Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)

Clarenz

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 752
Ei nuo kuitenkaan niin paljoa eroa, Ericsson +20% YTD ja Nokia +29% YTD. Molemmilla on olleet vaikeat viime vuodet. Suomen pörssissä on vielä hyviäkin yhtiöitä jotka maksavat hyvää osinkoa joka vuosi.
Sehän se ongelma onkin, että Suomessa on hyviä yhtiöitä joilla ei ole mitään kasvunäkymää joten parempi maksaa rahat ulos, kuin investoida. Tästä syystä ollaan ja tullaan olemaan takapajula esimerkiksi Ruotsiin verrattuna.
 
Liittynyt
23.10.2016
Viestejä
1 972
Kovasti rytisee Jenkeissä, sekä Nasdaq100 että S&P500. Mutta veikkaan, ettei mene pitkään, kun ollaan taas ATH:ssa: viimeistään lokakuun lopussa, mutta luultavasti jo aiemmin. Itsellä vähän polttelee täydennänkö salkkua Jenkkilästä vielä myöhemmin tänään illalla, mutta ehkä odottelen vielä alkuviikkoon.
 
Liittynyt
21.04.2020
Viestejä
1 962
Sehän se ongelma onkin, että Suomessa on hyviä yhtiöitä joilla ei ole mitään kasvunäkymää joten parempi maksaa rahat ulos, kuin investoida. Tästä syystä ollaan ja tullaan olemaan takapajula esimerkiksi Ruotsiin verrattuna.
suomen osakesäästötili vielä kannustaa ostamaan tälläisiä lappuja.
 
latee77

Team Ryzen
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 218
Seligson & CO vaihtoi omistajaa, ja katellut tässä ettei tuo perinteinen Top25brands ole juurikaan nousua tehnyt kolmen vuoden aikana.

En ole alaa seurannut, mutta mikä ihme tuossa on ettei muka isot merkit ole nousua saaneet vai onko jotain muuta tuolla salkun koneistossa nyt meneillään?
 
Liittynyt
31.08.2024
Viestejä
13

On se yli indeksin 3 vuoden tuotoissa sekä alkuvuodesta. Vuoden tuotoissa toki alle.
 
Liittynyt
21.12.2016
Viestejä
493
Yli minkä indeksin? Global brands rahastossa suurin osa on jenkkifirmona, ja rahasto on ottanut turpaan ainakin sp500 indeksiltä. Syy tähän on ilmeinen, teknoyritykset ovat vetäneet sp500 huikeisiin lukemiin.

Global brands rahastosta toki löytyy Amazonia,Applea ja Aphabettia, mutta suurin osa rahaston yrityksistä tuottaa ihan kulutustavaraa. Pepsiä, kokista,Nestle, Unilever, Loreal, Adidas, Nike jne. Tämmöiset eivä yleensä raketin lailla nouse, joskaan eivät ehkä myöskään tipahda pohjamutiin kun seuraava laskukausi pörssiä alkaa.

Omistajan vaihdoksella ei tässä lieni merkitystä, mielestäni rahastonhoitaja on pysynyt samana, tai oli ainakin viimeeksi kun vuosi pari sitten tarkistin..

Sanoisin, että rahaston suoritus kuvastaa ihan vaan sen luonnetta, siellä on paljon tuollaisi tasaisen tylsiä suorittajia mukana.
 
latee77

Team Ryzen
RTX ON
Liittynyt
18.02.2017
Viestejä
5 218
Jep, näin varmaan. Ei kuitenkaan kovin hääppöistä nousua vert. aiemmin.

Top7brands ja isompi riski olis ollut mielenkiintoisempi paikka laittaa rahat jotka jäi yli kun BMW vaihtui VW:ksi :)
 
Liittynyt
31.08.2024
Viestejä
13
10v tuotto Suomen pörssissä 110-140%. On tietysti huono jos vertaa p-amerikkaan jossa samassa ajassa tuotto n. 250-300% tai tekkirahastoihin jotka tuplaavat edellisen.
Heinäkuun rahastoraportin mukaan Suomen parhaat rahastot ovat 10 vuoden ajalta
- Evli Suomi pienyhtiö 11,6 % vuodessa
(Seligson Omx 25 samassa ajassa 8,4 %)

Samassa raportissa Usaan sijoittavista rahastoista 10 vuoden ajalta parasta tuottoa on EQ USA indeksi ja Seligson Pohjois-Amerikka molemmat 14,5 %.
 
Liittynyt
15.01.2021
Viestejä
162
10v tuotto Suomen pörssissä 110-140%. On tietysti huono jos vertaa p-amerikkaan jossa samassa ajassa tuotto n. 250-300% tai tekkirahastoihin jotka tuplaavat edellisen.
Jup, US on dynaaminen talous = paljon ääliöitä + 401K eläkkeet = kun se tekki joskus tulee alas, se tulee alas 80%. Näin tapahtuu aina. Microsoft sentään on aina pärjännyt vain noin -60% huipuista, kun luuta käy.
(kotimaata kyllä totta viedään ja on viety -- surullista tässä, että pääomat karkaavat vieläkin enemmän muualle, mm. eläkeyhtiöiden osalta)
 
finWeazel

Chief Karpfen - ruoKalan C&R
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 546
Jup, US on dynaaminen talous = paljon ääliöitä + 401K eläkkeet = kun se tekki joskus tulee alas, se tulee alas 80%.
Miksi teknologia kokonaisuutena tulee alas? Joku yksittäinen firma voi mennä konkurssiin tai tekin alaosa voi mun mielestä kyykätä vähäksi aikaa(karhumarkkinat) mutta pysyvään alastuloon en usko. Ei palattu autoista hevosiin eikä palata teknologiasta helmitauluihin.

Teknologia ja ajan kanssa koneäly integroituu yhä enemmän ihmisten elämiin. Laitepuolella päivityssyklit pitenevät kun esimerkiksi puhelimet ja läppärit eivät enää parane niin paljon että olisi tarvetta joka vuosi tai edes joka kolmas vuosi päivitellä. Kun päivityssyklit hidastuvat niin isot jätit microsoft, apple, nvidia jne. voivat hidastaa tuotesykliä. Muuttuvat ehkä super kasvuyrityksistä arvosuuntaan missä optimoidaan toimintaa ja kasvun sijaan maksetaan osinkoja. Millä aikataululla arvoyhtiöiksi muuttuminen tapahtuu en osaa sanoa. Mun vinkkelistä esimerkiksi isoja mahdollisuuksia seuraavan 15v aikana on AR-alasit korvaavat puhelimet(mega päivityssykli), robotiikka niin tehtaissa kuin kotikäytössä ja koneäly tulee entistä laajemmin käyttöön.

401k:ssa ei ole pakko sijoittaa tekkiin. Ainakin mun 401k härveleissä saa vapaasti valita sijoituskohteet. Nappia käy painaan niin tekki katoaa ja tilalla on coca cola tms.

Iso painava trendi on väestön vanheneminen ja vähentyminen. Vaikuttaa kulutukseen monella tavalla. Kasvua myyntimäärissä jos aikoo hakea niin on suunnattava katsomaan intiaa mikä on maailman väkirikkain maa ja väestön ikärakenne suhteellisen terve. Amerikassa syntyvyys pieni mutta väestö kasvaa kiitos maahanmuuton. Kristallipallosta kun katsoo niin ikääntyminen ja väestön väheneminen voivat sataa automaatiolaariin(keinoäly, robotiikka). Voi toki myös viedä kilpailijoilta markkinaosuutta kasvaakseen.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.01.2021
Viestejä
162
Miksi teknologia kokonaisuutena tulee alas? Joku yksittäinen firma voi mennä konkurssiin tai tekin alaosa voi mun mielestä kyykätä vähäksi aikaa(karhumarkkinat) mutta pysyvään alastuloon en usko.
Hyvä postaus, hyviä ajatuksia.

Jos siis indeksitasolla katsotaan, mitä taantumissa aiemmin on tapahtunut tekno-sektorille, niin yliarvostukset puretaan. Ja koska (nasdaq) indeksi painottaa siinä kohtaa yleensä vain muutamaa suurinta hype-firmaa, ne vievät mukanaan kaiken muunkin. Nykyään tuo onkin sitten jännittävää, koska sijoituksista suuri osa on indeksirahastoissa tai vivutettua peliä.
Ei toki teknologia itsessään mihinkään katoa, ainoastaan siihen pumpattu ilma sitten joskus, kun tuotto-odotukset järkevöityvät.
 
finWeazel

Chief Karpfen - ruoKalan C&R
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 546
Hyvä postaus, hyviä ajatuksia.

Jos siis indeksitasolla katsotaan, mitä taantumissa aiemmin on tapahtunut tekno-sektorille, niin yliarvostukset puretaan. Ja koska (nasdaq) indeksi painottaa siinä kohtaa yleensä vain muutamaa suurinta hype-firmaa, ne vievät mukanaan kaiken muunkin. Nykyään tuo onkin sitten jännittävää, koska sijoituksista suuri osa on indeksirahastoissa tai vivutettua peliä.
Ei toki teknologia itsessään mihinkään katoa, ainoastaan siihen pumpattu ilma sitten joskus, kun tuotto-odotukset järkevöityvät.
Mutta eikö tekkiosakkeiden arvostukset ole aika hyvin seuranneet yritysten tuloksentekokykyä tyyliin apple, microsoft jne. ? Nvidia vähän kysymysmerkki koska ei ole selvää minkä kokoiseksi ai-kiihdytinmarkkina jää, mitä kilpailijat tekevät ja miten käy marginaaleille. Toinen puoli nvidiaa, että siellä on paljon softaa ja muuta kuin ai-konesalia jotka voivat kasvaa tai olla kasvamatta. Tyyliin mersu ja volvo siirtyivät käyttämään nvidian piirejä autoissa. Mersu käyttää myös nvidian softapinoa tulevissa autoissa. Softa parempi bisnes kuin pelkän piirin myyminen.

Indeksisijoittajan kannalta tosin ihan sama jos nvidialta menee markkinaosuuksia kun joku toinen sp500 yritys vie ne osuudet nvidialta. Sama juttu jos microsoft vie ja apple vikisee tai päinvastoin(tai google).
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
15.01.2021
Viestejä
162
Mutta eikö tekkiosakkeet ole aika hyvin seuranneet yritysten tuloksentekokykyä tyyliin apple, microsoft jne. ? Nvidia vähän kysymysmerkki koska ei ole selvää minkä kokoiseksi ai-kiihdytinmarkkina jää, mitä kilpailijat tekevät ja miten käy marginaaleille. Toinen puoli nvidiaa, että siellä on paljon softaa ja muuta kuin ai puolta jotka voivat kasvaa tai olla kasvamatta. Tyyliin mersu ja volvo siirtyivät käyttämään nvidian piirejä autoissa.
Indeksisijoittajan kannalta tosin ihan sama jos nvidialta menee markkinaosuuksia kun joku toinen sp500 yritys vie ne osuudet nvidialta. Sama juttu jos microsoft vie ja apple vikisee tai päinvastoin(tai google).
Nvidia on tainnut pystyä laskuttamaan auton verran per kpl tuotteistaan datakeskuksiin, niin jos taantuisi normi-valmistajaksi, niin kurssi olisi jotain ihan muuta todnäk. Nvidia:lla on mahdollisuus olla tämän syklin Cisco.
Microsoft on aiemmissa korjauksissa pudonnut aina noin 55-60% huipustaan - sekin.
2000 vuoden tienoon internet-kuplan jälkeen kesti nasdaq-indeksillä 15 vuotta palata samalle tasolle. Nyt kun tuota käyrää katsoo, niin hurjaa on meno ollut. Toki paljon on 25 vuodessa muutenkin maailma muuttunut.
ndq.png
 
finWeazel

Chief Karpfen - ruoKalan C&R
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 546
Nvidia on tainnut pystyä laskuttamaan auton verran per kpl tuotteistaan datakeskuksiin, niin jos taantuisi normi-valmistajaksi, niin kurssi olisi jotain ihan muuta todnäk. Nvidia:lla on mahdollisuus olla tämän syklin Cisco
Mun pointti oli, että nvidia on vain yksi firma. AI tuskin katoaa pois vaikka tulisi tilapäinen karhumarkkina. Vaikka nvidia menisi konkurssiin niin nvidian viemän tilan veisivät muut tekkifirmat kuten amazon/microsoft/google omilla raudoillansa ja amd/intel/broadcom/... omillansa. On aika eri asia povata nvidian tai AI:n romahdusta kuin koko tekkialan romahdusta. Tekkiin kuuluu todella paljon muutakin kuin AI ja nvidia.

Nvidiaa voi pohtia P/E:n kautta. Ei tuo nyt ihan mahdottomiin lukuihin ole mennyt. Forward P/E nvidialle tänään 36.
1725774992664.png

Toinen tapa mieltää AI Kuplaa on katsoa vaikka AMD:ta.AMD ei ole osuuksia oikein ai-konesalista saanut ja osakekurssikaan ei ole kiitänyt. Arvostukset seuraavat tuloksentekokykyä. Tämä on terve asia.
1725775086139.png

Syklisiä markkinoita on aina ollut. Uskon, että nvidia bisnekset ovat syklisiä(rautaan sidottuja syklejä vaikka nvidia yrittää olla myös softafirma). Erilaista boomia ja bustia tulee. Nvidin syklit eivät välttämättä kuitenkaan heiluta koko tekkialaa. Jossain kohtaa konesalikapasiteettia on tarpeeksi ja nvidian myynti sakkaa/tasaantuu. Tässä kohtaa softayritykset voivat oikein hyvin kun kapasiteettia on ja ei tarvi investoida rautaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
694
Jos nyt sijoittaisi 10te osakkeisiin ja rahastoihin ja niin sanottuisin ei riskiosakkeisiin, niin mihin kannattaisi? Tarkoituksena siis on sijoittaa kutakuinkin tuollainen summa, mutta ideat meinaa loppua kesken... 2000e rahastoja ja 1000e fortumia? Mitä muuta ja miltä markkinoilta? Tietenkin arvostan myös osinkojen saamista.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 145

Onko siis joku erityinen tarve osingoille? Jos pitkä sijoitusaika niin joku osingot uudelleen sijoittava maailma etf ehkä paras kun omaa laajan hajautuksen ja ei mene "osingoista" veroja.

Jos sitten taas haluaa nimenomaan niitä osinkoja niin ehkä Nordea? On ainakin siis maksanut niitä osinkoja aika hyvin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
15 356

Onko joku erityinen tarve ostaa yksittäisiä osakkeita ja haalia osinkoja (joista menee AOT:llä vero)? Vaihtoehto ostaa ihan koko rahalla jotain hyvää ETF:ää.SPYI & chill on ihan järkevä strategia, jolla saat aika verotehokkaasti ja matalilla kuluilla rahat poikimaan. SPYI on yksi ihan hyvä ETF, muitakin on, esim. IUSQ tai VWCE ja monta muuta. Kulut luokkaa 0,2% tai jopa vähemmän. Sijoittavat koko maailmaan ja träkkäävät indeksiä aika tarkasti.
 
finWeazel

Chief Karpfen - ruoKalan C&R
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 546
Minä en oikein tiedä mitä siihen kuuluu, kun Tesla on tekkiosake mutta Volkswagen ei.
Ennemmin miettisin mun lainaaman postin tekki tulee alas 80% väitettä kuin mikä on tekkiä. Vaikka miten päin pyörittelisi niin VW käyttää tekkiä mukaanlukien autoihin menevät puolijohteet&softat, automatiikka tehtaissa, avainkortinukijat ovissa, työntekijöiden puhelimet, läppärit, työkoneissa olevat softat officesta cad:iin ja simulointiin jne. Tekki on ihan kaikkialla. Jos tekki kokonaisuutena tulisi lainatun postauksen 80% alas niin se kertoisi karmaisevaa tarinaa siitä miten firmat ja kuluttajat on painettu nurkkaan kun uudet tuotteet ja lisenssit eivät käy kaupaksi.

Voi miettiä mikä vaikutus yllälevalla olisi maailmantalouteen kun ei vain apple ja microsoft kyykkää vaan ihan kaikki lähtien puolijohteiden valmistamisesta+raaka-aineista aina päätyen giganttiin joka myi tuotteen. Tässä kohtaa tuntuis pahalta kaikilla muilla paitsi sokerinhamstraajilla.

Toisaalta jos AI tulee alas 80% niin se on lähinnä nvidian ekosysteemi joka ottaa ison osuman kun muut eivät juurikaan ole ai:lla tehneet voittoa tavalla joka voisi kadota(nvidia, dell, supermicro, tsmc jne.) Toisaalla broadcom, marvel, amd sukeltaisivat myös. Vaikea uskoa, että vaikka klarna lopettaisi ai botit ja ai mainoskampanjat yhtäkkiä kun ne selkeäesti tuovat säästöä. Linkit klarnaan ketjussa jo moneen kertaan niin en linkkaa enää uudestaan.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
694
Onko joku erityinen tarve ostaa yksittäisiä osakkeita ja haalia osinkoja (joista menee AOT:llä vero)? Vaihtoehto ostaa ihan koko rahalla jotain hyvää ETF:ää.SPYI & chill on ihan järkevä strategia, jolla saat aika verotehokkaasti ja matalilla kuluilla rahat poikimaan. SPYI on yksi ihan hyvä ETF, muitakin on, esim. IUSQ tai VWCE ja monta muuta. Kulut luokkaa 0,2% tai jopa vähemmän. Sijoittavat koko maailmaan ja träkkäävät indeksiä aika tarkasti.
Ehkä se on se tarve, että etf rahastot ei sano yhtään mitään ja tuntuvat kovin vierailta versus rahastot ja osakkeet... Tässä taustalla myös perintönä saatu n. 100t€ osakesalkku lisänä + tuota käteistä. Ei oikein tiedä mitä tekisi. Nykyisellään salkku koostuu pitkäli kotimaisista ja pohjoismaisista osakkeista pelkästään. Loput saadu rahat olisi kiva sijoittaa "johonkin".

Onko siis joku erityinen tarve osingoille? Jos pitkä sijoitusaika niin joku osingot uudelleen sijoittava maailma etf ehkä paras kun omaa laajan hajautuksen ja ei mene "osingoista" veroja.

Jos sitten taas haluaa nimenomaan niitä osinkoja niin ehkä Nordea? On ainakin siis maksanut niitä osinkoja aika hyvin.
Osinkoja olisi kiva saada vuosittain tilille ja kiva tehdä noilla jotain, ehkä ylimääräisiä hankintoja(?). Tuo etf kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta ei mitään käryä itselläni, että kuinka riskialtista ja kannattavaa on sijoittaa noihin.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 145
Ehkä se on se tarve, että etf rahastot ei sano yhtään mitään ja tuntuvat kovin vierailta versus rahastot ja osakkeet... Tässä taustalla myös perintönä saatu n. 100t€ osakesalkku lisänä + tuota käteistä. Ei oikein tiedä mitä tekisi. Nykyisellään salkku koostuu pitkäli kotimaisista ja pohjoismaisista osakkeista pelkästään. Loput saadu rahat olisi kiva sijoittaa "johonkin".

Osinkoja olisi kiva saada vuosittain tilille ja kiva tehdä noilla jotain, ehkä ylimääräisiä hankintoja(?). Tuo etf kuulostaa mielenkiintoiselta, mutta ei mitään käryä itselläni, että kuinka riskialtista ja kannattavaa on sijoittaa noihin.
Kaikkein suurin riskihän on yksittäisen yrityksen osake. Yhteen yritykseen voi tulla mikä vaan katastrofi ja menee konkkaan koko pulju hetkessä ja sijoitusten arvo tippuu nollaan

Etf ei varsinaisesti eroa käytännön tasolla rahastoista, mutta juoksevat kulut ovat usein maltillisemmat. Lisäksi etf:ää voi ostaa vain yksikköinä kuten osakkeita, eikä siis vapaa valintaisella summalla kuten rahastoja. Tämä tuo joidenkin etf:ien kanssa ongelman että yhden osuuden arvo voi olla liian suuri normaaliin kk säästämiseen, eli jos arvo on vaikka 800€/kpl ja haluaisi sijoittaa vain 500€/kk niin ei onnistu, paitsi ostamalla harvemmin sitten.

Mutta jos tosiaan osinkoja haluaa saada niin sitten kai osakkeita pitää ostaa. Itse ajattelen kuitenkin niin, että ihan turhaa maksaa verot osingoista kun voi olla maksamattakin sijoittamalla etf:iin ja jos rahaa tarvitsee enemmän niin pienentää sitten vaikka kk säästösummaa.

Toki voisi ostaa ost:lle osakkeita, mutta jos meinaa osinkorahat käyttää kulutukseen niin sekään ei auta verotus mielessä.
 
finWeazel

Chief Karpfen - ruoKalan C&R
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 546
AMD/Lisa Su edelleen pitää kiinni AI boomin alkuvaiheessa olemisesta. AMD sijoittaa AI:hin 5v aikajänne mielessä. AMD nvidian tapaan vuoden tuotesyklissä. Nopeasti saa sykkiä kilpailijatkin, jos aikovat pysyä amd:n ja nvidian tuotekehityssyklissä mukana. Ei ole oikein mahdollista tehdä tuotetta ja rahastaa kun tuote on melkeinpä jo julkaisussa vanha. Sivulauseessa hyvä huomata sykli termin käyttö, sykli hiipuu jossain kohtaa ainakin raudan osalta?
"I believe this is a market that will grow to $400 billion by 2027, which is huge. And it is an AI supercycle," Su tells Yahoo Finance at the Goldman Sachs Communacopia & Technology Conference. "We're making big bets now for the next five years. And the key is there's no one-size fits-all in this technology race. It's all about end-to-end AI."
 
Liittynyt
16.07.2020
Viestejä
1 734
AMD/Lisa Su edelleen pitää kiinni AI boomin alkuvaiheessa olemisesta. AMD sijoittaa AI:hin 5v aikajänne mielessä. AMD nvidian tapaan vuoden tuotesyklissä. Nopeasti saa sykkiä kilpailijatkin, jos aikovat pysyä amd:n ja nvidian tuotekehityssyklissä mukana. Ei ole oikein mahdollista tehdä tuotetta ja rahastaa kun tuote on melkeinpä jo julkaisussa vanha. Sivulauseessa hyvä huomata sykli termin käyttö, sykli hiipuu jossain kohtaa ainakin raudan osalta?

Tosin kun käytetään erityisesti termiä "super cycle" tuo sykli on oletettavasti huomattavan pitkä, mihin nuo 5v investoinnitkin viittaavat. Mutta joo, siihen tosiaan kuuluu myös se oletus, että jossain vaiheessa se kuitenkin hiipuu. Tosin kun kyse on noin pitkästä syklistä se hiipuminenkin voi olla vähän erilaista esim. kyseisestä raudasta tulee ihan peruskauraa, vaikka sen tarve ei varsinaisesti vähenisi.
 
finWeazel

Chief Karpfen - ruoKalan C&R
Liittynyt
15.12.2019
Viestejä
8 546
Tosin kun käytetään erityisesti termiä "super cycle" tuo sykli on oletettavasti huomattavan pitkä, mihin nuo 5v investoinnitkin viittaavat. Mutta joo, siihen tosiaan kuuluu myös se oletus, että jossain vaiheessa se kuitenkin hiipuu. Tosin kun kyse on noin pitkästä syklistä se hiipuminenkin voi olla vähän erilaista esim. kyseisestä raudasta tulee ihan peruskauraa, vaikka sen tarve ei varsinaisesti vähenisi.
Uskoisin, että konesalikiihdytinbisnes supersyklin jälkeen tasaantuu samanlaiseksi bisnekseksi kuin mitä konesali cpu:t ovat nyt. Tässä syklin aikana tulee varmaan sulatteluvaiheita missä kysyntä laskee tilapäisesti ja sitten mennään taas.
 
Toggle Sidebar

Uusimmat viestit

Statistiikka

Viestiketjut
252 343
Viestejä
4 392 049
Jäsenet
72 970
Uusin jäsen
Timpampi

Hinta.fi

Ylös Bottom