Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Oikein hyvä diili ja juuri sellainen mitä moni täällä on kaipaillut. Muistelen että TODELLA moni viimevuoden kesää kohden tuskaili että heti jos saisi noin 7 sentin sopimusta iskisi kiinni mutta kun sopimukset olivat lähempänä 10 senttiä eivät raskineet.

Nyt siis saa jo alle 6 sentin sopimuksia vaikka vasta vähän aikaa sitten ihmiset "tiesivät kertoa" että ikinä koskaan ei enää alle 6 sentin sopimuksia nähdä ja ne ovat mennyttä aikaa... Suunta on siis oikea ja varmaan viimeistään 2025 kesällä nähdään taas jotain alle 5 sentin sopimuksia myös, nyt kun on alle 6 sentin sopimuksia taas alettu näkemään eikä vielä olla edes kunnolla kesässä!
Kuten jo vastailtukin, niin hieman puurot ja vellit sekaisin verrata 12kk tai 24 kk sopimuksia kesän/alkusyksyn pätkäsoppariin. Pörssin futuurien ennuste tuolle jaksolle touko-loka on 4,1c. Eli tuolla diilillä maksaa katetta noin 1,8 senttiä. Eli ei missään nimessä hyvä diili, mutta about samanmoinen mitä normaalisti näihin kiinteisiin tarjotaan.

Oikeasti hyvä diili oli joku aikaa sitten Lumpeen tarjoama 6,98c jonka sai syyskuun 13. alkaen 6kk, jossa kate oli kutakuinkin +-0.

Mutta jos nyt katsotaan tulevaisuuteen, niin futuurien mukaan 2026 huhtikuussa 12kk sopparin hinta ilman katetta olisi 4,6c. Tuohon päälle katteet, niin hinta voi hyvin olla 6c asiakkaille. 2025 huhtikuussa ennuste on 5,7c ilman katetta ja katteen kanssa about 7c. Toki aina voi olla tarjouksiakin tarjolla.
 
[
Helppohan se on myydä suht edullista sopimusta vain halvoille keskluukausille. Todennäköisesti tuo tulee silti kesäaikana pörssiä kalliimmaksi, ja monilla kulutus on kesällä vähäisempää. Silti vielä kk-maksukin. Vaikea nähdä tässä mitään hyvää, eikä tuo mielestäni kerro vielä mitään niistä oikeasti merkittävistä eli talven yli 12-24kk sopimuksista mitään "suuntaa".
Lisäksi kun vertaa esim. PKSn kiinnityksiin, jotka pohjautuvat futuureihin niin helppoa rahaa Lumpeelle tiedossa. Nopealla laskennalla 7-12/24 maksaa kuluttajille marginaalilla 6,2 ja kesäkuun kanssa tippuisi alle kuuden sentin. Ts. halvalta vaikuttava soppari näyttää hyvältä kuluttajille ja Lumme ostaa futuurit riskittömästi tulevana viikkona.
 
365 Hankinnan edustaja Håkan Gustafsson arvioi tällaisia tapauksia olleen tusinan verran. Gustafsson sanoo, että yhtiö ei ole mennyt näihin oikeudenkäynteihin lainkaan. Tällöin itse asiaa ei käsitellä, vaan oikeus hylkää koko kanteen suoraan.

On mielestäni jonkinlainen saavutus että täysin taviksena omaa kuitenkin Wikipediasivun. Ei vaan ole kovin mairittelevaa luettavaa.

Jos tulee vastaan joku uusi tai tuntematon sähkönmyyntiyhtiö, itse ainakin tarkastan ensimmäisenä, että löytyykö yhtiön taustahenkilöiden joukosta Gustafsson.
 
6kk lumme
5.96 snt/kWh
Kuukausimaksu 3.99 €/kk
Max kuukauden päästä aloitus
Tän sai alkamaan 3kk päästä alkavaksi vielä aiemmin, jolloin loppuisi 7.1. Muttta tuo kuukauden rajoitus on paha
 
Tän saa alkamaan 3kk päästä alkavaksi, jolloin loppuisi 7.1.

Siis lainasit viestiä jossa lukee "max kuukauden päästä aloitus" ja tämä on kerrottu myös linkin takana isolla fontilla, mistä tämä että saisi 3 kk päähän alkamaan?
 
Korjasin sen minuuutti kirjoituksen jälkeen. Oletin et onnistuu 3kk niinku ennenkin
 
Alkaako uusi sähkösopimus aina tasan klo 0.00 vai siirtyykö jossain vaiheessa sitä vuorokautta kuin on sopimuksen alkamisen päivämäärä? Oma sopimus pörssistä alkamassa 8.4. ja mietin että uskaltaako tässä laittaa heti yöksi lattialämmityksen ja varaajan täysille, kun näyttää olevan lähes nollaa yön hinnat. Voisi sitten päivän "kalliit" tunnit antaa varauksen purkautua.
 
Kyllä sen pitäisi kuin leikkaamalla siirtyä uudelle sopimukselle vuorokauden vaihduttua. Keskiyöllä alkaa uusi vuorokausi, joten kulutettu sähkö pitää mennä uuden sopimuksen hinnoilla taloon ja käyttöösi.

Eli eikun vaan lämmittämään.
 
Mulla määräaikainen-sopimus Tampereen kanssa joka voimassa 6/25 asti.
Niin onko mahdollista purkaa sopimus ilman mitään ylimääräistä maksua?
1712513959297.png

Tuollahan tuo samalla sivulla luki. Jos ei oo sopparissa sopimussakkoa nii ilmaistahan se sitten on
 
Täälläkin on 2 vuoden sopimus tulossa päätökseen heinäkuun alussa. Nykyinen hinta helenillä 12 c/kWh, ja tarjosivat uutta 24 kk sopimusta hintaan 8,15 c/kWh. Tarjous voimassa huomiseen asti, ja nyt pitäisi arpoa että kannattaako tuohon jo tarttua vai odottaa kesää ja toivoa halvempia hintoja. Pörssisähkö ei hirveästi houkuta koska ~sähkölämmitteisessä omakotitalossa kulutus keskittyy talvikuukausille. Kokonaiskulutus vuodessa 15 MWh luokkaa. Joka tapauksessa hinta tulee onneksi tippumaan nykyisestä. Yksi vaihtoehto on myös odotella ja ottaa vaikka loppukesäksi pörssisähkö ja talveksi lyhyt määräaikainen.

Vieläköhän nykyisissä määräaikaisissa sopimuksissa on lopetusmahdollisuus sopimussakolla? En tuota löytänyt sopimusehdoista. Nykyisessä sopimuksessa oli 200€ sopimusakko, ja laskeskelin talvella että olisi oikeastaan kannattanut maksaa tuo sakko ja vaihtaa 8 c/kWh sopimukseen.
Itse sain äsken Helenilta 24kk jatkotarjouksen 7,95 c/kWh heinäkuun puolessa välissä loppuvaan määräaikaiseen. Maksoin kiltisti 12,55 c/kWh tämän viimeisen. Olisi voinut kokeilla katkaista tuon, muttei nuo hinnat talvella ollut vielä lähelläkään 8 senttiä. Ei jaksa oikein säätää, ja pörssisähkö nykyisillä kulutustottumuksilla ja suorasähkölämmityksellä aiheuttaisi tarpeetonta päänvaivaa.
 
siinnähän se päätös on. Go for it! Jokainen saa valita juuri sitä mitä itse haluaa! :-)
 
Jahas, oomilla olikin 24kk, jo 6,85 c/kWh kiinteetä tarjolla 4,9€/kk. Tms olipas yllättävä tarjous.
Ei lainkaan huono, jos ny kesän pörssittelisi vielä.
 
siinnähän se päätös on. Go for it! Jokainen saa valita juuri sitä mitä itse haluaa! :)
Juu, ei tässä tarvi arvuutella. Viime vuoden käytöllä tällä uuden sopparin hinnalla ei jää pörssisähköön eroa kuin 50 €/v, niin vaikea perustella mitään muuta. Yllätyin vain, ettei Helen ollut lähestynyt aiemmin jatkotarjouksilla, koska 2v sitten ensimmäiset tarjoukset tuli tammikuussa jo.
 
Oletteko osallistuneet sähkön yhteiskilpailutuksiin (esim. insinööriliitto)? Onko niiden kautta tullut hyviä tarjouksia?
 
Itseltä mennyt tämmönen ohi kokonaan. Näköjään ILRY:n viimeisin kilpailutuksen päättymispäivämäärä 15.4. ja oma Helenin tarjous pitää hyväksyä viimeistään 14.4. :D

Tuolla listattu vanhat kilpailutukset:
Menneet kilpailutukset

Aikaisemmin Friendsin Oy on kilpailuttanut sähkösopimuksia ja kotitoimiston huonekaluja. Ensimmäinen sähkösopimusten kilpailutus päättyi 31.8.2020 ja toi osallistujalleen satojen eurojen säästön sopimuskaudelle laskettuna ja kaikki vain osallistumisen vaivalla.
  • Syyskuun 2023 sähkösopimuksen yhteiskilpailutuksessa oli 1434 osallistujaa ja tulos oli 12 kk määräaikaiselle sopimukselle 8,20 snt/kWh + 3,98 €/kk
  • Elokuun 2023 sähkösopimuksen yhteiskilpailutuksessa oli 1362 osallistujaa ja tulos oli 24 kk määräaikaiselle sopimukselle 8,1 snt ja 3,98€/kk.
  • Kesäkuun 2023 sähkösopimuksen yhteiskilpailutuksessa oli yli 600 osallistujaa ja tulos oli 24 kk määräaikaiselle sopimukselle 9,80 snt ja 3,98€/kk.
 
Oletteko osallistuneet sähkön yhteiskilpailutuksiin (esim. insinööriliitto)? Onko niiden kautta tullut hyviä tarjouksia?

Kolme vuotta sitten kilpailutin ja silloin sai n. 4,9 snt/kWh + 0€/kk 100% tuulisähkösopimuksen. Kun se sopimus päättyi viime vuoden keväällä niin kilpailutuksessa tarjottiin jotain 12 snt/kWh sopimusta seuraavaksi. Siihen en enää tarttunut, vaan vedin kesän pörssillä ja talven yli KSAT:n 6kk määräaikaisella. Nyt taas pörssissä ja katselen jos tulee jotain järkeviä tarjouksia tänä vuonna. Voisihan tuolta kilpailutuksesta taas katsoa mitä on tarjolla.
 
Itse sain äsken Helenilta 24kk jatkotarjouksen 7,95 c/kWh heinäkuun puolessa välissä loppuvaan määräaikaiseen. Maksoin kiltisti 12,55 c/kWh tämän viimeisen. Olisi voinut kokeilla katkaista tuon, muttei nuo hinnat talvella ollut vielä lähelläkään 8 senttiä. Ei jaksa oikein säätää, ja pörssisähkö nykyisillä kulutustottumuksilla ja suorasähkölämmityksellä aiheuttaisi tarpeetonta päänvaivaa.

Joo, aika samanlainen tilanne siis! En hyväksynyt tuota 8,15 c/kWh tarjousta joka erääntyi lauantaina, ja tuli sen jälkeen tuo sama 7,95 c/kWh tarjous kuin sinulla. Vaikuttaisi ehkä hinnat olevan laskusuunnassa, joten vois vielä hetken odotella ennen kun lyö hinnan kiinni.

Jos joku saa heleniltä 24kk jatkotarjouksen ennen 14.4. tätä halvempaan hintaan niin saa vinkata niin tiedän jättää vielä tajouksen hyväksymättä
 
Joo, aika samanlainen tilanne siis! En hyväksynyt tuota 8,15 c/kWh tarjousta joka erääntyi lauantaina, ja tuli sen jälkeen tuo sama 7,95 c/kWh tarjous kuin sinulla. Vaikuttaisi ehkä hinnat olevan laskusuunnassa, joten vois vielä hetken odotella ennen kun lyö hinnan kiinni.
Onkohan tuossa jatkotarjouksessa peruutusoikeutta? Odottelin myös kaksi vuotta sitten parempaa tarjousta, mutta Helenin tarjoukset olivat maaliskuussa 10,71, toukokuussa 11,28 ja lopulta piti painaa kesäkuussa paniikkinappia 12,55 hinnalla.
:sfacepalm:
 
On siinä 14 vuorokauden peruutusoikeus. Sitä en tiedä että saako peruutuksen jälkeen samanlaisia "aiemman asiakkaan" jatkotarjouksia vai vain julkiset hinnat. Itsellä kävi samalla tavalla myös kaksi vuotta sitten, pari tarjousta meni ohi ja sitten otin kalliimman :x3: Mihin asti sulla on tuo tarjous voimassa?
 
Tuo 14.4., eli viikon loppuun. Vaikea uskoa, että tässä välissä tulisi parempia, joten se on sitten tupla tai kuitti.
 
Tästä sähkönhinnan kyttäyksestä on kyllä tullut vähän maanvaiva minullekin. Parin sentin hintasäästö sähkössä tietäisi meidän kulutuksella noin 25 eur/kk säästöä. Käytännössä saman verran menee viikonloppuostoksilla kaupassa turhiin heräteostoksiin. Ei niitä ajattele kahta kertaa, sähkönhintatarjouksia sen sijaan kyttää kuin niillä voisi pelastaa maailman.

Siksipä tiedustelen, onko tarjolla nyt yhtään alle 8 cent/12 kk diiliä? Nimimerkillä: säälittävä säästäjä.
 
Turku Energialla näköjään tarjolla
- 7,89snt/kWh
- 4,50e/kk
- 17 kk määräaikainen.

Saa alkamaan 8.7.2024 eli sillä jatkuisi joulukuulle 2025.
Aika vastaava siis kuin Helenin, mutta tämän saa hieman pidemmälle kuin 30.9.2025 ja kk-maksu hiukan pienempi.
 
1712654253443.png

tuollaisen saa jos on omakotiliiton jäsen @ Turku energialta , arponut oisko toi hyvä diili ottaa mökkiin ja taloon..
 
Tästä sähkönhinnan kyttäyksestä on kyllä tullut vähän maanvaiva minullekin. Parin sentin hintasäästö sähkössä tietäisi meidän kulutuksella noin 25 eur/kk säästöä. Käytännössä saman verran menee viikonloppuostoksilla kaupassa turhiin heräteostoksiin. Ei niitä ajattele kahta kertaa, sähkönhintatarjouksia sen sijaan kyttää kuin niillä voisi pelastaa maailman.

Siksipä tiedustelen, onko tarjolla nyt yhtään alle 8 cent/12 kk diiliä? Nimimerkillä: säälittävä säästäjä.

Oomin synttäritarjous on 24kk eikä 12kk, mutta 7,89c ja 4,9e/kk joista ensimmäiset 4kk 0e.
31.7. mennessä tulee sopimus alkaa.
 
Sivuilta ei saa tilattua tuolla päivämäärällä, onnistuuko ainoastaan aspasta?
Olisiko tuo tarjous voimassa siis vähintään tämän kuun loppuun saakka, jolloin pystyisi alkamisenkin venyttämään tuonne heinäkuun viimeiseen päivään. Nyt aloittamisen saa näköjään korkeintaan sinne standardin mukaisen 3kk päähän alkamaan. Kuitenkin tuolla sivuillaan erikseen mainitsevat tuon 31.7. sopimuksen alkamisen takarajaksi. En tiedä onnistuisiko aspasta jo nyt tuolle ajankohdalle alkamisen sopiminen.
 
Onko joku syy venyttää noita 12 tai 24kk sopimuksia alkamaan elo-syyskuussa? Joku sääsammakko kertonyt teille että ensikesänä on halvempaa sähköä kuin tänä kesänä?

6kk soppareilla ymmärrän kun sehän nimenomaan otetaan talvikuukausille tässä "kikkailussa", mutta miksi joku haluaa sen 12kk sopimuksen alkamaan syyskuussa? Ettei pääse ensikeväänä solmimaan uutta sopimusta vielä talvelle?
 
Jahas, oomilla olikin 24kk, jo 6,85 c/kWh kiinteetä tarjolla 4,9€/kk. Tms olipas yllättävä tarjous.
Ei lainkaan huono, jos ny kesän pörssittelisi vielä.

Harmillisesti pitäisi laittaa alkamaan viimeistään 1.7, mutta oma soppari vielä alkusyksyyn voimassa..
 
Onko joku syy venyttää noita 12 tai 24kk sopimuksia alkamaan elo-syyskuussa? Joku sääsammakko kertonyt teille että ensikesänä on halvempaa sähköä kuin tänä kesänä?

6kk soppareilla ymmärrän kun sehän nimenomaan otetaan talvikuukausille tässä "kikkailussa", mutta miksi joku haluaa sen 12kk sopimuksen alkamaan syyskuussa? Ettei pääse ensikeväänä solmimaan uutta sopimusta vielä talvelle?
Itse ainakin suunnitellut meneväni näitä kiinteitä edullisemmin pörssillä kesän ajan ja sitten ennen lämmityskautta vasta siihen 12/24kk kiinteään kiinni. Vuoden parin päästä pääsee sopimaan uutta 12/24 sopparia taas kesäkuukausina, jolloin oletettavasti nuo ovat vuoden pohjahinnassaan.
 
Onko joku syy venyttää noita 12 tai 24kk sopimuksia alkamaan elo-syyskuussa? Joku sääsammakko kertonyt teille että ensikesänä on halvempaa sähköä kuin tänä kesänä?

6kk soppareilla ymmärrän kun sehän nimenomaan otetaan talvikuukausille tässä "kikkailussa", mutta miksi joku haluaa sen 12kk sopimuksen alkamaan syyskuussa? Ettei pääse ensikeväänä solmimaan uutta sopimusta vielä talvelle?

Pääsääntöisesti kesällä sähkö on erittäin halpaa, joten usein kannattaa kesän ajaksi olla pörssisoppari. Lisäksi kesällä pitkien määräaikaisten hinnat on aina alhaisimmillaan, joten uuden etsimisen voi tehdä rauhassa.

Ja osa noista pitkistä sopimuksista ei itse asiassa ole tasan 12kk tai 24kk vaan jotain siltä väliltä. Monella toimijalla on näitä 18kk tms. diilejä joissa määräaikaisuus loppuu syksyllä.
 
Ööö, eli siis nyt kannattaa kesä mennä halvalla pörssillä, jotta ensikesäksi sen halvan pörssin sijaan saa syksyllä aloitetun kiinteän sopimuksen, jonka aikana etsiä sitä uutta sopimusta, ainiin, ja jota ei kuitenkaan voi tehdä kun aikaisintaan kesäkuussa jos 3kk sääntö on voimassa?

Juuri tätä "logiikkaa" tarkoitin että en ymmärrä, mutta hyvä että te syys-lokakuussa noita 12kk sopimuksia aloittelevat ymmärrätte. Ei mulla muuta
 
Uskon, että "logiikkaa" on nyt hämännyt juurikin tuo sähköfirmojen linjanmuutos, jonka mukaan sopimuksia ei tehdä enää kauas tulevaisuuteen. Vielä tovi sitten oli aika huoletonta ottaa syksyllä alkava 12 kk:n sopimus, koska jo touko-heinäkuussa sai lyödä seuraavan syksyn sopimuksen jo lukkoon. Pelin henki on nyt selvästi muuttunut.

Itse otin juuri Lumpeelta pörssisähkön 30.4. loppuvan Lumpeen ma. sopimuksen jatkoksi. Ilmaiset 3 kk:n perusmaksut sain edes kerjättyä mukaan. Nyt sitten metsästämään ma. sopimusta syksyksi/talveksi.
 
Pääsääntöisesti kesällä sähkö on erittäin halpaa, joten usein kannattaa kesän ajaksi olla pörssisoppari. Lisäksi kesällä pitkien määräaikaisten hinnat on aina alhaisimmillaan, joten uuden etsimisen voi tehdä rauhassa.

Ja osa noista pitkistä sopimuksista ei itse asiassa ole tasan 12kk tai 24kk vaan jotain siltä väliltä. Monella toimijalla on näitä 18kk tms. diilejä joissa määräaikaisuus loppuu syksyllä.

Tämähän pitääkin paikkaansa, mutta syksyllä alkavalla 12kk sopparilla on sitten ensi kesän kiinni kalliissa kiinteässä. Mutta ilmeisesti oletus niillä, jotka näitä ottaa, on että ensi kesänä sähkö on kalliimpaa kuin tänä kesänä? Tai sitten tarkoituksena on "muuttaa" ennen ensi kesää.
 
Ehkä se on enemmänkin sitä, että kulutus painottuu talveen, jolloin sillä kesän hinnalla ei eurojen kannalta ole niin väliä jos maksellaan vähän yli pörssin, kunhan talvella päästään alle
 
Olisiko tuo tarjous voimassa siis vähintään tämän kuun loppuun saakka, jolloin pystyisi alkamisenkin venyttämään tuonne heinäkuun viimeiseen päivään. Nyt aloittamisen saa näköjään korkeintaan sinne standardin mukaisen 3kk päähän alkamaan. Kuitenkin tuolla sivuillaan erikseen mainitsevat tuon 31.7. sopimuksen alkamisen takarajaksi. En tiedä onnistuisiko aspasta jo nyt tuolle ajankohdalle alkamisen sopiminen.

itsellä ainakin onnistui laittaa alkamaan 31.7. Saattaa johtua toki siittä, että olen heidän asiakas parhaillaan?
 
Väreellä 6kk pörssikiinnitys mennyt jo alle kuuden sentin: 5,92c/kWh
Elokuun 8. myöhäisin aloitus.
Tässä tarkoitetaan varmaan 6 kk määräaikaista Välkkyä, joka on siis kulutusvaikutuksellinen sopimus. Olihan se jo alimmillaan 5,83 snt/kWh ja on nyt noussut. Hinta muuttuu ihan päivittäin. Kyseessä on "alkaen"-hinta eli lopullinen hinta määräytyy omien speksien mukaan.
 
Ehkä se on enemmänkin sitä, että kulutus painottuu talveen, jolloin sillä kesän hinnalla ei eurojen kannalta ole niin väliä jos maksellaan vähän yli pörssin, kunhan talvella päästään alle
Just näin, sähkölämmitteisessä talossa kesän kulutus on melkosen pientä vs. lämmityskausi.
 
Tässä tarkoitetaan varmaan 6 kk määräaikaista Välkkyä, joka on siis kulutusvaikutuksellinen sopimus. Olihan se jo alimmillaan 5,83 snt/kWh ja on nyt noussut. Hinta muuttuu ihan päivittäin. Kyseessä on "alkaen"-hinta eli lopullinen hinta määräytyy omien speksien mukaan.
Joo, niinhän se oli. Tosin silloin sitä ei saanut alkamaan kuin heinäkuussa ellei ollut nopea.

Käytän termiä pörssikiinnitys, koska se kuvaa pörssisähkön kaltaista tuotetta paremmin.
 
Postasin kyseisen tarjouksen viime torstaina ja silloin myöhäisin alkamispäivä olisi ollut 2.8.2024. Termien suhteen olisi varmaan hyvä pysyä myyjän käyttämissä termeissä/tuotenimissä eikä keksiä omia versioita, jotta tiedot löytyvät sivuilta helpommin. Väreelläkin kun on noita sopimuksia aika reilu määrä.
 
Tässä tarkoitetaan varmaan 6 kk määräaikaista Välkkyä, joka on siis kulutusvaikutuksellinen sopimus. Olihan se jo alimmillaan 5,83 snt/kWh ja on nyt noussut. Hinta muuttuu ihan päivittäin. Kyseessä on "alkaen"-hinta eli lopullinen hinta määräytyy omien speksien mukaan.
Värehän kysyy onko sähkölämmittäjä ja hinta silloin nousee, mikähän tuohon vastaisi?
Jos kokee itsensä puulämmittäjäksi niin eikö silloin voi vastata toisen rastin.
Minä ainakin poltan puuta talvella sen kuin kerkiää ja kesällä en.
Ennen nuo rajaukset tehtiin kulutuslukemien mukaan ja se oli minusta selvempää.
Nythän vesiboilerin lämmittäjäkin on sähkölämmittäjä, maalämmön myös kai?
Miten he tarkistavat tuon tai varmistavat että menee oikein?
 
Jaa a. Laittaisin väärin ja jos ihmettelevät kulutusta niin sanoisin että ajelen jotain näytönohjain juttuja.. ne vähä kuluttaa. Samalla myös lämmittää kämppää!
 
Tällöinhän olet sähköllä lämmittäjä :)
 
Pitäisi laittaa uusi sähkösopimus voimaan muutaman päivän sisällä.

Onko Vattenfalin Tuntisähkö mix järkevin tällä hetkellä? Spot hinta + 0,5snt ja ensimmäiset 6kk ilman perusmaksua.

Kulutus noin 5000kwh luokkaa per vuosi. Toki määräaikainenkin kiinnostaisi, mikäli pitkä pätkä ilman perusmaksua, kun kulutus ei kuitenkaan älytöntä ole.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
283 367
Viestejä
4 868 120
Jäsenet
78 577
Uusin jäsen
JuhoLindfors

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom