Sähkönmyyntisopimukset ja niiden hinnat (EI yleistä sähkökeskustelua!)

Jos sulla on määräaikainen sopimus, sen idea on se on sulla määäräajan loppuun asti. Näin olet sopimusta tehdessässi päättänyt ja hyväksynyt ja näin sen kuuluu mennäkin. Tommonen kikkailu on kaikin puolin hanurista, mutta onneksi sähköyhtiöt ovat heränneet siihen, eikä se niin vaan onnistu.
Muuttamalla onnistuu.
 
Eikös tässäkin ketjussa ole jo moneen kertaan mainittu se että määräaikaisesta sopparista pääsee irti kun talouden toinen osapuoli ottaa itselleen uuden sopimuksen. Samassa käyttöpaikassa ei voi olla useampaa sähkösopparia.

...Toki vaatii tietysti sen että joku muukin asuu itsensä lisäksi samassa taloudessa.
 
Täällä nyt on parilla käyttäjällä agendana muistuttaa että määräaikaisesta irtisanominen on laitonta ja moraalisesti arveluttavaa.. Tuota samaa sanomaa jaksavat julistaa viikosta toiseen..
 
Näinhän se on. Tuskin kukan hyvällä katsoo jos sähköfirma päättäisi sopimukset yksipuolisesti. Samalla tavalla se sitooo myös kuluttajaa. Sopimukset menettää merkityksensä, jos koskevat vain toista osapuolta.
 
Muuttamalla onnistuu.
Riippuu toki sopimuksesta. Eli osa sopimuksista & yrityksistä erikseen mainostaa sitä että sopimuksen voi ja saa siirtää myös uuteen asuntoon & osoitteeseen. Tosin tuo taitaa toimia vain Suomen sisällä, eli jos muuttaa ulkomaille olet oikeassa. Silloin sopimus varmasti katkeaa.
 
Näinhän se on. Tuskin kukan hyvällä katsoo jos sähköfirma päättäisi sopimukset yksipuolisesti. Samalla tavalla se sitooo myös kuluttajaa. Sopimukset menettää merkityksensä, jos koskevat vain toista osapuolta.

Montakohan sataa kertaa pitää käydä läpi että joidenkin mielestä on moraalisesti väärin jos kuluttaja keksii laillisen mutta moraalisesti arveluttavan keinon päästä irti määräaikaisesta sopimuksesta.. Ja joillekin se on ihan ok koska ei ole laitonta muuttaa esimerkiksi viikoksi-kuukaudeksi kaverin luokse tai pyytää puolisoa tekemään uusi sopimus jolloin määräaikainen loppuu koska se nyt vaan onnistuu helposti.

Edit, ja ennen kuin joku alkaa kertoa että määräaikaisen lopettaminen em. syillä on laitonta voiko samalla kertoa minkä sopimuksen tai lain kohdan mukaan puoliso ei saa solmia uutta sähkösopimusta asuntoon jossa on jo määräaikainen sopimus.

Muuton kohdalla joku pääsi kertomaan että määräaikainen jatkuu uudessa asunnossa.. Entä jos asunnossa asuu jo henkilö jolla on sähkösopimus asuntoon mitäs silloin? Tai jos on as oy jossa yhtiövastikkeeseen kuuluu myös käyttösähkö? Näitä viimeksi mainittuja on vähän mutta tiedän normi kerrostaloja joissa näin on. Niissä ei edes ole asuntokohtaisia mittareita..
 
Viimeksi muokattu:

Tutkintapyyntö koskee sitä, onko toimitusvelvollisuuden ehdot täyttävän sähkösopimuksen hinta kohtuullinen, ja sitä, voiko pörssisähkö olla ainoa uusissa sähkösopimuksissa tarjottava toimitusvelvollinen tuote.

Lainaus toisaalta mutta samaa asiaa käsittelee.

Tuosta firmasta taisin kirjoitaa aiemminkin, vain pörssisähköä tarjolla jos uusi asiakas. Ja päätös menee ensivuoden puolelle.
 
Juuri näin tämän pitää mennäkin. En ymmärrä mikä ihme on saanut osan porukasta kuvittelemaan, että määräaikaisista pääsisi noin vaan pois maksamalla jokin naurettava parin sadan sakkomaksu. Määräaikaisen idea on nimenomaan siinä, että siinä kumpikin osapuoli sitoutuu sopimukseen tietyksi määräajaksi. Tuommoinen sopimussakkopelleily vaan paskoisi koko systeemin ja nostaisi hintoja yleisesti, koska sähköyhtiöthän tässä kärsisivät. No, oma 4,95snt/kWh -määräaikaisuuteni päättyy vasta 1.8.2024, eikä olisi hinkuakaan vaihtaa tätä mihinkään muuhun :)
Noh.. jos hinnat on vuosikausia ollut 4-6snt niin ihan sama varmaan sähköyhtiölle..

Nykytilanteessa toki ymmärrettävää ettei ihan kannattavaa toimintaa
 
Oma sähköyhtiöni lopetti määräaikaisuuden menemällä konkurssiin. Kyllä kuluttajallakin oikeus kai tähän. Kiitos neuvoista, otan 2v sopimuksen ja puoliso tekee sitten uuden sopimuksen, kun hinnat vähän laskevat. Lisäksi on aika epätasa-arvoista maantieteellisesti nämä nykyiset sähkömyyntihinnat.
 
Muuton kohdalla joku pääsi kertomaan että määräaikainen jatkuu uudessa asunnossa.. Entä jos asunnossa asuu jo henkilö jolla on sähkösopimus asuntoon mitäs silloin? Tai jos on as oy jossa yhtiövastikkeeseen kuuluu myös käyttösähkö? Näitä viimeksi mainittuja on vähän mutta tiedän normi kerrostaloja joissa näin on. Niissä ei edes ole asuntokohtaisia mittareita..

Voihan sitä muuttaa aina paikkaan Suomessa tai varsinkin ulkomailla, jossa ei ole saatavilla edes sähköverkkoa. Siinähän sitten toimittaa suomalainen sähköfirma sähköä vaikka akkuja tuomalla tai roudaamalla paikalle vaikka diesel-aggragaatin nakuttamaan.

Vielä jos muuttaa jonnekkin Venäjälle, Iraniin tai Pohjois-Koreaan eli valtioon joihin on Suomestakin pakotteita ja Yhdysvaltojen pakotteet, niin vähän on lisää vaikeuskerrointa sen aggregaatin hommaamiseen sinne sähköä tuottamaan.
 
Näinhän se on. Tuskin kukan hyvällä katsoo jos sähköfirma päättäisi sopimukset yksipuolisesti. Samalla tavalla se sitooo myös kuluttajaa. Sopimukset menettää merkityksensä, jos koskevat vain toista osapuolta.

Ihan oikein näillä päättömillä kusetushinnoilla irtautua vaikka määräaikasesta millon huvittaa, ehkä se opettaa niitä mutta tuskin.
 
Lainaus toisaalta mutta samaa asiaa käsittelee.

Tuosta firmasta taisin kirjoitaa aiemminkin, vain pörssisähköä tarjolla jos uusi asiakas. Ja päätös menee ensivuoden puolelle.

Lukuisia muitakin tarjoaa vain pörssisähköä. Kaunis ajatus että nää sähköfirmat toimisivat laittomasti. Mun mielestä vaan aika epärealistista. Kaikkein epärealistisinta olisi mitkään mahdolliset korvaukset.
 
Epävarmana aikana yhtiöt hinnoittelivat erittäin varman päälle. Nyt tultu joissakin yhtiöissä reippaasti alaspäin niistä hurjimmista ajoista. Jotkut vielä sinnittelevät törkeillä hinnoilla.

Ihan sama oli viime kesänä polttoaineiden hinnoissa. Bensan hinta nousi raketin lailla sinne päälle 2,5€ ja asiaintuntijat varoittelivat 4€ litrahinnoista. Kaikkien asiantuntijoiden mielestä 3€ piti mennä rikki että heilahtaa. Maailma ei sitten loppunutkaan, eikä edes bensa ja hinnat tulleet pikkuhiljaa alas lähes normaaliin.

Sähkössä luultavasti ihan sama juttu, että paniikkia lietsotaan ja se siirtyy hintoihin tuollaisissa pörsseissä, kuten muissakin vastaavissa. Yhtiöt laittavat paniikin omiin hintoihinsa ja hinta tippuu kun paniikki hellittää.
 
Kyllähän tuo hinta on polttoaineissa korkeammalle jäänyt:

Sama käy sähkön hinnoissa, jos niitä ei valvota ja suitsita.
 
Ihan sama oli viime kesänä polttoaineiden hinnoissa. Bensan hinta nousi raketin lailla sinne päälle 2,5€ ja asiaintuntijat varoittelivat 4€ litrahinnoista. Kaikkien asiantuntijoiden mielestä 3€ piti mennä rikki että heilahtaa. Maailma ei sitten loppunutkaan, eikä edes bensa ja hinnat tulleet pikkuhiljaa alas lähes normaaliin.
Bensa nousi n. 100 % ja sähkö noin 800 %. Nyt tainnut kyllä sähkökin lähteä jo alaspäin, mutta mielestäni täysin erilaiset uhkakuvat toteutuneet jo ja mahdollisesti pahin vielä edessä kuitenkin.
 
No bensassa ei olekaan mitään bensapörssiä, johon saa heittää mitä tahansa tarjouksia ja kaikilla asemilla hinta määräytyisi sen kalleimman mukaan.
 
Epävarmana aikana yhtiöt hinnoittelivat erittäin varman päälle. Nyt tultu joissakin yhtiöissä reippaasti alaspäin niistä hurjimmista ajoista. Jotkut vielä sinnittelevät törkeillä hinnoilla.

Ihan sama oli viime kesänä polttoaineiden hinnoissa. Bensan hinta nousi raketin lailla sinne päälle 2,5€ ja asiaintuntijat varoittelivat 4€ litrahinnoista. Kaikkien asiantuntijoiden mielestä 3€ piti mennä rikki että heilahtaa. Maailma ei sitten loppunutkaan, eikä edes bensa ja hinnat tulleet pikkuhiljaa alas lähes normaaliin.

Sähkössä luultavasti ihan sama juttu, että paniikkia lietsotaan ja se siirtyy hintoihin tuollaisissa pörsseissä, kuten muissakin vastaavissa. Yhtiöt laittavat paniikin omiin hintoihinsa ja hinta tippuu kun paniikki hellittää.

Aika pitkä matka polttoaineissa vielä kun pari vuotta sit sai E85 tyylii 0,88/l ja 95 jotai 1.3/l eli ei halpa nähnykkää vielä.
Sama varmaan käy sähkön kanssa, alle 10s/kwh jää haaveeks.
 
Nuo hinnat olivat koronahintoja kun maailma käytännössä pysähtyi. Tänä päivänä 95E ehkä 1,6€ olisi normaali. Nyt ollaan alimmillaan 1,7€ hujakoilla. Diesel karkaa omille lukemilleen. Sähkön suhteen olen samoissa arvioissa, eli keskihinta alle 10c ei ehkä ihan heti toteudu.
 
No, kun ryssitään hommaa nykytahtiin, niin hinta "halpenee" inflaation seurauksena. 10%:inflaatio "halventaa" sähkönhintaa nopeasti. 10 c sopimus vastaa 6 vuoden päästä 5,3c sopimusta nyt.
 
No bensassa ei olekaan mitään bensapörssiä, johon saa heittää mitä tahansa tarjouksia ja kaikilla asemilla hinta määräytyisi sen kalleimman mukaan.
Kyllä öljyllä käydään pörssiä juuri ssmantyyppisesti kuin sähköllä. Ainut eri on öljyn varastoitavuus.

Erilaisille öljylaaduille on markkinahinta. Ja se maksetaan tuotantokustannuksista riippumatta. Eri öljylaatujen hintaero perustuu esim jalostukseen menevään energiamäärään tai saantoon verrattuna vaihtoehtoisiin tuotteisiin.

Pörssikauppa on normaalikaupantekotapa kaikessa bulkkitavarassa. Samahinta kaikelle tavaralle ja hinta määräytyy kysynnän ja tarjonnan tasapainossa. Ei tuotantohinta + kate logiikalla.
 
