Olet hankkinut sen koneen jo ennen pääomatulojen hankkimista, joten se on elantokulu, jota ei voi vähentää verotuksessa. Jos ostat uuden koneen, voit vähentää sen hankintamenon pääomatulojen tulonhankkimiskuluina, jos voit perustella että tietokone liittyy tulonhankkimistoimintaa. Lisää voit lukea Verohallinto > Verohallinnon yhtenäistämisohjeet vuodelta 2016 toimitettavaa verotusta varten
Noniin, kiitän infosta!
Asia ei ole näin yksinkertainen. Tuloverolain (TVL) 29 § 1 momentin mukaan "Veronalaista tuloa ovat jäljempänä säädetyin rajoituksin verovelvollisen rahana tai rahanarvoisena etuutena saamat tulot. Verovelvollisella on oikeus vähentää tuloistaan niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot". Sama toistetaan vielä erikseen pääomatulojen osalta TVL:n 54 §.
Jos siis alun perin yksityiskäytössä ollutta hyödykettä (esimerkiksi tietokonetta) käytetään tulonhankkimistarkoituksessa, joka tuottaa tuloa, niin tällöin lain sanamuodon mukaan saadusta tulosta on oikeus vähentää niiden hankkimisesta tai säilyttämisestä johtuneet menot.
Vähän samankaltainen tilanne on harrastustoiminnaksi katsottavassa tulonhankinnassa. Jos videobloggaaja, jolla ei ole taiteellista koulutusta tai aikaisempia taiteellisia tuloja, lataa harrastevideoita nettiin, jotka tuottavat tuloa (esimerkiksi youtuben mainostulot), niin tästä tulosta on oikeus tehdä vähennyksiä (esimerkiksi kuvaamiseen käytetty kamera, editointiin tietokone) ainakin saadun tulon määrään saakka. Tarvittavien laitteiden vähennyksiä voidaan arvioida esitetyn käytön mukaan, esimerkiksi Verohallinnon yhtenäistämisohjeen mukaan tietokoneen hankintamenon poistosta saa vähentää 50%, jos on "näyttöä työkäytöstä".
Mikä sitten aiemmin yksityiskäyttöön hankitun tietokoneen hankintameno voisi olla? Tästä ei ole varmaa tietoa enkä ole löytänyt vastausta oikeuskäytännöstäkään. Varmin, verovelvollisille epäedullisin, tapa olisi tehdä yksityiskäytössä olevalta ajalta laskennalliset poistot elantomenoina.
Esimerkki. Tietokone hankittu vuonna 2014 hintaan 1800e.
2014 laskennallinen poisto elantomenoina 25%; hankintamenoa jäljelle jää 1350e.
2015 laskennallinen poisto elantomenoina 25%; hankintamenoa jäljelle jää 1012,5e.
2016 tietokonetta käytetään tulonhankintaan (ja tulonhankinta jää vieläpä voitolliseksi). Kyseessä päätoiminen palkansaaja ja saadut tulot eivät ole niin merkittäviä, että 100% käyttö (näyttö pääasiallisesta työkäytöstä. Tietokonetta on käytetty esimerkiksi huomattavien sivutulojen hankinnassa.) täyttyisi, joten vähennys on 50%.
Jäljelle jääneestä 1012,5e hankintamenosta tehdään 25% poisto, josta puolet (50% työkäyttö) hyväksytään vähennettäväksi. Hankintamenoksi jää 759,38e. Vähennyksiin hyväksytään 126,56e.
Vuonna 2017 sama homma kuin vuonna 2016, eli 50% työkäyttö. Hankintameno vuoden alussa 759,38e. Verohallinnon (Verohallinto > Vuokratulojen verotus) ohjeen kohdan "3.5 Kalusteet ja kodinkoneet" mukaan vuokrauskäytössä olleen kodinkoneen hankintameno saadaan vähentää kokonaisuudessaan sinä verovuonna, jonka alussa se on alle 1000e. Tätä voidaan soveltaa myös tietokoneen tapauksessa.
Vuoden 2017 alussa ollut 759,38e hankintameno vähennetään kokonaisuudessaan, josta vähennyksiin hyväksytään puolet eli 379,69e.
Summa summarum: luonnolliset vähennykset on määritetty laissa hyvin ympäripyöreästi. Verohallinto antaa ohjeita lain soveltamisesta ja vakiintuneesta verotuskäytöstä, mutta aika ajoin nämä muuttuu, kun verotuksesta tehty valitus päättyy KHO, joka sitten linjaa näiden luonnollisten vähennysten yleispykälien soveltamista. Olitkos plösöpulla verohallinnossa töissä?