Sinä hyödyt siitä, mitä Jimm's tietää! / Jimm's PC:n oma ketju

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Jimm's
  • Aloitettu Aloitettu
Tila
Keskustelu on suljettu.
Jimms laittoi tilaukseni ansiokkaasti liikkeelle mielestäni hyvin nopeasti - siitä pisteet!

Kuitenkin, Matkahuollon toimitus pakettipisteeseen vaikuttaa olevan hidasta. Lähetys on kirjattu eilen jo aamulla klo 9 olevan paikkakunnalla ja "viemme lähetystä juuri pakettipisteeseen", mutta koko torstai ja tämä perjantai on ollut hiljaista - näin ollen viikonlopun yli meni. En oikein ymmärrä miten samalla paikkakunnalla (Helsinki) kestää yli kaksi työpäivää saada paketti pakettipisteeseen, muttei siltikään riitä.

Oman kokemuksen pohjalta melkein suosittelisin valitsemaan Postin tavarantoimittajaksi. Samaan aikaan Saksasta tilattu tuotekin ehti jo eilen perille, mutta Matkahuollolla pari kilometriä näyttää olevan ylivoimaista.

Oman kokemuksen mukaan toi vähän riippuu tuurista. Posti sekä Matkahuolto välillä hidastelee.
 
Maanantaina myös lähetetty kirjeenä eikä vielä tänäänkään tullu perille :(
Kaikki pitäisi olla mennyt eteenpäin, mutta posti on nykyään huonommassa hantimissa kaikkialla maailmassa, kuin ennen...
Ja huonompaan mennään, sano minun sanoneen...

Ihan kaiken ongelma on se, että kaiken pitää parantua miljoonasti, koko ajan. Ja jos se ei sitä tee, pitää se raha repiä jostain muualta.

Ja kun kaikki on jo viety sinne halvimpiin kustannusmaihin, niin koko homma kuolee mahdottomuuteensa ennen pitkää...
 
Mikä idea on lyhentää liikkeen aukioloaikoja koronaviruksen takia (ennen 10-19 nyt 11-19)? Nyt liikkeessä käyvät asiakkaat joutuvat odottelemaan kauemmin ja tilanne pääsee ruuhkautumaan melko pahasti. Eli turvavälejä on vaikea pitää. Luulisi että aukioloaikoja kannattaisi mieluummin pidentää ettei kaikki tule samaan aikaan paikalle.
 
Härskisti lainaan Jimm'sin vastausta edelliseltä sivulta :)
Moikka! Keväällä ei onneksi ollut havaittavissa ruuhkautumisongelmaa, kiitettävissä määrin asiakkaat hyödynsivät nettikauppaa kun postikuluja ei kuitenkaan oteta kuin kotiinkuljetuksesta :) Muutoksen taustalla on se, että selvitään yhdellä vuorolla.
 
Mikä idea on lyhentää liikkeen aukioloaikoja koronaviruksen takia (ennen 10-19 nyt 11-19)? Nyt liikkeessä käyvät asiakkaat joutuvat odottelemaan kauemmin ja tilanne pääsee ruuhkautumaan melko pahasti. Eli turvavälejä on vaikea pitää. Luulisi että aukioloaikoja kannattaisi mieluummin pidentää ettei kaikki tule samaan aikaan paikalle.

Palkkakustannukset pienenee?
 
Härskisti lainaan Jimm'sin vastausta edelliseltä sivulta :)

Kiitos, en huomannutkaan tuota. Mutta muutaman kerran käyneenä parin viikon sisällä, on liikkeessä ollut ruuhkaa. Välillä yksi, välillä kaksi myyjää. Hienosti pojat hoitaa hommat, mutta keskimääräinen asiakaskäynti on melko pitkä, mitä olen pistänyt merkille.. Ja näin sitä ruuhkaa pääsee syntymään.
 
Mutta säästöjä syntyy. :thumbsup:
 
Mahtaiskohan Jimmsin kautta saada tämmöistä: Thrustmaster T.RJ12 USB Adapter
Thrustmasterin omissa verkkokaupoissa saatavilla mutta ne toimittavat vain omaan maahansa ja saatavuus muualta näyttää aika haastavalta ellei tilaa jenkeistä. Vois mennä näin Flight Simulator aikana kaupaksikin kun porukka haluaa käyttää polkimia lentopedaaleina.
 
Viimeksi muokattu:
Mikä idea on lyhentää liikkeen aukioloaikoja koronaviruksen takia (ennen 10-19 nyt 11-19)? Nyt liikkeessä käyvät asiakkaat joutuvat odottelemaan kauemmin ja tilanne pääsee ruuhkautumaan melko pahasti. Eli turvavälejä on vaikea pitää. Luulisi että aukioloaikoja kannattaisi mieluummin pidentää ettei kaikki tule samaan aikaan paikalle.
Mutta säästöjä syntyy. :thumbsup:
Hei, tässä lähinnä ollut ajatuksena että kun toimitaan yhdessä vuorossa niin saadaan enemmän henkilökuntaa sitten näille ruuhkaisille ajoille, jotta ruuhkilta välttyisimme paremmin. Eli säästöjä tässä ei ole tavoiteltu. Saman verran henkilöstöä on meillä käytössä pienemmällä aukioloajalla, jotta mahdollisimman vähän kertyisi asiakkaita kerralla myymälään.
 
Mahtaiskohan Jimmsin kautta saada tämmöistä: Thrustmaster T.RJ12 USB Adapter
Thrustmasterin omissa verkkokaupoissa saatavilla mutta ne toimittavat vain omaan maahansa ja saatavuus muualta näyttää aika haastavalta ellei tilaa jenkeistä. Vois mennä näin Flight Simulator aikana kaupaksikin kun porukka haluaa käyttää polkimia lentopedaaleina.
Kysellään josko tällaista saataisiin!

Edit: ei ollut meidän kanavien kautta saatavilla :/
 
Viimeksi muokattu:
Kysytääs nyt täältäkin: onko jimmsille tulossa Lenovon Thinkpad T14S Ryzen 4750U:lla ja kaikilla herkuilla ja jos/kun tulee niin milloinkahan noita osaisi odotella? Työkoneeksi olisi hoppu saada, mutta kaikkialla ei oota ja yritysmyynti pitäisi olla optio vieläpä :tdown:
Tuota T14s näyttäisi olevan Lenovo storessa heti lähetettävissä.

Itseä kiinnostaisi lenovolta läppäri osanumerolla 82A20006MX. @Jimm's saatteko listoille?

Tuotepuolelta tuli tieto että näitä on selvitelty ennenkin mutta juuri näitä malleja ei saada - rinnakkaismallit ovat työn alla ja otetaan listoille jos ja kun tulevat meidän kanaviin saataville.
 
Joko on striimi auki NVIDIAn julkistusta odotellessa? B)
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Joko on striimi auki NVIDIAn julkistusta odotellessa? B)
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.

Onko syytä odottaa näytönohjaimien tuotemäärän lisääntyvän tässä parin tunnin sisällä verkkokaupan puolella, kaverin puolesta kyselen :kahvi:
 
Onko syytä odottaa näytönohjaimien tuotemäärän lisääntyvän tässä parin tunnin sisällä verkkokaupan puolella, kaverin puolesta kyselen :kahvi:

Meilläkin seuraillaan tuota striimiä suurella mielenkiinnolla ja julkaisemme luonnollisesti lisäinfoa heti kun sellaista on saatavilla!
:geek:
 
Onko tähän väliaika tietoa, eli siis WD Gold?

P.S Onnistuisikos viilata Ubiquiti EdgeRouter 4, 4-porttinen Gigabit -reititin, musta - 209.00€ hintaa? Verkkokaupalla halvempi, ja ainakaan sieltä sitä ei saa monen viikon odotuksenkaan jälkeen.
Samalla voisitte lisätä sen räkki kitin listoille, ER-RMKIT.

Goldit nyt listoilla: Tuotehaku - Jimms.fi - samaten tuo räkkikitti vaikka näyttää olevan tuotetiedoiltaan vielä vähän work in progress....
Itse reitittimen hinta näytti olevan linjassa.
 
Morjenttes, kiinnostaisi hommata Glorious PC Gaming Race The Glorious GMMK - Compact ISO, mekaanisen näppäimistön barebone, musta - 74,90€

Mutta näistä on nyt viime kuussa ollut tietoa että uusi revisio on USB-C:llä eikä Micro-USB ja tietenkin tahtoisin USB-C:llä varustetun lankun hommata, kumpaa löytyy teiltä?

tsekkaillaan!

Edit: kumpaakaan ei ole hyllyssä tällä hetkellä, mutta jos muutos on kovin tuore niin oletettavaa on että tukkurilta löytyy vielä vanhaa revisiota.
 
Viimeksi muokattu:
Moi.

Tätä on kysytty varmaan miljoona kertaa, mutta jos tuotetta on tukkureilla yli 25 kpl ja tulossa esimerkiksi 15 kpl. Toimitusaika-arvio on ei vahvistettu, niin kuinka pian noin keskimäärin tavaraa on teillä saatavilla?
 
Koskahan saapuu varastoon noblechairs HERO Gaming Chair Black Edition? Viikonloppuna, kun tilauksen pistin sisään, näytti vielä, että maanantaina 31.8. olisi tulossa, mutta eipä ilmeisesti ole näkynyt...
 
Moikka! Netissä näkyvä toimitusaika-arvio on aina uusille tilauksille ja ei vahvistettu tarkoittaa, että tarkkaa arviota ei valitettavasti ole tukkurin puolelta saatavilla.
 
koska teille tulee listoille varattavaksi 30 sarjan ohjaimia?
17. päivä tulevat myyntiin ellei ihmeitä tapahdu. (Tämä vastaus Jimmsin Facebookista).

17. päivä siis 3080, 24. päivä 3090 ja joskus ensikuussa 3070.
 
Onneksi täällä on valveutunutta porukkaa hereillä :)
Uudet ärteeäxät on sen verran polttava aihe tällä hetkellä että laitetaan kyllä lisäinfoa tulemaan heti kun sitä saadaan!
 
Mites syyskuun foorumitarjoukset? Jäivät kaiketi RTX-hälinän alle, mutta eivätkös nekin pitäisi olla tuloillaan? ;)
 
Koskahan saapuu varastoon noblechairs HERO Gaming Chair Black Edition? Viikonloppuna, kun tilauksen pistin sisään, näytti vielä, että maanantaina 31.8. olisi tulossa, mutta eipä ilmeisesti ole näkynyt...

Moikka! 31.8. saapuneet ovat lähteneet tilaajille jo matkaan, kaikille tilanneille ei siis valitettavasti kyseisestä erästä riittänyt.
 
Hei nyt alko tippuu tietoja ja hintoja RTX30-korteista! Tuotehaku - Jimms.fi
Myydä ei vielä saa, mutta kantsii tosiaan tilata meidän uutiskirje niin saa viimeisimmät käänteet suoraan sähköpostiin sitten :cool:
 
Tila
Keskustelu on suljettu.

Statistiikka

Viestiketjuista
288 757
Viestejä
4 947 924
Jäsenet
79 540
Uusin jäsen
Petrina

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom