Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Eikös Fingridillä ole ensiksi huippukuormalaitoksia startata ja kulutuksen irtikytkentäsopimuksia ennen kuin aloitetaan varoittamaan sähköpulasta, saati mennään siihen? Eli vielä ei oltu ns. todella lähellä.
 
Koko järjestelmä on suunniteltu kestämään minkä tahansa yksittäisen kohteen irtoamisen. Ennen OL3 verkkoonkytkentää tähän ei taideta tarvita edes irtikytkentäsopimuksia. Hintoihin vaikuttaa tarjolla olevan tuotannon lisäksi myös kulutus, sopivan korkeilla hinnoilla voi tehdä tästä kauppaa. Älykkäällä sähköverkolla tarkoitetaan vähän kehittyneempää järjestelmää kuin kulutuksen aikaohjaus.
 
Tämä viesti sähkönmyyjiltä on tosiaan sellainen että ensin suositellaan ja sitten ne sähköt katkaistaan kun kulutus ylittää tuotannon+tuonnin. Sehän tuolla on oikeasti taustalla.
Kyllä siellä on ihan oikeasti taustalla se sähköyhtiön taloudellinen tilanne. Sähköpulasta ei meillä ole vielä puhuttu tälle viikolle mitään. Sähköpulalla ei tarkoiteta tolkutonta pörssihintaa, se tarkoittaa sitä, että sähkö meinaa oikeasti loppua. Pörssihintahan määräytyy sen muistakin tekijöistä riippuen. Fingridin sivuilla on kerrottu mitä sähköpula tarkoittaa.
Suomihan myy Viroon päin sähköä parhaillaan reilua 400MW, ei paljon sähköpulasta tietoa.
 
Viimeksi muokattu:
Pörssisähkö ollut käytössä vuosikausia, olen aina karsastanut määräaikaisia sopimuksia, olipa kyse sähköstä tai mistä tahansa.

Enkä todellakaan ole jaksanut miettiä, että maksaako sähkö 5, 6 vai 7 senttiä/kwh. Omalla kulutuksella puhutaan kuitenkin alle 10€/kk hintaerosta.

Mutta nyt heräsin siihen todellisuuteen, että olen maksanut koko vuoden keskimäärin 9snt/kwh ja joukuun keskiarvo 22snt. Ei se omassa taloudessa näy, mutta aiheutti kyllä orastavan vitutuksen. Vaihdoin eilen siihen KSS IISI M soppariin (jota ei muuten enää tänään heidän sivuiltaan löydy). 22,99€/kk sis. 416kwh (5.5snt/kwh) ja ylimenevä 7.34snt/kwh. Saa nukkua yönsä nyt rauhassa.

Näin jälkiviisaana hyvä todeta, että halvempi olisi ollut naulata joku 7snt/kwh soppari aikoja sitten ja olla sen jälkeen välittämättä asiasta pätkän vertaa :)
 
Näin jälkiviisaana hyvä todeta, että halvempi olisi ollut naulata joku 7snt/kwh soppari aikoja sitten ja olla sen jälkeen välittämättä asiasta pätkän vertaa :)

Tuohan 7snt on ryöstöä. Juuri tuli Lumpeelta lasku 4,95snt/0e/kk eikä nykytilanteessa harmita :)
 
Ydinvoimaa vastustavat voidaan laittaa polkemaan fillareita joissa dynamo, niin ei sähkö lopu. :) Tai heiltä katkaista sähköt ensimmäisten joukossa.

Loppukesästä Oomilta jotain 4snt/0e kk. Taisi olla 2v soppari. Se on mukavaa kun jotkut osallistuvat talkoisiin maksamalla 7,xx tai korkeampia hintoja. :geek:
 
Olikohan Väreen tämän päivän soittoyritys mulle juurikin tuohon aiempaan viestiin (säästäkää säästäkää) liittyvä.

Paha vaan enää säästää, vilp vie tällä hetkellä n. 60-70%, kylpyhuoneen lattialämmitys n. 10-20%, auton lohko aamuisin pakosti osan ja loput käyttö sähköä. Sisälämpö 21 oleskelutiloissa, makkari 20 ja vrk kulutus näillä pakkasilla eilen 60kw/ja tänään menee samoihin.

Ei tässä caruna hinnoittelussa tee mieli sähköä turhaan käyttää edes kesällä.
 
Näkeekö jostain mikä osuus sähköstä liikkuu Norpoolin spot-hinnalla? Oletetaan vaikka Suomen kokonaiskulutus 13000 MW, niin eipäilemättä aika iso osa tuosta menee teollisuuteen Mankala-periaatteella tai pitkäaikaisilla sopimuksilla. Samoin oletettavasti valtaosa sähkönmyyjistä on suojannut sähkönhankintansa futuureilla tai vastaavilla (ainakin jos ei ole omaa tuotantoa). Pörssisähköstä saadaan komeita uutisia, mutta kokonaisuuden hahmottamiseksi olisi kiva tietää paljonko volyymia jää spot-kauppaan.
 
Viimeksi muokattu:
Jos oiken osasin katso huomenna (24h) oli Nordpoolin Suomen myynnissä 188 441,9MWh. Siitä tulee keskimäärin 7800MWh tunnille. Eli jos 13000Mwh on keskikulutus niin 70% menisi kaupaksi pörssissä. Voihan se olla että osa tehtaista laittaa koneet kiinni näin kovilla sähkönhinnoilla ja myy kiinteähintaisen sähkönsä eteenpäin hyvällä katteella.
 
Näkeekö jostain mikä osuus sähköstä liikkuu Norpoolin spot-hinnalla? Oletetaan vaikka Suomen kokonaiskulutus 13000 MW, niin eipäilemättä aika iso osa tuosta menee teollisuuteen Mankala-periaatteella tai pitkäaikaisilla sopimuksilla. Samoin oletettavasti valtaosa sähkönmyyjistä on suojannut sähkönhankintansa futuureilla tai vastaavilla (ainakin jos ei ole omaa tuotantoa). Pörssisähköstä saadaan komeita uutisia, mutta kokonaisuuden hahmottamiseksi olisi kiva tietää paljonko volyymia jää spot-kauppaan.

Kokonaisuudessaan vuositasolla noin 40 % sähköstä menee teollisuuteen, näistä kaikki eivät ole pelkän mankala sähkön voimalla pyöriviä. Vajaa 1/3 voisi olla hyvä valistunut arvaus pörssin ulkopuoliselle sähkölle. Kaikki muu tuotanto ja kulutus myydään ja ostetaan pörssin kautta. Johdannaisilla tai muilla sopimuksilla hintojen suojaaminen ei vaikuta volyymeihin, koska nämä toimivat vain rahoitusinstrumentteinä ilman tuotteen toimitusta. Voit myydä ja ostaa futuureita ilman että olet myymässä tai ostamassa sähköä.

Pörssisähkö on uutisoinninkin kannalta sopivin luku koska tämän mukaan tuotannon ajojärjestykset päätetään. Tuotteistettuna spot-tuote taitaa kuluttajilla olla marginaalissa mutta B2B sähkönmyynnissä taitaa usein olla tietty osuus kiinteään hintaan ja loput spot-hinnalla esim. 30/70.
 
Itse päivitin tuossa muuton takia kanssa hiukan sopimusta, Lumme jatkaa mulla toimittajana mutta tarjosivat aika tarkkaan mitä pyysin, alle 7 senttiä /kWh ja ilman kk-maksuja, sain 6.59 / kWh ja 0€ kuukausimaksuilla seuraavat 24 kuukautta. Säästö se on pienikin säästö kun ESE ryövää 7€ kuussa siirron perusmaksua.... prkl.

Toisaalta kyllä omat laskut himopieniä kun kattoi kaverin pikkuveljen päälle 250€ laskua, perusmaksu rapsakat 39€.... ihanaa.
 
Viimeksi muokattu:
Huhtikuun alussa loppuu nykyinen 4c/kWh+0€/kk soppari. Kannattanee varmaan pari kk odotella vielä ennenkuin uutta määräaikaista tilaa? En ainakaan löytänyt juuri nyt mitään kovin halpaa. Helen tarjosi tekstarilla jotain öäälle 6c/kwh +2,8€/kk, aika kallista tuokin.
 
Ota semmonen kiinteä hintainen 7,5c/kWh ja 0€/kk kahden viikon irtisanoutumisella ja oottelet sillä kesään tai kunnes hinnat laskee
 
Ota semmonen kiinteä hintainen 7,5c/kWh ja 0€/kk kahden viikon irtisanoutumisella ja oottelet sillä kesään tai kunnes hinnat laskee
Heh, pihin kaverin säästökikka: ketjuttamalla 2vko:n irtisanomisaikoja 6-7 kertaa pääsee tämän talven hintakuprun yli.
 
Huhtikuun alussa loppuu nykyinen 4c/kWh+0€/kk soppari. Kannattanee varmaan pari kk odotella vielä ennenkuin uutta määräaikaista tilaa? En ainakaan löytänyt juuri nyt mitään kovin halpaa. Helen tarjosi tekstarilla jotain öäälle 6c/kwh +2,8€/kk, aika kallista tuokin.
Maaliskuussa kattelemaan uutta. Hinnat ovat korkeimmillaan talvipakkasilla.
 
Jossain kodissa vanhemmat itkee verta kun Jani-Petteri mainaa cryptoja vanhempien pörssisähköllä ja vanhemmat eivät tiedä mistä on kyse.
 
Pitkästä aikaa jaksoin avata laskun, aika tyyris kwh hinta meikäläisellä.
Helen Oy
Sähköenergia, Markkinahintasähkö
perusmaksu 01.10.2021-31.10.2021 3,93 e/kk 3,93 e
sähkö 01.10.2021-31.10.2021 1 251 kWh 10,19 c/kWh 127,48 e
YHTEENSÄ 131,41 e

Nyt niitä ehdotuksia, Alva (jyväskylän energua siirto)
 
Marraskuussa loppui nykyinen 5snt soppari. Paikalliselta oli tullut tarjous 6,89 / 24kk (en ole senteistä aiemmin juuri välittänyt) mutta tänään kysyessä päivän hinta olisi jo 7,89snt (ja aikaa vain huomiseen päättää, nousee taas). Minun 15000kWh/v tuohan alkaa tehdä jo satasia, joten nyt voisi vähän miettiä asiaa...

Tietääkö palstan tietäjät, että keväällä/kesällä tulee halvempia tarjouksia?
Saako jostain esim 7snt luokassa määräajattomia, jos ottaisi ja katselisi kesällä uudelleen?
Niin, nyt kun allakin on hybridi, niin kannattanee jo oikeasti miettiä, kun senkin puolesta kulutus nousee.
 
En ottaisi tässä kohtaa mitään 24kk sopimusta, kun hinnat on mitä on. Tällä hetkellä järkevin varmaan tämä toistaiseksi voimassa oleva sopimus: Kokkolan Energia - Satama | toistaiseksi voimassa oleva sähkösopimus
Hinta taisi nousta juuri 1.12 tuohon nykyiseen, joten (ehkä) ei ihan heti nouse uudestaan.
 
Kokkolan toistaiseksi voimassa oleva täälläkin. Parempaa en ole tähän tilanteeseen toistaiseksi löytänyt. Seurataan tilannetta... Joulukuun korotuksesta taisi tulla tieto lokakuun puolella, joten voisi olettaa että seuraava korotus aikaisintaan helmikuussa?
 
En tiedä mutta itellä tuli Kokkolan Energialta että sähkön hinta nousee TAMMIKUUSSA 6,16snt/kwh. Loppuvuoden on vielä 0,5snt halvempaa.
 
Sitä on tietysti hauskaa miettiä jos oma sopimus on solmittu joskus alkuvuodesta tai viime vuoden puolella, kun määräaikaisia sähkösoppareita sai tehtyä hyvinkin edullisesti. Minun mielestäni olennaisempaa on kuitenkin se, että ne määräaikaisetkin sopimukset päättyvät aikanaan ja jos tästä uudesta hinnoittelusta tulee ns. uusi normaali, on mielestäni aika huolestuttavaa, että energian hinta pahimmillaan moninkertaistuu. Se lyhytaikainen säästö minkä saa tehtyä parin vuoden aikana ei jaksa enää lämmittää, jos jatkossa ne määräaikaisetkin sopimukset pitää solmia kaksinumeroisilla hinnoilla. Pörssisähköä käyttävät ovat toki nyt helisemässä, mutta olisi aika naiivia olettaa, etteivätkö vaikutukset valuisi myös määräaikaisiin sopimuksiin, jos tilanne ei ala normalisoitua. Ja onhan näitäkin tapauksia, että entinen edullinen sopimus on juuri päättymässä/päättynyt, niin vaihtoehdot on joko kärvistellä hetken aikaa toistaiseksi voimassaolevalla sopimuksella ja toivoa, että hinta laskee keväällä tai ottaa kallis määräaikainen sopimus ja kantaa riski siitä, että maksaakin sitten korkeampaa hintaa jatkossa.

Itselläni on ensi huhtikuuhun asti määräaikainen sopimus n. 5snt/kwh hinnalla, mutta en silti näe mitään syytä olla vahingoniloinen muille, joilla tilanne on paljon heikompi. Kyllä minua mietityttää, millä hinnalla saan jatkossa sopimuksen tehtyä, vai onko pakko tyytyä maksamaan selvästi korkeampaa hintaa jatkossa. Ihan niin kuin tässä ei moni muukin asia olisi jo selvästi kallistunut. Arvatkaa onko palkka noussut samassa suhteessa?

Toisessa ketjussa jo asiaan pohdin, mutta alkaa olemaan kestämätön tilanne kautta linjan markkinoilla. Hinnat nousee sillä vauhdilla, että vaikea uskoa, etteikö jossain vaiheessa tule ongelmia.
 
En tiedä mutta itellä tuli Kokkolan Energialta että sähkön hinta nousee TAMMIKUUSSA 6,16snt/kwh. Loppuvuoden on vielä 0,5snt halvempaa.
Nämä taitaa sitten olla sopimuskohtaisia. Mulla tuli lokakuussa tieto korotuksesta, joka astui voimaan 1.12. - hinta on nyt tuo mikä Kokkolan sivuillakin näkyy (6.12c/kWh + 2,82e/kk).

EDIT: Olen ollut Kokkolan asiakas vasta 30.10. alkaen. Tieto hinnan muutoksesta joulukuusta alkaen tuli jo ennen kuin sopimukseni astui voimaan. :)
 
Viimeksi muokattu:
Tein viime kesänä sähkösopimuksen Lumme Energian kanssa 4,95 c/kWh ja 0 €/kk hintaan kahdeksi vuodeksi.

Nyt kuitenkin päädyin muuttamaan, ja oletin, että joudun tekemään uuteen paikkaan uuden sopimuksen nykyisin tarjolla olevilla hinnoilla. Kyse on kaukolämmitetystä kerrostaloasunnosta eli kulutus on aika vähäistä. Kysyin kohteliaasti Lumpeen asiakaspalvelusta, olisiko mahdollista saada vanha sopimus "mukaan" uuteen käyttöpaikkaan ja yllättäen sain myönteisen vastauksen! Jos joutuu näinä aikoina muuttamaan, kannattaa siis kokeilla kysellä tällaista. Asia riippuu ihan sähköyhtiöstä suostuvatko.

Halusin vain jakaa tämän positiivisen asiakaskokemuksen.
 
Kyllä minua mietityttää, millä hinnalla saan jatkossa sopimuksen tehtyä, vai onko pakko tyytyä maksamaan selvästi korkeampaa hintaa jatkossa. Ihan niin kuin tässä ei moni muukin asia olisi jo selvästi kallistunut. Arvatkaa onko palkka noussut samassa suhteessa?

Toisessa ketjussa jo asiaan pohdin, mutta alkaa olemaan kestämätön tilanne kautta linjan markkinoilla. Hinnat nousee sillä vauhdilla, että vaikea uskoa, etteikö jossain vaiheessa tule ongelmia.
Sähköenergian hinta nyt vain on pohjoismaissa ollut niin alhainen, että on opittu liian hyvälle. Odotahan mitä ruoan hinnalle tapahtuu.
 
Tein viime kesänä sähkösopimuksen Lumme Energian kanssa 4,95 c/kWh ja 0 €/kk hintaan kahdeksi vuodeksi.

Nyt kuitenkin päädyin muuttamaan, ja oletin, että joudun tekemään uuteen paikkaan uuden sopimuksen nykyisin tarjolla olevilla hinnoilla. Kyse on kaukolämmitetystä kerrostaloasunnosta eli kulutus on aika vähäistä. Kysyin kohteliaasti Lumpeen asiakaspalvelusta, olisiko mahdollista saada vanha sopimus "mukaan" uuteen käyttöpaikkaan ja yllättäen sain myönteisen vastauksen! Jos joutuu näinä aikoina muuttamaan, kannattaa siis kokeilla kysellä tällaista. Asia riippuu ihan sähköyhtiöstä suostuvatko.

Halusin vain jakaa tämän positiivisen asiakaskokemuksen.

Eikö sähkösopimus muka sitten normaalisti seuraa perässä muuttaessa? Ainakin itsellä se on aina seurannut seuraavaan osoitteeseen, kunhan sähköyhtiölle vaan tekee muuttoilmoituksen.
 
Eikö sähkösopimus muka sitten normaalisti seuraa perässä muuttaessa? Ainakin itsellä se on aina seurannut seuraavaan osoitteeseen, kunhan sähköyhtiölle vaan tekee muuttoilmoituksen.

"Sähkösopimuksen irtisanominen​
Toistaiseksi voimassaolevan sähkösopimuksen irtisanomisaika on kuluttajalle 14 vuorokautta.​
Määräaikainen sähkösopimus päättyy määräajan umpeutuessa. Sopimuksen voi kuitenkin irtisanoa esimerkiksi muuton vuoksi, jos ei ole sovittu toisin. Jos määräaikaisen sopimuksen sopimuskauden pituus on yli kaksi vuotta, sopimus on irtisanottavissa kahden vuoden kuluttua kuten toistaiseksi voimassaoleva sähkösopimus."

Varmaan tuossakin vaikuttaa paljon myös se minne on muuttamassa vaikka muuton vuoksi irtisanominen ei olisi sallittu. Jos muuttaa jostakin Tampereelta jonnekkin Pohjois-Koreaan, niin isoja haasteita taitaa olla suomalaisella sähköfirmalla toimittaa sähköä uuteen osoitteeseen Pohjois-Koreassa.
 
Eikö sähkösopimus muka sitten normaalisti seuraa perässä muuttaessa? Ainakin itsellä se on aina seurannut seuraavaan osoitteeseen, kunhan sähköyhtiölle vaan tekee muuttoilmoituksen.

Ei ole mitenkään automaattisesti näin millään yhtiöllä minkä tiedän. Kannattaa lukea ne sopimusehdot. Kerro toki, jos tiedät yhtiöitä, joiden sopimusehdoissa käyttöpaikan muutos on yksiselitteisesti sallittua kesken sopimuskauden. Useimmilla sähkön myyjillä näyttäisi olevan ehdoissa päin vastoin, eli että käyttöpaikan muutos mahdollistaa aina sopimuksen irtisanomisen kumman tahansa osapuolen taholta. Se, miten ehtoja käytännössä sovelletaan, vaihtelee tietenkin yhtiöstä ja ehkä myös asiakaspalvelijasta riippuen, ja siksi kirjoitinkin tämän positiivisen kokemukseni tänne.

Tuossa juuri muutama viesti takaperin toisella henkilöllä oli samasta yhtiöstä kokemus, missä muuton yhteydessä tehtiin uusi sopimus uudella hinnoittelulla: Sähköenergian hinta . Siitä ei tosin tarkemmin ilmene, minkälainen entinen sopimus oli.
 
Viimeksi muokattu:
Ei kyllä hyvin mene kun sähköstä tulee tällä hetkellä melkein kolmasosa ulkomailta. Ei se ihme että sähkö maksaa, kun on näin suuri vaje tuotannossa.

Screenshot from 2021-12-08 14-17-46.png
 
Itselläni on ensi huhtikuuhun asti määräaikainen sopimus n. 5snt/kwh hinnalla, mutta en silti näe mitään syytä olla vahingoniloinen muille, joilla tilanne on paljon heikompi. Kyllä minua mietityttää, millä hinnalla saan jatkossa sopimuksen tehtyä, vai onko pakko tyytyä maksamaan selvästi korkeampaa hintaa jatkossa. Ihan niin kuin tässä ei moni muukin asia olisi jo selvästi kallistunut. Arvatkaa onko palkka noussut samassa suhteessa?

Toisessa ketjussa jo asiaan pohdin, mutta alkaa olemaan kestämätön tilanne kautta linjan markkinoilla. Hinnat nousee sillä vauhdilla, että vaikea uskoa, etteikö jossain vaiheessa tule ongelmia.

Tästä tulee itselle myös mieleen, että miten oman lähitulevaisuuden öljy->VILP takaisinmaksuaikalaskelmat muuttuvat, jos sähkön hinnat alkavat pysyvästi nousemaan. Laittaa miettimään, jos lämmitysöljyn hinta pyörii kesän tankkauksilla siellä 0.9€/l luokassa. Sitä kuluu vuoden aikana noin 1700 litraa, eli euroissa 1530 euroa.

Voisi kuvitella, että VILP:lle riittää (täysin mutu:lla) täällä joku 6000kWh. Nykysopimuksen (4.6snt/kWh) hinnoilla (siirron ollessa vakio) mentäessä säästöä tulee vuodessa 800e, mutta jos sähkö olisi vaikka pidemmällä aikavälillä sen 8snt/kWh, niin säästöä tulisi enää 500e/vuosi. Takaisinmaksuaika karkaa kymmenestä vuodesta johonkin viiteentoista. 15snt/kWh hinnalla säästöä ei enää sitten juuri edes syntyisi ja kymppitonnin remontti olisi tehty vaan rakkaudesta ympäristöön.

Varmaa on vain epävarmuus...

Onneksi korotettu kotitalousvähennys öljylämmityksen vaihtoon on voimassa vuoteen 2027 asti.
 
Tosin lämmitysöljynkin hinta on noussut kesästä. Taitaa huidella jo 1,1e/l luokassa? Ainakin lankomies asiaa "kiroili".
 
Tosin lämmitysöljynkin hinta on noussut kesästä. Taitaa huidella jo 1,1e/l luokassa? Ainakin lankomies asiaa "kiroili".

Joo. Tuohan on vähän arpapeliä, mutta mitä olen itseäni pidempään öljyä ostaneilta oppinut, niin ainakaan lämmityskaudelle sitä tankkausta ei kannattaisi ajoittaa ja hintoja on hyvä alkaa seuraamaan heti kun tankkiin mahtuu päälle 1000 litraa (alle tuon tilatut määrät yleensä tulee kalliiksi). Nyt tuo syyskuun alkuun tilaamani 2000 litraa maksaisi noin 250e enemmän kuin silloin.
 
Kannattaa muistaa että nämä eivät ole edes mitään piikkikulutustunteja vuodessa, sähkönkäyttöennätykset ovat siinä hieman päälle 15.000MWh tunnissa. Maksimituotantokapasiteetti on jotain 10.800MWh nurkilla mutta erittäin riippuvainen tuulista.
 
Minun mielestäni olennaisempaa on kuitenkin se, että ne määräaikaisetkin sopimukset päättyvät aikanaan ja jos tästä uudesta hinnoittelusta tulee ns. uusi normaali

En nyt huolehtisi siitä että juuri tämän päivän pörssisähkön hinta olisi "uusi normi". Yhtä vähän on pitänyt paikkansa joku alle 4snt + 0€/kk hinnat mitä on joskus kesällä saanut (ei tosin tämän vuoden kesänä). En siis pelkäisi että kaikki sähköyhtiöt sopisivat keskenään jonkun normin minkä alle kukaan ei tarjoaisi odotti sitten viikon, kuukauden tai vuosikymmenen.

Uskallan väittää että lähes aina talvisin ne hinnat tulevat nousemaan ja kesäisin laskemaan. Toki kun (vihdoin ja viimein, saa sitten nähdä koska tapahtuu, piti valmistua 2009.. .."hieman" viivästynyt) Olkiluoto 3 valmistuu ja käynnistyy paljonko se tulee laskemaan hintoja. Se kuitenkin tulee tuottamaan noin 15% Suomen sähköntarpeesta.
 
Ei kyllä hyvin mene kun sähköstä tulee tällä hetkellä melkein kolmasosa ulkomailta. Ei se ihme että sähkö maksaa, kun on näin suuri vaje tuotannossa.

Screenshot from 2021-12-08 14-17-46.png

Ei ole ihan noin yksinkertaisesta. Ruotsalaisilla ei myöskään ole verkossa kapasiteettia siirtää kaikkea pohjoisesta etelään.
Tämmöinen tilannehan on rakentunut ajan kanssa kun naapureilla on ollut myydä sähköä halvalla, niin ei omaa tuotantoa ole ollut kannattavaa rakentaa määräänsä enempää. Nyt Ruotsilla on siirtoyhteydet keski-eurooppaan parantunut.
 
OL3 tuottaa kesästä lähtien 1600MW eli vajetta jää senkin jälkeen.

Vähän aikaa sitten oli juttua että se menee teollisuuden tarpeisiin kun siirtyvät "vihreämpään" sähköön...

Eilen oli vielä oomilta tarjous 24kk kiinteä 0€/kk 6.69 kwh ja toinen oli samanhintainen, vaihtoturvalla, jossa kk maksu 3.40€.

En ottanut, riskillä talven yli, nykyisen sopparin hinta muuttuu tammikuussa...
 
Vähän aikaa sitten oli juttua että se menee teollisuuden tarpeisiin kun siirtyvät "vihreämpään" sähköön...

Olkiluoto kolmosen tuottama sähkö menee sen omistajille omakustannushintaan verotta. Sitten ne myyvät sen eteenpäin, käyttävät itse tai myyvät sen osuutensa vaikka sähköpörssissä.

Esimerkiksi Ilmarisen eläkefirma omistaa Olkiluodon voimaloista noin yhden prosentin siivun. Sellainen kutina, että eivät sitä sillä saamaansa luokkaa 30 megawatin jatkuvaa tehoaan eläkefirman pääkonttorilla käytä.

Osakejakauma 1.7.2021
A-sarja (OL1 ja OL2)B-sarja (OL3)Yhteensä
EPV Energia Oy6,66,66,6
Fortum Power and
Heat Oy
26,625,025,8
Kemira Oyj1,9-0,9
Oy Mankala Ab8,28,28,2
Pohjolan Voima Oyj56,860,258,5
100100100

Taulukon luvut ovat prosentteja (%).

PVO:n osakkeet jakaantuvat sitten näin:

Pohjolan Voima Oyj:n omistajat 30.6.2021
OsakasOmistus, %
EPV Energia Oy5,49
Helen Oy0,62
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen1,83
Kemira Oyj (ml. eläkesäätiö Neliapila)5,06
Kokkolan Voima Oy1,80
Kymppivoima Oy 5,91
Metsä Group (Metsäliitto, Metsä Fibre Oy, Metsä Board Oyj) 3,66
Myllykoski Oyj *)0,63
Oulun Energia Oy0,91
Outokumpu Oyj 0,10
Oy Perhonjoki Ab 2,21
Porin kaupunki 1,37
Rautaruukki Oyj 0,09
Stora Enso Oyj15,61
Suomen Voima Oy1,48
UPM Energy Oy *)47,73
UPM Communication Papers Oy*)3,46
Vantaan Energia Oy 0,23
Yara Suomi (ml. eläkesäätiö) 1,84
Yhteensä100 %
*) Yhtiö kuuluu UPM-Kymmene -konserniin
 
Nykyinen halpa sopimukseni on voimassa helmikuuhun asti. Tuli otettua Helenin black Friday -tarjous Perusmaksu: 3.84 €/kk, Energiamaksu: 5.99 c/kWh. 24 kk määräaikainen.

Vielä voisi peruuttaa ja ottaa Kokkolan energia toistaiseksi voimassa olevan 6,13 snt / kWh + 2,82 € /kk. Voisi sitten keväällä ottaa paremmalla hinnalla 24 kk määräaikaisen. Samalla saisi muutettua tämän sopimuksen vaihdon rytmin kesään nykyisen talven sijasta. Kannattaako ottaa riski...

Sähköä menee lämmityksen takia yhteensä noin 15 000 kWh vuodessa.
 
Sehän voi raketoida vielä se Kokkolan Energian sopimuksenkin hinta ennen kevättä. Ja sitä ei tiedä kukaan mikä se hintataso on sitten keväällä ja ensi kesänä mitä sopimuksia on tarjolla.

Sellainen kutina, että nyt kun isot energiayhtiöt on päässeet nauttimaan äärimmäisen kovista sähkönhinnoista, niin eiköhän ne halua pitää ne sillä tasolla vastaisuudessakin ja aja esimerkiksi laitoksia vuosihuoltoihin yms. keskitalven pakkasilla. Vähän kuin Enronin vedätyksen Kaliforniassa.
 
Kannattaa muistaa että nämä eivät ole edes mitään piikkikulutustunteja vuodessa, sähkönkäyttöennätykset ovat siinä hieman päälle 15.000MWh tunnissa. Maksimituotantokapasiteetti on jotain 10.800MWh nurkilla mutta erittäin riippuvainen tuulista.
Ei hätää. Vihervassarit ovat jo saaneet sen verran monta tehdasta alas, ettei nuo lukemat toteudu.
 
Olkiluoto kolmosen tuottama sähkö menee sen omistajille omakustannushintaan verotta. Sitten ne myyvät sen eteenpäin, käyttävät itse tai myyvät sen osuutensa vaikka sähköpörssissä.

Esimerkiksi Ilmarisen eläkefirma omistaa Olkiluodon voimaloista noin yhden prosentin siivun. Sellainen kutina, että eivät sitä sillä saamaansa luokkaa 30 megawatin jatkuvaa tehoaan eläkefirman pääkonttorilla käytä.

Osakejakauma 1.7.2021
A-sarja (OL1 ja OL2)B-sarja (OL3)Yhteensä
EPV Energia Oy6,66,66,6
Fortum Power and
Heat Oy
26,625,025,8
Kemira Oyj1,9-0,9
Oy Mankala Ab8,28,28,2
Pohjolan Voima Oyj56,860,258,5
100100100

Taulukon luvut ovat prosentteja (%).

PVO:n osakkeet jakaantuvat sitten näin:

Pohjolan Voima Oyj:n omistajat 30.6.2021
OsakasOmistus, %
EPV Energia Oy5,49
Helen Oy0,62
Keskinäinen Eläkevakuutusyhtiö Ilmarinen1,83
Kemira Oyj (ml. eläkesäätiö Neliapila)5,06
Kokkolan Voima Oy1,80
Kymppivoima Oy5,91
Metsä Group (Metsäliitto, Metsä Fibre Oy, Metsä Board Oyj)3,66
Myllykoski Oyj *)0,63
Oulun Energia Oy0,91
Outokumpu Oyj0,10
Oy Perhonjoki Ab2,21
Porin kaupunki1,37
Rautaruukki Oyj0,09
Stora Enso Oyj15,61
Suomen Voima Oy1,48
UPM Energy Oy *)47,73
UPM Communication Papers Oy*)3,46
Vantaan Energia Oy0,23
Yara Suomi (ml. eläkesäätiö)1,84
Yhteensä100 %
*) Yhtiö kuuluu UPM-Kymmene -konserniin

"Tulevaisuudessa sähkön hinta ei halpene
Vaikka Olkiluoto 3 tuo helpotusta Suomen sähkön tarpeeseen, ei se välttämättä alenna sähkön hintaa. Sähkön käyttö on lisääntynyt viime vuosina merkittävästi ja sähköntarve vain kasvaa tulevaisuudessa. Jatkossa teollisuus siirtyy yhä enemmän sähkön varaan ja automatisoi prosessejaan. Myös kotitaloudet kuluttavat sähköä enemmän kuin aikaisemmin. Esimerkiksi sähköistyvä autokanta tarvitsee polttoaineeksi sähköä."

Tämän perusteella kommentoinkin että sähkönhinta ei välttämättä halpene kun sitä tarvitsee teollisuuskin.

Toki tietenkin haluaisin että hinnat tippuu, tuonti sähkö vähenee, ja raha jää Suomeen, eikä menisi ulkomaille..
 
No pelkkä ssab Raahen tehdas vaatii luokkaa 10TWh vuodessa LISÄÄ mikäli siellä lähdetään maailmaa pelastamaan. Toinen vaihtoehto nykymenolla on tietty sulkea koko tehdas (+Hämeenlinna, Kankaanpää yms.) ja 5000+ työttömäksi...
 
Kun puhutaan tuotantovajeesta sähkön suhteen, niin olisi kiva tietää jouluvalojen vaikutus kokonaiskulutuksesta koko suomen mittakaavassa, näin vuoden loppua kohti kun mennään. Kuinkahan suuri piikki näistä tulee aina vuoden loppua kohti, kun näitä valoja on jokaisen kotipihan puun oksan ympärille laitettu? Onko näistä esitetty mitään arvioita?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
286 740
Viestejä
4 920 291
Jäsenet
79 245
Uusin jäsen
Robsukka

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom