Sähköautojen latausverkosto ja lataaminen tien päällä

Dr. Who

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
7 894
ABC nyt on ämpärikansan suosiossa, vaikkei se enää ole edes edullisin latausverkosto. Perjantai- ja Sunnuntai-ilta on suurimmat ruuhka-ajat latureilla. Jos on silloin liikkeellä, kannattaa katsella tosiaan muiden verkkojen latureita.
ABC tuntuu kaikki vihaavan ja vaikka ei ole se halvin missään, niin fakta vain on se että pienillä paikkakunnilla tuollainen ABC on yleensä ainoa paikka missä on saman katon alla kaikki palvelut (posti, alko, kauppa, huoltoasema, ruokapaikka ym).

ABC:lla vain tuo konsepti toimii ja pieneen tilaan saadaan paljon palveluita vähän kaikille, sähköautoille, karavaanareille, koirille, busseille ja normi työmatkalaisille että ihmiset on valmiita maksamaan hieman enemmän kun ajamaan halvimman perässä kahden kolmen paikan välillä että saa kaikki palvelut.
 
Liittynyt
07.02.2019
Viestejä
593
Tänään sähkö on erittäin kallista, mutta Tesla ei ole nostanut hintojaan. Teslan dynaaminen hinnoittelua taitaa keskittyä laturin käyttöasteeseen tällä hetkellä. Jos se on joku tekoäly, se tuskin osaa ennustaa joulu- hiihto- ja juhannusruuhkia hinnoitelussa...
 
Liittynyt
08.01.2023
Viestejä
2 143

Eikös nuokin hinnat muutu tietyin väliajoin (tai siis tarkisteta), eikai siellä mitään ns automaatiota kuitenkaan ole vaan hintoja tarkistellaan tietyin väliajoin.
 
Freeze

Elitisti
Team Folding @ Home
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 125
ABC nyt on ämpärikansan suosiossa, vaikkei se enää ole edes edullisin latausverkosto. Perjantai- ja Sunnuntai-ilta on suurimmat ruuhka-ajat latureilla. Jos on silloin liikkeellä, kannattaa katsella tosiaan muiden verkkojen latureita.
@eurokeitai Kyllä se näyttää kaikilla arjen liikkuma-alueillani, noin 200 km sisällä, olevan yleensä halvin tai toiseksi halvin pika/teholatausta tarjoava verkosto. Edullisin ei toisinaan myöskään ole välttämättä paras.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 950
Tänään sähkö on erittäin kallista, mutta Tesla ei ole nostanut hintojaan. Teslan dynaaminen hinnoittelua taitaa keskittyä laturin käyttöasteeseen tällä hetkellä. Jos se on joku tekoäly, se tuskin osaa ennustaa joulu- hiihto- ja juhannusruuhkia hinnoitelussa...
Aika harvoin nuo muuttuvat, olisiko about 4 kertaa vuoteen tms.?

Voisihan siellä olla toki joku automaatti joka katsoisi joka aamu mikä on sähkön hinta ja laskisi siihen katteet päälle ja muuttuisi joka päivä, mutta toisaalta tuossa vaikuttaa varmaan kilpailutilannekkin jne. niin täytyy manuaalisesti päättää mikä on hinta minäkin päivänä ja milläkin asemalla. Tuskin tuohon kuitenkaan nyt ketään erikseen palkattu on vain tuota varten, vaan joku katselee sopivan hinnan vaikka joka neljännekselle tms.
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
1 674
Teslan letkuista ei vaan saa tehoja 800V autoille kuin 42kW ja tämä ongelma ollut muille merkeille avaamisesta lähtien. Abc sentään päivittää kemppareita 800V 300kW malleihin
Juu, 800V arkkitehtuuriautojen kannattaa toistaiseksi kiertää Teslan laturit. Tuohan on yksi syy miksi pohjois-amerikassa tuossa siirtymisessä nacs liittimeen on omat ongelmansa. Käsittääkseni liittimen pitäisi tukea 1000V asti (Teslan viimein esittelemien speksien mukaan ), mutta vaatii sitä seuraavaa supercharger versiota/versioita että homma toimisi hyvin noillekin autoille kun tuki on toistaiseksi heikko.
Youtubessa kattelin kyllä että joku jamppa Hollannissa lataili Taycania Teslan superista ja ainakin 124kw teholla se latas. Että liekkö 800V korealaisten ongelma?
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 119
Youtubessa kattelin kyllä että joku jamppa Hollannissa lataili Taycania Teslan superista ja ainakin 124kw teholla se latas. Että liekkö 800V korealaisten ongelma?
Onhan se aika surkea tulos autolle joka lataa 250kW teholla 800v laturista…
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
1 674
Onhan se aika surkea tulos autolle joka lataa 250kW teholla 800v laturista…
Juu ohan se. Mutta jos pitää valita juhannusruuhkassa ämpärikansan suosima abc, jossa 250kw liittymä jaetaan kuudelle lataajalle, niin tod. näk. tuosta superista lataat nopeammin, vaikkakin vaan 124kw.

Edit. korjaan, huiput oli 134kw joka on aika loogista koska 400V laturi, 800V auto. Se on abaut puolet taycanin max. 270kw lataustehosta.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
23.08.2020
Viestejä
1 042
Mutta jos pitää valita juhannusruuhkassa ämpärikansan suosima abc, jossa 250kw liittymä jaetaan kuudelle lataajalle
Tähän ihan kevennyksenä vaan heitän, että pikkuakkuisella/max 50kW lataavalla tuossakin tilanteessa lataa lähes täysiä :D
 
Liittynyt
06.06.2020
Viestejä
886
ABC tuntuu kaikki vihaavan ja vaikka ei ole se halvin missään, niin fakta vain on se että pienillä paikkakunnilla tuollainen ABC on yleensä ainoa paikka missä on saman katon alla kaikki palvelut (posti, alko, kauppa, huoltoasema, ruokapaikka ym).

ABC:lla vain tuo konsepti toimii ja pieneen tilaan saadaan paljon palveluita vähän kaikille, sähköautoille, karavaanareille, koirille, busseille ja normi työmatkalaisille että ihmiset on valmiita maksamaan hieman enemmän kun ajamaan halvimman perässä kahden kolmen paikan välillä että saa kaikki palvelut.
ABC on hyvä, koska arkiajossa ei tarvitse lähteä erikseen mihinkään latailemaan, vaan homma hoituu luontevasti kauppareissulla. Samalla kerryttää vähän bonaria.
Samalla ABC on ainoa latausketju, jonka latausasemat ovat säännöllisesti tuottaneet pettymyksiä tehojen suhteen silloin kun olisi oikeasti tarvetta ladata vähän enemmän. Käytän pääasiassa Itäkeskusta ja Herttoniemeä. Ensinmainitussa on usein se tilanne, että aseman kokonaiskapa ei riitä työntämään virtaa asiallisella nopeudella (Taitaa toimia nykyään mm. FixuTaxin taksikeskuksena, tai siltä se ainakin näyttää) sillä trafiikilla joka siellä on. 80kw laturit usein nopeampi vaihtoehto.
Herttoniemessä ongelma 80kw latureiden kanssa (Nopeampia ei ole). Näissä lähtee vielä 45min jälkeen juoksemaan erillismaksut, joka olisi ihan fine, mikäli sieltä saisi edes lähelle sen 80kw, mutta mulla on ollut muutamankin kerran ilman näkyvää syytä siellä sessio, jossa olen saanut 45min hierontakäynnin aikana sieltä virtaa ka:lla < 30kw/h ja joutunut lähtemään sen jälkeen muualle lataamaan. En oo perehtynyt onko muilla nuo fiksummin mitoitettuja, mutta muualla ei ole sattunut vastaavia. ABC on todellakin vähän sellainen ämpärikauppa. Tarjontaa on hyvin, mutta laatu ei välttmättä sitten ihan sitä johon on muualla tottunut.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 652
ABC on todellakin vähän sellainen ämpärikauppa. Tarjontaa on hyvin, mutta laatu ei välttmättä sitten ihan sitä johon on muualla tottunut.
ABC saattaa silti olla ainoa Suomessa jotka saavat noista voittoa vaikka alunperin saattoi tavoite olla lähinnä kerätä asiakkaita ostamaan muita tuotteita. Kohtuu vaikeaa businestä jos ei ole muuta businestä mitä se sähkönmyynti tukee.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 119
Juu ohan se. Mutta jos pitää valita juhannusruuhkassa ämpärikansan suosima abc, jossa 250kw liittymä jaetaan kuudelle lataajalle, niin tod. näk. tuosta superista lataat nopeammin, vaikkakin vaan 124kw.

Edit. korjaan, huiput oli 134kw joka on aika loogista koska 400V laturi, 800V auto. Se on abaut puolet taycanin max. 270kw lataustehosta.
Ei siinä ole kyllä mitään loogista - vaan se kertoo lähinnä siitä että Porsche ei ole osannut tehdä tehokkaampaa step-up konversiota.

400V laturista saa speksin mukaan yleensä tyyliin up-to 500V ja 500A, max 200kW; paitsi teslasta, joka sallii yli 500A:n menemisen. Mikään ei estä konvertoimasta 400V 500A:ta 800V 250A (miinus tietty häviöt).
 
Mikään paitsi kasvanut koko, paino ja hinta. No viimeinen ei ehkä ole Porschen suhteen ongelma. Mutta koko idea käyttää 800v järjestelmää on että pääsee ohuemmilla johdoilla, ja se vähän vesittyy jos autoon pitää iskea paksut johdot ja muuntajat 400v -> 800v konversiota varten. Luovempi käyttää moottoria/invertteriä hyödyksi jännitemuunnoksessa, mutta se ei poista silti tarvetta mitoittaa johtoja ja jäähdytystä 500A:n mukaan, kun muuten olisi riittänyt ~250A johdot...
 
Liittynyt
23.08.2020
Viestejä
1 042
Ollaan fossiilireissulla, mutta katselen tässä Pirkanmaalla ABC:llä, että 8 latauspaikka on, mutta 6 on huppu päällä. Parantamisen varaa on.
 
Liittynyt
07.02.2019
Viestejä
593
Missä ne noista katkoista ilmoittaa? Ainakaan mobiilisovellus ei tiedota mitään ja lisäksi näyttää, että 4 olisi käytössä vaikka oikeasti 2 on.
Sovellluksessa olisi kyllä hyvä ilmoittaa, muutenkin kuin laittamalla pisteet "suljettu" tilaan. Mutta siis tällä hetkellä s-ryhmä on valinnut linjakseen tiedottaa ABC-Lataajat facebook-ryhmässä.
 
Liittynyt
08.01.2023
Viestejä
2 143
Nooh kun kattoo millä pieteetillä ässä noita omia sovelluksiaan kehittää niin eipä juuri yllätä ettei tälläistäkään perusjuttua ole voitu toteuttaa ABC Mobiiliin, Sieltä puuttuu edelleen myös maksutapana google pay vaikka ässän kortit olleet kohta vuoden päivät jo saatavilla google pay:lle, mutta tuonne "verkkomaksuihin" sitä ei saada.
 
Liittynyt
07.02.2019
Viestejä
593
Joo on se surullista että yritysten kommunikaatio-kanavat on nykyisin niin usein facebook tahi twitter...

Takaisin aiheeseen, recharge laski juuri hintoja, nyt 49c/kWh.
 
Liittynyt
06.06.2020
Viestejä
886
Muutenkin tuntuu oudolta kun sivusta katsoo miten ABC latauksen ”tekijät” hehkuttaa ryhmissä toimintaa. Muutenkin sähköautoilu ja siihen liittyvä on somessa sellaista rinkiru**** että oksat pois.
Tähän kiinnittänyt myös huomiota. Samaan aikaan naureskellaan "dinojengille" ja ne sähkärikeskustelut on ihan samaa puusilmäilyä toiseen suuntaan. Olen kuunnellut myös sinänsä ihan hyvää ja hyödyllistä Sähköautomiehet -podcastia, mutta en oikein sielläkään meinaa päästä yli siitä asenteellisuudesta ja polttomoottoridissauksesta, joka värittää erityisesti toisen hostin juttuja ihan liikaa.

Ja jottei jäisi kenellekään epäselväksi, niin ABC tai vaikka yllämainitut ovat kyllä tehneet hyvää duunia omalla sarallaan sähköautoilun edistämiseksi, mutta vähän omituisia lieveilmiöitä ja kiihkoa tämän aiheen ympärillä on havaittavissa.
 
Liittynyt
02.11.2016
Viestejä
1 304
Olen kuunnellut myös sinänsä ihan hyvää ja hyödyllistä Sähköautomiehet -podcastia, mutta en oikein sielläkään meinaa päästä yli siitä asenteellisuudesta ja polttomoottoridissauksesta, joka värittää erityisesti toisen hostin juttuja ihan liikaa.
Eiköhän podcastin nimikin kerro jo tarpeeksi siitä onko kuuntelemisen arvoinen :lol:
 
Liittynyt
06.06.2020
Viestejä
886
Eiköhän podcastin nimikin kerro jo tarpeeksi siitä onko kuuntelemisen arvoinen :lol:
No se on itseasiassa ihan hyvä niin kauan kun pystyy filtteröimään kuulemansa hörhösuodattimen läpi. Koeajojuttuja, alan uutisia ja ihan mielenkiintoisia vieraitakin yms.
 
Liittynyt
10.11.2018
Viestejä
1 684
Kyllähän tuo sähköautoilu on aika helppoa nykyään. Aloittelin silloin kun 50kW DC laturi asemalla oli edistyksellistä, ja seuraavalle DC:lle oli helposti tunnin ajomatka.

Nykyään tuossa case ABC Pirkkala, latauskartasta katsoo niin alle 10km päässä on useita DC asemia eri operaattoreilta. Ja näkyyhän siellä sovelluksessa kun laturit ovat alhaalla. Ennakkotietoa varten täytyy mennä someen, taitaa olla kaikilla operaattoreilla sama tilanne, en ole ainakaan nähnyt mitään ennakkotietoja lataus-sovelluksissa. Olisi hyvä päivitys kyllä, mutta ei mikään prioriteetti 1 niinkuin se näiden viestien perusteella joillekin olisi.
 
Liittynyt
23.08.2020
Viestejä
1 042
Olisi hyvä päivitys kyllä, mutta ei mikään prioriteetti 1 niinkuin se näiden viestien perusteella joillekin olisi.
Olisi nimenomaan nyt tärkeä valistaa kuluttajaa muutoksista, kun eletään liikenteen murroskautta ja positiivisia kokemuksia pitäisi saada mahdollisimman paljon näkyville, että ne ihmiset uskaltaisivat siirtyä sähköiseen liikkumiseen. Tällaiset palvelukatkot on aika ikäviä, jos tule viimeisillä kWh:lla laturille ja ne on huput päällä. Ei se kenestäkään mukavalle tunnu, kun pitää lähteä hakemaan uutta paikkaa, onko sielläkään sitten laturi kunnossa?
Hyvä palvelu on aina varma tekijä asiakkaan säilyttämiseksi yrityksen asiakaskunnassa.
 
Varmasti näin, mutta olisihan tässäkin nähnyt että laite on epäkunnossa jos sovelluksesta olisi katsonut, niinkuin kuulemma katsotaan. Jos juuri sillä minuutilla sattuu saapumaan kun laitteet lyötäisiin virrattomiksi, luulisi huoltoukoilta löytyvän sen verran sympatiaa että antaa muutaman minuutin ladata jos tilanne on niin paha. Aika marginaaliongelma tässä tapauksessa. Enemmin keskittyisin siihen, että on niitä vaihtoehtoisia paikkoja.
 
Liittynyt
23.08.2020
Viestejä
1 042
olisihan tässäkin nähnyt että laite on epäkunnossa jos sovelluksesta olisi katsonut, niinkuin kuulemma katsotaan.
Näytti se joo, että 4 kunnossa, mutta 2 oli oikeasti toiminnassa ja varattuna. Mutta ei tuossa vahinkoa itselle tullu, kun oli fossiiliyhdistelmällä liikkeellä tällä kertaa. Sähkis on lähinnä lähiliikenteessä käytössä ja kotilatauksella niin ei kovin usein julkisia tarvii.
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
1 674
Aika hyvällä sykkeellä tesla laajentanut superi verkostoa Suomessa. Nytkin on mm. Sodankylään ja Inariin rakenteilla. Tiedoksi myös heille ketkä ei niin aktiivisesti seuraile tilannetta.
 
Liittynyt
19.10.2016
Viestejä
2 568
Ylöjärvelle ja Saloon rakenteilla myös. Sodankylä siitä hieman erikoinen, että ei ole ollenkaan Teslan kartassa, vaan tullut vähän "puskista".
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 950
Vuosia oli todella hidasta laajenemista ja vasta tänä vuonna alkanut tapahtua. Tuossa alkuvuonna mietin käytetyn S ja uuden Y välillä niin yksi syy valita Y oli se että ilmaista superia ei ollut lähellä. Tosin huoltokulut vanhassa S mallissa olisivat varmaan olleet kovemmat kuin säästö latauksessa omalla kohdallani.
 
Liittynyt
17.03.2022
Viestejä
1 704
En ole vieläkään puolen vuoden aikana käynyt testaamassa julkista asemaa. Pitäis kyllä joku päivä.
 
Liittynyt
07.02.2019
Viestejä
593
1695186915583.png

Huoltoasemille ilmestyy vastaisuudessa kiihtyvällä vauhdilla pikalatureita. Uusiutuvaa sähköä myymällä jakeluvelvoite on paljon halvempaa toteuttaa kuin sotkemalla biopolttoaineita bensan/dieselin sekaan.
 
Liittynyt
06.11.2016
Viestejä
3 652
Onkohan tuo vanha kalvo koska minusta sähköautojen hankintahinta ei kyllä enää ole hidastava tekijä ihmisillä jotka ajavat 20tkm vuodessa. Bing.com kun kysyy että paljonko uusilla autoilla keskimäärin ajetaan vuodessa niin vastaus on 20tkm.

Tuon jakeluinfrakstuurinkin ajattelen niin että nykyään on ongelma kyrvät taloyhtöiden hallituksissa eikä pikalatausasemien puute. Eli tuo minusta typerä kalvo mutta kertoopa ainakin mitä työ ja elinkeinomisteriö ajattelee.
 
Kalvossahan on aikaleima ja siinä keskitytään REDIII direktiivin vaikutuksiin, ei yleisiin sähköautoilun esteisiin. Kalvon varsinainen viesti on että sähkön lisääminen jakeluvelvoitteen piiriin ei kauheasti edistä sähköautoilun lisääntymistä - koska liikennesähkön hinta ei ole kärkipäässä sähköautoilun esteitä.

Olet epäilemättä oikeassa että taloyhtiöt on tällä hetkellä hankalin ongelma, mutta se ei enää ole tämän ketjun aihepiiriä.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 025
Taitaa melkein aina olla jaettuja latauskenttiä muutenkin
Vastaan tänne aihetta enemmän käsittelevään ketjuun.

Niitähän ne on ja väittäisin että operaattorista riippumatta mikään latauksen tarjoaja ei ole mitoittanut kentän tehoa ykkösen tasoituskertoimella. Ei edes Tesla.

Se on sitten teknis-taloudellinen/priorisointikysymys, että kuinka paljon sitä tasoituskerrointa on, jos kiinteistölle ei ole saatavilla riittävän jäykkää sähköä. Megawattiluokan latauskentät on mahdollisia jos maksaja löytyy, mutta löytyykö niitä riittävästi?

Ja tuolta appistahan ne kenttien tehot näkee:

Screenshot_2023-10-16-14-36-24-03_a697e38f522af950aab94938137e5646~2.jpg

Kokonaisteho 200kW, yhden paikan maksimiteho 150kW.

Ja vielä jos mennään syvemmälle niin kun tiedetään että Kempowerin tehoyksiköt on 25kW/kpl niin auto joka haluaa ladata 80kW teholla varaa 4kpl tehoyksiköitä eli 100kW kapaa.

Jokainen tekee tietysti valinnat latauspaikan valinnasta eri lähtökohdista. Jos haluaa putken täydeltä kaistaa aina, niin sitten kannattanee koukata Ionityn kautta, niiltä taitaa irrota isoimmat tehot mutta hintaakin toki on.

Joillekin voi taas abc:n tarjoamat oheispalvelut, kuten wc/lastenhoitotilat, ravintola/kahvila jne olla tärkeämpiä.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Joillekin voi taas abc:n tarjoamat oheispalvelut, kuten wc/lastenhoitotilat, ravintola/kahvila jne olla tärkeämpiä.
Eikä ABC:lläkään kaikki latauspaikat aina täynnä ole, tai latauskenttä täydessä käytössä. Eilen esim. tuossa ABC Prisma Varkaudessa kun kävin lataamassa, niin sain sen mitä auto kykeni ottamaan vastaan (~114kW kun ei ollut akku lämmin).

200kW asemallakin voi myös hyvin kaksi autoa saada kummatkin sen 100kW, mikä on todellisuudessa melkein se mitä auto kykenee pidemmän päälle korkeintaan vastaanottamaan - harvempi auto keskimäärin isommassa latauksessa tuota oikeasti hirveästi ylittää. Tällöin ei ole mitään merkitystä vaikka latauskenttä olisikin ylimitoitettu. Sen lisäksi siellä voi olla autoja, jotka ovat jo lopettaneet latauksen, mutta omistajaa ei vaan näy vielä missään.

Mielestäni tuota latauskentän maksimitehoa hieman liikaa vingutaan, en muista itse kuin muutaman kerran että latauskentän maksimi olisi ollut ongelma (Tesla Vierumäki lienee se yleisin missä olen inhonnut tuota), mutta toisaalta yritän myös ajaessa välttää pahimpia ruuhka-aikoja, joten ehkä se on vain toinen taktiikka.

Kun on kWh hinnoiteltu laskutus, niin en koe ongelmaa - mielummin otan edes hieman sähköä kuin en ollenkaan. Minuuttipohjaisella laskutuksella ymmärrän kyllä ettei homma tunnu rehdiltä, mutta ne ovat katoamaan päin.
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
1 674
Vastaan tänne aihetta enemmän käsittelevään ketjuun.

Niitähän ne on ja väittäisin että operaattorista riippumatta mikään latauksen tarjoaja ei ole mitoittanut kentän tehoa ykkösen tasoituskertoimella. Ei edes Tesla.
Kyllähän noilta V3 supereilta pitäs täydet 250kw tulla oli sitten yksin tai useamman auton kanssa lataamassa. Vanhat V2 superit jako tehon toisen stallin kanssa. ABC latauksellakin on joitain kenttiä joissa on riittävästi kapaa, 600-900kw. Harmillisesti juurikin itselleni tärkeimmillä reiteillä on abc:n kentät tyyliin 250kw kokonaisteho ja 6xccs.
 
En tarkoittanut sitä vanhemman superin rajoitusta, vaan että epäilen vahvasti että esim. Kärsämäen juustoportin superin 12kpl 250kW supereille olisi varattu 3MW edestä kapasiteettia läheisestä siirtoverkosta, millä liityntätavalla se sitten onkaan tehty.

Tesla joka on ollut pitkään markkinoilla toimijana, tietää varmaan kokemuksen perusteella aika tarkkaan jo, että tuollaisessa latauskentässä voidaan huoletta käyttää 0,x tasoituskerrointa.
 
Liittynyt
21.09.2017
Viestejä
3 355
Kyllähän noilta V3 supereilta pitäs täydet 250kw tulla oli sitten yksin tai useamman auton kanssa lataamassa.
Ei tule, jos kaikki paikat on käytössä täydellä teholla niin ei löydy tarpeeksi kentässä potkua. Muistaakseni esim. Kärsämäessä on 12 paikkaa ja kentän koko on 1MW.
 
Liittynyt
30.11.2017
Viestejä
1 674
1MW liittymä aivan riittävä 12 kahvalle, epätodennäköstähän se on että siellä kaikkiin 12kahvaan tulee samalla kellon lyönnillä niin tyhjä akkuista kansaa että latauskentän kokonaiskapa ois pullonkaula.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
2 025
Turku-Tampere välin jos menet Huittisten kautta, siellä on liikenneasema härkäpakari, missä on Nesteen latauskenttä. 600kw kapaa, ja 6xCCS 150kw kahvoja.
Kävin itse asiassa tuolla Huittisissa tuolla reissulla josta sain ne heikot kokemukset Model 3:n takapenkkiläisenä.

Siinä Nesteen kentän takana oli pari metriä tehokaapeista uunituore puistomuuntamo, johon se Nesteen kenttä oletetettavasti on kytketty pienjännitepuolelle. Eli sähköstä ei varmaan tuossa tapauksessa ole pulaa.
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
243 748
Viestejä
4 258 824
Jäsenet
71 363
Uusin jäsen
tjr

Hinta.fi

Ylös Bottom