Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)

Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 624
Tein nopean kuvankaappauksen käppyröistä. Kyllä nuo minusta melko 1:1 menevät. EUNL kulut 0,20% SXR8 0,07%

Sehän johtuu ihan siitä, että jenkit on suurella painolla. Näin ei ole aina ollut eikä näin ole aina oleva. -89 japani oli jonku 40% tuosta MSCI World indeksistä. Toki yhä enemmän maailman indeksit seuraa paljolti toisiaan, ku jenkit dippaa rajusti nii dippaa lähes kaikki muutki seuraavana päivänä.
 
Liittynyt
02.05.2018
Viestejä
26
Itse myin juuri indeksit pois, koska pelkään, että kohta tulee romahdus. En ainakaan nyt kerralla laittaisi 10k kiinni. Eikös EUNL ole melkein 1:1 S&P 500 (SXR8), joka on huippulukemissa? Jos se rysähtää, niin mitenköhän vaikuttaa Aasiaan (IS3N)?
Sama pelko oli monilla viimekin vuonna ja aikamoisia tuottoja olisi jäänyt väliin. Ei nyt siis mikään piikki sinulle henkilökohtaisesti, mutta koska meistä kukaan ei tiedä milloin se romahdus tulee. Yhtä hyvin se voi tulla vasta Trumpin toisen kauden jälkeen, sinä päivänä kun Sandersin valinta 46. presidentiksi varmistuu ym. Sijoittamisen ajoittamiseen liittyvän stressin olen ratkaissut ajallisella hajauttamisella.
 
Liittynyt
02.08.2018
Viestejä
676
Jaaha, hyvä tietää että S&P 500 -indeksi on "huippulukemissa". Time to sell :cigar:
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 827
Eikös EUNL ole melkein 1:1 S&P 500 (SXR8), joka on huippulukemissa
Toisaalta, niin SP500 oli kaikkien aikojen huipuissa myös maaliskuussa 2013 (ja noin joka kk sen jälkeen) ja niin vaan se on yli tuplaantunut sen jälkeen. Ja osingot päälle. Viimesten muutaman sadan vuoden aikana indeksit ovat aina löytäneet uudet huippunsa. Voi olla, että nyt taittuu ja myynti kannattaa, mutta entä jos huiput tulevatkin paljon myöhemmin?
 
gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Itse myin juuri indeksit pois, koska pelkään, että kohta tulee romahdus. En ainakaan nyt kerralla laittaisi 10k kiinni. Eikös EUNL ole melkein 1:1 S&P 500 (SXR8), joka on huippulukemissa? Jos se rysähtää, niin mitenköhän vaikuttaa Aasiaan (IS3N)?

Voin rauhoitaa mieliä jos sp500 laskee laskee jokapuolella maailmaa.

Toiseksi viimeiset 12 vuotta on ollut vahva bull market. 12 vuotta on pahanilmanlinnut kertoneet
kuinka juuri kulman takana on romahdus.

Niin kaun kun sijoitajilla uskoa eli lisää rahaa virtaa pörssiin
kurssit nousevat.

Uusia huippuja siis on tehty 12 vuotta ja taas tehdään esiviikolla lisää.

Viimevuosikymmnen isompi nousu selittyy teknologiayritysaten kovasta noususta
Jotkut viisaat sanovat että myös teknologinen kehitys on ollut paljon nopeampaa.
Ja mitäs me sillle voidaa että noi iso niket mikrosoftit applet faset tekee jokainen biljoonien tulosta joka vuoisi ja karttuva varallisuus kartuttaa myös osakkeen hintaa.

24 vuotta sp500 indeksi enpä tiiä uskaltaisko no uskaltais vai eikö sittenkään sijoittaa.

spaider.JPG

Viimeksi muokattu:
Liittynyt
24.11.2017
Viestejä
214
Joskus kuulin, että se itsessään, että Intian bkt tai talous kasvaa/kasvaisi nopeiten maailmassa, ei kuitenkaan tarkottaisi sitä, että Intian oma indeksi (eli vastaava kun omxh25 tai sp500) ei kasvaisi samalla tavalla. Onko täällä muita jotka allekirjottaisivat tämän tai mihinkä tämä voisi perustua?

Taka-ajatuksena se, että jos nyt uskoisin esim Vietnamista tulevan seuraava talousmahti, niin kannattaako laittaan vietnam etf:ään roposet vai ei.
 
kaarlos

Virallinen JimmZ-boikotoija
Premium-jäsen
Liittynyt
13.11.2016
Viestejä
1 564
Joskus kuulin, että se itsessään, että Intian bkt tai talous kasvaa/kasvaisi nopeiten maailmassa, ei kuitenkaan tarkottaisi sitä, että Intian oma indeksi (eli vastaava kun omxh25 tai sp500) ei kasvaisi samalla tavalla. Onko täällä muita jotka allekirjottaisivat tämän tai mihinkä tämä voisi perustua?
Tuo tuplanegatiivi tekee tästä jotenkin vaikean ymmärtää - yritätkö sanoa, että Intian BKT:n kasvaminen tarkoittaisi myös Intian indeksin kasvamista? Ei tuo nyt omaan korvaan kuulosta mitenkään erikoiselta.
 
Liittynyt
28.03.2017
Viestejä
503
Markkinoiden ajoittaminen on sijoituskeskusteluiden ikivihreä.

Itselle tulee tänä vuonna arviolta noin 15-18t€ windfall rahaa, eli odottamatonta tuloa. Laskeskelin jo millaisilla aikajänteillä näitä rahoja laittaisi markkinoille 3, 4 & 6kk aikajanoilla. Nyt kuitenkin ajattelin laittaa ne jopa 12kk aikana markkinoille, eli käytännössä koko 2020 aikana.

Eihän näihin kauheasti oikeaa vastausta ole. Kuukausisäästäminen tai Dollar Cost Averaging on katumisen minimointia. On hyväksyttävä, että parhaat tuotot saattavat jäädä saamatta, mutta myös parhaat tappiot. Toki kun itse on 20-25 vuoden aikatähtäimellä liikenteessä niin paras olisi varmasti laittaa kaikki heti peliin, mutta se mahdollinen pitkän tappiokauden katsominen voi sekin olla sen kohdalle sattuessa hieman haastavaa.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 048
Joskus kuulin, että se itsessään, että Intian bkt tai talous kasvaa/kasvaisi nopeiten maailmassa, ei kuitenkaan tarkottaisi sitä, että Intian oma indeksi (eli vastaava kun omxh25 tai sp500) ei kasvaisi samalla tavalla. Onko täällä muita jotka allekirjottaisivat tämän tai mihinkä tämä voisi perustua?

Taka-ajatuksena se, että jos nyt uskoisin esim Vietnamista tulevan seuraava talousmahti, niin kannattaako laittaan vietnam etf:ään roposet vai ei.
Etenkin kehittyvissä talouksissa pörssilistatut yritykset ovat vain pienen pieni osa maan BKT:sta. Jos kävelet Helsingin halki, niin kuinka iso osa kaikista valomainoksista on Suomessa pörssilistattujen yritysten mainoksia?

Stockmann, joku hoivatalo taisi olla pörssissä, Nordea, Sampo ja Nokia + jotain tuollaisia. 95% liikkeistä ei ole Suomen pörssissä. H&M:t, Nvidiat, Samsungit, Supercell ja miljoona pientä putiikkia, kampaamoa, kahvilaa ja suurin osa kaikista toimistoduuneista jne. ei ole pörssilistattuja Suomessa, vaan joko jossain muualla tai ei missään. Kaikkien näiden listaamattomien firmojen kasvu jää OMXH25:lla kokonaan saamatta kun Suomen talous kasvaa.

Kun Intian talous kasvaa ja sikäläinen porukka vaurastuu, niin Coca-Colan ja McDonaldsin myynti kasvaa Intiassa. Se taas näkyy lähinnä jenkki-indeksien nousuna. Vastaavasti joku Intialainen pörssilistaamaton firma paisuu valtavasti ja listautuu pörssiin sitten miljardin arvoisena joskus 10v päästä -> koko tuo nousu jää Intia-indeksiin sijoittamalla saamatta.
-
Kun sijoitat maapainotettuun indeksiin, et sijoita maahan, vaan indeksissä listattuihin yrityksiin. Kehittyvissä talouksissa nk. "informal economy" on suuressa roolissa BKT:n muodostuksessa ja sen arvontuotannon kasvua ei voi mitenkään kaapata pörssisijoituksilla.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 827
Kaikki tuo on totta, mutta pitäisin kyllä aika outona, jos BKT:n kasvu ei näkyisi myös intialaisen indeksin nousuna. Siellä indeksissä on kuitenkin iso osa riippuvainen maan talouden kasvusta. Onkohan esimerkkejä, jossa BKT ja pörssi-indeksi kulkevat pitkään eri suuntiin? (En tiedä, mutta tämä olisi kiinnostavaa.)
 
No esim vaikka VNM ja AFK ETF:t ovat kyntäneet hyvän aikaa, vaikka Afrikan ja Vietnamin BKT:t ovat kasvaneet ripeästi.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
14 827
No esim vaikka VNM ja AFK ETF:t ovat kyntäneet hyvän aikaa, vaikka Afrikan ja Vietnamin BKT:t ovat kasvaneet ripeästi.
ETF:istä en tiedä, mutta ainakin "Vietnam Ho Chi Minh Stock Index" näyttää kasvaneen vuosituhannen alusta aika tasaisesti poislukien tietenkin finanssikriisit. Indeksi noin 10-kertaistunut.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 048
ETF:istä en tiedä, mutta ainakin "Vietnam Ho Chi Minh Stock Index" näyttää kasvaneen vuosituhannen alusta aika tasaisesti poislukien tietenkin finanssikriisit. Indeksi noin 10-kertaistunut.
Niinhän se on, mutta en ole keksinyt, että miten siihen indeksiin saisi sijoitettua.

VNM seuraa MVIS Vietnam Indexiä, jonka kokonaistuotto 13 ajalta on n. -20%...

Vietnamin pörssiin ei pääse käsiksi esim. IB:llä eikä Degirolla, enkä tiedä mitään muuta Vietnam ETF:ää johon voisi sijoittaa.

Jotain aktiivisia rahastoja saattaa olla ja private equity palveluita, mutta ei se ihan triviaalia ole.
 
Liittynyt
16.08.2018
Viestejä
1 458

Tuolta löytyy seikkaperäiset ohjeet, jos haluaa tehdä suoria sijoituksia Vietnamiin. Vuodesta 2015 ollut mahdollista ulkomaalaisille. Itse en kyllä ole vielä avaamassa tiliä sinne, vaikkakin yli 700 osaketta olisikin tarjolla.

How to Invest in the Vietnam Stock Market: A Full Guide | InvestAsian
 
gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Sijoittamalla vinkuintioihin saa vinkuintoiden riskit mukana
Intia ja Pakistan vähän väliä pullistelee ja molemmat
perslävet on ydinasevaltioita.

Uskokaa nyt koko mailma makaa ja kulkee näiden mukaan.
Vahvalta näyttää, ei romahtanutkaan :shifty::grumpy::geek::)

Spyder, Russeli, qqt siinä on maailman pössi mahti
jonka tahtii niin Suomen kuin Saksankin pörssi menee
hyvin pitkälti. joskin viimevuonnakin nuo tuottivat vain yli 30 % paremmin kun
Suomen pörssi indeksi.

vahvuutta.JPG
 
gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
3 ratsua.JPG Kolme ratsua ratsataa jokaisella mukana tuhti rahnasäkki
Sokea apinakin osaisi tikallalla osua ja köyliön vanha mummokin sanois
jotta ylöspäin nuo mennöö.

Olis melki ollut sma yhteen paiskata mutta sitten olisi ollut kohtuu iso
kerta panos ..vielä.

Fb trade oi aikaa enne osaria joka on 30p.. sitä ennen nousee kuin
vanhan ukon peli viagralla.

Optiosijoittamisessa voi riskiä itse säädellä.
Täysin riskittämäksi ei saa , mutta tässä esimerkiksi

FB trade esimmäinen seikka on return/risk.

Siis yksi voitto on sama kuin 2 tappiota.
(ja koskaan ei max tappiokaan todeutu, jos vaan kursseja seuraa päivittäin)

Tappio tulee jos laskee juuri tuohon montun kohdalle..
iso voitto jos nousee reilusti ja pikkuvoitto jos laskee reilusti.

Vaikka kurssit romahtais huomennna niin nauraisin vaan ja sanoisin kiitos rahoista.

Tämä ja moni muu asia tekee vaa optio sijoitamisesta riskittömänpää
kuin osakkeilla sijoittaminen.

Osakkella on mahdollisuus tasan 50% Mutta tässä on 58% joka on ero kuin vakuutuksen otajalla ja vakuutusyhtiöllä tai kasinolla. Pidä todennäköisyys puolellasi ja olet vahvoilla.
Ajatteleppa jos voisit omistaa rahasto effää tai osaketta joka tuottaa molenpiin suuntiin :bored::jd::joy::wtf::vihellys: olisi siinä aikamoinen etu!

low risk.JPG
 
Viimeksi muokattu:

gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
toinen esimerkin vuoksi

Harmi pörssi meni kiinni ja lukemia ei saa
mutta todennäköisyys vielä hieman isompi.

Tässä haen pienepää nousulle ja isompaa
laskulle tuottoa. Kun Donaldi ampu Irakiin
ohjuksen nappasin tämän vaikka ei ole öljyyn
vaaan utileissiiin (amerikan fortumeihin)
Saatta sekin vielä eskaloitua loikkimaan isommin.

Nyt juuri on max tappiokohdassa. ja pari kuukautta
aikaa sirtyä joko ylös tai alas.

Tämä vain osoittaa että traden voi suunnitella monin eri tavoin

Ja vaikka korppikotkat lentää ja povaa pörssilaskua rumaa
niin en yhtään yötä nuku sitä murehtien.

Kun kurssit on maxtop niin laitan näitä.
Muistellaanpa vaikka kuinka lujaa viime joulukuussa
tultiin alas.

Ja jos taas kurssit alkavat laskea niin optiot sopivat siihenkin kuin nenä päähän.

ja kuva ei kerro että riittää piempi siirto noin 3%....molempiin suuntiiin antaa maxsimit. toisin sanoen "uhkapelaan" :dead::confused::facepalm: väittäen että XLU etf laskee tai nousee 3 tai enemmän prosettia kahdessa kuukadessa.

Tässä 1 Promille optisijoittamisesta, eli
miksi mm allekirjoitanut ei enää koske osakkeisiin.

Jos taas kuten yleensä kysytään tuottaako tuo
vastaus on kyllä ja reilusti enemmän kuin osakesijoittaminen.
Suuruusluokka taas salkun koosta kiinni yhteen tradeen voi ladata niin paljon
kun salkku kestää.

esimerkisi walmattiin ostin butterflayn ja max voitto 480$

Seuraava osti saman 20 kertaa eli sillä maxvoitto on vain 9600$

Jos minä raapaisen tuosta vaikka 200$ ja suljen
tuo heppu sulkee samalla hetkellä sillä on noin 4500$ riihikuivaa kourassa.

Mutta uskon että hepun salkunkokokin on 20 kertaa isompi
tai hommasta puttuuu järki.

etu taka.JPG
 
Viimeksi muokattu:

Johto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
344
Tämä ja moni muu asia tekee vaa optio sijoitamisesta riskittömänpää
kuin osakkeilla sijoittaminen.

Osakkella on mahdollisuus tasan 50% Mutta tässä on 58% joka on ero kuin vakuutuksen otajalla ja vakuutusyhtiöllä tai kasinolla. Pidä todennäköisyys puolellasi ja olet vahvoilla.

Jep. Itse pelailen Amerikan maalla, avasin joku aika sitten tilin www.tastyworks.com brokerille jonka kautta jenkki osakkeiden ja ETF:ien optioita. Keskittynyt nyt vain myymään Put credit spreads (joskus myös naked), koitan pitää todennäköisyyden noin 80% korvilla eli 16-25 Delta, 30-45 DTE, take profit 50% tai noin 21 DTE.

Aika-preemiumin myyjänä tällä hetkellä aika ankeat preemiot koska volatiteetti matalalla. Saisi vähän markkinat jo rysähtää alas niin pääsisi myymään lottolappuja extra hinnalla peeloille. Onneksi kohta earnings season, niin pääsee hyödyntämään Vol. crushia. "House always wins".

Ei tarttenut paljoa valehdella tiliä aukastaessa, että sai täyden level 4 margin accountin:
QbZjmGE.jpg
EDIT: Sulla käytössä IB, itse en tykkää tuosta heidän desktop-softasta, aika jäykkä Win95 aikainen käyttöliittymä. Nehän taisi tiputtaa lähiaikoina hintoja. Ei paha vaihtoehto toisaalta. Varmasti kaupat saa tehtyä ja on vaikka mitä toiminnallisuuksia jos oikein haluaa nysvätä :comp2:

EDIT2:
Tuossa sommittelin vastaavanlaista systeemiä SPY ETF:älle. Tuo strategia on Credit, mutta Theta näyttää olevan vastaan, eli ajan kuluessa syö tuottoa. Eli olisi hyvä jos hinta liikahtelisi suht. nopeaan suuntaan tai toiseen, tai Vol. kasvaisi. Tuolle on kyllä hyvä antaa enemmän kuin kuukausi aikaa, sillä Theta Decay alkaa nopeutumaan tuossa 30-45 päivän jälkeen kiihtyvällä tahdilla.

Tässä minun versiossa Max Profit jopa enemmän kuin 2x ja Probability of Profit 61%. Hinnan pitäisi liikkua ylös tai alas nykyisestä noin 2.6%.

Toi trade on Vega positive, eli jos Vol. kasvaa, lisää profittia. Pahin skenaario, että hinta jää breakevenin väliin ja Vol. tippuu. Tuolla sais kyllä aika hyvät massit jos "shit hits the fan", varsinkin jos laittais tuon toistepäin, eli alempana tuo isompi siipi. :psmoke:

strategia.jpg
("Short skip-strike butterfly spread with puts", LOL?)
 
Viimeksi muokattu:

Clarenz

Tukijäsen
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
1 699
Onko kellään mennyt Nordnetissä tammikuun kk-säästösopimuksen hankinnat sisään?
 
Liittynyt
07.01.2017
Viestejä
693
Mulla ainakin roikkuu joulukuulta "markkinalla" merkinnällä ja toisaalta raha kuitenkin näyttäisi olevan käytettävissä. Ehkä menee läpi ehkä ei.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
5 717
Mulla ainakin roikkuu joulukuulta "markkinalla" merkinnällä ja toisaalta raha kuitenkin näyttäisi olevan käytettävissä. Ehkä menee läpi ehkä ei.
Joulukuun kohdallahan niillä kävikin källi, ja ainakin mulla on viesteissä tällainen:
"Teknisestä ongelmasta johtuen Superrahastojen ja eräiden muiden rahastojen automaattisia kuukausisäästöjä ei saatu toteutettua torstaina 5.12.2019. Ongelma on saatu korjattua ja kuukausisäästöt jatkuvat normaalisti ensi kuussa. Halutessasi voit tehdä korvaavan merkinnän manuaalisesti verkkopalvelussamme. Ongelma koski asiakkaita, joiden rahastokuukausisäästön päiväksi oli asetettu 5.12.2019.

Pahoittelemme ongelmasta aiheutunutta häiriötä.

Ystävällisin terveisin
Nordnet"
 
Olen myös kokeillut tuossa vuodenvaihteessa kokeilla erilaisia pellehermannitemppuja, että toimisi, mutta tuntuu olevan aivan sekaisin koko setti. Jos olisi fyysinen laite, niin uudelleenresetointi auttaisi :D

Muuttuukos Nordnetissä muuten kuinka usein ne asetukset, että mitä rahastoja voi kuukausisäästää? En löydä esimerkiksi fim euro c -rahastoa, että sitä voisi enää ostaa kuukausisäästösopimuksella? Vai en vain osaa?
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 405
Onko kellään ollut ongelmia tuon ETF kuukausi säästämisen kanssa? Minulla on näköjään idlannut kahden kuukauden rahat eikä ole lähtenyt ja joka kuukausi pitäisi mennä, ja rahat ovat ajoissa tilillä noin kaksi viikkoa ennenkuin koko osto menee edes. Pitääkö harkita op palveluihin siirtymistä kun tämä ei tunnu pelaavan? Käyn aika harvoin paikan päällä katsomassa mikä on tilanne joten tärkeä olisi ettei tarvitsisi joka kuukausi olla kyttäämässä.
 
tuoppi´

Kapitalisti
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 717
Olen myös kokeillut tuossa vuodenvaihteessa kokeilla erilaisia pellehermannitemppuja, että toimisi, mutta tuntuu olevan aivan sekaisin koko setti. Jos olisi fyysinen laite, niin uudelleenresetointi auttaisi :D
Kannattaa laittaa varmaan aspaan viestiä, jos vielä joulukuulta roikkuu noita.
 
Liittynyt
03.01.2019
Viestejä
737
Itsekin oli juuri aloittamassa ETF-kuukausisäästämistä Nordnetissä, mutta ei mennyt ensimmäinen osto läpi jostain syystä vaan rahat edelleen makaamassa tilillä. Jos haluaisin nyt manuaalisesti ostaa niin tulisi 15e commission päälle esim EUNL, melko mehukkaat katteet.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 405
Vastaava mutta nimen perässä acwi? Minulle joku joskus sanoi että ETF maksimi kulu se 0.5 joten en ole sen kummemmin katsonut. Tämä ETF passaa kyllä itselle parhaiten indeksirahastojen kanssa niin ei tarvitse käydä kauppaa kuin kerran vuodessa suorilla osakkeilla. Tarkoitus olisi saada salkku ennen 50v 100-300te. Ei huvittaisi raskaita tehdashommia tehdä lopun ikää vuorohommina.
 
Liittynyt
24.11.2017
Viestejä
214
Osaako joku äkkiseltään sanoa, että miksi isharesin sivuilla joissain osinkoa jakavissa ja karttuvissa rahastoissa (esim iShares Core MSCI EM IMI UCITS ETF) on identtiset kulut ja hallinnoitavien varojen määrä (AUM) on sama, mutta osassa ne on erit esim iShares Core MSCI World UCITS ETF karttuvan kulut 0,2% ja jakavassa 0,5%? Myös AUM on täysin eri. Vai onko vaan joku visuaalinen juttu?
 
Mutta miksi maksaa siitä Swapista kuluja ylimääräisiä? Saat ns. fyysisiin osakkeisiin sijoittavan 0,19% kuluilla. XDWD.
Xtrackers MSCI World UCITS ETF 1C (EUR) ETF | IE00BJ0KDQ92

Ja mihin tarvit kahta WORLDia? Kolme ei riitä superluoton kultarajaan kuitenkaan.

Osaako joku äkkiseltään sanoa, että miksi isharesin sivuilla joissain osinkoa jakavissa ja karttuvissa rahastoissa (esim iShares Core MSCI EM IMI UCITS ETF) on identtiset kulut ja hallinnoitavien varojen määrä (AUM) on sama, mutta osassa ne on erit esim iShares Core MSCI World UCITS ETF karttuvan kulut 0,2% ja jakavassa 0,5%? Myös AUM on täysin eri. Vai onko vaan joku visuaalinen juttu?
Kyl itellä näyttää esim. EUNL ja IWLE ihan samaa rahaston nettovarantoja, ja jakavassa näkyy 0,3% kulut.
 
Liittynyt
18.10.2016
Viestejä
1 405
Eli minulla on kaksi 0.45% kuluilla olevaa etf, empä huomannut aikaisemmin olen vain pannut nuihin rahaa. En kyllä alun alkaenkaan ymmärtänyt nuita päätteitä joten olen antanut mennä vain.
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
4 887
Laitoin super rahastoa nyt myyntiin 987 eurolla. Tarkoitus ostaa perjantaina takaisin. Eli vero hyöty alle tonnin vuosimyynnissä siis tässä ideana.

Mutta mitä tapahtuu jos tuo kurssi huomenna raketoi? Eli tuolla toimeksiannossa on joku määrä tuota rahastoa, mutta toteutuuko tuossa määrä vai rahasumma? Eli entä jos huomenna aamusta superrahasto yhtäkkiä kaksinkertaistaa kurssinsa niin tuleeko sitten myynnikseni lähes 2000€?

Eli pitäisikö varmuuden vuoksi myydä vain n 900€ arvolla ettei mene vahingossa yli tonniin? Vai myykö tuo nordnetin ohjelma sitten vaan vähemmän osuuksia jotta summa ei kasva?
No ei onnistunut. On kirjattu 3.1 eikä 30.12.

Pitää vaan muistaa sitten että tänä vuonna en myy mitään enää. Harmi kun meni tuo tonnin veivaus viime vuodelta hukkaan tämän takia. Tosin toisaalta oma vika, nämä pitäisi tehdä reilusti ennen joulua kun aina kaikessa tuntuu olevan pitkiä viiveitä.
 
gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
[QUOTE="Johto, post: 6370757,

Tässä minun versiossa Max Profit jopa enemmän kuin 2x ja Probability of Profit 61%. Hinnan pitäisi liikkua ylös tai alas nykyisestä noin 2.6%.

Toi trade on Vega positive, eli jos Vol. kasvaa, lisää profittia. Pahin skenaario, että hinta jää breakevenin väliin ja Vol. tippuu. Tuolla sais kyllä aika hyvät massit jos "shit hits the fan", varsinkin jos laittais tuon toistepäin, eli alempana tuo isompi siipi. :psmoke:

Riitävästi aikaa peliin niin todennäköisyys vaikka 30..60 päivän päästä on häviavän
pieni että hinta seisoa nakuttaaa juuri samassa kohdassa.

Pidän kyllä IB softasta sen kun saa muokattua haluamakseen.

Ei nyt oikein naked kamaa kannata myydä vola liiian alhaalla.
Diagonaleja suosin nyt.

Kun pitää silmällä ja sulkee kun on 5% tappiolla
niin tämmöisen voi laittaa . aikaa reilusti
ja ei tuuliviiriosakkeisiin.

Positiivinen Theta

mikkisoft.JPG
 
Liittynyt
17.10.2016
Viestejä
12 048
No ei onnistunut. On kirjattu 3.1 eikä 30.12.

Pitää vaan muistaa sitten että tänä vuonna en myy mitään enää. Harmi kun meni tuo tonnin veivaus viime vuodelta hukkaan tämän takia. Tosin toisaalta oma vika, nämä pitäisi tehdä reilusti ennen joulua kun aina kaikessa tuntuu olevan pitkiä viiveitä.
Tai sitten voit veivata salkusta tuon lisäksi myös kaiken tappiollisen (jos on jotain tappiollista) jne.
 
tuoppi´

Kapitalisti
NOSTO
Liittynyt
24.10.2016
Viestejä
3 717
No ei onnistunut. On kirjattu 3.1 eikä 30.12.

Pitää vaan muistaa sitten että tänä vuonna en myy mitään enää. Harmi kun meni tuo tonnin veivaus viime vuodelta hukkaan tämän takia. Tosin toisaalta oma vika, nämä pitäisi tehdä reilusti ennen joulua kun aina kaikessa tuntuu olevan pitkiä viiveitä.
Vinkkinä suosittelen jatkossa myös jättämään enemmän varaa nousulle. Tossa sulla kun olis noussut yli 1,3% niin olisi 1000 euron raja ylittynyt.
 
  • Tykkää
Reactions: hmb
Liittynyt
24.11.2017
Viestejä
214
Kyl itellä näyttää esim. EUNL ja IWLE ihan samaa rahaston nettovarantoja, ja jakavassa näkyy 0,3% kulut.
Hups, kävi lapsus tuossa, 0,5% kohdalla, mutta onko yleistä että jakavassa on usein suuremmat kulut? Vaikuttaisi että tuo world olisi jotenkin poikkeus verrattuna muihin mihin törmännyt
 
Johto

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
28.12.2016
Viestejä
344
Riitävästi aikaa peliin niin todennäköisyys vaikka 30..60 päivän päästä on häviavän
pieni että hinta seisoa nakuttaaa juuri samassa kohdassa.

Pidän kyllä IB softasta sen kun saa muokattua haluamakseen.

Ei nyt oikein naked kamaa kannata myydä vola liiian alhaalla.
Diagonaleja suosin nyt.

Kun pitää silmällä ja sulkee kun on 5% tappiolla
niin tämmöisen voi laittaa . aikaa reilusti
ja ei tuuliviiriosakkeisiin.

Positiivinen Theta
Joo. Itse suosin vain kauppoja joissa Theta positiivinen.

Mulla ei ole tällä hetkellä kuin yksi naked positio, halpahintainen "suht laadukas" osake, eli Macy's (M), aika pohja hinnoissa jo valmiiksi joten en näe ongelmana nakedina puttailla, ei pitäisi paljoa olla downside riskiä. Helpompi tarvittaessa rollata paremmalla crediitillä / ottaa osakkeet vastaan ja jatkaa Callien myymistä niitä vastaan. Tuo maksaa myös hyvää osinkoa tällä hetkellä.

Sitten muutama credit spread auki, esim Boeing (BA) Put 320/325, DTE 45. Tuo ollut auki jo reilun kuukauden, tuli aukaistua alunperin "putoavana tikarina" mutta sain rollattua kuukauden eteen päin creditillä. Tällä hetkellä näyttää jo hyvältä ja lähti nousuun, toivottavasti ei nähdä enää tuota 325 tasoa vähään aikaan.

Kassaa on vapaana reilu 50% ja tällä hetkellä ei ole ETF:ien osalta mitään auki. Ajattelln, että voisi muutama calendar spread olla hyvä, hyötyisi tästä matalasta Volasta jos lähtee nousuun.
 
Liittynyt
28.10.2016
Viestejä
5 624
Hups, kävi lapsus tuossa, 0,5% kohdalla, mutta onko yleistä että jakavassa on usein suuremmat kulut? Vaikuttaisi että tuo world olisi jotenkin poikkeus verrattuna muihin mihin törmännyt
Voisihan tuota ajatella, että aiheuttaa ylimäärästä hommaa jakaa voitto-osuuksia. En tiedä, kuhan arvailen.
 
Liittynyt
02.03.2017
Viestejä
550
Huhhuh, vihdoin tuli viiden päivän urakka päätökseen, kun luin tämän ketjun kaikki vuonna 2019 kirjoitetut viestit :D Olihan niitä yhteensä se noin 4500 kipaletta.

Minä lukeudun niihin tyhmiin, jotka vuosi takaperin uskoivat mm. Malisen maailmanlopun skenaarioita ja myin kaikki rahasto-osuudet ja ETF:t pois rommausta odottaen (ja vieläpä tappiolla, tietysti). Noh, kaikkihan tietävät, että rommausta ei tullut ja viime vuosi oli tuottojen kannalta yksi parhaimmista pitkään aikaan. Ei kai tässä muu auta, kuin lähteä pikkuhiljaa purkamaan tuota viime vuoden aikana kertynyttä käteiskassaa.

Toisaalta omaksi eduksi täytyy laskea, että tulen tehneeksi kaikki aloittelevan sijoittajan/säästäjän virheet (osta kalliilla ja myy halvalla, poikkea sijoitusstrategiasta, anna tunteille valta) kohtalaisen pienellä pääomalla, jolloin tappiotkin jäävät satasien/tuhansien eurojen kokoluokkaan sen sijaan, että puhuttaisiin esimerkiksi kymmenistä tuhansista euroista. :btooth:
 
Ikinä ei kannata olla all-in, ei edes käteiseen. Mielummin jalka oven välissä vähän joka paikkaan ja pikkuisen painotuksia vaihdellen.
 
Liittynyt
02.03.2017
Viestejä
550
Ikinä ei kannata olla all-in, edes käteiseen. Mielummin jalka oven välissä joka paikkaan ja pikkusen painotuksia vaihdelleen.
Näinhän se menee. Tarkoituksena oli myös kevään mittaa lunastaa pikku siivu firmasta, jossa olin töissä, mutta sepä meni sitten vituiksi. Tämän takia rahat jäivät sitten pötköttämään BN:n tilille, koska ”en uskalla sijoittaa takaisin ETF:iin, romahdus on aivan ovella”.
 
Liittynyt
01.02.2017
Viestejä
751
Positiivinen ongelma: Sijoitettu kaikki muutamiin HY-osakkeisiin (>16%) ja nyt ne on kaikki nousussa. Mut eihän niitä voi myydä eli rahastaa kun ne tuottaa enemmän pidemmällä tähtäimellä, mä mikään Suomen valtio ole. Eikä olis nyt mitään ostettavaakaan. Pah. Ostan niitä sitten lisää kun romahtavat.
 
gulliver

BANNATTU
BANNED
Liittynyt
02.11.2017
Viestejä
619
Löylyä kun muut pelkää
myyntiä silloin kun taksikuskit pörssivinkkeja jakaa

ei seppo saarinen 1980

vaan Gulliver 2020

Laitoin Muhkean potin quihin koska näyttävät vahvuutta

BMY lääkkeitä menee aina ja ostosuotus nostettiion osta, no ostin reilun siivun.
TTD vahvaa menoa ja uskotaan että jatkaa ..siihen reilulla kädellä pussilinen kanssa optioita.

onko muut huomannu että toistavuosikymmentä on ollut Bull Market eikä se mihinkään ole mennyt.
 
Viimeksi muokattu:
Liittynyt
31.05.2019
Viestejä
260
Hyvin alkoi tämä sijoittaminen, myöhästyin päivällä etf-rahastojen automaattiostoista ja suomi/norja superrahastoista vain norja toteutui, kun rahaa ei enää jäänyt suomen rahaston osuuden ostamiseksi. Tuo ostotoimeksianto ilmeisesti raukeaa jollain aikavälillä...?

Kannattaisiko tuon suomen & norjan lisäksi laittaa mukaan vielä muita rahastoja?

Etf puolella koriin tulee ainakin is3n ja eunl, onko noiden kaveriksi vielä ehdotuksia?
 
Toggle Sidebar

Statistiikka

Viestiketjut
241 244
Viestejä
4 212 354
Jäsenet
71 029
Uusin jäsen
jepppisss

Hinta.fi

Ylös Bottom