Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Offtopic, keskustelun häiriköinti
Itse olen valinnut helpoimman ja tod.näk. halvimman, eli pörssisähkön. Sillä menty nyt reilu vuosi.
Vai että helpoin :D
Pörssi on itse asiassa lähtökohtaisesti kaikkein vaivalloisin ja huomiota vaativin sopimusmuoto mitä on. "Halpuuskin" riippuu hyvin monesta muuttujasta..
 
Itse olen laskeskellut, että pörssisähkö tulee itse asiassa kalliimmaksi kuin kiinteähintainen (edellyttäen että löytää itselleen suht edullisen kiinteän tarjouksen). Näin ainakin meille peruskuolevaisille sähkölämmittäjille, jotka käytämme suurimman osan sähköstä talvikaudella ja kesällä sitten ei juuri yhtään.

Ainoat jotka kunnolla hyötyvät pörssisähköstä ja kesäajan halvemmista hinnoista ovat ne, jotka käyttävät tasaisesti yhtä paljon vuoden ympäri. Mieleeni tulee raskas teollisuus (terästeollisuus, paperiteollisuus) joka käyttää runsaasti sähköä vuoden ympäri.

Olen seuraillut menneen vuoden kulutustani ja vaikkei vielä ole tullut täyteen kokonaista vuotta pörssisähkön käyttäjänä (eikä tule), niin oma exceli näyttäisi että vuoden keskihinnaksi tulee päälle 8 c/kWh. Vaikka olen nuukaillut kalleimpina aikoina.
Kesäajan pieni kulutus nostaa keskihintakäyrää.

Siinä mielessä tuo Tampereen Energian 7,8c messutarjous on mulle ihan jees, koska talvella ei enää tarvi samalla tavalla nuukailla. Paleleminen ei ole hauskaa.
Ja vielä kun kaavioon lisätään aurinkopaneelit talon katolla, vaakakuppi keikahtaa yhä enemmän kiinteähintaisen puolelle.
 
  • Tykkää
Reactions: Sid

On totta, että tietyt asiat kuten sähkölämmitys ja vaikka ne aurinkopaneelit tekee kiinteästä sopimuksesta vielä houkuttelevamman. Oikeastaan jos hintaennusteita katsoo niin jonkun kerrostaloasujan täytyy olla varsinainen tuomiopäivän manaaja, jos uskoo, että kiinteä tulee halvemmaksi. Toisaalta taas ei pienellä kulutuksella niin väliä. Kyllä vaikuttaa kiinteiden hinnoittelu melkein menevän näiden worst-case sähkölämmittäjien mukaan, mikä on ymmärrettävää myyjän kannalta.

Itsellä kuitenkin sähkölämmittäjänä nyt 7kk jälkeen ollaan vähän alle silloisten vuoden kiinteiden. Maaliskuusta ei tiedä, mutta eiköhän tuo keskiarvo tästä vain laske. Sikäli myös huono verrata edellisen vuoden hintaa tulevan vuoden soppariin, kun ennusteiden mukaisesti hinnat laskevat tavallaan koko ajan.
Jos haluaisin vakuutussopimuksen, valitsisin kulutusvaikutuksen, koska tuo on vesivaraajan (ja lämmityksen yötuntien) takia pitkälti ollut negatiivinen.
 
Offtopic, keskustelun häiriköinti
Itse olen laskeskellut, että pörssisähkö tulee itse asiassa kalliimmaksi kuin kiinteähintainen (edellyttäen että löytää itselleen suht edullisen kiinteän tarjouksen). Näin ainakin meille peruskuolevaisille sähkölämmittäjille, jotka käytämme suurimman osan sähköstä talvikaudella ja kesällä sitten ei juuri yhtään.

Ainoat jotka kunnolla hyötyvät pörssisähköstä ja kesäajan halvemmista hinnoista ovat ne, jotka käyttävät tasaisesti yhtä paljon vuoden ympäri. Mieleeni tulee raskas teollisuus (terästeollisuus, paperiteollisuus) joka käyttää runsaasti sähköä vuoden ympäri.

Olen seuraillut menneen vuoden kulutustani ja vaikkei vielä ole tullut täyteen kokonaista vuotta pörssisähkön käyttäjänä (eikä tule), niin oma exceli näyttäisi että vuoden keskihinnaksi tulee päälle 8 c/kWh. Vaikka olen nuukaillut kalleimpina aikoina.
Kesäajan pieni kulutus nostaa keskihintakäyrää.

Siinä mielessä tuo Tampereen Energian 7,8c messutarjous on mulle ihan jees, koska talvella ei enää tarvi samalla tavalla nuukailla. Paleleminen ei ole hauskaa.
Ja vielä kun kaavioon lisätään aurinkopaneelit talon katolla, vaakakuppi keikahtaa yhä enemmän kiinteähintaisen puolelle.

Vesikiertoisella lattia lämmityksellä betonilaatassa + VILP + sähköauto ja pienillä automaatioilla saa kyllä kans helposti pörssisähkön halvemmaksi kun keskiarvo spotti (20-40% - riippuu kuinka paljon heiluu ja ajaa)
 
Itse vedin liukurin läpi viimeiset 12kk ennen Tampereen tarjouksen ottamista ja tulos oli hitusen yli 9snt/kWh pörssillä. Eli ei ainakaan tähän talouteen kannata VILP:in kanssa mitään pörssiä tai kulutusvaikutusta otella. Vesikiertoinen lämmitys betonilaatassa on, mutta ei sähköautoa.

Edit: Ja täksi talveksi oli 6kk:n 9,3snt/kWh soppari, liukurin mukaan tällä hetkellä ollaan hitusen alle 11snt/kWh tuon sopparin ajalta. Katsotaan kuinka maaliskuun lopussa, kun soppari loppuu ja vaihtuu tuohon 7,8snt/kWh. Viime syksynä loppui 5,15snt/kWh soppari ja sen ajalta ei tarvitse kyllä edes laskuriin laittaa, että tietää tuliko halvemmaksi ;) Tottakai pörssi tai kulutusvaikutukset sopii hyvin joillekin, kuten on täälläkin monesti todettu, mutta ei kyllä tänne.
 
Viimeksi muokattu:
  • Tykkää
Reactions: Sid
Kuukausien 10-3 kulutukseni on reilut 1.5x verrattuna kuukausien 4-9 kulutukseen. Pörssisähköllä nykyisen talvikauden kulutukseni näyttäisi asettuvan n. 8c tasoon, kun huomioidaan kiinnittämäni maaliskuu. Kesäkaudella pörssillä, niin uskon vuoden keskihinnan asettuvan n. 6-6.5c pintaan reilulla 20MWh kulutuksella.

Jatkossa teen seuraavasti:
1) Jos kiinteän saa ~ kutosella alkavalla hinnalla, niin todennäköisesti se.
2) Muuten pörssillä, mutta Q1 kiinnittäen, jos sen saa ~7.5-8.0c tasoon. Q4 kiinnittyy ~6.0c hinnalla. Kesä pörssillä. Tällä hetkellä ovat vajaan sentin korkeammalla.

Lähtökohtaisesti kulutusvaikutussopimus on ok, koska sähköauto ja lämmityksen painotus yöaikaan.

Omavoima liven maaliskuu on laskenut jo 8.6c/kWh, tämä vuosi 6.9c ja ensi vuosi 6.8c.
 
Offtopic, keskustelun häiriköinti
Vesikiertoisella lattia lämmityksellä betonilaatassa + VILP + sähköauto ja pienillä automaatioilla saa kyllä kans helposti pörssisähkön halvemmaksi kun keskiarvo spotti (20-40% - riippuu kuinka paljon heiluu ja ajaa)
Tollaseen luksukseen ei meillä valitettavasti ole mahdollisuutta. Suora sähkölämmitys (pääasiassa ILP) pitää olla päällä 24/7. Vesivaraaja toki yösähköllä, mutta päivä-/yökulutus silti about 50/50.

EDIT: Tuo 50/50 johtunee siitä, että yösähköä on joku 8h vuorokaudessa ja loput 16h on sitten päiväsähköä.
 
Viimeksi muokattu:
IMG_20240219_081142.jpg

"Sopimuksen tiedot
  • Määräaikainen
  • Yleissähkö
  • Kiinteä hinta
Kiinteä hinta
Kiinteällä hinnalla tiedät aina mitä sähkö maksaa, päivästä riippumatta

Määräaikaisen Valttisähkön hinta muodostuu sähköhinnan perusosasta, käyttövaikutuksesta ja kuukausittaisesta perusmaksusta. Käyttövaikutus pienentää tai kasvattaa perusosan kokoa riippuen siitä, käytätkö sähköä matalan vai korkean hintahetken aikana. Sähkönkulutustasi ohjaamalla voit itse vaikuttaa sähkölaskusi suuruuteen hyödyntämällä ne vuorokauden tunnit, jossa hinta on alhaisempi."

Markkinoidaan kiinteähintaisena. Ja kuitenkin käyttlvaikutus vaikuttaa hintaan.

Onkohan vaan virhe, vai markkinoidaan virheellisesti ?
 
Mun mielestä tossa kyllä on nyt joku virhe tai harhaanjohtavaa mainontaa. Eihän se millään voi olla että "kiinteällä hinnalla tiedät aina paljonko sähkö maksaa, päivästä riippumatta" ja kuitenkin hintannassa on vielä kulutusvaikutus joten et tiedä paljonko sähkö milmoinkin maksaa
:sholiday:
 
IMG_20240219_081142.jpg

"Sopimuksen tiedot
  • Määräaikainen
  • Yleissähkö
  • Kiinteä hinta
Kiinteä hinta
Kiinteällä hinnalla tiedät aina mitä sähkö maksaa, päivästä riippumatta

Määräaikaisen Valttisähkön hinta muodostuu sähköhinnan perusosasta, käyttövaikutuksesta ja kuukausittaisesta perusmaksusta. Käyttövaikutus pienentää tai kasvattaa perusosan kokoa riippuen siitä, käytätkö sähköä matalan vai korkean hintahetken aikana. Sähkönkulutustasi ohjaamalla voit itse vaikuttaa sähkölaskusi suuruuteen hyödyntämällä ne vuorokauden tunnit, jossa hinta on alhaisempi."

Markkinoidaan kiinteähintaisena. Ja kuitenkin käyttlvaikutus vaikuttaa hintaan.

Onkohan vaan virhe, vai markkinoidaan virheellisesti ?

Varmaan joku aivopieru tuolla sivustolla. Ei Helenin omilla sivuilla sanota, että tuo olisi kiinteä.
 
Miten olette helpoiten/näppärimmin laskeneet, kuinka paljon keskihinta olisi omalla käytöllä ja pörssisähköllä ollut esim. viimeisen x kuukauden ajalta? Ei jaksaisi käsin tuntihintoja hakea myyntifirman sivuilta ja excelöidä..
 
Liukurilla.
 
Liukurilla kuten tuossa aikaisemmin todettiin. Eli Fingridistä ladataan kulutusdata ja syötetään Liukuriin.
Tuolta löytyy tarkemmat ohjeet: Liukurilla lasketaan sähkön hintaa
 
No kävipä kätevästi, kiitos paljon tästä tiedosta. Uskoisin, että tuo linkki hyödyttää muitakin tätä palstaa lukevia. Olin lukinnut 28.9.-1.3. kiinteään 9snt/kwh sopimukseen ja omalla kulutuksella (mitä en tietysti nyt kiinteän aikaan ole mitenkään optimoinut ja hybridikin aina latauksessa heti kun töpselin laittaa kiinni) oma spot-keskiarvo olisi ollut em. kaudelta 10.6snt/kwh ilman marginaalia.
 
Lisäinfona määräaikaisten sähkösopimusten päättämiseen sopimalla uuden sopimuksen sen tilalle se että ainakin Fortum näyttää tällä hetkellä soittelevan perään ja kyselevän syitä sähkösopimuksen päättämiselle. Puhelu alkaa sillä että kertovat laittavansa nauhoituksen päälle jonka jälkeen alkavat kysellä miksi olet vaihtamassa ja kertovat määräaikaisuudesta yms. Itselläni on validi syy joten puhelu loppui tähän mutta aika puskista tuli kyseinen puhelu. Kyseessä yksityisasiakkuus jossa sopimuksen osapuolina erihenkilöt.
 
Mielenkiintoista mutta ei lainkaan yllättävää, että kyseessä on Fortum. He kun ovat koettaneet paikkailla Saksan kaasuseikkailujen tappioita vastaavanlaisella toiminnalla aikaisemminkin.

Olisi kiinnostava tietää, että jaksavatko ahdistella poistuvia asiakkaitaan sen enempää kuin tuollaisella yllättävällä soitolla. Kaikki kun eivät vastaa tuntemattomiin numeroihin.
 
Lisäinfona määräaikaisten sähkösopimusten päättämiseen sopimalla uuden sopimuksen sen tilalle se että ainakin Fortum näyttää tällä hetkellä soittelevan perään ja kyselevän syitä sähkösopimuksen päättämiselle. Puhelu alkaa sillä että kertovat laittavansa nauhoituksen päälle jonka jälkeen alkavat kysellä miksi olet vaihtamassa ja kertovat määräaikaisuudesta yms. Itselläni on validi syy joten puhelu loppui tähän mutta aika puskista tuli kyseinen puhelu. Kyseessä yksityisasiakkuus jossa sopimuksen osapuolina erihenkilöt.

Tähän riittänee, että sanoo vain, että henkilökohtaiset syyt taustalla, jotka eivät teille kuulu.
 
Lisäinfona määräaikaisten sähkösopimusten päättämiseen sopimalla uuden sopimuksen sen tilalle se että ainakin Fortum näyttää tällä hetkellä soittelevan perään ja kyselevän syitä sähkösopimuksen päättämiselle. Puhelu alkaa sillä että kertovat laittavansa nauhoituksen päälle jonka jälkeen alkavat kysellä miksi olet vaihtamassa ja kertovat määräaikaisuudesta yms. Itselläni on validi syy joten puhelu loppui tähän mutta aika puskista tuli kyseinen puhelu. Kyseessä yksityisasiakkuus jossa sopimuksen osapuolina erihenkilöt.

Joskus teininä myytiin tv-lupia puhelimitse, silloinhan se oli pakko olla jos oli tv. Niin myyntiprosentit nousi huimasti, kuna sanottiin, että nauhoitetaan puhelu (oikeasti ei nauhoitettu). Kun management kuuli tästä niin tuli välitön kielto, epäeettistä ja silleen, niin tietty olikin. Ei näemmä paljoa paina Fortumia, tästä vois jo vinkata lehdille...
 
Siis mitä ihmettä? Ainahan firmat nauhoittaa puhelut ja siitä on mainittava alussa. Mitä ihmeellistä siinä on? Se on hyvä turva molemmille osapuolille.
 
Minä olen joskus kiusannut sanomalla että en suostu puhelun nauhoittamiseen. Loppuu se puhelu siihen. Ja toisaalta miksi muutenkaan antaisin luvan käyttää puheluni nauhoitetta esimerkiksi koulutuskäytössä, joka yleensä mainitaan tallenteen yhtenä käyttökohteena.
 
Siis mitä ihmettä? Ainahan firmat nauhoittaa puhelut ja siitä on mainittava alussa. Mitä ihmeellistä siinä on? Se on hyvä turva molemmille osapuolille.

Nauhoittaa asiakaspalvelun parantamistarkoituksissa kun firmaan soitetaan asiakkaan toimesta. Nythän kyse on aivan selkeästi peloittelutarkoituksesta, kuten meilläkin oli kun niitä lupia myytiin. Tokihan me jo teineinä tajuttiin, että explisiittisesti puhelun nauhoittamisesta kertominen silloin kun asiakasta aletaan hiillostamaan, on peloittelua, niin kuin olikin silloin ja on nytkin. Hyvin se toimikin.

Itsekin toki varmaan vittuillessani toteaisin, et en halua keskustella arkaluontoisista asioista jos nauhoitetaan jne diipadaapa.
 
Helenin kiinteiden sopimusten snt/kWh-hintoja viime viikoilta:

29.1.2024
6 kk 9,85
12 kk 9,35
24 kk 8,64

9.2.2024
6 kk 9,85
12 kk 9,45
24 kk 8,75

16.2.2024
6 kk 9,49
12 kk 8,99
24 kk 8,49

20.2.2024
6 kk 8,99
12 kk 8,79
24 kk 8,39

Näissä on lisäksi perusmaksu 5,99 e/kk.
 
Tässä näkee myös hyvin jälleen kerran, kuinka sähköyhtiöt käyttävät surutta "hyväkseen" kalliiden päivien joillekin kuluttajille tuomaa paniikkia.
Tuo 9.2. sattui olemaan helmikuun kallein päivä ja samalla heti nostetaan kiinteiden hintaa, vaikka ei sillekään sinänsä mitään edellytyksiä ollut futuurienkaan mukaan. Tätä on tapahtunut jo useamman kerran kalliiden päivien kohdalla. Joillain katkeaa se pörssiähköilyn selkä juuri niiden kalliiden päivien kohdalla ja silloin astutaan siihen hetkellisesti hinnoiltaan nostettuun kiinteään miinaan.
Toki se kesäkin lähestyy koko ajan, joten hintojen pitääkin tulla laskevalla käyrällä alaspäin.
 
Saisivat vaan noi kuukausimaksut alkaa tulla alas. Ne nostettiin ensimmäisenä ylös ennen kunnon muita nousuja ja sinne ovat jääneet. Toki muutama yhtiö on pörssisähköä tarjonnut ilman kuukausimaksua, mutta kiinteät on ollut vähissä
 
Tuskin on tulossa, pelkästään inflaatio pitää siitä huolen.
 
Mitä enemmän pörssisähköasiakkaita, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä kk-hinnat ei ainakaan laske ja marginaalit nousee hiljalleen.
Kiinteillä (ja niillä toistaiseksi voimassa olevilla) ne sähköyhtiön kuitenkin ennen tuloksensa teki ja kun se oma ~20% siivu niistä jää saamatta, niin sitä vajetta haetaan muualta = kk-hinnat+marginaalit.

Älykotimarkkinatkin on mullistanut sähkön käyttöä niiltä osin, että kohtalaisen helposti pystyy automaattisesti väistelemään kalliita tunteja/ajastamaan halvoille = sähköyhtiöillä on vielä vähemmän katetta revittäväksi niiltä pörssisähköasiakkailtakin.

Kohtalaisen isot mullistukset menossa sähkömarkkinoilla ihan noin yleisestikin.
 
Tässä näkee myös hyvin jälleen kerran, kuinka sähköyhtiöt käyttävät surutta "hyväkseen" kalliiden päivien joillekin kuluttajille tuomaa paniikkia.
Tuo 9.2. sattui olemaan helmikuun kallein päivä ja samalla heti nostetaan kiinteiden hintaa, vaikka ei sillekään sinänsä mitään edellytyksiä ollut futuurienkaan mukaan. Tätä on tapahtunut jo useamman kerran kalliiden päivien kohdalla. Joillain katkeaa se pörssiähköilyn selkä juuri niiden kalliiden päivien kohdalla ja silloin astutaan siihen hetkellisesti hinnoiltaan nostettuun kiinteään miinaan.
Toki se kesäkin lähestyy koko ajan, joten hintojen pitääkin tulla laskevalla käyrällä alaspäin.
Nyt muuten viimeisimpien pitkien sääennusteiden mukaan talvi alkaa olla Suomessa ohi, eli aikaista kevättä povataan. Ei kannata ainakaan hätäpäissään mennä ottamaan ylihintaista sopimusta, jos OL3:n huoltotauon aikana tulee pieni alkupaniikkipomppu.

Hinnoittelu ei perustu kustannusdataan, vaan siihen, että millä hinnalla tuote menee kaupaksi halutulla volyymillä. Jokainen pienikin pörssipomppu antaa hinnoitteluvoimaa. Median kysymyksiin toki lörpötellään puutaheinää futuureista jne.
 
Mitä enemmän pörssisähköasiakkaita, niin sitä suuremmalla todennäköisyydellä kk-hinnat ei ainakaan laske ja marginaalit nousee hiljalleen.
Toisaalta pörssisopimukset ovat toistaiseksi voimassa olevia, mikä lisää liikkuvien asiakkaiden määrää, mikä on kilpailun kannalta vain hyvä asia (sikäli mikäli markkina on terve...). Toimii se kilpailu ainakin siinä mielessä, että itse olen saanut pörssisopparin kk-maksuttomana viime keväästä alkaen ja nykyinen on voimassa toukokuun loppuun. Pitää vain jaksaa veivata.
 
Itsellä loppuu ensi syksynä kiinteä määräaikainen ja ainakin nopealla vilkaisulla parin vuoden määräaikaiset olivat 8c paikkeilla, toivotaan, että kesälle laskee vielä tuosta. Pystyykö jollekkin sivustolle laittamaan hintavahtia sähkösopimukselle haluamillaan parametreilla?
 
Toisaalta pörssisopimukset ovat toistaiseksi voimassa olevia, mikä lisää liikkuvien asiakkaiden määrää, mikä on kilpailun kannalta vain hyvä asia (sikäli mikäli markkina on terve...). Toimii se kilpailu ainakin siinä mielessä, että itse olen saanut pörssisopparin kk-maksuttomana viime keväästä alkaen ja nykyinen on voimassa toukokuun loppuun. Pitää vain jaksaa veivata.
Kyllä se aika luonnollisesti alkaa kk-hinta ja marginaali kuroa ylöspäin mitä enemmän pörssisopimuksia on. Samalla tavalla sitä luulisi, että kilpailu pitäisi matkapuhelinliittymien hinnat alhaalla, mutta niin vaan entinen 10-15 €/kk on nykyään 30 €/kk.
 
Älykotimarkkinatkin on mullistanut sähkön käyttöä niiltä osin, että kohtalaisen helposti pystyy automaattisesti väistelemään kalliita tunteja/ajastamaan halvoille = sähköyhtiöillä on vielä vähemmän katetta revittäväksi niiltä pörssisähköasiakkailtakin.

Marginaali on kwh-pohjainen - ei hintapohjainen.

Eli minusta automaatio ei vaikuta myyjän katteeseen pörssisopimuksissa.

Periaatteessa automaatio lisää pörssisähkön houkuttelevuutta, minkä kautta saanti myyjälle voi laskea (koska kiinteä hintaisia enemmän katetta).
 
Tärkeää muistaa, että myyjän myymän sähkön hankintahinta ei ole välttämättä sama kuin pörssihinta, ei edes niille myyjille, joilla ei ole omaa tuotantoa, koska sähköä voi hankkia muutakin kautta. Ns. kuluttajien pörssisähkö vain hinnoitellaan pörssissä toteutuneiden hintojen perusteella eikä se tarkoita, että myyjä olisi hankkinut sähkön ko. hinnalla.

Marginaalista sen verran, että esim. Norjassa on myyty pörssisähköä jopa negatiivisilla marginaaleilla, Ruotsissa myös nollamarginaalisoppareita on ollut.
 
Marginaali on kwh-pohjainen - ei hintapohjainen.

Eli minusta automaatio ei vaikuta myyjän katteeseen pörssisopimuksissa.

Periaatteessa automaatio lisää pörssisähkön houkuttelevuutta, minkä kautta saanti myyjälle voi laskea (koska kiinteä hintaisia enemmän katetta).
Käytännössä tuo riippuu siitä kuinka hyvin myyjä onnistuu ennustamaan asiakkaidensa käytön eli jos sattuu ostamaan kalliille tunneille liikaa sähköä, niin ei käy hyvin. Tuosta oli se iso esimerkki tammikuulta, kun moni sähkön myyjä osti liikaa sähköä todella kalliilla ja sitten joutui myymään päivänsisäisellä markkinalla todella halvalla, kun kulutus olikin asiakkailla paljon pienempi.

Voisi kuvitella, että pörssisähkösopparit olisi tosiaan helppoja myyjälle, mutta ei se ole ihan niin suoraviivaista. Sama ongelma tosin on myös kiinteiden soppareiden kanssa, että tuo kulutuksen ennustaminen ei sinänsä ole sopparityypistä kiinni.
 
  • Tykkää
Reactions: Sid
Käytännössä tuo riippuu siitä kuinka hyvin myyjä onnistuu ennustamaan asiakkaidensa käytön eli jos sattuu ostamaan kalliille tunneille liikaa sähköä, niin ei käy hyvin. Tuosta oli se iso

Totta tämä ennustamisen haaste.
Mutta muuttaako automaation lisääntyminen tätä? Väittäisin että ennustettavuus paranee kun automaatio lisääntyy.

Poikkeuspäivät - eli Black Fridayt - ominaan. Mutta noin isossa kuvassa.

Minusta automaatio ei vaikuta pörssisähkösopimusten kannattavuuteen myyjille. Samat riskit ja haasteet kuin ei-automaatiossa.
 
Vaihdoin Oomin pörssisähkön Vattenfallin vastaavaan, kun Vattenilla on se 6kk ilmainen kk-maksu. Eilen tuli viisi soittoa tuntemattomasta numerosta, ja kun googlasin numeron, se osottautui Oomin sähkönmyyjän numeroksi. En vastannut yhteenkään puheluun. Tuskin olisi kuitenkaan tarjonnut parempaa sopimusta, joten en viitsinyt alkaa rupattelemaan joutavia. Onko muille Oomilta lähteneille tullut soittoja perään? Mietin vain että pitäisiköhän seuraavalla kerralla vastata :p
 
sopimusta, joten en viitsinyt alkaa rupattelemaan joutavia. Onko muille Oomilta lähteneille tullut soittoja perään? Mietin vain että pitäisiköhän seuraavalla kerralla vastata :p

Jos noin mietityttää niin kannattaa vastata. Mistä muuten tiedät, että ei olisi tarjonnut parempaa? (kun et vastannut puheluun.)
 
Villi veikkaus etteivät tarjoa kuutosella alkavaa määräaikaista sopimusta, jonka voisin ottaakin. Tai sitten 12kk ilmaiset kk-maksut pörssiin. Mutta voisihan sitä tietenkin vastata seuraavan kerran. Olisi vain mielenkiintoista kuulla mitä ovat muille palstalaisille tarjonneet. Kun nostivat marginaalia, varmaan moni muukin on jättänyt lafkan. ihan vaan mielenosoitukseksi..
 
Minkälaisia määräaikaisia soppareita olette viime aikoina saaneet?
24 kk määräaikainen 8,3 snt/kWh ja perusmaksu 3,99 €/kk lienee jo aika hyvä diili?

Toinen kysymys, onko ns. "hybridisopimuksissa" teillä kulutusvaikutukset olleet mitä "luvattu" eli esim. +/- 3 snt vai onko isompiakin eroja?
 
Statistiikka

Viestiketjuista
283 179
Viestejä
4 866 392
Jäsenet
78 537
Uusin jäsen
Osku999

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom