eGe
wat
- Liittynyt
- 18.10.2016
- Viestejä
- 352
Talouskasvusta on jaksettu jankata koko 2010-luku ja nyt tämäkin vuosikymmen. Sitä ei kuitenkaan ole pahemmin näkynyt kaikesta julkisen rahan pumppaamisesta huolimatta joten on se ihan fiksua kokeilla vaihteeksi sitä leikkaustakin toimenpiteenä. Ikävää touhuahan se on, koska eihän hyvinvoivat työssäkäyvät mikään menoerä valtiolle ole jolloin kohderyhmänä on väistämättä tavalla tai toisella joku huonommassa asemassa oleva henkilö. Verotustakin on kokeiltu kaikenlaisten solidaarisuusverojen ja vastaavien muodossa eikä siitä huolimatta rahat meinaa oikein riittää.Eroja puolueilla on huomattavasti. Joskus taannoin, ehkä n. 20 vuotta sitten vielä olisin minäkin voinut ongelmitta äänestää Kokoomusta, mutta en enää viimeistään tämän hallituksen toimet nähtyäni. Keskeisiä eroja SDP:llä ja Kokoomuksella on etenkin suhtautuminen talouspolitiikkaan, ja kuten nyt on nähty, vaikka kuinka leikataan ei se tuo talouskasvua eli kansankielellä töitä ihmisille. SDP on loogisesti ja johdonmukaisesti jatkuvasti koko tämän nykyisen hallituskauden ajan painottanut talouskasvun merkitystä jopa tästä nykyisestä lamasta nousemiseksi. Tämä siitä huolimatta, että nykyisin jokaisella puolueella on suunnitelmia myös leikkauksista.
Eli mielestäni suurin ero näillä on se, että SDP painottaa talouskasvun merkitystä valtiontaloudelle, Kokoomus taas pelkkää leikkaamista.
Itse sanoisin että vaikka kuinka leikataan ja vaikka leikattaisiin aivan kaikki pois, ei se tekisi mitään hyvää Suomelle. Käytännössä talouskasvu eli porukka duuniin, tekee. Ihan aiheesta SDP istuvaa hallitusta on kritisoinut. Lisäksi itse en pidä nykyistä leikkauspolitiikkaa edes talouspolitiikkana sillä minkäänlaista kasvua ne eivät tuo, hallitus on monien asiantuntijoiden mukaan vain syventänyt sitä kuoppaa jossa Suomi makaa.
Uutinen kriittisestä näkemyksestä istuvan hallitustuksen toimia kohtaan kyllä kuuluu SDP ketjuun, mikäli kritiikin antajana on SDP:n puolueen jäsen.
Tietenkin jos lähdetään tiukalle linjalle niin siinä tapauksessa esimerkiksi persuketjussa aina kun joku sanoo "vihervasemmisto" olisi sekin täyttä offtopickia. Ymmärtänet yskän.
Poliitikkojen puheet talouskasvusta ovat siinäkin mielessä hieman hassuja, että eiväthän poliitikot mitään talouskasvua pysty luomaan. Kaikenlaisia edellytyksiä sille pystytään tarjoamaan mutta loppujen lopuksi kaikki on ihan kiinni siitä miten kansalaiset jaksavat yrittää (luoda työpaikkoja) ja kuluttaa. Näitä edellytyksiä ei vain oikein tässä sosialistisessa valtiossa kyetä kunnolla luomaan, kun mediapropagandassa se on aina rahan syytämistä rikkaille. Samaan aikaan sitä menopuoltakaan ei oikein voisi karsia koska sitten rankaistaan vähävaraisia joten yritäppä tuollaisessa ilmapiirissä oikoa yhtään mitään budjettia

Itse ainakin toivon, että SDP:llä on tällä hetkellä samanlainen oppositiohuutelu meneillään, kuin kokkareilla ja persuillakin oli edellisellä vaalikaudella. Vaalien jälkeen voitaneen kuitenkin huomata, että sontaahan se Lindtman edelleen puhui, ja se "kaiken voi tehdä reilummin" tarkoittikin "kaikkea voi leikata isommin". Se toinen suuntaus syöksisi valtion budjetin todnäk. niin rajuun alamäkeen, että 90-luvun lamakin jäisi muisteluissa kakkoseksi.