisäksi kolmas henkilö oli osoittanut A:ta ampuma-aseella ja paininut tämän kanssa. A oli paennut hyökkäystä asuntonsa keittiöön ja sieltä ottamallaan veitsellä hyökkäyksen yhä jatkuessa lyönyt hyökkääjiä, joille aiheutui A:n menettelystä hengenvaarallisia vammoja.
...
Käräjäoikeus luki A:n syyksi syytekohdassa 4 hätävarjelun liioitteluna tehdyn tapon yrityksen katsoen, että A:n oli B:tä isokokoisella veitsellä syvälle vatsan alueen elintärkeiden sisäelinten alueelle lyödessään täytynyt vähintäänkin ymmärtää, että hänen tekonsa todennäköinen seuraus oli B:n kuolema.
...
Käräjäoikeus tuomitsi A:lle hätävarjelun liioitteluna tehdystä tapon yrityksestä syytekohdassa 4 sekä tapon yrityksistä syytekohdissa 5 ja 6 yhteisen 4 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistuksen sekä velvoitti hänet suorittamaan B:lle, C:lle ja D:lle vahingonkorvausta.
...
Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota syytekohtien 5 ja 6 osalta katsoen, että A oli molemmissa kohdissa syyllistynyt tapon yrityksen asemesta hätävarjelun liioitteluna tehtyyn tapon yritykseen.

Hovioikeus alensi A:n vankeusrangaistuksen kolmeen vuoteen lausuen, että rangaistusta mitattaessa oli sovellettu lievennettyä rangaistusasteikkoa,...
... [KKO]

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A:n syyksi luetaan syytekohdassa 4 rikoslain 21 luvun 1 §:n, 5 luvun 1 §:n ja 4 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla hätävarjelun liioitteluna tehty tapon yritys, josta hän on rangaistusvastuusta vapaa, ja hänet vapautetaan tästä teosta tuomitusta rangaistuksesta.

Syyte tapon yrityksistä syytekohdissa 5 ja 6 hylätään rikoslain 4 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla ja A vapautetaan hänelle näistä teoista tuomitusta rangaistuksesta.

A vapautetaan kaikesta rikoksen perusteella tuomitusta korvausvelvollisuudesta syytekohdassa 5 C:lle ja syytekohdassa 6 D:lle.
Oliko lopullinen tuomio jopa järkevä?

Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 420
Luin tuon pariinkin kertaan ja en ole varma ymmärsinkö: lopulta KKO siis vapautti kaikesta?

ps. Jos tuommosia kavereita tulee tuosta vaan kylään niin minkähänlainen kaveri on itse. :think:
 
Itse asiassa KKO tuomitsi kyllä teosta, mutta piti tekoa luonteeltaan sellaisena, että tekijää ei tule tuomita siitä rangaistukseen hätävarjelupykälän 2. momentin perusteella:
Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.
28. Arvioitavaksi tulee näin ollen se, onko A:n menettelyä pidettävä sellaisena hätävarjelun liioitteluna, että hän voi sen perusteella vapautua rangaistusvastuusta.

29. Vaikka veitsellä suoritettua voimakasta lyöntiä B:n vatsaan ja siihen sisältynyttä koukkausta voidaan pitää puolustautumisen kannalta liioiteltuna, huomioon on otettava, että veitsen käyttöä uhkaavassa tilanteessa edeltänyt mahdollisuus harkintaan on ollut erittäin lyhyt. Uskottavaa lisäksi on, että A:lla on ollut nopeasti edenneessä tilanteessa ja ahtaassa keittiössä vaikeuksia tarkasti kontrolloida toimintaansa. A:n kamppaillessa B:n kanssa muut hyökkääjät ovat olleet välittömässä läheisyydessä eikä heistä ja erityisesti ampuma-aseella varustautuneesta C:stä aiheutunut uhka ollut millään tavoin lakannut.

30. Korkein oikeus katsoo näitä seikkoja kokonaisuutena arvioituaan, ettei A:lta selostetuissa olosuhteissa ole kohtuudella voitu edellyttää muunlaista toimintaa, kun huomioon otetaan hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys ja tilanne muutoinkin. A:n menettelyä on syytekohdassa 4 näin ollen pidettävä sellaisena hätävarjelun liioitteluna, jonka johdosta hän on rikoslain 4 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla rangaistusvastuusta vapaa.​

Ei taida olla ihan tavallista, että hätävarjelun liioittelusta selviäisi ilman rangaistusta?
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 946
Plussa Suomen tuomiojärjestelmälle siitä, että ymmärsi kuitenkin sallia puolustautumisen ilman, että siitä joutuu maksamaan päällekarkaajalle korvauksia. Asia olisi toki eri, jos tilanne olisi välissä rauhoittunut, ja kaveri olisi lähtenyt kostoretkelle.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 420
Tuosta hätävarjelusta tuli mieleen tämä tapaus myös jonkinlaisena poikkeuksena (27.4.2018): Rovaniemen hovioikeus: Haulikolla ampuminen oli hätävarjelua

Raahessa kesäkuun 24. kesäkuuta 2015 miehen haulikolla surmannutta raahelaista ei tuomittu rangaistukseen Rovaniemen hovioikeudessakaan.

Hovioikeus yhtyi Ylivieska-Raahen käräjäoikeuden näkemykseen siitä, että ampumisessa oli kyseessä hätävarjelu.

Uhri oli tullut pistoolin kanssa syytetyn pihamaalle. Hän ehti ampua yhden kerran syytettyä kohti. Tämän jälkeen syytetty ampui uhria kaksi kertaa haulikolla. Ensimmäinen laukaus osui käteen ja toinen päähän. Jälkimmäinen laukaus surmasi miehen välittömästi.

Hovioikeuteen valittanut uhrin äiti ja avopuoliso katsoivat, että mies on tuomittava rangaistukseen hätävarjelun liioitteluna tehdystä taposta joko hovioikeudessa täsmennetyn teonkuvauksen mukaan tai käräjäoikeudessa esitetyn teonkuvauksen mukaan.

Hovioikeus totesi, että syytetty oli todellisessa hengenvaarassa ja hyökkäys oli ollut erittäin vaarallinen ja voimakas. Pakenemismahdollisuutta ei ollut.

Oikeus katsoi, että itsensä lisäksi ampuja suojeli muita asunnossa olevia.
No tuomio tuli kuitenkin ampuma-aserikoksesta, koska haulukko ei ollut luvallinen. :smoke:
 
Liittynyt
24.12.2016
Viestejä
695
Itse asiassa KKO tuomitsi kyllä teosta, mutta piti tekoa luonteeltaan sellaisena, että tekijää ei tule tuomita siitä rangaistukseen hätävarjelupykälän 2. momentin perusteella:
Jos puolustuksessa on ylitetty hätävarjelun rajat (hätävarjelun liioittelu), tekijä on kuitenkin rangaistusvastuusta vapaa, jos olosuhteet olivat sellaiset, ettei tekijältä kohtuudella olisi voinut vaatia muunlaista suhtautumista, kun otetaan huomioon hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys sekä tilanne muutenkin.
28. Arvioitavaksi tulee näin ollen se, onko A:n menettelyä pidettävä sellaisena hätävarjelun liioitteluna, että hän voi sen perusteella vapautua rangaistusvastuusta.

29. Vaikka veitsellä suoritettua voimakasta lyöntiä B:n vatsaan ja siihen sisältynyttä koukkausta voidaan pitää puolustautumisen kannalta liioiteltuna, huomioon on otettava, että veitsen käyttöä uhkaavassa tilanteessa edeltänyt mahdollisuus harkintaan on ollut erittäin lyhyt. Uskottavaa lisäksi on, että A:lla on ollut nopeasti edenneessä tilanteessa ja ahtaassa keittiössä vaikeuksia tarkasti kontrolloida toimintaansa. A:n kamppaillessa B:n kanssa muut hyökkääjät ovat olleet välittömässä läheisyydessä eikä heistä ja erityisesti ampuma-aseella varustautuneesta C:stä aiheutunut uhka ollut millään tavoin lakannut.

30. Korkein oikeus katsoo näitä seikkoja kokonaisuutena arvioituaan, ettei A:lta selostetuissa olosuhteissa ole kohtuudella voitu edellyttää muunlaista toimintaa, kun huomioon otetaan hyökkäyksen vaarallisuus ja yllätyksellisyys ja tilanne muutoinkin. A:n menettelyä on syytekohdassa 4 näin ollen pidettävä sellaisena hätävarjelun liioitteluna, jonka johdosta hän on rikoslain 4 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla rangaistusvastuusta vapaa.​

Ei taida olla ihan tavallista, että hätävarjelun liioittelusta selviäisi ilman rangaistusta?
Hätävarjelun liioittelu on mun käsittääkseni nimenomaan rangaistusvastuusta vapauttava tilanne, ei rikosnimike.
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
1 669
Jos joskus tuntuu että niitä resursseja haaskataan niin kannattaa ehkä ottaa tästä edes pieni ilo irti, pistää popparit tulelle ja kahvihuoneeseen kisastudio: Loukkasiko natsiksi ja rasistiksi nimittäminen Junes Lokan kunniaa? HS seuraa hetki hetkeltä kello 9 alkavaa Oulun käräjäoikeuden istuntoa

Kaikki kirjalliset todistajat ovat siis Johanna Vehkoon puolelta. Asianajaja Martina Kronström on äänessä.

Hän näyttää ensin Wikipedia-artikkelia Junes Lokasta.
Nyt mennään riman alta ja aika lujaa
:rofl::rofl:
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Melkoista sirkusta. Puolustus perustuu vahvasti sille, että lokka on sitä, miksi häntä on kutsuttu. Asianomistaja linnoittautuu sen taakse, että silti ei saa kutsua siksi :D

"Läpällä" -kortti pelataa myös usein.

edit: "huora-sanan käyttö on puhekieltä ja tarkoittaa vain henkilöä, josta hän ei pidä" :kahvi:

Oliko se niin, ettei Lokalla ollut mitään isopalkkaista duunia ja häntä ei ole helppo näillä ehkä rahastaa?

Silloin, kun huorittelut etenevät oikeuteen, niistä myös annetaan rangaistuksia.

Keski-Suomen käräjäoikeus korosti tuomiossaan, että sanalla huora ei ole muita kuin halventavia merkityksiä. Sanan käyttäminen kertoo sanojan motiivista ja teon tahallisuudesta: tarkoituksena on nimenomaan halventaa.

Huorittelusta on myös korkeimman oikeuden ennakkopäätös. Vuonna 2005 korkein oikeus linjasi, ettei huorittelu ole vähäinen rikos. Se on syrjivää, koska se kohdistuu sukupuoleen.
HS tutki 867 kunnianloukkaustapausta ja selvisi, ettei laki ole kaikille sama
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Päätellen siitä, että toi lätinä jatkuu edelleen eikä tuomari pyydä menemään asiaan, saadaan vähän mutkikkaampi lopputulema, kuin että saako kuka vaan kutsua ketä vaan natsiksi :kahvi:
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
Vaikea olla olematta vahingoniloinen asialla. Oikeamielinen toimittajakunta aloitti Halla-ahon ja maahanmuuttokriittisten myllyttämisen isolla voimalla jo yli 10 vuotta sitten. Nyt herra on ison puolueen puheenjohtaja. Samaan aikaan toimittaja hermoromahduksen partaalla kun saa vähän takaisin omaa lääkettään. Kova on yritys saada toimittajat liiton puolelta johonkin jumalan asemaan ja koskemattomiksi. Johan tuota vuosia menikin kun oli vain yksi, toimittajien, totuus. Ehkä jatkossa toimittahat rajoittavat monikulttuuriunelmistaan kirjoittelua ja tilaa tulee muillekkin mielipiteille enemmän.

Syytetty kertoo että häntä tullaan pilkkaamaan tämän jälkeen.

Syytetty kertoo olleensa vain osittain työkykyinen syytteen jälkeen, mikä johtuu poliisin ja syyttäjän toiminnasta.

Syytetty kertoo joutuneensa perumaan töitään ja olemaan sairaslomalla oikeusjutun johdosta.

Syytetty kertoo hänelle tulleen ammatillisia seurauksia, koska mediassa on julkaistu hänen nimensä rikosepäilyyn liittyen.

Syytetty kertoo hänen nimensä ja kuvansa olleen kaikissa suurissa tiedotusvälineissä. Merkittävää mainehaittaa. Massiivisia vaikutuksia uran jatkoon jos hänet tuomitaan
Ei kannata lähteä kovaan leikkiin mukaan jos ei kestä että kaikki eivät lampaana alistu ja voivat jopa lyödä takaisin.

Turha toimittajien on itkeä kun heihin ei uskota, heitä pilkataan ja heille sanotaan takaisin. Tuli tuomiota tai ei niin haluttu jo saavutettu.
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Vaikea olla olematta vahingoniloinen asialla. Oikeamielinen toimittajakunta aloitti Halla-ahon ja maahanmuuttokriittisten myllyttämisen isolla voimalla jo yli 10 vuotta sitten. Nyt herra on ison puolueen puheenjohtaja. Samaan aikaan toimittaja hermoromahduksen partaalla kun saa vähän takaisin omaa lääkettään. Kova on yritys saada toimittajat liiton puolelta johonkin jumalan asemaan ja koskemattomiksi. Johan tuota vuosia menikin kun oli vain yksi, toimittajien, totuus. Ehkä jatkossa toimittahat rajoittavat monikulttuuriunelmistaan kirjoittelua ja tilaa tulee muillekkin mielipiteille enemmän.

Ei kannata lähteä kovaan leikkiin mukaan jos ei kestä että kaikki eivät lampaana alistu ja voivat jopa lyödä takaisin.

Turha toimittajien on itkeä kun heihin ei uskota, heitä pilkataan ja heille sanotaan takaisin. Tuli tuomiota tai ei niin haluttu jo saavutettu.
Mä luulen, että tässä haetaan ennakkotapausta koska tuon Hesarin tilaajille suunnatun artikkelin perusteella oikeusistuimia näissä asioissa työllistää nimenomaan pienet piirit vakionaamoja, dosentteja jne., jotka tehtailevat ilmoituksia kaikista heihin kohdistuvisa hyökkäyksistä.
 
jipsu

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 452
Mä luulen, että tässä haetaan ennakkotapausta koska tuon Hesarin tilaajille suunnatun artikkelin perusteella oikeusistuimia näissä asioissa työllistää nimenomaan pienet piirit vakionaamoja, dosentteja jne., jotka tehtailevat ilmoituksia kaikista heihin kohdistuvisa hyökkäyksistä.
Mikäs artikkeli? Tilaaja olen mutta mennyt ohi.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 420
Eihän tuosta jutusta mitään seurauksia tule, koska natsittelu ja rasistettelu on ihan hyväksyttävää. Mutta hyvä silti, että edes joku kokeilee laittaa nämä natsittelijat vastuuseen nimittelyistään. :tup:
Eipä ole:

2014:
Oikeus: Rasistiksi haukkuminen oli kunnianloukkaus

2018:
Syyttäjä: Rockbändin jäsenet nimittivät miestä "rasistiääliöksi" kesken keikan – saivat haasteen käräjille
Tuomio tuli: Television hittisarjasta tuttu muusikko solvasi yleisössä ollutta miestä – haukkui ja käski "painua vi***un"

Mutta nämä olikin in real life huuteluita eikä netissä.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ja tässä on nyt sekin, että Lokka on itse sanonut itseään mm. rasistiksi (joskin omin sanoin "läpällä"). Ja kun noissa tavataan arvioida, että onko teko "omiaan aiheuttamaan" ihmiselle harmia tai muuta niin sekin voi painaa, että Lokkaan kohdistunutta väitettyä loukkausta on ilmeisesti eniten levittänyt eteenpäin Lokka itse.

Vähän kuulostaa ontuvalta tuokin ajattelu, että on ihan sama onko natsi vai rasisti vaan on loukkaavaa sanoa se joka tapauksessa. Koska onhan tässä maassa ihan oikeita natseja, jotka eivät ole siitä loukkaantuneita vaan pikemminkin ylpeitä. Tällöin taas se, että onko oikeasti natsi nousee merkittävään rooliin :confused:

Jos pitäisi lyödä vetoa niin nahkapäätös tulossa mutta eipä näistä koskaan tiedä.
 
Liittynyt
16.10.2016
Viestejä
2 420
Erikoinen tapaus:

Esitteli pistoolinsa lasertähtäintä, ”laukesi täysin itsestään” - humalapäissään ystävänsä ampunut toimitusjohtaja selviää ehdollisella

Nurmijärveläismies sai tapon sijasta tuomion törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä ampuma-aserikkomuksesta.

  • Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi 41-vuotiaan syytetyn vuoden ja yhdeksän kuukauden pituiseen vankeusrangaistukseen.
  • Nurmijärveläistä ei ole aiemmin rikoksesta tuomittu, joten hän saa sovittaa tekonsa ehdollisella rangaistuksella.
  • 41-vuotias mies ampui ystäväänsä kaulaan pistoolillaan viime marraskuussa.
Tapaus sattui nurmijäisen toimitusjohtajan ja hänen vaimonsa omakotitalossa.Uhri oli ollut talossa kutsuttuna vieraana.

Toimitusjohtaja ampui talon olohuoneessa vierastaan 9-millisellä pistoolilla kaulaan. Lähietäisyydeltä laukaistu luoti oli tappava. Kaulaan osunut luoti tuli ulos yläselästä.

Vastaajan mukaan hän oli läheinen ystävä ampumansa miehen kanssa. Tämän kuolema oli ollut järkyttävä vahinko. Minkäänlaista riitaa ei heidän välillään koskaan ole ollut.

He olivat tuona iltana nauttineet viskiä ja keskustelleet kaikenlaista. Keskustelu oli kääntynyt Yhdysvaltain eri osavaltioiden aselakeihin.

Vastaajan mukaan ystävänsä oli halunnut nähdä hänen Glock-pistoolinsa. Isäntä oli ottanut aseen esille vieraan käydessä vessassa. Hän jätti aseen tähtäimineen baaritiskille.

Kun isäntä vuorostaan tuli vessasta, otti hän aseen käteensä ja kytki sen lasertähtäimen päälle. Hän osoitti laserin punapisteellä seinää ja tyhjillään ollutta sohvaa.

”Yllättänyt ilme”
Sitten vastaaja oli kertomansa mukaan aikeissa ojentaa ase ystävälleen. Ase oli ollut tuolla hetkellä lähes vinottain hänen kädessään.

Ase laukesi.

Vastaajan mukaan laukaus lähti ”täysin itsestään”.

Vastaajan mukaan hän katsoi laukauksen jälkeen ystäväänsä. Tällä oli ollut yllättynyt ilme. Tämä oli pitänyt kättään kaulalla tai ”yläkropalla” ja ottanut sohvalta askeleen tai pari häntä kohti. Sitten ystävä oli rojahtanut lattialle.

Vastaajan mukaan hän oli perääntynyt. Pistooli oli kai pudonnut lattialle.

Vastaaja jatkaa, että hän oli ollut tapahtuneen kuin usvassa. Hän oli mennyt koiran kanssa ulos tavanomaiselle lenkille.

Seuraava mitä hän muistaa oli poliisin puhelu, käskytys ja ohjeistus.

Ei riitaa, ei motiivia
Syyttäjä vaati nurmijärveläismiehelle ensisijassa rangaistusta taposta ja vasta toissijaisesti törkeästä kuolemantuottamuksesta.

Syyttäjän mukaan teko oli tahallinen.

Käräjäoikeus katsoi toisin. Syyttäjä ei ole näyttänyt vastaajan ja uhrin välillä olleen riitaa. Syyttäjä ei myöskään osoittanut muutakaan motiivia sen puolesta, että laukaus olisi ollut tahallinen.

Itsestään laukaus ei kuitenkaan lähtenyt. Pistoolin liipaisinta piti painaa. Vastaaja laukaisi aseen sitä huolimattomasti ja päihtyneenä käsitellessään.

Itä-Uudenmaan käräjäoikeus tuomitsi nurmijärveläisen toimitusjohtajan törkeästä kuolemantuottamuksesta sekä ampuma-aserikkomuksesta vuoden ja yhdeksän kuukauden pituiseen ehdolliseen vankeusrangaistukseen.

Uhrinsa vaimolle tuomitun tulee korvata läheisen kuoleman aiheuttamasta järkytyksestä 8000 euroa, hautajaiskustannuksista 7911 euroa sekä suruasun hankinnasta 328 euroa. Uhrinsa vanhemmille hänen tulee korvata kummallekin läheisen kuoleman aiheuttamasta järkytyksestä 3000 euroa.

Vaimo pelkäsi koiran reaktiota
Samassa oikeudenkäynnissä tuomittiin myös yrittäjämiehen avovaimo. 40-vuotias nainen sai 60 päiväsakon (2280 euron) rangaistuksen ampuma-aserikoksesta sekä vaaran aiheuttamisesta.

Naisen rikokset tapahtuivat perheystävänä kuoleman jälkeen.

Nainen oli mennyt olohuoneeseen, nähnyt maahan tuupertuneen miehen ja aseen. Hän oli ottanut aseen ja tähdännyt kohti jäähdytyslaitetta. Sitten hän oli laukaissut aseen.

Nainen myönsi laukaisun, mutta kiisti rikokset. Hän toiminut ”traumaattisessa tilanteessa painajaisen logiikalla”.

Avovaimon mukaan hän oli pelännyt poliisien rynnäköivän taloon, jolloin perheen koira kävisi niiden kimppuun puolustaessaan reviiriään. Tuollainen tilanne johtaisi joko koiran tai tai koiran isännän kuolemaan.

Oikeus piti hengenvaarallisena
Mies oli kuitenkin täysin lamaantunut. Havahduttaakseen miehensä avovaimo laukaisi aseen. Hän tähtäsi kohti liikuteltavaa ilmastointilaitetta.

Vastaaja vetosi diplomi-insinöörin koulutukseensa ja ammattikokemukseensa.Hän oli arvioinut, että luoti lävistäisi jäähdytyslaitteen etulevyn eikä kimpoaisi siitä takaisin. Vaaraa ei ollut.

Käräjäoikeus oikeus oli tilanteesta eri mieltä. Vastaaja laukaisi järeän käsiaseen vain muutaman metrin päässä jäähdytinlaiteesta tietämättä lainkaan millaisia materiaaleja on laitteen sisällä. Näin menetellessään hän saattoi samassa huoneessa olleen puolisonsa vaaraan.

Käräjäoikeus uskoo kuitenkin vastaajan toimineen järkytyksen vallassa, eikä teko ollut tahallinen. Silti naisen toiminta osoittaa hänessä törkeää huolimattomuutta.

Keskiviikkona annettu käräjätuomio ei ole vielä lainvoimainen.
Aika vähällä pääsee myös jonkun yliajolla tappava rattijuoppo, joten kai tuo on ihan linjassa verrattuna siihen.
 
Liittynyt
25.10.2016
Viestejä
1 287
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
852

Raaka

Tukijäsen
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
639
Omasta mielestä paras kohta oli tuo vaimon temppu.

Tulee huoneeseen ja näkee verisen ukon tontissa ja aseen maassa, niin päättää ottaa aseen maasta ja ampua ilmastointilaitetta :D. Meno on kuin jossain Salkkareiden käsikirjoituksessa.

Itsellä tulee ekana mieleen, että ilmastointilaitetta on ammuttu ekana kun ampuja on halunnut todistaa aseen olevan ladattu (tuskin tähdännyt ilmastointilaitetta heittänyt vaan laukauksen jonnekkin yläviistoon) tai uhri on kerennyt huitaista asetta ensimmäisen laukauksen aikana, jolloin luoti on osunut ilmastointilaitteeseen.

Tuntuu vaan jotenkin, niin uskomattomalta, että asetta ylipäätään ojennetaan piippu edellä ja lisäksi tuossa glockissa on niin monta back-up varmistinta, että se ei iskuri ei sieltä vahingossa lähde liikkelle ellei liipasinta puristeta. Tietenkin sattuuhan niitä vahinkoja ja alkoholihan aina vaikuttaa asioihin.
 
kusiainen

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 486
Kivaa kun kavereita käy kylässä... :think:

KKO:2019:22 - Korkein oikeus
A:n asuntoon oli tunkeutunut kolme henkilöä, joista yksi oli varustautunut ampuma-aseella ja kaksi pesäpallomailoilla. Asunnon eteisessä pesäpallomailoja käyttäneet henkilöt olivat kohdistaneet lyöntejä A:n päähän, ylävartaloon ja käsiin. Lisäksi kolmas henkilö oli osoittanut A:ta ampuma-aseella ja paininut tämän kanssa. A oli paennut hyökkäystä asuntonsa keittiöön ja sieltä ottamallaan veitsellä hyökkäyksen yhä jatkuessa lyönyt hyökkääjiä, joille aiheutui A:n menettelystä hengenvaarallisia vammoja.
...
Käräjäoikeus luki A:n syyksi syytekohdassa 4 hätävarjelun liioitteluna tehdyn tapon yrityksen katsoen, että A:n oli B:tä isokokoisella veitsellä syvälle vatsan alueen elintärkeiden sisäelinten alueelle lyödessään täytynyt vähintäänkin ymmärtää, että hänen tekonsa todennäköinen seuraus oli B:n kuolema.
...
Käräjäoikeus tuomitsi A:lle hätävarjelun liioitteluna tehdystä tapon yrityksestä syytekohdassa 4 sekä tapon yrityksistä syytekohdissa 5 ja 6 yhteisen 4 vuoden 2 kuukauden vankeusrangaistuksen sekä velvoitti hänet suorittamaan B:lle, C:lle ja D:lle vahingonkorvausta.
...
Hovioikeus muutti käräjäoikeuden tuomiota syytekohtien 5 ja 6 osalta katsoen, että A oli molemmissa kohdissa syyllistynyt tapon yrityksen asemesta hätävarjelun liioitteluna tehtyyn tapon yritykseen.

Hovioikeus alensi A:n vankeusrangaistuksen kolmeen vuoteen lausuen, että rangaistusta mitattaessa oli sovellettu lievennettyä rangaistusasteikkoa,...
... [KKO]

Hovioikeuden tuomiota muutetaan.

A:n syyksi luetaan syytekohdassa 4 rikoslain 21 luvun 1 §:n, 5 luvun 1 §:n ja 4 luvun 4 §:n 2 momentin nojalla hätävarjelun liioitteluna tehty tapon yritys, josta hän on rangaistusvastuusta vapaa, ja hänet vapautetaan tästä teosta tuomitusta rangaistuksesta.

Syyte tapon yrityksistä syytekohdissa 5 ja 6 hylätään rikoslain 4 luvun 4 §:n 1 momentin nojalla ja A vapautetaan hänelle näistä teoista tuomitusta rangaistuksesta.

A vapautetaan kaikesta rikoksen perusteella tuomitusta korvausvelvollisuudesta syytekohdassa 5 C:lle ja syytekohdassa 6 D:lle.
Oliko lopullinen tuomio jopa järkevä?

Kerrankin jotain järkeä, täysin oikea ratkaisu.

Käräjä- ja hovioikeuden tuomarit voisivat kertoa kuinka tuossa tilanteessa olisi pitänyt menetellä, jos siis tarkoituksena on varmistaa oman hengen ja terveyden säilyminen?
 
Liittynyt
03.11.2016
Viestejä
985
Jos, törkeä ämmä haukkumisesta saa tuomion niin pitäsis natsi ja rasisti huutelustakin saada, ovathan ne kertauokkaa pahempia haukkumasanoja.

Puntarissa on monta asiaa, eikä vähäisimpänä niistä ole toimittajien halu jatkaa niiden lokaamista, joista eivät pidä. Tätä taustaa vasten ei sinänsä ole ihme, että media on niin pistoksissa tapauksesta.

Vertailun vuoksi: Äskettäin puitiin toista kunnianloukkaustapausta, jossa mieshenkilö oli kirjoittanut toimittaja Linda Pelkoselle tekstiviestin. Mies nimitti Pelkosta ”törkeeksi ämmäksi”. Käräjäoikeuden mukaan ilmaisu täytti halventamisen tunnusmerkistön, ja mies tuomittiin kunnianloukkauksesta. Asiasta kertoi Uusi Suomi.
Kommentti: Johanna Vehkoon eriskummallinen oikeudenkäynti - valtamedia julistaa jo etukäteen, mikä on oikea tuomio - Suomen Uutiset

Kummasti nuo toimittajat uhriutuvat ja itkevät, kun saavat palautetta epäasiallisista jutuistaan, itse katsovat kyllä oikeudekseen haukkua toisia natseiksi ja rasisteiksi, maalittavat natseiksi luulemiaan henkilöitä ja kun kokevat itse joutuvansa maalitetuiksi alkaa ulina. Epäasiallinen käytös, henkilökohtaiset loukkaukset eivät ole sallittua kenenkään taholta, mutte erityisesti toimittajien pitää olla varovaisia, sillä he kirjoittavat suurelle joukolle ihmisä uutis välineensä nimissä.

Käräjäoikeuden mukaan ”törkeä ämmä” on ilmaisuna loukkaava ja täyttää halventamisen tunnusmerkistön. Mies tuomittiin kunnianloukkauksesta 15 päiväsakkoon ja 300 euron vahingonkorvauksiin. Lisäksi hänen täytyy maksaa Pelkosen hieman yli tuhannen euron oikeudenkäyntikulut.
Näkökulma: Tapaus Linda Pelkonen – toimittajaa halventanut tuomittiin
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Jos, törkeä ämmä haukkumisesta saa tuomion niin pitäsis natsi ja rasisti huutelustakin saada, ovathan ne kertauokkaa pahempia haukkumasanoja.
Mä luulen, että tuomiossa tullaan ottamaan kantaa siihen, voiko huutelun kohteen tosiasiallisesti tuollaiseksi määritellä. Oman sanomansa mukaan on rasisti, joskin "läpällä". Asianomistajan avustaja toistuvasti esittää sitä, että vaikka joku olisikin jotain noista, ei noilla sanoilla saisi silti kutsua. Mutta mitäs sitten jos joku (esim PVL) on tunnustuksellinen kansallissosialisti? Saako kutsua natsiksi?

Totuuden kertominen ei mene kunnianloukkauksen puolelle eikä ykistyielämää loukkaavan tiedon levittämisestäkään voi puhua jos kohde on jotain julkisesti, vai?

Sikäli tuossa varmaan punnitaan sekin, että onko sillä väliä, että Lokka on nimenomaan itse levittänyt itseensä kohdistunutta loukkausta eikä edes yrittänyt pitää tietoa yksityiselämänään (siinä tapauksessa, että oikeus katsoo tiedon todeksi).
 
Liittynyt
16.11.2016
Viestejä
158

Siinä riittää, että halventaa toista. Yleisöä ei vaadita lainkaan, eli periaatteessa riittää vaikka kuiskaus loukattavan korvaan. Tuossahan oli jo esimerkki, että yksityinentekstiviesti riittää.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 292
Viestejä
4 190 761
Jäsenet
70 721
Uusin jäsen
juukaliz

Hinta.fi

Ylös Bottom