Star Wars: The Last Jedi

wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 556
Aika vaikea nähdä että näissä uusissa kolmessa olisi jotain kauhean yhtenäistä tarinan kaarta erityisemmin. Jos kuusi edellistä elokuvaa on kertonut Skywalkerin tarinaa, ei sitä noin vaan pitäisi lakaista syrjään vaan viedä se jotenkin päätökseen sijoittamalla nämä uudet osaksi sitä kunnolla.

Onhan siinä keskeisenä nimenomaan Skywalkerin tarina. Se vaan sattuu olemaan pahis, Kylo Ren. (Rey saattaa olla myös sukua, mutta se jää nähtäväksi.)

IMO Luken, Leian ja Hanin osuuden olisi voinut päättää Jedin paluuseen ja lähteä uudessa trilogiassa täysin puhtaalta pöydältä. Mutta siitä huolimatta Han kyllä sopi hyvin seiskaosaan ja hänen loppunsakin sopi tarinaan oivallisesti. Itse en myöskään näe suurta valittamista Luken osuudessa kasissa, vaikka olisin halunnut nähdä enemmän valomiekkailua. Leia sen sijaan on ollut vähän turhake ja se on sääli.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 591
Use the social justice force.

Olispa visioo, sitä odotellessa laitetaan vähän ninjailua ja lisää naisia kehiin. Kylo voisi vika osassa löytää uuden satenkaaripuolen.

2/5 koska elokuva ei sentään ollut ihan niin paska kuin olisi voinut olla.
 
Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683

Eikö leffassa todellakaan ollut samaa sukupuolta olevien rakkaussuhdetta? Kai tästä on sentään nostettu iso mekkala, että se saadaan korjattua jatkossa?
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 556
Kuulispa joskus näiltä SJW-ulisijoilta kommentin, jossa ihmetellään, miksi jossakin elokuvassa on yliedustus miehiä. Nythän hahmoista alle puolet on naispuolisia, ja silti heitä tuntuu eräiden mielestä olevan jo liikaa :nb::rofl:
 
Liittynyt
01.01.2018
Viestejä
11
Eikö leffassa todellakaan ollut samaa sukupuolta olevien rakkaussuhdetta? Kai tästä on sentään nostettu iso mekkala, että se saadaan korjattua jatkossa?
Itse uskon, että Rey paljastuu vika-osassa lesboksi. Sehän katseli hieman inhoten Kylon paljasta yläkroppaa...
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 591
Kuulispa joskus näiltä SJW-ulisijoilta kommentin, jossa ihmetellään, miksi jossain elokuvassa on yliedustus miehiä. Nythän hahmoista alle puolet on naispuolisia, ja silti heitä tuntuu eräiden mielestä olevan jo liikaa :nb::rofl:
Kyllä sitä ihmeteltäisiin, jos nunnaluostari olisi täynnä miehiä ja zulusoturina Ryan Gosling. Voitaisiin jopa epäillä, että joku agenda on ottanut niskalenkin itse tarinasta.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 556
Kyllä sitä ihmeteltäisiin, jos nunnaluostari olisi täynnä miehiä ja zulusoturina Ryan Gosling. Voitaisiin jopa epäillä, että joku agenda on ottanut niskalenkin itse tarinasta.

Koitas avata vähän tuota kuvaa. Yritätkö sanoa, ettei Tähtien sodissa ole ollut alusta asti mukana naisia varsin yhdenvertaisissa rooleissa?

Onko tosiaan niin vaikeaa kuvitella, että se toinenkin 50 % väestöstä voisi olla joskus elokuvissa edustettuna. Edes utopiassa.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 027
Onhan siinä keskeisenä nimenomaan Skywalkerin tarina. Se vaan sattuu olemaan pahis, Kylo Ren. (Rey saattaa olla myös sukua, mutta se jää nähtäväksi.)
No on mutta onko se mielestäsi oikein nyt hoidettu? Kyloa vähän pohjustettu ja sekin potentiaali aikas surkeasti hoidettu. Kuten sanoin niin tuota alkuperäistä kolmikkoa olisi voinut käyttää niin paljon paremmin, Solon kuoleman ymmärrän koska Ford itse sitä halusi ja tuo kuolema toi mukavan särmän siihen vähäiseen Kylon karismaan.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 556
No on mutta onko se mielestäsi oikein nyt hoidettu? Kyloa vähän pohjustettu ja sekin potentiaali aikas surkeasti hoidettu. Kuten sanoin niin tuota alkuperäistä kolmikkoa olisi voinut käyttää niin paljon paremmin, Solon kuoleman ymmärrän koska Ford itse sitä halusi ja tuo kuolema toi mukavan särmän siihen vähäiseen Kylon karismaan.

Olisin kyllä halunnut nähdä enemmän menneisyyteen eli siihen kohtaan, missä Luke opetti Beniä ja niitä muita jedioppilaita. Yksi lyhyehkö takauma on aika vähän.

Siinäkin olen muuten eri mieltä, että Kylo on karismaattinen. Hahmo vain ei ole samanlainen itsevarma tappaja kuin vaikkapa Darth Vader.
 
Viimeksi muokattu:

Lallijuoppo

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
6 683
Kuulispa joskus näiltä SJW-ulisijoilta kommentin, jossa ihmetellään, miksi jossakin elokuvassa on yliedustus miehiä. Nythän hahmoista alle puolet on naispuolisia, ja silti heitä tuntuu eräiden mielestä olevan jo liikaa :nb::rofl:
Minusta tuntuu, että jos elokuva olisi ihan pirun hyvä, niin ei haittaisi ainakaan näin paljoa. Mutta kun valittamisen aiheita tuntuu löytyvän, niin siinä sitten kaivetaan ihan kaikki.
 
Sadness

Tukijäsen
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
4 415
IMDb:n mukaan The Last Jedi on kuitenkin vuoden 2017 eniten tuottanut leffa. Vaikka leffa siis pyöri vain pari viikkoa vuoden 2017 puolella. Kyllä nyt voidaan taas Disneyllä paukutella henkseleitä. Lisäksi täytyy muistaa lelutulot, leffahan on vissiin nykyään vain pieni sivutuote niiden lelujen rinnalla.

Ylipäätään, jos ohjaajan homma annetaan Rian Johnsonin kaltaiselle nobodylle, ei voi odottaakaan mitään hyvää. Kysymys kuuluukin, miksi Disney haluaa antaa homman Johnsonin kaltaiselle? Joku kirjoittikin IMDb:ssä, että Johnson on vain Yes-mies, ja tekee, mitä isommat käskee. Periaatteessa homma olisi vielä korjattavissa, jos ohjaajan pesti annettaisiin jollekulle kunnon tekijälle, ja koko paska rebootattaisiin. On tietysti melkoisen epätodennäköistä, että tällainen tapahtuisi, mutta periaatteessa se olisi mahdollista.
Jenkeissä oli isoin kaiketi mutta ei maailmalaajuisesti:
1. Beauty and the Beast $1,263,521,126
2. Fate of the Furious $1,235,761,498
3. Star Wars: The Last Jedi $1,056,389,228
4. Despicable Me 3 $1,033,508,147
5. Spider-Man: Homecoming $880,166,924
Hyvää tiliä tuntuu tekevän vaikka ei kuulemma tule pääsemään edellisen osan kahden miljardin luokkaan mutta silti rahaa aivan perkelleesti ja disney nauraa matkalla pankkiin.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
2 591
Koitas avata vähän tuota kuvaa. Yritätkö sanoa, ettei Tähtien sodissa ole ollut alusta asti mukana naisia varsin yhdenvertaisissa rooleissa?

Onko tosiaan niin vaikeaa kuvitella, että se toinenkin 50 % väestöstä voisi olla joskus elokuvissa edustettuna. Edes utopiassa.
Yritän sanoa, että päälleliimattu SJW-agenda tapahtuu tarinan kustannuksella ja aliarvioi katsojia.

Pahinta on kuitenkin uusien päänäyttelijöiden karisman puute. Seuraava puute on visioissa, Lucas oli sci-fi -henkilö ja kykeni luomaan paljon uutta ja aikanaan täräyttävää kuvastoa. Saippuaoopperaohjaajista ei ole edes kunnolla kopioimaan, saatika luomaan jotain uutta tai edes ammentamaan luovasti vanhasta.

Finn on melkein Jar Jar Binks v2 ja sitä ihan odottaa, milloin lähtee räpit soimaan. Holdon ilmestyessä lähes tyhjästä, odotti vain tuleeko myös Darth Cooper samaan ulottuvuuteen :rofl:
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
En nyt oikein ymmärrä. Onko tämä taas jokin aasinsilta "se on vain fantasiaa" -heilautukseen?
Ei vaan sen selvästi täysin unonhtuneen (tai yli ymmärryksen menevän?) tosiasian muistuttamista, että ei SW missään muussakaan asiassa seuraa tunnettuja fysiikan lakeja. On siis aivan lapsellista länkytystä alkaa itkemään jostain ihme painovoimapommeista niinkuin se jotenkin oleellisesti poikkeaisi kaikesta muusta mitä noissa elokuvissa on.

(Siinä kohtauksessa oli kyllä paljon suurempia järjettömyyksiä, mutta ne eivät liittyneet mitenkään tunnettuun fysiikkaan.)
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Koitas avata vähän tuota kuvaa. Yritätkö sanoa, ettei Tähtien sodissa ole ollut alusta asti mukana naisia varsin yhdenvertaisissa rooleissa?

Onko tosiaan niin vaikeaa kuvitella, että se toinenkin 50 % väestöstä voisi olla joskus elokuvissa edustettuna. Edes utopiassa.
Kyse ei ole naisten osuudesta. Kyse on häpeilemättömän selkeästä agendain junttaamisesta. Ja kyllä, immersio ja tarina ottaa siitä jo osumaa. Jos vara-amiraali Sukupuolentutkimus ei saanut vielä silmämunia pyörimään, niin kasinoplaneetan pahat asekauppiaskapitalistit ja ruoskitut avaruushevoset niin viimeistään tekivät.

Mitä edustukseen tulee, niin kannattaako sitä määrä lisätä laadun kustannuksella? Mary Sue Reytä lukuunottamatta jokainen naishahmo tässä uudessa trilogiassa unohdetaan noin viidessä sekunnissa. Sen sijaan alkuperäisessä Leia oli huomattavasti moniulotteisempi ja mitä Mon Mothmakaan oli ruudulla seiskytluvun trilogiassa - olisiko ehkä 15 min RotJissa - ja silti huomattavasti kiinnostavampi hahmo kuin nyt vaikka tämä läski aasialainen mekaanikko tai mikä lie, joka oli näkyvillä varmaan puolet.
 
Viimeksi muokattu:

Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Ei vaan sen selvästi täysin unonhtuneen (tai yli ymmärryksen menevän?) tosiasian muistuttamista, että ei SW missään muussakaan asiassa seuraa tunnettuja fysiikan lakeja.
Eli siis käsienheilautus.

Jos se ero pitää rautalangasta vääntää, niin painovoima on ihan oikeassakin elämässä oleva havainnoitava asia siinä missä valonnopeus ei.

Tuo "tämä on vain fantasiaa", "on tässä ennenkin oltu epärealistisia" ei ole mikään kaikenkattava käsienheilautus. Jos nuo avaruuspommit voidaan selittää aluksen keinotekoisella painovoimalla, niin asia selvä, mutta jos selitys olisi yhtä laadukas kuin että kyseessä on vain elokuva, niin se olisi surkea ja epälooginen.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Kyllä näistä ep7:ssa esitetyillä aineksilla saisi jo hyvän tarinan aikaiseksi ilman että Lukea ja Leiaa täytyy nostaa keskipisteeksi mutta tämä Johnson pilasi koko homman aika tehokkaasti.
Seiskassa ne kaikki paskat hahmot luotiin ja koko homma on sen jälkeen aivan FUBAR. Jos rehellisiä ollaan Johnsonilla ei ollut kyllä enää mitään realistisia mahdollisuuksia pelastaa tuota pasketta. Rispektit sentään hyvästä ja rohkeasta yrityksestä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Eli siis käsienheilautus.

Jos se ero pitää rautalangasta vääntää, niin painovoima on ihan oikeassakin elämässä oleva havainnoitava asia siinä missä valonnopeus ei.

Tuo "tämä on vain fantasiaa", "on tässä ennenkin oltu epärealistisia" ei ole mikään kaikenkattava käsienheilautus. Jos nuo avaruuspommit voidaan selittää aluksen keinotekoisella painovoimalla, niin asia selvä, mutta jos selitys olisi yhtä laadukas kuin että kyseessä on vain elokuva, niin se olisi surkea ja epälooginen.
Aika surullista, jos painovoimapommit ovat se ainoa asia mitä kykenet havaitsemaan. Minä kyllä havaitsen valonnopeuden ihan oikeassa elämässä joka päivä. Ilmeisesti et sitten ole vielä oikeassa elämässä törmännyt esimerkiksi sellaiseen mullistavaan laitteeseen kuin laserpointteri.

No ei se mitään. Ehkä se ratakisko alkaa joskus sielläkin taipua kun oikein ajatuksilla pinnistää.

Tämä on lapsellista ulinaa ihan siitä riippumatta onko "tämä vain fantasiaa" vai ei.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
IMDb:n mukaan The Last Jedi on kuitenkin vuoden 2017 eniten tuottanut leffa. Vaikka leffa siis pyöri vain pari viikkoa vuoden 2017 puolella. Kyllä nyt voidaan taas Disneyllä paukutella henkseleitä. Lisäksi täytyy muistaa lelutulot, leffahan on vissiin nykyään vain pieni sivutuote niiden lelujen rinnalla.
Ep.9 lienee vähän niin kuin näytön paikka mitä tulee siihen että ovatko uuden trilogian katsojat oppineet läksynsä. Voitaisiin sanoa, että faneja on tavallaan petetty vasta kerran, vaikka TFA häpeilemätön kierrätys ja nostalgiakiihotin olikin. Mutta toisaalta TFA jo mursi vähän jäätä ja The Last Idea oli niin järjetön politisoiva, nihilistinen sillisalaatti, joka vielä paskoi klassisten hahmojen päälle - pahimpana esimerkkinä Luke - että ehkä kaikki liikkumavara uudelle trilogialle on jo annettu ja seuraavan osan lipputulojen heikkenemisen huomaa jopa Disney.

Mitä leluihin myyntiin tulee, niin sekin on saattanut kärsiä Hiirikerhon otettua brändi haltuun.

Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Aika surullista, jos painovoimapommit ovat se ainoa asia mitä kykenet havaitsemaan. Minä kyllä havaitsen valonnopeuden ihan oikeassa elämässä joka päivä. Ilmeisesti et sitten ole vielä oikeassa elämässä törmännyt esimerkiksi sellaiseen mullistavaan laitteeseen kuin laserpointteri.

No ei se mitään. Ehkä se ratakisko alkaa joskus sielläkin taipua kun oikein ajatuksilla pinnistää.

Tämä on lapsellista ulinaa ihan siitä riippumatta onko "tämä vain fantasiaa" vai ei.
Varmaankin oikeasti ymmärsit, että tarkoitin liikkumista valonnopeudessa, en valon havaitsemista.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 556
Kyse ei ole naisten osuudesta. Kyse on häpeilemättömän selkeästä agendain junttaamisesta. Ja kyllä, immersio ja tarina ottaa siitä jo osumaa. Jos vara-amiraali Sukupuolentutkimus ei saanut vielä silmämunia pyörimään, niin kasinoplaneetan pahat asekauppiaskapitalistit ja ruoskitut avaruushevoset niin viimeistään tekivät.

Mitä edustukseen tulee, niin kannattaako sitä määrä lisätä laadun kustannuksella? Mary Sue Reytä lukuunottamatta jokainen naishahmo tässä uudessa trilogiassa unohdetaan noin viidessä sekunnissa. Sen sijaan alkuperäisessä Leia oli huomattavasti moniulotteisempi ja mitä Mon Mothmakaan oli ruudulla seiskytluvun trilogiassa - olisiko ehkä 15 min RotJissa ja silti huomattavasti kiinnostavampi hahmo kuin nyt vaikka tämä läski aasialainen mekaanikko tai mikä lie, joka oli näkyvillä varmaan puolet.

vara-amiraali Sukupuolentutkimus

Miksi otat esimerkiksi tämän agendana, etkä vain normaalina asiaintilana? Minäpä kerron: siksi, että sinä oletat SW-universumin olevan samanlainen kuin tämä meidän maailmamme. Eli maailma, jossa valkoiset miehet johtavat, muut ovat poikkeuksia tai kiintiöhenkilöitä. Tuo oletus on tietenkin väärä, kuten olemme nähneet jo aiemmissa elokuvissa, aivan alkuperäisistä lähtien.

IMO Leia ei ollut kovinkaan moniulotteinen hahmo alkuperäisessä trilogiassa, enemmän hän on näyttänyt herkkyyttä näissä uusissa osissa. Mon Mothmassa ei ollut mitään mielenkiintoista, pari lausuttua repliikkiä eikä sen enempää.

Jotenkin näistä kommenteista haiskahtaa Star Wars -kirjojen lukeminen ja niihin jämähtäminen. Itse en ole lukenut enkä edes laske niitä osaksi koko maailmaa. Kioskikirjallisuutta.
 
Viimeksi muokattu:

Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
vara-amiraali Sukupuolentutkimus

Miksi otat esimerkiksi tämän agendana, etkä vain normaalina asiaintilana? Minäpä kerron: siksi, että sinä oletat SW-universumin olevan samanlainen kuin tämä meidän maailmamme. Eli maailma, jossa valkoiset miehet johtavat, muut ovat poikkeuksia tai kiintiöhenkilöitä.

IMO Leia ei ollut kovinkaan moniulotteinen hahmo alkuperäisessä trilogiassa, enemmän hän on näyttänyt herkkyyttä näissä uusissa osissa.
Koska se ei ole normaali asiantila. Violettitukkaiset 5th Elementin kuvauksista kadonneet (epäloogisesti käyttäytyvät) femakkovoimafantasiat ovat tähän asti loistaneet poissaolollaan Star Warsista ja nyt kun ne ovat siihen ilmestyneet, syy-seuraussuhde vääntämällä väännettyyn politisointiin on selvä.

Ihan vapaasti voit olla Leian kiinnostavuudesta eri mieltä, mutta se ei muuta miksikään sitä, että näitä uusia hahmoja luodaan ottamaan ensisijaisesti kantaa tosielämään eikä tukemaan tarinaa ja sen universumia.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 556
Koska se ei ole normaali asiantila. Violettitukkaiset 5th Elementin kuvauksista kadonneet (epäloogisesti käyttäytyvät) femakkovoimafantasiat ovat tähän asti loistaneet poissaolollaan Star Warsista ja nyt kun ne ovat siihen ilmestyneet, syy-seuraussuhde vääntämällä väännettyyn politisointiin on selvä.

En huomannut voimafantasiaa. Katsos kun minä muistan ne vahvat naiset heti Leiasta lähtien. Mikään ei ole muuttunut, paitsi fanipoikien mielissä.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
En huomannut voimafantasiaa. Katsos kun minä muistan ne vahvat naiset heti Leiasta lähtien. Mikään ei ole muuttunut, paitsi fanipoikien mielissä.
Juuh ok. Fanipojat ovat masinoineet ennätyksellisen surkeat arvosanat tälle pökäleelle.

Ja joo, Holdo oli wahva nainen :D
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 556
Juuh ok. Fanipojat ovat masinoineet ennätyksellisen surkeat arvosanat tälle pökäleelle.

Taisit juuri ohittaa asian. Leia oli meinaan juuri sellainen Hanille ja Lukelle kettuileva voimanainen, jonka olemassaolon ilmeisesti olet unohtanut.

Kukin saa toki tykätä miten vähän haluaa. Itse arvioisin ehkä 3.5/5. Pidin edellisestä osasta enemmän. Minua häiritsee se, että tässä(kin) ketjussa keskitytään aika kummallisiin asioihin. Ja hassusti osa tuntuu jopa vihaavan sellaisia piirteitä, jotka kuitenkin esiintyivät myös alkuperäisessä elokuvasarjassa.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Öö..unohtanut? Juurihan totesin, että Leia oli huomattavasti paremmin kirjoitettu hahmo kuin esimerkiksi tämä amiraali Trigger Warning. Se sen kettuilu oli sitten astetta paremmin kirjoitettu kuin Holdolla. Holdon käyttäytyminen oli paitsi kettumaista, myös haitallista mitä tuli siihen mitä kapinalliset yrittivät. Oliko jotain järjen syytä pimittää Poelta tietoa muuten kuin että strong independent womyn näin halusi jostain syystä?
 
Öö se hahmo oli mulkku? Sou not. Mutta sen osuutta oli kasvatettu ihan liikaa, ilmeisesti koska Laura Dern. Olisi voinut esiintyä vain parin replan verran ja se siitä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Varmaankin oikeasti ymmärsit, että tarkoitin liikkumista valonnopeudessa, en valon havaitsemista.
Lasereistahan tässä puhuttiin, eikä liikkumisesta.

Sanotaan nyt vielä, että jos ne pommit ei putoaisi, niin se nimenomaan olisi SW:n sisäisen logiikan vastaista, koska jotakuinkin kaikki muukin noissa avaruustaisteluissa tapahtuu fysikaalisesti tasan samalla tavalla kuin lentely planeetan pinnalla. Esimerkiksi työntövoimansa menettänyt alus on pudonnut/uponnut aina alaspäin ihan alkuperäisestä trilogiasta lähtien.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Kuulispa joskus näiltä SJW-ulisijoilta kommentin, jossa ihmetellään, miksi jossakin elokuvassa on yliedustus miehiä. Nythän hahmoista alle puolet on naispuolisia, ja silti heitä tuntuu eräiden mielestä olevan jo liikaa :nb::rofl:
Ongelma on siinä, että koko asialla pitää olla yhtään mitään merkitystä. Hahmot ja näyttelijät tulisi valita tarinan perusteella eikä toisinpäin.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Kyllä se aika mulkkua ja epäpätevää on pimittää tietoa alaisilta.
Puhumattakaan alaisille vittuilusta. Osoittaa todellista johtajuutta. :)

Ehkä tuo olisikin paremmin ymmärrettävää, jos Holdo olisi ollut edes jollain tasolla pätevä ja uskottava. Ei tuollainen "vahva nainen" pääse johtamaan mitään muualla kuin feministien pullakerhossa.

Kukin saa toki tykätä miten vähän haluaa. Itse arvioisin ehkä 3.5/5. Pidin edellisestä osasta enemmän. Minua häiritsee se, että tässä(kin) ketjussa keskitytään aika kummallisiin asioihin. Ja hassusti osa tuntuu jopa vihaavan sellaisia piirteitä, jotka kuitenkin esiintyivät myös alkuperäisessä elokuvasarjassa.
Ei tälläistä ollut ekassa trilogiassa. Siellä kapinalle oli osaavat ja ammattitaitoiset johtajat kuten järjestäytyneestä sotilasorganisaatiosta olettaa sopii.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 556
Ei tälläistä ollut ekassa trilogiassa. Siellä kapinalle oli osaavat ja ammattitaitoiset johtajat kuten järjestäytyneestä sotilasorganisaatiosta olettaa sopii.
Kuten Leia :geek:

Silloinkin voitot perustuivat pitkälti joko Luken tai muun sekalaisen porukan (Han, droidit, Chewie) edesottamuksiin, jotka eivät mene niin kuin johto oli suunnitellut.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Mutta johto oli silti pätevää.

Kaiken lisäksi tuon Holdon täysin päälleliimatun roolin olisi hyvin voinut täyttää vaikka amiraali Ackbarilla. Mutta ai niin, sehän on vain CIS-heteromieskäsinukke, joten parempi pistää Tumblrina tilalle. Ja kun piti tehdä tuo tarpeeton sankariuhraus, niin senkin olisi voinut aivan hyvin tehdä Leia tai Ackbar. Jos ne vanhat hahmot on kerran pakko tappaa, niin antaisivat niille edes kunnon lähdöt.

Leian olisi viimeistään pitänyt kuolla jo avaruuteen. Jos ei muuten, niin edes Carrie Fisherin muistoa kunnioittaen.
 
wanderer_

Team R&T
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
2 556
Johdon ei näytetty tekevän samanlaisia karseita mokia kuin esimerkiksi Cooperin sihteeri tässä.
Toki nähtiin. He esimerkiksi uskoivat Emperorin syöttämät valheet Jedin paluussa. Koko homma meinasi rysähtää siihen, mutta Luke ja kumppanit seivasivat.

Joo. Ehkä tämä oli tässä. Voihan näistä jankata ikuisesti.
 
Aihio Sekasorto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 264
Toki nähtiin. He esimerkiksi uskoivat Emperorin syöttämät valheet Jedin paluussa. Koko homma meinasi rysähtää siihen, mutta Luke ja kumppanit seivasivat.
Se, että ei onnistu ennakkoimaan kaikkea ja jokin väärä informaatio menee läpi, ei ole epäpätevyyttä. Totta kai Luken ja kumppaneiden piti improvisoida vaikka kuinka paljon. Kapina oli pienehkö liike. Se ei ole vielä verrattavissa tohon "hurdurdurr ei minun tarvitse kertoa sinulle mitään, lentäjäpoika" -järjenjuoksuun.

Lisäksi alkuperäisen Kapinan puolustukseksi on sanottava, että Palpatine oli strateginen nero ja manipuloija. Nämä uudet pahikset ovat kompuroivia piirroshahmoja.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Toki nähtiin. He esimerkiksi uskoivat Emperorin syöttämät valheet Jedin paluussa. Koko homma meinasi rysähtää siihen, mutta Luke ja kumppanit seivasivat.

Joo. Ehkä tämä oli tässä. Voihan näistä jankata ikuisesti.
Tajusivat kuitenkin jotain johtamisesta. Voihan sitä jankata, mutta ei se jankkaamalla siitä paremmaksi muutu.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Ei nähdäkseni.
Lisäsin edelliseen viestiin linkin wikipedian johtamis artikkeliin. Jos nyt vaikka aloittaisit siitä, kun tuntuu olevan ihan perusasiatkin täysin hukassa.

Kaikissa johtamistapahtumissa on kuitenkin ydin sama eli saada aikaan tuloksia ihmisten avulla ja kanssa.[1] Vain ihmisiä voi johtaa. Asioita ei voi johtaa – niitä voi vain osata ja hallita hyvin tai huonosti. Hyvien johtamistulosten saavuttaminen edellyttää yleensä alan asiantuntemusta, mutta johtamista tarkastellaan yleensä johtamisen alasta riippumattomana ilmiönä.
 
Liittynyt
22.10.2016
Viestejä
7 583
Eli et pysty nimeämään ketkä olivat näitä mielestäsi hyviä johtajia Kapinaliitossa. Asia selvä ja mielipiteesi on mitätöity.
:facepalm:

Kuten jo todettiin, kaikki toimivat aivan eri tasolla kuin tämä purppura amiraali, joka tajuaa johtamisesta vähemmän kuin idiootein Suomen armeijan alikeisari.

Sinne muuten pääsee naisetkin opettelemaan, niin ei tarvi ihan täysin nolata itseään täällä.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 538
Viestejä
4 194 249
Jäsenet
70 748
Uusin jäsen
elcabron

Hinta.fi

Ylös Bottom