Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Purple
  • Aloitettu Aloitettu
Tuskin mikään DDOS vaan NN on ihan itse nyt ajanut palvelut alas jottei tilanne pahene. Ihan oikein toimittu.

Ensinnäkin vielä ei kai ole näyttöä että kukaan olisi tehnyt mitään kauppoja tai edes että kukaan olisi voinut tehdä kauppoja. Mutta tästä varmaan saadaan lisätietoa. Se, että ostonappi näkyy ei tarkoita että toimari olisi toteutunut.

Ja veikkaan, että JOS kauppoja olisi tehty, ne pyritään mitätöimään. Selvitysaika saattaisi tämän mahdollistaa.
Jos maajohtaja sanoo, että "– Ilmeisesti on myös pystytty tekemään transaktioita eli ostoja ja myyntejä [väärällä tilillä]. Olen ymmärtänyt, että näin on pystytty toimimaan, mutta tämä on meillä vielä vahvistamatta, Tuppurainen sanoo."
, niin aika vahva näyttö, että näin on myös tapahtunut. Miksi se muuten näin menisi myöntämään?
 
Miksi se muuten näin menisi myöntämään?

En ollut tuohon kommenttiin törmännyt siinä vaiheessa kun vastasin. Mutta kyllä sieltä varmaan tulee asioille varmistus. Pointti oli vain se, että kauppojen onnistunut toteutuminen on eri asia kuin se että näkee Osto/Myynti-napit käyttöliittymässä. Ei ole tavatonta, että näet toisen asiakkaan tiedot, mutta et voi tehdä mitään.
 
Myynti- ja ostotoimeksianto on myös helppo varmistaa ilman, että haluaa tehdä toiselle rahallista vahinkoa. Varmasti näitä utelijoita testaajia on ollut. Samoin varmasti niitäkin, jotka ovat ihan onnistuneitakin kauppoja tehnyt toisen piikkiin jos tämä ollut mahdollista.

Maajohtajalta aikamoinen moka jos kauppoja ei olisi voinut tehdä, mutta aika vahva näyttö syntyi.

Nyt sitten jännityksellä odottamaan kauanko kestää saada palvelu takaisin pystyyn. NN osake valahtanut nyt lähelle -6 %. Varmasti myös haluaa selvityksen onko omaan salkkuun joku päässyt käsiksi.
 
Eiköhän niitä kauppoja ole pystynyt tekemään, jos tilille on päässyt sisään. Eipä tuossa sen kirjautumisen jälkeen enää mitään sen kummempia tarkistuksia ole, että olethan varmasti oikea henkilö.
Ainoa kohta missä pitää tunnistautua vielä erikseen, jos haluaa nostaa rahaa pois eri tilille, kuin mille on aiemmin nostanut.
 
Nordnetilla mennyt päivitykset perseelleen. Inderesin foorumilla useampi käyttäjä kertoi, että näki täysin toisen käyttäjän tiedot kirjauduttuaan palveluun. Ei tietoa, saiko siellä tehtyä jotain vai ei, mutta joka tapauksessa vakava virhetilanne. Tällä hetkellä sivut alhaalla ja sovelluskaan ei toimi.
Mitä tämmöinen kämmäys kertoo alustasta? Pitäisikö tuommoisen toimijan käsiin voida luottaa varallisuutensa?
 
Kova kyllä jos joku laittaa tilin sileäksi. Sitten pitää selvittää verottajalle pääomaverot ja joutuu ostamaan itse uudet laput? Aivan tähtitieteelliset tappiot voi kyllä tulla tosta.

Itse avasin hiljattain tilin Interactive Brokersille, ja jos Nordnetillä menee hommat päin helvettiä, niin täytyy pohtia kaupankäynnin jatkamista sitten toisaalla jatkossa. Katsotaan minkälainen show tästä vielä tulee.
 
Eli jos pääsee tilille sisään ja laittaa vaikka myyntitoimeksiannon, niin ei ole mitään varmistusta? Jos näin on, niin saa nähdä minkälainen katastrofi on tulossa, veikkaan itse että aikamoinen.
 
Eli jos pääsee tilille sisään ja laittaa vaikka myyntitoimeksiannon, niin ei ole mitään varmistusta? Jos näin on, niin saa nähdä minkälainen katastrofi on tulossa, veikkaan itse että aikamoinen.
No, en usko, että tuolla nyt ihan hirveästi kauppoja on tehty, kun ei tuo ongelma nyt kauaa kerinnyt olla päällä. Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan ensitöikseen ala tekemään kauppoja, jos huomaavat päässeensä väärälle tilille. Onhan näissä myös se kahden päivän selvitysaika, että kai nuo kaupat voi jotenkin peruuttaa?
 
Kai noista kirjautumisista jonkinlaiset jäljet jää, jos palvelu ohjannut väärälle tilille omilla tunnuksilla. Luulisi pystyvän selvittämään, millä tunnuksilla kirjautuneena nuo kaupat on tehty, jos joku päättänyt alkaa perseilemaan.
 
Voisi olettaa, että NN peruuttaa kaikki tämän päivän kaupat, jos niitä on todistettavasti päässyt tekemään toisen käyttäjän tilillä - jos eivät sitten saa jotenkin vedenpitävästi selville järjestelmän logeista yms. kaikkia virheellisiä kauppoja. Ei tuohon oikein taida muuta ratkaisua olla, kun kaikkien kauppojen selvittäminen yksitellen taitaa olla sellainen työmaa, että siihen ei mitenkään resurssit voi riittää jos tuollaiseen käsipeliin joutuisivat.

Sitä en tiedä mitä tuollainen peruutushomma sitten kustantaa, mutta on noita pörssikauppoja erinäisissä tapauksissa peruttu ennenkin. Tosin yleensä kyllä tietyn kohteen osalta eikä jonkin välittäjän kaikkia kauppoja.

Mielenkiintoiseksi menee.
 
No, en usko, että tuolla nyt ihan hirveästi kauppoja on tehty, kun ei tuo ongelma nyt kauaa kerinnyt olla päällä. Useimmat ihmiset eivät kuitenkaan ensitöikseen ala tekemään kauppoja, jos huomaavat päässeensä väärälle tilille. Onhan näissä myös se kahden päivän selvitysaika, että kai nuo kaupat voi jotenkin peruuttaa?
Keskimäärin Nordnetin asiakkaat ovat varmaan vähän järkevämpiä kuin ihan keskiverto tallaaja ja todennäköisesti valtaosa ymmärtää että teoista voi joutua vastuuseen. Teoriassa pahin olisi tietysti että kirjautuu väärälle tilillle ja dumppaa jotain osaketta myyntiin järkyttävään alihintaan. Myyntihinnanhan voi itse määritellä eikä mikään kai estä asettamasta hintaa vaikka 1€ per osake vaikka käypä hinta olisi 50€.
 
Verottaja todennäköisesti haluaa verot maksuun.
Näissähän isoin uhkakuva on, että joku käy laittamassa rahat sellaiseen osakkeeseen jolla ei ole kaupankäyntiä tai myydessä menee sitten 90% pääomasta koska osto- ja myyntilaidat ovat niin kaukana toisistaan.
Tililläni ei ole tällä hetkellä juuri käteistä, ja kaikki omistukseni ovat Saksan pörssin isoja ETF:iä.

Kai ne tässä näkyisivät, jos joku olisi mennyt myymään polkuhintaan tänään (boerse-frankfurt.de):
1739278526216.png

Edit: Toki myyntirahojen työntäminen epälikvidiin instrumenttiin on mahdollinen kauhuskenaario silti.
 
Viimeksi muokattu:
Kai noista kirjautumisista jonkinlaiset jäljet jää, jos palvelu ohjannut väärälle tilille omilla tunnuksilla. Luulisi pystyvän selvittämään, millä tunnuksilla kirjautuneena nuo kaupat on tehty, jos joku päättänyt alkaa perseilemaan.
Joo, luulisi kyllä, että pystyvät tuonkin selvittämään.
 
Keskimäärin Nordnetin asiakkaat ovat varmaan vähän järkevämpiä kuin ihan keskiverto tallaaja ja todennäköisesti valtaosa ymmärtää että teoista voi joutua vastuuseen. Teoriassa pahin olisi tietysti että kirjautuu väärälle tilillle ja dumppaa jotain osaketta myyntiin järkyttävään alihintaan. Myyntihinnanhan voi itse määritellä eikä mikään kai estä asettamasta hintaa vaikka 1€ per osake vaikka käypä hinta olisi 50€.
Kaupat kuitenkin tehdään markkinahintaan, että jos ei ihan kuollut paperi ole kyseessä tai suhteessa kaupankäynnin määrään järjetön määrä sitä lappua, niin se tavoitehinta ei hirveästi vaikuta.
 
Eiköhän niitä kauppoja ole pystynyt tekemään, jos tilille on päässyt sisään.

Ei välttämättä. Siellä on kuitenkin näytettävät tiedot voineet tulla jostain välimuistista ja jonkun mokan takia väärän käyttäjän tavara, mutta mutatoivat toimenpiteet ehkä varmistetaan silti joka pyynnön kohdalla. Ei se käyttäjälle näy, mutta taustajärjestelmä saattaa huutaa.

En siis tiedä, mutta on mahdollista että ei ole voinut tehdä kauppoja. Riippuu ihan siitä, millainen vika siellä on saatu aikaan. Sitä emme vielä kai tiedä.
 
Näkeeköhän jostain paikasta kuinka paljon toimeksiantoja on eri välitysfirmoista tehty, näkisi vähän onko poikkeuksellisen paljon outojakauppoja tehty.

Kuten tuoppi totesi, ei normaali käuttäjä lähe välittömästi sekoilemaan toisten tileillä, kuitenkin jo että on tili nordnetissä, vaatii käyttäjältä edes pientä ymmärrystä aiheesta ja kuinka helppo se normaali perseilijä on paikallistaa, kiva siinä sitten olla ulosotossa kun talo ja autot menee alta.

Sitten jos joku tarkoituksella sekoittanut tuon nordnetti järjestelmän niin sen intressit voi olla mitä vaan, eli maksimi mayhemi.
 
Ei välttämättä. Siellä on kuitenkin näytettävät tiedot voineet tulla jostain välimuistista ja jonkun mokan takia väärän käyttäjän tavara, mutta mutatoivat toimenpiteet ehkä varmistetaan silti joka pyynnön kohdalla. Ei se käyttäjälle näy, mutta taustajärjestelmä saattaa huutaa.

En siis tiedä, mutta on mahdollista että ei ole voinut tehdä kauppoja. Riippuu ihan siitä, millainen vika siellä on saatu aikaan. Sitä emme vielä kai tiedä.
Mahdollista voi olla kummin päin vaan. Riippuu vähän siitäkin, että minkä takia niitä väärän tilin tietoja on näkynyt. Esim. onko kirjautuminen antanut väärän tilin cookien ja sen jälkeen olet ollut sen väärän tilin sessiolla sisällä vai onko kirjautuminen sinäänsä mennyt oikein ja sitten vaan jostain cachesta ladattu väärän tilin tietoja esille. Jos kuitenkin tuolla on pystynyt selailemaan eri sivuja ja silti käyttäjä on pysynyt samana vääränä, niin silloin hyvin todennäköisesti on pystynyt niitä kauppojakin tekemään. Varmoja todisteita ei toki ole että näin olisi käynyt.
 
Pikkuisen rasittava otsikko hesarilla "Siellä oli miljoonien arvosta sijoituksia” – Nordnetin asiakkaat pääsivät käsiksi muihin tileihin". Sitten tekstissä kerrotaan, että kyseinen esimerkki oli tanskalaiselta tililtä. Euro on 0,13 tanskan kruunua...
 
Saattaa osua Nordnetin nilkkaan tämä. Tai kolahtaa aivan varmasti pienentyneenä sijoittamisena. Ainakin itse mietin nyt, että ehkä pitää avata toinenkin tili eri firmaan.

Kysytään nyt täältä paremmin tietäviltä, että mitä muita vastaavia suosittelette?
 
Itselläni on NN:n lisäksi salkku käyttötilini pankissa. Jos salkun koko on kivitalon kokoinen tai isompi, niin sitten kannattanee vertailla kustannustehokasta ratkaisua.
 
Olen jo aikaisemminkin välillä miettinyt, että pitäisikö siirtää ost nordnetista op:lle. Tällä hetkellä ei tosin pääse näkemään nordnetin sivuilta että miten homma edes onnistuisi(saako omistukset säilytettyä vai pitääkö myydä ennen siirtoa, ja mitä kustantaa).
 
On tää melkoista. Sijoitukset Nordnettiin ja muut pankkipalvelut S-Pankkiin niin kyllä pääsee kuluttaja jännittämään. Mitähän tässä vielä tulee muilta toimijoilta vastaan tulevaisuudessa.. :hmm:
 
On tää melkoista. Sijoitukset Nordnettiin ja muut pankkipalvelut S-Pankkiin niin kyllä pääsee kuluttaja jännittämään. Mitähän tässä vielä tulee muilta toimijoilta vastaan tulevaisuudessa.. :hmm:
Eikös nordeassa hoituis kaikki samassa paikassa?
Mutta pare se on et sulki kokonaan heti, ettei pääse ihan katastrofia tulemaan
 
Eiköhän tämä ihan asiallisesti hoideta NN puolelta loppuun, tai ainakin itse oletan pitkälti näin tapahtuvan. Toki omalta osalta tämä laittaa NN kohdalle pitkän miinuksen ja taidan jatkossa tehdä ostot varman suomalaisen kivijalkapankin kautta. Minkä vähän häviää sovelluksen toiminnassa, voittaa mielenrauhassa. NN ja S-pankki sopivat puuhasteluun, mutta raha-asioiden hoidon keskitän jatkossa oikeille pankeille, joilla on näyttöä asioiden hoitamisesta pankille sopivalla tavalla. Toki eipä sillä nordeallakaan vahvat näytöt ole, mutta onneksi löytyy myös asiat kunnolla hoitavia pankkeja, kuten aktia ja op
 
Olen jo aikaisemminkin välillä miettinyt, että pitäisikö siirtää ost nordnetista op:lle. Tällä hetkellä ei tosin pääse näkemään nordnetin sivuilta että miten homma edes onnistuisi(saako omistukset säilytettyä vai pitääkö myydä ennen siirtoa, ja mitä kustantaa).
Siinä on tämmöinen este: "Osakesäästötilin siirtäminen toiselta palveluntarjoajalta OP:lle ei vielä onnistu, mutta siirtomahdollisuus on tulossa myöhemmin." -OP Media sivulta.
OP:n OST:lle ei myöskään voi ostaa vielä ulkomaisia osakkeita. Mulla on salkku ja OST OP:lla. Se hyvä tuolla on, että jenkkiosakkeiden ja ETF:n minimi ostakulu on 8€ eikä 15€.
 
Jaahas nyt pääsee sisään mutta saldot viturallaan.
Näyttäis olevan Sampo josta puuttuu jonkin verran euroja :(
Sammolla oli splitti, osakemäärät päivittyy viimeistään ylihuomenna. Tällä hetkellä hinta on jo splitin mukainen, mutta uudet osakkeet on vielä tulematta vanhoille omistajille.
 
Ei näy ylimääräisiä tapahtumia omalla tililläni. Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, mitä siinä tapauksessa tehtäisiin, jos joku olisi toisen salkulla käynyt kauppaa virheen takia. Voiko niitä tosiasiassa peruuttaa, mikä on asiakkaan oikeusturva? Onhan se älytön ajatus, että menisi osakkeet myyntiin kaikkine veroseuraamuksineen jne. Nordnet voisi tätäkin puolta valottaa, kun toivottavasti tekevät tästä vielä tarpeeksi perusteellisen anteeksipyynnön ja selvityksen. Nordnet on kyllä yleensä hoitanut pr:n aika hyvin, joten varmaan ymmärtävät hoitaa tämänkin.

Ymmärrän, että virheitä sattuu ja ei tätä pidä liikaa liioitella, mutta ei myöskään vähätellä. Kyseessä on erittäin vakava tietoturvapoikkeama ja varmaan monen asiakkaan "pahin pelko". Tällaisen palvelun on pystyttävä takaamaan, että omaisuus on turvassa. Kyse on kuitenkin monilla varmaan aidosti merkittävistä omaisuuseristä.
 
Viimeksi muokattu:
Tjoo… OP:lla nykyään ulkomaistenkin paperien säilytys maksutonta. 8e per osto ETF:t ym, Suomem pörssin osakkeet pienillä summilla 1% palkkio. Ei liene huono vaihtoehto jos on jo (omistaja-)asiakas. Nyt kun alkoi pohtia niin mikäpä sitä Nordnettia äkkiseltään puoltaisi paitsi ETF-kuukausisäästäminen (joka ei ole fiksu ihan pienillä summilla säästäville) ja runsas rahasto ym valikoima.
 
Olisi kyllä mielenkiintoista tietää, mitä siinä tapauksessa tehtäisiin, jos joku olisi toisen salkulla käynyt kauppaa virheen takia. Voiko niitä tosiasiassa peruuttaa, mikä on asiakkaan oikeusturva?

Kyllä pörssi voi käsittääkseni perustellusta syystä mitätöidä kauppoja. Tämä jos mikä olisi perusteltu syy. Varmaan melkoinen soppa toteuttaa käytännössä mutta kyllä se onnistuisi. En tiedä, kuinka kauan operaatiossa kestäisi.
 
Juu, onhan noita tietyissä tilanteissa tehty. Mutta olisi silti kiva kuulla, että se on tai onko se mahdollista tällaisessa tilanteessa.
 
Tjoo… OP:lla nykyään ulkomaistenkin paperien säilytys maksutonta. 8e per osto ETF:t ym, Suomem pörssin osakkeet pienillä summilla 1% palkkio. Ei liene huono vaihtoehto jos on jo (omistaja-)asiakas. Nyt kun alkoi pohtia niin mikäpä sitä Nordnettia äkkiseltään puoltaisi paitsi ETF-kuukausisäästäminen (joka ei ole fiksu ihan pienillä summilla säästäville) ja runsas rahasto ym valikoima.
Onko tuo pysyvä hinnasto? Muistaakseni joskus OP:llä oli hinnoittelu oli helvetin sekavaa ja lisäksi ei oikein tiennyt oliko kyseessä kampanjahinnoittelu joka voi muuttua hetken päästä.
 
Onko tuo pysyvä hinnasto? Muistaakseni joskus OP:llä oli hinnoittelu oli helvetin sekavaa ja lisäksi ei oikein tiennyt oliko kyseessä kampanjahinnoittelu joka voi muuttua hetken päästä.

Omasta mielestä ainut mitä OP:n hinnoittelua sekoittaa on omistaja-asiakkaan ja ei-omistaja-asiakkaan välinen hinnoitteluero. Ainakin ei-omistaja-asiakkaana voi vaatia pari minuuttia lukuaikaa, jotta pääsee sivun loppuun, jossa mainitaan heitä koskevat tason 1 hinnat.

Itsellä pohdinta NN ja OP (omistaja-asiakas) välillä. Nopealla tarkastelulla käytännössä NN:n etu on vain edullinen kk-säästöohjelma ja omaan makuun parempi sovellus, joka johtuu osittain tottumisestakin. Toki NN appia voisi käyttää vaikka OP:n kautta menisi ostot. Muuten OP:lla saisi helposti säästettyä kuluja, varsinkin jos ulkomaalaisia osakkeita ostaa suoraan, joissa NN ryöstöhinnoittelee 15e/kauppa.

Jos tulisi käytyä enemmän kauppaa ETF-kk-säästön lisäksi niin OP olisi järkevä vaihtoehto. Bonukset siihen päälle (10ke summasta tänä vuonna 35e, vuonna 2026 palaa normaaliin 25e elleivät taas jatka korotuksia).
 
Viimeksi muokattu:
Onko tuo pysyvä hinnasto? Muistaakseni joskus OP:llä oli hinnoittelu oli helvetin sekavaa ja lisäksi ei oikein tiennyt oliko kyseessä kampanjahinnoittelu joka voi muuttua hetken päästä.

Tämä on se mikä itteänikin mietityttää. Hinnasto ollut pirun sekava. Koitin kattella enkä ainakaan tähän hätään löytänyt mainintaa että olisi vaan tarjous x ajankohtaan saakka. Omistaja-asiakkaiden edut nyt toki kai voi vaihdella, nyt ainakin vielä kuluvalta vuodelta bonuksia kertyy 40% normaalia enemmän rahastoista jne eli olikohan 0,35% (eri asia mitä koko bonussysteemille tulevaisuudessa tapahtuu).
 
Siinä on tämmöinen este: "Osakesäästötilin siirtäminen toiselta palveluntarjoajalta OP:lle ei vielä onnistu, mutta siirtomahdollisuus on tulossa myöhemmin." -OP Media sivulta.
OP:n OST:lle ei myöskään voi ostaa vielä ulkomaisia osakkeita. Mulla on salkku ja OST OP:lla. Se hyvä tuolla on, että jenkkiosakkeiden ja ETF:n minimi ostakulu on 8€ eikä 15€.
Katos vaan. Tosin nyt kun nordnetin sivut taas toimii niin hinnasto näyttää 100€ siirrolle, joten se ainakin toistaiseksi siitä.
 
Tuota Mandatumia ovat viisaammat kehuneet, täytynee sinne ryhtyä varasalkkua kasaamaan. Nordnetistä turha siirrellä aot-tilejä tuonne, kun näyttää hinnan kiroissa olevan.

Kun eri pankkien kuluja vertailee niin pitää muistaa huomioida valuutanvaihtokulut. Nuo voivat olla huomattava osa ulkomaisten kohteiden kaupoissa. Ja noissa pankkien on myös helppo hämätä pitäen valuutanvaihdon todellista kustannustasoa osin hämärän peitossa.
 
Euroalueen ETF:iä ostaessa näitä ei onneksi pitäisi olla, kun ne on noteerattu euroissa. :hmm:
 
Salkku ennallaan, mutta Interactive Brokersille lähtee lappujen siirto seuraavaksi. Tämänpäiväinen kokemus ei ollut myönteinen, lisäksi valuuttatilihakemukselle tuli hylätty päätös -> ei syytä jatkaa Nordnetin asiakkaana. Osakesäästötilin voinee jättää Nordnetille maatumaan toistaiseksi.
 
Ja pankkien kuluja vertaillessa voi aina miettiä, että onko se halvin paras, vai saako jotain lisäarvoa siitä kalliimmasta. Toki usein ominaisuudet about samalla tasolla, mutta se kriittinen ero voi tulla näissä tilanteissa että miten se back-end on toteutettu ja kuinka asioita testataan etukäteen.

Toki kaikillehan näitä töppejä jollain tasolla käy pitkälla aikavälillä, mutta ero mitataan siinä että vuodetaanko tietoja tai riskeerataan rahoja, vai onko palvelu ainoastaa pois käytöstä x aikaa. Fiksuinta toki hajauttaa eri palveluntarjoajille, vaikkakin se tuottaa hieman ylimääräistä vaivaa.
 
Nordnethän on sinänsä ollut ainakin itselläni aika laadukkaan välittäjän maineessa. Palvelu toimii hyvin, on hyvin helppo käyttää, se hoitaa yhtiötapahtumat aina hyvin, raportit kunnossa, kaupankäynti toimii omiin tarpeisiin nähden. Mutta nyt on kiinnostava nähdä, miten hoitavat jälkipyykin ja tästä tiedottamisen. Siitä on paljon kiinni. Mutta en tämän takia ala lappuja siirtämään tai asiakkuutta päättämään. Jatkossakin Suomi- ja Pohjoismaa-ostot NN:n kautta. Lisäksi IB ja Nordea myös käytössä joten onpahan valinnanvaraa.
 
Tili on ennallaan. En aio masentua tästä häiriöstä. Digiaikana mitä vaan voi tapahtua. Tuskin mikään palvelu on 100% idioottivarma.
 
Statistiikka

Viestiketjuista
267 775
Viestejä
4 630 817
Jäsenet
76 092
Uusin jäsen
empeppo

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom