Kiinnitin itsekkinSyyskuun lukitus hinta on kyllä houkutteleva. Ei ole luottoa että OL2 olisi elokuussa kunnossa..

Follow along with the video below to see how to install our site as a web app on your home screen.
Huomio: This feature may not be available in some browsers.
Kiinnitin itsekkinSyyskuun lukitus hinta on kyllä houkutteleva. Ei ole luottoa että OL2 olisi elokuussa kunnossa..
Itse en antanut houkutukselle valtaa, aika näyttää olisiko kannattanut. Nyt hinta hyppäsi 27 pinnaa ylöspäin.Kiinnitin itsekkin![]()
Jos joudun kyttäämään käyttövaikutusta, niin sillon on sama jatkaa pörssissä.Ylempänä vinkkasin Keravan energian 6kk:n käyttövaikuitus sopparista.
Onhan kiinteässä hinnassa elämänlaatua parantavana tekijänä se ettei tarvii kytätä hintoja. Toiselle se voi olla tärkeämpää kuin mahdollinen 1000 euron säästö vuodessa.Tuli kiinnitettyä tuo Lumme 12kk soppari itsellekin kerrostaloon. Ensi keväänä ja kesänä todennäköisesti ärsyttää, kun pörssi luultavasti taas sikahalpaa kuten tänä vuonna oli, mutta onpahan talven yli turvassa suuremmilta heilahteluilta. Vuosikulutus muutenkin pientä ~2000 kWh, niin ei pahempaa haittaa suuntaan tai toiseen vaikka yli pörssin menisikin ensi syksyyn.
Onhan kiinteässä hinnassa elämänlaatua parantavana tekijänä se ettei tarvii kytätä hintoja. Toiselle se voi olla tärkeämpää kuin mahdollinen 1000 euron säästö vuodessa.
Voitais avata uusi näpertelyketju myös alle 5000/vuosi kuluttaville sentin viilaajille.
Itse koitan suorasähkölämmittäjänä päästä kärryille niin asia hukkuu joutavaan narinaan.
Tällä hetkellä kiinteissä edullisimpana löytyy 12kk 8,72snt 4.5€/kk
Onko 6kk sopparia tarjolla? Siis onhan niitä mutta edes tolkun hintaisia.
Olisiko linkkiä tuohon lumpeen 12kk tarjoukseen?Nykyinen sähkösoppari (4,94 c/ kWh+0 €kk) Vattenfallin kanssa päättyy 30.09.23. Vajaa pari viikko sitten otin talveksi Lumpeen kuukausimaksuttoman (6 kk) pörssisopimuksen.
Pörssisähkön viimeaikaisten heilahtelujen johdosta peruin perjantaina Lumpeen sopimuksen.
Tänään Lumpeelta tuli seuraavat tarjoukset:
Vuosisähkö 12kk
Kuukausimaksu 3,99 €/kk
Energia 8,4 snt/kWh
Hinnat sis. alv 24%
Vuosisähkö 24kk
Kuukausimaksu 3,99 €/kk
Energia 8,3 snt/kWh
Hinnat sis. alv 24%
Meikäläisen vähäisellä sähkönkulutuksella tuo perusmaksu näyttelee laskuissa suhteettoman suurta osuutta.
Porvoon energian 12 kk (kiinteä) määräaikainen painii aika tavalla samassa sarjassa Lumpeen tarjouksen kanssa. Kuukausimaksu hieman pienempi mutta energiamaksu suurempi.
Kuukausimaksu 2.50 €/kk
Energiamaksu9.10 snt/kWh
Näistä kai se on jompikumpi valittava.
Kulutusvaikutussopimus sisältää hintasuojauksen, eli lyhyesti se tulee aina puhdasta pörssisopimusta edullisemmaksi, jos perushinta on alle pörssin keskihinnan. Ja tietysti päinvastoin. Hintaero on perushinnan ja pörssin keskihnnan välinen ero.Jos joudun kyttäämään käyttövaikutusta, niin sillon on sama jatkaa pörssissä.
Eli hybridit voi jättää laskuista kokonaan.
Sama vähän aikaa sitten ja kiinnitin 1.10.2023-31.03.2024 välille. Nykyinen Helenin pörssisähkö vielä elo+syys. Keväällä taas sopparijumppaan pörssi VS määris 6-24kk.(Helen 6kk: 10,34snt/kWh + 5,99e/kk) Itse vaihdoin pörssistä tuohon eilen. Joo, ei varmaankaan tule halvimmaksi.. Mutta tiedänpähän melko tarkkaan mitä meidän perheen sähkökulut seuraavat 6 kk on.
KK Keskiarvo
07/2023 4,432515c/kWh
06/2023 5,025445c/kWh
05/2023 3,963478c/kWh
04/2023 6,958730c/kWh (alv10%)
"Hintasuojauksesta" puhuminen on vähintäänkin harhaanjohtavaa. Yhtä hyvin olisit voinut sanoa, että kulutusvaikutussopimus sisältää hintakusetuksen, eli se tulee aina puhdasta pörssisopimusta kalliimmaksi, jos perushinta on yli pörssin keskihinnan.Kulutusvaikutussopimus sisältää hintasuojauksen, eli lyhyesti se tulee aina puhdasta pörssisopimusta edullisemmaksi, jos perushinta on alle pörssin keskihinnan. Ja tietysti päinvastoin. Hintaero on perushinnan ja pörssin keskihnnan välinen ero.
Yleensä hintasuojauksessa toinen osapuoli voittaa ja toinen häviää. Jos arvioi, että pörssin keskihinta ylittää perushinnan, niin kannattaa ottaa kulutusvaikutussoppari suoran pörssisopparin sijaan. Kaikki on kiinni perushinnan tasosta ja tulevaisuuden hinnan arvaamisesta."Hintasuojauksesta" puhuminen on vähintäänkin harhaanjohtavaa. Yhtä hyvin olisit voinut sanoa, että kulutusvaikutussopimus sisältää hintakusetuksen, eli se tulee aina puhdasta pörssisopimusta kalliimmaksi, jos perushinta on yli pörssin keskihinnan.
Tämä pitää paikkaansa kaikista kiinteähintaisista sopimuksista.Yleensä hintasuojauksessa toinen osapuoli voittaa ja toinen häviää. Jos arvioi, että pörssin keskihinta ylittää perushinnan, niin kannattaa ottaa kulutusvaikutussoppari suoran pörssisopparin sijaan. Kaikki on kiinni perushinnan tasosta ja tulevaisuuden hinnan arvaamisesta.
Tämä pitää paikkaansa kaikista kiinteähintaisista sopimuksista.
Joo, mutta teoriassa tuollaisen kulutusvaikutussopparin hinnan pitäisi olla (ja yleensä onkin) alle täysin kiinteähintaisen sopparin, koska siihen liittyy myyjän osalta vähemmän riskiä. Käytännössä sähkön myyjä voi suojata myymänsä sähkön hinnan kulutusvaikutussopparilla 100%, mutta kiinteähintaisella vain lähelle 100%, koska kliinteähintaisessa käyttäjien kulutusvaikutuksen riskin kantaa myyjä.Tämä pitää paikkaansa kaikista kiinteähintaisista sopimuksista.
Tuote on suhteellisen uusi ja varmasti vielä hakee vielä hintatasoa, mutta isolla osalla kulutusvaikutuksen osuus on melko pieni.Mutta tämä tästä, lähinnä vaan sitä, että kyllä noille kulutusvaikutussoppareille on oma markkinarakonsa, jos vain hinnoittelu tehdään järkeväksi (eli selvästi alle täysin kiinteähintaisten).
Kiitos kun linkkasit tuon, tilasin aluksi etusivun kautta 8,40snt/kWh 12kk, mutta aspasoitolla muuttivat tuohon 8,30snt/kWh 12kk tarjous-soppariin. Eipä tuolla erotuksella kuuhun mennä, mutta vuoden kun tuolla nyt tulee olemaan kiinni niin kaikki on kotiinpäin.Ettei tämä menisi täysin sivuraitelle niin tässä vielä linkki tuohon Lumpeen 12kk tarjoukseen 8,30senttiä/kWh ja 3,99€/kk:
![]()
Edullinen sähkösopimus | Lumme Energia
Tee itsellesi edullinen sähkösopimus! Vuoden määräaikaisella sopimuksella saat itsellesi edullisen hinnan sopimuskaudeksi.www.lumme-energia.fi
Hetkittäiset hinnat ovat nämä muutaman päivä kestävät kovat piikit jolla ei vielä ole mitään merkitystä kokonaisuutta tarkasteltaessa.Mikä sitten on hetkittäistä? Huomenna nähdään mihin se hinta ehkä tasoittuu. Nythän ovat nousseet ja keskihinta ei pelasta jos ei voi valita hetkiä kun sähköä käyttää.
Jokatapauksessa valveutuneet kuluttajat siirtyvät pois kulutusvaikutuksellisesta jos heidän kulutusvaikutus on jatkuvasti plussalla -> Sellaiseen soppariin jää sitten pääasiassa niitä, joilla kulutusvaikutus on miinusmerkkistä tai hyvin lähellä nollaa. Silloin eron noiden välillä ei tarvi olla edes iso vaan jo nykyiselläkin hintaerolla molemmille tuotteille on paikkansa.
Huomenna mennään vajaa 30c ja jos kulutusta ei voi säätää saa kahden päivän sisällä edellisen kuun sähkölaskun.Hetkittäiset hinnat ovat nämä muutaman päivä kestävät kovat piikit jolla ei vielä ole mitään merkitystä kokonaisuutta tarkasteltaessa.
30pv keskihinta tänään on 4.6snt/kWh
Tällä aikajaksolla tarkasteltuna pörssisähkö on vielä halpaa eikä kaada kenekään taloutta.
Laskinpa joutessani pörssin elokuun päivien keskiarvoilla, paljonko tämä kuukausi huomiseen asti olisi maksanut tasaisella 55kwh/pvä kulutuksella ja verrokiksi 8,3c/kwh kiinteällä hinnoittelulla. Pörssissä 69,68€ ja kiinteällä 100,43€. Tällä laskelmalla kestää vielä muutama kallis päivä olla että päästään samaan kuin kiinteällä. Käytin tasaista kulutusta kun täällä tuntuu olevan sähkölämmitys ja lämmin vesi niitä pointteja ettei voi kikkailla halvoille tunneille.Huomenna mennään vajaa 30c ja jos kulutusta ei voi säätää saa kahden päivän sisällä edellisen kuun sähkölaskun.
Itsellä tähän saakka elokuun pörssisähköt maksaneet 27,61€. Tämä siis pelkkä pörssisähkö ilman marginaalia. Kulutusta ollut 911kWh, eli sehän tekee keskihinnaksi 3,03c/kWh.Laskinpa joutessani pörssin elokuun päivien keskiarvoilla, paljonko tämä kuukausi huomiseen asti olisi maksanut tasaisella 55kwh/pvä kulutuksella ja verrokiksi 8,3c/kwh kiinteällä hinnoittelulla. Pörssissä 69,68€ ja kiinteällä 100,43€. Tällä laskelmalla kestää vielä muutama kallis päivä olla että päästään samaan kuin kiinteällä. Käytin tasaista kulutusta kun täällä tuntuu olevan sähkölämmitys ja lämmin vesi niitä pointteja ettei voi kikkailla halvoille tunneille.
Lumme energian 8,3c lyöty tänään kiinni, kulutus se noin 22000kwh.
Maksetaan nyt sitten vaikka siitä mielenrauhasta ja saunomisen riemusta kun saunomaan tekee mieli.
Loputon jossittelu kyllä varmasti jatkuu
Alkanut miettimään kulutusvaukutus sopparia, kun kokoajan menee näillä ohjauksilla reilusti alle spotin keskihinnan. Kulutusvaikutuksia viime päiviltä: pe -8.74snt/kWh, la -2,82snt/kWh ja su -5,36snt/kWh.
Omiin silmiin noissa hybridisoppareissa on pörssin ja kiinteän sopparin huonot puolet yhdessä paketissa. Joutuu kuitenkin vahtimaan pörssin tilaa ja muuttamaan omaa sähkönkäyttöä päivien ja tuntien mukaan, mutta hinnat ei kuitenkaan parhaassakaan tapauksessakaan ole pörssin tasoa. Ehkä joillekin äärinysvääjille ja kartano-asujille tuo sopii.
Tuo sinun päivätason tarkastelu olisi ihan ok, jos keskihinta olisi joka päivä sama, mutta jos hinnat moninkertaistuu vain vähäksi aikaa (eli muuksi ajaksi kuin kalenterikuukaudeksi), niin maksat helposti siltäkin ajalta enemmän kuin suoraan pörssisähköllä sähkönsä ostava.
