Salaliittoteoriat (Litteä maa, Reptiliaanit, NWO, Illuminati, HAARP ja muut)

Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Jep, tunnistamattomia ovat. Ei voida sulkea alieneiden mahdollisuutta pois. Vois nähdä notta kuitenkin pienempi todennäköisyys parhaaseen nykytietoon fysiikasta perustuvalle teknologialle kun katsotaan tilannetta koko 70 vuotisessa asiakontekstissa.

Joko siis joku osaa jossain pistää fysiikankirjat uusiksi tai alieneita.
Katso tuo linkittämäni Sirius-dokkari. On jäätävän kiinnostavaa kamaa. Kaks tuntia menee vartissa. Tuossa on todistajina raskaan sarjan porukkaa, ja on muutenkin hyvin tehty dokkari.
 
finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Sirius menee illalla katseluun. Tsekkasin niin greer on ollut joe rogan podcastissa vieraana, episodi 331. JRE Greer on yksi melko harvoista jre-jaksoista joita spotify ei halunnut julkaista. About 40 jre-jaksoa spotify raakannut pois valikoimasta.

Se mikä mua hämää salaliitoissa on, että isot ihmisjoukot eivät ole oikein hyviä pitämään salaisuuksia. Toki voi ajatella myös niin, että vuodot eivät haittaa. Kukaan ei tiedä mikä data on oikeaa. Vuotajien uskottavuutta ja persoonaa voi myös manipuloida. Kuka uskoo bob lazar:ia?

Jos pitäisi kassit laittaa pantiksi niin uskoisin kyseessä olevan jonkin ihmisjoukon tekemästä dronesta ja sensorimanipuloinneista. Fravor esim. voi olla täysin ukotettu drone-porukan toimesta tai sitten juonessa mukana.
 
Ootas, kuka on Fravor?

Nää Greerin jutut meni aluksi itseltä yli hilseen, siis osa niistä. Sitten piti kysyä itseltä, että ehkä mä olen tyhmä ja että pitää miettiä uudestaan.

En tiedä, mikä on ekstraterrestriaalisten olentojen motiivi, koska en tunne. Mutta ihmisluonto, se on helppo arvata joka tilanteessa. Money, Power, War.
 
Fravor on sen laivueen komentaja, joka kävi 2004 nimitz:lta käsin tutkimassa UAP:ja. JRE:ssa pitkän pätkän fravor juttelee ja kertoo taustat jne. Vaikutti ihan fiksulta tyypiltä.

Ah, tuo. Se on sitä porukkaa, joka hokee "threat to national security". Samoin se mojave-arskamies, joka oli pentagonissa uap-projektissa.

Edit: ja oliko tuo jakso ei-poistettujen joukossa?
 
Liittynyt
01.09.2017
Viestejä
263
Älä viitsi hei. Meinaat, että humanoidit leikkii hippaleikkiä hävittäjien kanssa? Aina tämä sama. Jos oikeasti olisi humanoidit niin ei heillä olisi mitään motiivia tällaiseen primitiiviiseen resurssien ja ajan tuhlailuun, päin vastoin, he ottaisivat kontaktia ja pyrkisivät vuoropuheluun, joka kehittäisi myös heidän sivilisaatiota ja tietoa. Tietty perus jampan käsitykselle vaikea projisoida ajattelua sinne tuhansien ellei miljoonien vuosia eteenpäin ja miettiä mitä tällainen kehittynyt rotu haluaisi mutta se on varmaa, että mihinkään hippaleikkeihin satojen/tuhansien/miljoonien valovuosien päästä tulleet humanoidit eivät ala.
Mutta sitä samaa ihmisetkin tekee eläinten ja hyönteisten kanssa. Miksi kommunikoida, kun voi tarkkailla. Paljon hyödyllisempää. Ja ei ihmisillä ole mitään opeteltavaa ufoille, samat fysiikan lait kaikilla ja jos ovat teknologisesti edellä, niin ei me voida opettaa niille mitään.
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Mutta sitä samaa ihmisetkin tekee eläinten ja hyönteisten kanssa. Miksi kommunikoida, kun voi tarkkailla. Paljon hyödyllisempää. Ja ei ihmisillä ole mitään opeteltavaa ufoille, samat fysiikan lait kaikilla ja jos ovat teknologisesti edellä, niin ei me voida opettaa niille mitään.
En usko että heillä on samaa määrää lonkeropornoa hallussaan... :)

En todellakaan osaa sanoa vieraiden kulttuurien motiiveista, saati arvioida tarkemmin. Vihamielisiä ne eivät ole. Toki tulevaisuudessa on mahdollista, että ei-valtiolliset sotateollisuuden toimijat lavastavat et-hyökkäyksen todella uskottavasti.

"Valkoisen miehen" kulttuuri ja sen levittäminen alkuperäiskulttuureihin oli aika jäätävä vääryys. Ehkä joku sivistyneempi kulttuuri on sen verran edellä, että eivät tee kulttuurista murhaa. Vaikka olemme kamala heinäsirkkarotu, löytyy ihmiskunnasta myös hyvyyttä.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
286
Jos nyt oletetaan, että täällä tosiaan pörrää jotain vieraan avaruusrodun aluksia, niin eiköhän ne jotain miehittämättömiä droneja ole.

Ja jos ne on kehittyneet samojen evoluution sääntöjen mukaan kuin ihmisetkin, ne eivät ole vain planeettansa häijyin olento, vaan kenties jopa tämän galaksin häijyin olento.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 184
Se on sitä porukkaa, joka hokee "threat to national security".
Se kuuluu toimenkuvaan, tekee asian suurelle yleisölle ymmärrettävämmäksi ja saa lausunnot kuulostamaan vähemmän hörhoiltä. Jälkimmäiset ehkä toiveajattelua, mutta kuuluisivat omaan logiikkaani, jos olisin tilanteessa jossa minun pitäisi puhua julkisesti jostain, mikä yleensä leimataan hullujen houreiksi.

Vaikka olemme kamala heinäsirkkarotu, löytyy ihmiskunnasta myös hyvyyttä.
Olemmeko? Jos oletetaan kehittyneempi äly, joka rutiininomaisesti on tavannut kehittyviä sivilisaatioita, niin ehkä sillä on perspektiivi. Saatamme hyvin olla siisteimmästä päästä. Mehän emme sitä tiedä, meillä ei ole vertailukohtaa. Siksikin ihmisviha on typerää ja näköalatonta itsensä korottamista ja vitun siltarumpupoliittinen naiivi jatke.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Se kuuluu toimenkuvaan, tekee asian suurelle yleisölle ymmärrettävämmäksi ja saa lausunnot kuulostamaan vähemmän hörhoiltä. Jälkimmäiset ehkä toiveajattelua, mutta kuuluisivat omaan logiikkaani, jos olisin tilanteessa jossa minun pitäisi puhua julkisesti jostain, mikä yleensä leimataan hullujen houreiksi.

Olemmeko? Jos oletetaan kehittyneempi äly, joka rutiininomaisesti on tavannut kehittyviä sivilisaatioita, niin ehkä sillä on perspektiivi. Saatamme hyvin olla siisteimmästä päästä. Mehän emme sitä tiedä, meillä ei ole vertailukohtaa. Siksikin ihmisviha on typerää ja näköalatonta itsensä korottamista ja vitun siltarumpupoliittinen naiivi jatke.
Sinulla on oikeus omaan mielipiteeseen. Minulla on eri.

Mikä on todennäköisyys, että on vieraita, älykkäitä sivilisaatioita käytännössä äärettömässä avaruudessa. Meidän aurinkokunnassa on yksi juuri sillä hiilipohjaisen elämän mahdollistavalla vyöhykkeellä. Eli 1/1. Kuinkas muussa maailmankaikkeudessa. Hörhö pitää olla, jos pokalla väittää meidän olevan yksin. Nimim. biologi
 
Liittynyt
29.10.2016
Viestejä
8 075

Hieman uskontoketjuun peilaten, uskooko uskomasi alienit johonkin täälläkin tunnettuun jumalhahmoon?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
11 184
Sinulla on oikeus omaan mielipiteeseen. Minulla on eri.

Mikä on todennäköisyys, että on vieraita, älykkäitä sivilisaatioita käytännössä äärettömässä avaruudessa. Meidän aurinkokunnassa on yksi juuri sillä hiilipohjaisen elämän mahdollistavalla vyöhykkeellä. Eli 1/1. Kuinkas muussa maailmankaikkeudessa. Hörhö pitää olla, jos pokalla väittää meidän olevan yksin. Nimim. biologi
Varsin vähän mielipiteitä sisältyi edelliseen viestiini. Etenkään mitään sellaista, mistä vastauksesi perusteella olisimme eri mieltä ei siihen sisältynyt.
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Varsin vähän mielipiteitä sisältyi edelliseen viestiini. Etenkään mitään sellaista, mistä vastauksesi perusteella olisimme eri mieltä ei siihen sisältynyt.
No joo, luin uudestaan tuon viestisi jälkimmäisen jälkeen. Kirjoitetussa tekstissä tulee vähän väärinkäsityksiä, koska äänensävy, persoona ja nonverbaliikka jää välittämättä.

Jos millään ehdit, niin tsekkaa toi "Sirius". Joku saattaa spinnata "uhkaa avaruudesta", ja dokkarin mukaan nää threat to national security -jutut on aika äärimilitantteja. Hyvä rabbit hole tuo dokkari.

Ite oon nähnyt vasta kolme "ufoa". Niiden lentoratojen selittäminen millään tavanomaisella ilmiölle on mahdotonta. Yllättävän moni on nähnyt jotakin selittämätöntä, kun olen kysynyt.

Kyse ei ole oikeastaan siitä, onko "niitä" olemassa, vaan siitä, mikä on ihmiskunnan tie (kuulostaa kornilta, juu) muiden sivilisaatioiden kohtaamisessa.

Ja kyllä, tuo dokkari nimenomaan käsittelee sotia ja niiden syitä. Olemmeko me oikeasti sotaisia, vai onko sodan taloudellinen hyöty tietyille tahoille kannustin sotien tekaisuun.
 
Liittynyt
26.10.2016
Viestejä
4 913
Jokos ne McAfeen 31Tb paljastuksia tuli esiin? Siis ne jotka hän uhosi julkistavansa myös pidätyksen yhteydessä.
 
Pilgri

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
13.08.2017
Viestejä
135
Armeija tulossa kaduille kun rokotehaitat räjähtää käsiin tai muuta kivaa
 
Liittynyt
17.09.2020
Viestejä
1 760
Jahas. Nyt ilmestyi uusi dokumentti Steven Greeriltä. Eli varoittaa tässä tuosta valtamedioihin työnnetystä "ufot on totta ja uhka kansalliselle turvallisuudelle"-spinnauksesta. Tässä mennään suoraan asiaan, ja aiemmat Greerin dokkarit antavat enemmän taustoitusta ja todisteita. Myös kirjoissa on todistajanlausuntoja, jotka tukevat Greerin esitystä.

finWeazel

Chief Karpfen
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
7 961
Koronavirusketjusta saa kunnon salaliittoteorian. Laittaa palaset yhteen niin saa tällaisen tarinan.

Kiinalaiset kehittelivät covid19 viruksen ja laskivat liikkeelle tarkoituksella. Tarkoitus on tyhmentää länkkärien lapset. Long game - kukaan ei älyllisesti ja siten teknologisesti pärjää kiinalle tulevaisuudessa. Muut oireet olivat sumuverho piilottamaan lasten aivojen surkastumista.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 722
Turussa oli ollut bussi täynnä tällaisia lehtisiä. En tiedä onko oikea ketju mutta salaliittoihin viittaavaa tekstiä tuossa on.
koronalehtinen.jpg
koronalehtinen keski.jpg
koronalehtinen taka.jpg
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Turussa oli ollut bussi täynnä tällaisia lehtisiä. En tiedä onko oikea ketju mutta salaliittoihin viittaavaa tekstiä tuossa on.

Asiat eivät ole niin kuin sinulle on kerrottu!
Tutki asioita itse!
...Tai oikeastaan älä tutki, me kerromme tässä miten asiat ovat! :kahvi:

Do your own research, kuten Q sanois :)
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 251
Turussa oli ollut bussi täynnä tällaisia lehtisiä. En tiedä onko oikea ketju mutta salaliittoihin viittaavaa tekstiä tuossa on.

Näille Covid viruksen vastustajille selvästi ei käy virallinen tieto niin olisi kiva tietää mistä ne hakevat sitä tietoa ja mistä näiden mielestä ihmisten pitäisi myös hakea sitä myös
Asiat eivät ole niin kuin sinulle on kerrottu!
Tutki asioita itse!
...Tai oikeastaan älä tutki, me kerromme tässä miten asiat ovat! :kahvi:

Do your own research, kuten Q sanois :)
Onhan tuo hieman huvittavaa että kehotetaan tutkimaan itse ja ilmoitetaan ne omat sivut josta ihmiset pitäisi tutkia tätä puolueetonta tietoa ;)
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Onhan tuo hieman huvittavaa että kehotetaan tutkimaan itse ja ilmoitetaan ne omat sivut josta ihmiset pitäisi tutkia tätä puolueetonta tietoa ;)
Tässä QAnon-hömppä on onnistunut poikkeuksellisen hyvin. Koko harha perustuu ajatukselle, että boomerit netin digitaaliset soturit leikkii where's wallya. tekee q-tutkimusta ja sekoilee dekoodaa viestejä ja kuvia. Ts. lukee toinen toistensa twiittejä ilman mitään mahdollisuutta päästä minkään alkuperäisen tiedon lähteille.

AIka absurdi ajatus, että jollain bussissa lehdykkään tarttuvalla olisi joku mahdollisuus suorittaa itse jotain relevanttia tutkimusta asian tiimoilta.
 
Liittynyt
30.09.2020
Viestejä
230
Entäs sitte jos on itse tutkinut asioita ja todennut, että luottaa mielummin viranomaisiin ja jättää tuollaiset huuhaalehtiset omaan arvoonsa? Se ei varmaan ollut oikein tutkittu tai jotain :D
 
Liittynyt
30.10.2016
Viestejä
3 091
Tilastokeskuksesta selviää joskus loppuvuodesta 2021 vuoden 2020 koronakuolemien määrä. Sitten varmaan voidaan sanoa paremmin oliko rajoitukset järkeviä vai ei. Näiden tänä vuonna ilmaantuneiden muiden virusvarianttien osalta saadaan tilastokeskuksen raportit vasta 2022 loppuvuodesta. Arvelen ettei 1milj/säästynyt elinvuosi riitä kustannusten osalta.
 
Tasapuolisuuden nimissä voidaan tosin todeta, että verrokkia rajoittamattomasta Suomesta emme voi saada. Voimme vain spekuloida sillä.

Toteututuneesta voidaan silti todeta, että koronaan on kuollut vähemmän ihmisiä kuin influenssakuolemia on vältetty joten todennäköisesti ollaan menty ainakin jonkin verran överiksi.

inb4: yleisVAARALLINEN tartuntatauti, kuulikko!!1
 
Ruotsissa taisi olla kokonaiskuolleisuus( ilman rajoituksia) 3000-4000 henkeä edellisvuotta suurempi. Not great, not terrible.

Karuimmat väitteet joita olen kuullut noilta salaliittoteoreetikoilta, että viruksia ei ole olemassa. En tiedä miten elektronimikroskoopissa näkyvät pallurat selittävät..
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 251
Myös ihmisiä jotka vähättelee että Covid on kuin tavallinen flunssa mutta hyvin äkkiä monella on mieli muuttunut kuten esim Trump kun sen itse saa
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 251
Sekoitat flunssan ja influenssan. Trump pikemminkin innostui kun toipui nopeasti.
Kyllä esim Trump on monesti sanonut että Covid on kuin flunssa ja sillehän käytetiin sitä jotain 500k maksavaa lääkettä ja sen jälkeen monisti kehottanut ihmisiä ottaa rokotteen

Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Kyllä esim Trump on monesti sanonut että Covid on kuin flunssa ja sillehän käytetiin sitä jotain 500k maksavaa lääkettä ja sen jälkeen monisti kehottanut ihmisiä ottaa rokotteen

Flu on influenssa. Flunssa on common cold.
 
Liittynyt
30.05.2018
Viestejä
3 539
Ruotsissa taisi olla kokonaiskuolleisuus( ilman rajoituksia) 3000-4000 henkeä edellisvuotta suurempi. Not great, not terrible.

Karuimmat väitteet joita olen kuullut noilta salaliittoteoreetikoilta, että viruksia ei ole olemassa. En tiedä miten elektronimikroskoopissa näkyvät pallurat selittävät..
Ruotsissa oli 2020 käytössä aika tiukatkin rajoitukset. Miksi tämä aina "sattuu unohtumaan" ?
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Google näyttää heti ensimmäiseksi ainakin että myös flunssa :)
Meillä on varmaan eri Google käytössä. Itselläni tulee pelkkiä influenssaan viittaavia juttuja ja ensin wikipedian lyhennelmä:

Influenza, commonly called "the flu", is an infectious disease caused by influenza viruses. Symptoms range from mild to severe and often include fever, runny nose, sore throat, muscle pain, headache, coughing, and fatigue. These symptoms typically begin 1–4 days after exposure to the virus and last for about 2–8 days.
Hakusana flunssa puolestaan antaa tuloksia nuhakuumeeseen liittyen.

Mutta jotta liittyisi otsikon aiheeseen niin Q-jengin ja muiden keskuudessa liikkuva väite, että korona on vain keino rajoittaa ihmisten vapauksia sisältää ehkä ihan pienen siemenen totuutta. Iso-Britannia nimittäin purkamassa rajoituksia rokotekattavuuden ollessa jo aika hyvällä mallilla ja nyt alkaa kuulumaan "asiantuntijoiden" soraääniä, miten rajoitusten purkaminen ei ehkä ole hyvä idea koska rokotetun kansan keskuudessakin lieväoireisena leviävä virus voi MUTATOITUA ja entäs LONKOVID?!? Puhe oli aiemmin siitä, miten tie ulos rajoituksista on rokotusten kautta mutta seuraava askel olisi siis "ei kuitenkaan". Motiivit pitää rajat kiinni ja lentokoneet maassa? Keksin montakin. Onneksi näillä porukoilla ei juuri ole poliittista painoarvoa joten salaliittona aika merkityksetön.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 251
Meillä on varmaan eri Google käytössä. Itselläni tulee pelkkiä influenssaan viittaavia juttuja ja ensin wikipedian lyhennelmä:

Hakusana flunssa puolestaan antaa tuloksia nuhakuumeeseen liittyen.

Mutta jotta liittyisi otsikon aiheeseen niin Q-jengin ja muiden keskuudessa liikkuva väite, että korona on vain keino rajoittaa ihmisten vapauksia sisältää ehkä ihan pienen siemenen totuutta. Iso-Britannia nimittäin purkamassa rajoituksia rokotekattavuuden ollessa jo aika hyvällä mallilla ja nyt alkaa kuulumaan "asiantuntijoiden" soraääniä, miten rajoitusten purkaminen ei ehkä ole hyvä idea koska rokotetun kansan keskuudessakin lieväoireisena leviävä virus voi MUTATOITUA ja entäs LONKOVID?!? Puhe oli aiemmin siitä, miten tie ulos rajoituksista on rokotusten kautta mutta seuraava askel olisi siis "ei kuitenkaan". Motiivit pitää rajat kiinni ja lentokoneet maassa? Keksin montakin. Onneksi näillä porukoilla ei juuri ole poliittista painoarvoa joten salaliittona aika merkityksetön.
Ihan siis mitä se tarkoittaa suomeksi
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
Ihan siis mitä se tarkoittaa suomeksi
Hienoa, löysit yhden lähteen, jossa flu katsotaan tarkoittavan flunssaa (ja sekin on käännössanakirja, ei sanojen merkitystä selvittävä "dictionary"), joten voit jatkaa agendaasi, että ihmiset vertaavat koronaa flunssaan (kun he vertaavat sitä influenssaan). Profit? Joo, Trump on pihalla, se me molemmat tiedettiin.

Mutta jos haetaan googlella, kuten kirjoitit, tulee pelkkää influenssaa ja sivuja, joissa tehdään ero "common cold" ja "flu" välillä.
 
Aika hyvin kyllä sopii ketjuun kun muiden julkaisemat linkit ovat vääriä ja tarjotaan sitä omaa totuutta joka on vain oikea:)
 
Timo 2

Premium-jäsen
Tukijäsen
Liittynyt
11.02.2018
Viestejä
12 065
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
3 251
Kiistelläänkö tässä nyt mitä flu tarkoittaa suomeksi?

Ensimmäinen käännös tolle flu on influenssa.

Flu on influenssa ja common flu on tavallinen flunssa eikä se muutu siitä miksikään, vaikka kuinka asiaa jankkaisi.
En kyllä tiedä miksi hän alkoi vääntää kun oli kumpi tahansa niin ei niitä voi siltä verrata Covid ja sen oireisiin
 
Liittynyt
18.05.2017
Viestejä
21 331
En kyllä tiedä miksi hän alkoi vääntää kun oli kumpi tahansa niin ei niitä voi siltä verrata Covid ja sen oireisiin
No kannattaa varautua vastaväitteisiin jos päättää alkaa tarkoituksellisesti ja pahantahtoisesti väärintulkitsemaan ulkomaisen ihmisen äidinkielellään sanomaa jonku Suomi-Englanti sanakirjan yhden tulkinnan pohjalta. Joo, on ne tyhmiä amerikkalaiset, kaikki vertaa koronaa nuhakuumeeseen ja ottaa nuhakuumerokoitteita ja kylläpä niillä tuo nuhakuumekin on rankka tauti :facepalm:

Ja nyt kun aloit pakittelemaan niin mihin koronaa voi sitten verrata jos nyt ei vaikkapa influenssaan? Pitkälti samanlaisia oireita aiheuttava virustauti, joka luultavasti tulee pitkälti samanlaiseksi riesaksi meille muodostumaan, tappaa joka vuosi samalla tavalla vanhuksia ja heikkoja ja jota torjutaan pitkälti samalla tavalla.
 
Liittynyt
13.01.2021
Viestejä
535
Aika hyvin kyllä sopii ketjuun kun muiden julkaisemat linkit ovat vääriä ja tarjotaan sitä omaa totuutta joka on vain oikea:)
Tuollakin sinun linkaamassa sanakirjassa se tarkoittaa sekä influenssaa että flunssaa. Eli tuon sinunkaan lähteesi mukaan flu ei tarkoita yksiselitteisesti flunssaa.

Eiköhän se ole aika selvää, että flu tarkoittaa influenssaa ja common cold flunssaa. Kuulostaa siltä, että sinun pitää nyt vain päästä ajamaan jotain omaa agendaasi tuolla tulkinnalla.

Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
239 564
Viestejä
4 190 825
Jäsenet
70 767
Uusin jäsen
Toloppainen

Hinta.fi

Ylös Bottom