Sinä hyödyt siitä, mitä Jimm's tietää! / Jimm's PC:n oma ketju

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jimm's
  • Aloitettu Aloitettu
Tila
Keskustelu on suljettu.
Ei voi muuta sanoa kun hattua nostaa Jimm'sin palvelulle. Olen vaivannut monessa asiassa chätin kautta henkilökuntaa ja jokaiselle kerralla olen saanut asiallista palvelua. Tilauksien muuttelu on onnistunut helposti ja asioihin ollaan reagoitu käytännössä välittömästi. Lisäksi olen ihmetellyt sitä miten kilpailukykyisiä hintoja Jimm's tarjoaa. Monesti halvin tai ainakin halvimpia ja vielä ilmaisella postituksella. Niissä muutamissa tuotteissa missä hinta ei ole ollut halvin olen silti päätynyt tekemään tilauksen teiltä ihan vain kiittääkseni erinomaisesta palvelusta. Valikoima on myös ylivoimaisen laaja. Hyllystä löytyy mieletöm määrä tavaraa ja sitä mitä ei löydy saa järkevään aikaan tukkureilta. Jos jotain ei ole listalla vielä ollenkaan niin sekään ei tunnu olevan este. Niin näppärästi saa listan ulkopuoleltakin tavaraa teidän kautta hankittua.

Ei tarvitse yllättyä siitä miksi te olette niin suosittu kauppias näissä piireissä.

Tämä. Itsekään en mikään helpoin asiakas ole ollut jahkailujen ja tilausten muuttelujen takia. Mutta aina olen asiallista palvelua saanut, jopa keskellä yötä! Jatkossakin tulen olemaan Jimm´sin asiakkaana. Kiitos!
 
Nopee kyssäri tästä. Oli ainakin aikasemmin tulossa 10.8, mutta onko kuinka paikkaansapitävä enään? Tarkottaen sitä, et muutaman päivän sisällä vai muutaman viikon sisällä? Lisäks on myös vähän epäselvää, että riittääkö seuraavasta erästä jos laittais tilauksen sisään vasta nyt?
 
Itselläkin oli tilauksessa kyseinen virtalähde. Tiedustelin asiaa chatin kautta ja siellä totesivat, että kyseisen mallin toimitusajat ovat siirtyneet loppuvuoteen saatavuusongelmien vuoksi. Arvio tällä hetkellä joulukuussa.

Voi olla, että Jimmsin puolesta joku tänne vielä tuosta kommentoi, mutta tuollaisen tiedon sain ainakin tältä yhdeltä aspan kaverilta.
 
Noniin, no sittenhän tässä sit katellaankin jotain aivan muuta :D Joo, voi hyvinkin pitää paikkaansa toi joulukuun arvio, ei näytä oikeen muuallakaan olevan varastossa ja arviot aika pitkälle heitetty.
 
Kyllä, valitettavasti tässä mallissa on juurikin näin haasteellinen tilanne, totta kai toivomme että tilanne helpottuisi ja saisimme näitä nopeammin, mutta tällä hetkellä näyttää kyllä aika pahalta :sad:
 
Onkohan jokin asia muuttunut fundamentaalisesti Jimmsin toimituskulttuurissa? Aiemmin jos tilasi tavaraa, joka oli myymälässä se lähti aina samana tai viimeistään seuraavana päivänä. Nyt jos tuuri käy, saa maanantaina tilatun varastossa olevan tuotteen saman viikon perjantaina. Ei ihan nii huonoa kuin esim verkkiksellä ja plussaa, että toimituskulut sisältyvät edelleen hintaan mutta selkeä muutos on viime vuosina ollut havaittavissa.
 
Itse tuota ihmettelin kanssa alkuun kunnes kysyin kaverilta, joka sanoi, että nykyisin ei saa enää saman päivän toimituksia koska tilausmäärät ovat kasvaneet niin paljon Jimm'sillä. Ja tilauksissa voisi mennä jopa 3-4 päivää. Nykyäänhän tilauksissa on "Pikatoimitus" nappi, jos tilauksella on kiire.
 
Onkohan jokin asia muuttunut fundamentaalisesti Jimmsin toimituskulttuurissa? Aiemmin jos tilasi tavaraa, joka oli myymälässä se lähti aina samana tai viimeistään seuraavana päivänä. Nyt jos tuuri käy, saa maanantaina tilatun varastossa olevan tuotteen saman viikon perjantaina. Ei ihan nii huonoa kuin esim verkkiksellä ja plussaa, että toimituskulut sisältyvät edelleen hintaan mutta selkeä muutos on viime vuosina ollut havaittavissa.

Tällä hetkellä, keskiviikkona iltapäivällä, edellisen viikonlopun tilauksia vielä jonossa eli tuo maanantaina tilattu ei välttämättä edes kerkeäisi tälle viikolle perille. Pikanappi on toki olemassa, mutta ei sitä aina viitsi naputtaa kun on vähän siinä kahden vaiheilla että olisi kiva saada rojut viikossa perille, mutta elämä jatkuu ilmankin. Toki arvostanut niitä kertoja kun pikanapilla saanut tilauksen vauhdilla.

Onhan nämä hidastuneet toimitukset jatkuneet niin pitkään että vaikka ongelma on tiedostettu, niin on se varmaan jossain määrin myös hyväksytty linja.
 
Kiitoksia, tilausmuutos meni kätevästi! Ja spostikin on nyt talletettu ettei mene enää spämmiin...
 
Toimitusajoista keskustellaan säännöllisin väliajoin, ja olemme aina kiitollisia palautteesta! Pyrimme parhaamme mukaan pysymään antamissamme toimitusaika-arvioissa varsinkin suoraan varastosta löytyvien tuotteiden kohdalla. Varastolla käsiteltävien tilausten määrä elää päivittäin, ja esimerkiksi veronpalautukset näkyivät meillä selkeästi tilausmäärissä, joka puolestaan vaikuttaa heti toimitusaikoihin. Pyrimme ennakoimaan suurempia ruuhkapiikkejä muun muassa lisäämällä henkilökuntaa, mutta valitettavasti ihan kaikkeen ei ole mahdollista varautua. Kiitämme kuitenkin aina jokaista asiakastamme siitä, että olette tehneet meiltä tilauksen ja teemme parhaamme, että pystymme palvelemaan teitä mahdollisimman hyvin! <3
 
Voisiko Glorious PC Gaming Racen hiiristä tehdä jotain tarjousta ilmaisella toimituksella? Erityisesti Model O- kiinnostaisi. Eikä pelinäppäimistötarjouksetkaan haittaisi, esim. Razer Huntsmanista tai Logitech 512 SE:stä. Tuota jälkimmäistähän on tänä vuonna myyty 50 eurolla, joten siitä vähän mittapuuta.
 
Tilasin tossa nuo ja kotelo sekä emolevy on tilanneluokkaa "odottaa tuotetta" nii mietin vaan tässä kauanko mahtaa kestää, jos se nyt tarkottaa sitä että odotatte kyseisiä tuotteita omaan varastoonne?
 
Kenelle pitää itkeä, että saa jimm's lahjakortin gogift:lle? Olisi 130€+ superlahjakortti, mutta en voi käyttää sitä mihinkään. Cdon.com on niin paljon kalliimpi, että tulee halvemmaksi ostaa ilman lahjakorttia jimmsiltä.
 
Laitetaan kysely eteenpäin!
 
Tilasin tossa nuo ja kotelo sekä emolevy on tilanneluokkaa "odottaa tuotetta" nii mietin vaan tässä kauanko mahtaa kestää, jos se nyt tarkottaa sitä että odotatte kyseisiä tuotteita omaan varastoonne?
Kotelo venynee tuonne kuun vaihteeseen ja emolevyä pitäisi tämänhetkisen tiedon mukaan tulla ensi viikolla. Jos osilla on kiire, niin aspa palvelee mielellään mahdollisten tuotevaihtojen tiimoilta! Huomaathan kuitenkin, että bundlesta ei ole mahdollista vaihtaa yksittäistä tuotetta toiseen.
 
Kenelle pitää itkeä, että saa jimm's lahjakortin gogift:lle? Olisi 130€+ superlahjakortti, mutta en voi käyttää sitä mihinkään. Cdon.com on niin paljon kalliimpi, että tulee halvemmaksi ostaa ilman lahjakorttia jimmsiltä.
Laitetaan idea eteenpäin pohdittavaksi!
 
Onkohan Ryzen 3300X:n saapumisajoista mitään arvausta? Olisi mukava tietää onko mahdollisuutta saada prossu syyskuun aikana.
 
Onkos dell xps 15 9500 eri variantteja eksymässä jimms:lle valikoimaan? Etenki kiinnostaisi 4k 512gb 16gb malli. Gigantti taitaa olla ainoita millä vain 1 malli 1080p näytöllä.
Näillä näkymin saadaan tilattua erikoistilauksena kunhan saadaan tarkempaa infoa tukkureilta. Kun asia ajankohtainen niin kannattaa olla yhteydessä asiakaspalveluun, sitä kautta asia etenee parhaiten. :)
 
En yleensä käy foorumeilla avautumassa, mutta nyt oli kyllä Jimmsin kanssa niin surkea asiakaskokemus että piti ihan rekisteröityä. Tilasin maanantaina 10.8. ~500e näytön jolla oli positiivinen varastosaldo sekä sarakkeissa "Web-myynti" että "Turku" ja sain toimitusarvion 1-4pv. Perjantaina kyselin perään, kun ei ollut vielä tullut edes seurantakoodia ja kävikin ilmi että varastosaldo oli väärä ja lisää tulisi 21.8. Kovasti kuitenkin lupailtiin että tästä erästä riittää tilaukseni täyttämiseen. Nyt sitten tänään taas uutta viestiä ettei tuota 21.8. erää ehkä tule ollenkaan.

Näppärästi muuttui täysin maksettu "löytyy varastosta" -tilaus löysässä hirressä roikkumiseen.
 
Moikka! Pahoittelut tosiaan vielä tapahtuneesta, olitkin meihin jo puhelimitse yhteydessä ja saatiin tapaukselle sumplittua ratkaisu eri vaihtoehtojen joukosta :tup:
 
Hox! Päivitettiin ekaan postaukseen aukioloaikoja Turun myymälän osalta.
Siirrymme huomisesta alkaen varotoimenpiteenä takaisin supistettuun aukioloaikaan eli myymälä palvelee arkisin 11-19.
Lauantain aukioloaika ei kuitenkaan muutu ja aspa päivystää normaalisti kellon ympäri!
 
Ihan mielenkiinnosta, mihin tuo supistetun aukioloajan tartuntariskin vähentäminen oikein perustuu? Minun logiikallani lyhyemmät aukioloajat => asiakkaita on todennäköisesti samaan aikaan enemmän => Tartuntariski kasvaa?
 
Moikka! Keväällä ei onneksi ollut havaittavissa ruuhkautumisongelmaa, kiitettävissä määrin asiakkaat hyödynsivät nettikauppaa kun postikuluja ei kuitenkaan oteta kuin kotiinkuljetuksesta :) Muutoksen taustalla on se, että selvitään yhdellä vuorolla.
 
Tilasin prossun ryzen 3300x ja toimitus arvio on "ei vahvistettu" niin haluaisin vaan kuulla kauanko on yleensä kestänyt tulla osat
 
Juuri hetki sitten tuli spostiin HyperX:n uutiskirje, jossa julkistettiin ilmeisestikin todella monien toivomat pudding näppäinhatut nordic ISO asetelmalle, tarkoitus oli heti perään käydä kysymässä aspasta ja/tai täältä, että koskahan näitä mahtaa saada listoille asti, mutta piruvieteri, niitähän on jo Turussa hyllyssä! :comp:
 
Kyllä tosiaan meillä on aina pyrkimyksenä ottaa tuoteuutuudet listoille ja hyllyyn heti kun niitä vaan saa :cool:
 
Viimeksi muokattu:
Kuinka todennäköistä on että NZXT H1:tä oikeasti on ensi viikolla tulossa varastoon? Tässähän pitää kohta perua tilaus kilpailijalta ;)

Olikos tähän Jimmyllä mitään arviota antaa? Edellinen arvioitu päivä tuli ja meni.
 
Hei, en tiedä onko aiemmin ehdotettukin, mutta.. Olisiko mahdollista lisätä tuonne tuotelistauksen suodattimiin muutakin, kuin vain valmistajat? Etenkin vaikka toimitusaika-arvio-filtteri olisi paikallaan, saisi raakattua kaikki "Ei vahvistettu" pois näkyvistä kun selaa vaikkapa läppäreitä. Toki noita suodattimia voisi kehittää paljon muutenkin, mutta tuo nyt itseä eniten ärsyttää, kun on joissain kategorioissa selkeästi eniten "Ei vahvistettuja" tuotteita, osa jo takuulla uusmyynnistä poistuneitakin, jääneet vaan roikkumaan sinne.
 
Moikka! Ratkaisu esitettyyn ongelmaan on valita siitä tuotelistauksen alasvetovalikosta vaihtoehto "saatavuus: paras-huonoin" :) Tällöin toimitusaika-arviota vailla olevat tippuvat listauksen hännille.
 
Tulipa kokeiltua sitä "pikatoimitus" nappulaa raudanhimossa. Hommahan toimi loistavasti, muutama tunti myöhemmin näyttö oli postitettu ja seuraavana päivänä pöydällä. Olisin selvinny varmaan vielä päivän tai pari ilmankin, mutta lapsetti sen verran uusi näyttö. Eli kiitoksia jimmylle taas kerran nopeasta avusta akuuttiin raudanhimoon! Tsemppiä syksyyn ja pysykää terveinä! Seuraavaksi sitten Amperea odottelemaan :hmm:
 
Kyllä tosiaan meillä on aina pyrkimyksenä ottaa tuoteuutuudet listoille ja hyllyyn heti kun niitä vaan saa :cool:
Tämä on hieno homma myös maksavan asiakkaan näkökulmasta, kun saa heti kättelyssä huomata, että tavaraahan on hyllyssä ja saa laittaa tilausta vetämään. Toivottavasti huomenna on puddingit perillä. ;)
 
Tila
Keskustelu on suljettu.

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
254 921
Viestejä
4 435 564
Jäsenet
73 431
Uusin jäsen
Djo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom