- Liittynyt
- 17.10.2016
- Viestejä
- 7 311
Sopimusten hintojen osalta tärkeämpää on se, että tuottaa kuitenkin sydäntalvella arvioilta 1,3 TWh ja syykin vaurioille löytyi. Tarkoittaa siis sitä, että pörssisähkö (+tuki) on huomattavasti vähäriskisempi vaihtoehto kuin hetki sitten. Varsinkin, kun peilaa määräaikaisten hinnoitteluun ja tällaiseen uutisointiin (kts. kolmas rivi):Mitä TVO - OL3-tuotanto koekäytön aikana ymmärsin niin laitos on kiinni ~ kuukauden. Mutta jatkot varmaan soveltuvammassa threadissa.
Edit: näinhän se: TVO - Olkiluoto 3 EPR:n koekäyttö jatkuu
Ruotsin kantaverkkoyhtiö ennustaa: Sähkön hinta laskee Suomessa 5–6,6 senttiin
Ruotsin kantaverkkoyhtiön arvio sähkön lähivuosien hintakehityksestä on Suomelle hyvin rohkaiseva uutinen, kommentoi Nordean ilmastoasiantuntija Matti Kahra.
www.kauppalehti.fi
Ruotsin kantaverkkoyhtiön Svenska Kraftnätin (SvK) mukaan sähkön vuosikeskihinta painuu Suomessa 2024–2026 noin 5–5,4 senttiin kilowattitunnilta, mutta nousee uudelleen 6,6 senttiin ennustejakson lopussa 2027.
Tätä yli kuuden sentin tasoa kantaverkkoyhtiö ennustaa myös ensi vuodelle.
Eteläisimmässä Ruotsissa sähkö olisi ennusteen mukaan Suomea edullisempaa, mutta Tukholman alueella jo kalliimpaa. Ennustejakson lopussa suomalaiset maksaisivat sähköstä jopa eteläruotsalaisia vähemmän.
Ruotsi jakautuu neljään hinta-alueeseen. Suomen hintaennuste koskee koko maata.
Nordean ilmastoasiantuntija Matti Kahra kuitenkin muistuttaa, että hinnan vaihtelu on suurta. Hintapiikit jopa voimistuvat tuuli- ja aurinkovoiman osuuden kasvaessa.
”Ne kuluttajat, jotka pystyvät joustamaan ja siirtämään kulutustaan halvempiin tunteihin, voivat saada sähkönsä jopa halvemmalla kuin mitä vuosikeskihinta on.”
Ruotsalaisarvion mukaan Suomeen rakennetaan niin paljon uusiutuvaa energiantuotantoa, että Suomi muuttuu lähivuosina sähköntuotannossa ylijäämäiseksi maaksi. Sähkön kulutuksenkin oletetaan kasvavan huomattavasti, mutta energian tuotanto kasvaa kulutusta nopeammin.
Ruotsi on jo nyt sähkön nettoviejä, mutta sen ylijäämä kutistuu ennustejakson aikana.
Jopa arviota isompi hinnanlasku mahdollinen
Kahran mukaan Suomessa sähkön hinta voi lähivuosina laskea jopa ennustettua alemmas, koska yritykset investoivat todella paljon uuteen tuuli- ja aurinkovoimaan. Esimerkiksi tuulivoiman tuotanto kaksinkertaistuu 2025 mennessä.
”Sähkön kulutus sen sijaan ei sanottavasti kasva ainakaan ennen vuotta 2026. Paljon sähköä käyttävät isot investoinnit alkavat valmistua vasta sen jälkeen”, Kahra sanoo.
Myös energiamarkkinoita seuraava Matti Leppänen tviittasi keskiviikkona, että sähkön hinta voisi painua jopa 3–5 senttiin kilowattitunnilta.
Molemmat asiantuntijat perustelevat tätä sillä, että sähkön kulutuksen kasvu Suomessa on hitaampaa kuin ruotsalaisarvio olettaa.
Suunnilleen tällaista vajaan neljän sentin hintatasoa SvK ennusti ennen kuin sota Ukrainassa käynnisti hintarallin.
”Hyvin rohkaiseva viesti Suomelle”
”Nyt näyttää hyvin lupaavalta. Kriisin keskellä täytyy pitää pää kylmänä ja ymmärtää, että hinnannousu näyttää jäävän väliaikaiseksi”, Nordean Kahra sanoo.
Hänen mukaansa uusi ennuste on paras mahdollinen saatavilla oleva arvio kehityksestä, vaikka se perustuu oletuksiin energiantuotannosta ja kulutuksesta.
”Viesti on hyvin rohkaiseva. Suomesta on mahdollista tehdä tosi kilpailukykyinen puhtaan ja edullisen sähkön tuottaja. Suomi ja muut Pohjoismaat ovat hyvässä tilanteessa suhteessa muuhun Eurooppaan, koska investointeja uusiutuvaan energiaan tehdään niin paljon.”

e: En kyllä ymmärrä miksi Ruotsin kantaverkko Suomen hintatasoa ennustelee, mutta tl;dr; Paluu normaaliin.