Säästäminen ja sijoittaminen (osakkeet, rahastot, ETF:t...)

  • Keskustelun aloittaja Keskustelun aloittaja Purple
  • Aloitettu Aloitettu
Ihan hyviä vaihtoehtoja noi ovat. Jollain ETF:llä saa toki vielä puolitettua kulut, mutta esim. Nordnetissa siihen tulisi sitten 2.5e/kk lisäkulu päälle, ja se tekisi hommasta turhan kallista 100e/kk kuukausisummalla. Eli OP:n edullinen rahasto kuulostaa hyvältä. (Varsinkin jos joku OP:n bonarisysteemi antaa lisäsäästöjä. En tunne sitä, niin en osaa tarkemmin sanoa.)

Saa noista vielä vähän OP bonuksia rahastoissa olevan summan mukaan. Esimerkiksi 1000€ summasta saa 2,5€ bonuksia vuodessa, mitkä vähentävät kuluja entisestään säästösumman kasvaessa.

Vaikuttaa siis voivan ihan turvallisin mielin voivan jatkaa noihin automaattista kk-säästämistä. Kokeilurahastona on myös "ilmasto"-rahasto, mutta tässä kulut onkin jo korkeat ja se oli myös tiedossa.
 
Onko mielestänne kulut about järkevällä tasolla kun olen laittanut kuukausittain 500e EUNLiin, ja siitä kun on toistaiseksi toteutuneet kaupat about summalla 450e. Eli eikös silloin tuo 2,5e per toteutunut kuukausi tee kuluiksi hivenen yli 0,5%? Se lienee vielä järkevällä tasolla?
 
Täällä joku niitä laskesekeli aikanaan. Jos yli 400€/kk laittaa niin muistaakseni n. 10 vuodessa tuotto ylittää hieman isomman hallinnointipalkkion normirahaston. Toki mitä isompi summa sen nopeammin.
 
Jos yli 400€/kk laittaa niin muistaakseni n. 10 vuodessa tuotto ylittää hieman isomman hallinnointipalkkion normirahaston.

Tää on aika yhdentekevä toteamus jos ei kerro, kuinka paljon isomman hallinnointipalkkion. Se kuitenkin määrittää, kumpi tulee edullisemmaksi.
 
Tää on aika yhdentekevä toteamus jos ei kerro, kuinka paljon isomman hallinnointipalkkion. Se kuitenkin määrittää, kumpi tulee edullisemmaksi.
Toki, sieltä voi käydä ne hallinnointipalkkiot katselemassa jos haluaa tai jopa etsiä tuon aiemman laskelman.

Muistelen, että oli 0,4 vs 0,2 mutta kaiva se laskelma täältä.
 
Varmaankin tähän viittaatte?
Ei tuo 2,5e/kk ainakaan omaan säästösuunnitelmaan taida tuoda muutoksia. Alla hieman vertailuja kumpi kannattaa pitkässä juoksussa, tuo SPP Global rahasto vai World ETF, oletuksena on ettei myydä osuuksia ja tuotto on 7% vuosituotto (Hox! starttiraha-sarakkeen ensimmäinen rivi on laskuissa aina kk säästösumma, vaikka kaikissa lukeekin tuo 100€, en vain jaksanut korjata tulosteen virhettä). Laskuissa saattaa toki olla jotain virheitä, mutta kaipa nämä suuntaa antaa.
1588167867217.png

1588167890700.png

1588167918494.png

1588167945326.png

1588168174381.png
 
Mitäs mieltä täällä ollaan OP:n indeksirahastoista? Maailmaa ja Amerikkaa on nyt kk-säätämisenä mennyt molempia 100€/kk. Kulut ovat ainakin kohtuulliset 0,39% ja merkinnät eivät maksa mitään. Vähän pienempien kulujen toivossa en viittinyt alkaa Nordnetin vastaavia tuotteita käyttämään, kun ei ole palvelu vielä tuttu.
Eikö tuo Maailma rahasto painotu aika pitkälle Amerikkaan? Itsellä menee tuonne Maailmaan parisataa ja miettinyt pitäisikö puolittaa ja ottaa joku toinenkin rahasto käyttöön
 
Eikö tuo Maailma rahasto painotu aika pitkälle Amerikkaan? Itsellä menee tuonne Maailmaan parisataa ja miettinyt pitäisikö puolittaa ja ottaa joku toinenkin rahasto käyttöön

Kaikki maailma rahastot painottuvat jenkkeihin koska siellä pitävät kotipaikkaansa lähes kaikki maailman suuryritykset ja on maailman talouden keskus. Voi ottaa jonkun muunkin rahaston mutta silloin helposti ylipainotat jotain masntieteellistä aluetta.

Esim Storebrand global (ent spp globa kulut 0,3% ) jenkkien osuus on n. 60%, ei mielestäni ylipainottunut sinne mitenkään.
 
Kannattaako tuohon Maailman rinnalle ottaa esim Eurooppaa? Vai antaa olla vaan maailma, rahat nyt kuitenkin aika pieniä mitä kk menee
 
Kannattaako tuohon Maailman rinnalle ottaa esim Eurooppaa? Vai antaa olla vaan maailma, rahat nyt kuitenkin aika pieniä mitä kk menee

Eihän tuohon ole mitään oikeaa vastausta. Mutta voihan sen säästösummansa pilkkoa vaikka neljään osaan: Eurooppa / Maailma / Aasia / Amerikka. Tai sitten jotenkin muuten. Tai sitten pitää nykyisellään.
 
Kauankas IB:stä rahan siirto suomeen kestää? Pistin siirron torstaina tulemaan ja nyt maanantaina ei vieläkään näy perillä. Ei noilla nyt kiire, mutta kun ensimmäistä kertaa kotiutan IB:stä jotain niin pelkään tietty että setelit haihtui ilmaan.
 
Käytitkö SEPA:aa? Sillä tuli ainakin omalle tilille aikoinaan seuraavaksi päiväksi, kun testasin siirtoa.
 
Juu SEPA vai mikä se perus/ilmainen siirtotapa olikaan.
Siellä taitaa olla kaksi ilmaista tapaa (kerran kuussa), toinen on se vanhanaikainen wire transfer, jossa voi mennä jokunen päivä. Toinen on sitten tämä uudempi SEPA, jonka pitäisi tulla hetikohta, kun saavat sen käsiteltyä.

Edit: Plus tuo wire saattaa aiheuttaa omassa vastaanottavassa pankissa jonkun maksun veloituksen, riippuu vähän minkälainen siirto tuo on. En ole itse tuota kokeillut.
 
  • Tykkää
Reactions: Eko
Your SEPA withdrawal of EUR XXXX has been sent and should arrive at your bank shortly.
Noin kertoo IB:n sivu. Eli SEPA:lla lähti, mutta siellä myös lukee että Value date: 06/13/2022. Eli ehkä rahat lähti IB:ltä vasta tänään liikkeelle?
 
Siltähän tuo päivämäärä vähän haiskahtaisi. Outo viive kyllä.
 
Jaahas, nyt on näköjään tullut dippiä sen verran yhteensä, että viime vuoden alkupuolella aloitettu IB:n salkku on nyt kaikkineen miinuksella ts. nykyarvo sisäänlaitettuun rahaan verrattuna. Eniten turpiin tietty viime vuoden lopun ostoissa. Viime kuukaudet on tullut lähinnä jatkettua kuukausisäästöjä ETF:iin Nordean salkussa tässä myllerryksessä.
 
Rumalta näyttää itselläki, kun viime vuoden lopulla tuli huipulla hypättyä muutaman firman kelkkaan. Turhauttavaa sekin kun tänä vuonna on sitkeästi ostellut dippejä, mutta niin vaan aina kurssit sukeltavat jatkuvasti alemmas. Mutta näillä mennään eikä luovuteta, kun kerran on mukaan lähdetty. Varmasti alemmatkin tukitasot saattavat vielä pettää monen firman kohdalla ellei inflaatio kesän aikana taitu.
 
Saas nähdä, milloin tulee järkevämmäksi lyhentää asuntolainaa, ku sijoittaa :p
Kai se ainakin jälkikäteen olisi ollut tässäkin IB:n salkun tapauksessa järkevämpää, kun tuotto on ollut negatiivista ;) Mutta eipä hättäillä, eiköhän ne markkinat taas jossain vaiheessa ala nousta ja jos ei tullut tehtyä huonoja hankintoja, niin inflaatiokin pidemmässä juoksussa nostaa määrällisiä tuottoja :)
 
Rumalta näyttää itselläki, kun viime vuoden lopulla tuli huipulla hypättyä muutaman firman kelkkaan. Turhauttavaa sekin kun tänä vuonna on sitkeästi ostellut dippejä, mutta niin vaan aina kurssit sukeltavat jatkuvasti alemmas. Mutta näillä mennään eikä luovuteta, kun kerran on mukaan lähdetty. Varmasti alemmatkin tukitasot saattavat vielä pettää monen firman kohdalla ellei inflaatio kesän aikana taitu.
Mjoh, sais se saatanan sota loppua, ni todennäköisesti kurssitkin nousisivat sitten.
 
Kannattaako tuohon Maailman rinnalle ottaa esim Eurooppaa? Vai antaa olla vaan maailma, rahat nyt kuitenkin aika pieniä mitä kk menee

Nää on aivan makukysymyksiä, itsellä menee USA, maailma, Eurooppa, Japani ja kehittyvät. Eri asia hyödynkö tuosta mitään mutta jaon tein oman makuni mukaan. Japani ja kehittyvät erittäin pienellä osuudella.

Jos otat vain maailma ja Eurooppa menee Eurooppa helposti ylipainotetuksi.
 
Mjoh, sais se saatanan sota loppua, ni todennäköisesti kurssitkin nousisivat sitten.

Yritän ottaa "ilon irti" tästä hitaasta pörssiromahduksesta jännittämällä sitä, miten alas tässä oikein mennään. Tuskin ihan nollaan, mutta monen Suomi-lapun kohdalla varmaankin hyvin lähelle sitä per osuus.. Siinä tapauksessa voi lohduttautua myös sillä, että ellei enää syksyllä riitä kaupassa raha ruokaan niin voi ostaa sikahalpoja Suomi-osakkeita :D Luurankona sitten jämähtää konelle odottamaan kurssikäyrien raketointia.
 
Päivässä tulee kk palkan verran "tappiota" kokoajan. Onneksi on pitkän tähtäimen sijoituksia kaikki, eli 30v päästä katsellaan sitten mitä on jäljellä. Saapahan halvemmalla nyt.
 
Suomi-osakkeista puheenollen; mikäs Verkkokauppa.comia kirittää kaikista markkinoiden huonoista uutisista huolimatta? Nyt plussalla lähes 7%, ja pari päivää sitten nousi jo kertaalleen saman verran.
 
Mitäs mieltä täällä ollaan OP:n indeksirahastoista? Maailmaa ja Amerikkaa on nyt kk-säätämisenä mennyt molempia 100€/kk. Kulut ovat ainakin kohtuulliset 0,39% ja merkinnät eivät maksa mitään. Vähän pienempien kulujen toivossa en viittinyt alkaa Nordnetin vastaavia tuotteita käyttämään, kun ei ole palvelu vielä tuttu.

Maailma indeksiin tullut säästettyä jonkun verran, sittemmin tajusin että tuossa ei ole kehittyviä markkinoita lainkaan mukana eli "maailma" termi on hieman hämäävä. Jollei kaipaa kehittyviä markkinoita mukaan tai sijoittaa niihin jossain muualla kuin OP:ssa, niin bonukset huomioiden tuo on aika no-brainer OP:n asiakkaalle.
 
Nyt ovat osakekurssit laskeneet sen verran että aloitan ostot. Monia laadukkaita yhtiöitä saa sopuhintaan, alle 10 P/E-luvulla. Jos tästä tullaan vielä 20% alas niin siinä vaiheessa on ostettu niin paljon kuin Superluoton kultataso antaa myöten.
 
Tässä juuri samaisesta aiheesta keskustelua käytiin veljen sekä faijan kanssa... Kaikki päädyttiin kuitenkin vielä siihen, että pohjassa ei olla vielä käyty.
Joten päädyimme vielä odottavalle kannalle, iso sijoituslaina odottelee nostoa.
Meillä siis kolmistaan yhteinen sijoitusfirma.

Tuntuu vain maailman meno olevan jokapuolella jotenkin "hakusessa", selkeitä suuntia en ainakaan minä (joka taas ei kerro yhtikäs mitään :D ) vielä huomaa.
 
Jotenkin tunne ettei tästä dipistä nousta samalla nopeudella kuin korona dipistä joten ei haittaa vaikka hiukan katselisisi pitempäänkin mitä tuo yksi kohjo saa päähänsä.
Tämä. Luonteeltaan tämä dippi on niin erilainen verrattuna koronadippiin eikä tällä kertaa voida samalla tavalla alkaa rahaa pumppaamaan markkinoille.
 
Nyt kun lasketellaan, niin olisi kiva kuulla, milloin porukka aloittelee ostoja. Ei sitten jälkikäteen, jos on osuttu pohjiin.

Itse jatkan normaalisti, tylsästi kuukausisäästöjä.
 
Nyt kun lasketellaan, niin olisi kiva kuulla, milloin porukka aloittelee ostoja. Ei sitten jälkikäteen, jos on osuttu pohjiin.

Itse jatkan normaalisti, tylsästi kuukausisäästöjä.
Tylsät kuukausisäästöt lähinnä täälläkin. Just olin vasta aloittamassa kassan kasvatusta koronahässäkän ja IB:n salkun aloituksen jäljiltä, niin eipä tässä hirveästi ylimääräisiä ostoja tehdä. Eipä tullut oikein odotettua tuplakuoppaa.
 
Nyt kun lasketellaan, niin olisi kiva kuulla, milloin porukka aloittelee ostoja. Ei sitten jälkikäteen, jos on osuttu pohjiin.

Itse jatkan normaalisti, tylsästi kuukausisäästöjä.

Sama täällä, tylsästi ostohousut niitattu ja pultattu jalkoihin, eikä niitä oteta koskaan pois.
 
Nyt kun lasketellaan, niin olisi kiva kuulla, milloin porukka aloittelee ostoja. Ei sitten jälkikäteen, jos on osuttu pohjiin.

Itse jatkan normaalisti, tylsästi kuukausisäästöjä.

Pidän ajoituksen kannalta parhaana mittarina inflaatiolukemia. Osakkaiden alamäki ei taitu ennen kuin inflaatio taittuu. Kyllä tässä jotain ostoeriä teen varmasti kesän aikanakin niihin sijoituskohteisiin, joissa on eniten halua olla mukana vähän markkinatilanteesta riippumatta. Isompia suoria osakeostoja en tee vielä, koska on kutina siitä että pohjaa ei olla nähty. Kuten sanottua, elo-syyskuun inflaatiotilanne määrittää lähiaikojen ostosuunnitelmani.

Maailmaindeksiin menee kuukausisäästöllä. Siinä Aku Ankan tuurini jatkuu. Taas pieni nousu osui juuri merkintäpäivälle, ja seuraavana sukellettiin taas 3%. Tasan ei mene nallekarkit.
 
Nyt kun lasketellaan, niin olisi kiva kuulla, milloin porukka aloittelee ostoja. Ei sitten jälkikäteen, jos on osuttu pohjiin.

Itse jatkan normaalisti, tylsästi kuukausisäästöjä.

Samoin kk säästöt rullaa normaalisti. Osakkeet näyttää pahasti punaista, mutta en ainakaan paniikki / tappionrajoitusmyyntejä lähde tekemään, koska sijoitushorisontti on 10-15v eteenpäin. Pankkitilillä on joitakin tuhansia löysää inflaatiosta kärsimässä ja siksi saatan tehdä loppuvuoden aikana lisäostoja, mutta en edes yritä arvailla milloin ollaan pohjalla, vaan ostan jos tulee hyvältä vaikuttava kohde.
 
Nyt kun lasketellaan, niin olisi kiva kuulla, milloin porukka aloittelee ostoja. Ei sitten jälkikäteen, jos on osuttu pohjiin.
Tammikuussa myin kaiken pois samana paivana kun jenkit tyhjasi lahetyston Ukrainassa ja meinasin etta kesalla uudestaan markkinoilla. Mutta nyt tuntuu viela liian aikaiselta. Nyt on sijoitus horisontissa etta 11.9 All In marrkinoille.
 
Nyt kun lasketellaan, niin olisi kiva kuulla, milloin porukka aloittelee ostoja. Ei sitten jälkikäteen, jos on osuttu pohjiin.

Itse jatkan normaalisti, tylsästi kuukausisäästöjä.
Sama homma. En osaa ajoittaa joten kk säästöllä mennään, kuten ennenkin. En osaa myydä enkä ostaa oikeaan aikaan, joten en myy koskaan mitään ja ostot menee kk säästö päivänä nordnetissä.
 
Tammikuussa myin kaiken pois samana paivana kun jenkit tyhjasi lahetyston Ukrainassa ja meinasin etta kesalla uudestaan markkinoilla. Mutta nyt tuntuu viela liian aikaiselta. Nyt on sijoitus horisontissa etta 11.9 All In marrkinoille.

Kannattaa varautua henkisesti siihen että tuolla strategialla jää tuotoissa helposti jälkeen versus pitkäaikaiseen sijoittamiseen, tuurilla voi toki onnistua.

Nopean googlauksen tulos mitä tapahtuu jos missaa muutaman nousupäivän, tästä aiheesta löytyy sijoituskirjallisuudessa paljon esimerkkejä.
missing_best_days.png

Veivaaminen verot huomioiden ei kyllä oikein omankaan rajallisen ymmärrykseni mukaan kuulosta hyvältä _sijoitussuunnitelmalta_. Mielestäni kannattaa miettiä sijoittamisen itsellesopivuutta ylipäätään ellei vatsa kestä jopa -80% sukelluksia. -50% ainakin on pitkällä aikavälillä ihan peruskauraa monissa osakkeissa. Resilienssiä tähän kasvattaa toki se, ettei mene sitomaan pörssiin kaikkea käteisvarallisuuttaan. Oma mielipiteeni on se, ettei sijoituksiin kannata laittaa sellaisia rahoja jota ei sinne voi "unohtaa" vuosikausiksi.

Sekin rauhoittaa jos on onnistunut ostamaan osakkeet riittävän halpaan hintaan. Silloin ei tarvitse juurikaan katsella rumia miinuslukemia. Henk.koht. en tässä ole kyllä onnistunut mitenkään erinomaisesti.
 
Tammikuussa myin kaiken pois samana paivana kun jenkit tyhjasi lahetyston Ukrainassa ja meinasin etta kesalla uudestaan markkinoilla. Mutta nyt tuntuu viela liian aikaiselta. Nyt on sijoitus horisontissa etta 11.9 All In marrkinoille.

Miten ajattelit toimia, jos kurssit lähtevät vaikka tänään nousuun, joka jatkuu tuonne 11.9. asti esim. niin että kurssit ovat korkeammalla kuin tammikuussa kun myit? (En siis sano, että näin tapahtuu. Mutta kiinnostaa, että vaikuttaako se suunnitelmaasi jollain tavalla?)
 
  • Tykkää
Reactions: hmb

Kysymys hyva. Nain osittain kavi covid dipin kanssa. Ostin pahasti myohassa kalliimmalla kuin se oli ennen korona dippia.
 
Voisi myös kysyä itseltään että mikä saa lähtemään uhkapelaukseen kun keskimäärin jokainen kuukausi jolloin rahat on sijoitettuna on plussaa eikä miinusta. Tähän kun lisää vielä verotaakan niin aika maestro saa olla että voittaa pelissä pitkässä juoksussa.

Eri asia sitten jos harrastaa veivausta muutenkin säännöllisesti tietyillä osakkeilla. Tai koko varallisuus on sidottuna esim yhteen laajaan rahastoon. Normi hajauttajalle lienee aika kuollut idea.
 
No jos on näkemystä siihen että dippi tulee, niin miksi ei… Esim. mulla oli vahva ajatus siitä että korona tulee aiheuttamaan pudotuksen ja ostin just oikeaan aikaan (ostin vaan liian vähän / hitaasti).

Jos nyt ei pelkästään osta tasaisesti indeksiä niin se jo tarkoittaa että ottaa jollain tasolla kantaa. Ei se että yrittää hyötyä maailman tapahtumista eroa siitä että päättää ostaa yksittäisen yrityksen osaketta, molemmissa uskotaan että tietää markkinoita paremmin. :)
 
Minulla on ainakin näkemys että on paljon vaivaloisempaa ja tulee enemmän kaupankäyntikuluja jos yksittäisiä osakkeita veivaisi vinon pinon vaikka kerran vuodessa vs että diilaisi jotain pariakolmeaneljää laajempaa rahastoa tai indeksiä ennakoinnin muodossa. Onhan siinä se ero. Itse en voi kuvitellakaan että veivaisin 20+ osaketta vuosittain.
 
Statistiikka

Viestiketjut
254 474
Viestejä
4 425 645
Jäsenet
73 368
Uusin jäsen
Jeesus1

Hinta.fi

Back
Ylös Bottom