Pörssisopimuksella sähkön hinta on väkisin yli 50 senttiä. Kuluvaikutussopimuksella jos suurin osa kulutuksesta on halvemmilla tunneilla, se on edelleen alle 8 senttiä koska se kuluvaikutus vaan laskee sitä perushintaa, mikä on kiinteä.
Väärin vai oikein? Kaikki noi selostukset ja esimerkit eivät kyllä mielestäni ole kovin selkeitä.
Joo, Helenin katumyyjät oli viime viikon tiistaina sitä mieltä että alittavat Lumpeen hinnat perjantaihin mennessä, mutta eipä ole näkynyt.Helenin kiinteän 6 kk sopimuksen hinta on tänään noussut hintaan 10,79 snt/kWh. Vanha hinta oli 10,34 snt.
Pitemmissä ei ole hintapainetta ylöspäin, lyhyemmissä voi olla, koska markkinatilanne on otollinen, eli hetkellinen korkea pörssisähkön hinta ja lähestyvä talvi. Toisin sanoen kalliimpikin myy, silloin ei myydä halvemmalla. Hötkyily tosin harvemmin kannattaa...Joo, Helenin katumyyjät oli viime viikon tiistaina sitä mieltä että alittavat Lumpeen hinnat perjantaihin mennessä, mutta eipä ole näkynyt.
24kk sopimus Helenillä 8.99snt/kWh, Lumpeella edelleen 8.3snt/kWh, eli enteilisiköhän tämä hintojen kääntyvän nousuun kohtapuoliin myös noissa pidemmissä.....?
Mielenkiintoista, että ovat sanoneet ihan viikonpäivänkin. Parin viime kuukauden seurannan perusteella Helen vaihtaa kiinteiden hintojaan tiistaisin. Tai ei välttämättä vaihda ollenkaan, jolloin sama hinta on 2-3 viikkoa putkeen. Mutta muina päivinä en ole bongannut muutosta, vain tiistaisin.Joo, Helenin katumyyjät oli viime viikon tiistaina sitä mieltä että alittavat Lumpeen hinnat perjantaihin mennessä, mutta eipä ole näkynyt.
Juu, tuli kommentti että Lumme on heidän pääkilpailija, joten jos heillä on pudonnut hinnat niin he seuraavat perässä parin päivän viiveellä.Mielenkiintoista, että ovat sanoneet ihan viikonpäivänkin. Parin viime kuukauden seurannan perusteella Helen vaihtaa kiinteiden hintojaan tiistaisin. Tai ei välttämättä vaihda ollenkaan, jolloin sama hinta on 2-3 viikkoa putkeen. Mutta muina päivinä en ole bongannut muutosta, vain tiistaisin.
Omiin silmiin noissa hybridisoppareissa on pörssin ja kiinteän sopparin huonot puolet yhdessä paketissa. Joutuu kuitenkin vahtimaan pörssin tilaa ja muuttamaan omaa sähkönkäyttöä päivien ja tuntien mukaan, mutta hinnat ei kuitenkaan parhaassakaan tapauksessakaan ole pörssin tasoa. Ehkä joillekin äärinysvääjille ja kartano-asujille tuo sopii.
Taidan tuon Oomin <10snt 12kk(4.90 perusmaksu) sopimuksen ottaa keston tilalle niin ei tarvitse ihmetellä. Plus "yhden laskun" helppous oomissa niin ei tarvitsisi edellenkään kaksia erillisiä maksella.
(Vantaa siis alueena).
Itse en jaksa millään lailla seurata mikä hinta on milloinkin, pääasia että virtaa tulee vehkeisiin seinästä.
Onhan se, taustajoukkoina isompi yhteenliittymä. Tosin en nyt sitten tiedä millä mielin fortum/helen on sitten kusetusfirmojaOnko tuo Lumme luotettava firma, ei kusetus/tai muuten persefirma Fortumin/Helenin tms tapaan(niihin veisin enintään pommin konttoriin).
8,30c ja 3,99€ oli helenin tarjous tänne.Helenin määräaikainen päättymässä, tarjoavat 12kk 8,49 c/kWh+3,99 /kk.
Ottaisiko vai paranisiko vaihtamalla?
Käytämme välttämättömiä evästeitä, jotta tämä sivusto toimisi, ja valinnaisia evästeitä käyttökokemuksesi parantamiseksi.