No, kun ryssitään hommaa nykytahtiin, niin hinta "halpenee" inflaation seurauksena. 10%:inflaatio "halventaa" sähkönhintaa nopeasti. 10 c sopimus vastaa 6 vuoden päästä 5,3c sopimusta nyt.

Muuten hyvä, mutta jos palkat nousee 2 prosenttia vuodessa, niin se ei lämmitä sähkönkäyttäjää vaikka inflaatio "halventaisi" sitä kun inflaatio olisi 50 prosenttia vuodessa.

Muutaman vuoden päästä suomalaisen keskiluokan palkat ei riittäisi enää edes ruuan ostamiseen vaan pitäisi joka talon pihaan laittaa jotain ryytimaata ja kaalia kasvamaan venäläisten babuškojen tavoin.
 
Olisikin aikahyvä, jos olisi mahdollista ostaa säköä etukäteen, esim seuraavan vuoden saähköt kerralla..(arvioitu kulutus) Siis minkä itse arvioisi.
 
Määrräaikaisella sopimuksella myyntiyhtiö saa siirroyhtiöltä vuosikulutusarvion, ja myyntiyhtiön ottaa riskin ett toteutuva kulutus on erilainen. En tiedä onko se riskin hinta kovin kallis, isompi kysymysmerkki onkin kuinka paljon kulutus ajoittuu niihin hetkiin kun pörssisähkö on kallis.
Siihen mini yhtiö on nyt laittanut myyntiin sellaiset määräaikaisten ja pörssisopparien hybridit, esimerkiksi Fortum Duo ja Väre Välkyy, ja tämä uusin Heleniltä.
 
Olemme vaihtamassa Fortumin toistaiseksi voimassaolevasta johonkin pörssisähköön. Fortumin pörssisähkö ei ole halvin tai muutenkaan miellyttävin. Mutta onkohan niin, että saman yhtiön sisällä voi vaihtaa sopimustyyppiä saman tien ilman irtisanomisaikaa? Näin pääsisi heti kiinni tulevien päivien halpaan sähköön. Noin muuten sopimuksessa on 14 vrk irtisanomisaika.
Kun olisi ensin päässyt nykyisestä irti, voisi yhtiön vaihdonkin sitten tehdä rauhassa.
 
Just eilen vaihdoin Fortum Kestosta Fortum Tarkkaan (pörssisähkö) ja olisi saanut vaikka 25.12. aloituspäiväksi muutokselle, mutta laitoin varmuuden vuoksi 26pv ja nyt näkyy tulevissa sopimustapahtumissa "Alkaen 26.12.2022 sopimus Fortum Tarkka".
 
Kotimaan energia muuttui sitten kysymättä Fortumiksi ja hinnat sekä ehdot piti pysyä samana... kuinkas sitten kävikään. Pomppasi hinta sitten 6 sentistä melkein 29 senttiin per kwh. Täytyneekö tässä sanoa aivan suorat sanat aspaan että muutatteko kotimaan energian sopparin mukaisiksi hinnat kuten piti olla vai tehdäänkö kkv valitus ja 18 senttiä kerta ylittää niin myös EU tasolla voisi tehdä Fortumista valituksen.
 
EUn 18 senttiä ylimenevän osuuden pitäisi tilittää valtiolle, eli vähittäisasiakkaille se "18 sentin katto" ei vaikuta pätkääkään. Sen lisäksi Suomi ei ehtinyt saada valmiiksi myyntihintaan ja tuottoon kohdistuva windfall vero, vaan Suomessa se kohdistuu sähköyhtiöiden voittoihin.

Missään versiossa tämä 18 sentin EU juttu ei vaikuta sähkön myyntisopimuksiin ollenkaan, ihan turha tehdä siitä kantelua.
 
Just eilen vaihdoin Fortum Kestosta Fortum Tarkkaan (pörssisähkö) ja olisi saanut vaikka 25.12. aloituspäiväksi muutokselle, mutta laitoin varmuuden vuoksi 26pv ja nyt näkyy tulevissa sopimustapahtumissa "Alkaen 26.12.2022 sopimus Fortum Tarkka".
Vaimo ei tätä halunnut pidempään epäröidä, joten vaihdettiin nyt heti Kestosta Tarkkaan. Ja nyt sopimuksissa näkyy uusi sopimus alkamispäivänä tämä päivä.
 
