Mun mielestäni laatu on heikentynyt suomessa. Suomalainen media on vaan kerrassaan laadutonta. Tämä näkyy koko ajan suurempina ja suurempina eroina maailmanmediaan. Esimerkiksi Economist aika aikasessa vaiheessa kirjoitti mitä tulee tapahtumaan Trumpin Mueller-tutkinnassa ja aika pitkälti niin myös meni, Suomessa jauhettiin varmaan yli puol vuotta täydessä mediakonsensuksessa tuon jälkeenkin että nyt trump menee vankilaan ihan just. Vastaavaa näkee ihan koko ajan ettei enää juurikaan edes noteeraa, missä suomalainen media on ihan omissa maailmoissaan jos vertaa mitä maailmalla jossain laatulehdissä uutisoidaan. Yksittäisiä aikakauslehtiä on aika surkeita tänäpäivänä esim. suomen kuvalehti, mikä ennen oli hyvä.
Sen lisäksi on käsittämätöntä että kelvottomaan otsikointiin ei mikään instanssi puutu, vaikka kuinka olisi vain nettiuutinen. Tälläkin ylläpidetään sitä, että mitään laatukriteereitä ei ole vaan uutisointi voi olla just sellasta että otsikko on ihan muuta mitä jutussa kerrotaan tai otsikko on ihan epäinformatiivinen. Tämä laaduttomuus ei ole vain kaupallisen mainoksilla oletettavasti elävän median ongelma vaan Ylen. Esim:
Ilman reseptiä saatavien lääkkeiden tulo ruokakauppoihin riippuu tällä hetkellä yhdestä asiasta
Kaupan ala haluaa saada lähikauppoihin reseptittömät itsehoitolääkkeet, joita saa nykyisin vain apteekeista. Avainkysymys on neuvonnan järjestäminen.
yle.fi
On varmaan hyvin salainen tämä yksi asia kun sitä ei voi kertoa.
Toikin uutinen saisi lähteä heti pois harhaanjohtavan tai tietoarvoltaan heikon otsikoinnin myötä.