Sähköavusteiset polkupyörät (max 250W, max 25km/h, ei vakuutustarvetta)

Canyon Neuron ON 6:ssa alkanut etupäästä kuulua narinaa, joka esiintyy helposti ylämäissä kun ajetaan pienellä vauhdilla ja pyörä heiluu vasemmalta oikealle. Äänen saa esiintymään myös paikallaan oltaessa sarvia sivuille heiluttelemalla, mutta ei niin helposti. Tasaisella poljettaessa ääntä ei kuulu kun stongasta ei tarvitse "puristaa". Moottorin päälläololla tai vaihteella ei ole merkitystä. Ääni kuuluu moottorin ollessa pois päältä. Kuten sanoin, ääni tulee edestä, mutta ei jarruista. Ei myöskään eturenkaan pikalukosta, eikä etupumpuista.
Jääkö ainoaksi vaihtoehdoksi tämä kuvassa oleva, ja tuolla lienee jotkin laakerit eikö vain? Kun käännän ääriasentoon, niin kuuluu rahinaa jo paikallaankin eli sisällä on hiekkaa. Jos narinakin johtuu tuosta, niin varmaan putsausta vailla vähintäänkin. Miten tuon saa auki. Putken päässä ylhäällä on kuusiokolopultti ja kansilevy. Pitäisikö pultin irrottamisen jälkeen runko kyetä nostamaan pois jotta pääsee putsailemaan?

1755147313619.png
 
Vaatinee vähimmillään headsetin puhdistamisen, mutta jos rahinaa kuuluu niin lienee laakereiden vaihto paikallaan. Laakerit löytynee lähimmän pyöräkorjaamon hyllystä. Lisäksi tarvitset kuusiokoloavaimia ja jotain kokoonpanoon soveltuvaa rasvaa.

Tässä joku ohjevideo:
Tämän sisällön näkemiseksi tarvitsemme suostumuksesi kolmannen osapuolen evästeiden hyväksymiseen.
Lisätietoja löydät evästesivultamme.
 
Kiitti @IcyT ja @ossid . Ihme kyllä onnistuin ja ei se nyt ollutkaan mikään monimutkainen operaatio. Ääni katosi putsauksen myötä, tai ainakin paikallaan nytkytettäessä ääntä ei kuulu. Heitin uudet vaseliinit myös sisään. Ala- ja ylälaakeri olivat äänettömiä kun niitä sormilla pyörittelin. Täytyy käydä ajamassa ylämäkiajoa koska siinä se ääni heti kuuluu jos on kuuluakseen.
Sit ihan yleiskyssärinä vielä. Kuinkas vaativa operaatio on täysjouston takajousen huolto, niin ja miksei etujousenkin. Jotain kauhutarinoita kuullut kuinka vain ammattiliikkeissä näitä tehdään ja operaatio on haastava. Olenko pelotellut itseäni turhaan?
 
No ei ne nyt vaikeita ole. Tai siis sellaisia mitä ei voisi muukin kuin ammattiliikkeet tehdä.

Esim. Rockshoxilla löytyy jokaiselle takaiskarille ja keulalle kuvalliset seikkaperäiset ohjeet. Selaat tuolta, tai yksinkertaisemmin haet osan sarjanumerolla (lukee etuhaarukassa ja takaiskarissa) ja sieltä valitset vain service manual. Voit myös ohjetta lukemalla arvioida riittääkö omat taidot ja työkalut.

Kiitti @IcyT ja @ossid . Ihme kyllä onnistuin ja ei se nyt ollutkaan mikään monimutkainen operaatio. Ääni katosi putsauksen myötä, tai ainakin paikallaan nytkytettäessä ääntä ei kuulu. Heitin uudet vaseliinit myös sisään. Ala- ja ylälaakeri olivat äänettömiä kun niitä sormilla pyörittelin. Täytyy käydä ajamassa ylämäkiajoa koska siinä se ääni heti kuuluu jos on kuuluakseen.
Sit ihan yleiskyssärinä vielä. Kuinkas vaativa operaatio on täysjouston takajousen huolto, niin ja miksei etujousenkin. Jotain kauhutarinoita kuullut kuinka vain ammattiliikkeissä näitä tehdään ja operaatio on haastava. Olenko pelotellut itseäni turhaan?
Tyypillisesti 50 tunnin välein tehtävä ilmakannun/alajalkojen huolto ei ole kummoinen homma, mutta 125-200 tunnin välein tehtävä täyshuolto vaatiikin jo aika paljon enemmän harrastuneisuutta ja monesti myös erikoisvälineistöä.
 
mites ne joilla akku on irrotettava alakautta rungosta onko se veemäinen irrottaa säännöllisesti? toistaiseksi omistanut vain esillä olevan akun joka lähtee ylöspäin irti ja siten myös helppo lyödä kiinni. Onko arjen vitutusta luvassa jos akkua saa aina ryömiä laittamaan kiinni alakautta markettien pihoilla? mietin myös että ne runkoakut on yleensä myös pitkiä meneekö heittämällä perus reppuun.
Riippuu pitkältä pyörän mallista ja koosta. Itellä on se pienempi GZR:n fätti niin siinä on akun irroitus aika akrobatiaa ainakin alkuun, ennenkuin homman oivaltaa. Siinä kun tanko suorana akku ottaa renkaaseen kiinni ennenkuin tulee kolostaan pois. Ei ole kyllä itseä häirinnyt enää, ainoa miinus on että olisin lokasuojan halunnut eteenkin laittaa, mutta tuon ahtauden takia ihan mahdoton yhtälö.
 
Onko niin, että akun ollessaan paikallaan sitä ei saa ladattua?
 
Mitäs porukka suosittelisi nykyään alle 2000 € (mielummin alle 1500 €) sähköpyöräksi lähinnä työmatkapyöräilyyn? Verkkokaupassa näyttäisi joku Boschin tekniikalla oleva malli olevan tarjouksessa (linkki), mutta vaimon pituus olisi aivan suosituksen yläpäässä. Halpahallin tänne aiemmin linkattu halpa maastopyörä myös kiinnostaa hinnan puolesta.
Lopulta päädyttiin vähän venyttämään budjettia aiemmista ja tilaukseen lähti koeajon jälkeen tämä GZR. Onko kellään suositella lokasuojia ja seisontatukea tähän? Ilmeisesti etulokari on vähän haastava, kun ei ole mitään varsinaista kiinnityskohtaa.
Puuttuva ajotietokoneen näyttö myös vähän mietityttää, että pitäisikö semmoinen erikseen hankkia.
 
Sks:n tuotteet on laadukkaaksi tiedettyjä. Niitä on myös versioita jotka tulee remmeilla kiinni eikä vaadi kiinnityspisteitä pyörästä/keulasta.

Onko nämä riittävän pitkät?
 
Tuossa yllä keskustellussa tuon pienemmän 46 cm rungolla olevan painoksi ilmoitetaan 24,9 kg ja isomman 52 cm rungolla olevan painoa ei kerrota. Ei varmaan tarvitse aproa sitä, että jos ja kun tuohon pienempäänkin asentaa ihan mitä vain (vaikka ne lokasuojat tai lakisääteiset valot, heijastimet jne.), niin mennään yli 25 kilon. Metsässä toki ok, mutta vakuutustarvehan tuollekin silloin tulisi yleisellä paikalla käytettäessä.

Uskaltaako tässä edes kysyä, että minkä hintaisia ne vakuutukset nyt ylipäätään ovat eli kymppejä vai satasia vuodessa? Tällekin ehkä oli joku oma ketjunsa, mutta en muista siihen vielä törmänneeni.
 
Kun moottori kytkeytyy pois päältä viimeistään 25 km tuntinopeudella, ja moottorin teho on enintään 250 W ei vakuutusta tarvita. Pyörän painolla ei tässä tapauksessa ole merkitystä. Valtaosa sähköavusteisista pyöristä on näitä pyöriä. Myös ylempänä olevan linkin GZR:n kaikki versiot.
 
Missä noissa ilmoituksissa se moottorin teho kerrotaan? Kun hain tuolla kyselyistä (Verkkokauppa.com sivuilla kun asiakkaat kyselleet) kerrotulla moottorin speksillä tietoa, niin ymmärsin, että siitä ainakin 600 W voidaan ottaa ulos (ilmeisesti enemmänkin), niin kuullostaa aika ylispeksaukselle, jos vain 250 W käytetään todellisuudessa. Ongelmaksi mielestäni muodostuu nyt se, että tuossa on joko tehoa tai painoa liikaa (tai siis liikaa, että se ei olisi liikennevakuutettava). Avustus varmasti loppuu 25 km/h tunnissa, se ei liene ongelma.

Ja ongelma ei ole välttämättä edes se liikennevakuuttaminen, vaan ymmärrys siitä, että pitäisikö se tehdä, koska tuo pyörä painaa aina yli 25 kg, jos siihen laittaa mitä tahansa kiinni (siis pienempikin, iso varmasti jo enemmän alunperinkin).
 
Ei kannata lähteä ylitulkitsemaan numeroita. Tuo GZR kuten valtaosa kaikista muistakin vastaavista on lakiteknisesti sähköavusteisia polkupyöriä. Ja kuten todettua, painolla ei ole tällöin merkitystä.

Se, että miksi maksimissaan 250W jatkuvaa tehoa antavasta sähköpyörän moottorista voidaan repiä piikkitehoa yli kilowatinkin, on sitten toinen tarina ja liittyy siihen miten tuota tehoa mitataan ja määritellään.

Todennäköisesti asia menee niin, että Bosch valmistajan vastaa tuon moottorin osalta siitä, että se täyttää tietynlaisen tyyppihyväksynnän tai standardin.
 
Tässä vielä aiheeseen liittyvät lakipykälät jos vieläkin arveluttaa:
Liikennevakuutuslaki 460/2016 sanoi:
2 § Määritelmät

Tässä laissa tarkoitetaan:

1) ajoneuvolla sellaista moottoriajoneuvoa, joka kulkee mekaanisella voimalla maata mutta ei raiteita pitkin, ja jonka suurin rakenteellinen nopeus on yli 25 kilometriä tunnissa tai suurin nettopaino yli 25 kilogrammaa, sekä painosta riippumatta vuokrattua sähköpotkulautaa, sekä kytkettyä tai irrallista perävaunua, ei kuitenkaan ajoneuvolain (82/2021) 28 §:n 1 momentissa tarkoitettua sähköavusteista polkupyörää; (3.5.2024/218)
https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2016/460
Ajoneuvolaki 82/2021 sanoi:
28 § Muut moottorittomat ajoneuvot

Polkupyörällä tarkoitetaan yhden tai useamman henkilön tai tavaran kuljettamiseen valmistettua polkimin tai käsikammin varustettua ja täysin tai pääosin lihasvoimalla käytettävää vähintään kaksipyöräistä ajoneuvoa. Polkupyörä voi myös olla varustettu sellaisilla yhteenlasketulta jatkuvalta nimellisteholtaan enintään 250 watin tehoisilla sähkömoottoreilla, jotka toimivat vain poljettaessa ja kytkeytyvät toiminnasta viimeistään nopeuden saavuttaessa 25 kilometriä tunnissa ( sähköavusteinen polkupyörä ). Sähkömoottorit voivat kuitenkin toimia polkematta, jos nopeus on enintään kuusi kilometriä tunnissa.
https://www.finlex.fi/fi/lainsaadanto/2021/82
 
Missä noissa ilmoituksissa se moottorin teho kerrotaan? Kun hain tuolla kyselyistä (Verkkokauppa.com sivuilla kun asiakkaat kyselleet) kerrotulla moottorin speksillä tietoa, niin ymmärsin, että siitä ainakin 600 W voidaan ottaa ulos (ilmeisesti enemmänkin), niin kuullostaa aika ylispeksaukselle, jos vain 250 W käytetään todellisuudessa. Ongelmaksi mielestäni muodostuu nyt se, että tuossa on joko tehoa tai painoa liikaa (tai siis liikaa, että se ei olisi liikennevakuutettava). Avustus varmasti loppuu 25 km/h tunnissa, se ei liene ongelma.

Ja ongelma ei ole välttämättä edes se liikennevakuuttaminen, vaan ymmärrys siitä, että pitäisikö se tehdä, koska tuo pyörä painaa aina yli 25 kg, jos siihen laittaa mitä tahansa kiinni (siis pienempikin, iso varmasti jo enemmän alunperinkin).
Käytännössä ymmärtääkseni asia menee niin että nuo moottorit on yleensä todelliselta teholtaan 600W+, jopa yli 1000W (DJI) mutta valmistaja ilmoittaa viralliseksi tehoksi 250W jotta pyörät ovat EU lainsäädön mukaisia niin ei tarvitse joka valmistajan alkaa virittää niitä moottoreita uudestaan, riittää että on se 25km/h avustuksen nopeusraja.

Ja piikkinähän tuo teho käytännössä tulee kun jos 1000W pyörällä polkaset täysteholla niin se on 25km/h parilla polkaisulla kuitenkin.
 
Missä noissa ilmoituksissa se moottorin teho kerrotaan? Kun hain tuolla kyselyistä (Verkkokauppa.com sivuilla kun asiakkaat kyselleet) kerrotulla moottorin speksillä tietoa, niin ymmärsin, että siitä ainakin 600 W voidaan ottaa ulos (ilmeisesti enemmänkin), niin kuullostaa aika ylispeksaukselle, jos vain 250 W käytetään todellisuudessa. Ongelmaksi mielestäni muodostuu nyt se, että tuossa on joko tehoa tai painoa liikaa (tai siis liikaa, että se ei olisi liikennevakuutettava). Avustus varmasti loppuu 25 km/h tunnissa, se ei liene ongelma.

Ja ongelma ei ole välttämättä edes se liikennevakuuttaminen, vaan ymmärrys siitä, että pitäisikö se tehdä, koska tuo pyörä painaa aina yli 25 kg, jos siihen laittaa mitä tahansa kiinni (siis pienempikin, iso varmasti jo enemmän alunperinkin).
Kuten jo kirjoitin on valtaosa vakuutusvapaita moottoreita. Niissä on nimellinen jatkuva teho 250 W (rated continuous output) ja suurin teho (maximum power) voi olla jotain 600 – 800 W, tai jopa enemmän sekä avustuksen tuki 25 km/h (support up to max. ). Kun valmistaja on moottorin näin määritellyt, se on silloin vakuutuksesta vapaa, vaikka painaisi 100kg. Linkkasin tähän Boschin moottorin tiedot, jossa on nämä määritykset.
Performance Line CX-R: A new dimension of eMountain biking

Sitten on olemassa ns. S-pedelec malleja, joissa avustuksen tuki 45 km/h ja ne vaativat sitten jo sen perustella vakuutuksen.
 
Viimeksi muokattu:
Noh, nyt on Haibike haettu kotiin kaupasta ja ajettu siinä ohessa reipas 10km lenkki.
Hiki tulee kun ylämäkeen paahtaa, harmi että tehtaalta ei akussa ollut tarpeeksi virtaa niin piti osa matkasta painaa ilman mitään apuja :D

Lukon asentaminen tuohon "runkoon" oli loppujen lopuksi aika helppoa, pitää katsoa jos tuohon lukon lisäksi vielä menisi vaikka juomatelinekin. Varmaan jokin seisontatuki ostettava kun / jos tulee halvalla vastaan.
Onko suosituksia halvoista lokareista jotka ei ole sairaan pitkiä? Tuossa haibikessä ei ole kai oikein suoraan kiinnitykseen olevia paikkoja, joten pitää olla klipsu tms homma.
 
Mulla on tämmöiset sks mudrockerit täysjoustossa ja kolmessa jäykkäperässä.

Statistiikka

Viestiketjuista
284 411
Viestejä
4 884 718
Jäsenet
78 824
Uusin jäsen
Hugobob

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom