Oletko kysynyt antaako OP tai jokin muu pankki näille vakuusarvoa lainaa hakiessa?Tuli taas eilen mietittyä kokonaisportfoliota ja päädyin pistämään osan kassasta OP:n tuotto-osuuksiin.
Noissahan on muutama juttu jotka pitää huomioida kun sjoituksen tekee:
- Omisttaja-asiakas vaatimus
- OP määrittää korkotavoitteen aina seuraavaksi vuodeksi kerrallaan mutta päätös korosta tehdään vasta vuoden päätyttä (korkoa voidaan maksaa vaan tuotosta)
- Oma pääoma -ehtoinen (eli ei talletussuojaa, jokainen voi paikallisen OP:n riskiä pohtia)
- Kolmen vuoden minimisijoitusaika (irtisanomisvuoden jälkeen 12kk, maksetaan tammikuun alussa)
Tuotto:
- 2024 tuottotavoite on 5,5%
- Tuotto osuus veroitetaan pääomatulona, josta 75% on verovapaata ja 25% veronalaista 5000€ saakka
Tuotto-osuudet on mun mielestä ihan hyvä lisä omaan portfolioon varsinkin tällä hetkellä. Riskitaso on pienehkö ja tuotto kohtuullinen, ongelmaksi voi muodostua pitkähkö sijoitusaika ja OP:sta riippuvainen tuntematon tuotto kahden seuraavan vuoden aikana (joka on aiemmin seurannut aika hyvin yleisiä korkomarkkinoita).
Olen joskus aikaisemminkin noihin sijoittanut ja verottajalle joutunut yhden selvityksen lähettämään mutta se oli sieltä kivuttomammasta päästä (15min). Nykyään saattaa olla helpompaa.
Tuottohan noissa on tosiaan ihan hyvä, kun veroetu huomioidaan.