Sähköskootterit / sähköpotkulaudat

Uudet rajoitukset koskevat mielestäni myös sähköpolkupyöriä ja muita vatkaimia, joilla voi ajaa ilman polkemista pelkällä kaasuvivun painamisella.
Liikenneturvan mukaan uudet rajoitukset koskevat kevyitä sähköajoneuvoja. Moottorilla varustettu polkupyörä (L1E-A) ei kuulu tähän luokkaan. Saa korjata jos olen väärässä.
 
Tuskinpa lähtee ajokortti, eihän ruorijuopumuskaan siihen vaikuta. Ymmärtääkseni jos ajamiseen vaaditaan ajokortti = vaikuttaa myös auton ajolupaan.

Mutta asia ei ole ehkä niin yksioikoinen. Muistan, että autokoulun opettaja heitti legendaa papparaisesta, joka menetti kortin, kun humalassa ajoi mopolla talonsa olohuoneessa. Kuitenkin siihen aikaan mopolla ajamiseen ei tarvittu ajokorttia.

Toisaalta olen kuullut, että kortteja on lähtenyt takavuosina kuivumaan, jos on ajettu päältäajettavalla ruohonleikkurilla omalla pihalla humalassa. Tuohon aikaan vedottiin siihen, että kyseessä oli moottorilla liikkuva vekotin, vaikka eihän nuo nopeasti kulkeneet.
 
Sähköpotkulautoihin tuli nyt 0,5 promillen rajan alkoholille. Eli sakko tulee, jos jää kiinni.

Mutta en löydä varmaa tietolähdettä, että kuinka käy ajokortille, jos jää kiinni. Eli selviääkö pelkällä sakolla, vai lähteekö myös kortti kuivumaan?

Kieltämättä sähköpotkulauta on kätevä, jos mökiltä haluaa käydä lähikuppilassa. Osahan siellä syrjäkylillä käy kuppilassa myös autolla.

Tulee myös kummallinen ongelma, että kiinnijäämisen riski on isompi potkulaudalla, kuin autolla.
Just radiouutisista sain kuvan että sähköpotkulaudan luovuttaminen alle 15-vuotiaalle tulee maksamaan tekijälleen 60€, ja päihtyneenä sellaisella ajaminen 200€. Ei mainittu ajokortin menettämisestä mitään.

En tiedä mitä seuraa jos alle 15-vuotias ajaa sähköpotkulaudalla päihtyneenä. Sosiaaliviranomaiset varmaan takavarikoivat sähköpotkulaudan.
 
Tuskin sosiaaliviranomaisilla on oikeutta takavarikoida pakkokeinona keneltäkään yhtään mitään ja eiköhän se ole poliisiviranomaisien tehtävä jos on epäilys rikoksen uusimisesta 🤔
Poliisin suorittama takavarikko tarkoittaa, että poliisi ottaa haltuunsa esineen, joka voi olla todisteena rikoksesta, on saatu rikollisesti tai tuomitaan menetetyksi valtiolle. Takavarikko on pakkokeino, ja sen tarkoituksena on turvata rikosprosessin kulku ja estää esineen katoaminen tai hävittäminen
 
Onko vielä kokemuksia mitä muuta seuraamuksia tulee kuin 200e liikennevirhemaksu päihtyneenä ajamisesta?
Katsoin hallituksen esityksen ja siellä ei mainita sanallakaan muista seuraamuksista, paitsi jos aiheuttaa abstraktia vaaraa muille.

Liikennevirhemaksu ei ole sakko, vaan hallinnollinen seuraamus lainvastaisesta menettelystä. Tällaisen seuraamuksen määrääminen ei edellytä samanlaista näyttöä kuin syyksilukeva rikostuomio, etenkin jos kysymyksessä on rikkomusluonteinen teko, jollaisten käsittely muutenkin on luonteeltaan summaarista. Kuljettajat tulot eivät vaikuta liikennevirhemaksun suuruuteen. Liikennevirhemaksun suuruus olisi sama riippumatta kuljettajan päihtymyksen tasosta. Liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja liikennejuopumuksesta moottorittomalla ajoneuvolla säädetään rikoslaissa. Rikoslain säännökset tulevat sovellettaviksi tilanteissa, joissa päihtynyt kuljettaja aiheuttaa vähintään abstraktia vaaraa muulle liikenteelle.
 
Kysytään täältäkin jos joku sattuisi tietämään:
Sähköpotkulautoja koskeva laki muuttui tiistaina.

Itsellä on perheessä kaksi teiniä joilla skuutit jotka helpottaneet arkea kun pystyvät liikkumaan niillä lähialueelle esim treeneihin yms itsenäisesti.
Nyt tietty eivät saa enää ajaa niillä.
Mietinnässä olisi pudottaa nopeus alle 15km/h ja ideana että ajoneuvoluokka putoaisi "kevyestä sähköajoneuvosta" alempaan, "liikkumista avustavaan laitteeseen" jota laki ei koske.

Laudan rakenteellinen nopeus pitää olla alle 15km/h ja rakenteellisesta nopeudesta sanotaan seuraavaa:
"Rakenteellinen nopeus tarkoittaa laitteen valmistajan tai maahantuojan laitteelle asettamaa nopeutta."

Veisin laudan maahantuojalle joka siis rajoittaisi nopeuden 15km/h
Ideana tuossa siis ajoneuvoluokan muutos hieman samaan tapaan kuin maastureita katsastetaan pakettiautoiksi takapenkit poistamalla.

Kyselin asiaa Traficomista-> Eivät osanneet vastata
Poliisilta -> Eivät vastanneet ainakaan vielä mitään.
Liikenneturvalta-> Sanoivat että nopeuden pudotus ei laske ajoneuvoluokkaa.

Liikenneturvan vastaus herätti ihmetystä.
Jälkikäteen selvisi että olivat kesällä 2024 yhdessä Traficomin, Poliisin kanssa päätyneet kyseiseen tulkintaan, kun lautoja vuokraavat firmat olivat aikeissa pudottaa nopeuden tuohon alle 15km/h.
Jos ajoneuvoluokka olisi muuttunut olisi laudoilla saanut ajaa jalkakäytävillä ja päihtyneenä eikä niitä olisi käytännössä kukaan voinut valvoa...
Tämä on sinänsä ymmärrettävää mutta onko tässä nyt tulkittu asiaa oman hyödyn vinkkelistä?

Haluaisin selvittää tuota rakenteellisen nopeuden muutosta, tuntuu erikoiselta ettei sitä voisi muuttaa jälkikäteen, mutta tuosta rakenteellisesta nopeudesta ei oikein löydy mitään tietoa.
Tuntuu hassulta että mönkkäreitä, autoja ja muita menopelejä pystyy muuttamaan eri ajoneuvoluokkaan, mutta skuutit olisi lukittu pysyvästi yhteen.

Ne "hommaa lapsille fillarit" kommentit voi jättää pois, kiitos.
 
liikenneturvan sivuilla lukee näin.

Mikäli laitteen rakenteellinen enimmäisnopeus on 15 km/h, rinnastetaan laitteen käyttäjä jalankulkijaan, ja laitteella kuljetaan jalankulun sääntöjen mukaan. Huomioi, että kyseessä on rakenteellinen enimmäisnopeus, eli tilapäiset nopeusrajoitukset laitteessa eivät muuta luokitusta toiseksi.

mielestäni, jos ja kun potkulaita rajoitetaan 15km/h nopeuteen, niin se on rakenteellisesti jalankulkija. niin ettei sitä saa kukaan kulkemaan kovempaa. tää on taas näitä asioita joista varmaan joutuu mennä rosiksen kautta testaamaan lakia.
 
Tää on just se pointti.
Liikenneturva oli sitä mieltä että jos itse rajoitat nopeutta niin luokka ei muutu.
Jos taas valmistaja tai maahantuoja muuttaa jälkikäteen niin muuttuu "ehkä"

Tämäkin on vähän erikoista kun molempien muutokset olisi todennäköisesti softalla nopeuden rajoittaminen.
 
Oma näppituntuma olisi, että jos nopeus on vaihdettavissa napinpainalluksella kuten monissa laudoissa on oletuksena, rakenteellinen nopeus ei muutu. Jos muutos vaatii kaapeleiden kytkemistä, ohjauspiirin vaihtoa tai muuta erillistä asennustyötä, voidaan puhua rakenteellisesta nopeudesta. Sähköpotkulaudat eivät vaadi tyyppihyväksyntää toisin kuin mopoluokan laitteet, joten sellaisen saisi rakentaa itsekin.
 
Kysytään täältäkin jos joku sattuisi tietämään:
Sähköpotkulautoja koskeva laki muuttui tiistaina.

Itsellä on perheessä kaksi teiniä joilla skuutit jotka helpottaneet arkea kun pystyvät liikkumaan niillä lähialueelle esim treeneihin yms itsenäisesti.
Nyt tietty eivät saa enää ajaa niillä.
Mietinnässä olisi pudottaa nopeus alle 15km/h ja ideana että ajoneuvoluokka putoaisi "kevyestä sähköajoneuvosta" alempaan, "liikkumista avustavaan laitteeseen" jota laki ei koske.

Laudan rakenteellinen nopeus pitää olla alle 15km/h ja rakenteellisesta nopeudesta sanotaan seuraavaa:
"Rakenteellinen nopeus tarkoittaa laitteen valmistajan tai maahantuojan laitteelle asettamaa nopeutta."

Veisin laudan maahantuojalle joka siis rajoittaisi nopeuden 15km/h
Ideana tuossa siis ajoneuvoluokan muutos hieman samaan tapaan kuin maastureita katsastetaan pakettiautoiksi takapenkit poistamalla.

Kyselin asiaa Traficomista-> Eivät osanneet vastata
Poliisilta -> Eivät vastanneet ainakaan vielä mitään.
Liikenneturvalta-> Sanoivat että nopeuden pudotus ei laske ajoneuvoluokkaa.

Liikenneturvan vastaus herätti ihmetystä.
Jälkikäteen selvisi että olivat kesällä 2024 yhdessä Traficomin, Poliisin kanssa päätyneet kyseiseen tulkintaan, kun lautoja vuokraavat firmat olivat aikeissa pudottaa nopeuden tuohon alle 15km/h.
Jos ajoneuvoluokka olisi muuttunut olisi laudoilla saanut ajaa jalkakäytävillä ja päihtyneenä eikä niitä olisi käytännössä kukaan voinut valvoa...
Tämä on sinänsä ymmärrettävää mutta onko tässä nyt tulkittu asiaa oman hyödyn vinkkelistä?

Haluaisin selvittää tuota rakenteellisen nopeuden muutosta, tuntuu erikoiselta ettei sitä voisi muuttaa jälkikäteen, mutta tuosta rakenteellisesta nopeudesta ei oikein löydy mitään tietoa.
Tuntuu hassulta että mönkkäreitä, autoja ja muita menopelejä pystyy muuttamaan eri ajoneuvoluokkaan, mutta skuutit olisi lukittu pysyvästi yhteen.

Ne "hommaa lapsille fillarit" kommentit voi jättää pois, kiitos.
Muutat sen laudan kulkemaan 15km/h ja sillä selvä.

Jos nopeutta ei saa muutettua yhden napin painalluksella kesken ajon (ns. ajotilan valinta: eco, normal, sport) vaan pitää mennä jonnekkin huoltovalikkoon tms. on muutos ok ja lauta on laillinen.
 
Samaa tuolla E/FAT:n sivullakin todetaan, että valikosta muuttelemalla rakenteellinen nopeus ei muutu.

”Miten laitteen rakenteellinen nopeus määritellään?

Ajoneuvon rakenteellisella nopeudella tarkoitetaan ajoneuvon valmistajan, maahantuojan tai myyjän ilmoittamaa ja asettamaa tai muutoin teknisiin ominaisuuksiin perustuvaa suurinta rakenteellista nopeutta.

Huom! Näitä ajoneuvon asetuksia tai rajoituksia ei saa pystyä muuttamaan. Rakenteellinen nopeus ei siis muutu, vaikka sähköpyörä, jonka ilmoitettu rakenteellinen nopeus on 45 km/h, rajoitettaisiin kuljettajan toimesta kulkemaan enintään 25 km/h. Nopeuden rajoittaminen ei myöskään tee pyörästä laillista tieliikenteessä.”
 
Jep. Homma meneekin mielenkiintoiseksi jos laudan veisi maahantuojalle joka rajoittaa nopeuden.
 
kyllä on vuokrapotkulautojen käyttäjäkunta romahtanut. 2päivän ainaka tullut vasta 2 potkijaa vastaan. jos tämä jatkuu niin ne firmat laittaa lapun luukulle
 
Statistiikka

Viestiketjuista
280 101
Viestejä
4 816 882
Jäsenet
78 038
Uusin jäsen
limehedelmä

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom