Lakivaliokunnan mietintö 3/1998 vp
Vastalause 2, Sulo Aittoniemi, kesk
17:10 Uskonrauhan rikkominen. Jumala-sanaa koskeva sota on ollut lainsäädäntötyössä jo pitkään. Asiaa on perusteltu sillä, että Jumala ei tarvitse rikoslain suojaa. Jumala on kuitenkin uskonnollisesti meidän kulttuurissamme kaikenkattava käsite, joka konkretisoituu myös jokapäiväisessä elämässä. Suurimman hädän ja kuoleman hetkellä pahinkin ateisti huutaa Jumalan puoleen. Niin tekivät myös sodan aikana sotilaat suuressa hädässä teräsmyrskyn pieksäessä ja kun mistään muualta ei ollut enää apua saatavissa. Jumala sana ei rikoslaissa paljon tilaa vie, eikä loukkaa ketään. Siksi se tulisi säilyttää tässä pykälässä.
Vastalause 3, Toimi Kankaanniemi, skl
17 luvun 10 § tulee kirjoittaa uudelleen siten, että jumalanpilkka säädetään erityisenä asiana rangaistavaksi teoksi. Jumala ei tarvitse lain suojelua, mutta kansamme tarvitsee Hänen suojelustaan ja näin voimme myös kunnioittaa sitä arvoperintöä, jonka edellisiltä sukupolviita olemme saaneet.
Vastalause 4, Juhani Alaranta, kesk
Hallituksen esityksessä rikoslain 17 luvun 10 §:n perusteluissa on lähdetty siitä, ettei Jumala tarvitse ihmisten eikä lain säännösten suojelusta. Tämä on totta. Sitä vastoin ihminen tarvitsee lain ohjausta, ettei hän käyttäisi väärin Jumalan ni-
meä. Jumalan nimi on pyhä. Pyhyyden käsitettä ei viime kädessä määrittele mikään kirkko tai uskonnollinen yhdyskunta, vaan sen on valmiiksi määritellyt Jumalan sana.
Rikoslain nykyisen pykälän alkuperäisenä tarkoituksena on ollut jumalanpilkan kieltäminen. Kysymys ei perimmältään ole siitä, voiko Jumalaa pilkata, vaan siitä, saako Jumalaa pilkata kansamme keskuudessa. On kysymys meidän yhteiskuntamme asenteesta uskontoon ja kristillisiin arvoihin. Sitä kuvastaa sekin, että tämä pykälä tässä laajassa lakipaketissa oli ainoa, josta Paavo Lipposen hallitus äänesti antaessaan lakiesityksen eduskunnalle. Äänin 9-6 hallitus päätyi poistamaan Jumalan nimen lakitekstistä. Raamatun sanasta nousevien perusteiden mukaan Jumalan nimi tulee sisällyttää itse lakitekstiin.
Täysistunto 4.6.1998
Ed. Aittoniemi
Kolmanneksi uskonrauhan rikkominen, jumalanpilkkapykälä. Jumalaa vastaan on käyty sotaa tässä eduskunnassa jo niin kauan kuin minä olen ollut täällä ja näitä asioita on käsitelty aina siten, että Jumala-sanaa on pyritty sieltä poistamaan. Minä en ymmärrä sitä intoa, mikä siihen on ollut. Sanotaan, että Jumala ei tarvitse rikoslain suojaa, eikä varmasti tarvitsekaan. Mutta se on kuitenkin tietynlainen uskonnollinen peruskäsite, ja sanoisin näin, että kun me ihmiset joudumme kovaan hätään, on minkälainen ateisti tahansa, niin Jumalan puoleen se kuitenkin huutaa kädet ristien, samoin sodan aikana suuret sankarimme, arvokkaat sankarimme Taipaleenjoella ja muualla, kun mikään muu ei enää auttanut, niin Jumalan puoleen käännyttiin ja huudettiin.
Nyt me teemme sen, että me poistamme tämän käsitteen rikoslaista vallan. Minä pidän sitä täysin järjettömänä päätöksenä. Se osoittaa, mihin suuntaan tämä yhteiskunta on tietyllä tavalla menemässä. Minä en ole mikään uskovainen ihminen, ei silti, mutta lähden siitä huolimatta peruskäsitteestä, joka pitäisi säilyttää. Vastalauseessani ehdotan myös tuon aikaisemman maininnan säilyttämistä ehkä hiukan eri sanamuodossa.
Ed. Alaranta:
Lähetekeskustelussa vertasin jumalanpilkkaa eduskunnan puhemiesten pilkkaamiseen. Sehän on meiltä ehdottomasti eduskunnan työjärjestyksellä kielletty. Me emme saa vastustaa, niin kuin aivan hyvin ja oikein onkin, puhemiestä tässä salissa, eikä varmaan ole hyvä sellaista tehdä muuallakaan. Me arvostamme puhemiehiämme. Nyt, jos vähän kärjistäen puhutaan, kun Jumalan nimi rikoslaista poistetaan, se saattaisi tarkoittaa sitä, että olisi mahdollista Jumalan pilkkaaminen. Toki ymmärrän, että se muotoilu, jossa puhutaan pyhästä asiasta ja siitä, että sen julkinen herjaaminen on kiellettyä, osittain tämän asian tietysti täyttää mutta ei riittävästi.
Hallituksen esityksen perusteluissa on lähdetty siitä, että Jumala ei tarvitse ihmisten eikä lainsäännösten suojelusta, niin kuin muun muassa ed. Aittoniemi puheenvuorossaan jo totesikin, mutta pitäisi miettiä asiaa myös siltä puolen, vaikka Jumala ei sitä suojaa tarvitse, tarvitsemmeka me ihmiset kenties lain suojaa, että me emme Jumalan pyhää nimeä sortuisi pilkkaamaan. Siitä on niin selvät sävelet olemassa. Ymmärrän, että harvoille kansanedustajille ehkä nyt enää mitään painoarvoa on siiiä, mitä Raamattu asiasta opettaa, mutta olen laskenut, että ainakin noin 30 aivan selkeää raamatunkohtaa voitaisiin tämän perusteluiksi lukea. Lähetekeskustelussa ihan muutaman niitä luinkin. Ehkä meiiie tutuin on Isä meidän -rukouksen kohta "pyhitetty olkoon sinun nimesi". Miksi me sitä pidämme tärkeänä kohtana? Ei sitä ole muutettu, vaikka raamatunkäännöksiä on muutettu. Miksi me pidämme sitä tärkeänä, jos olemme tästä asiasta toisenlaisella kannalla?
Jumalan nimeä voidaan verrata vaikka tämän kansakunnan aatemaailmassa siihen, mikä arvo on Suomen lipulla. Suomen liput ovat juuri tänään liehuneet Puolustusvoimien lippupäivänä saloissa. Sekin on meille eräänlainen pyhä asia, jota ei saa häpäistä. Se on kuitenkin maallinen, se on kankaasta valmistettu, aivan erilainen asia kuin on kysymys silloin, kun puhutaan kaikkivaltiaasta ja kaikkitietävästä, meidän ihmisten elämää ohjaavasta Jumalasta.
Arvoisa puhemies! Siksi minä vielä yritän toivoa, että kun lain yksityiskohtaiseen käsittelyyn tullaan, edustajat, jotka tällaisia asioita arvostavat, niin kuin uskon monen täällä olevan arvostavan, miettisivät vielä kaksi kertaa, onko niin paha asia, jos paksussa Suomen lakikirjassa yhdessä pykälässä yhden kerran vielä lukee isolla J-kirjaimella kirjoitettu Jumalan nimi, niin että kansalaiset todella tietäisivät, että meidän lainsäätäjien tahto on se, että Jumalaa ei piikattaisi eikä herjattaisi julkisesti.
Arvoisa puhemies! Kun olen itse tätä prosessia läpi käynyt ja todella ajatellut, että jumalanpilkkapykäläkin on näin keskeinen, niin kuin totesin, olen myös miettinyt paljon Helsingin piispan Eero Huovisen erästä julkisuuteen antamaa lausuntoa. Se kuului näin: "Kirkon viimeinen sana ei ole arvo, se on kirkon toiseksi viimeinen sana. Kirkon viimeinen sana on armo." Kaikesta huolimatta näin itsekin ajattelen näissäkin asioissa, joista nyt on kysymys.
Ed. Pehkonen:
Mietinnön selostuksen mukaan on kuultu asiantuntijoita, hyvin arvovaltaisia kirkonmiehiä, ja ihmettelen heidän kantaansa. Valiokunta on heitä kuultuaan päätynyt esittämään, että rikoslakiin ei tule sisällyttää jonkin tietyn uskonnollisen vakaumuksen elementtejä, esimerkiksimainintaa Jumala. Perusteluna sanotaan, että rikoslain säännösten on oltava hyväksyttäviä myös niiden kannalta, jotka eivät tunnusta esimerkiksi kristillistä uskoa.
Perustelu on väärää suvaitsevaisuutta. Jos näin päätetään, mitä nyt esitetään, se tulee olemaan kansallemme turmioksi ennemmin tai myöhemmin. Lakimme on aikoinaan laadittu Jumalan antamien lakien pohjalta, ja ulkoisena esimerkkinä meillä on siniristilippumme. Kansallamme on ollut monia vaikeita aikoja, joista vain Jumala on voinut meidät varjella. Vaarojen hetkellä kansamme ja johtajamme ovat turvautuneet Jumalaan, ja apu on tullut. Nyt olemme hylkäämässä Jumalan varjeluksen, kun esitetään Jumalan nimen poistamista laista. Laki uskonrauhasta ei korvaa lakia Jumalan pilkkaamisesta. Uskonrauhalain tarkoitus on estää eri uskontosuuntien ihmisten vakaumuksen loukkaamista.
Olemme valinnan edessä. Tämä laki, jos mikä, on arvokysymys, mitä valitsemme: siunauksen vai kirouksen itsemme ja kansamme osalta. Voi olla, että joku ajattelee: Jumalan nimen säilyminen on pieni asia. Niin varmaan ajatteli Eesaukin, kun myi esikoisoikeutensa siunauksen hernerokasta. Valitkaamme me siunaus. Jumalan pilkkaaminen avaa ovet kaikelle muulle pahuudelle. Emme kai sitä halua? Tässä lakipaketissa on paljon asioita, jotka ovat seurausta Jumalan sanasta luopumisesta. Emme tarvitse niitä enää lisää.
Ed. Myllyniemi:
Jumalanpilkasta, sanasta Jumala, olen aivan sataprosenttisesti samaa mieltä, mitä ed. Alaranta on vastalauseessaan kirjoittanut ja täällä puhunut ja myös valiokunnassa, sanoisinko kuitenkin, varovaisin sanakääntein asian ottanut esille, koska olen ymmärtänyt sillä tavalla, että jos siitä erikoisesti pappi rupeaa puhumaan, niin sitä ei oikein uskota. Se on vähän hämmästyttävä asia. Kyllä myös joskus itse olen tuntenut, kun olen poliisina puhunut jotakin asiaa, kun puhun poliisina nimenomaan, että olen liikaa sisällä siinä asiassa. Ehkä papin kohdalla tässä kohdassa vähän samanlainen tunne saattaa tullajossakin tapauksessa, että sitä väheksytään.
Minkä vuoksi meidän pitää kaikkea hyvää, perinteistä, vankkaa asiaa toiseksi muuttaa puolipakolla? Ketä se häiritsisi? Hyvin harvoin on tapahtunut myöskään, että siitä olisi ketään rangaistu, mutta kun se siellä olisi olemassa kuitenkin, se olisi osoitus suomalaisille ja kansalaisille, ettei ole hyvä näin menetellä. Sen vuoksi se saisi ehdottomasti mukana olla.
