- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 3 527
Äärimmäisyydellä viittasin näihin mielipiteisiin siitä kuinka ei voi olla sananvapautta jos tuollainen teksti ei ole sallittu.Sinusta äärimmäisyyden raja kulkee siinä, että merkittävän julkisuuden henkilön kuvatekstissä luki: "vihaan sananvapautta"? Sano nyt vielä, että esimerkiksi Yhdysvalloissa nykyistä hallintoa, Tesla tai Palestiina mielenosoituksiin osallistuvien henkilöiden pitäisi kantaa myös oikeuden eteen, koska heidän pamfleteissa esiintyy ties mitä törkeyksiä.
Mitä tulee Yhdysvaltoihin niin luonnollisesti paikallinen lainsäädäntö on siellä aivan eri kuin Saksassa ja siellä sitten kannetaan oikeuden eteen eri perustein joten en tietenkään sano että pitäisi kantaa Saksan lainsäädännön perusteella ketään siellä oikeuden eteen. Tästä saattaa olla jotain hyötyä ja jotain haittaa. Trumpin kaltainen patologinen valehtelija ja kansankiihottaja ei ainakaan noilla Saksan säännöillä tuomioilta välttyisi.