Kotimaan energia muuttui sitten kysymättä Fortumiksi ja hinnat sekä ehdot piti pysyä samana... kuinkas sitten kävikään. Pomppasi hinta sitten 6 sentistä melkein 29 senttiin per kwh

No sulla on toistaiseksi voimassaoleva sopimus jota saa muuttaa kuukauden varoitusajalla.
 
Määrräaikaisella sopimuksella myyntiyhtiö saa siirroyhtiöltä vuosikulutusarvion, ja myyntiyhtiön ottaa riskin ett toteutuva kulutus on erilainen. En tiedä onko se riskin hinta kovin kallis, isompi kysymysmerkki onkin kuinka paljon kulutus ajoittuu niihin hetkiin kun pörssisähkö on kallis.
Siihen mini yhtiö on nyt laittanut myyntiin sellaiset määräaikaisten ja pörssisopparien hybridit, esimerkiksi Fortum Duo ja Väre Välkyy, ja tämä uusin Heleniltä.
Teoriassa voisi saada paremman tarjouksen jos kuluttaa vähemmän/halvempaan aikaan?
 
Joulukuussa on nähty kaikenlaisia uhkakuvia ja pelotteluita, ajoittain myös korkeita pörssisähkön hintoja, mutta oma keskihinta joulukuulta tähän mennessä noin 32 senttiä kWh ja kirkkaasti alle aiemman toistaiseksi voimassaolevan sopimuksen hinnan. Tammikuu on ymmärtääkseni ollut kuukausista kylmin, mutta toisaalta Elenian mukaan myös tuulisin. Olkiluoto 3 on suurimman osan kuukautta alhaalla. Pörssisähkölle paras vaihtoehto lienee omalla kohdallani Helenin 2 vuoden diili hintaan 21,23 snt/kWh +/- kulutusvaikutus. Kuuden kuukauden sopparin voisin ottaa, mutta sitä ei minulle voida myydä. Jatketaan pörssisähköllä edelleen...
 
Fortum Duohan taisi olla kaikkien saataville 18,99€/24kk +-kulutusvaikutus +hinnan nousu alv10%->24%
Sähkölämmittäjien puolestahan tai muuten vaan korkean kulutuksen puolestahan nuo ovat ihan ok mikäli saavat kulutusta kesäksi vähennettyä. Muuten uskoisin tuon pörssisähkön hintojen laskevan selvästi matalemmiksi kesää kohti mennessä, jolloin suorastaan ketuttaisi seurata pörssisähkön hintaa saadakseen tuolla kulutusvaikutuksella hintaa alemmas. Toi muuten edelleen perustuu siihen että vaikka pörssisähkön kuukauden keskiarvo olisi 5snt/kWh niin voit sillti saada + vaikutuksen mikäli olet käyttäny paljon sähköä tunneilla jotka ylittävät tuon pörssisähkön keskiarvon riippumatta oman sopimuksesi perushinnasta.
 
Kiinnostaisi tietää millaisiin hintoihin jengi on päässyt näillä kulutusvaikutus sopimuksilla?

Laskin oman kulutusvaikutukseni marraskuulta ja se olisi ollut -1,67c. Tosin oli 2 tai 3 päivää kiinteä hinta kuun alusta ennenkuin vaihdoin pörssiin, niin se pienensi tota vaikutusta koska muistaakseni pörssisähkö oli silloin halvempaa kun toi mun kiinteä hinta.
 
Minulla oli joku about -2c/kWh eikä juurikaan mitään muuta ole enää tehtävissä. Veikkaan että jos ei pistä ihan kaikkea likoon ei tuo -5c ole mitenkään tehtävissä.
 
Tämä oli jo mielenkiintoinen tieto, kiitos tästä.
Eniten vaan itseä hirvittää, että kuinka suureksi toi saattaa nousta.
Tuli juuri peruttua määräaikainen jonka paniikissa otin kun pörssihinnat nousivat korkeaksi ja nyt miettinyt että ottaisi tommoisen kulutusvaikutus sopparin tilalle.
 
Tulipas nyt vielä sentään joulukinkut paistettua ja -sauna lämmitettyä hintaan 13,71 snt / kWh.

No Putlerin tuuli puhaltaa, tässä seuraus:

Tulevat sopimustapahtumat
Energian hinta 01.01.2023 alkaen 46,73 c/kWh (alv. 10%)

Vittu daa! :poop:

Sehän on lähes 12 x suurempi hinta kuin oli Helbertiltä...
 
Halvempia sopimuksiako ei muka alueellesi saa?
 
Mikäs vika 24 kk sopimuksissa on?
Kulutatko paljonkin sähköä?
Itsellä on vähän sellainen kutina, että puolen vuoden poikkeustilanteen takia sitoutuu kahdeksi vuodeksi kalliiseen sopimukseen. Mutta eipä voi mistään mitään tietää. Ennustajia mahtuu maailmaan. Joku on oikeassa ja loput väärässä.
 
Tulipas nyt vielä sentään joulukinkut paistettua ja -sauna lämmitettyä hintaan 13,71 snt / kWh.

No Putlerin tuuli puhaltaa, tässä seuraus:

Tulevat sopimustapahtumat
Energian hinta 01.01.2023 alkaen 46,73 c/kWh (alv. 10%)

Vittu daa! :poop:

Sehän on lähes 12 x suurempi hinta kuin oli Helbertiltä...
Onko aiempi sopimus ollut määräaikainen vai mikä? Aiemman sopimuksen hintahan on ollut kuitenkin huomattavasti korkeampi kuin 4-6 sentin sopimukset, joita aika monella on tänä vuonna umpeutunut. Ei tuo Fortumin diili (joka mainittu jokunen viesti ylempänä) ole mikään huippusopimus niihin verrattuna, mutta ei toisaalta ihan katastrofaalinen korotus nykyiseen verrattuna. Jos pari kuukautta sitten olisit joutunut valita uutta sopimusta, niin tilanne olisi ollut huomattavasti heikompi.
 
Viimeksi muokattu:
Kerro ihmeessä mistä halvempi soppari tänne Espoon perukoille Kehä III:n sisälle, en halua sitoutua silti 24 kk määräaikaisiin...
Riskillä pörssisähköön ja sieltä sitten huokeaan määrikseen kun kevät etenee. Tänne kans Fortum nakkasi tuollaisen 46c/kwh alv10 tarjouksen tämän 35c/kwh jatkoksi ja siirryn pörssisähköön. Kumma, että osa firmoista laski tai vähintäänkin piti samana tuollaista kvartaalituotetta vuodenvaihteesta eteenpäin, mutta lienee Fortumilla Uniperia kuitattavana..
 
Pörssisähkön korkea hintariski on suurin nyt tammi-helmikuussa..Riittää, että ei tuule. Jos vielä OL3:n kanssa tulee "yllättäviä" ongelmia, niin voi tuo 0,46e olla sitten ok hinta, jos ei kerran halua määräaikaista.. Tosin epäilen, että määräaikaisissa ei alle 0,1:n alle mennä pariin vuoteen.. Voivat sähkönmyyjät olla varovaisia niiden kanssa, kun voi tulla takkiin pahasti..
 
Futuurihinnat tammi-helmikuulle Suomen alueelle ovat 10% alvilla hieman yli 30 snt/kWh. Tuon yli keskiarvossa tuskin mennään, sillä futuurikaupassa taitavat olla tälä hetkellä myyjän markkinat. Hetkittäisiä korkeampia hintoja tietysti tulee näkymään, mutta keskiarvohan ratkaisee. Minä en suostuisi maksamaan 46 snt/kWh. Jätin käyttämättä jopa Turku Energian n. 30 snt/kWh tarjouksen toistaiseksi voimassaolevasta sopimuksesta. Se saattoi olla tyhmä teko, mutta kovin suurista summista tuskin kuitenkaan on kyse. Sähkönmyynti on sitten kuitenkin liiketoimintaa, jossa pitkällä aikavälillä myyjä voittaa. Tilanne on vähän niin kuin ruletissa, että pöytä lopulta voittaa. Pelaanko rulettiakaan? En.
 
Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjuista
285 094
Viestejä
4 899 930
Jäsenet
78 917
Uusin jäsen
Brootaldood

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom