Onko kellään täällä kokemuksia näistä vaelluskäyttöön suunnitelluista kumisaappaista, esimerkiksi alla olevan linkin takaa löytyvistä tai vastaavista? Mua kiinnostaa erityisesti, että kuinka hyviä nuo on kävellessä vaelluskenkiin verrattuna? Oletan, että nuo on parempia kävellä kuin tavalliset kumisaappaat, mutta eivät kuitenkaan yhtä hyviä kuin kunnon vaelluskengät. Kysymys kuuluukin, että kuinka paljon nuo häviää vaelluskengille tukevuudessa ja kävelymukavuudessa?
Ensi kesänä olisi tarkoitus käydä taas vaeltamassa, ja olen harkinnut uusien kenkien ostoa nykyisten vaelluskenkien tilalle. Noista nykyisistä tulee jostain syystä rakkoja jalkoihin, ja olen sen vuoksi miettinyt toisenlaisen kengän kokeilemista. Armeijassa marssittiin paljon kumisaappaat jalassa metsässä, ja vaikka ne eivät aina olleet kovin mukavia kävellessä niin rakkoja niistä ei kyllä muistaakseni koskaan tullut.
Noissa kumisaappaissa olisi myös se etu, että jokien ja soiden ylitykset voisivat sujua helpommin niiden kanssa. Aika monesti on tullut vastaan tilanteita, joissa kumisaappaiden kanssa joen yli olisi päässyt kahlaamaan riisumatta kenkiä, mutta vaelluskengissä ei ihan riitä vartta. Myös soita ylittäessä tuollaisten vaelluskenkien kanssa joutuu olemaan aika tarkkana, etteivät hörppää vettä varren kautta. Nuo on kuitenkin tyypillisesti niin hitaita kuivumaan, että niiden kastelemista haluaa välttää viimeiseen asti. Kerran kun tuollaisen kengän kastelee kunnolla niin se saattaa sitten olla koko loppureissun ajan märkä.
![]()
KEVO OUTLAST HIGH Unisex
Nokian KEVO OUTLAST HIGH - Kumisaappaat Unisex OLIVO NUOVO ✓ Osta nopeasti verkosta ✓ Nopeat toimituksetwww.partioaitta.fi
Viime elokuussa tuli ropin seutua käsivarressa koluttua viikon verran noilla saappailla ja salomonin xa pro 3d lenkkareilla. Suota oli ja märkiä päiviä. Lämpöä oli ehkä 2-12 astetta. Kaikki ei kuivalla paljakalla kävelyt ja ylitykset kumppareilla. Ei rakkoja tai nilkkaongelmia, vaikka täytyy myöntää ettei mulla ole koskaan ollut rakkoja. Kaverit käveli XXL:n viking trophyilla ja ei heilläkään mitään ongelmia, vaikka toisella ollut rakkoja vaelluskenkien kanssa. Ekaa kertaa oli toi kenkäkombo kokeilussa ja samaa tulen käyttämään, jos on noin soista reissua tulossa.
Voin kyllä lämpimästi suositella noita saappaita. Käytän kesät-talvet kalassa, lumitöissä, metsässä. Vuori on kevyt ja kuivuu nopeasti. (etelän)Talvella vuori on tarpeeksi lämmin yhdistettynä paksuun pohjaan. Hyvä pito. Älä osta kokeilematta, koska on aika leveä lesti verrattuna muihin ja itselle sopivin oli kokoa pienempi kuin jalka. Villasukat menee silti hyvin sisään ja ilman ei lonksu. Onhan ne aika kalliit. Itse maksoin 125e scandinavian outdoorista alennuksineen.



