- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 997
En todellakaan pyri vähättelemään natsisaksan pahuutta? Missä niin olen sanonut? Vaan puutuin siihen ettei minusta voi sanoa että suomi olisi luovuttanut juutalaisia jotenkin systemaattisesti. Ja siihen ettei Suomi missään vaiheessa ole luovuttanut omia juutalaisiaan Saksalle, eikä ollut missään vaiheessa edes ajatuksena. Käsittääkseni Suomesta oli jopa tiedusteluihin vastattu yksi kantaan että suomen juutalaiset taistelevat muiden suomalaisten rinnalla Neuvostoliittoa vastaan.Mut, jos sä pyrit vähättelemään natsi-Saksan pahuutta, ni tuol wikipediassa on myös seuraava teksti: "Max Jakobsonin mukaan Suomen juutalaisten tuhoaminen kuului kuitenkin Hitlerin Saksan kaavailemaan ”Euroopan juutalaiskysymyksen lopulliseen ratkaisuun”, mikä ilmenee Wannseessa lähellä Berliiniä tammikuussa 1942 pidetyn, asiaa koskeneen salaisen kokouksen pöytäkirjasta."
Se mitä olisi tapahtunut jos Saksa olisi voittanut sodan niin se on sitten toinen tarina. Todennäköisesti monelle muullekin suomalaiselle olisi käynyt kylmät. Eikö Hitler pitänyt suomenkansaa muutenkin vähän alempiarvoisena mongoloidi kansana.
Edit. Ja voisi jopa ajatella että nykysuomen kannalta toinen maailman sota meni niin hyvin kuin voisi mennä. Kun jos Suomi ei olisi liittoutunut saksan kanssa niin oltaisiin koettu Balttian maiden kohtalo ja sitten taas jos saksa olisi voittanut sodan niin voisi olla sitten asiat menneet päin jotakin taas saksan mahdollisten puhdistusten/totalitarismin kautta.
Viimeksi muokattu: