Sähköskootterit / sähköpotkulaudat

Liittynyt
02.05.2022
Viestejä
26
Kunhan laudan saan niin olis kiva jollain jengillä lähtee ajelemaa reittejä. Ei siis mitää ostarilla hengailua ja räkimistä vaan hyviks todettuja reittejä hyvällä säällä, vähä piknikkiä, ehkä pulahdus järvessä ja taas tien päälle.
 
Liittynyt
29.12.2020
Viestejä
159
Ihan samalla oikeudella millä ne niitä mopojakin testailee aina aika ajoin. Lakiin on kirjattu et minkä raamien sisään näitten laitteiden pitää mennä, ja sen tarkastamiseks voidaan tarvita koeajoa. Onhan tosta ollu pari juttua lehdissäkin et on testailtu.
Sen verran kaksipyöräisten moottorikäyttöisten ajoneuvojen maailmassa tullut pyörittyä. Että esimerkisi vuosia sitten Poliisien omasta mielestään hyvinkin menestyksekkäät ääntenmittaustalkoot osoitettiin monessa paikassa laittomaksi.

Väittäisin, että laudan joka mittarin mukaan kulkee mahdollisesti 35 on näillä ajoneuvotutkilla tai kännykkägepseillä vaikea todentaa paikkansa pitävästi. Tutkia ei ole suunniteltu riittävän tarkaksi noin pieneen ja hitaaseen kohteeseen.
Eli sen jälkeen ollaan ihan mutuiluissa, missä IMO virkamies yrittää esittää toki kaikkitietävää ja käyttää valtaa vaikka sitä ei ole. Ja edelleen ajoneuvon lainaaminen ilman omistajan lupaa on myös poliisilta kielletty. Ei heillä mitään törkeää rikosta voi tuossa kohtaa olla epäilyksen alla ellei sinulla ole reppu täynnä huumaavia aineita ja ajelit kehä ykkösellä rekkojen ohi laudalla ilman kypärää.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 538

Missä kohtaa on sanottu, että pitäisi olla epäilys törkeästä rikoksesta?

Mutuilulta vaikuttaa joo, mutta lähinnä pelkästään sun mutuilulta. Se että poliisi tarkastaa tieliikenteessä olevan laitteen lainmukaisuuden ei ole mitään "lainaamista ilman omistajan lupaa", vähän valoja nyt päälle.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 663
Sen verran kaksipyöräisten moottorikäyttöisten ajoneuvojen maailmassa tullut pyörittyä. Että esimerkisi vuosia sitten Poliisien omasta mielestään hyvinkin menestyksekkäät ääntenmittaustalkoot osoitettiin monessa paikassa laittomaksi.

Väittäisin, että laudan joka mittarin mukaan kulkee mahdollisesti 35 on näillä ajoneuvotutkilla tai kännykkägepseillä vaikea todentaa paikkansa pitävästi. Tutkia ei ole suunniteltu riittävän tarkaksi noin pieneen ja hitaaseen kohteeseen.
Eli sen jälkeen ollaan ihan mutuiluissa, missä IMO virkamies yrittää esittää toki kaikkitietävää ja käyttää valtaa vaikka sitä ei ole. Ja edelleen ajoneuvon lainaaminen ilman omistajan lupaa on myös poliisilta kielletty. Ei heillä mitään törkeää rikosta voi tuossa kohtaa olla epäilyksen alla ellei sinulla ole reppu täynnä huumaavia aineita ja ajelit kehä ykkösellä rekkojen ohi laudalla ilman kypärää.
Tosta äänenmittaus keissistä en nyt nopeasti löytänyt ainakaan mitään, oliks ihan yksittäinen keissi vai pitkin maata?

30-35kmh on joo vähän sellanen nopeus et ainakin tuolta alapäästä on vielä helppokin erehtyä siihen et menis 25, mutta tosta ylöspäin alkaa kyllä selittelyt olemaan vähissä. Eikä kukaan oikeen tiedä et miten ne tutkiin tallentuu tai miten näitä muutenkaan mittaillaan, kun ei oo kukaan tullu ainakaan kertomaan joutuneensa tilanteeseen missä ois lautaa testattu tai nopeutta katottu tutkalla, mut yks uutinen löytyy missä mainitaan erikseen et tutkalla mitattu nopeus, mut toki tossa nopeuskin jo jotain muuta.

Mut ei se kyllä mitään törkeän rikoksen epäilyä vaadi et niillä on oikeus käydä testaamassa se huippunopeus. Se lukee ihan suoraan ton linkin takanakin, että se voidaan suorittaa ilman ennakkoilmoitusta käytännössä missä vaan julkisella paikalla. Enkä myöskään lähtis ihan liikaa siihenkään luottamaan etteikö tutkalla sais ees jonkinlaista lukemaa irti vaikka nopeus oliskin jotain 30, en ainakaan suosittele lähtemään kokeilemaan onnea kun tässä nimenomaan ollaan vielä siinä mutuiluvaiheessa sen osalta et saako tutkalla lukemaa vaiko ei.
 
Liittynyt
02.05.2022
Viestejä
26
Onko muilla ongelmia maksaa luottokortilla DHgatella?

Ruudulla pyörii vaan ”Under processing , please wait patiently……” ja sellanen sini-oranssi ritariässä edistymis-animaatio sen alla. Ei muutu tilanne odottamalla miksikään, kohta kaks päivää rullannu tossa näytöllä.
Koitin uudestaan, eli syötin luottokortin tiedot ja ”Pay now”. Sama homma, ritariässä pyörii ja odottaa pitäs ruudun tekstin mukaan :/
Noniin vihdoin on lauta tilattu!!

Piti vaihtaa kauppa-alusta aliexpressiin ja toinen myyjä iWheel EU Store

Olin jo niin kyrpiintyny tohon dhgatesiin maksuongelmineen typoineen et poistin koko tilin ja googlesta lauta hakuun ja sieltähän ponnahti puolan kielinen aliexpress kärkituloksiin. Firma on nyt ranskalainen, enkä paljoa kerinny kyyläämään kehuja/risuja, katotaan mitä tulee Kauankohan ranskasta kestää tulla pahviloota ⏳⏳⏳

Tuolta muuten sais sitä Namiaki..
Tällänen lähti nyt ekaks tilauksee
C2080407-036B-4BF7-B64F-E39BDF2947CD.jpeg

850€
Suomessa halvimmillaan 1200€ niin ihan kelpo 350€ säästö, täytyy vaa toivoo ettei oo mikää pommi eikä ainakaa ekana kesänä leviä
 
Tarkemmin tällanen siis
C1E4C46B-B9D5-4A9E-A50B-24F131368F56.jpeg

Löytyy ihan sekä etu- että takajarrut :) Toi aiempi kuva tais olla joku muu teho/akkumalli kun vaan yks jarru
C1E4C46B-B9D5-4A9E-A50B-24F131368F56.jpeg
 
Liittynyt
29.12.2020
Viestejä
159
Kyseisessä desibelimittaus ja moottoripyöräilijät oli tapahtuma-aika 2005-2010. Suurimmaksi osaksi poliisin tienvarressa tekemät ”katsastukset” kaatuivat siihen, että paikka ja katsastusosaaminen oli ala-arvoista.

Törkeän rikoksen epäilyn otin sen takia esille, että miksi muuten poliisi voi perustella että haluaa ajella skootilla.
Suomessa ei ihan heppoisesti saa tulla kyselemään edes kävelevältä ihmiseltä henkkareita. Hassua ettei tuossa saa edes profilointia käyttää vaan joutuvat oikeasti keksimään asialle perusteen. Tuohon perustuen kannattaa todellakin pyytää mustaa valkoisella mihin koeajo perustuu.

Eräs tuttava hermostui täysin kun poliisi oli ottanut hänen pojalleen lainaaman mopon tuollaiseen koeajoon.
Siinäkin oli perusteet asialle puuttuneet. Oli viritetty mopo, mutta sillä ei ajettu ylinopeutta. En ole muistanut tiedustella miten juttu ratkesi tai menikö valitus roskakoriin.

Mutta jatketaan minun osalta puhumista laudoista. Jokainen saa sitten toimia poliisin kanssa miten haluaa. Ihmettelen vain miten lammasmaisesti totellaan virkavaltaa vaikka virkamies käyttäisi sitä valtaa väärin. Eli pyytäkää perusteet jos tuollaiseen tilanteeseen joudutte.
 
Liittynyt
02.05.2022
Viestejä
26
Onneksi vielä on jonkun verran matkaa Saksan malliin ja rajotuksiin......
Niin eikös saksan autobahnilla saa ajaa niin kovaa ku uskaltaa, MUTTA, jos kolaroi/pakenee kyttiä/ajaa ulos tms jännää, niin yli 130km/h nopeudet katsotaan siinä vaiheessa synniksi
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 890
Täällä on ilmeisesti monella sellainen käsitys, että sähköpotkulauta on tieliikennekelpoinen kunhan se kulkee enintään sallittua 25km/h, mutta ei se niin mene.
Vakuuttamisvelvollisella sähköllä kulkevalla laitteella ilman liikennevakuutusta ajaminen johtaa kalliisiin seurauksiin. Onnettomuuden sattuessa kuljettaja ei saa korvauksia edes vakavista vammoistaan. Lisäksi Liikennevakuutuskeskus perii omistajalta vakuuttamattomuusmaksun.

Useat sähköllä kulkevat laitteet kulkevat enintään 25 kilometriä tunnissa. Tällaisiin liikkumisvälineisiin ei tarvitse ottaa liikennevakuutusta. Kyseiset laitteet rinnastetaan jalankulkijoihin tai pyöräilijöihin.

Yli 25 km/h huippunopeudella liikkuvat laitteet vaativat pakollisen liikennevakuutuksen, mutta osalla tällaisista laitteista ei ole luvallista ajaa tieliikenteessä lainkaan. Nopeuden omatoiminen säätäminen korkeintaan 25 kilometriin tunnissa ei muuta laitteeseen liittyviä vastuita, Liikennevahinkokeskus muistuttaa.
 
Liittynyt
02.05.2022
Viestejä
26
Kyseisessä desibelimittaus ja moottoripyöräilijät oli tapahtuma-aika 2005-2010. Suurimmaksi osaksi poliisin tienvarressa tekemät ”katsastukset” kaatuivat siihen, että paikka ja katsastusosaaminen oli ala-arvoista.

Törkeän rikoksen epäilyn otin sen takia esille, että miksi muuten poliisi voi perustella että haluaa ajella skootilla.
Suomessa ei ihan heppoisesti saa tulla kyselemään edes kävelevältä ihmiseltä henkkareita. Hassua ettei tuossa saa edes profilointia käyttää vaan joutuvat oikeasti keksimään asialle perusteen. Tuohon perustuen kannattaa todellakin pyytää mustaa valkoisella mihin koeajo perustuu.

Eräs tuttava hermostui täysin kun poliisi oli ottanut hänen pojalleen lainaaman mopon tuollaiseen koeajoon.
Siinäkin oli perusteet asialle puuttuneet. Oli viritetty mopo, mutta sillä ei ajettu ylinopeutta. En ole muistanut tiedustella miten juttu ratkesi tai menikö valitus roskakoriin.

Mutta jatketaan minun osalta puhumista laudoista. Jokainen saa sitten toimia poliisin kanssa miten haluaa. Ihmettelen vain miten lammasmaisesti totellaan virkavaltaa vaikka virkamies käyttäisi sitä valtaa väärin. Eli pyytäkää perusteet jos tuollaiseen tilanteeseen joudutte.
Tämä onkin mielenkiintoinen, kun eihän kytät kai käy koeajelulla huippunopeutta selvittääkseen jos ajais autolla yli 250km/h tutkaan?
Siitä sais ylinopeussakon, syytteen törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta ja kortti pois joksku aikaa. Mutta ei ilmaista tyypitystä paikan päällä.

Tosta lakipykälän kohdasta ”..on oikeus päästä ajoneuvoon sisälle ja tarkastaa se sekä tarvittaessa kuljettaa ajoneuvoa”, niin ymmärtäisin sen niin että virkavallalla olisi oikeus kuljettaa ajoneuvo tarvittaessa, esim. tienposkesta takavarikolle jos on ihan kulmilla, mutta ei testaillakseen ajoneuvon äärimmäisiä ajo-ominaisuuksia nasta laudassa.

Ja tarkastuksen käsitän aistinvaraiseksi, esim. silmämääräiseksi kollaamiseksi, enkä koeajoon oikeuttavaksi lainkohdaksi. Kuljettaminen ja testaaminen on eri asia. Eihän se kyttä kuljettaakseen sitä Veetin 60 km/h kulkevaa kikotinta aja, vaan sen selvittämiseen kulkeeko se kytän ajamana yli sallitun. Eli jos tuohon pykälään vetoaa koppalakki, niin tulkitsee sitä mielestäni liian pitkälle. Saisi edelleen kuljettaa kuljettaakseen tarvittaessa, muttei testata testatakseen.
 
AkQ

Liittynyt
13.12.2016
Viestejä
270
https://www.is.fi/autot/art-2000008787923.html
"Nopeuden omatoiminen säätäminen korkeintaan 25 kilometriin tunnissa ei muuta laitteeseen liittyviä vastuita, Liikennevahinkokeskus muistuttaa."
Kuulostaa bullshitiltä. Tällä periaatteella suurin osa laitteista olisi laittomia. Ninebotit ja ewayt. Kuinka moni lauta ei oikeasti pääse yli 25km/h. Ne olisi ainoita laillisia lautoja.
 
Liittynyt
16.08.2017
Viestejä
5 906

Jep. Mutta tuo varmasti tarkoittaa "avustus" tasosäätöä. Eikä huoltovalikon kautta tehtäviä parametrointeja, joista tosiaan melkein laitteen kuin laitteen saa kulkemaan ylinopeutta
 
Joo. Varmasti. Haha :D Niin niin..
Toivoa ainakin sopii.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 663
Täällä on ilmeisesti monella sellainen käsitys, että sähköpotkulauta on tieliikennekelpoinen kunhan se kulkee enintään sallittua 25km/h, mutta ei se niin mene.
Väitän kyllä itekkin et toi on ehkä pikkasen bullshitin puolelle menevä väitös toi "Nopeuden omatoiminen säätäminen korkeintaan 25 kilometriin tunnissa ei muuta laitteeseen liittyviä vastuita, Liikennevahinkokeskus muistuttaa."

Toki tähän nyt vaikuttaa se et mitä omatoimisella säätämisellä tarkotetaan. Jos se on jostain kaasun P-settingsistä säädetty silleen et sen voi vaikka lennosta vaihtaa, niin sit ymmärrän et sitä ei kovinkaan hyvällä katsota. Mut jos se on vaikka firmiksellä tai ihan erillisellä rajottimella joka on siellä kontrollerin vieressä makoilemassa, niin en nää miten se poikkeaa siitä et se olis tehtaalta suoraan rajotettu. Ei näille edelleenkään oo muita vaatimuksia kun max 1kw ja max 25kmh, sit jotain valoja ja heijastimia. Jos kaikki noista täyttyy niin mun on vaikea nähdä et mitä väliä sillä on onks se vekotin suoraan rajotettu tehtaalta vai jälkikäteen sun toimesta.

Mut sit taas toisaalta en välttämättä tota max 1kw rajotusta ihan täysin ymmärrä myöskään. Ainoastaan M365 ja Max G30 sallii firmwaresta säätää tehoa ja nopeusrajotusta erikseen, mikä ois se toivottu tulos. Siinä jopa pystyy rikkomaan ton 1kw rajan eka tarpeeks rassatulla vehkeellä, ennenku 25kmh menis rikki. Muutenkin tolla moottorin ilmotetulla teholla ei juurikaan mitään tee, se pitäis erikseen tsekata controllerista ja sit laskea et paljonko virtaa se lykkii täydellä akulla. Mulla tossa vanhassa M365 on kiinni esimerkiks moottori jossa lukee 350w kyljessä, mut todellisuudessa siihen menee karvan alle se kilowatti virtaa. Useimmissa kiinanvehkeissä noi nopeusrajottimet onkin sit jo huomattavasti tyhmempiä kötöstyksiä, ne kun samalla väkisinkin rajottaa sitä tehoa. Minkä sit huomaa varsinkin ylämäissä. Se on ihan sama vaikka moottoreissa lukee vaikka 2000w ja niitä olis kaks, mut kun ylämäessä vauhti on talla pohjassa sen 20kmh pintaan, niin ei kovinkaan fiksu tartte olla tajutakseen et ei sinne edes sitä kilowattia mene moottoreille.

Mut joo, tästäkään ei oo tosin tietoa et seurataanko noita moottorien merkintöjä kovinkaan tarkasti. Jos pitäis lottoomaan ruveta niin sanoisin et ennemmin ne sitä huippunopeutta kattelee, ja luulis et poliiseillakin on sen verran pelisilmää et ne osaa edes suurinpiirtein arvioida et mikä tuntuu kilowatilta ja mikä ei. Helppo se on toki ite sanoa kun on tosta aikasemmasta vehkeestä jääny aika hyvä perstuntuma sen suhteen et miten kilowatin vehje kiihtyy ja kulkee.
 
Joo ei varmasti missään liikennevalvonnassa kiinnitetä huomioon mitä lukee moottorin kyljessä. Sit jos ajat 3v. lapsen yli kohtalokkain seurauksin, niin sit se lauta käydään läpi suurennuslasilla et mitä lukee missäki. Ja tietty jos sillä laudalla ajaa reippaasti yli 25km/h niin ekana varmaan tsekkaavat interwebistä tiedot, ja jos on tieliikenteessä laiton niin ehkä takavarikoivat ja joudut todistelemaan moottoriteknisiä hommia tai sit vaan myönnät et teit silleen tyhmästi ku x ja y
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 890
Näitä asioita aletaan tutkimaan poliisien toimesta sitä enemmän mitä enemmän porukka perseilee näillä ja monista laudoista näkee jo päälle päin, ettei ole ihan vakiolaitteita.

Sitä mukaa kun nämä yleistyvät, niin myös poliisien tietämys ja kiinnostus laitteita kohtaan lisääntyy.
 
Näinhän se on, tarpeeks kun rällätään niin rajotuksia tulee, pahimmassa tapauksessa rekisteröintipakko. Toisaalta nyt vielä toistaseks suurimmat törttöilyt näkyy vuokralaudoilla, pks nyt varsinkin. Syrjäsemmistä alueista paha sanoo.

Nykyseltään voi vielä onneks sanoa et jos ajelee ihmisiks niin poliiseilla on kyllä parempaakin tekemistä kun ruveta pysäyttelemään, ellei nyt erikseen johonkin tehovalvontaratsiaan aja missä katotaan kaikilta.
 
Yhtälailla rekisterikilvet tulevat vuokralautoihin kuin yksityisten lautoihin jos on tullakseen.

Toisaalta vuokralaudoissa saisi olla jo nyt, niin saisi otettua vaikka valokuvan kilvestä ja lähettää operaattorille jos tulee vastaan ongelmatapauksia tai huonosti parkkiin laitettuja laitteita.
 
Niitä muuten on jo, just näin tossa Helsingin keskustassa lautoja missä oli jo takana pienet kilvet ja muutama kirjain jotta voivat sitten identifioida laudan. En harmikseni tajunnu ottaa kuvaa, saatika muista et montako kirjainta siinä on, mut sentään jotain yrittävät. Oiskohan ollu Voin lautoja? Vantaalla ei ainakaan Tier tai Bird omaa mitään kilpiä.
 
Liittynyt
31.05.2017
Viestejä
275
Millä akulla tilasit? Tuota olen itsekkin meinannut seuraavaksi hankkia.
Tuon laudan hinta on kyllä noussut aika paljon. Viime vuonna sai Panan akuilla ja tupla moottoreilla parhaimmillaan alle 700€ hintaan, nyt saa maksaa noilla Kiina akuilla olevasta tuon ~ 850€ ja Panan akuilla olevasta ~ 1000€. Hyvin on kyllä hinta noussut, mut niinhän tuo hinta on noussut muissakin tuotteissa.
 
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
29
Mitäs porukka on mieltä tosta laudasta? Yritin akuston valmistajaa kysellä eivätkä tienneet..
 
Liittynyt
20.10.2016
Viestejä
352
Onkos nyt yhtään casea missä poliisi olisi tuntuvia seuraamuksia määräillyt satunnaiselle liian nopean skootin kuljettajalle ilman että mitään on tapahtunut? Itse tulee melko syrjäisessä lähiössä lyhyitä matkoja hoidettua nykyään aika paljon skootilla ja tuleehan se nopeus nostettua itselle 50kmh aina välillä (jolloin ajan ajoradalla). Lapsille sitten palautan 25kmh rajan. Lähinnä mietin, että kun vääjämättä joskus se poliisi tulee ehkä vastaan niin jaksaako ne edes puuttua. Onhan tämä melko surkeaa kun ei noita käteviä laitteita lailliseksi saa mitenkään, vaikka ajoradalla ajaessa noissa "kauhea vaara" koskee lähinnä kuskia itseään.
 
ssg

Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
1 897
Espoon Leppävaarassa vihdoin kadut lakaistu. Kylläpä siinä kesti Helsinkiin verrattuna. Nyt voi avata skuuttaus kauden kunnolla!

Toisaalta tarve skuutille on pienentynyt kun on tullut mm. noita Alepa Robotteja joilla voi hoitaa osan asioista mitä varten laudan hommasin.
 
Liittynyt
31.12.2018
Viestejä
481
Oisko lukkosuosituksia? Tai jotain mitä pitää ottaa huomioon sellasta hankkiessa?
Mukaan kun mahdollista/jaksaa, kun ei mahdollista niin kunnon u-lukko. Itselläni käytössä suosittu Kryptonite Evolution 7-mini, sopii Ninebot Maxiin hyvin.
 
Liittynyt
29.01.2017
Viestejä
978
Oisko lukkosuosituksia? Tai jotain mitä pitää ottaa huomioon sellasta hankkiessa?
Itse pidän tätä miniminä: Kaarilukko
Laittamalla lisää rahaa saa varmasti lisää murtosuojaa, mutta tossa taitaa olla lähes halvin mikä ei mene reppuun mahtuvalla lihasvoimalla toimivalla leikkurilla poikki.
 
Liittynyt
13.02.2017
Viestejä
388
Onkos nyt yhtään casea missä poliisi olisi tuntuvia seuraamuksia määräillyt satunnaiselle liian nopean skootin kuljettajalle ilman että mitään on tapahtunut? Itse tulee melko syrjäisessä lähiössä lyhyitä matkoja hoidettua nykyään aika paljon skootilla ja tuleehan se nopeus nostettua itselle 50kmh aina välillä (jolloin ajan ajoradalla). Lapsille sitten palautan 25kmh rajan. Lähinnä mietin, että kun vääjämättä joskus se poliisi tulee ehkä vastaan niin jaksaako ne edes puuttua. Onhan tämä melko surkeaa kun ei noita käteviä laitteita lailliseksi saa mitenkään, vaikka ajoradalla ajaessa noissa "kauhea vaara" koskee lähinnä kuskia itseään.
Poliisia enemmän kannattaa murehtia siitä, että ajat ilman pakollista liikennevakuutusta. Jos aiheutat onnettomuuden ja huonossa tapauksessa vamman itsellesi tai vastapuolelle, niin todella kalliiksi tulee. Omat henkilövakuutukset ei korvaa. 50 km/h menee jo yli sähkömopon maksiminopeuden, joten siitäkin tulee takautuvia vakuutusmaksuja mukavasti. Onko riski sen arvoinen on jokaisen mietittävä itse. Kyllä se peräkylilläkin välillä rytisee.
 
Liittynyt
18.01.2021
Viestejä
12

En näkis ongelmana sitä että itselles aiheuttaa vammaa. Jos ei välitöntä ambulanssi kyytiä vaadi niin aina voi sanoa että aiheutu pyörällä jossain peräpyörätiellä
 
Kyllä Suomessa julkisella hoitoa saa vaikka kiipeilisi vuorilla ilman varusteita ja putoaisi tai vaikka yrittäisi itsensä tappaa. Toki sairaalan vuorokausimaksut joutuu itse maksamaan jos ei ole vakuutusta, mutta eiväthän ne mitään suuria ole. Hölmöä mutta noin se on.

Toisten telomisesta sitten voikin saada mätkyä, mutta aika vaikeaahan se on ajoradan puolella jos nyt ei hölmöile ja hölmäilyhän ei oikein kannata jos laiton vehje alla.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 890
Toi on just sitä perseilyä, kun ei olla valmiita myöntämään tosiasioita ja ollaan valmiita keksimään valheellisia selityksiä jos kaatuu tai törmää ylitehokkaalla laudalla.

Kannattaa muistaa, että poliisit käyvät tarkistamassa tarpeen vaatiessa laudassa sekä kypärässa olevat vauriot jos ovat tietoisia sellaisen omistamisesta ja samalla pyytävät myös näyttämään kehossa olevia ruhjeita sekä naarmuja.

Sen jälkeen onkin matka poliisilaitokselle kuulusteluihin.
 
Liittynyt
03.08.2018
Viestejä
65
Oisko lukkosuosituksia? Tai jotain mitä pitää ottaa huomioon sellasta hankkiessa?
Itellä toimii kryptoniten evolution lukko, joka tosin jo vanhempaa mallia niin jo hieman kuumoilen ettei se vain avautuisi jollain "bypass" menetelmällä.
Itseä hieman kutitellut tilata tilalle Kryptoniten New york sarjasta uusi lukko, sen kovemmaksi ei oikeen lukot mee. Sillehän en tietenkään mitään mahda jos joku nisti sen päättää rällököidä auki sen 10minuutin sisällä jonka käytän kaupassa...
 
Kryptoniten järeimmät alkaa jo vaatimaan useempaa laikkaa katkasemiseen, mikäli edes onnistuu ollenkaan. Mut sanotaanko et jos sen vehkeen nussimiseen alkaa menemään se yli 5min niin tuskin kovinkaan moni lähtee julkisella paikalla yrittämään, ellei satu olemaan täysin hiljasta.

Tai sit tällänen Hiplok. Hintaa toki 275€ ja halvemmallakin pääsis, mut mielenrauhan tolla ainakin sais.
 
Liittynyt
03.08.2018
Viestejä
65
Kryptoniten järeimmät alkaa jo vaatimaan useempaa laikkaa katkasemiseen, mikäli edes onnistuu ollenkaan. Mut sanotaanko et jos sen vehkeen nussimiseen alkaa menemään se yli 5min niin tuskin kovinkaan moni lähtee julkisella paikalla yrittämään, ellei satu olemaan täysin hiljasta.
Kattelin tollasta "FAHGETTABOUDIT" lukkoa, kustantaa 87€~ amazonista, ei taida oikeen sen järeemmäks mennä alle 100€ budjetilla. Sekin tosin katkesi muutamassa minuutissa kulmahiomakoneella mitä näin jostain videosta.
 
living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 890
Sen kai pitäisi säilyä litkuna renkaan sisällä ja paikata tulevat reiät automaattisesti, eli tuota litkua kannattaisi laittaa renkaisiin ennalta ehkäisevänä vaikka ei olisi vielä reikää renkaassa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 663
Litku tuli ja jos ei auta, sitten laitan kamelinpaskaa.

Näistä on kyl ollu aika vaihtelevia kokemuksia. Toimivuus riippuu toki siitä et miten iso reikä siinä renkaassa itessään sit on. Toisaalta Max G30 vakiorenkaissa pitäis olla jo sellanen pinnote mikä paikkaa pienet reiät itestään, spoilereissa kuva joka ehkä selventää enemmän, mut käytännössä tollasta tahmeeta töhnää sisäpinnassa jonka pitäis saada pienet reiät paikattua itestään. Suuremmissa ei noi limatkaan sit oikeen auta ku ne on kuitenkin turhan juoksevaa kamaa.

living_death

★ Still alive ™
Liittynyt
15.11.2016
Viestejä
6 890
Litku tuli ja jos ei auta, sitten laitan kamelinpaskaa.

Oli muuten hyvä ostos, mutta tilauksesta puuttui kokonaan mittalusikka, venttiiliavain sekä UV-valo, eli lähettivät pelkästään pussillisen litkua :(

Ovatko muut saaneet tuotteen omassa siihen luuluvassa pakkauksessaan ja siihen kuuluvat kaikki tuotteet?
 
omenanraato

Team Tesla
Liittynyt
22.10.2017
Viestejä
4 475
Mulla on kaksi Xiaomin lautaa ja oon niihin laittanu custom firmiksen sisään.

Nyt xiaomilta on itseltään tullu uus firmis ja tuo kännykkä appi herjaa siitä joka kerta ku lapset yrittää laittaa lautoja lukkoon. Saako tuota mitenkään pois? En osannut ite löytää ainakaan kohtaa softan (ios) asetuksista.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 538
Oisko lukkosuosituksia? Tai jotain mitä pitää ottaa huomioon sellasta hankkiessa?
Tässä on varmaankin kahta eri koulukuntaa. Maksimaalista suojaa hakevat ja repussa parin kilon ja lähemmäs satasen lukkomötiköitä mukana raahaavat ja me mukavuudenhaluisemmat, jotka tyydymme siihen, että lukko on aina automaattisesti mukana ilman reppuakin ja että laudan saa kätevästi muutamassa sekunnissa parilla kiepautuksella rungosta ja renkaasta kiinni tavalla, joka estää sen viemisen kuitenkin ilman voimatyökaluja tai tiirikointia. Sellaisiin paikkoihin ja aikoihin en tuota ole kuitenkaan minnekään jättämässä yksin, että kokisin tarvitsevani maksimaalista, mutta hankalammin mukana kulkevaa suojaa.

1651818139718.png
 
donpeksi

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
778

Oon lapsena jokusen vastaavan "10mk lukon" katkaissut ihan vipuvoimalla, eli ei tarvitse olla välttämätt edes saksia taskussa. Tietty jos haluaa luottaa vastaavaan kaapeliin niin toki voi.
Itse liikun Helsingissä alueilla joissa alan miehet kantaa akkukäyttöisiä sähkötyökaluja mukana niin otan laudan mielummin kauppaan sisälle. U lukko minimi itsellä jos joutuu hetkeksi jättää.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 538
Itse liikun Helsingissä alueilla joissa alan miehet kantaa akkukäyttöisiä sähkötyökaluja mukana niin otan laudan mielummin kauppaan sisälle. U lukko minimi itsellä jos joutuu hetkeksi jättää.
Tässähän se ongelma vähän niin kuin on, että jos tuohon varustelukilpaan yrittää lähteä nykyaikaisia akkuvehkeitä vastaan, niin sitten saa roudata repullisen tungstenia joka paikkaan mukanaan. Mulle riittää se, että lauta ei lähde ihan vain vahingossa ottamalla kenenkään matkaan niistä paikoista, joihin sen olen hetkeksi valmis vartioimatta jättämään.

Yli nelikymppiseksi olen selvinnyt ilman, että fillareitakaan on koskaan pöllitty, vaikka en ole niissä runkolukkoja kummallisempia käyttänyt ja fillarin olisi saanut pöllittyä kantamalla ajamisen sijaan. Se on vain usein enemmän siitä kiinni, että minkä arvoisen näköisellä vehkeellä ajaa ja minne sen yksin jättää.
 
Liittynyt
24.06.2017
Viestejä
4 538
Vartioimatta jättämisen vähentämisestä tulikin mieleeni, että ootteko kehdanneet ajella näillä burgeripaikkojen drive-in -kaistoille? :D Iteltä jäänyt vielä toistaiseksi kokeilematta.
 
Liittynyt
30.03.2022
Viestejä
75
Tänään oli Inmotion S1 range testiä. 116kg oli laudalla ja 100% / laturi vihreällä lähtiessä.
33km tuli ajeltua. Eka kymppi D:llä ja loput sportilla. 36% äpissä ja jäljellä 25.1km, kun tallissa takasin. Lämpötila jotain +17 +18. Tuli loppumatkalla vastatuuleen pari pitempää ylämäkeä ja sitten muutama kunnon nyppylä mihin lopussa hyyty kokonaan. Sitten siinä kohta pysähdyin kattomaan prosentteja ja näyttöön lävähti yllättäen heti vikavalo ja moottorinlämmöistä äpissä varoitus. Pari minuuttia kyllä vaan oli vika päällä.
Kyllä tuolla voi huoletta luottaa sen, että 30km pääsee ainakin lähes joka tilanteessa missä kuvittelee itse ajavansa. Ja veikkaan, että 50km vois mennä rikki tälläkin ruholla, ainakin jos koko ajan ajaa D:llä. Ohjekirjassa on approx mileage 95km. Tested under full power, 75kg load, +25°C ja riding and cruising speed on a flat road at 18km/h.
Olisko sitten S1G:llä ajettu, eli saksa mallilla joka saa kulkee Max. 20km/h.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 762
Viestejä
4 224 746
Jäsenet
71 108
Uusin jäsen
spinal

Hinta.fi

Ylös Bottom